[Poissa 178. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]
Tänään Korpilahden Kuulumattomat-näyttely on viimeistä päivää auki, klo 12-16. Näyttelyssä on itselleni jotain ainutkertaista: pistin siihen tehdessäni ihan kaikkeni ja luulen, että se on näkynyt ja tuntunut näyttelyssä kävijöille, ja juuri se on aiheuttanut vastareaktion, vastajakamisen. Vuoropuhelu näyttelykävijöiden kanssa on ollut ennennäkemätön. Blogiin tullut kommentti ja vastaavat privaatisti tulleet ovat olleet todellisia voimauttajia, ja olen ollut hämilläni palautevyöryn edessä. En ole tottunut tällaiseen - että joku ottaa asiakseen erikseen jakaa hyvinkin henkilökohtaisia asioita ja kertoo hyvinkin avoimesti mitä näyttely on merkinnyt hänelle tai millaisen ajatusprosessin se on aiheuttanut.
Yleensä palaute - olkoon se sitten negatiivista tai positiivista - ei lopulta hirveästi ole vaikuttanut olotilaani: teen lähinnä itselleni, omaa tekemisen tarvettani tyydyttääkseni, ja kunkin projektin täyttymys tulee siinä vaiheessa, kun tajuaa itse onnistuneensa suunnitelmansa toteuttamisessa. Tottakai positiivinen palaute tuntuu aika usein hienolta saada, mutta vaikka epäsuomalaisittain kehun avoimesti omia töitäni (kai nyt pidän niitä hyvinä, jos olen ne kehdannut esille tuoda?), hyvin suomalaisperinteen mukaisesti tunnen oloni aina vähän tukalaksi muiden kehuessa. Toisaalta, kyllähän esimerkiksi Coloria-sivusto toimii lähes kokonaan saamansa positiivisen palautteen motorisoimana ja sivuston lukijoiden aktiivisuudella, joten kyllä palautteeseen reagointi riippuu aina vähän projektistakin.
Kuulumattomat-näyttely on sitkeästi kieltäytynyt tallentumasta kameraan tai videolle. Näyttelystä on kyllä kuvia, mutta sitä ydintä ei mitenkään saa tallennettua mihinkään välineeseen; tila on yhtä oleellinen osa näyttelyä kuin siellä olevat teoksetkin ja hiljainen ilmavirta tilassa oleellinen osa kokonaisuutta. Tavallaan tieto siitä, että kaikki ei ole säilytettävissä ja arkistoitavissa, on surumielisen lohduttava. Näyttelyn jälkeen Kuulumattomat-kuvasarja päätyy rullalla talteen, ja ehkä joskus löytyy sellainen paikka, mihin se menee vielä esille. Mutta epäilen. Vaikka kuvasarja itse päätyisikin vielä johonkin, se ei ollut tässä harmaiden eminenssien täyttämässä näyttelykokonaisuudessa kuitenkaan se pointti; mahdollisista tulevista näyttelykokonaisuuksista ei voi tulla samanlaista - itselleni täydellistä, jossa täydentävin tekijä oli nimenomaan kaiken ainutkertaisuus ja väliaikaisuus.
Sitäkin hienommalta tuntuvat kymmenet palautteet niiltä ihmisiltä, jotka ovat muuttaneet väliaikaisen ikuiseksi.
---
Tarkoitukseni oli tulla kirjoittamaan muutama lause sunnuntaisten työprojektien pakoiluna, mutta päädyinkin kirjoittamaan muistokirjoituksen näyttelylleni.
In memoriam.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti