sunnuntaina, toukokuuta 29, 2005

Koneeseen kytketty


Waiting For Wings. 2005.

Väsymys. Elämä 100100100010011-maailmassa risoo useammin kuin ajoittain. Typerää sinnitellä rouskuvien koneiden kanssa, jotka eivät tiedä paremmastaan ja oireilevat mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Koneessani on aina ongelmia, joita kukaan ei ole osannut kuvitellakaan. Siksi niitä ei kai saada korjattuakaan. Autottomalla olo on aika orpo, kun konetta pitäisi siirrellä huollon ja kodin välillä ja kun kertaakaan se yksi vieminen ja tuominen ei riitä. Rahasta en jaksa edes valittaa, kun sen kuluminen/vähäisyys/puuttuminen lienee muillekin aina yhtä ajankohtaista. Konekuolio ajaa pakkolomalle. Pollyanna-maailmassa lomapäivät muuten lomattomaan elämään ovat lottovoitto, Murphy-universumissa ne patouttavat työmäärän parin päivän varaan.

Tekeminen on ollut aika tehotonta. Elävä Silakka -tapahtumalle olen yrittänyt kirjoittaa puhtaaksi apurahalomaketta, mutta koneen temppuillessa täytynee yrittää tekstata selvästi koneella kirjoittamisen sijaan. Välillä tuntuu, että on tullut liian suuri pala haukattua ahneuksissaan, mutta eivätköhän asiat aina jotenkin tuppaannu järjestymään. Alustavaa nettisivuluonnosta olen tässä viilaillut ja sen pitäisi olla kohta valmis verkkoon laitettavaksi.

Galleria Henkevän Silakan avaaminenkin viivästyy ainakin viikolla. Gallerian piti avautua kesäkuun 1. päivä, mutta nyt näyttää siltä, ettei kaikkea ehditä ihan viilaamaan kuntoon. Ensimmäinen kutsuvierastyö on jo tullut ja haastattelukin valmis, joten kyllähän tuo elämää helpottaa. Näyttelyjuliste-ehdotuksiakin on muutamia tallessa jo aiemmilta ajoilta, eli vaikka tietokanta ei ehkä ihan heti pystyyn pykähdäkään, voiton puolella ollaan.

Olkoon nyt täysimittainen vingunta ja valitus tämä entry: yksinäisyyttäkin olen alkanut potea. Viime viikolla paistattelin huomiossa ja keräilin säälipisteitä, nyt ihmiset tuppaavat lähestymään vain raaoissa työasioissa. Myös säälin ja empatian herättämät positiivishenkiset lausannot otetaan aina tässä osoitteessa vastaan, minä en kehujen vastaanottamisessa nirsoile millään tavalla :D

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sunnuntain ajankuluksi luin ilmaisjakelulehdestä tästä blogiprojektista ja kiinnostuin. Blogeja on ollut mukava lukea. Harmittaa vaan, että sillä taiteilijalla, josta juttu oli ,ei ole blogia, koska olisin halunnut kysyä lisää tuosta asenteesta markkinointiin. Kirjoitanpa siis tänne, koska täällä on näköjään ollut aiemminkin mielenkiintoista keskustelua, jospa tästäkin syntyisi.
En tiedä ymmärsinkö oikein, mutta minulle jutusta tuli käsitys, että taiteilija (Ulla?) oli markkinointivastainen, mikä on kummallista, koska sehän on osa mitä tahansa tuotannon alaa tehdään sitten teräshyllyjä tehtaassa tai käsityöläisenä risuluutia. Jutusta tuli sellainen olo, että taiteilijalla pitäisi olla joku erioikeus olla holhottavana ja hoidettavana.
Onko tuo yleinen suhtautuminen taiteilijoilla markkinointiin vai mikä on oma mielipiteesi? Ja mikä on muiden taiteilijabloggaajien mielipide?
Tämän ei ole tarkoitus olla vihamielinen hyökkäys, maailmanne tuntuu vain joskus hyvin utopistiselta tavalliselle ihmiselle.

kevät terveisin ja keskustelua toivoen,
Vesa I.
maalari

Mikko Moilanen kirjoitti...

Aika visio kuva.

Timppa kirjoitti...

