Eiks tää oo ihan selvä? Nyt vaan kirjotetaan,

sanoi Jani 29.3. klo 11.25, kun oltiin palaveerattu Henkevän Silakan puitteissa noin 40 minuuttia. Pari viikkoa myöhemmin kirjoitetaan edelleen...

Aamulla kirjoitin viestin kaikille gallerian näyttelytoimintaan osallistuville ja laitoin sen Janille tsekattavaksi. Kun se on valmis, ensimmäinen tiedote gallerian uudistumisesta siis lähtee liikkeelle - homma muuttuu entistäkin enemmän todeksi. Lisäksi laitoin tänä aamuna viestiä ekalle taiteilijalle, joka haluttaisiin ensimmäiseen aukeavaan näyttelyyn kutsuvieraaksi - ja vastauksenkin jo sain: kyllä. Suuri kivi tippui sydämeltäni. Valmiin kutsupohjan myös seuraavia kutsuttavia varten tein valmiiksi, jotta helpottaisi hommaa sitten jatkossa.

Elävä Silakka -nettitaidetapahtuman toimintasuunnitelma, aikataulu ja budjetti on raameissaan. Lähetän piakkoin Janille oikoluettavaksi ja sitten alan täytellä apurahapapereita.

Vasta nyt tajusin, että kuulin tosiaan aamuyöllä sateen ropinan nukkuessani. Hassua, että joku ääni on työskennellyt alitajunnassani koko päivän ja sitten pamahtaa tietoisuuteen keskellä ei-mitään-maata, kesken ei-mitään-hetken. Aina löytyy jotain verukkeita: nyt olen varma, että jos minulla olisi työkone ikkunan äärellä ja voisin tuijotella ikkunan pieliin ropisevia sadepisaroita, työt sujuisivat nopeammin. Tämän päivän tavoite on ryntätä noin parin viikon työrästien ja keskeneräisten rustailujen rytistäminen alta pois - projekti edelleen hieman kesken ja - oho - vuorokausikin vaihtui. Mutta kyllä se tästä (tarkempi työkuvaus löytynee myöhemmin englanninkielisestä työblogistani).

Kaikesta edistymisestä huolimatta melkein tekisi niksipirkkamaisesti työntää pää sukkahousuihin ja mennä nurkkaan hetkeksi istumaan ja miettimään, mihin sitä on taas itsensä onnistunut ujuttamaan.