keskiviikkona, toukokuuta 18, 2005

Kirkolle turpaan?

Missioni tältä päivältä on täytetty. En ole saanut tänään ketään kääntymään hymiökielen kannalle, mutta yhden (?) anonyymin olen saanut aivan kiehumispisteeseen. Anonyymi kommentoi edellisen blogaukseni kommentissa kirkko/Raamattu/yhteiskuntakritiikittömyyttäni ja sai vastauksestani lisäpontta siinä määrin, että koko kommenttiraita alkaa olla sotatannerta. En jaksa naukua siellä syrjäkujalla, vaan siirrän fleimausosaston näyttävästi etusivulle.

Mutta otetaan nyt sitten vakavasti vakavammin: tosiasiassa tätä samaa on aikaisemminkin kyselty ja ihmetelty, kukaan ei ole kuitenkaan aikaisemmin kysynyt suoraan. Lukeeko jossakin mediataiteen lukuoppaassa, että genreen kuuluu mättää kirkkoa, Raamattua ja yhteiskuntaa oikein olan takaa? En oikeastaan ole koskaan ottanut tästä paineita, koska en pidä itseäni varsinaisesti taiteilijana ja työni vain ovat ...jotain, jota en tee mediataiteen tee-se-itse -käsikirja kädessäni.

Kirkko ei koskaan ole tehnyt minulle mitään niin pahaa, että jaksaisin sitä artsuilussani kritisoida sen enempää. Olen kyllä lukenut (todennäköisesti katsonut televisiosta, mutta lukenut kuulostaa paljon vakuuttavammalta) kirkon verisestä historiasta ja sen vallanhimosta, mutta historia on kuitenkin historiaa ja näyttää samanlaiselle veri/suolenpätkäsössölle melkein kaikista kulmista katsottuna. En kyllä epäile, etteikö kirkon sisälläkin esiintyisi väärinkäytöksiä ja valtapeliä ja etteikö se yrittäisi käyttää vaikutusvaltaansa vääntääkseen asioita omalle mallilleen. Onhan se suuri laitos, eikä viattomia tässä maailmassa kuitenkaan useita yksilöitä ole, jos on lainkaan. Välillä 'suvaitsevaisen' kirkon linjavedot kyllä ihmetyttävät: pari vuotta sitten kauneimmista joululauluista katosi omasta mielestäni kaunein joululaulu Varpunen jouluaamuna - varpusena uudelleensyntymiseen viittaavaa olit pieni veljeni, tulit taivahasta ei saa kertoman mukaan kirkossa toistella. Mutta minulle *henkilökohtaisesti* kirkko ei ole tehnyt suurempaa pahaa ja koska se ei elämääni sanottavasti haitaakaan, olisi aika tekopyhää kehittelemällä kehittää syytä liittyä 'ensimmäisen kiven heittäjiin'. Pahempiakin kohteita on. Ja sentään uskoa tonttuihin ei ole menetetty, vaan niistä kuulee yhä tiptaptiptap-lauluissa kirkon katon suojissakin.

Raamatustakaan en tiedä tarpeeksi edes läimiäkseni sitä. Aloitin joskus ala-asteikäisenä Raamatun lukemisen kannesta-kanteen suoritusprojektina, mutta taisin jäädä jumiin jonnekin Vanhan testamentin sukulistoihin. Sen minkä tiedän, on, että Raamattuahan voi lukea myös rauhan kirjana. Eikö se siellä sanottu, että joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu? Jos sinua löydään, käännä toinen poski; Jos joku vaatii sinulta paitaa, anna hänelle myös takki; Rakasta vihollisiasi... (*Tunnustus*: googlasin vähän). Ei kai se Raamatun syy ole, miten sitä tulkitaan?

Ja yhteiskunta? Miten olisi, jos viikon ajan keräisin jonotusnumeroita ihmisiltä eri kohteista (pankit, työvoimatoimistot, kela, juna-asema jne), kysyisin heidän lempiväriään, värittäisin laput sen mukaan ja laittaisin installaationa roikkumaan jonnekin julkiseen tilaan, näkyvälle paikalle? Tai värin sijaan kirjoittaisinkin lappuihin nimet, tulisi lisää persoonaa peliin. Jonotusmobiili, laadukasta taiteellista kritiikkiä nyky-yhteiskunnasta.

Kirkko, Raamattu ja yhteiskunta olisivat tietenkin paradoksaalisen helppoja vaikeita aiheita sinänsä. Helppoja siksi, että perusikoneita rikkovia installaatioita ja viritelmiä on helppo rakentaa. Vaikeita siksi, että se on vaikeaa tehdä vakuuttavasti. Olen nähnyt kymmeniä teoksia sekä Suomesta että ulkomailta, joissa Raamattu tai maan lippu on aseteltu johonkin siihen perinteisesti kuulumattomaan kontekstiin (hiekkaa, verta, nauloja, suolenpätkiä) - ja voilá, instant art. Osasta teoksia näkyy selkeästi, että taiteilija on pohtinut asiaa pitkään ja lähtökohtana on muutakin kuin nyt pitää keksiä jotain ristiriitaista, jotta kantaaottavuuteni tulee ilmi. Asia tulee sydämestä ja se näkyy. Mutta iso osa noista teoksista on selkeästi näennäiskritisoivia: tehty tekemisen vuoksi, ei sanomisen vuoksi. En sano, etteivätkö nuo ärsytä-ja-hallitse -kaavalla tehdyt vaikuttaisi katsojaansa, mutta jos joku niitä jo tehtailee, miksi minun pitäisi?

Ei kai yhteiskunta-/Raamattu-/kirkkokriittisen työn tekeminen omalla kohdallanikaan mahdotonta olisi, mutta en oikein näe itseäni huitomassa sokkona asiasta, josta en oikein tiedä. Sitten hyvällä tuurilla pääsisin julkkikseksi televisiohaastatteluun, jossa huonolla tuurilla haastattelija tietäisikin asiasta enemmän kuin minä ja saisi minut pussiin puheissani ja joutuisin poistumaan tilasta häntä koipien välissä televisiotalon takakujalle sumun ja roskien sekaan, häpeäisin palata kotiin, enkä koskaan enää kehtaisi mennä edes taiteilijaseuran pikkujouluihin, jossa sentään saa hyvää riisipuuroa. Jonotusmobiilin ehkä voisin kootakin, aihe on tarpeeksi lähellä ja tykkään väritellä paperilappuja. Mutta kun itselleni kirkosta tulee mieleen lähinnä kauneimmat joululaulut -laulusessiot, olisi ihan oikeasti läpinäkyvän teennäistä alkaa roiskia verta kirkkorakennuksen tiilille ja porata Raamattuun reikiä manifestina kirkon sotaisuudesta. Sen tehköön joku oikeamielisempi, jolla on oikeasti tunnetta ja ajatusta tekemisiensä taustalla.

Sitäpaitsi, ärsyttääkin saa jo aika paljon, ennenkuin herättää haluamansa reaktion. Jeesuskin on uitettu pissassa jo viisitoista vuotta sitten (Serrano) ja muutamat performanssitaiteilijat tuolla verkossa uhosivat ennen pääsiäistä matkaavansa Filippiineille naulauttamaan itsensä ristille syvästi uskovaisten rinnalla - joten eiköhän se ole jo kaikki nähty. Alkaa puuduttaa.

Jälleen pääsin hienosti ylevistä aiheista alaviin, taivahalla loistavista risteistä vessanpöntön uumeniin. Hallan vaara.

--
Tärkeä post scriptum analyyttiseen tekstiin: ...luennolla? Mainittiin minut? Tämä on itserakkaalle kaunis päivä: näin paljon huomiota ja luentoprinsessaus.
*Ihailee itseään peilistä ylpeänä*.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka jokin instanssi ei "henkilokohtaisesti" ole tehnyt sinulle mitaan pahaan niin se ei tarkoita etta se olisi syyton. Maailmassa tapahtuu paljon kauheita silla "ei ole minun ongelmani" puuttua esim keskitysleireihin tms. Onneksi on edes muutamia ihmisia jotka tuntevat yhteisvastuuta.

Antti kirjoitti...

Herranjumala sinua anonymousta. Luet ilmeisesti tekstiä kuin piru raamattua. Eikö tuossa blogissa sanottu vain, ettei halua pakolla kommentoida asioita, joiden tilannetta ei tunne. Ei pakottamalla taidetta synny.

Tutustukaa nyt muut kommentoijat ensin Hintsasen töihin ennenkuin kirjoitatte kommenttinne. Esim. 1940-teoksessa saa kritiikkiä niin kirkko, uskonto kuin yhteiskuntakin ja ennenkaikkea sinä ja minä - ihmisrotu. Se että yhteiskunnallista kritiikkiä ei tarjota hopealusikalla suoraan suuhun ei tarkoita sitä, etteikö sitä olisi. Hintsasen teoksissa kritiikki epäkohtia vastaan tulee pieninä huomioina. Ei valmiiksi pureskeltuna sensaationhakuisuutena. Ja siitä kai tässä koko kirjoituksessa oli kysymys.

Kolu kirjoitti...

Hyvä Antti,

Olen kanssasi samaa mieltä. kannattaisi ensin tutustua teoksiin oikeasti ja sitten heittä eka kivi!!Mutta jatketaan , jospa Anonymous heittää uuden piikin?
said
FlowerPover

Anne kirjoitti...

Hyvä huomio Päivi! Hyvä, että joku vihdoinkin sanoo tämän ääneen!
Pointti ei oo siinä etteikö välittäisi vaan siinä, että on väärin vaatia joltakin taidegenreltä jotain sisältöön liittyvää. Miksi mediataiteelta odotetaan osoittelevaa kriittisyyttä ei vain yhteiskunnallisia asioita vaan myös välinettään kohtaan? Miksi mediataiteilijoita painostetaan tässä asiassa ja kun joku sanoo VIHDOIN suunsa puhtaaksi asiasta, ettei pidä "pakolla kommentoida asioita, joiden tilannetta ei tunne" kuten Antti sanoi, siihen reagoidaan kuin taiteilija olisi sanoutunut koko yhteiskunnasta irti. Tuntemattomalle kommentoijalle: käytkö kommentoimassa abstrakteja maalauksia niiden yhteiskuntakritiikittömyydestä? Tai niiden maalaajia? Tuskin.

Olen Hintsasen kanssa samoilla linjoilla. Tekeminen kumpuaa sisältä ja syntyy hengestä. Jos kirkko on minulle talo muiden joukossa, se ei nouse päällimmäiseksi mieleen taidetta tehdessä. Anteeksi, tuntematon, jos teokseni innoittajana ovatkin kauniit kukat eikä verinen kirkkohistoria.

Raskaalta tuntuu mediataiteilijan taakka, jos taiteentutkijat lukevat teoriansa niin pilkulleen.

Anne
valmistuu (media)taiteilijaksi lähiaikoina