Maalarin kommenttiin markkinoinnista:

Minulle tuo markkinointi ei niinkään tarkoita mitään mainoskampanjaa ja "markkinahumua", vaan oikeastaan se on kaikessa. Kuten valinnat. Jos valitsematta jättäminenkin on valinta, markkinoimatta jättäminenkin on markkinointia. Ei sitä kerta kaikkiaan pääse pakoon. Jos istut tuvan nurkassa kädet puuskassa ja mutiset itseksesi että minä en mitään koskaan, niin se on sinun tapasi markkinoida itseäsi ja sitä mitä teet, mitä edustat. Voi olla että se ei ole paras mahdollinen keino saavuttaa potentiaalisen yleisön huomio, mutta kunnon erakkomyytti voi toimiakin. Se, että pesee yleisölle avoimen työhuoneensa lattian joskus on markkinointia, se että ei pese, on sitä myös. Kumpi on parempaa, riippuu kokonaisuudesta. Jos on arvaamaton nihilistimisantrooppi hengessään ja taiteessaan, likainen lattia voi toimia paremmin... Minä olen esimerkiksi sitä mieltä, että huonosti kyhätty, venkslottava maalauspohja on huonoa markkinointia, eikä sillä ole itse taiteen kanssa enää mitään tekemistä. Pelkkää laiskuutta ja välinpitämättömyyttä. Joillakin moinen voi toisaalta olla hyvinkin sopusoinnussa taideteosten tunnelman kanssa. Pirun hienon julisteen tekeminen tai sellaisen kokonaan tekemättä jättäminen, hienot nettisivut tai ei edes sähköpostia, pukeutuminen, käyttäytyminen jne. Markkinointia koko roska. Minun mielestäni homman voi kukin junailla itsensä näköisellä tavalla ilman että se sielu tulee myytyä. Ei kai kaikkien ole pakko tavoitella koko maailman kauppaherruutta hirvittävällä paineella. Sille kohderyhmälle vaan. Ja sillehän löytyy malli peilistä.

Ei sillä etteikö itselläni olisi rutosti oppimista tämän asian suhteen. Nimittäin on.

Päivi kirjoitti...

Mikolle kiitos kommentista (otan sen kehuna ja päähäntaputuksena, joten viikon kiitossaldo pärähti plussan puolelle).

Päivi kirjoitti...

Anonyymille vastausta markkinoinnista...
Käsitykseni markkinoinnista on aikalailla sama kuin Timpalla (kommentti yllä) - tiivistettynä/kärjistettynä: jos hengität niin markkinoit. Minttuinen hengitys tavoittaa jonkun ryhmän ja vanhan valkosipulin lemahdus toisen ryhmän. Jos ryhmä osuu oikeaan, niin kaikki hyvin. Jos ei, niin markkinointi voisi auttaa asiaa.


Luulen, että monet käsittävät markkinoinnin aika eri tavalla kuin itse käsitän. Minusta tiedotus ja markkinointi ovat melkein synonyymeja, mutta luulen, että monet taiteilijat eivät laske esim. näyttelynsä kutsukortteja, julisteita ja tiedotteita markkinoinniksi. Monet käsittänevät markkinoinnin jollain tavalla teollistavaksi toiminnaksi ja automaattisesti pitävät sitä tietoisena pyrkimyksenä markkinatalouden huipulle - markkinointi tarkoittaa automaattisesti massamarkkinointia ja räikeitä ilmaisjakelumainoksia. Kysymys lienee sanan negatiivisesta klangista.


Minulle markkinointi ei ole negatiivinen termi: siltähän ei voi välttyä. Tietoisen markkinoinnin voi jättää hoitamatta, mutta JOS olisin taiteilija, joka yrittää tulla toimeen taiteen tekemisellä, ainakin yrittäisin ohjata viestiä niin, että se tukisi toimintaani.
JOS on tuolla ed. lauseessa siksi, etten ole koskaan myynyt yhtään työtäni ja tuskin ihan heti myynkään.


Huolimatta siitä, että artsuilen suhteellisen huolettomasti ja leipä tulee muualta, olen tekemisissäni hyvinkin markkinointihenkinen. Vaikka teenkin suuren osan pläjäyksistäni itselleni tai oman pääni sisältöä purkaen, en tahdo tekemisteni jäävän piiloon pöytälaatikkoon - haluan, että ne myös nähdään. Tietoisen markkinoinnin+tiedotuksen huomiotta jättäminen ja hissukseen hiiviskely tosin varmaan auttaisi väärinymmärretyn taiteilijan identiteetin luomiseen, joten sekin on harkinnan alla.

Päivi kirjoitti...

Perhana - tuli valehdeltua teosten myymisestä: joskus kouluaikoina olimme piirtelemässä maya-näyttelyä, kun satunnainen museovieras ihastui lyijykynäluonnokseeni ja osti sen viidellä kympillä (markkoja). Tunnille palasin tyhjin käsin, mutta vatsa täynnä.

Mikko Moilanen kirjoitti...

"[..] otan sen kehuna ja päähäntaputuksena, [..]"

Oikein otettu.

"[..] satunnainen museovieras ihastui lyijykynäluonnokseeni ja osti sen viidellä kympillä (markkoja) [..].

Minusta kuulostaa hieman hassulta, että miten joku voi myydä alkuperäisiä teoksiaan. Ehkä ymmärtäisin sen paremmin, jos muutoin ei leipää saisi. Kopiot on asia erikseen. Tässä on kyseessä luultavasti perustavaa laatua oleva ero ammattitaiteilijan ja muiden välillä.

Timppa kirjoitti...

Taidemaalari myy aina alkuperäisen. Ellei ole väärentäjä.

Anonyymi kirjoitti...

Puhutte varmaan keskisuomen viikkolehden viimeviikon jutusta? Sitä myös itse kavereideni mökille tuomana lueskelin. Omat silmäni eivät osuneet tuohon markkinointiin vaan johonkin värkkäämiseen tai johonkin vastaavaan alentavaan sanaan, jolla taiteilija puhui uusista taidemedioista. Hyvä ystäväni on mediataiteilija. Hän on puhunut paljon perinteisesten alojen taiteilijoiden ylenkatseesta jne Ehkä kyseessä oli vain väärä sanavalinta ja ehkä harmittomaksi tarkoitettukin, mutta tuntui siltä, että heijastui, että haastateltavalle taiteilijalle oli uudet mediat vähän huuhaata.
Terveisiä Jyväskylän taiteilijaseuran video- ja mediataiteilijoille, teitä arvostetaan kyllä.

M. A. Lehtinen

Päivi kirjoitti...

Olen saanut nyt pari juttua koskevaa sähköpostiviestiäkin, lähinnä tuosta "värkkäämisestä" ja näyttää siltä, että juttu on lähtenyt vähän lumipallosuurentumaan niiden korviin, jotka eivät ole juttua itse nähneet, vaan lukeneet vain kommenteista. Kysymys ei ole mistään massahyökkäyksestä mediataiteilijoita vastaan.

Ekassa ja myöhemmissäkin kommenteissa mainittu ilmaisjakelulehti lienee Keski-Suomen Viikko 21/2005.

Taiteilija Ulla Virta sanoo lehtijutussa sanatarkasti näin: "Kun meitä on vanhastaan maalareita, graafikoita ja veistäjiä, ja nyt ovat tulleet video-, media- ja ties mitkä värkkääjät".

Jokainen tulkitsee niinkuin tulkitsee, mutta Ullan tarkoitus ei ole varmaan ollut sortaa mediataiteilijoita. Itse en koe tuota "värkkääjät" -sanaa negatiiviseksi, vaan liitän sen näihin värkkeihin, joiden kanssa tässä yritetään tulla toimeen.

Ullahan ei ole täällä blogissa itse kommentoimassa, joten asiat pääsevät helposti paisumaan, kun puolustuksella ei ole puheenvuoroa. Keskustelu on aina jees, mutta toivotaan, että pysytään aisoissa eikä päästetä huhupalloa kasvamaan omaa vauhtiaan ylisuureksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kaivoin lehden uudelleen esiin. Lainaus jatkuu näin: "Taidekouluja on paljon. Ei joka toinen voi olla taiteilija".
Taidekouluja on paljon, mutta ei sinne kaikki pääse. Ei joka toinen haluakaan olla taiteilija. Ne jotka kouluun hakevat, kokevat kutsumusta alalle. Ei sisään oteta ketä tahansa. Koko jutusta heijastuu ylimielisyys nuorempia taiteilijoita kohtaan. Veteraaneilla on alalla kuin alalla paikkansa, mutta ei sillä tavalla saa kunnioitusta, että pitää muita alempitasoisina. Mitä useammin jutun luen sen vihaisemmaksi tulen vaikka en ole edes taiteilija vaan sijaiskärsin ystäväni puolesta, joka on kokenut noiden veteraanitaiteilijoiden vastaanoton kylmäksi ja ulossulkevaksi. Tilanne on varmaan samanlainen koko maassa. Pelottaako veteraanitaiteilijoita, että uusi onkin parempi vai ollaanko vaan niin omaan aikaan tartuttu?
Ja jos on jotain julkisesti sanonut, pitää varautua siihen, että siitä sitten puhutaan ja sitä kommentoidaan. Ja jos "Taiteilija" ei ole täällä puolustelemassa sanomisiaan, oma on syynsä. Samanlailla hän pääsee tänne kommentoimaan kuin kuka tahansa muukin.



M.A. Lehtinen

Kapa kirjoitti...

Sotkenpas soppaa hieman minäkin. Sen verran hyvin tunnen tuota mollattua taiteilijaa, että voin sanoa, ettei ole kysymys väheksynnästä media- eikä muutakaan värkkitaidetta kohtaan. Taitaa monesti vaan nykyisin olla niin, että uusmediaihmiset tuntuvat olevan jossain määrin ylenkatseisia perinteistä ilmaisua (ja osaamista) kohtaan (tämä taas oli oma mielipiteeni, ei tuon Ullan, jolla tietääkseni ei ole edes tietokonetta, jonka välityksellä voisi osallistua keskusteluun).

Mitä taas tulee koulutukseen, niin siitä olen sitä mieltä, että yli on ja paljon. Pitää myös muistaa, että monet näitten koulujen opettajista ovat näitä "veteraaneja", jotka varmaankaan eivät purskahda katkeraan itkuun nähdessään oppilaidensa menestyvän. Menestystä ei vaan valitettavasti tule kaikille, työttömyys ja toisen ammatin etsiminen useimmille.

Rune kirjoitti...

Saanen minäkin sotkea lyhyellä kommentilla...Ulla Virta on minusta helkutin hieno ihminen...jos kykenette lähellekään samaan, niin onnittelut(.) piste

Anonyymi kirjoitti...

Olkoon vain hieno ihminen ja ties mitä, mutta ei se ota pois sitä mitä on sanonut. En henkilökohtaisesti tunne enkä jutun perusteella haluaisikaan vaikka olisi kuinka hieno ihminen. Jutun luin tähän keskusteluun tutustuttuani ja olihan se kärjistävä mutta en kokenut mitään kommentoinnin pakollisuutta ennenkuin nämä kaksi viimeistä kommenttia luettuani. Taiteilijayhteisönne on varmaan tiivis ja puolustaminen luonnollinen reaktio ja varmaan aiheellistakin, mutta siinä ensimmäinen puolustaja hutkaisee rivien välistä luettuna seuran käsittääkseni ainoaa mediataiteilijaa (jonka teosten suuri ihailija olen vaikka en henkilökohtaisesti tunnekaan) ja kaikenlisäksi hänen omalla palstalla. Olen blogeista ymmärtänyt että Hintsanen asuu kuvataiteilijan kanssa (lempitaiteilijani), joten tuskin ylenkatsoo perinteistä taidetta. Toinen puolustaja puolustaa Ullaa itseään hyvänä ihmisenä, mutta miksi? Tässä keskustelussa on kommentoitu taiteilijan haastattelua eikä persoonaa. Sanat puhuvat persoonansa puolesta.

Rune kirjoitti...

Olen joskus ajatellut että laittaisin ammatiksi "ihminen" mutta sitten huomasin että se on liian vaativa ammattinimike joten tyydyn tähän nykyiseen eli valokuvataiteilija nimikkeeseen. Käsittääkseni inhimillisyys ja taide kulkevat aika lailla käsi kädessä (ainakin suurimmaksi osaksi, poikkeuksiakin on olemassa). Minua on vain suuresti alkanut ihmetyttämään tämä Ulla-keskustelu. Mahtaakohan hän itse olla tietoinen koko asiasta.
Sitten vielä komentti tuohon ensimmäiseen komenttiin. Mun näkökannalta katsoeen myös muurarin, ydinfyysikon, matemaatikon, tietokoneasiantuntijan jne. ammatit tuntuvat utopistisilta. Minulla on kyllä hyviä ystäviä näiltäkin mainitsemaltani aloilta. Eli minusta se riippuu vähän miltä ja mistä näkökantilta sitä katsotaan. Tämä on kuitenkin vain ja ainoastaan minun mielipiteeni.
P.S...mikä on tavallinen ihminen...

Maija kirjoitti...

Sain vinkin, että täällä voisi käydä vilkaisemassa taiteilijoiden puuhia ja olin aika ilahtunut, kun löysin keskusteluakin. Keskustelun taso tosin yllätti. Jotkut taiteilijat ovat nousseet puolustustamaan omiaan sen sijaan, että vastaisivat Vesan kysymykseen. Kuten edellinen anonyymi kommentoija kysyy: Miksi?

"[..] Minua on vain suuresti alkanut ihmetyttämään tämä Ulla-keskustelu. Mahtaakohan hän itse olla tietoinen koko asiasta.[..] "

Mikä ihmetyttää? En ole nähnyt haastattelua, enkä tiedä mitä siellä lukee, mutta eikö ole hyvä että taiteilijahaastattelu herättää kysymyksen ja keskustelua syntyy.
Ei se Ulla tietäisi varmaan baarissakaan käydystä keskustelusta, eikä tämä paljon siitä eroa.

Kapa kirjoitti...

No voi hyvät hyssykät teitä herkkähipiäisiä, luette lauseita kun piru raamattua ja tulkitsette rivien välistä olematonta viestiä.
Se, että olen joittenkin uusmediataiteilijoiksi pyrkivien taholta kuullut kärkevääkin kritiikkiä meitä perinteisiä kalkkiksia kohtaan ei tarkoita sitä, että suinpäin hyökkäisin kosto mielessä Päivin, jolla ei asian kanssa ole osaa ei arpaa, kimppuun. Pois se minusta. Päivi on hieno ihminen, sen voin sanoa, vaikken niin kovin hyvin tunnekaan. Ja ennen kaikkea hieno taiteilija (artsuilija suorastaan). Nuorena pitääkin uhota ja etsiä uutta, miten muuten vietäisiin tätä eloamme eteenpäin.
Kyllä ne särmät siitä tasoittuu sitten vanhempana - usein liikaakin.
Ja kritiikin sietokyky kasvaa kummasti.

Toivottavasti ei nyt kukaan nosta maitojaan siitä, että kehuin Päiviä hyväksi ihmiseksi. Ei se ole puolustusta, että noin sanoo. Se on kunnioitusta toista ihmistä kohtaan.

Päivi kirjoitti...

Kas, siirtyihän tämäkin kommentointilistaus minun kehumiseeni, mikä on aina mukavaa. Päähäntaputtelu go-go! :D Kiitos vain kunnioituksesta ja hienoudesta ja ties vaikka mistä muusta. Mukavaa, kun näyttää olevan taas rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

Mikko Moilanen kirjoitti...

"Taidemaalari myy aina alkuperäisen. Ellei ole väärentäjä."

Niin, ja on silloin ammattitaiteilija, jos saa tuloja taiteilusta eikä tee päätoimisesti muuta.

Maija kirjoitti...

Kerrataan vielä: Taiteella ei elä. Ammatti- ja harrastajataiteilijan väliin en käy rajaa vetämään, mutta ammattitaiteilija ei ole ainakaan ihminen, joka saa tulonsa nimenomaan taiteestaan. Näin kuvataiteessa, jossa tarvittavia markkinoita/tarpeeksi laajaa kohderyhmää ei yksinkertaisesti ole. Taiteen tukeminen valtion yms. julkisin varoin on osoitus siitä, että kulttuurin alalla merkitsee muukin kuin kysynnän ja tarjonnan laki, mikä jyllää hyllytehtaassa ja luutapajassa (joihin taiteilijan työskentelyä alussa verrattiin.) Taiteilijat päivittävät ihmisen ja yhteiskunnan minäkuvaa, kuten museot, kirjastot, teatterit, orkesterit jne. Tämän tehtävän jättäminen kysynnän ja tarjonnan lain varaan on astumista takaisin sinne mistä olemme tulleet: saalistamisen maailmaan, jossa millään muulla ei ole väliä kuin seuraavalla aterialla ja hengissä pysymisellä.
Lisää ehkä Naulasaarella... terveisin Naulasaaren Maija (siis eri Maija kuin aiempi samanniminen kommentaattori) joka on hukuttanut ylevyyden-häpeilynsä Merenkurkkuun.

Maija kirjoitti...

Edellytys ammattitaiteilijana
olemiselle voisi olla, että on valmis luopumaan luomuksistaan. Niin uniikeista kuin vedossarjoista. Korvausta vastaan tai korvauksetta. Pääasia on, että ne menevät maailmalle.

Kapa kirjoitti...

Edellytys ammattitaiteilijana olemiseen on, että on valmis luopumaan teoksistaan, niin originaaleista kuin teossarjoistakin. (Poikkeukset sallitaan)

Korvausta vastaan, vaan ei korvauksetta!

Joskus voi lahjoittaa - esim. ystävälle. Vihollisellekin voi.

Maija kirjoitti...

Mutta kun suuri osa nykyään tehtävästä taiteesta, kuten ympäristötaiteesta ja mediavärkkäämisestä, on perinteellisen (raha)vaihdon ulkopuolella. Siitä tuo "tai korvauksetta". Jos hankkii leipänsä muualta, voi pitää taiteensa "independenttinä". Omat jalkani tosin ovat kuin sementissä sekä palkkatyöläisen että kaupallisen taiteilijan maailmassa.

Kapa kirjoitti...

Onko niistä kuitenkaan kovin moni enää tuon vaihdon ulkopuolella? Eikö taidemaailma jo tilaa performansseja, eikö ympäristötaiteella ole jo tukijansa? Miten muuten nuo taiteilijat voivat esiintyä/rakentaa ympäri maapalloa? Jokuhan sen maksaa. Ei kai taiteilija itse, jos hän on rahaton, koska tekee työtänsä "korvauksetta".
Minulla oli elämässäni kausi, jolloin töitäni haluttiin ulkomaille. En tosin saanut myytyä siellä kuin yhden pienen vaivaisen kappaleen. Kutsuttiin kuitenkin ns. merkittäviin juttuihin, jolloin majoitus ja matkat olivat ilmaiset. Päivärahatkin maksettiin. Samoin kai on performanssin. Ympäristötaide taas on hieman kompleksikkaampi; mikä niistä jää pysyväksi, mikä on vain hetken tapahtumaa. Jos se on pysyvää, niin se voi myös olla tilattua - ja maksettua.
Tuosta värkkitaiteesta en osaa kovinkaan paljon sanoa. Se taitaa olla aika arka juttu. Tulee vain mieleen eräs Hippolytessä ollut videoteos, jonka Kiasma osti 30000:lla mummonmarkalla. Vastatkoon nuo mediataiteilijat jos haluavat.

Jalat betonissa ja pää sementissä (se ei kuitenkaan ollut vielä jähmettynyttä)oli minullakin, enkä olisi siitä kuviosta uskaltanut irrottautua ilman "elinkautista". Alkaa sekin olla jo sen verran historiaa, että voi jo elää lähestulkoon kateellisten kaunan kangistamatta. Tärkeintä kuitenkin on olla oma itsensä, tehdä sitä omaa ja olla se "independentti".

Maija kirjoitti...

No heh, minulla on tällainen aloittelijan näkökulma vielä: Kukaan ei tunne, ja taiteellisen pakkomielteen/kunnianhimon voimin vaan pitää jotain tehdä. Silloin vastavuoroisuuskaan ei vielä pelaa. Kieltämättä jossain vaiheessa saattaa alkaa toima kuvaamallasi tavalla, enkä sitä ollenkaan surisi enkä sure. (enkä surise.) Viestini on kaiketi se, että taiteen tekeminen lähtee ihan jostain muusta kuin markkinaideasta. Kun se ei ole mikään mahtava markkinaidea, ellei sitten tee Juuri Sellaista Mitä Tällä Hetkellä Maailmalla Halutaan. Monet tekevät sellaista, mutta eivät hekään laskelmoiden, vaan taiteellisista lähtökohdista. Näin ajattelen, kunnes toisin todistetaan.
Maailman nopein liike on se kun mummit kaivavat lompakosta lastenlasten kuvat. Hyvänä kakkosena tulee se kun taiteilija lipsahtaa marginaalista keskiöön.

Päivi kirjoitti...

Kyllä sen tässäkin taloudessa huomaa, kuka on taiteilija ja kuka ei. Marssijärjestys on selvä ainakin postinkantajan mielestä. Posti toi Timpalle Taiteilija-lehden jo eilen, kun Päivi vastaanotti vain tilitoimiston kirjanpitolaskun. (Tuli se lehti Päivillekin tänään, mutta toi tasapainottaakseen myös pankkipaperin.)