Syyskuu on ollut sellaista rientoa paikasta toiseen, ettei ole ehtinyt sanaakaan naputella mihinkään, vaikka juuri nyt se olisi ollut tarpeellista. Blogin kirjoittaminen on aina paitsi terapeuttista (ikäänkuin piste iin päälle, ajatusten yhteenkokoamisprosessin yksi tiivistelmällinen tulos), myös keino muistuttaa myöhemmin itselleen, että kaikki urakat ovat aina suurempia kuin miltä ne näyttävät. Ihan hyvä, ettei omasta päästä löydy näköjään minkäänlaista suhteellisuudentaju-nappulaa, joka kertoisi milloin mikäkin projekti on kohtuuttoman kokoinen tai vie enemmän aikaa kuin aika itse sallisi. Muuten olisi Korpilahden näyttelykin jäänyt tekemättä - varsinkin uuvuttavan (mutta palkitsevan!) Habitaren jälkeen. Kuvat kertonevat tässä hetkessä enemmän kuin sanat.
Tekstit
1 kommentti:
Missään - EN KOSKAAN - ole nähnyt yhtä hienoa näyttelyä kuin mitä tämä on.
Jos tämä olisi pääkaupunkiseudulla, se varmasti huomioitaisiin hesarissa koko sivun kritiikillä, mutta kun se on maalla voi vain toivoa, että ihmiset näkevät pienen vaivan liikkuakseen tuonne, matka on sen arvoinen.
Minä kävin ohimennen mökkireissulla, mutta lähden viikonloppuna erikseen katsomaan. On joitakin asioita, jotka tekevät Espoo-Korpilahti välimatkasta merkityksettömän.
Lähetä kommentti