perjantaina, joulukuuta 09, 2011
The Undertones — When Saturday Comes
Osuipa oiva biisi soittolistalta - sillä kun lauantai tulee, liihotan minä iloissani sosiaaliseen tilanteeseen: Jyväskylän taidemuseon joulubasaariin, jossa myytävänä mm. kuvassa oleva Surullinen ilmapallonisti -pinssi sekä muita surullisia, iloisia ja hirviöittäviä pinssejä. Ja kortteja. Ja artsua. Ja puolinukuksissa oleva minä (todennäköisesti).
Jyväskylän taidemuseon joulubasaari
La ja su 10.-11.12.2011 klo 11-18
Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23, Jyväskylä
Pöytä nro 15 (portaiden vieressä)
-------
Tänään käväisin kaikkien muiden säätöjen välissä lepuuttamassa hermojani Galleria Beckerissä, jossa pidin monimutkaisen esityksen työstäni graafikkona kristillisen opiston oppilaille. Muutama tuttu kävi paikalla katsomassa näyttelyn "luentoni" aikanakin, enkä heidän kanssaan ehtinyt jutella, mutta mahtava ajoitus oli Hanna-Kaisalla ja Markolla, jotka tulivat juuri, kun oppilaat lähtivät! Tapaaminen oli todellinen piristysruiske muuten työteliäässä päivässä (töitä, pakkausta, töitä, pakkausta etc).
Nyt alkaa olla kamat kasassa huomista varten. Naurattaa tavaran määrä. Itseasiassa vedoksia taitaa olla vähemmän kuin aiempina vuosina, mutta kun äidyin pakkaamaan ne sellofaaneihin pahvilla tuettuna, pakkausten syvyys on noin kymmeenkertainen pelkkään vedokseen verrattuna. Näyttää siltä kuin täältä nyt muutettaisiin wege. Toisaalta - nyt on varmaan sikäli mukavaa, että kun jotain myydään, tulee suurempi aukko varastoon - ja tuntuu siltä, että on myynyt enemmän kuin onkaan.
Viikko on ollut kokonaisuudessaan aika rankka. Toivotaan, että lataudun yön aikana kunnolla, etten ole ihan corpse huomenna.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti