1 11 21 1211 111221 312211...

Joku yritti valistaa minua, ettei siellä BBCn lähetyskopissa ole oikeasti ketään hokemassa lausetta. Haloo, en minä nyt ihan herkkäuskoinen ole. Seuraavaksi varmaan yritetään väittää, ettei televisiossa asu pikku-ukkoja. Säästäkää minut!


Hiding. 1996.

Idiootista tulee mieleen: älykkyystesteistä oli jonkin aikaa sitten puhetta Kirsin kanssa. Mainittakoon, että nettitestausurani aloitin hyväonnisena skaalan yläpään reunamilta, mutta romahdus on ollut kova. Viimeisen testin mukaan en käytännössä osaisi kirjoittaa, hädin tuskin varmaan syödäkään itse. Nerosta ameebaksi siis. Lohdutan itseäni tiedolla, että tämän alemmaksi ei enää juuri asteikkoa riitä. Ilmankos kaikki projektit takkuavat.

Päässä ei juuri ajatusten buffetissa juhlita.

Älyn airut en siis ole, mutta ilmeisesti ihmisillä on tarve tietää, että kykenevät solmimaan kengännauhansa ja muodostamaan lauseita. Älykkyystestilinkkejä on kyselty useampaankin otteeseen, joten niitä muutama: Tieteen kuvalehden sivuilla on suomenkielinen älykkyystesti: toinen on vain tilaajille, mutta toinen on kaikille. Queendom.com on englanninkielisistä sivuista suosikkini: siellä on kaikenlaisia testejä, mutta testaajalta vaaditaan vähän englanninkielen taitoa. Itse en niinkään noista testeistä niin välitä, mutta Queendomin sivuilta löytyy myös aika hauskoja mielenpelejä työpäivän ratoksi.

Ja tuo otsikko... Numerosarjojen ikiklassikko. Vihjaistakoon, ettei tarvitse laskea. Ja terveisiä Morrisilta.

Kaukaa haettua

Chapter 1. 1997.

Elävä Silakka -tapahtuman hakemus Taiteen keskustoimikunnalle lähti tänään ultrasiistissä paketissa. Ylisuoritin. En muuten pääse koneeltani Opetusministeriön tai Taiteen keskustoimikunnan nettisivuille, koska siellä on 'haitallista materiaalia, joka saattaa vahingoittaa konetta'. Hyvä, että joku pitää sentään huolen siitä, ettei pienelle kansalaiselle tule kulttuurin yliannostusta. Ensi viikolla jonkinlaista palaveria tapahtumasta ja galleriauudistuksesta. Sitä ennen on vielä vähintään laadittava väliaikainen sivu suljetulle gallerialle - galleria menee kiinni 1.5. - ja optimina olisi saada myös kaikki uudet sisältötekstit valmiiksi. Onneksi ei tule paljon ajateltua. Silloin eivät ajatukset pääse painamaankaan.

Päivän kulttuuripummaukset tein Keski-Suomen taidetoimikuntaan ja Galleria Beckerille (taas!) ja tällä kertaa vertailussa mentiin aikalailla tasan. Beckerillä kieltämättä oli jälleen parempi tarjoilu, mutta taidetoimikunnassa Seija rauhoitti mieltäni tsekkaamalla Elävän Silakan budjetin ja vielä kehui sitä - ja kehuistahan aina saa pisteitä, vaikka ei edes olisi maitoa kahviin tarjota. Joten jääköön vertailu tällä kertaa ratkaisematta.


Viime sunnuntaina tuli melkein toimintamalliton hetki, kun BBC6 lähetti vain jotain 'lähetystä ei ole kirjoittajien (?) lakon (?) vuoksi'. Ensipaniikin jälkeen löysin sentään ladattavaksi Bruce Dickinsonin lauantain lähetyksen ja kuuntelin sitä korvat huurussa uusintana. Illalla yritin uudelleen BBC6 streamia, mutta tätiraasun tautonomia jatkui. En aivan heti ehtinyt sulkea RPtä, joten kuuntelin transsiin voivuttavaa viestiä aikani ja lopulta en edes halunnut sulkea lähetystä. Maanantaina lähetys toimi normaalisti, mutta täytyy sanoa, että alkaa olla jo ikävä sitä pehmeä äänistä tätiä, joka jaksoi tuntikaupalla hokea yhtä lausetta. Toivottavasti sentään sai kunnon palkan.


Ja mitä muuta minä vappuun valmistuvasta radiosta kuulinkaan: kaikkien maiden proletariaatit/proletaarit pyromaanit, yhdistykää! - Edward Munchin Huuto on todennäköisesti poltettu. En ehtinyt teosta livenä näkemään, joten taisi tippua yksi matkakohde taidematkailusuorituslistalta pois. Jos tätä mallia jatkuu, ei matkaillessa tarvitse edes enää museoihin poiketa, vaan saa rauhassa shoppailla niin kuin kunnon turistin kuuluukin.

Hah! hän sanoo teatraalisesti.

Edellinen merkintä taisi olla suhteellisen keisarillinen (hännittelivät itseään, kuulemma) - itsehän olen suurimman osan sopastani keittänyt. Ja pyytänyt muutamia ystäviänikin syömään. Toivottavasti suolaa ei ole liikaa ja pysyvät ystävinäni vielä jälkiruokaan saakka.

¬_¬

[...Mitä minä horisen? Ei pitäisi katsoa amerikkalaisten tv-sarjojen ketsuppimetaforointia.]

...

Sen verran tein Elävä Silakka-projektimme eteen, että kävin pysähtymässä vakuutusyhtiössä kyselemässä hinta-arviota vakuutuksille apuraha-anomusta varten. Lisäksi olen silloin tällöin lisännyt lauseen jos toisenkin takkuilevasti eteneviin sisältöteksteihin.

Joka tapauksessa: tämä päivä *olisi pitänyt* pyhittää erään suuren työprojektin tekemiseen, mutta jotenkin lipsahti taas kulttuuripummimisen puolelle. Luova Paja tosin tarjosi ensiapua suunnattomaan päiväkahvin puutteeseen, joten siitä pisteitä. Miinuksia tulee siitä, että Buffy vampyyrintappajaa ei siellä EDELLEENKÄÄN ymmärretä maailman parhaimmaksi televisiosarjaksi, tasohyppelypeleistä ei suostuta keskustelemaan (tai niistä ei tiedetä edes Ratchet & Clankia) ja jotenkin melkein onnistuivat käynnistämään jalkapallokeskustelun. Keskustelu Bruce Dickinsonista jäi kummalliseen limboon, mutta Robbie Williamsin hyvyyteen sentään uskoi yksi ihminen ja toinenkin melkein antoi uskottavan tunnustuksen, joten sillä hyvin nollataan tilanne. Tällä kertaa Beckerillä kuitenkin oli pullaakin tarjolla ja maitoa kahvin kanssa, joten se voittakoon tämän kulttuuritoimijan asiakaspalvelun ylimmäinen parhaus -vertailun tällä kertaa.


On sen verran unikaasua päässä, että tulee välillä repeiltyä pienimmistäkin asioista. Tsekkailin eilen Colorian sivuilla kävijöitä ja päädyin jonkun lemmikkisivulistalle. Colorian määrittely viroksi kuulostaa jotenkin vaan niin paljon sympaattisemmalta kuin suomeksi: Kõik värvidest - ajalugu, kultuur ja värvid, värvimine jne. jne. jne. Soomekeelne. Ni. Mutta se on sentään merkillepantavaa, että sikäläisen Sisustus & Ehitus Apteekin linkkilistoiltakin (ehitusapteek - lingid) Coloria löytyy. Vai pitäisikö kenties sanoa *täkäläisen* - linkin perässä seisoo kauniisti Väri informaattiota, eesti. Vähemmästäkin sitä voi menettää kosketuksen paikkaansa universumissa.

NO!

Ja tämän muistan seuraavan kerran, ennenkuin ryhdyn mihinkään projektiin. Vapaaehtoisesti. Raahata saavat.

Onneksi on tositv...

...jossa ihmiset sentään edes ovat elävinään. Parhaan ja monisyisimmän vaikutelman saa, kun kanavasurffaa non-stop - hyvällä tuurilla ja tarpeeksi nopeana saa onnettomien ruotsalaisfarmarien elämään valmiiksi nauretut studionaurut. Mustanpuhuva surrealismikin joskus täräyttää, jos onnistuu väläyttämään kuvaan vielä katastrofiuutista.

Uutisista mieleen: joku kysyi Colorian foorumissa mustan ja valkoisen savun historiaa (...paavin valinta). Ystävälliset sielut vaivautukaa, jos tiedätte. Menkää ja julistakaa tietonne kansalle.

Tänään sentään jotain kosketusta muuhunkin kuin kopsahtaviin koodinpätkiin: palaveri ensi vuoden Väristyksiä -näyttelystä Ullan kanssa ja tyhjäkätinen kulttuuripummaus Galleria Beckerissä (niillä ei ollut särvintä kahvin kera! Mitä kohtelua tämä oikein on? Kulttuuripummiminäni saattaa tällä menolla nääntyä ennenaikaisesti.)

Löysin konetta siivotessani muutamia *ihania* aarteita ¬_¬ ja alan nyt esitellä kuvankäsittelyhistoriaani, kun en kerran mitään uuttakaan saa aikaan.

Kuva on kuvitustani satumaiseen noitaromppuun, jota aloin kovalla tohinalla ja omana projektinani tehdä syksyllä 1995, mutta joka sitten jo seuraavana keväänä hyllyttyi ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

--

Viribus impossibile.


Poistun tarkkailemaan muiden sähköistä elämää.

Lyhyestä virsi kaunis (kerrankin)

Elämäni tapahtuu toisaalla.
Jos sielläkään.

Hoi kaikki hyljätyt taiteilijat!

Ette ole yksin: Rejection Collection. Käykää lukemassa Read 'em and weep -osiosta muiden kokemuksia tai kirjoittakaa itse. Selvää terapiaa.

Ja mitäkö teen näin myöhään? Alkaa S:llä ja päätyy ilakkaan. Gallerian modernisointi ja tapahtuman järjestäminen ovat jättäneet vain sen pikkusormen. Siinä on vielä tunto jäljellä.

Eiks tää oo ihan selvä? Nyt vaan kirjotetaan,

sanoi Jani 29.3. klo 11.25, kun oltiin palaveerattu Henkevän Silakan puitteissa noin 40 minuuttia. Pari viikkoa myöhemmin kirjoitetaan edelleen...

Aamulla kirjoitin viestin kaikille gallerian näyttelytoimintaan osallistuville ja laitoin sen Janille tsekattavaksi. Kun se on valmis, ensimmäinen tiedote gallerian uudistumisesta siis lähtee liikkeelle - homma muuttuu entistäkin enemmän todeksi. Lisäksi laitoin tänä aamuna viestiä ekalle taiteilijalle, joka haluttaisiin ensimmäiseen aukeavaan näyttelyyn kutsuvieraaksi - ja vastauksenkin jo sain: kyllä. Suuri kivi tippui sydämeltäni. Valmiin kutsupohjan myös seuraavia kutsuttavia varten tein valmiiksi, jotta helpottaisi hommaa sitten jatkossa.

Elävä Silakka -nettitaidetapahtuman toimintasuunnitelma, aikataulu ja budjetti on raameissaan. Lähetän piakkoin Janille oikoluettavaksi ja sitten alan täytellä apurahapapereita.

Vasta nyt tajusin, että kuulin tosiaan aamuyöllä sateen ropinan nukkuessani. Hassua, että joku ääni on työskennellyt alitajunnassani koko päivän ja sitten pamahtaa tietoisuuteen keskellä ei-mitään-maata, kesken ei-mitään-hetken. Aina löytyy jotain verukkeita: nyt olen varma, että jos minulla olisi työkone ikkunan äärellä ja voisin tuijotella ikkunan pieliin ropisevia sadepisaroita, työt sujuisivat nopeammin. Tämän päivän tavoite on ryntätä noin parin viikon työrästien ja keskeneräisten rustailujen rytistäminen alta pois - projekti edelleen hieman kesken ja - oho - vuorokausikin vaihtui. Mutta kyllä se tästä (tarkempi työkuvaus löytynee myöhemmin englanninkielisestä työblogistani).

Kaikesta edistymisestä huolimatta melkein tekisi niksipirkkamaisesti työntää pää sukkahousuihin ja mennä nurkkaan hetkeksi istumaan ja miettimään, mihin sitä on taas itsensä onnistunut ujuttamaan.

Poks

Työpäivä alkoi kiireisenä kiireettömästi. Mieli ei vain ohjautunut työorientoidusti, joten ajattelin alkupalana - ja pehmeänä laskuna - pelata jotain. ZooKeeperin ja lempparimahjongin sijaan halusin kokeilla jotain muuta. Kunnes löysin sen täydellisen työpäivän ajankulukkeen.

Olen jo muutaman vuoden suunnitellut lähettäväni Niksi-Pirkkaan vinkin läheisyyttä kaipaaville sinkuille: pukeudu kuplamuoviin. Menin kerran naamiaisiin kuplamuoviin pukeutuneena ¬_¬. Pukuni vetosi lähes kaikkiin läsnäolijoihin varsin odottamattomalla tavalla. Jossakin määrin tunsin oloni ahdistuneeksi, kun näin kaikkialla itseäni kohti ojentuvia sormia. Kohteliaimmat sentään kysyivät luvan. Koskaan ei kyllä ole niin helposti jutun aihetta keksitty. Jälkeenpäin luin jostain *ihan oikeasta* tutkimuksesta, että n. 95% ihmisistä ei voi olla poksauttelematta kuplamuovia, kun sellaista eteen tulee. Pienenä kehittämisen aiheena sinkkuvinkissäni varmaankin on se, että vääriä poksauttelijoita on vaikea karsia pois: vetää puoleensä niin miehet kuin naiset, selväpäiset kuin pultsaritkin. Siis rohkeille. Tai kateellisille, huomionkipeille taiteilijoille laittettavaksi kollegan avajaisiin. Vetää huomion pois kohdetaiteilijasta.


Pitäisiköhän niitä töitäkin...?

Kannattaa ylistää

Tänään pidin Taikin täydennyskoulutuksessa kokonaisen päivän 'luennon' väreistä. En tiedä, menikö ihan loogisesti, mutta hauskaa ainakin oli. Tiedä sitten oppilaista. Vaikka aika hyvää palautetta kyllä tuli ja koko hommasta jäi positiivinen klangi. Porukka oli mukava ja osallistui - ei mitään hengettömiä nahinneksia siis. Paluumatkalla veljeni asunnolle ehdin vielä pikaisesti poiketa kuuntelemassa Väriyhdistyksen väripäivän viimeistä luentoakin, joka käsitteli taideteosten valaisua - ja siitä jäi muutama hyvä pointtikin mieleeni. Tilaisuuden jälkeen Taikissa olisi ollut jonkun värinäyttelyn avajaisetkin, mutta olin sekä henkisesti että ruumiillisesti niin tilt, että suunnistin ratikalle.

Tulin jo eilen Helsinkiin, kun aamulla piti olla yhdeksältä aamulla Taikissa, joten ihan mukava oli vähän relatakin aika tiukan viikonlopputyörupeaman jälkeen. Edellisenä yönä menin viideltä nukkumaan ja heräsin yhdeksältä, joten ajattelin, että illalla tulisi uni heti, kun pään vain painaisi tyynyyn. Luin Mötley Crüen iloisten veikkojen surkuhupaisista kommelluksista vielä kahdentoista jälkeen yölläkin... Kulttuurikokemuksen pitkittymisestä huolimatta olo oli varsin virkeä koko päivän. Tosin luennon viimeinen puolituntinen oli aikalailla jo impulssivaeltelua sanasta toiseen, minkä kuulijaraasu saattoi hyvällä tuurilla lukea surrealistisen sanataiteen piiriin.

Oli niin intensiivinen päivä, että 9-17 menoon tottumatonta jo huimaa. Otsikkolainaus veljeltäni, joka kylläkin puhui itsestään, eikä kehottanut kääntymään korkeampien voimien puoleen.

Kontrolli(ton) friikki

Kesää ikävä ja kukkasia. Pitää yrittää pitää loskaisen ilmaston syy ja päämäärä mielessä, kun pian kauppareissulla kuulen märän nahkakengän nitinän.

Työt ovat tarrautuneet oikean käteni varteen luisen tiukalla otteellaan, mutta niistä huolimatta olen alustavasti onnistunut kirjoittelemaan jo ison osan ensi syksyn nettitaidetapahtuman (Elävä Silakka!) toimintasuunnitelmasta puhtaaksi tiistaisen Henkevä Silakka -palaverointimme pohjalta. Kykenimme Janin kanssa välttämään uusien megalotapahtumien keksimisen, mutta lonkeroittaminen eri suuntiinsa kyllä onnistui. Kohta tarvitsee kompassin, että osaa tässä projektissa suunnistaa. Uusia tavoitteita on mm. työllistää joku lyhyeksi aikaa...

Henkevän Silakan näyttelyn onnistuin vaihtamaan sentään melkein ajallaan. Oudolla haikeudella sitäkin tein - tämä on viimeinen tässä muodossaan. Ensi kuun galleria on kiinni ja aukeaa kesäkuun alussa uudelleen. Itselläni on asiaan liittyvät tekstit vielä kesken, mutta seuraavana missiona on kuitenkin kirjoittaa tiedote muutoksesta Henkevän Silakan sivuille ja lähettää sama myös Silakan postituslistalle. Pitänee kerätä myös jotain listaa ihmisistä, jotka haluavat tiedon, kun uuteen Silakkaan pääsee kirjautumaan sisään. Toinen tällä hetkellä keskeneräinen projekti on gallerian kutsuvierastaiteilijoiden kartoittaminen. Osa on selvillä, osa vielä vähän hakusessaan, mutta kaikille on kutsukirje vielä kesken. Hoidanpa viikonlopun aikana senkin.

Kone temppuili tässä aikansa, joten sain vasta toissayöllä neljän aikaan lähetettyä luentomateriaalia ensi tiistain Taikin luentoa varten. Olen tässä lojahdellut tyytyväisenä, että kaikki perusmatsku luentoa varten on koossa, mutta p.m., fileet on korruptoituneet ja pitää kasata uudelleen. Varmuuskopio on, mutta missä? Voi kun *uskaltaisi* FightClub-henkisesti alkaa paukuttaa itseään päähän oikein olan takaa. Jos jaksaisi olla järjestelmällinen noiden levyjen merkitsemisissäkin, säästäisi niiiiiin paljon aikaa ja vaivaa ja hermoraukkoja. Joskus tuntuu, että se totalitäärisfiiliksinen hiustuotemainos (vai oliko joku ihorasva?) oli oikeassa: Control is a beautiful thing.

Maaliskuun murinoita

Miten mielenkiintoisen outoa tämä onkaan! Tarkkailin statseistani, että kuka minua oikein tsekkailee ja tapahtui outo yhteensattuma. Syaffolee on blogannut Book of Days-työni melkein tasan vuosi sitten (entry: Saturday, March 27, 2004). Kommenttikin löytyy: Interesting strangeness. Yhteensattuma on se, että kävin sattumoisin Syaffoleen sivuilla ihan toisissa merkeissä (bookrollingissa) eilen.

Kuten näkyy, kaikessa flegmaattisuudessani jaksan sentään olla kiinnostunut omista tekemisistäni.

Sain jälleen mukavaa palautetta Coloriasta ja siinä sivussa myös kirjavinkin. Eräs Colorian lukija suositteli Oliver Sacksin esseetä The Case of Colour-blind Painter teoksesta An Anthropologist on Mars? - tapausselostus taiteilijasta, joka menettää värinäkönsä onnettomuuden seurauksena. Värinäköön liittyviä kysymyksiä ja omia kokemuksia on tullut Coloriaan valtavat kasat - tekisi mieli tehdä asialle jotain, kuten koota ne järkevään muotoon muidenkin luettavaksi. Pitkän linjan projektiksi taitaa mennä, mutta onpahan tekemistä tiedossa tuleviksi vuosiksi.


Joku kysyi Prahan valokuvakilpailusta, mutta EI, en ole löytänyt sen aiemmin mainitun Praha-valokuvakilpailun tietoja uudelleen, jäi siis osallistuminen siltä osin. Ehkä se tuli jossakin noista lukemattomista meileistä ja on nyt kadonnut lukemattomien lukemattomien viestien kaatopaikalle bittitaivaaseen. Tästä toisesta laadukkaasta Praha-taltioinnistani on ehkä enemmän hyötyä satunnaiselle turistille: prahalaiseen postiin on pääsy kielletty tupakoivalta, jäätelöiseltä ja aseistautuneelta kameramieskoirantaluttajalta, jonka kännykästä lähtee ääni.

Sairaskertomus

Lupaan pitää muut sairasvalitukseni irti bittivirrasta, mutta tämän verran on kerrottava: eilen istuin odottamassa terveyskeskuksen labraan pääsyä, kun ensiavun puolelta kantautui jumalanpalveluksen ääniä. En tiedä tuliko telkkarista, mutta vaikutti kyllä siltä kuin pappi pienine kuoroineen olisi ollut itse paikalla, niin kovaa ääni kantautui. Labrajonossa oli valehtelematta parikymmentä ihmistä, joista kukaan ei puhunut toisilleen, mutta kaikki vilkuilivat toisiaan angstisen näköisinä. Lopulta yksi vanhempi mies käveli sisään ensi avun puolelta ja kiteytti sen, mitä varmaan kaikki ajattelivat: "Liukuhihnatyöksi tämä on muuttunut, ensin jonotetaan tuntikaupalla labraan, hautajaiset seuraavassa huoneessa ja valkoinen käytäväkin siellä on. Mutta sieltä kyllä pääsee kävelemällä takaisin." Olin ainoa, jota nauratti, mikä sinänsä lisäsi x-files fiilistä.


Muuten eilinen päiväni oli yhtä epäjohtoa aamusta iltaan. Tein jo vähän aikaa sitten sen huomion, että ne dna-mainokset, jossa tyyppi poukkoaa täysin holtittomasti virikkeen perästä toiseen, voisivat olla realitydokua itsestäni. Eilen olettamus osoittautui aikalailla todeksi. Taidetoimikunta-vierailun ja Becker-vierailun jälkeen (sivupolkuharhailut jätän mainitsematta) sentään kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Kirjailijatalolla, avoimien ovien päivä kun oli. Aforismia en kuitenkaan eurolla ostanut, vaikka kahvit onnistuin sieltäkin pummaamaan. Tosin ystävän avustuksella. Onkohan taito ruostumassa?


Metamorfoosi-tarinani (klikkaa kuvaa) kuuden vuoden takaa on kerännyt kummasti porukkaa - tänään selvisi syykin. Sen on joku englantilainen sarjisporukka äänestänyt cartoon:foorumissaan verkon hienoimmaksi. Kuvittelin leuka pystyssä täällä jo, että kyse on tuhansista lukijoista, kunnes pääsin tuloksiin asti: neljätoista ääntö annetusta kahdestakymmenestä. Ehdokkaita oli net pioneers (!) -sarjassa kolme. Ilmoittivat sentään ja tuleehan tuosta hyvä mieli.

Taide. Taide ei kiinnosta.

Pakollisia työvääntöjä hoidettu alta pois ja lisää tullut tilalle - 108 lukematonta työhön liittyvää postia jäljellä. Ajatukset poukkoavat, joten poukotkoon tekstikin.

Viime viikolla kävin katselemassa printtereitä ja kyselemässä hintoja. Kyllä on melkein tonni peliin laitettava, jos haluaisi sellaisen kunnon setin (tähän laskin mukaan tarvittavat lisäromppeet, kuten paperit ja muut). Vähän tuntuu siltä, että olen kallistumassa ostamisen puolelle ja havaitse outoa voimakkaampaa sydämentykytyskaikua kaikissa raajoissani. Tällä hetkellä vielä ei ole valuuttaa hankkimiseen, mutta kunhan nuo pari työn alla olevaa työprojektia valmistuvat. Tuntuu silti oudolta panostaa johonkin, jota ei ole koskaan aiemmin oikeastaan suunnitellutkaan. Lievää nauseaa havaittavissa. Varsinkin, kun kuvatehtailu näköjään jo loppui osaltani. Odottelen taas säyseämpää kautta töiden suhteen ennen seuraavaa Photoshop-terapiasessiota.

Coloria on jälleen pelastanut elämääni taas pariinkin otteeseen: viime perjantain iloksi sain etukäteiskiitoksena väreihin liittyvästä pikkupuuhasta Opus-kustannukselta Luovan piirtämisen opas -kirjan. Jospa sitä vaikka elämää odotellessaan opettelisi piirtämään. Tänään kysyttiin chartresinsinisestä, josta juuri pari päivää sitten etsin tietoja juttua varten. (Se on saanut nimensä Chartresin katedraalin (Cathédrale Notre Dame de Chartres) lasimaalausten mukaan; lyhyt juttu tulee Coloriaan varmaan joskus myöhemmin, kun taas jostain löytäisin pienen aikakolon tekemiselle). Jotenkin vain nuo pienet keskeytykset työpäivässä ja vastailu kannustaviin sähköposteihin aina rusauttaa selkärankaa jykevämpään asentoon. Kohta jo istun lojumisen sijaan.

Lohtua myös tuli siitä, että Tilitoimiston Teija soitteli kysyäkseen jotain - kysymys ei itsessään ollut lohduttava, mutta tietoisuus siitä, että joku toinen hoitelee veroilmoitukseni. Olin unohtanut sen jo täysin ja muistutus siitä sai vain oloni rennommaksi. Siltäkin pahalta taas vältyin.

BBC6:lta tulee parhaillaan aivan järjettömän upeaa tajunnanräjäytysmusiikkia - mutta mitä - siitä ei ole aavistustakaan. Huonolla aasinsillalla leikkien: päivän linkkivinkkinä peli, jonka musiikki on aivan käsittämätö(mä)n (upea) klassikko: ZooKeeper.

Otsikko on muuten suora näyttelypalautteen siteeraus Raamit-hankkeen loppuraportista (lasten suustahan sen totuuden kuulee...?) Yhdyn lauseeseen tällä hetkellä täysin. Visuaalisen väsymyksen voisi jotenkin varmaan jalostaa vaikka sotateollisuuden tarpeisiin, niin voimakkaan lamauttava vaikutus sillä on.

Avajaisten välissä

Eilen menin mukamas palaveeraamaan iltapäivällä, mutta ei ollut ketään kenen kanssa olisi palaveerannut. Joten taidepummailin sitten taidetoimikunnassa aikani (olin kyllä selostavinani Henkevän Silakan kehitysprojektin edistymistä, mutta jotenkin taas onnistuin muuttamaan puheenaiheen maitoon, eikä takaisinpaluuta asialinjalle enää ollut). Myöhemmin siirryin taidemuseolle hengailemaan. Kunnes lopulta iltasella päädyin Galleria Harmoniaan, jossa oli ystäväni Hanna-Kaisa Hämäläisen Tähdistö-näyttelyn avajaiset. Avajaisissa oli valtavasti porukkaa, jatkoilla vähän vähemmän. Oli mukavaa jutella ikuisuuksien tauon jälkeen sekä Hanna-Kaisan että DJnsä Rinnakkaisradion kanssa... Mutta ulkoilmalla ottaa veronsa: Sohwilta lähtiessä koti houkutteli enemmän kuin keskustan yökerhot ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan menin nukkumaan ennen kahtatoista - tai ainakin ennen puolta yhtä.

Tämän päivän palaverissa oli muitakin ihmisiä paikalla: Arktisen upeeta leffafestari järjestetään siis 17.-20.11.2005 ja samaan aikaan sijoittuu Henkevä Silakka -nettiartsufestari ja yliopiston luentoja. HS on vielä työnimi, omat avustushakemuksemme ovat vielä odottamassa postitusta ja rahoituskuviomme vähän hutera, mutta näyttää aika komealta suunnitelma. Jos tänä vuonna ei vielä mieletöntä megalomaanista tapahtumaa kyetäkään järjestämään, se tapahtuu sitten muutaman vuoden sisällä. Suuremmalta tuo nykyinen suunnitelma näyttää kuitenkin kuin se 'pari konetta johonkin nurkkaan' -ajatus, joka suustani pääsi ensimmäisen kerran asiaa ideoidessa. Sisäinen paniikki on vähän laantunut ja kaikki alkaa hahmottua selkeämmäksi, mutta kyllähän tämä vielä uudelleen ehtii kaaokseksi kääntyä.
Päivän taidepummausosuus osui tällä kertaa Galleria Beckeriin, jossa kävin istuskelemassa keittiössä ja höpisemässä päättömiä (Taikusta on lyhyt matka, tiedän - mutta sentään ylämäki, joten tekosyy galleriassa vierailuun oli ilmeinen ja hyvä). Neuvosen Kirsin näyttelynpystytys oli parhaillaan meneillään, joten poistuin suhtkoht nopeasti ennenkuin minut ehdittiin värväämään mukaan pystytykseen. Ruumiillinen työ se on nörtin kauhistus.

Nyt pitää laittaa elämä ruotuunsa. En tee kuvan kuvaa enkä kirjoita tähän artsuilublogiin sanan sanaa, ennen kuin olen saanut pari pakollista työvääntöä hoidettua alta pois. Kuten sanottu, paniikki on hellittänyt tuon nettiartsutapahtuman suhteen, muttei suinkaan vielä töiden suhteen. Kaimaltani/ystävältäni saama linkkivinkki on kuin dokumentti työpäivästäni: kärsästä alkaa kärsiminen. Tätä siis seuraavat pari päivää.

Purkaus

Eilen sain kaksi positiivista palautetta kiireisestä Praha-kuvasta ja jo niitä ennen Marja tiedusteli viime viikolla, saako sitä paperiversiona. Eilen kävi myös Kirsi kylässä ja kertoi ystävänsä pitäneen töistäni.

Kiitos kehujille - kannustus ja kaikenlainen ylistykseen viittaava piristää sielua kummasti. Minut saa näköjään hyvälle mielelle kyllä helposti ja nopeasti, mutta samalla tuntuu sellainen kylmä kouraisu sisäelimissä. En ole koskaan myynyt artsu-töitäni (paitsi koulussa piirustuskurssilla, kun kävimme piirtämässä maya-näyttelyä ja myin luonnokseni viidelläkympillä jollekin satunnaiselle museovieraalle - onneksi opettaja näki tilanteen, joten tyhjäkätisyydelleni kritiikkitilanteessa oli selitys). Olen aina pitänyt perusoletuksena sitä, etten koskaan tulekaan myymään mitään artsuhenkistä tuotostani, leipä tulee toisaalta.

Nyt pyörin ympyrää, kun on jotenkin niin vaikea käsittää, että jokin kuvani voi herättää kiinnostusta palautteen lähettämisen verran. Nettiartsuni herättämän kiinnostuksen jossain määrin ymmärränkin, koska vaikka omat artsuiluni ovatkin enemmän narratiivisia, niissä käyttäjälläkin/katsojallakin on kuitenkin jonkinasteinen ohjaava vaikutus: kokonaisuus on jollain tavoin paremmin tuntoon jäävä. Kuvistani innostumista vaikeampi ymmärtää, koska kuvia on kaikkialla ja niin paljon, että on jo vaikea löytää hyvää hyvää tai oikeasti kiinnostavaa kiinnostavaa. Ainakin omalla kohdallani näen päivittäin upeita kuvia, mutta päähän on taltioitunut vain muutaman vaikuttaneen kuvan varasto. Muut hiljalleen haalistuvat ja katoavat mielestä.

--
Töiden suhteen pää on aavikoitunut ajatuksista, mutta ei liene varaa inistä. Huomaan, että mitä enemmän valitan, sen huonommin asiat alkavat mennä. Polyannaa peliin siis ja selkä suoraksi, ennenkuin negatiivisuuden kosminen virta vie ja imaisee.

Hymyä peliin

- Smile -

Luulin, että se keskiviikkoinen puolitajuton tila jalkapallo-ottelua seuratessa oli henkisen lamani huipentuma, mutta täytyy kyllä sanoa, että jälkikäteen enemmän painoarvoa tässä kisassa on todennäköisimminlauantai-illan antikliimaksilla: Ruotsin euroviisukarsinnan seuraaminen koomaisessa olotilassa. Voisi kai sitä huonomminkin mennä.

Oikeastaan olen sairaslomakunnossa, mutta harrastus-viekkarit oli liian kovat: työskentelin viikonloppuna vaihteeksi pari tuntia Colorian parissa ja lisäilin verkkoon muutamia minulle lähetettyjä värisanoja. Yleensä tarkistan melkein kaiken Coloriaan lähetetyn sisällön jotenkin, mutta nyt jouduin hieman harhateille, kun aloin tsekata saamaani baskinkielen sanastoa. Muutkin sanat olivat niin kiehtovia - ja suomen otso onkin baskin susi, sugaar ei ole sokuria vaan käärme ja aari lammas! Harhailuni johdosta baskinkielen värisanasto jää vielä odottamaan tuloaan.

Huomenna alkaa taas palaverintäyteinen elämäni ja Henkevän Silakankin puitteissa pitäisi tällä viikolla kokoontua. Joten pitänee ryhdistäytyä, etten valu kokouksessa liemeksi lattialle.

Melkein keksin auringon

Sain yöllä loisteliaan Idean, joka paisui päässäni moniulotteiseksi (ja kimaltelevaksi) teokseksi, joka toteuduttuaan loisi valoa maan päälle niin konkreettisesti kuin henkisellä tasolla ja tervehtisi extra-terrestriaalejakin tuhansien tähtien kaltaisesti.

Aamulla - ei mitään.

Jäljellä oli vain sumea ajatuksen hahmo, kevyt jälki jostakin maailmaa suuremmasta. Antikliimaksi seurasi: seuraava noteeraamani ajatukseni liittyi ihmettelyyn siitä, miksei tv-sarjojen kultaklassikkoa Dallasia uusita jälleen.


Henkinen lamani on edennyt siihen pisteeseen, että eilen katselin jalkapalloa televisiosta melkein puoli tuntia, koska en jaksanut vaihtaa kanavaa. Myönnän olevani hieman jalkapallorajoitteinen, mutta eilinen sessiohan suorastaan pisti ajatukset liikkeelle. Ihmettelin, miksi kentällä juoksi ainakin kymmenen tuomaria mustavalkoraitapaidoissaan, mutta hetken kuluttua onneksi valkeni, että se taisikin olla se toinen joukkue ja ne kolme keltaista kentällä pomppijaa eivät olleetkaan maalivahteja vaan niitä tuomareita. Pallokin oli keltainen. Aku Ankka ei toistakaan todellisuutta niin vankasti kuin olen luullut, siellä tuomari on aina raitapaitainen ja pallo sellainen vanhanaikainen mustavalkoinen. Täytyy varmaan hankkia muutakin luettavaa.

Koska uudesta spämmiartsusta ei taida tämänkään kuun aikana muodostua vielä mitään esittämiskelpoista, mainostan tätä parin vuoden takaista spämmirunoussivustoani Full of Words - joku lähetti juuri lomakepalautetta ja kertoi päätyneensä sivulle jostain puolalaisesta spam art -kokoelmasta(!?) Kyseenalainen kunnia lienee, mutta kaiken kunnian otan vastaan, mikä annetaan...

Rakkaasta Prahasta vielä (edelliseen viestiin viitaten): kaupungin omilla sivuilla on mielenkiintoinen sivujakauma: yleistä/uutiset, kulttuuri, urheilu, rikokset ja sää.

Tällä kertaa päätän raporttini täältä irtoajatusten valtakunnasta tähän.

Kiireessä

- The Rush -

Jossakin etsittiin näyttelytarkoitukseen vaihtoehtoisia valokuvia Prahan turistialueilta. (Vaan missä? Se on vielä muistissa aukkona.) Ylläolevan kuvan napsaisin viime syksynä Prahassa jollain merkkituoteostoskadulla. Alunperin se on ollut pystykuva, jonka oikeassa yläreunassa vielä komeana kimaltaa Rolexin logo (ei mikään genuine replica, joita sähköpostipirut miulle tuuppivat päivittäin), mutta elämäni on tällä hetkellä niin vaakaa, että sovitan kuvatkin samaan muottiin. Tarkemmin katsovat todennäköisesti huomaavat, että kuvaa on vähän käsitelty muutenkin kuin raapimalla ja riipimällä - joten ehkä ei kuitenkaan ihan tuohon näyttelyyn ole omiaan. Tulipahan kuitenkin tehtyä.

Se siitä ja nyt takaisin töiden pariin, ennenkuin ne karkaavat jollekin toiselle.

Työnhylkyri

Hiirenkäyttöni on parin viimeisen päivän aikaan ollut huolestuttavaa. Miten ihmeessä motoriikkani voi kiusata minua niin paljon, että en kykene photarissa vetämään suoraa viivaa edes viivatyökalulla? Ehkä universumi on asettunut vahvasti tuotoksiani vastaan.

Yllämainitusta syystä olen keskittynyt viime päivinä johonkin aivan muuhun kuin photoshoppaamiseen - tänään tapojeni vastaisesti vakavahenkiseen taidehistorian tutkimiseen: Mona Lisa Images for a Modern World.

Olen myös hetkeksi hylännyt työnteon ja huonon omantunnon puristuksissa yrittänyt hoitaa Henkevän Silakan uudistamisprojektin vieläkin kehitysasteella olevia sopimuksia eteenpäin, kirjoitella hieman sisältöä sivuille ja metsästänyt katseellani kutsutaiteilijoita verkosta. Vielä suurempana syntinä olen myös miltei neljän kuukauden tauon jälkeen kajonnut Coloriaan ja viettänyt sen parissa melkein koko päivän. Saamelaiset värit kiinnostaisivat Colorian lukijoita ja myös itseäni - tarvetta olisi löytää nyt hyviä lähteitä.