Miten kehtaan kutsua itseäni taiteilijaksi

Huurupää. 2005.

Jatkettakoon vielä mässäilyä samalla aiheella (minulla ja termistölläni), kun tuosta käyttämästäni artsuilu-termistäni on näköjään Maijan blogissakin juteltu ja osittain keskustelu on liukahtanut blogistani sähköpostiini. Joten vastaanpa nyt sitten suuren tuntemattoman kysymykseen.

Kehtaan kyllä kutsua itseäni taiteilijaksi, vaikka en itseäni varsinaisesti Taiteilijana pidäkään. Ei minuun kovasti satu, jos joku minua taiteilijaksi kutsuu, mutta itse pyrin silti aika intensiivisesti välttämään tuon vaateliaan tittelin käyttämistä itsestäni - poikkeuksena sähköpostini allekirjoitus, jossa englanninkielinen new media artist matkaa joka viestin mukana maailmalle luoden kaipaamaani hienostunutta ja ylevöitynyttä imagoa.

Taide -sanalle ladataan joskus vähän liikaa merkitystä. Juuri sellaista, joka saa tekeleitteni kohdalla jotkut ihmiset hyppimään seinille ja kirjoittamaan sähköpostia sormet verillä otsasuonen sykkiessä epäoikeudenmukaisuuden tunteen tahtiin. Itse pidän enemmän artsu -sanasta. Se suhtautuu *kaikkeen* vähän kevyemmin ja huumorintajuisemmin, vähemmillä vaateilla. Se sopii myös omaan kevyen henkevään luonteeseeni paremmin kuin luonteentaan sanana kuivempi taide. Artsussa on sitä paitsi r-kirjain, mikä aina on mujeeta.

Teen artsuilujuttuja pääasiassa itselleni ja oman itseni vuoksi. Kun teen omia teoksiani, en keskity tekemään taidetta vaan lähinnä saamaan idean pois systeemistä. On puhdistavaa tehdä välillä jotain muutakin kuin standardikoodia nettisivuasiakkailleni tai lineaarista, kaavaan sidottua esittelytekstiä aaneloselle.

Sinänsä kummassakaan sanassa (taide vs. artsu) ei ole mielestäni itseisarvoista negatiivista latausta, kyse on vain termin paino(tus)arvosta. Kyllä minä ilahdun ja käyn juhlajäätelön ostamassa ja leuhkistun kerta heitolla, jos joku vakavahenkinen taiteentutkijasielu julistaa artsuteokseni elämää suuremmaksi taiteeksi. Tuskin silloinkaan luopuisin turvallisesta artsuilusta.

Ei kenenkään kannata olla peloissaan, vaikka joku teoksistani taiteena puhuisikin. Eivät ne ihan heti kohta Garnegie Halliin ole päätymässä.

Jos se ketään lohduttaa, niin kehtaan kutsua itseäni myös astronautiksi.