torstaina, syyskuuta 01, 2005

Aktionsurrealismia


End of the Summer.

Lähtee unet käsistä. Järkyttävää herätä aamuisin ihan raatona. Pikkuvarvaskin on voipunut kaikesta kung-fu -taistelusta, takaa-ajoista ja loitsimisesta. Jos unia voisi nauhoittaa, näillä takoisin miljoonia.

Tänään irtosi pitkästä aikaa naama monitorista. Juhlimme Timpan vanhenemisprosessia syömällä kakkua ja vaeltamalla jalat puhki. Mukavaa irtiottoa viimepäivien laatikkomaisesta arjesta.

Viikon alku meni sutjakasti yhteistä toimintasuunnitelmaa kirjoitellessa Elävä Silakka -tapahtuman apurahahakemuksia varten. Ei ole ollut suurempaa kiroilutusta aikoihin kuin viime viikolla, kun tajusin, että AVEKin hakemus olisi pitänyt jättää kahta viikkoa ennen päivämäärää, joka sivuilla luki. Kun ei ollutkaan deadline lomakkeiden jättämiselle vaan varsinainen kokouspäivä. Onneksi on noita muita hakuja, joihin voi hakemusta tökkiä. Kolmipäiväisen lomakkeentäyttösession jälkeen homma alkoi itse asiassa tuntua ihan mukavalta. Löysin vihdoinkin pikkubyrokraattisen sieluni.

Lomakkeiden täytön välillä löi aika tehokkaasti tyhjää. Yhtenä tyhjänä hetkenä tulin ajatelleeksi 1997 ilmestynyttä lastenkirjaani (Paina jarrua, Ukki) ja sitä, kuinka hassua on, etten koskaan ole tavannut, enkä vaihtanut sanaakaan missään muodossa kirjan kuvittajan kanssa. Joten hetken mielijohteesta googlasin Timo Kästämän nimen ja löysin hänen yhteystietonsa. Hienoa oli, kun sain viestiä myös takaisin päin. Kymmenen vuoden kommunikaatioaukko on nyt katettu. Kirjakin tuntuu nyt jollakin tavoin paljon enemmän kirjalta. (Vielä, kun tietäisi, missä se tässä taikatalossa sijaitsee.) Kästämän kuvitusta nähtävillä: kuvittajien sivulla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sinä siis olet se kirjailija! Olen vähän aikaa sitten eronnut ja lapisille on ollut aika vaikea selittää tilannetta. Tuttavani suositteli kirjaasi tähän tarkoitukseen, mutten ole löytänyt sitä mistään kaupasta. Googlasin nimesi jonkin aikaa sitten, enkä löytänyt kirjatietoa, mutta kyllä paljon muuta, mutta jäin sitten blogiisi kiinni.
Osaatko sanoa, mistä kirjaa saisi? Asun Ruotsissa joten kirjasto ei varmaan auta tässä.

Päivi kirjoitti...

Olipa kiva kuulla, että joku on kirjani lukenutkin :)
Valitettavasti en osaa sanoa, mistä kirjaa saisi, kustantajalta (Tammi) se on käsittääkseni myyty loppuun, eikä sitä kauppojen kautta saa tilattua. Itsellänikään ei taida olla edes omaa kappaletta.
Mutta eivätkö Ruotsalaiset kirjastot voi kaukotilata sitä jostain? Kannattaa varmaan ainakin kysyä.
Aurinkoa, toivottaa Päivi