Purkaus

Eilen sain kaksi positiivista palautetta kiireisestä Praha-kuvasta ja jo niitä ennen Marja tiedusteli viime viikolla, saako sitä paperiversiona. Eilen kävi myös Kirsi kylässä ja kertoi ystävänsä pitäneen töistäni.

Kiitos kehujille - kannustus ja kaikenlainen ylistykseen viittaava piristää sielua kummasti. Minut saa näköjään hyvälle mielelle kyllä helposti ja nopeasti, mutta samalla tuntuu sellainen kylmä kouraisu sisäelimissä. En ole koskaan myynyt artsu-töitäni (paitsi koulussa piirustuskurssilla, kun kävimme piirtämässä maya-näyttelyä ja myin luonnokseni viidelläkympillä jollekin satunnaiselle museovieraalle - onneksi opettaja näki tilanteen, joten tyhjäkätisyydelleni kritiikkitilanteessa oli selitys). Olen aina pitänyt perusoletuksena sitä, etten koskaan tulekaan myymään mitään artsuhenkistä tuotostani, leipä tulee toisaalta.

Nyt pyörin ympyrää, kun on jotenkin niin vaikea käsittää, että jokin kuvani voi herättää kiinnostusta palautteen lähettämisen verran. Nettiartsuni herättämän kiinnostuksen jossain määrin ymmärränkin, koska vaikka omat artsuiluni ovatkin enemmän narratiivisia, niissä käyttäjälläkin/katsojallakin on kuitenkin jonkinasteinen ohjaava vaikutus: kokonaisuus on jollain tavoin paremmin tuntoon jäävä. Kuvistani innostumista vaikeampi ymmärtää, koska kuvia on kaikkialla ja niin paljon, että on jo vaikea löytää hyvää hyvää tai oikeasti kiinnostavaa kiinnostavaa. Ainakin omalla kohdallani näen päivittäin upeita kuvia, mutta päähän on taltioitunut vain muutaman vaikuttaneen kuvan varasto. Muut hiljalleen haalistuvat ja katoavat mielestä.

--
Töiden suhteen pää on aavikoitunut ajatuksista, mutta ei liene varaa inistä. Huomaan, että mitä enemmän valitan, sen huonommin asiat alkavat mennä. Polyannaa peliin siis ja selkä suoraksi, ennenkuin negatiivisuuden kosminen virta vie ja imaisee.