maanantaina, syyskuuta 05, 2011
Warpaint — Warpaint
[Das Cabinet des Dr. Caligari. Toisinto IV / Reprise IV. Pigmenttimustetuloste, 11x32cm (+marginaali), ed. 10.]
Vielä viime viikon alussa tuntui, että kaikki deadlinet oli päsähtäneet kylään yhtäaikaa ja tietenkin väärään aikaan - Porvoon näyttelytöiden pakkaus ja muut siihen liittyvät jutut, Portugalin ääni-installaatiotyön viimeistely, Habitare-teosten pakkaus (kun lähtivät etelää kohti samalla kyydillä kuin Porvoon näyttelytyöt) ja lukemattomilta tuntuvat pienet säädöt. Mutta nyt on Porvoon näyttely pystyssä, Portugalissa esillä sekä ääni että projisointi (kiitos Ritan, Minjan ja Maijan) ja suurin osa Habitaren töistäkin kuosissaan - ja noista pienistä lukemattomista säädöistä selviää kyllä päättäväisesti tekemällä.
Mustetta olen jo saanut, mutta haluamaani paperia sen sijaan en, joten taitaa käydä niin, että en saa tehtyä Habitareen työn alla olleita kuvia. Ne valmistuvat sitten johonkin muuhun ajankohtaan. Varmuuden vuoksi kävin tänään tilaamassa vielä pari varamustetta tulevia sessioita varten ja kannoin kotiin kaksi lasertulostinkasettia lokakuun Korpilahden näyttelyäni varten - kun se sitten kumminkin on ihan kohta ovella. Eli jos kerrankin osaisi varustautua ajoissa tulevaan.
Porvoon näyttely lopulta pääsi yllättämään vähän, vaikka siihen yritinkin mahdollisimman tehokkaasti valmistautua. Poissa-teoksen vaatima siimasavotta ei vain oikein toiminut. En saanut siimoja etukäteen valmiiksi tarpeeksi ja paikan päällä loputon solmiminen meinasi jo viedä hermonriekaleen, mutta lopputuloksesta tuli hieno, vaikka itse sanonkin. Huolimatta melko pienestä tilasta, installaatiossa on tällä hetkellä vähän samanlaista hienoa henkeä kuin mitä siinä Wanhassa Woimalassa oli. Osansa on Galleria Vanhaan Kappalaisentaloon tulevalla upealla valolla, joka antoi työlle loppusilauksen.
Haaskalinnun ihmisyyttä ja kuluneita katseita (Uusimaa 1.9.2011)
Det associativa tilltalets konst (Borgåbladet 1.9.2011)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti