Catatonia — Strange Glue

[Pilven sijainnin määrittely / Defining the Cloud Position. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Niin se kolmiviikkoinen taas vilahti ohi ja näyttely meni ennenkuin ehti kunnolla edes sisäistää sen alkua. Tänään pääsin jälleen kerran ihmettelemään sitä, kuinka nopeasti näyttelyn saa purettua ja pistettyä pakettiin verrattuna teosten paikoilleen ripustamiseen. Keskisuomalaisen positiivisen kritiikin lisäksi sain vinkin parista muustakin varsin positiivisesta kirjoituksesta: Raisa Jäntti: Pullotettuja leikkejä ja Hurmioitunut: Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin. Näyttelyssä ei ollut mikään suunnaton väenpaljous, joten moiset positiivisviritteiset näyttelykatsaukset tuovat henkistä valoa tämän loskaisen joulukuun keskelle.

Viikonlopun taidebasaari oli outo tapahtuma: se imi energiaa kuin musta aukko, mutta samalla toi sitä tarjolle vähintäänkin vastaavan määrän. Leikkelin ja napsuttelin koko basaarin ajan uusia pinssejä, joita onkin nyt ennätysmäärä. Niitä ja kortteja menikin basaarissa ihan kohtuullisen hyvin ja muutaman suuremmankin teoksen myin. Miltei tauoton sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kanssa on innostavuudestaan huolimatta uuvuttavaa, joten olisin mielelläni kömpinyt sunnuntai-iltana lyhyille talviunille muutamaksi päiväksi.

Vielä eilinen meni jonkinlaisessa henkisessä välitilassa, kun tuntui, että mikään ei oikein nappaa, mutta tänään heräsin ihmeellisen energisenä, vaikka vielä kymmeneltä oli melkein pilkkopimeää. Ullan kyläily SULOisia värejä -työpajan tiimoilta oli varsinainen piristysruiske. Olen koko kuvanteko- ja näyttelyprosessien aikana pitänyt projektia jotenkin aivojen taka-alalla, joten tuntui aivan mahtavalta, kun nyt pääsimme vauhtiin sen ideoinnissa. Kirjoitin samaan syssyyn luentopohjaa ja artikkelin tynkääkin muokattavaksi tulevaisuutta varten. Sormet jo syyhyävät päästä blogin kimppuun. Viikonloppuna pitää viritellä keittiöön kunnon valot, että voi ottaa blogia ja muutenkin projektia varten kuvia...

Ennen sitä pieni irtiotto omasta arjesta ja sitten perjantaina Live Herringin avoimet ovet (toimistolla klo 14-18, tervetuloa!).

The Undertones — When Saturday Comes

Osuipa oiva biisi soittolistalta - sillä kun lauantai tulee, liihotan minä iloissani sosiaaliseen tilanteeseen: Jyväskylän taidemuseon joulubasaariin, jossa myytävänä mm. kuvassa oleva Surullinen ilmapallonisti -pinssi sekä muita surullisia, iloisia ja hirviöittäviä pinssejä. Ja kortteja. Ja artsua. Ja puolinukuksissa oleva minä (todennäköisesti).

Jyväskylän taidemuseon joulubasaari
La ja su 10.-11.12.2011 klo 11-18
Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23, Jyväskylä
Pöytä nro 15 (portaiden vieressä)

-------

Tänään käväisin kaikkien muiden säätöjen välissä lepuuttamassa hermojani Galleria Beckerissä, jossa pidin monimutkaisen esityksen työstäni graafikkona kristillisen opiston oppilaille. Muutama tuttu kävi paikalla katsomassa näyttelyn "luentoni" aikanakin, enkä heidän kanssaan ehtinyt jutella, mutta mahtava ajoitus oli Hanna-Kaisalla ja Markolla, jotka tulivat juuri, kun oppilaat lähtivät! Tapaaminen oli todellinen piristysruiske muuten työteliäässä päivässä (töitä, pakkausta, töitä, pakkausta etc).

Nyt alkaa olla kamat kasassa huomista varten. Naurattaa tavaran määrä. Itseasiassa vedoksia taitaa olla vähemmän kuin aiempina vuosina, mutta kun äidyin pakkaamaan ne sellofaaneihin pahvilla tuettuna, pakkausten syvyys on noin kymmeenkertainen pelkkään vedokseen verrattuna. Näyttää siltä kuin täältä nyt muutettaisiin wege. Toisaalta - nyt on varmaan sikäli mukavaa, että kun jotain myydään, tulee suurempi aukko varastoon - ja tuntuu siltä, että on myynyt enemmän kuin onkaan.

Viikko on ollut kokonaisuudessaan aika rankka. Toivotaan, että lataudun yön aikana kunnolla, etten ole ihan corpse huomenna.

Lana Del Rey — Video Games

[Pitkä odotus / The Long Wait. Pigmenttimustetuloste, 44x29cm (+marginaali), ed. 15.]

Uh, olikohan sittenkään viisasta jättää työrupeamia sunnuntaiksi, kun olojalka vain vipattaisi. Ja artsuilu- ja kuvittelujalka. Kuvat pyörivät päässä ja nyt on tullut sanoja niiden seuraksi. Mihin minä lokeroin tämän kaiken siksi aikaa, kun teen muille töitä?

Aamu oli joka tapauksessa melko maittava, kun Keskisuomalaisessa oli hyvä kritiikki Taivaanrannanmaalarin kotikirjastoon (Keskisuomalainen 4.12.2011) ja kahvikin kupissa kuumaa ja maittavaa. Häivytti hetkeksi mielestä tuon ulkona vaanivan tasaisen harmauden.

Tekstin ja kahvin maittavuuskaan ei poista sitä kutinaa, joka vetäisi koko ajan printtien ääreen, jatkamaan kokeiluja uuden löydön parissa, jonka sain syliini sattumalta, kun alkuperäinen idea meni poskelleen.

Höyry-galleriassa aukeaa itsenäisyyspäivänä A6-näyttely, jossa nimensä mukaisesti on esillä useampien taiteilijoiden aakuutosen kokoisia pieniä teoksia joulukuusessa. Lisätietoja näyttelystä Höyry-gallerian sivuilta. Harmittaa, kun kädet olivat viikolla siinä kunnossa, etten saanut toteutettua alkuperäistä ajatustani kuultavasta, ompelemalla yhteenliitetystä kuultopaperikuvasta - ehkä ensi vuonna sitten? Olen edellisen artsuprinttaussession aikana miettinyt entistäkin kuumeisemmin, miten voisin hyödyntää kaikki koe- ja virheprintit, joihin paperia on kulunut useiden satojen edestä ja niinpä A6-näyttelyynkin päätyi sitten yksi uniikkiprintti, joka on muunneltu osa yhdestä suuremmasta uniikkityöstä - tai sen koevedoksesta. Jotain ihan toisenlaista joka tapauksessa.

Torstaina miltei myöhästyin kyydistäni Siekkareiden keikalle, kun löysin juuri tuolloin uuden tavan vesinaarmuttaa pintaa. Kuvahan ei irtoa vedessä, mutta kovalla harjalla hankaamalla saa pinnan rikki ja sillä raaputettua kuvaan varsin monisyisiä naarmuja ja viiltoja. Ajattelin lähiaikoina valmistaa osasta printtejä naarmutettuja uniikkipohjia kuvansiirtotöilleni - eli pohjana on yksi printti ja päälle yritän kiinnittää lakan avulla toisen. Lueskelin sen verran foorumeita, että olen aika vakuuttunut siitä, että kuvan fyysinen laatu ei tästä prosessista huonone ja laatumateriaaleja käyttämällä saa laadukasta jälkeä aikaiseksi. Kummasti tulee lisävirtaa aina, kun pääsee johonkin uuteen käsiksi.

Kunpa virta nyt vain pysyisi akussa sen aikaa, että saan muut työrupeamat alta pois...

Noel Gallagher’s High Flying Birds — AKA ... What A Life

[Oveton / Withoud A Door. Pigmenttimustetuloste, 44x29cm (+marginaali), ed. 15.]

Alkuviikko meni taudissa pöhistessä, mutta loppuviikosta muodostui varsinainen kulttuurirysä! Toipuillessa päähän sinkoili ihkauusia artsuaiheita, joten tällä kertaa kuvien tekeminen ei loppunutkaan näyttelyyn, eikä siihen tullut edes paljon taukoa. Ajattelin kuitenkin pantata näitä ideoita ja valmistella kerrankin kaikki rauhallisesti ja hitaasti. Siinä vielä toipuillessani aloitin myös uusien pinssikuvien piirtämisen: tarkoitus on taas saada Jyväskylän Taidemuseon joulubasaariin (la-su 10.-11.12. klo 11-18) uusia pinssilöitä valmiiksi. Hiljaisena kotityönä olen pakkaillut vedoksia pahvilla tuettuina sellofaanipusseihin, jotta ne säilyisivät em. tapahtuman selailusta eheänä ja ilman sormenjälkiä - viime vuonna pari vedosta hieman kärsi siinä selailun häsellyksessä, ja onhan nuo myös ostajalle parempi kuljettaa perille, kun on hyvä pakkaus ympärillä.

Torstai-päivän vielä arvoin, olenko sen verran tervehtynyt, että uskallan lähteä Siekkareiden keikalle, mutta kun sitten järkkääntyi autokyyti perille ja pois, ei tarvinnut kauan epäröidä. Täytyy sanoa, että oli varsin hyvä keikka. Alussa mietin, että enitenhän ajanmyötä muuttunut on yleisö: riehakkaan hyppimisen ja ekstaattisen humppaamisen tilalla oli nyt sivistynyttä päännyökytystä ja biisien välissä varsin sivistyneen kuuloiset aplodit. Onneksi sitten jossain välissä alkoi muistuttaa vanhan ajan meininkiä. Muutenkin keikka meni varsin rokkenrollisti omalta kohdaltani - tai kuten Pekka sanoi: "Olet siis ulkoistanut örvellyksenkin!" Onnistuin saamaan olutta sekä takapuolelleni että kylkeeni ja siideriä päähäni, joten oli varsin hehkeälle tuoksuva olo kotiin päästessä. Ripsetkin meinasivat siideröityä kiinni.

Eilen Live Herring -palaverissa Soile ajantasaisti minut kaikista meneillään olevista projekteista ja mietittiin yhdessä ensi kevään toimintaa. Pieni tauko teki kyllä hyvää: kevään työrysäytys kyllä vei aika hyvin mehut, mutta nyt taas projektit maittavat! Iltapäivällä menin vielä Suomäen Pekan Kahvitauko-tilaisuuteen Galleria Harmoniaan. En ehtinyt omilta näyttelyntekokiireiltäni avajaisiin, joten aloitin katsomalla näyttelyn. Varmaan aiemminkin olen maininnut krooniseksi muuttuneesta visuaalisesta väsymyksestäni, mutta Pekan näyttely jotenkin pysäytti. Ihmeellinen toiseuden olo vallitsi melko pitkään näyttelystä lähdön jälkeen.

Timppa kävi eilen noutamassa oman näyttelynsä Korpilahden Höyry-galleriasta pois ja toi tullessaan siellä olleen korttitelineeni, jonka tänään edelleenroudasin Galleria Beckeriin, kera ihkauusien korttieni. Kortteja onkin jo kyselty, mutta en ehdi uutta tilausta enää tekemään ennen joulua (kun tässä nyt on kaikenlaista muutakin...) Joten kaipa nuo johonkin pisteeseen asti kestävät.

Muuten lauantai onkin mennyt suloisen letkeästi. Päätin pitää tänään vapaapäivän tyyppisen päivän ja jättää varsinaiset työrupeamat huomiseen. Nukkumisen ja loikoilun lisäksi olen hiljalleen kaivellut vain värijuttuja jälleen esiin, tarkoituksenani saada taas Coloria-blogi ja Coloriasto vähän paremmalle hapelle, kun ne tänä vuonna ovat jääneet kaiken muun jalkoihin. Voi kun saisi toisen minän tekemään osan asioita, niin ehtisi kaiken minkä haluaisi!

Clap Your Hands Say Yeah — Hysterical

[Suoja / The Aegis. Pigmenttimustetuloste, 44x29cm (+marginaali), ed. 15.]

Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin -näyttely pystyssä Galleria Beckerissä Jyväskylässä, Eläviä kuvia -näyttely viimeistä päivää esillä Rööperin taidesalongissa Helsingissä. Joskin Helsingin näyttelyn työt jäänevätkin vielä Rööperin taidesalonkiin Jouluksi kotiin 3 -näyttelyyn (30.11. – 30.12.), eli töiden kotiinroudausongelma siirtyy vielä kuukaudella eteenpäin :)

Mutta siis - pääpointti edellisessä kappaleessa oli sen ensimmäinen lause: sain kuin sainkin Beckerin näyttelyni pystyyn. Ilman Timpan apua miljoonassa eri asiassa en olisi kyllä onnistunut, koska printteri piti huolen siitä, että piti fokusoitua täysin sen ylläpitoon ja ronkkimiseen, eikä mihinkään muuhun oleelliseen jäänyt aikaa. Työt ja muutaman lisävedoksenkin sain kuitenkin lopulta ulos kiroilulla ja maanittelulla, ja hyvä niin, sillä leppäkerttuja alkoi ilmestyä gallerian seinille ilokseni jo avajaisiltana! (Punaiset täplät olivat loppuneet ja mietin, että jotain hauskempaakin olisi varmaan tarjolla. Sitähän sitten löytyi Tiimarista: pienet leppäkerttutarrat ovat punaisia, mutteivat niin vakavaluonteisia kuin perinteiset punaiset pylpyrät. Jotain uutta.)

Meinasin myöhästyä avajaisistani! Varsin vaisun pressisession jälkeen (johon paikallislehti ei vaivautunut ollenkaan) kömmin suoraan kotiin vähäksi aikaa nukkumaan ja havahduin siihen, että yhtä-äkkiä olikin vain varttitunti aikaa kiitää galleriaan juhlimaan tuotoksiaan. Onneksi asun lähellä. Oli aika hurja tunne kävellä galleriaan, kun näki jo kaukaa, että tupa oli täynnä porukkaa ja juhlat jo alkaneet. Harmittaa näin jälkikäteen, että mentiin sisään keittiön sivuovesta, kun olisin ihan hyvin voinut tehdä oikeasti näyttävän entréen saapumalla kovalla metelillä pääovesta. Normaalisti omat näyttelyn avajaiset tuntuvat jotenkin vaivaannuttavilta, mutta liekö sitten syynä myöhäinen saapumiseni vai ystävien sankka joukko, tällä kertaa tilanne tuntui varsin nautittavalta, huolimatta väsymystilasta joka aiheutti hullunkuristen lauseperheiden syntymiä ja paikoin myös henkistä poissaoloa. Kaikkein hienointa oli pitkän työrupeaman ja muutenkin pitkien taukojen jälkeen nähdä ystäviä.

Toivottavasti muillekin näkyy se, että Beckerin näyttelyn tekeminen tuntui melko vapauttavalta, ja varsinkin se, kun tajusi, että lopputuloksesta tuli kaiken henkisen säädön ja teknisten ongelmien jälkeen hyvä. Vielä pystytyksen alussakin mietin, miten saan keskenään niin erilaiset työt toimimaan yhteen, mutta tila on armelias: kuvien kirjoa ei ehkä huomaa, tai ainakaan siihen ei kiinnitä niin paljon huomiota tuossa ripustuksessa. Olen muutenkin aika tyytyväinen ripustukseen: tilaan meni aika hirmuinen määrä teoksia, mutta se ei silti näytä liian täydeltä.

Joten se perinteinen klassikko: väsynyt, mutta onnellinen.

Nyt sitten kaikkien kahden viikon rästitöiden pariin, jotka artsuilu siirsi aikaan post pystytyksen.

Bonnie - I See Darkness

Ainakin tietää tehneensä töitä. Niskat itkevät ja valittavat, kun ensin istun koneen ääressä kokonaisen työpäivän tekemässä kaikki päivitykset ja layoutit ja tilatut visut ja tekstit, sitten istun koneen ääressä heti perään istumassa toisen kokonaisen työpäivän ja vähän plussaa, että saan viimeisteltyä näyttelytöitäni. Onneksi kahvi on keksitty.

Kaikesta raadannasta huolimatta hitaasti edistyy, mutta sentään olen onnistunut saamaan jotain ulos - viime viikolla se oli vielä aika epävarmaa. Sen verran on tekniikan temppuilu ja universumin kohdennettu hyökkäys minua vastaan on käynyt voimien päälle, että Beckerin näyttelyn alkuperäissuunnitelmasta on jäljellä raato vain. Tulee aika tavallinen kuvanäyttely, ei mitään spessua, jota ehdin jo kaavailla melkein kahden vuoden ajan. Kuvat on seinissä paspoissa riveissä ja layout tavallinen - vaikka töiden jälki onkin sitten varmaan aikalailla erilaista kuin viime aikojen töiden perusteella voisi päätellä. Ja erilaista toisiinsakin nähden: tulee kyllä sellainen sillisalaatti, että jos lähtee hakemaan jotain eteeristä näyttelykokemusta, niin voi ahdistua. Yhden hengen ryhmänäyttely.

Korpilahden Höyry-gallerian lokakuisen näyttelyn jälkeen vain on sellainen olo, että koska en millään pysty samanlaiseen ulosantiin, sisukset on nyt tyhjäksi puristettu - joten kokeillaan sitten jotain ihan muuta. Kuvat menevät ihan siinä kliseisyyden rajalla ja ovat lokakuiseen kuvastoon verrattuina höyhenenkevyitä rallatuksia, mutta ehkä tämä Beckerin näyttely onkin sitten enemmän itselleni sellainen terapianäyttely, missä tarkoitus saa rehellisesti pyhittää keinot. Onneksi elämä ei kuitenkaan niin vakavaa ole.

Kaikkein hirveintä tässä paniikkikiireessä ei ole suinkaan se, että kaikki mahdollinen menee mahdollisimman monella tavalla mahdollisimman pieleen, vaan se, että päähän tulvii valtavasti uusia ideoita melkein tauotta. Pitää oikein taistella pitääkseen itsensä fokusoituna tekemään Beckerille tulevia näyttelytöitä, ettei tule modernia konseptitaidetta tyhjissä huoneissa. Pitää vain toivoa, että virtaa riittää vielä näyttelyn avajaisten jälkeen toteuttamaan kaikki ne ideat, jotka ovat nyt päässeet vain kasvattamaan muistilappupuutani.

Uutta kahvia kuppiin ja takaisin artsua vääntämään.

Tervetuloa avajaisiin pe 25.11. klo 18-20!
https://www.facebook.com/event.php?eid=287996791232799

Ps. Tohtori Caligarista inspiroituneita kuvia on nähtävillä Rööperin taidesalongissa Helsingissä vielä tämän viikon. Hanna Variksen kokoamassa ryhmänäyttelyssä on töitä Hannan ja miun lisäksi myös Markus Leikolalta ja Petri Pohjanjoelta.

Stateless — I’m On Fire

[Poissa 178. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Tänään Korpilahden Kuulumattomat-näyttely on viimeistä päivää auki, klo 12-16. Näyttelyssä on itselleni jotain ainutkertaista: pistin siihen tehdessäni ihan kaikkeni ja luulen, että se on näkynyt ja tuntunut näyttelyssä kävijöille, ja juuri se on aiheuttanut vastareaktion, vastajakamisen. Vuoropuhelu näyttelykävijöiden kanssa on ollut ennennäkemätön. Blogiin tullut kommentti ja vastaavat privaatisti tulleet ovat olleet todellisia voimauttajia, ja olen ollut hämilläni palautevyöryn edessä. En ole tottunut tällaiseen - että joku ottaa asiakseen erikseen jakaa hyvinkin henkilökohtaisia asioita ja kertoo hyvinkin avoimesti mitä näyttely on merkinnyt hänelle tai millaisen ajatusprosessin se on aiheuttanut.

Yleensä palaute - olkoon se sitten negatiivista tai positiivista - ei lopulta hirveästi ole vaikuttanut olotilaani: teen lähinnä itselleni, omaa tekemisen tarvettani tyydyttääkseni, ja kunkin projektin täyttymys tulee siinä vaiheessa, kun tajuaa itse onnistuneensa suunnitelmansa toteuttamisessa. Tottakai positiivinen palaute tuntuu aika usein hienolta saada, mutta vaikka epäsuomalaisittain kehun avoimesti omia töitäni (kai nyt pidän niitä hyvinä, jos olen ne kehdannut esille tuoda?), hyvin suomalaisperinteen mukaisesti tunnen oloni aina vähän tukalaksi muiden kehuessa. Toisaalta, kyllähän esimerkiksi Coloria-sivusto toimii lähes kokonaan saamansa positiivisen palautteen motorisoimana ja sivuston lukijoiden aktiivisuudella, joten kyllä palautteeseen reagointi riippuu aina vähän projektistakin.

Kuulumattomat-näyttely on sitkeästi kieltäytynyt tallentumasta kameraan tai videolle. Näyttelystä on kyllä kuvia, mutta sitä ydintä ei mitenkään saa tallennettua mihinkään välineeseen; tila on yhtä oleellinen osa näyttelyä kuin siellä olevat teoksetkin ja hiljainen ilmavirta tilassa oleellinen osa kokonaisuutta. Tavallaan tieto siitä, että kaikki ei ole säilytettävissä ja arkistoitavissa, on surumielisen lohduttava. Näyttelyn jälkeen Kuulumattomat-kuvasarja päätyy rullalla talteen, ja ehkä joskus löytyy sellainen paikka, mihin se menee vielä esille. Mutta epäilen. Vaikka kuvasarja itse päätyisikin vielä johonkin, se ei ollut tässä harmaiden eminenssien täyttämässä näyttelykokonaisuudessa kuitenkaan se pointti; mahdollisista tulevista näyttelykokonaisuuksista ei voi tulla samanlaista - itselleni täydellistä, jossa täydentävin tekijä oli nimenomaan kaiken ainutkertaisuus ja väliaikaisuus.

Sitäkin hienommalta tuntuvat kymmenet palautteet niiltä ihmisiltä, jotka ovat muuttaneet väliaikaisen ikuiseksi.

---

Tarkoitukseni oli tulla kirjoittamaan muutama lause sunnuntaisten työprojektien pakoiluna, mutta päädyinkin kirjoittamaan muistokirjoituksen näyttelylleni.

In memoriam.

Middleman — Good To Be Back

[Das Cabinet des Dr. Caligari. Toisinto III / Reprise III. Pigmenttimustetuloste, 11x32cm (+marginaali), ed. 10.]

Olen lokakuun kuluessa hiljalleen tullut siihen tulokseen, että Korpilahden näyttely on todennäköisesti hienointa, mitä olen koskaan saanut aikaan ja tuskin tulen ainakaan lähiaikoina saamaan aikaan mitään yhtä hienoa. Tämä nyt ei tietenkään ollut hirveän hyvä mainospuhe tulevalle Beckerin näyttelylleni... jota yritän kiireen keskellä työstää loppuun. Harmittaa, kun olen joutunut luopumaan niin monesta suunnitelmastani, että alkuperäinen idea alkaa olla raato vain, mutta onneksi muuta on tullut tilalle. Ja kismittää, kun en hoksannut dokumentoida koko suunnitelman elämänkertaa alusta loppuun, koska nyt on lopulta ajautunut ihan päinvastaiseen suunnitelmaan ja moni varma idea on jo muuttunut ihan joksikin muuksi. Mutta oman näköinen näyttely siitäkin kuitenkin tulee.

Jos ehtii tulla. Välillä ajan riittäminen kaikkien suunnitelmien toteuttamiseen tuntuu ihan toivottomalta prosessilta - nukkuminenhan on aina mukavaa, mutta ajoittain sen pakkotarve tuntuu turhauttavalta, kun vuorokauteenkaan ei saa tunteja lisättyä. Toisaalta, ihan hyvä, kun tekeminen ei ole monotonista omien projektien vääntöä, vaan kaikki päivät tuppaavat olemaan laidasta laitaan erilaisia. Tänään kävimme taidetoimikunnan kanssa kokoustamassa Joutsassa Haihatuksen tiloissa, huomenna päivä kuluu Plankkon vuosikokouksessa ja torstaina ja perjantaina valmistellaan Live Herringin organisoimaa PRIMÄÄRIT-elokuvaperformanssia, joka saa ensi-iltansa Ilokivessä 28.10. klo 19.30 (lisätietoa: PRIMÄÄRIT - Sami van Ingen + Henri Lindström & Alex Zubkerman).

Kaikessa fiksuudessani olen vihdoin ymmärtänyt myös sanoa ei muutamille näyttelykutsuille ja muille projekteille, vaikka tiukkaa se on joidenkin juttujen kohdalla tehnyt.

Michael Kiwanuka — Tell Me A Tale

[Muirne, Noon. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 5.]

Korpilahden näyttelyn tekeminen oli sekä henkisesti että fyysisesti melko latautunut sessio ja se toivottavasti näkyy myös tuloksessa. Ainakin se näkyy siinä, että olen ollut aivan voipunut - käsi otsalla mykkäelokuvan sankarittarien tyyliin - viimeisen viikon. Kaikki tekeminen on ollut ihmeen tahmeaa, jokaista hoidettavaa asiaa varten on mennyt tuplasti enemmän aikaa kuin mitä olen alunperin luullut. Mutta hieno kritiikki tuli: Korpilahden Höyry-galleria - Päivi Hintsanen (KSML 8.10.2011)

Ja Helsingissäkin on muutama työ esillä - Galleria Bromsista; siitä on Maija kirjoittanut esittelyn blogissaan: Galleria Broms: Kuriositeettien kabinetti

My Morning Jacket — First Light

Syyskuu on ollut sellaista rientoa paikasta toiseen, ettei ole ehtinyt sanaakaan naputella mihinkään, vaikka juuri nyt se olisi ollut tarpeellista. Blogin kirjoittaminen on aina paitsi terapeuttista (ikäänkuin piste iin päälle, ajatusten yhteenkokoamisprosessin yksi tiivistelmällinen tulos), myös keino muistuttaa myöhemmin itselleen, että kaikki urakat ovat aina suurempia kuin miltä ne näyttävät. Ihan hyvä, ettei omasta päästä löydy näköjään minkäänlaista suhteellisuudentaju-nappulaa, joka kertoisi milloin mikäkin projekti on kohtuuttoman kokoinen tai vie enemmän aikaa kuin aika itse sallisi. Muuten olisi Korpilahden näyttelykin jäänyt tekemättä - varsinkin uuvuttavan (mutta palkitsevan!) Habitaren jälkeen. Kuvat kertonevat tässä hetkessä enemmän kuin sanat.

Low Duo — It Was You And Me

[Deidre, Noon. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 5.]

Perjantai kului Helsingissä: mediataidekokousta ja illalla vielä Art Fair Suomen avajaisissa pistäytyiminen (oli niiiiin mukava tavata monta tuttua!) - ja Live Herring -palaveria mennen tullen. Paluu kotiin tänään oli mukava, kun pääsi ennen yötä perille, ja kun pöydällä odotti valmis printtisarja, joka oli saanut elämänsä ihan silkasta vahingosta.

Päädyin lopulta kaivamaan jo kerran hylkäämäni vedossarjan kätköistä ja mietin, olisiko kuville jotakin tehtävissä analogisin keinoin. Tulin jo siihen tulokseen, että ei, mutta löysinkin ihan toisen väylän, kun otin loppuun yhtä toista sarjaa, jonka toimituspäivä on viikon alussa ja johon käytin sitten viimeiset paperini (jotka oli sille projektille varattukin).

Paperin puutteessa ihminen heittäytyy kokeelliseksi. Tai oikeastaan kaikkihan johtuu yliväsymyksestä, jonka vuoksi ei katso, mitä printteriinsä tunkee - esimerkiksi sitä, onko printattavassa paperissa jo valmiiksi kuva. Lopputuloksena jotain, mitä en ole uskaltanut aiemmin kokeilla - päällekkäisprinttejä. Olen pelännyt, että jo täyteen printatulle paperille tulostettaessa muste ei imeydy sisään vaan jää siihen päälle ja sotkee seuraavat printit. Mutta ainakin noille huokoisille ja orgaanisen oloisille puuvillapapereille väri näyttää imeytyvän hyvin myös jo painetun kuvan päälle.

Tämä on erittäikin iloinen uutinen, sillä jonkin aikaa sitten järjestelin kaikki hukka- ja koevedokset yhdeen lootaan, jonka reunaan kirjoitin isolla mustalla tussilla KÄÄRGH. Järkyttävintä on, että noiden kaikkien viime vuosina kerääntyneiden hukkapaperimateriaalien yhteishinta lähentelee tonnia. Onneksi suurin osa on kuitenkin printtikokeita ja muuta, eikä pelkkää traumaattista printterin huonoa jälkeä.

Olen jo ajat sitten ajatellut valjastaa osan testiprinteistä uniikkitöiden pohjaksi - kokeilin jo pari vuotta sitten muutamaa tekniikkaa, mutta tämä päälleprinttaustekniikka (pienellä twistillä, jota en tässä kokonaisuudessaan jaksa selostaa) tuntui aika hurjasti mahdollisuuksia avaavilta! Sen sijaan noita huonosti printtautuneita en oikein halua käyttää minkään työn pohjaksikaan, koska jäljen kestävyydestä niissä ei ole takeita. Suunnittelin kuitenkin jo jonkinlaista pientä testilaboratoriota, jossa teen väri- ja valokokeita noille surkean kohtalon kärsineille kuville.

Joka tapauksessa, kuvassa näkyvä kaunotar on kahden kaverikuvansa (+ 1 variaatio jokaisesta) lähdössä Habitareen näytille ja myyntiin - sekä muutamia päätynee myös vip-asiakkaittemme huomiin.

Scott Walker - Montague Terrace (in blue)

Lievää vastatuulta artsuilun kanssa. Osuuskunta Plankko on ensi viikolla osallistumassa Habitare-messuille (osasto 5 a 14; lisätietoa Plankkon sivuilta: www.plankko.fi) ja yhtenä ajatuksenani oli tuoda messuille tarjolle hieman esimakua tulevasta (marraskuun lopulla alkavan) Beckerin näyttelystäni, mutta pm, sanonko mitä. Reaaliteetit ovat hiljalleen Porvoosta paluun jälkeen alkaneet yhä enenevässä määrin kirkastumaan ja ikävähköt sattumukset vahvistavat universumin viestiä: tilaamaani printtipaperia ei ole edelleenkään maahantuojalla, mutta ei se mitään, koska mustetilauksessanikin sain vahingossa väärää mustetta (light magentaa, kun olisi pitänyt olla magentaa). Joten eilen päätin, että keskityn noihin uusiin printtitöihin sitten kunnolla lokakuun puolella - eli en saa Habitareen uusia teossarjoja esiin.

Terapiatyönä ja pitkäaikaisena haaveiluna kuitenkin päätin kokeilla jotain uutta: veri(heltta)seitikeillä maalailua. Tein paitsi täysin abstrakteja kokeiluja Seitikkimaisemien nimellä, mutta myös pienen Seitikkiprinsessat-kuvasarjan, joista ainakin muutamat päätyvät varmaan Habitareen astikin. Tsekkailen nyt tässä ensin muutaman päivän, kuinka nopeasti kuvien sienevä tuoksu hieman laimenisi...



ps. Coloria-blogissa muutama kuva lisää seitikkiprosessista: coloria.blogspot.com/2011/09/seitikkimaalailua.html

Warpaint — Warpaint

[Das Cabinet des Dr. Caligari. Toisinto IV / Reprise IV. Pigmenttimustetuloste, 11x32cm (+marginaali), ed. 10.]

Vielä viime viikon alussa tuntui, että kaikki deadlinet oli päsähtäneet kylään yhtäaikaa ja tietenkin väärään aikaan - Porvoon näyttelytöiden pakkaus ja muut siihen liittyvät jutut, Portugalin ääni-installaatiotyön viimeistely, Habitare-teosten pakkaus (kun lähtivät etelää kohti samalla kyydillä kuin Porvoon näyttelytyöt) ja lukemattomilta tuntuvat pienet säädöt. Mutta nyt on Porvoon näyttely pystyssä, Portugalissa esillä sekä ääni että projisointi (kiitos Ritan, Minjan ja Maijan) ja suurin osa Habitaren töistäkin kuosissaan - ja noista pienistä lukemattomista säädöistä selviää kyllä päättäväisesti tekemällä.

Mustetta olen jo saanut, mutta haluamaani paperia sen sijaan en, joten taitaa käydä niin, että en saa tehtyä Habitareen työn alla olleita kuvia. Ne valmistuvat sitten johonkin muuhun ajankohtaan. Varmuuden vuoksi kävin tänään tilaamassa vielä pari varamustetta tulevia sessioita varten ja kannoin kotiin kaksi lasertulostinkasettia lokakuun Korpilahden näyttelyäni varten - kun se sitten kumminkin on ihan kohta ovella. Eli jos kerrankin osaisi varustautua ajoissa tulevaan.

Porvoon näyttely lopulta pääsi yllättämään vähän, vaikka siihen yritinkin mahdollisimman tehokkaasti valmistautua. Poissa-teoksen vaatima siimasavotta ei vain oikein toiminut. En saanut siimoja etukäteen valmiiksi tarpeeksi ja paikan päällä loputon solmiminen meinasi jo viedä hermonriekaleen, mutta lopputuloksesta tuli hieno, vaikka itse sanonkin. Huolimatta melko pienestä tilasta, installaatiossa on tällä hetkellä vähän samanlaista hienoa henkeä kuin mitä siinä Wanhassa Woimalassa oli. Osansa on Galleria Vanhaan Kappalaisentaloon tulevalla upealla valolla, joka antoi työlle loppusilauksen.

Haaskalinnun ihmisyyttä ja kuluneita katseita (Uusimaa 1.9.2011)
Det associativa tilltalets konst (Borgåbladet 1.9.2011)

Billy MacKenzie — Winter Academy

Tehopäivät. Kalenteri on minuuttimerkitty. Huomasin, että syyskuussa on niin paljon happeningia, että pitää tehdä paljon projekteja jo hyvissä ajoin etukäteen, koska sitten ei enää aika yksinkertaisesti riitä. Kaikenlaisista pienistä tehtävistä kertyy aina yllättäen - vaikka yrittäisi varautuakin - hirmuinen vuori; varsinkin kun sekaan mahtuu pari projektia, jotka alkavat pykiä... Koneet kaatuilevat, ohjelmat lakkaavat toimimasta ja muuten vain ei mikään toimi. Jouduin erään projektin tiimoilta mm. soittamaan Soneran puheentunnistusasiakaspuhelimeen ja jäin siinä ihmeelliseen looppiin tavoittamatta lainkaan ihmistä missään vaiheessa - ja ongelman ratkeamatta, koska systeemi ei tunnistanut ongelmaa. Eipä se muutenkaan olisi ollut asiani hoitaa, mutta yritin auttaa ihmistä hädässä - huonoin tuloksin.

Eilen sain muiden töiden lomassa käsiteltyä muutamia printtikuviani uuteen webbimuotoon uusia nettisivuja varten; ne saattavat jopa valmistua ennen Porvoon näyttelyä, jos kaikki vain menee nappiin (ja jos jätän visuaalisen loppuhionnan jonnekin loppusyksyyn). Paperi on loppu maahantuojalta (joka ei osannut arvioida, milloin paperia saadaan) ja printtauksen jälkeen myös minulta, joten jännityksellä odotan, milloin pääsen tekemään uusia töitä - vai pääsenkö? Osa musteistakin on vielä tilausprosessissa, eipä silti. Onneksi Porvoon näyttelyyn ei tarvitse mitään ja onneksi on jonkin verran omaa varastoa jäljellä eli ei tässä mitään jättimäistä hätää.

Tänään sain sentään lopulta signeerattua töitäni kehystykseen; niiden pitäisi ehtiä tiistaina Porvoon teoskuljetukseemme, josta ne sitten ystävä roudaa Helsinkiin ja Habitareen kolmen viikon päästä. Huomenna jatkunee paketointi ja työkalupakin lataus. Ja henkinen sumu, todennäköisesti.

Courtney Saunders - Promise Me

Piti valita kahdesta Por:sta, lähteäkö Porvooseen vai Portugaliin. Molemmissa näyttelyn alku sijoittuu syyskuun alkuun; Porvoossa Timpan ja minun, Portugalissa Èvorassa yhteisnäyttely ex votos-teemalla Rita Vargasin, Minja Revonkorven ja Maija Holman kanssa - Ritan organisoimana. En ole kummassakaan Por:ssa aiemmin käynyt, mutta valitsin ensimmäisen, koska jollakin tavalla Porvoo nyt vain yksinkertaisesti resonoi tällä hetkellä paremmin. Laitan omat Portugalin teokseni Ritan, Maijan ja Minjan pystytettäväksi - luotan siihen, että heidän käsissään työni löytävät parhaan paikkansa vanhasta palatsista, johon näyttely rakentuu. Itseltäni Èvoran näyttelyyn lähtee Vieraat-sarjan vedoksia, yksi flash-videoprojisointi ja (toivottavasti) yksi ääni-installaatio. Tai osa lähti jo: sain tänään pistettyä printti- ja dvd-paketin matkaan, vaikka tiukille se otti. Printit lähtivät suoraan sunnuntaina päättyneen Maila Talvio -salongin seiniltä - mikä muodosti aika tiukan aikakehyksen teosten postittamisen suhteen. Yllättäen postin EMS-pikapaketti tuntui sekä nopeimmalta että edullisimmalta vaihtoehdolta kaikkiin kuriireihin verrattuna? Toivottavasti kukaan ei ole tulkinnut postissa väärin mitään aikataulukkoa ja työt todella pääsevät perille saakka.

Äänijuttua pitäisi vielä työstää, mutta sen varmaankin saa sitten netin välityksellä bitteinä perille. Tekeminen on pakko jättää viikonloppuun, kun tietenkin koneessa kenkkuili sekä flash että premiere, kun piti saada rakennelma dvd-levylle saakka ja tällä hetkellä hinaudun kaikissa projekteissa, sekä omissa että tilaus-, pari päivää perässä. Ja sitten tietenkin asiakkaat saavat tekemisessä sen ensimmäisen sijan. Usko myös artsuilupuolen selviämiselle on kuitenkin luja... Voi vaan olla, että toinen uusista domaineistani joutuu esittämään väliaikaista sivua vielä pienen tovin, vaikka sen osoite onkin painettu nyt kaikkiin esittelymatskuihini.

Toisen domainin sain sentään jo auki jonkin aikaa sitten ja innostuin osallistumaan Illustration Fridayhin - aivojumppaa itselle ja jotain muuta arkitouhun keskelle. Kuvitukset, projektit, skissit ja muut härpäkkeet löytyvät jatkossa osoitteesta www.kuvituksia.com.

The Unthanks — No One Knows I'm Gone

[Poissa 176. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Eilen oli melkein vapaapäivä. Jätin suosiolla kaikki päivitysmeiningit suloisen sunnuntain huomaan ja heittäydyin elokuvateollisuuden vietäväksi. Kesäreissu vei huomiota siinä määrin, että sekä Pirates of the Caribbeanin ja Harry Potterin uusimmat jatko-osat meinasivat jäädä väliin, nuo maailmankaikkeuden liki merkittävimmät elokuvat! Piraattiasia on nyt korjattu, velhoilut jäänevät ensi viikonloppuun.

Sunnuntai toi sitten tullessaan työrupeaman. Päivityksiä, korjauksia, uuden suunnittelua, kirjoittamista ja photarimestaruutta.

Porvoon näyttelyasioitakin hoideltu kuntoon. Pressipäivä on sovittu, painotuotemäärät on selvillä, juliste ja kutsari suunniteltu ja tiedotekin jo kirjoitettu - ja lähetetty käännettäväksi ruotsiksi. Avajaiset ovat 1.9., mikä on samalla Timpan syntymäpäivä, mutta vielä ei osaa edes kuvitella mitään megajuhlistusta. Jos aiemmista näyttelynrakennuskokemuksista voi yhtään mitään päätellä, voi olla, että suurin juhlallisuus on mennä nukkumaan heti, kun mahdollista. Periaatteessa perustuotannolliset aikataulutus- ja resurssirakenteet eivät vain yleensä toimi näyttelytoiminnan yhteydessä: lopulta aina kuitenkin päätyy suhteellisen voimakkaaseen nääntymykseen ja ellei päädy, yleensä itse näyttely tuntuu sitten vajaavaiselta ja tyhjältä.

Luovuin jo kerran alkuperäisestä suunnitelmasta viedä Porvooseen esille Turussa "rikotun" Poissa -installaation, mutta vaikka ajatus installaation varastetuista teoksista vertautuu mielessäni edelleen nyrkin kokoiseen reikään maalauksessa, kokonaisuutta kuitenkin pystyy katsomaan jo jotenkin uudellakin tavalla. En tiedä vielä miten teoksen tulen laittamaan esille - laitanko kokonaisuuden esille yhtätoista kuvaa vajaampana vai korvaanko kuvat jotenkin. Alunperin kävi mielessä, että korvaisin varastetut työt (kaikki 1/5) toisella vedoksella, mutta osasta töistä on vedostettu jo koko sarja, eikä minulla ole alkuperäisiä tiedostoja jäljellä (koska tuhoan ne aina sarjan ottamisen jälkeen). Vain muutamien teosten korvaaminen tuntuisi itsestä oudolta, eikä osan korvaaminen signeeratuilla vedoksilla ja osan työvedoksilla oikein kalskahda oikeilta. Joku vinkkaisi, että minun pitäisi laittaa tyhjille paikoille Turku - Euroopan kulttuuripääkaupunki -logot ja kieltämättä mieli kyllä tekisikin muuttaa koko teos fiilistelytyöstä kantaaottavaksi tilataiteeksi. Mutta koska tuo on itselleni tärkein printtityöni, ehkä nyt vain tyydyn sen raunioihin ja yritän sompailla siitä rikkinäisyydestä jotain eheyttä, ulkopuolisia gimmikkejä lisäämättä.

Billy Mackenzie - Sing That Song Again

[House. Pigmenttimustetuloste, ~27x27cm (+marginaali), ed. 10.]

Oudon paljon aikaa sain tänään kulumaan viimeisen vuoden aikana syntyneille asioille, jotka on vielä johonkin suuntaan vaiheessaan, vielä vailla loppuviimeistelyä tai päinvastoin, ihan alkuteloillaan. Varsinkin talvi kantoi kourissaan jos jonkinlaista uutta. Muun muassa viime vuoden puolella pystyyn pistetyn Kulttuuriosuuskunta Plankkon, joka on ehtinyt jo organisoida kaikenlaista pientä ja paljon suurempaa on luvassa. Plankkolainen näyttelyura alkoi Ensimmäinen kattaus -näyttelyllä Bistro Pannu & Huoneessa Tampereella (esillä 15.8. saakka), sitten kesäkuisella näyttelyllä Sodankylän elokuvajuhlilla ja seuraavana luvassa on osallistuminen Habitare-messuille syyskuun puolessa välissä. Messukokemusta ei ole juurikaan omaan taskuun kertynyt, joten koko prosessi on yhtä seikkailua. Tämän päivän pistin ennakkotiedotteita eteenpäin ja hoitelin muutenkin media-asioita kuntoon. Omalta osaltani sain pressikuvat jo valkattua, vaikka lopulliset messuille myyntiin menevät teokset varmistuvat joskus loppukuusta. Kaikenlaista pientä lippusta ja lappusta pöydät täynnä. Tiedote ja esittelyitä Plankkon sivuilta: www.plankko.fi

Sain tänään myös käyttööni kaksi uutta domainia, joista toiseen olisi tarkoitus loihtia itselleni ihan oikea artsuiluportfoliokotisivu ja toiseen mm. kuvituksia ja graafista suunnittelua ja kaikenlaista craftia sisältävä saitti. Suunnitelmat ovat piirtyneet jo paperille, ehkäpä ne jossain vaiheessa verkkoonkin päätyvät. Pakko on, kun toinen osoitteista on painettu jo limited edition -postikortteihin, jotka aion pistää myyntiin Porvoon näyttelyssä heti syyskuun alussa... Ja uusiin käyntikortteihini, jotka saanen painosta ensi viikolla. Jospa aika olisi niin lempeä, että tällä kertaa oikeasti saisin sivut tällä omalla painotuoteultimaattumillani valmiiksikin asti.

