[Suoja / The Aegis. Pigmenttimustetuloste, 44x29cm (+marginaali), ed. 15.]
Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin -näyttely pystyssä Galleria Beckerissä Jyväskylässä, Eläviä kuvia -näyttely viimeistä päivää esillä Rööperin taidesalongissa Helsingissä. Joskin Helsingin näyttelyn työt jäänevätkin vielä Rööperin taidesalonkiin Jouluksi kotiin 3 -näyttelyyn (30.11. – 30.12.), eli töiden kotiinroudausongelma siirtyy vielä kuukaudella eteenpäin :)
Mutta siis - pääpointti edellisessä kappaleessa oli sen ensimmäinen lause: sain kuin sainkin Beckerin näyttelyni pystyyn. Ilman Timpan apua miljoonassa eri asiassa en olisi kyllä onnistunut, koska printteri piti huolen siitä, että piti fokusoitua täysin sen ylläpitoon ja ronkkimiseen, eikä mihinkään muuhun oleelliseen jäänyt aikaa. Työt ja muutaman lisävedoksenkin sain kuitenkin lopulta ulos kiroilulla ja maanittelulla, ja hyvä niin, sillä leppäkerttuja alkoi ilmestyä gallerian seinille ilokseni jo avajaisiltana! (Punaiset täplät olivat loppuneet ja mietin, että jotain hauskempaakin olisi varmaan tarjolla. Sitähän sitten löytyi Tiimarista: pienet leppäkerttutarrat ovat punaisia, mutteivat niin vakavaluonteisia kuin perinteiset punaiset pylpyrät. Jotain uutta.)
Meinasin myöhästyä avajaisistani! Varsin vaisun pressisession jälkeen (johon paikallislehti ei vaivautunut ollenkaan) kömmin suoraan kotiin vähäksi aikaa nukkumaan ja havahduin siihen, että yhtä-äkkiä olikin vain varttitunti aikaa kiitää galleriaan juhlimaan tuotoksiaan. Onneksi asun lähellä. Oli aika hurja tunne kävellä galleriaan, kun näki jo kaukaa, että tupa oli täynnä porukkaa ja juhlat jo alkaneet. Harmittaa näin jälkikäteen, että mentiin sisään keittiön sivuovesta, kun olisin ihan hyvin voinut tehdä oikeasti näyttävän entréen saapumalla kovalla metelillä pääovesta. Normaalisti omat näyttelyn avajaiset tuntuvat jotenkin vaivaannuttavilta, mutta liekö sitten syynä myöhäinen saapumiseni vai ystävien sankka joukko, tällä kertaa tilanne tuntui varsin nautittavalta, huolimatta väsymystilasta joka aiheutti hullunkuristen lauseperheiden syntymiä ja paikoin myös henkistä poissaoloa. Kaikkein hienointa oli pitkän työrupeaman ja muutenkin pitkien taukojen jälkeen nähdä ystäviä.
Toivottavasti muillekin näkyy se, että Beckerin näyttelyn tekeminen tuntui melko vapauttavalta, ja varsinkin se, kun tajusi, että lopputuloksesta tuli kaiken henkisen säädön ja teknisten ongelmien jälkeen hyvä. Vielä pystytyksen alussakin mietin, miten saan keskenään niin erilaiset työt toimimaan yhteen, mutta tila on armelias: kuvien kirjoa ei ehkä huomaa, tai ainakaan siihen ei kiinnitä niin paljon huomiota tuossa ripustuksessa. Olen muutenkin aika tyytyväinen ripustukseen: tilaan meni aika hirmuinen määrä teoksia, mutta se ei silti näytä liian täydeltä.
Joten se perinteinen klassikko: väsynyt, mutta onnellinen.
Nyt sitten kaikkien kahden viikon rästitöiden pariin, jotka artsuilu siirsi aikaan post pystytyksen.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti