Perjantai // Friday

Ensimmäisen kerran tänä kesänä kuulin ukkosen jyrinää. Aiemminkin on jyrähdellyt, ehkä, koska jyrinä on ollut niin kaukana, etten ole ollut varma, onko ääni ukkosta vai onko se tullut yläkerran naapureistamme (niillä on varmaan keilarata siellä) vai Ruusupuiston työmaalta. Ehkä juuri ukkosen takia päätäni on kiristänyt näkymätön vanne koko päivän ja kaikki on tapahtunut tuskaisan hitaasti ja nolon nihkeästi.

Eilen tuli ilmoitus, että tilaamani musteet (tai ainakin osa niistä) on saapunut, mutta aika pian tajusin, että tänään ei ole mitään mahdollisuutta hakea niitä. Aamupäivä olisi pitänyt käyttää täysin miniprinttikuvitusten viimeistelyyn, mutta homma ei jotenkin juossut ja päädyin vastaamaan väreistä kyselleille, jotka ovat saaneet odottaa vastaustaan useampia päiviä. Vastailin myös muihin tärkeisiin sähköposteihin ja sovin tapaamisia ensi viikolle. Muutama asiakas on tulossa katsomaan vedoksia ja sovin tapaamiset Timpan työhuoneelle, jossa vedosvarastoni sijaitsee. (Saanpahan samalla vihdoin purettua näyttelyteoslaatikot - Vaasasta tulleet teokset ovat olleet paketissaan miltei kuukauden.)

Muutaman tunnin vielä yritin tikistellä piirtämisen kanssa, ennenkuin oli aika lähteä roudausreissulle. Autottoman pitää järjestellä asiat somaan riviin niiksi päiviksi, kun on kuski (yleensä isä) käytettävissä, mikä ei ole välttämättä paha asia. Oppii organisoimaan ja tehostamaan toimintaansa kummasti, kun ei ole paljon vaihtoehtoja. Tietenkin, jos olisi ajatellut täydellä aivokapasiteetilla, olisi odottanut kunnes Neste Ralli -viikko olisi jo muisto vain. Kaupungissa kadut eivät oikein vetäneet autoja, eikä oikein ihmisiäkään, liikkuminen ei ollut mitenkään juhlaa.

Mukanani oli jo lähtiessä paljon tavaraa (suurin osa menossa vanhempieni luo), joten jännitti, miten kehystämöstä noudettavat teokset ja Matkahuollosta noudettavat Uudestakaupungista tulleet paketit mahtuvat autoon, mutta hyvinhän siinä kävi. Kehystämöreissu tosin vaikeutui asteen verran, kun autolla ei päässyt kehystämön pihaan saakka katujuhlien takia. Poliisi päästi kyllä oman esteensä läpi, mutta juuri kehystämön kulkuväylän eteen oli viritetty banderolli, joka esti pihaan pääsemisen. Onneksi töitä oli kohtuullisen vähän, eikä satanut, joten työt saatiin autoon murheitta. Silti harmitti kehystäjän puolesta: eihän se kivaa ole, kun asiakkaat eivät pääse liikkeeseen. Paketit vietiin Tourulaan Timpan työhuoneelle, siellä laitoin kehystämöstä tulleet teokset nurkkaan odottamaan järjestelypäivää ja purin Uudenkaupungin paketeista irtovedokset. Kehystetyt teokset roudasin takaisin autoon ja sen jälkeen nokka kohti Galleria Beckeriä / Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoa.

Tarkoitukseni oli tehdä kortti-inventaario galleriassa olevista korteista, mutta jo ennen paikalle pääsyä tajusin, että siihen ei riitä millään aika - tyydyin vain tunkemaan uudet kortit (majakoita, mustikoita ja puolukoita :) ) telineeseen ja teen inventaarion joku toinen päivä. Kesägalleristi Susannan avustuksella sain purettua Kuukauden taiteilija -seinäni ja suojasin ko. kehystettyjen töiden takakoukut pahvilla, jotta ne eivät raavi taakse jääviä kehyksiä. Muuta en ehtinyt viiteen mennessä tehdäkään. Galleriaan tuomiani teoksia en ehtinyt paketeista purkaa, mutta Susanna lupasi hoitaa homman viikonlopun aikana.

Beckeriltä kävelin keskustaan, kävin ruokakaupassa, tulin bussilla kotiin ja aloin asentaa uutta varaläppäriäni, jonka ostin jo viime viikon keskiviikkona, mutta johon ei ole ollut aikaa koskea. Sillä tiellä olen edelleen. Adoben CS6 Design Premium on jo asennettu, tällä hetkellä Premiere asentuu. Jo väsyttää ja mieli halajaa mansikoiden ja jäätelön pariin. Taitaa mennä yösyömiseksi.

---

First time this summer I heard the thunder today. I've heard some noise before, maybe, but because the thunder has been so far away, I've not been sure if the sound has came from it or from our upstairs neighbours (they probably have a bowling alley up there), or from the Ruusupuisto parking lot where there has been a worksite the whole summer. Maybe because of the thunder my head has been squished by the unvisible band around my head the whole day and everything has happened painfully slow and embarassingly sweaty.

Yesterday I received a message that the inks I ordered have arrived (or at least some of them), but it was still early today when I realised that there's no chance to pick them up today. I should have used the whole morning and noon to finish the miniprint illustrations in making, but somehow I just didn't have the flow and I ended up answering to some people who have asked things about colour and have already waited reply for several days. I also replied to some important emails and agreed about some appointments for the next week. Some clients would like to come and see prints and I agreed to meet them at Timo's studio, where my print storage is. (And maybe I finally got to open those exhibition parcels - artworks that were exhibited in Vaasa have been in their package for almost a month now.)

I tried to draw still for a couple of hours, but then I had to leave for running business.... Because I don't have a car, I have to organise things in a way that I can manage to do as much in one day as I have a chauffeur available (usually my dad), which ofcourse isn't necessarily a bad thing. One learns how to organise and boost one's activities when one doesn't have so much choices. But of course, if I had just THOUGHT a little bit, I had waited until the Neste Rally event would be just a memory. At the city the streets were packed with cars and people, no fun.

When we left home, I already had so much stuff (a lot of them going to my parents' house), so I was a bit nervous if everything from the frame shop and the exhibition works from Uusikaupunki which were picked from Matkahuolto (shipping company) would fit in the car, but it wen't quite well. Only the frame shop gig was not as fluent as normally: there was some kind of street party and we couldn't get car to the frame shop yard. Luckily there weren't so much framed works and it wasn't raining at that time, so we could get the works to the car relatively easily. But still I was a bit bummed: it's not nice for the framer that his clients can't make it to the shop. We took everything to Tourula to Timo's studio, where I placed the framed works in some corner and emptied the unframed prints from the Uusikaupunki parcels. Then I took the framed works back to car and we headed towards Gallery Becker / Jyväskylä Artists' Society' s Artotheque.

I was planning to make a postcard inventory of the cards in gallery, but before getting to the gallery I already realised that it's not possible in this time frame - I just stuffed the new postcards (of lighthouses, blue berries and lingon berries) to my card rack and I will make the inventory some other day. The summer gallerist Susanna helped me to get down the works from my Artist of the Month wall. I covered those works with plastic wrap and put cardboards to cover the hooks back, so they won't harm any other framed pictures. It was all I managed to do before five. I didn't have any time to unpack the works I brought to gallery, but Susanna promised to do the job during the weekend.

From Becker I walked to the center, visited a grocery store, came home by bus and started to install my new second laptop, which I had bought already last Wednesday but to which I haven't had time to touch earlier. That is what I'm still doung. Adobe CS6 Design Premium is already installed, and currently Premiere is installing. I'm so tired already and I so wish I could go and eat some ice cream with strawberries. I think I might have some night snack ahead.

Torstai // Thursday

More postcards. Taking some tomorrow to Gallery Becker in Jyväskylä. #everydaylife #artistlife #postcards #ordinaryday #workdiary

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 30. 07ta 2015 klo 9.03 PDT

Tämä päivä tiivistyy hyvin lyhyeen: aamulla tsekkasin eilen tulleen korttilähetyksen läpi ja sen jälkeen olen piirtänyt koko päivän. Käsi kramppaa, mutta pakko vielä vähän - olen aikataulusta myöhässä. Huomiseksi on kasautunut hommaa niin järjetön määrä, että pakko vielä illan päätteeksi listata yhteen mitä kaikkea pitää hoitaa ja missä kaikkialla.

---

This day is described very shortly: this morning I checked out the postcard delivery I received yesterday, and after that I've been drawing the whole day. My hand is getting stiff, but I'll just have to continue just a little bit more since I'm a bit behing with schedule. Tomorrow I'll have such a mindless amount of work, that I still have to white a detailed to-do-list to get it all done.

Keskiviikko // Wednesday

After a lot of requests upon the 'From the Lighthouse Sites' series, which I no longer make new prints of, I decided to make some (cropped) cards of them. The first test versions were delivered today, printed on matte paper instead of glossy which I normally use for my cards. 'The Santakari Pooki' (back) is bit murky and more grey overall than it should be, but the two front ones, the two parts of the 'From the Sälgrund Lighthouse Island I' diptych print, I like very much. #artist #art #artistlife #postcards #postikortit #majakka #majakat #lighthouse #lighthouses #Santakari #pooki #Sälgrund #sälgrund #sälgrundsfyr #santakari

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 29. 07ta 2015 klo 5.33 PDT

Päivä alkoi harmituksella. Dyes in History and Archaeology 21 -kirja oli loppunut välittäjältä, en saanutkaan tilattua sitä. Tätä jo tosin etukäteen vähän ounastelin, koska olen ko. julkaisua yrittänyt löytää useamman vuoden, mutta en ole saanut käsiini. Se on muutaman kerran tullut esiin £80-90 hintaan, mutta se on turhan tyyris kukkarolleni. Ehkä hyvä näin, koska kun kävin maksamassa vakuutusmaksut ja näyttelyn pakkausmaksun, tililläni varmaankin kaikuu.

Muutenkin vähän harmittaa: on aika sateinen ja pimeä päivä, mikä vähän rajoittaa omaa tekemistäni. Työhuoneeni luonnonvaloloisteputkilamppua ei ole vielä asennettu ja valoa ei ole oikein tarpeeksi printtailuhommiin. Ehkä minun ei tarvitsisi olla näin neuroottisen tarkka väreistä, mutta minkäs itselleen mahtaa. Siitä huolimatta tein muutamia vedoksia, joiden kohdalla uskalsin luottaa aiemmin tekemiini asetuksiin.

Vein eilen Art Fair Finland 2015 -tapahtumaan tarkoittamiani töitä kehystykseen, mutta tänään sain kuulla, että sinne on minulta valittu vain yksi työ. Yhden työn roudaaminen Helsinkiin tapahtumaa varten ei ole täältä käsin millään tavalla taloudellisesti järkevää (eikä nyt suoraan sanoen muutenkaan kovin innottavaa), joten ilmoitin samantien jättäväni tapahtuman väliin. Kehystystetyt työt taidan nyt jättää työhuoneelle odottamaan vaikka Jyväskylän taiteilijaseuran syyskuista teosvälitystapahtumaa, eli kehystys itsessään ei mene hukkaan, enkä viitsi sitä perua.

Viime viikolla tilaamani kortit tulivat. Peruskorttien lisäksi tilasin myös testinä pienen satsin uusia korttikuvia (vanhoista kuvista) uudelle mattapaperille. Avasin paketin ja tarkistin nämä uudet, mutta tarkemmin pitää käydä läpi myöhemmin.

Iltapäivän ja alkuillan piirsin miniprinttikuvia. Piirrän tussilla paperille, skannaan ja käsittelen Illustratorissa ja Photoshopissa. Tänään on ollut kaikessa tekemisessä kohtuullisen hidas ja energiaton päivä ja piirtelyprosessissakin olen jäljessä suunnitelmissani. Pitää vain toivoa, että huomenna ei ukkosta, koska en uskalla pitää konetta seinässä salamoiden aikaan. Sellainen tekemättömien asioiden pino on pöydälle kertynyt, ettei ole oikein varaa enää uusiin hidasteisiin.

---

Today started annoyingly. The 'Dyes in History and Archaeology 21' journal was not available anymore, so I couldn't order it. I sort of anticipated this, because I've been trying to find this publication for several years time, but I have never seen it available anywhere. At least for a reasonable price - £80-90 is a bit too much for my walllet. Maybe it's good this way, because when I went to pay my work insurance fees and the exhibition packaking fee, now it probably echoes in my account.

It's a bit annoying day in anyways too: it's rainy and dark, which limits my work a little bit. I have a natural white light fluorescent lamp but it's not installed yet, so there's just not enough light for printing projects. Maybe I shouldn't be so neurotic about my printing colours, but I just can't help myself. Nonetheless I made a few prints with earlier settings that I know I can trust.

Yesterday I took some of my works to the frame shop, which were meant to be sent to Art Fair Finland 2015, but today I heard that only one work from myself is chosen to be included. Shipping one small work to Helsinki from Jyväskylä is not financially wise at any point (besides sending only one work is a let down itself), so I just informed that I'm backing off the whole event this year. Framing itself won't be wasted - I just leave the works then to wait for the Jyväskylä Artists' Society art event in September, for example.

The postcards I ordered last week arrived. I ordered the basic cards, but also a small test order of some new postcard pictures (of old artworks) to a new matte paper. I just opened the parcel and checked the new ones, but I should really go through the whole pack later.

Afternoon and the early evening I continued drawing pictures for miniprints. I draw with felt tip point pen to paper, scan the pictures and finish them in Illustrator and Photoshop. Today I've been extra slow with everything I do and my energy levels are exceptionally low, and I'm so behind with this drawing process... I just need to believe, that tomorrow there will be no thunder, because I don't dare to keep my electric equipment on (electric wires on sockets) during lightnings. I just have so big pile of undone things on my desk, that I don't really have time for any extra speed bumps.

Tiistai // Tuesday

Heräsin yhdeksän maissa ja siirryin suoraan työkoneen ääreen aamukahvikuppi kädessäni. Pari tuntia vierähti nopeasti, kun yritin etsiä tarvitsemaani värikirjallisuutta. Etsimääni en löytänyt, muita aihetta sivuavia sen sijaan kyllä ja yhden aarteen (Dyes in History and Archaeology 21), jota olen yrittänyt löytää useamman vuoden. Kahvin loputtua hoidin paperityöt: lähetin laskut viime viikolla valmistuneista nettisivu- ja graafisen suunnittelun projekteista.

Pakkasin muutaman vedoksen lähetystä varten ja mietin, että paketointiin pitää satsata vähän. Jos joku tilaa kalliin vedoksen, myös paketista voisi odottaa löytävänsä edes vähän laatua. Kaikki kokoon käärimäni paketit näyttävät viisivuotiaan askartelemilta, ellei huonommilta, riippumatta siitä, käytänkö uusia- vai kierrätysmateriaaleja. Jospa vaikka tekisin jonkun oman kivan kuvaleiman, jolla voisi kuvioida paperin kivasti? Vaikka ehkä ensisijainen korjausliike olisi kuitenkin yrittää opetella käsittelemään teippiä niin, ettei sitä olisi joka paikassa ja epämääräisissä mytyissä.

Ennen kaupungille lähtöäni otin pikaisesti kuvia tabletilla Värikki-vahaliituriipuksista jälleenmyyjiä varten, mutta tabletti+hämärä = epäselvät kuvat - pitää ottaa ihan oikealla kameralla (näidenhän ei ole tarkoitus olla mitään varsinaisia tuotemainoskuvia, vaan ihan suuntaa antavia mistä-on-kysymys-kuvia, mutta voisihan ne nyt edes teräviä olla...)

Oli mukava lähteä asioille, kun kerrankin oli aurinkoinen ilma. Vein kesäkuun kuitit ja muut paperit tilitoimistooni, sieltä kävelin kehystämöön, jonne vein yhden tilatun teoksen ja muutamia töitä Art Fair Finland 2015 -tapahtumaa varten. Ko. tapahtuma on vasta syyskuussa, enkä tiedä, onko kaikki kehystykseen viemäni työt edes valittu mukaan, mutta elo- ja syyskuun kiireiden takia on pakko ennakoida. Kehystämöstä menin postiin viemään eväspaketeilta näyttävät teospakettini. Postin oma pakettitarra sentään antaa niille jonkinlaista virallisuutta ja selkärangan korviketta, tai ainakin peittää ison osan mokapinta-alaa.

Käytännössä työpäivän osuus loppui siihen - loppupäivän kulutin aurinkoisesta päivästä nauttien. Illalla tosin tein vielä muutaman lyhyen paperihomman, mutta en laske niitä tähän, niin voin pitää itselläni illuusion seitsentuntisen työpäivän mahdollisuudesta.

---

I woke up at nineish, and moved straight to my computer with a coffee cup. A few hours went by fast when I tried to search dome colour themed literary I need. I didn't find what I was looking for, but I did find some other books and one treasure (Dyes in History and Archaeology 21), that I have tried to find for several years. After coffee ended I did some paperwork: I send bills of a few web and graphic design projects that were finished last week.

I packed a few prints for shipping and at the same time I was thinking that I should really make some effort in packaking. If someone orders an expensive print, there should be some quolity in packaking too. All my parcels look like they've been made by a five year old, or even worse, and no matter if I use recycled or completely new materials. Maybe I should make a nice picture stamp which I could use to pattern the paper nicely? Although the first move propably should be to learn to handle adhesive tapes in way that it wouldn't be everywhere and in scrappy lumps.

Before heading off to the centre, I took fast snapshops of my Värikki pendants with my tablet, for resellers, but tablet + dim light = unclear photos - I have to redo the process with a real camera (I didn't mean these pics to be any ad quality product photos, but examples of what it is a question about, but still they could be at least sharp ones...)

It was nice to walk outside, when it was sunny for a change. I took my June notes and other papers to my accountant, and from there I took a walk to the frame shop, where I brought one ordered print and some other prints to be framed for Art Fair Finland 2015 event. The event is in September, and I even don't know if all my works are selected in, but I need to have this done early enough because all the other stuff in August and September. From the frame shop I walked to a post office to ship those parcels that look like someone's unfortunate lunch packages. The official package sticker of the postal services luckicly gives some kind of formality for my shipment, or at least covers a large part of the surface.

That was the end of my working day - I spent the rest of the day enjoying the sunny day. Though, I did some paper work shortly still in the evening, but I don't count it to this, so I can have the illustion of that a seven-hour working day can actually exist.

Maanantai // Monday

Today is all about signing and numbering. I make an emboss of my monogram to the right bottom corner of each print before signing them. I've done this to every print made after 2013. It's a sign of an original work, a part of signature, but also I find to be it a very beautiful element in general. #artist #art #prints #print #pigmentinkprints #contemporaryart #signing #emboss

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 27. 07ta 2015 klo 6.13 PDT

Olen osallistunut erääseen gradu-tutkimukseen, jossa - muiden omalla luovalla työllään itsensä elättävien ja tutkimukseen osallistuvien kera - olen raportoinut työpäivieni sisällöstä yhden viikon osalta neljä kertaa vuodessa. Tänään sain kuulla ikäviä uutisia gradun kirjoittajalta ja projekti loppuu toistaiseksi. Mutta olin jo henkisesti niin valmistautunut jatkamaan hommaa, että ajattelin nyt raportoida päiväni kulusta tarkemmin blogissani tämän viikon osalta.

Joten, tässä tulee:

Heräsin kymmenen maissa ja siirryin suoraan aamukahvi kourassa työpöytäni ääreen. Päiväni alkoi eilen päättyneen Runonkulman galleriassa, Uudessakaupungissa esillä olleen näyttelyni teosten palautuskuljetuksen järjestämisellä. Poikkeuksellisesti en mennyt itse purkamaan näyttelyä: galleristi pakkaa teokset laatikoihin ja Matkahuollon on tarkoitus noutaa ne keskiviikkona tai torstaina.

Aamupalaa syödessäni piirsin samalla uusia miniprint-kuvia. Tarkoitus olisi tällä viikolla saada ne valmiiksi, mutta onneksi en ole satavarmasti luvannut mitään.

Kävin pankissa maksamassa laskut ja samalla tarkistin, että lähettämäni vedokset on maksettu ajallaan tilille (kyllä, kaikki olivat - ihanat ja täsmälliset asiakkaani!)

Tarkoitus oli viedä tänään vedokset kehystämöön, mutta niiden signeeraus jäi eilen kesken, kun käsi alkoi krampata, eivätkä juoksevat numerot ja vedossarjojen koot enää pysyneet päässä. Ajattelin ensin signeerata kehystettävät työt loppuun aamulla ja lähteä sitten liikenteeseen, mutta koska sade piiskasi maata, katsoin paremmaksi keskittyä tänään rauhassa teosten (myös muiden kuin kehystykseen menevien) signeeraamiseen ja mennä kehystämöön huomenna. Signeerausprosessi on ottanut hyvän seitsemän tuntia (jossa tosin yksi tunnin ruokatauko ja pyykit kävin myös välillä ripustamassa kuivumaan) ja vielä on pieni pino vedoksia signeeraamatta. Loput jäävät suosiolla huomisaamuun.

Kehystämöön menevät vedokset pakkasin sateen kestävään pakettiin, varmuuden vuoksi.

Luovaa työtä - aamun lyhyttä piirustelutuokiota lukuunottamatta - tähän päivään ei mahtunut.

---


I've been participating on a study where I've - among other people who make their living with creative work - have been raporting how my working days go, seven days of one week for four times a year. Today I heard bad news from the writer and I heard that the project has been postponed for now. But I was so prepared to this project, that I decided to write my day raports here, in my blog, for this week.

So, here it goes.

I woke up at ten, crabbed my coffee mug and went straight to my working desk. I started my day with organizing a transport for my exhibition works from the exhibition that ended yesterday at the Runonkulma gallery in Uusikaupunki. Exceptionally I didn't go there myself, but the gallerist will pack the works in boxes and Matkahuolto (a transport company) should pick up the packages on Wednesday or Thursday.

While I was eating breakfast, I also was drawing some new miniprint pictures. I should finish the prints this week, but I'm extra happy that I haven't made any promises on that.

I went to a bank to pay my bills, and at the same time I checked that prints that I have sold lately were paid in time (yes, they all were - my wonderful customers!)

I had a plan to take some prints to the frame shop today, but I didn't get them all signed yesterday, when my hand started cramping and those numbers and editions started to go messy. I first thought about signing the prints to be framed during morning, and then leave to town, but as the rain was pouring, I decided that I would concentrate on signing and numbering of the works (not only the to-be-framed ones) and I'll go to the frame shop tomorrow. The process has taken over seven hours today (in which I had a one hour lunch break though, and I also hanged the laundry to dry amidst the work) and still there are some works unsigned. I will finish the signing process tomorrow.

I packed the prints going to be framed to a water proof package, just in case.

I didn't actually do any creative work today - only the short moment with drawing at breakfast time.

Helminauhasta Helmipuuhun // From String of Pearls to Pearl Tree

Yksi Helminauha-vedos tilattiin lahjaksi ja lupasin viedä sen kehystykseen maanantaina. Vedos oli itseltäni loppunut, mutta sarjasta oli vielä ottamatta yli puolet, ja samoin oli muutaman muunkin kuvan kohdalla. Joten koko perjantai ja tämä sunnuntai-aamupäivä on kulunut paperia asetellessa ja musteita vaihtaessa. Nyt olen jo leikkausvaiheessa, mutta miten tämä tuntuukin niin haasteelliselta. Tarkat mitat on ylhäällä ja paperileikkuri on helppo giljotiinimalli, mutta pää ei meinaa taipua ymmärtämään ylös kirjoittamiani mittoja. Pelkään, miten signeerauksen ja numeroinnin - etenkin jälkimmäisen - kohdalla käy tänään, kun sekä ajattelun- että hienomotoriikan ohjain on päästäni tyystin kadonnut. Muitakin vedoksia odottaa nimmarointia ja numerointia ja osa myös leikkausta, ja pitäisihän nuo kaikki välivaiheeseen jääneet vedokset saada pöydän päältä pinoista laatikkoihin pölyltä turvaan.

Ajatuksen kulkua hämää henkisen ja fyysisen toimintovajauksen lisäksi tekemäni löytö: tein Helminauhan (samoin kuin Sylillinen kiviä -vedoksen) viime vuonna Höyry-gallerian näyttelyyn, jonne oli tarkoitus tulla enemmänkin Ihmisiä saarillaan -sarjan uusia vedoksia ja aloitin paria täysin uutta kuvateemaa. Mutta, kuten aina näyttelyn alla, tahti kävi niin hektiseksi ja pienet järjestelyasiat täyttivät pään, että haaveeksi jäi. Nyt kun kaivelin materiaalejani, löysin muutaman melkein valmiin vedoksen, jossa ei enää ole kuin muutaman päivän pinnistys, jotta valmistuvat ensimmäisiä värivedoksia varten. Mutta lisäksi löysin viime vuonna tekemäni Helmipuu-vedoksen, joka on käytännössä valmis. Olen ottanut siitä yhden koevedoksen, jonka väreihin en ole ollut täysin tyytyväinen, ja joka sitten on jäänyt kiireen vuoksi vaiheeseen - ja jonka olemassaolon olen onnistunut täysin unohtamaan sen jälkeen, samoin kuin samassa laatikossa olleet muut helmi-aiheiset viime vuonna aloittamani vedokset.

Mietin, josko ehtisin ensi viikolla säätämään Helmipuu-kuvan värit kohdalleen ja ottamaan siitä ensimmäiset oikeat vedokset. Tai seuraavalla. Jos ehdin, niin edessä on uusi dilemma: onko se viime vuoden vai tämän vuoden työ? Mitä ihmettä merkitsen kuvaan valmistumisvuodeksi? Tuo kuva on niin hienosäätöä vaille valmis, että oikeasti sitä voi pitää jo viime vuonna valmistuneena ja totta puhuen tänä vuonna ei moista kuvaa olisi syntynyt. Mutta ehkä kuitenkin hienovaraisten värien löytäminen on se viimeinen silaus. Ja oikeastihan se vuosi, jolloin ensimmäinen numeroitu vedos otetaan, ratkaisee.

Nähtäväksi jää, onko se tämä vuosi vai pitääkö ajanpuute niin varpaillaan, että lopullisessa työssä on lopulta ensi vuoden luku.

---


One String of Pearls print was ordered as a gift and I promised to take it to be framed on Monday. I didn't have any prints myself, but over half of the edition is still not printed, and so it was with a few other pictures. So, I used the whole Friday and this morning aligning papers and changing inks. Now I'm already in cutting phase, but I wonder why this feels sooooo challenging right now. I have the measurements written down and I have a easy-to-use guillotine paper cutter, but still my head just doesn't het those measurements I've written down. I fear what happens with signing and numbering - especially with the latter one - today, when both thinking and fine motor coordination drivers have vanished from my head. There are other prints waiting for signing and numbering, as well as cutting also, and I really should get all those unfinished projects off my table: move the prints to their cardboard boxes to safe themselves from dust.

In addition to the shortage of my physical and psychical abilities right now, also one finding is messing with my head: last year I made the String of Pearls print, as well as Armful of Stones print to the Höyry galleria exhibition, where there was supposed to be more of new prints from the People on Their Islands series, and I also started a few totally new themes. But, as it always happens to me before exhibitions, there's so much work and those small details filling my brain, that nothing new was really finished. Now, when I was searching my last years materials, I found a few almost-finished prints, that need only a few days works before I can make the first colour tests. But, in addition to that, I also found a Pearl Tree print that I made last year, and which is practically finished. I've taken one colour proof of the series, but I wasn't quite pleased with the colours, and that's why the print wasn't finished - and I have totally, fully, forgot about it, as well as other pearl themed prints that I found in the same box.

I'm wondering, if I could fix the colours of the Pearl Tree print next week and take the first numbered prints. Or the next week. If I do, there is a new dilemma ahead: is it last year's work or this years? What is the year I should mark to the print? There's just so little amount of fine tuning in the shades, that I really consider it to be a finished one, and I can honestly say, that I wouldn't have make this picture this year. But still, the fine tuning is the final process. And really, I think it is always the year when the first numbered print is made.

I will see, if it is this year or will my constant lack of time bring it to be the next year...

Kuvittelua // Imaging and illustrating

I'm going tomorrow to an arts & crafts market in #Laajavuori, #Jyväskylä to sell my illustration stuff and wax crayons I've made... #illustrator #badges #MonsteriumPopup #Värikki

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 24. 07ta 2015 klo 2.42 PDT

Heinäkuussa koti on melkein piirtänyt elinpiirin rajat, ulkoilu on ollut lähinnä parvekkeella ähöttämistä tai joidenkin pienien asioiden perässä juoksemista kaupungilla. Mutta ei sitä normaalia kesäistä ulkoilua: päämäärätöntä vaeltelua kauniissa ilmassa ja unohtumista puiston penkille kirjaa lukemaan. Hyvä olo ei ole tullut joutilaisuudesta vaan luterilaiseen tapaan työsuorituksista: olen käynyt Postissa teostilauksia postittamassa, hakemassa paperia ja tilaamassa lisää musteita, etsimässä raksakirppikseltä matskua tuleviin tuotoksiin ja tälle kesälle kaavailtuun keittiön pintaremonttiin, joka kyllä nyt hyvin todennäköisesti jää tekemättä, ja rampannut hammaslääkärillä ja muilla lääkäreillä. Tilannut kengät netistä. Ja mitä kaikkea muuta. Jotenkin laimeaa, kun suurin mielihyvä tulee siitä, että saa teospaketin kuivana postiin ja välttää sateen paluumatkallakin.

No, jospa huomenna tulisi mitä luvataan: auringonpaistetta, tai edes sateeton päivä. Yritän seikkailla kesäreviirini ulkopuolelle peräti parin kilometrin päähän, Huoneteatterin järjestämälle Käsityö- ja taidemarkkinoille (FB-sivu). Kevyellä varustuksella: otan mukaan pinssejä, Värikki-vahakyniä ja ehkä kortteja ja miniprinttejä. Ja sateenvarjon, kaiken varalta.

---

In July, my limits of life have been drawn by my home, with being fluish the whole month, my outdoor life has been mainly standing on the balcony and watching the birds fly by, or just running for little things around the town. But not that normal summer outdoor life: mindless wandering around in beautiful weather and forgetting myself reading in some park bench somewhere. This summer the good feeling hasn't been born out of turning myself off in holiday mood, but in a very Lutheran way of working: I've been visiting post office sending art prints for my clients, I've been collecting paper and ordering more printing inks, I've been at the building equipment flea market searching stuff for my future works and also to the small make-over of our kitchen, which we planned to do this summer, but propably it won't happen, and I've been visiting dentist and other doctors. I've ordered shoes from online shop. And everything else like that. Feels so sad, when my very biggest euphoria comes from getting the print package to the post office dry and also avoiding the rain on my way back home.

I just hope that tomorrow brings what is promised: sun shine, or at least a day without raining. I try to go boldly outside my summer territory, two kilometers from where I live, to visit a craft and art market organized by a local theatre group, Huoneteatteri (FB-event). I'm planning to take very light stuff with me, mostly illustration thingies: badges, my recycled wax crayons, and maybe cards and miniprints. And umbrella, just in case.

Merkki paremmasta // Sign of light ahead

Guess what the mailman brought! My next Random Prints project papers, in courtesy of #Hahnemühle <3 The Random Prints...

Posted by Random prints on 15. heinäkuuta 2015

Ei pelkkää negatiivista sentään. Huuhailevan elämän keskelle on tullut useita hyviä uutisia, mm. useampia näyttelyaikoja ensi vuodelle (Tampere, Rovaniemi, Hyvinkää, Kotka, Kouvola; lisää näistä myöhemmin), monia teostiedusteluita ja -hankintoja, ja ehkä ilahduttavimpana tieto siitä, että paperinvalmistaja Hahnemühle tarjoaa paperit seuraavaan Random Prints -projektiini, jonka toteutan elo- ja syyskuussa. Luonnoslehtiöön on piirtynyt jo useampia ideoita, ehkä niistä joku vielä päätyy kuvana tälle paperille. Tuntuu vain, että uusia kuvia tulvii päähän sitä vauhtia, etten ehdi kaikkia edes kirjaamaan ylös. Ruletti seuraavan Random Prints -kuvan kanssa pyörii siis vielä, vähintään ensi viikolle.

---

Not only negative stuff around. In this not very sharp sick July, I've received also several good news, for example a lot of exhibition deals for the next year in Finland (Tampere, Rovaniemi, Hyvinkää, Kotka, Kouvola; more about these later), many requests and orders on my prints, and maybe the most delightful one: the next Random Prints project in August and September will have the papers in courtesy of the German paper maker Hahnemühle. I have drawn several ideas for the next print, maybe some of them will be realized into this paper. I just feel, that new images keep flowing into my head in such an amount, that it is hard to drawn them all. The roulette with the next Random Prints image will be turning for a while still, at least until the next week.

Kesä sairastellen / Summer sickness

Visiting relatives in #Bremen, playing tourist in #Schnoor :)

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 9. 07ta 2015 klo 5.14 PDT

Kesäkuun lopulla se alkoi. Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina juna vei Vaasaan purkamaan näyttelyä ja toi pois muutamaa tuntia myöhemmin, kun näyttely oli saatu pakettiin. Matka meni kuumeessa, lämmintä teetä hörppien, kahdessa pitkähihaisessa paidassa, takki päällä ja huivi kaulassa palellen, kun kaikki muut junassa manasivat sietämätöntä kuumuutta. Seuraava maanantai tuntui jo paljon paremmalta ja tauti tuntui kaikonneen, joten sitä seuraavana päivänä uskalsi ottaa ja lähteä näyttelynpystytykseen Uuteenkaupunkiin. Matkalla kunto alkoi laskea uudelleen ja näyttelyn pystytys sujui hatarissa tunnelmissa. Kehystettyjen teosten rautalankoja olisi pitänyt kiristää tai kiinnitysmekanismeja vähän muokata, jotta teokset eivät olisi jääneet etukenossa roikkumaan, mutta jossain vaiheessa se lakkasi tuntumasta oleelliselta. Hotelliin ja vuoteeseen pääseminen muuttui tärkeämmäksi. Seuraavana päivänä vuoroin hikoilin ja palelin kuumeessa läpi pressitilaisuuden (tuli kolme toimittajaa!) ja avajaiset suht koht suoraselkäisesti, ja henkisesti avajaisissa oli kiva kesäinen fiilis, vaikka fyysisesti en juuri kurjemmaksi olisi oloani voinut tuntea. Joku ihana vieras toi avajaislahjaksi Fazerin sinistä suklaata - voi että se tuntui kaktuskurkussa ihanan pehmeältä, vaikka mitään ei enää maistanutkaan. Seuraavana päivänä podimme kuumeissamme hotellihuoneesssa huoneen luovutusaikaan saakka, vaelsimme haamuina bussiasemalle, jossa oli onneksi vain reilun kymmenen minuutin odotus, nukuttiin matka Turkuun, jossa maksettiin täysi hinta aikaisemmasta junalipusta (aiemmin hankkimamme halpaliput olivat vasta viimeiseen junaan, eikä niistä tietenkään saanut mitään korvausta takaisin). Kotiin päästyä elämä jatkui vuoteen pohjalla viime keskiviikkoon saakka, jolloin lennettiin Ryanairilla Tampereelta Bremeniin sukulaisia moikkaamaan (asiallisesti pidin maskin kasvoilla koko lentokenttähengailun ja -matkan ajan). Matkalla ensimmäinen tauti alkoi helpottaa, mutta taisin saada toisen tilalle. Kurkku ei ole enää kipeä, mutta yskä vaivaa ja nenä vuotaa. Vielä eilen mietin, että näinköhän tässä menee koko heinäkuu - mutta ehkä nyt alkaa vihdoin hieman helpottaa.

Sairastelu lienee luonnollinen osa ihmisen elämää, mutta välillä se tuntuu vain universumin kettuilulta. Kevät oli työn kannalta tosi rankkaa puurtamista ja olin odottanut heinäkuun ensimmäistä viikkoa - kaikkea kivaa - kuin kuuta nousevaa. Uudenkaupungin visiitti oli toki työmatka, mutta siihen samaan olimme suunnittelleet Oikeaa Turismia sekä Uudessakaupungissa että Turussa, vaeltelua, maisemien katsomista ja hyvää syömistä, nauttimista. Väliin jäi. Samaisen viikon perjantaina oli tarkoitus mennä Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoon pystyttämään kuukauden taiteilijaseinäni ja siinä samalla nauttia kesäpäivästä, tarjoilla kahvia ja keksiä ja juhlistaa rentoa meininkiä... (onneksi galleristi Tuija Ollikainen naputteli taulut seinälle puolestani) ja käydä illalla syömässä ystävien kanssa. Väliin jäi. Surkeinta oli sairastaa juuri ne tähän mennessä ainoat hellepäivät, kun olisi voinut istua jossain ulkona syömässä jäätelöä.

Onneksi sentään Saksan reissu meni ihan mukavasti, vaikka sateista, viileää ja tuulista sielläkin oli. Meitä siunattiin muutamalla kauniilla aurinkoisella päivällä ja grillijuhlat ensin serkun ja sitten tädin pihassa toivat jo vähän loman tuntua. Puhumattakaan turistiksi heittäytymisestä. Työasiat eivät käyneet mielessä kertaakaan.

Varsinaisen lomani piti alkaa tällä viikolla, mutta pitää hetki vielä venyttää. Kaikki hoitamattomat asiat parin sairasteluviikon ajalta ovat siirtyneet tälle viikolle, joten oli tuuria, että lomakalenterissani ei lue yhtään mitään. Tulee rauhallinen työviikko. Kunhan nyt ensin tervehdyn tarpeeksi. Vielä pitää ottaa ainakin yksi kuppi kahvia, toinen teetä ja vilkaista vähän kirjaa, ja tutkiskella sitten, jaksaako tehdä mitään...

---

It started at the end of June. On the last Sunday of June we took a train to Vaasa to pack the exhibition after it finished, and we left home a few hours later. I was fewerish during the whole trip, drinking warm tea, wearing two long-sleeved shirts and a jacked, and a scarf around my neck, and felt cold, while everyone else in the train were mumbling about the unbearable warmth. The next day I felt already much better and the flu seemed to went away, so on the following day I dared to leave to Uusikaupunki for my new exhibition set up. During the trip I started feel sicker again, and I was quite shaky while we built the exhibition. We should have tightened the wires of the framed works so that they would have hung totally straight, but at some point it didn't seem to be very important anymore. It was far more too important to get to the hotel and to bed. On the next day I both sweated and felt cold, one after the other, through the press event (three writers came) and the vernissage, in which there was mentally a very summerly feeling, even though I couldn't have been in worse shape physically. Some beautiful vernissage guest brought me milk chokolade which felt so good in my cactus throat, even I didn't taste anything at that point. On the following day we rested until the checkout time, after which there was luckily only ten minutes wait until the bus left to Turku. In Turku we had to pay full price of new train ticket (we had cheap tickets to the last train of the day, of which we didn't get anything back). After getting home, the life continued in the sick bed until last Wednesday, when we flew from Tampere to Bremen to visity my relatives (I had a mask on my face during the whole trip, so I hopefully didn't give anyone else the flu). During the trip the first flu started to get better, but I guess I catched another one on the fly. My throat does not hurt anymore, but I'm caughing and I have a runny nose. Only yesterday I was still thinking that this might take the whole July, but maybe it starts slowly to get easier.

Being sick is a natural part of human life, I think, but at times it feels just that the universe is kicking you. The spring was really hard work for me and I had waited the first week of July - everything fun - impatiently. The Uusikaupunki trip was a work trip, yes, but we had planned some touristic actions both in Uusikaupunki and Turku - wandering around, looking sceneries, eating well, enjoying. No. At the Friday of that week, I had planned to have an easy going coffee and cookies day at the Gallery Becker, when I was meant to go to set up my Artist of the month wall at the Jyväskylä Artists' Society Artotheque (we are lucky to have such a good gallerist, Tuija Ollikainen, who did the job for me) and on the evening we had planned a dinner outside with our friends. No. The saddest thing was to be sick just when those few hot days went by, while it would have been so nice to sit outside eating ice cream.

Luckily the trip to Germany went nicely, even though there was rainy, quite cool and windy too. We were blessed with a few sunny days and the grilling parties first in my cousin's and then my aunt's backyard gave some feeling of holidays. And so did the full tourism - I didnä't think about work things once.

I meant to start my actual holidays this week, but I have to take another look on that. All those unfinished businesses during those few sick weeks are still ahed, so I'm lucky not having any plans for my holidays. I will have a peaceful working week. After I get a bit better first. I still have to take at least one cup of coffee and one cup of tea, and read a few pages of some book, and then decide if I am fit to do anything...

Itse pidän vähän lomaa sillä välin, kun teokseni ovat töissä: Runonkulman galleriassa...

Posted by Päivi Hintsanen on 13. heinäkuuta 2015

Kuvitusjuttuja // Illustration Stuff

Nyt on monsterit (ja parit muut kuvitukset) kasvaneet niin isoiksi, etteivät edes mahdu kunnolla paitoihin. Tällä...

Posted by Monsterium - Kuvituksia on 26. kesäkuuta 2015

Näyttelystä toiseen // From one exhibition to another

Viime maanantaina lähtivät seuraavan näyttelyn työt Matkahuollolla kahdessa paketissa kohti Uuttakaupunkia, ensi tiistaina menen itse perässä, kunhan siinä välissä sunnuntaina käyn purkamassa ensin Vaasan näyttelyni. Uudestakaupungista palattua perjantaina sitten Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamon kuukauden taiteilijan näyttelyseinän ripustustyö.

Näyttely suhahtaa loppuun aina ihan käsittämättömän nopeasti. Näyttelyaikani Vaasassa on ilmeisesti vähän normaalia pidempi, mutta silti sitä tuijottaa silmät ammollaan kalenteria ja ihmettelee, että joko se nyt on kuitenkin loppumassa.

Ilmeisesti näyttely ei olr ollut mikään hirveä yleisösuksee, enkä tiedä, onko missään lehdessä ollut siitä kritiikkiä. Pohjalaisessa julkaistiin kyllä muutama viikko sitten pieni puffijuttu, joka oli kirjoitettu lehdistötiedotteeni pohjalta, muista jutuista en tiedä. Henkilökohtaista palautetta on tullut poikkeuksellisen vähän ja yhtään työtä ei ollut eiliseen mennessä mennyt kaupaksi. Edellä mainittujen asioiden perusteella tätä näyttelyä voisi tietenkin pitää jonkinlaisena epäonnistumisena ja kai se noiden tavoitteiden mittapuulla laskettuna sitä olisikin, mutta itse olen niin onnellinen siitä, miten kokonaisuudesta muodostui kovan puurtamisen jälkeen juuri sitä mitä pitikin - "Sehnsucht" on tasapainoisin näyttelyni pitkään aikaan, eikä siellä ole esillä yhtään kompromissityötä (vaikka tekniikan kanssa kompromisseja joutuikin tekemään); olen niin tyytyväinen saavutukseeni, etten oikein osaa murehtia kunnolla edes hiljaisuudesta sen ympärillä. Kyllä silti vähän jännittää nähdä vieraskirja: onkohan siellä yhtään kommenttia ...tai edes yhtään nimiä?

Uudenkaupungin näyttely on jo niin lähellä, että ajatukset ovat melkeinpä vain ja ainoastaan sen parissa. Maanantaina pakettien mukana ei lähtenyt ihan kaikki, vielä pitää vähän säätää ja vääntää, kirjoittaa lähetyslistaa ja miettiä pelikuvioita valmiiksi. Jospa tällä kertaa osaisi toimia niin, että ehtisi nauttia pienestä kauniista kaupungista turistinakin vähän aikaa, eikä vain vajoaisi pystytyksen ja avajaisten jälkeen zombiemaiseen olotilaan, kuten tavaksi on tupannut käydä.

EDIT myöhemmin: Vaasassa vieraskirjassa oli nimiä ja kommentteja nostamaan mielialan kattoon ja teoksiakin meni kaupaksi. Joten kaikin puolin onnistunut näyttely. Ja kerrankin osasin pystyttää näyttelyn Uudessakaupungissa niin, että turismille olisi ollut aikaa, jos vain tauti ei olisi vienyt mukanaan... Mutta se onkin jo oma tarinansa.

---

Last Monday my new exhibition works took off towards Uusikaupunki by bus, on next Tuesday I will follow them, and in between, on Sunday, I'll go take down my Vaasa exhibition. After coming back from Uusikaupunki, on next Friday, I will hang my Jyväskylä Artists' Society's Artotheque artist-of-the-month miniexhibition at the Gallery Becker back in Jyväskylä.

Exhibition time itself ends always unbelievable fast. My exhibition time in Vaasa is a bit longer than average, I guess, but still I just stare at my calendar and I wonder, how can it possibly be ending already.

I guess the exhibition hasn't been a grand success (not reaching a lot visitors), and I don't know, if there has been any critique at all in any newspapers. There was a short introduction story in a local newspaper a few weeks ago, which was written based on my press release, but I don't know about other articles. I have received far less personal feedback than I do normally and not one work had been sold until yesterday. According to those facts, I should probably consider this exhibition to be a failure of some kind, and probably it is, if you look only to those facts, but I myself am so happy about how the exhibition layout is just what it was supposed to be - 'Sehnsucht' is my most balanced exhibition for a long time and not one "filling" or compromise work is shown (even though I had to compromise with a technique a little bit); I'm so pleased about my work, that I don't find myself worrying even about the silence around it. Still I'm a little bit excited to see, if there are any comments in my guest book ...or any names.

The Uusikaupunki exhibition is already so close ahead, that my thoughts are almost only there. On Monday everything did not leave the studio, so there's little bits and bobs still to remember, and small preparing jobs to do and I still have to plan the set up process. I wish that this time I can make everything go in a way, that I could have some time to enjoy this beautiful small town even for a while, instead of going to the zombie mode after the exhibition opening, like it has been for a couple of times lately.

EDIT later: There were a lots of names and comments in my Vaasa exhibition guestbook, and I was so happy about it... and a few works were sold. So, very successful exhibition in every way. And, this time I was so well prepared with Uusikaupunki exhibition that would have had time for some tourism in Uusikaupunki, if I hadn't got sick... But that's a whole different story.

Utu ja Aamu // Mist and Dawn

Utu ja Aamu -sarjojen e.v.-vedokset löytyvät kehystettynä Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamosta (Galleria Becker)...

Posted by Päivi Hintsanen on 14. kesäkuuta 2015

Värikki-vahakyniä / Wax crayons

Kun mieli on jähmettynyt, käsillä tekeminen auttaa. Kuluneella viikolla olen tehnyt pari päivää jotain ihan muuta: Värikki-vahakyniä (joita löytyy Jyväskylän taidemuseon lisäksi myös Emalipuu-kaupasta Höyry-gallerian yhteydestä, Korpilahdella), jatkanut virkattuihin isoäidin neliöihin pohjautuvaa Granny's Legacy -projektia uusien ideoiden kehittämisellä (joista lisää myöhemmin) ja iltaisin tv:n ääressä olen valmistellut pilalle menneitä vedoksiani uusiokäyttöön ja virkannut kasvivärinäytteistäni pieniä lappusia, jotka on helpompi säilyttää ja joita on helpompi käyttää luennoilla yms. Olo on helpottunut, kun ei tunne itseään ihan totaalisen aikaansaamattomaksi, vaikka ei juuri sitä saisikaan tehtyä, mitä pitäisi. Ja aika ihanaa, kun koti tuoksuu mehiläisvahalle.

When my mind is complete empty, crafting helps. During the last weeks I've spent a few days doing something completely different: Värikki wax crayons (which can now be found in the Jyväskylä Art Museum shop as well as from Emalipuu shop at downstairs of Höyry gallery in Korpilahti, near Jyväskylä); I also continued my Granny's Legacy project, which is all about crotcheted granny's squares (more about that later, and during evenings, while watching tv, I've been preparing my bad prints to reusing purposes, and I've been crotcheting small patches of my natural dye sample yarns - they'll be easier to store and easier to use in my lectures etc. I've not really done anything I should have done, but still I'm quite relieved after doing everything else - I'm not completely useless. And I love when my home smells bees wax.

Kesä ja loma <3 mutta älä jää tuuleen makaamaan!Lomapuuhaksi värittely Päivi Hintsasen Värikki-vahaliiduilla (nyt...

Posted by Jyväskylän taidemuseo on 13. kesäkuuta 2015

Näyttelyjen välinen lamatila // The Standstill between two exhibitions

Näyttelyn pitämisessä kehittyy takaperin: yleensä, kun tekee jotain tarpeeksi monta kertaa, asiat tuppaavat helpottumaan ja nopeutumaan rutiinin syntymisen myötä, mutta näyttelyjen järjestämisen kohdalla tuntuu olevan tismalleen päin vastoin. Mitä useammin näyttelyitä pitää, sitä tahmeammin valmistelut sujuvat, sitä enemmän on ongelmia varsinaisessa ripustusvaiheessa ja sitä kauemmin näyttelypystytyksestä toipuminen tuntuu kestävän. Myös näyttelyn huolellinen suunnittelu tuntuu korreloivan suoraan näyttelyn mikä-voi-mennä-pieleen-menee-pieleen-pahimmalla-mahdollisella-tavalla-ja-suunnitelmista-ei-varmasti-ole-mitään-apua-lällällällälieruu-kertoimeen. Siis juuri nurinkurisesti - näyttelyiden ripustuksesta selvinnee parhaiten, kun ei tee mitään suunnitelmia, koska mitä nopeammin pää saadaan tyhjäksi kaikista tyhjistä valmisteluskenaarioista, sitä nopeammin päästään ripustuksen kimppuun uusilla suunnitelmilla, jotka pitää tehdä joka tapauksessa.

Nyt on jo viikko Sehnsucht-näyttelyn avajaisista Black Wall Galleryssa, Vaasassa, ja edelleenkin kaikki arkisetkin toimet tuntuvat melkein ylivoimaisilta. Tosin tällä kertaa näyttelyyn oli sekä henkisesti että fyysisesti ladattuna niin paljon enemmän kuin moneen muuhun näyttelyyn, että ymmärrän kyllä, mistä tämä väsymys kumpuaa. Antaisin itselleni pari vapaapäivää, ellei olisi sitä seuraavaa näyttelyä edessä: Uuteenkaupunkiin menevät työt ovat parhaillaan kehystyksessä, julisteita, tiedotteita ja sen sorttista pitäisi pykätä kiireellä kasaan. Ja jotenkin itsensäkin pitäisi saada taas ihmismäiseen kuosiin ennen seuraavaa lähtöä. Onneksi vielä pari viikkoa palautumisaikaa (ja rästien altasuorittamisaikaa).

Viime viikon keskiviikon muutaman tunnin ja torstain puoli vuorokautta kestäneen hermoja raastavan ja sekä psyykkisesti että fyysisesti kuntoa koetelleen pystytysrupeaman jälkeen perjantaiaamuna pää oli lyijyä, sisältä ja ulkoa. Kerrankin olin tyytyväinen, kun pressiin ei saapunut ketään: itse olin kyllä fyysisesti läsnä, mutta kun aivo kompuroi jo kaksitavuisissa sanoissa, niin mitä olisikaan tullut koko sen Sehnsucht-sanan ja koko näyttelyyn upottamani henkisen latauksen selityksestä. Puhumattakaan silmäpusseista, jotka olisivat innostuneet sanomalehtimusteesta, jos henkilökuvan olisivat innostuneet nappaamaan. Toisaalta: kyllähän pressitilaisuuden tyhjyys harmittikin ihan oikeasti. Tuossa tilanteessa pääosa harmituksestani kumpusi lähinnä muutaman lisäunitunnin menettämisestä (olisin niin mielelläni nukkunut sen ajan, kun nuokuin pressitarjoilun äärellä), mutta etenkin jälkeenpäin tiedotuspaitsio oli kääntyä ärtymisen puolelle. Olisi ehkä kääntynytkin, jos en olisi ollut niin väsynyt. Meinasin jo, että toteutuuko tässä aiemmin tekemäni ennustus siitä, että seuraavasta näyttelystäni ei tule juttua ollenkaan, mutta pari päivää sitten Pohjalainen kertoi tekevänsä viikonloppuna jutun tiedotteeni pohjalta. No, ehkä etukäteen harkiten kirjoittamani sanat tässä tapauksessa kertovat selkeämmin näyttelyn taustasta kuin kaksitavuiset huonosti artikuloidut ja väsyneet urahdukseni toimittajalle olisivat livenä kertoneet.

Sikäli tuo pressitilaisuuden mönkään meneminen ei oikeastaan edes ihmetyttänyt, koska viimeisen kuukauden ajan ja näyttelyä valmistellessa ja ripustaessa kaikki vain meni ensin mönkään, yksikään asia ei sujunut kertaotolla. Siksi olenkin jotenkin erityisen ylpeä siitä, mitä tilassa on esillä: kaikista vastoinkäymisistä - pienistä, mutta lukuisista - huolimatta näyttelystä tuli sitä mitä piti. Tyhjässä pressitilaisuudessa oli aikaa katsoa ympärilleen ja todeta, että hyvä tuli. Ehkä se hetki olikin käännekohta: avajaisiin tuli ihmisiä ja olen saanut hyvää palautetta. Eikä yhdessäkään yksityisnäyttelyssäni ei ole koskaan ollut niin hyvää valaistusta!

---

When having exhibitions, you develope backwards: usually, when you repeat something several times, things tend to get easier and faster when some kind of routine is found, but with exhibitions it's complete opposite. The more you have exhibitions, the slower the preparation is, the more you'll have problems with the setting up process and the more it takes to get over the whole preparation-setting-up-opening thing. Also, the detailed planning seems to correlate to the what-can-go-wrong-goes-wrong-in-the-worst-possible-way-and-your-plans-won't-certainly-help-at-all-nyah-nyah-nyah-factor of the exhibition. That means, in a topsy-turvy way: you'll propably will survive building the exhibition, if you don't do any plans, because the faster you can empty your head of all the plans and scenarios, the faster you'll get to the actual work with new plans - which you have to do anyway.

Today it's already one week from the opening evening of the Sehnsucht exhibition at the Black Wall Gallery, Vaasa, and still every small chore feels overwhelming. Though this time I had to carry so much both physical and psychical things with this exhibition, that I can totally understand myself and my tiredness. I would give myself a few days off, if I only didn't have another exhibition coming: prints going to be exhibited in Uusikaupunki, are to be framed at the moment, and I should write press release, check posters and invitations as fast as I can (already late with these). And somehow I should collect myself to be somekind of person again before the next trip. Luckily still a few weeks time to recover (and make all the undone work during three weeks time).

After the few hour exhibition building work in Wednesday last week, and then over twelve-hour marathon without breaks then on Thursday, was challenging both physically and psychically, and on Friday morning I woke up with a head of lead inside out. For once I was pleased, when nobody came to press event: I was there physically but my brain stuttered already with two syllable words, so what would it have been like to explain the universe of the exhibition title 'Sehnsucht' and the tremendous spiritual load I've put in it. Not to mention about the dark bags under my eyes, which had been totally exhilarated of the printing black of the newspaper, if there would have been an artist photo. But on the other hand: I was really upset about the fact that no press was present at all. At that moment it was mostly the fact that I missed a couple extra hours to sleep (I would have been so glad to sleep the whole time, when I was waiting at the space, in vain), but afterwards I was about to get a bit irritated about it. I was already thingking that maybe my foretelling earlier of not having any newspaper mentions of my following exhibitions will come true after all, but a couple of days ago I received email from the local newspaper Pohjalainen and I found out that they will write something of the exhibition using my press material only. Well, maybe my words, written in the state of pre-tiredness will tell more clearly about the exhibition than those two syllable badly articulated and exhausted gruntings would have told.

