perjantaina, syyskuuta 02, 2005

Seikkailunhaluinen pikku pörrääjä

Voi voi pikkuista pesukonettamme, kun sillä on aina kiire jonnekin. Päivällä se tahtoi kovasti mennä kylpyyn ja suuntasi kovin tarmokkaasti kohti kylpyammetta. Sitten tuli Timppa kotiin ja piti sille kurinpalautuksen. Siellä se nyt nököttää murheissaan. Mutta en usko, että tämän päiväinenkään viimeiseksi maailmanvalloitusyritykseksi jää.

Hirmuinen kokovartalo-aivoväsymys on ollut viime aikaisista kaikenmaailman jutuista, sekä positiivisista että negatiivisista ja sekä töistä, artsuilusta että näiden ulkopuolisista. Kun koko viikon on ollut taistelua päästä yhtään liikkeelle, eilinen äkkisyöksähdys sivilisaation pariin järkytti niin, että tämä päivä on mennyt siitä toipuessa henkisesti. Lyhyen kulttuuripummailun tein Aalto -museon kahvioon (tosin, maksoin ostoksistani). Kaupungilla piti käydä noutamassa Marja-Leenan kirjavinkin perusteella ostamani Amy Butler Greenfieldin A Perfect Red. Vaikuttaa hyvältä. Aterioinnin ja tiimaroinnin jälkeen voipumus oli jo niin tiukka, että oli pakko suuntautua kotiin, suoraan, kulkematta ensin lähtöruudun tahi Beckerin avajaisten kautta.

Mutta alkaa se henki taas vähitellen kulkea soljuvammin ja kevyemmin. Muitakin ilon aiheita on eilisen ja tänäisen (onko tuo sana? tuskin) hienon päivän ja hyvän kirjan vuoksi: eilen illalla sain mailia Rhizomesta - Uninvited Words on valittu Jessica Gomulan jyryttämään syyskuun näyttelyyn 'Invited/Invaded'. Aina ryhdistyttää, kun viestin allekirjoituksessa lukee New Museum of Contemporary Art, NYC. *Pollea*

Menen ylpistymään keskenäni.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa! Kyllä tuommoiset hyvät uutiset piristää ja ilahduttaa ketä tahansa taiteilijaa! Kun näytös ilmestyy museon sivuilla, ilmoitahan se linkki uudelleen jotta saamme lukea ja nähdä! Jatkuvaa parempaa vointia nyt!

Kerro siitä kirjastakin kun olet lukenut!

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas, katsoin syvemmin sen museon sivuja ja huomasin että Vancouverilainen taiteilija Brian Jungenin työt ovat siellä!