Tässä loman jälkeisessä työvyöryssä olen löytänyt jälleen itsestäni listailijan. Tai oikeasti postitittajan. Post-it-laputtajan. Kummasti rauhoittaa, kun kirjoittaa kaikki tehtävät asiat muistilapuille, pistää ne jonkinlaiseen järjestykseen ja napsii niitä pois sitä mukaa, kun homma tulee tehtyä. Tai jos ne työt eivät millään järjesty, niin ainakin ne laput saa suoraan halutessaan suoraan riviin.

The Human League — Tom Baker

[Room. Pigmenttimustetuloste, ~27x27cm (+marginaali), ed. 10.]

Kesäkuussa aika meni mokkulan kanssa tappelemiseen (kun laajakaista ei toiminut) ja työjuttujen itkupotkuraivarilla läpirunttaamisen epäinhimillisessä ajassa, joten en ehtinyt blogata sitä, mitä olisin halunnut - eli kertoa osuuskunta Plankkon järjestämästä pop-up-näyttelystä Sodankylän filkkareiden yhteydessä. Pistänpä tähän kuvauksen, jonka kirjoitin silloin kesän alkupuolella:

Kun aloin suunnitella teoksia Inspiration-näyttelyyn, innoitusta ei tarvinnut kaukaa hakea: päässäni on kauan elänyt kuvamaailma, joka on vain odottanut työstämistään. Teossarjat Das Cabinet des Dr. Caligari, Reprise I-IV ja On the Set: City, House, Room ovat kaikki saaneet inspiraationsa vanhasta kauhumykkäelokuvasta Tohtori Caligarin kabinetti (Das Kabinett des Dr. Caligari / Das Cabinet des Dr. Caligari ohjaaja Robert Wiene, käsikirjoitus Carl Mayer ja Hans Janowitz, Saksa 1920). Näin elokuvan ensimmäisen kerran ala-asteikäisenä ja sen outo ja hyvällä tavalla vähän pelottavakin tunnelma sekä kummalliset vinksahtaneet lavastukset jäivät pysyvästi mieleen. Kun myöhemmin aikuisena näin elokuvan, olin aidosti hämmentynyt siitä, ettei siinä ollutkaan ääntä ja värejä, kuten olin muistanut. Muistikuviini oli aivan selkeästi piirtynyt hämärä, mutta kirkasvärinen kaupunki ja voimakaseleiset ja -ääniset ihmiset. Eikä elokuva ollut ihan niin pelottavakaan kuin millaisena se oli mieleni sopukoissa elänyt, mutta yhtäkaikki, sama vinksahtanut olotila siitä edelleen tuli.

Teossarja Das Cabinet des Dr. Caligari, Reprise I-IV koostuu nimensä mukaan eräänlaisista toisinnoista. Olen käyttänyt kuvien pohjana aikoinaan elokuvan kohtauksista piirtämiäni ja maalaamiani kuvia, jotka olen toukokuussa viimeistellyt digitaalisesti loppuun.

Teossarja On the Set koostuu kolmesta eri teoksesta (City, House, Room), jotka on toteutettu digitaalisena kollaasina piirroksista ja valokuvien riekaleista. Ne ovat ikäänkuin lisälavastuksia Tohtori Caligarin kabinetti -elokuvaan – niitä tiloja, jotka ovat päässäni asuneet elokuvan ensinäkemisestä asti.

Ja nyt, hyvät kansalaiset, tässä kesäpäivän kunniaksi katsottavaksi Tohtori Caligarin kabinetti.

Billy MacKenzie - Beyond The Sun

[City. Pigmenttimustetuloste, ~27x27cm (+marginaali), ed. 10.]

Jo oli hieno päivä. Sain tehtyä kaiken sen, mikä oli kalenteriin merkitty ja sen lisäksi vielä ehdin viettämään vapaa-aikaa - käytiin Ullan kanssa Lounalauluissa lurittelemassa mummojen ja papparaisten kanssa XV yötä ja Levotonta tuhkimoa. Kesä on nyt parhaimmillaan, iltaisin on upea valo.

Meinasi kyllä tulla pieni paniikkikin. Lupasin Vieraat-sarjan työni yhteen näyttelyyn ja vasta sen jälkeen aloin miettiä, onnistuuko se. En saa tällä hetkellä Vieraat-sarjan vedoksia tehtyä enempää, koska en ole vielä löytänyt mieleistäni valokuvapaperia, enkä ehdi sitä tässä välissä hankkia. Hartolassa Maila Talvio -salongissa on esillä koko teossarja ja koska näyttely loppuu jo 21.8., hoksasin, että nehän voin laittaa suoraan seuraavaan näyttelyyn. Kunnes muistin, että ne ovat Hartolan näyttelyssä myynnissä. Enpä muista ennen soittaneeni mihinkään näyttelypaikkaan ja toivoneeni sitä, ettei teoksia olisi myyty. Onneksi muita oli, mutta Vieraat-sarjaa ei. Helpotti - ja yksi asia ratkaistu.

Sain samalla myös kutsun Kamara Ensemblen poikkitaiteelliseen kollaasiesitykseen lauantaina 13.8. klo 15 - mutta valitettavasti en pääse. Menkää te muut! "Sadussa kalliopohja, satakielen laulussa kastehelmet" on impressioita ja improvisaatioita liikkeen, sanojen ja sävelten siivin, mm. Edith Södegranin, Berthold Brechtin, Arto Mellerin ja Anna-Leena Härkösen runoutta sekä Eero Ojasen, Anna-Mari Kähärän, Marko Kempin, Matti Hussin ja Matias Partasen musiikkia. Tänään kuulin myös, että ryhmä oli saanut inspiraation esitykseensä vieraillessaan viime vuonna Maila Talvio -salongissa ja nähdessään siellä Timpan töitä - mikä on vissiin painettu oikein ohjelmalehtiseenkin! :D
Esitys FB:ssä

Dirty Projectors — As I Went Out One Morning

[Poissa 125. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Tehokkuus. Hirveästi kaikkia pieniä virtuaalisia ja projektillisia langanpätkiä solmittu ja päätelty, mutta silti tuntuu kuin ei olisi tehnyt mitään. Otin sentään vihdoin askeleen OMIEN nettisivujeni suunnitteluun, mikä on aika hämmentävä edesottamus näin reilun viidentoista nettisivuttoman nettiammattilaisvuoden jälkeen. Jonkinlainen väliaikainen räpellyshän on tuolla aina ollut, mutta jospa nyt vihdoinkin käyttäisi osaamistaan ihan rakenteellisen ja ei-väliaikaisen sivun tekemiseen. Domain(it) on varauksessa, toivottavasti virta riittää toteutukseen saakka.