In fact, I was a bit sad, but I really wasn't even surprised about the poor success of the press event. When I think about the last month and the exhibition preparing and setting up provess, there is nothing that did go right at first try. That's why I'm especially proud of what is now shown at my exhibition: despite of all the misfortunes - which were small but many - the exhibition is just what I had hoped. At that empty press event I had some time to look around and make a note to myself: I did well. Maybe that was the turning point: there were people at the opening party and I have received such a good feedback. And I've never ever had such a good lights in any of my previous exhibitions!

Viimehetkenpaniikki / Lastminutepanic

I thought I was over this phase many days ago... but no. Here I am editing, it's over half past one at night and the exhibition building starts tomorrow... #vaasa #vasa #vaasantaiteilijaseura #blackwallgallery #artistlife #artist #sehnsucht #exhibitionpreparation #exhibitioncomingsoon

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 1. 06ta 2015 klo 15.38 PDT

Avauduin aamulla FB:ssä: Viime hetken editoinnin epätoivoa. Aamulla kuolemanväsyneenä ryömin kolostani koneen ääreen viimeistelemään editointia, joka oli yöllä pakko jättää kesken, kun ei vaan päässä enää liikkunut mikään. Eikä liikkunut aamullakaan. Tässä jonkin aikaa sitten yritin raahata materiaalia vaikka tavoin aikajanalle, mutta ei. Mietin jo epätoivoissani, että miten tästä asiasta voi kysyä edes millään Premiere-vertaistukipalstalla, kun ei tule edes mitään virheilmoitusta, jonka voisi antaa johtolangaksi. Sitten tajusin, että mikään muukaan ei koneella toiminut: yritin painella vaikka mitä nappeja - ei mitään reaktiota ohjelmassa. Kunnes sitten koitti hämmentyneen ylevä hetki, jolloin ymmärsin, että pöytäkoneessani ei ole kosketusnäyttöä. Hiiren käyttö auttoi kummasti asiaan. Oh, tämä mobiilielämän aikakausi.

---

Nyt videot on - pitkän ja monimutkaisen prosessin jälkeen (ihan oma tarinansa) - DVD-levyillä ja varmuuskopioin niitä parhaillani ulkoiselle kovalevylle, jonka otan läppärin kera mukaan. Projekti on alkanut kauan aikaa sitten ja tein Verba-trilogian kaksi tänä vuonna valmistunutta videotakin perinteiseen 720x576 px -kokoon, eli ei mistään teräväpiirrosta puhuta. Tätä näyttelyä ajatellen sillä ei ole merkitystä, koska en onnistunut haalimaan kasaan keskenään samanlaisia mediasoittimia, jotka olisivat pyörittäneet materiaalini ja mihin minulla olisi ollut varaa (tämä oli saamastani apurahasta huolimatta haastava projekti!) Toisaalta: myöskään tulevaisuudessa pitänee noissa flash-animaatioissani pysytellä varsin pienissä pikseleissä: jo tämä koko, noin viiden minuutin pituisilla pikkuvideoilla, oli jo aika kitkuttavaa tekemistä. Tai ei tekemisen vaiheessa varsinaisesti, mutta elokuvamuodossa movina ulos vietäessä. Mieluummin jatkossakin pientä ja sulavaa kuin suurta ja nykivää. (Animaatiorunoni ovat tauotonta ryöppyä, niitä ei voi myöskään tehdä ainakaan tässä muodossaan useammassa pienessä erässä, jotka sitten editoisi Premieressä - kun ei ole kohtaa, josta voisi katkaista).

Tuo mediasoittimen hankkimisprosessi oli melkoisen koominen sessio ja kolmen aktiivipäivän jälkeen tajusin onneksi jättää sikseen, muuten en varmaan olisi ehtinyt saamaan projektia edes valmiiksi. Tutut suosittelivat jos minkälaisia kolmenkympin soittimia, mutta kun tutkin tarkemmin, a) niitä ei enää ollut joko saatavilla, tai b) kun tutkin kommentteja ja käyttökokemuksia, kävi aika pian ilmi, että tällaiseen näyttelykäyttöön niitä oli edes turha miettiä. Onneksi muistui mieleeni Live Herringin vuoden 2011 tapahtumaan hankitut dvd-soittimet - joten ei muuta kuin materiaali dvd:lle ja that's it. Tosin, koskaanhan mikään ei ole niin yksinkertaista: olin unohtanut näiden editoimattomien vuosien aikana, että toistimet, televisiot ja/tai tykit nappaavat PAL-kuvan pinnasta ihan ison prosentin, ja runoistani rajautui aika turhauttavan suuri määrä pois. Otti useamman hetken itkien, riipien, miettien pää höyryten ja nettiä läpi selaten, ennenkuin muistin, että kannattaa pakottaa 720x576 PAL widescreen-formaattiin: ylhäältä ja alhaalta varmaan häviää pari pikseliä, mutta se ei ole niin tuhoavaa kuin 10% häviäminen sivuilta - ja mustat palkit saa kyllä peittoon pahvilla vanhaan malliin. Tämän oivalluksen tehtyäni suurin stressi petollisesti hävisi, vaikka varmaan vielä pahin on edessä ripustusvaiheessa.

Itselleni näissä Verba-trilogian videorunoissa se kaikkein tärkein on sisältö, siksi tuntuu oudolta puhua niistä niin tekniikkakeskittyneesti. Tosiasia kuitenkin on, että tekniikka pitää saada kuntoon, jotta sisältö ja se olennaisin näyttää siltä kuin pitäisikin ja tulee esiin niinkuin on tarkoitus. Vaikeinta videohommissa on aina löytää se keino, millä yhdistää omat resurssinsa omiin vaatimuksiinsa. Epätoivoisimmalla säätöhetkellä olin jo luovuttaa ja ajattelin, että eihän se haittaa, jos osa leveydestä rajautuu pois - mutta kun nyt katsoin teoksia uudelleen, oikein hävetti, että sellainen ajatus oli edes käynyt mielessäni. Visuaalisesti rakennetuissa runoissa kuvan tasapainollakin on merkitys ja vaikka näyttelytilanteessa satunnainen galleriavieras ei olisikaan huomannut kuvan rajautumista ollenkaan, lopputulos ei olisi ollut sitä, minkä halusin näkyville.

Mikä lohdullinen hetki löytyikään tästä päivästä, kun lopulta istuin aamupäivällä työtilan lattialla kuuma kahvikuppi kädessäni, kun projektori tikitti pinnatuolilla kuvaa seinään raivattuun tyhjään kohtaan, ja kun vihdoin pystyin toteamaan itselleni, että ehkä saan sittenkin esille sen, mitä ajattelin.

ps. Sehnsucht-näyttelyn tiedote ja lisätietoa myös videoista löytyy nettisivuiltani

---

This morning I FBd: The last minute editing despair. This morning I was dead tired when I tried to continue the editing process, which I had to leave last night after my brain stopped working. And my brain didn't work this morning either. I tried to drag and drop some editing material to timeline in editing program, but nothing happened. I was desperate: how could I even ask anything in any Premiere support page, when I don't even get any error messages or such to give as a clue. Then I realized, that nothing else was working too: I tried to push all the buttons, but no reaction at all. Until the moment of sublime astonishment, when I finally understood that there's no touch screen on my table computer. Using mouse did help in mysterious way... (This mobile age...)

---

The videos are - after long and complicated process (which is a whole different story) - saved as DVDs and at the moment I'm making backups, which I will take with me in case of... The project has started a long time ago, so I made the two videos of Verba trilogy in same format as the one before, to 720x576 px size - so not any high definition video. In this exhibition that doesn't really matter in any way, because I couldn't get enough identical media players which would have played my material and which I could have afforded (this was actually really challenging, even though I have a grant for this exhibition and more financial resources to use than normally!) On the other hand: I think I have to use quite small resolution in my future flash animations too: even in this small size making five minute videos was quite slow. Not necessary in the process of making but exporting movs was using everything my computer could give. So, rather small and smooth than big and bulky in future too. (My animated poeams are non stop flood of words, I can't make several small flash animations and then combine them in Premiere - I simply don't have any scene I could cut the animation).

The process of getting the media player was quite a comical session and after three active days I realized that it would be better to leave the whole thing, otherways I wouldn't have time to finish the whole process. My friends recommended me all kinds of thirty euro players, but when I took closer look at the players, a) they were not available anymore, or b) when I read comments and user experiences I quite fast realized that these wouldn't help me in my exhibition use. I was glad to remember the dvd players that we bought for the Live Herring 2011 event - so I planned to burn the material on dvds, and that's that. Of course, nothing ever is as simple: during these un-editing years I had forgotten the fact that most players, tvs and/or projectors cut several percentages of PAL videos, and too much of my poems was cropped out in this process. It took several big moments when I was crying, thinking my head off and browsing the internet like a madman, before I remembered that I should force the 720x576 pixel film to PAL widescreen: some pixels are cutted from the top and from the bottom, but it's not as destructive as missing 10% from the sides - and the black bars can be blocked with cardboard like in old days... After this realization the biggest stress vanished, although the biggest problems are probably ahead at the stage of setting up the exhibition.