Lisäksi viikonlopun aikana täydentelin hieman korttivarastojani: pistin uusintatilauksia jo tehdyistä korteista ja pari uuttakin settiä: koe-erän kortteja uniikkityösarjastani Muistopeli / Memorial Game ja limited edition kortteja Poissa / Absent -sarjasta. Käyntikortit ja sellofaanipussien sulkijatarrat pitäisi vielä tilata, sitten alkaa olla tilanne suhtkoht hyvin reilassa pakkohankintojen osalta.

Seuraavana to do -listalla olisi laskujen maksaminen ja Elisalle reklamointi ja jonkinasteinen siivousrupeama. Maanantain syvin olemus.

Jos vaikka ensin keräisi voimia pelaamalla jonkin aikaa Ratchet & Clankia, kun ei aurinkokaan paista.

Jacques Brel - La Chanson des Vieux Amants

[Poissa 93. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Kesä! Ihan hyvä syy pysyä töistä ja koneelta pois! Mutta hiljalleen olen aloittanut arkeen paluun - sekä webbivelhoilun että omien projektieni hahmottelun. Palasimme interraililta jo muutama viikko sitten, ja jos olisi ollut fiksu, olisi siinä joutessaan hoitanut muutamia pienempiä asioita alta pois, etteivät ne rysähdä sitten kaikki yhtäaikaa. Mutta koska en näköjään hoitanut, niin oletettavissa on, että viimeistään viikon parin päästä olen taas yötäpäivää-moodissa eri projektien äärellä. Syytä onkin: odotettavissa on artsullisesti kiireellinen syksy, johon omien näyttelyiden lisäksi olen näköjään suunnitellut kaikenlaista muutakin aktionia.

Jotain olen osannut jättää poiskin: Värjäripäivät päättyvät tänään Iitissä ja tämä on ensimmäinen kerta vuosiin, kun en ole paikalla. Olen välillä harmitellutkin päätöstäni, mutta toisaalta olen kiitollinen siitä, että kerrankin olen osannut jättää aikaa ihan vain kotona olemiselle. Aktiivireissuloman jälkeen sitä vasta lomaa tarvitsikin... :) Vielä odottaa 2885 kuvaa kamerassa jonkinnäköistä lajittelua. Pakkohan sinne joukkoon on mahtua muutama hyväkin. Varsinaiset turistikuvat kyllä taitavat puuttua joukosta.

Olen hiljalleen siivoillut työpöytää ja kirjoittanut muistilistaa kaikista tekemättömistä asioista sekä töihin että artsuiluihin liittyen. Paluu virtuaaliin pitäisi aloittaa kohtsillään käymällä useamman sadan meilin kimppuun. Sekin on niin paljon helpompaa, kun voi istua parvekkeella auringossa ja hörppiä samalla kahvia ja syödä mansikoita.

Jotain ihan muuta sain sentään jo tehtyäkin: Colorian FB-ryhmä uhattiin arkistoida ja koska päivitysnappia ei tullut mihinkään, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja siirtyä käyttämään FB-sivua. Eli: Colorialla on nyt ikioma FB-sivu, jota voi käydä likettämässä osoitteessa: www.facebook.com/coloria.net

Random Prints vol. 2 - The Essence of Whispering Tree.

The Essence of Whispering Tree.

Random Prints vol.2 - ensimmäiset kuvat sain liikkeelle tänään. Nyt odottelen, löytääkö joku ne.

---

Huomasimme myös, että näköjään meillä on seikkaileva apina, jonka omia matkakertomuksia voi käydä lukemassa Huldan omassa blogissa. Itse roikumme väljästi völjyssä - Berliini meni jo yhtenä haamuna ja nyt Leipzigin talot siintävät ikkunan takana.

Pitäisi pari työrästiä vielä hoitaa loppuun, mutta ensin vähäksi aikaa makoilemaan ja lukemaan kirjaa.

Väsynyt, mutta onnellinen.

My Morning Jacket — Holding On To Black Metal

No, toimiiko verkko edelleenkään? Ei. Se ja ihan hillitön kiire projektien kanssa irrottaa näköjään blogistakin aika tehokkaasti. Onneksi Jyväskylän taidemuseon Tunne maisema -verkkonäyttelyprojekti alkaa olla jo hyvässä kuosissa, vaikka työskentelyn hitaus mokkulan kanssa välillä kiristääkin hermoa turhan äreästi.

Kävin tänään viemässä postiin uusia kuvia, määränpäänään Sodankylä ja siellä Inspiration-näyttely, joka on esillä Sodankylän leffafestareiden ajan. Kuvistani kaksi sarjaa ovat syntyneet Tohtori Caligarin kabinetti -elokuvan pohjalta ja yksi sarja on passikuvia matkiva sarja unohtuneista filmitähdistä. Tähän en tietenkään kuvaa saa ladattua mokkularaukalla, joka epätoivoisesti hengaa 2g-verkossa. Ehkä sitten myöhemmin...

Maila Talvio -salongista...

Kiireinen helatorstai: ensin Hartolaan Maila Talvio -salongin avajaisiin, josta suoraan Korpilahdelle juhlistamaan Ullan ja Arton pitkää uurastusta, Höyry-gallerian avajaisia! Myös Minjalla on Hartolassa töitä esillä, joten pääsin mukavasti hänen kyydillään. Myöhästyimme tosin tietöiden ja muiden hidasteiden vuoksi avajaisista sen verran, että missasimme puheet ja muut - ruusut kyllä saimme. Ja onnistuin vihdoin myös kuvaamaan töitäni - pystytysvaiheessa unohdin koko kuvauksen.

Maila Talvio -salonki, molemmat omat näyttelykokonaisuuteni.

Korpilahdella oli puolestaan ihan loistavasti porukkaa ja näin muutaman ystäväisen piiiitkästä aikaa - joten kaikin puolin onnistunut reissu! Kupariyrttisenikin olivat alkaneet jo kukkia, vaikka istutuksesta on viitisen päivää!

Yksi vapaapäivä välissä tekikin hyvää, kun sai hetkeksi muistutuksen siitä, että vaikka työmaailma rutistuisi epäonnistuneeksi mytyksi, muualla on sentään elämää ja ystäviä. Muutenkin olisi aika tiukalla, mutta oman ekstransa peliin toi se, että Elisan laajakaista on poikki, ja ilmeisemmin pidempäänkin. Luulin vielä torstai-aamuna, että katkos olisi väliaikainen häiriö vain, mutta ei se sitten ollutkaan. Perjantai-iltana tajusin, että kuka sitä sitten viikonloppuna korjaisi. No, onneksi on sentään mokkula, vaikka sillä tuo latailu tuntuukin lähinnä turhauttavalta.

Onneksi sitten perjantaina hammaskin halkesi illalla, joten tuo laajakaista ongelma muuttui vähän pienemmäksi mielessä :)

Perry Como - If

Vaskenruosteyrtit on nyt istutettu Korpilahdelle, Höyrygallerian suljettuun porrashuoneeseen ikkunalaudalle, omaan pieneen kokeelliseen kasvihuoneeseeni. Pieni taustakertomus kasvihuoneesta löytyy Höyrygallerian blogista. Alla pieni kuvakavalkadi pystytysvaiheesta. Kaksi viimeistä kuvaa ovat Huttusen Ullan ottamia.


Yrttisten materiaalina käytin pääasiassa kuparia, mutta myös pellavaa ja puuvillalankaa...


...mutta myös kaikenlaista muuta kukkasiin sopivaa, kuten muttereita, teräsharjoja, raastimia, teesihtejä...