For myself the most important thing with these Verba trilogt videos is of course the content, that's why it feels so strange to write about them so technology centered words. Still the fact is, that the techbology must work, so the content and the most essential of all will be delivered as it should be. The most difficult thing with these videoworks is to find the means to combine the resources in use to my own requirements. At the most desperate moment of endless seeming tuning I was quite ready to give up and I thought that it wouldn't really matter, if some of the content width is cropped out - but now, when I rewatched the videos, I'm ashamed of my thoughts. When the poems are built visually, the balance of the words and of images means everything, and although the random exhibition guest would propably paid no attention to the cropping of the image, the result just wouldn't be the same I wanted to exhibit.

What a comforting moment I found in mids of this day, when I finally sat down in forenoon, with a hot coffee cup on my hand, when the projector sitting in a wooden kitchen chair reflected the image to the emptied wall space, and when I finally could state to myself that I propably could deliver what I would like to.

ps. The press release of the Sehnsucht exhibition and more information on these videos can be found on my web page

Sehnsucht - Näyttelyn avajaiset 5.6. klo 18-20 / Exhibition opening at June 5, 6-8pm

Tervetuloa - Welcome!

Edelleen editoimassa. Muutama niukka tunti aikaa saada valmista, sitten lounaan kautta testiprojisointiin. Vaan täytynee vielä varata testailulle toinenkin päivä - olen vielä aika kaukana valmiista ja tuskin parissa tunnissa ihmeitä teen... Normaalisti olisin tässä tilanteessa paljon stressaantuneempi, mutta nyt olen suorastaan levollinen. On melkein vaikea käsittää itsekään, kuinka paljon tekemisen ja työn laatuun on vaikuttanut se, kun on voinut keskittyä vain ja ainoastaan tähän, häiriöittä. En ole aiemmin oikeastaan edes ymmärtänyt, kuinka paljon jatkuva pientenkin asioiden tulva rikkoo keskittymiskykyä ja hidastaa ja hankaloittaa tekemistä. (Vähän tosin pelottaa, millainen läjä viestejä sähköpostista löytyy, kun sen avaan tämän urakoinnin päätteeksi, mutta toisaalta vakuutan itselleni, että viikko viestinten ulottumattomissa on aika säälittävän lyhyt aika. Ehkä seuraavan kerran aikaa mitataan viikoissa tai kuukausissa.)

---

Still editing. Only a few short hours to finish the project, and then some lunch and off I go to the test projecting. However, I'm quite sure that I have to book another day for the testing - I'm still quite far away from finishing the video and I can hardly do any wonders in two hours time (oh, one!)... Normally I would be much more stressed out in this situation, but now I'm almost peaceful. It's almost difficult to comprehend how much it has affected to the quality of my working process (and also result), when I have been able to concentrate only to this, without any disturbances. I actually have never before understood, how much a constant "flood" of even small matters breaks the ability to concentrate and how much it slows down the process and makes everything harder. (Though I'm a bit worried about the moment when I'll open my email after this offlien week - but then I convince myself, that one week without reading email or communicating with other media is rather patheticly short time. Maybe the next time the offline period will be measured in weeks or in months.)

Ei tule julistetta / No poster for me

Trying to get the poster right. I always take b&w A4 prints to test the contrast and readability. Oh, and I have only b&w laser printer to use :) (I don't want to use my expensive A3+ printer with pigment inks to this purpose... Next to the printing house to get the real proofs. #exhibition #exhibitioncomingsoon #artist #art #artistlife #exhibitionpreparation #vaasantaiteilijaseura #blackwallgallery #vaasa #vasa

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 26. 05ta 2015 klo 2.38 PDT

Olen niin niin niin väsynyt tähän jatkuvaan yritykseen hoitaa asioita siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaiken saa tehdä useampaan kertaan, ja sittenkin työ etenee korkeitaan puolitiehen tai jää kokonaan hoitamatta. En tiedä, kuinka rautalangasta vääntäen pitäisi asiat vääntää "ammattilaisille", että homma oikeasti sitten sujuisi. Koko toukokuinen näyttelynvalmistelutaival on ollut näitä pieniä "sinne päin" -asioita yhdessä jatkuvassa, väsyttävässä ketjussa, viimeisimpänä yritykseni tehdä näyttelyjuliste.

Itselläni on mahdollisuus printata pienissä määrin muutamia A3(+)-kokoisia näyttelyjulisteita ja olenkin tehnyt niin muutaman edellisen näyttelyn kohdalla. Ei ole maailman fiksuinta käyttöä pigmenttimusteprintterille, mutta toisaalta pienten määrien kohdalla ei välttämättä sen kalliimpaa kuin muualla tulostuttaminenkaan. Nyt kuitenkin halusin säästää aikaa ja printtauttaa posterit vähän jämäkämmälle hieman hohtopintaiselle paperille, jota olen aiemmin käyttänyt flyereihini, joten vein julisteen pdf-tiedostona painoon/digitulostukseen. Leikkausvaramerkkejä yms. tiedostoon en merkinnyt, koska julisteeseen oli tarkoituskin jäädä valkoinen reuna, mutta värit säädin huolella ja tallensin koko tiedoston painotalon ohjeistuksen mukaisesti CMYK-muodossa oikeaan Fogra-väriprofiiliin (ja kyllä, olen tehnyt tämän kymmeniä kertoja aiemminkin). Kiikutin tiedoston painoon eilen ja tänään menin sovitusti puolelta päivin katsomaan oikovedosta.

Se oli ihan järkyttävä. Mietin ääneen, miten ihmeessä hienovaraisesta miltei harmaasävyisestä ja vähäkontrastisesta kuvasta tulee läpeensä sinivihreä ja paljon jyrkempi väriskaalaltaan. Virkailija vakuutti, että kuva on kyllä tulostettu juuri siitä tiedostosta, jonka sinne toimitin. Ihmettelin edelleen, että miten voi olla mahdollista, kun kaikkialla muualla painatus on onnistunut (myönnettäköön kyllä, että sävyheittoa on ollut joskus vihreän tai magentan suuntaan, mutta ei niin, että kaikki muut värisävyt ja niiden väliset suhteet ovat kadonneet - kuva ei ollut vain vähän väärän sävyinen vaan kauttaaltaan toisen väriseksi toonattu). Joten meitä "palvellut" nainen meni jututtamaan kuvan printtaajaa takahuoneeseen ja palasi hetken päästä kolmen taitetun vedosversion kanssa.

Että "kuva on kyllä tulostettu juuri siitä tiedostosta, jonka sinne toimitin"? Ei ihan mennyt, niinkuin meille kerrottiin. Saamani oikovedos ei siis ollut suoraan toimittamastani tiedostosta, vaan se oli siis täysin printtaajan aikaansaannosta. Tällä kertaa selitys oli, että kuvaa piti muokata, koska suoraan tikulta printattu kuva oli niin vaaleanpunainen. (Kuten jälkikäteen kirjoittamaani palautteeseenikin sanani asetin: "Miten ihmeessä voi kenenkään päähän juolahtaa lähteä sorkkimaan valmista kuvamateriaalia ilman minkäänlaista mallia siitä, millainen kuvan pitäisi olla?")

Vertailimme kuvia sekä sisävalossa että ulkona ja ero oli ihan suunnaton. Kolme hylättyä printtiä olivat kaikki parempia kuin meille oikovedokseksi tehty kappale ja niistä olisin varmaan peräti kaksi päästänyt läpi jatkoprinttaukseen, jos niitä olisi tarjottu oikovedoksena. Me emme väitettyä vaaleanpunaista toonia löytäneet mistään.

Valitsin yhden alkuperäisistä printeistä ja ajattelin, että mennään sillä eteenpäin. Mutta oli jotenkin äärimmäisen työlästä selittää, mitä halusin, koska tuntui, että puhuin kieltä ymmärtämättömälle tulkille - "asiakaspalvelijamme" jopa jossain välissä (kun ihmettelin paperiin ilmestynyttä sinistä toonia) sanoi, ettei tiedä asiasta mitään. Jonkinlainen ihmeellinen teflon-vastailu ja koko tilanteen absurdius vaan yksinkertaisesti lannisti niin totaalisesti, etten jaksanut kysyä, voisinko puhua suoraan henkilölle, joka julisteet printtaa. Näin silmissäni sitä rautalankamallia, mikä pitäisi yrittää vääntää ja itseäni jälleen seuraavana päivänä katsomassa uutta oikovedosta... - ei. Liikaa. Tuossa tilanteessa en tajunnut, että minun ei todennäköisesti olisi tarvinnut muuta kuin pyytää, että käyttäisivät sitä alkuperäistä tiedostoa, jota oli tarkoituskin käyttää.

Aiemmin, ihmetellessäni oikovedoksen totaalisen sinistä toonia ja miksei sitä muualla ole tullut, asiakaspalvelija kysyi, että "miksi et sitten printtaa muualla?" ja se jäi päähäni soimaan: asiat vain loksahtivat paikalleen. Tosiaan, miksi en? No, siksi, että tällä hetkellä ei ole aikaa - mutta toisaalta, miksi maksaisin huonosta jäljestä ja oman aikani tuhlaamisesta? Joten ilmoitin, että tämä oli sitten tässä. Jos en ehdi itse tulostella julisteita muutamaa kappaletta, menen sitten ilman julistetta.

Maksoin tästä huvista kympin, enkä oikein tiedä mistä ja miksi. Omaa tyhmyyttäni lähinnä: en tajunnut vain lähteä maksamatta ja että jos en saa tilaamaani tuotetta (vein tiedoston sinne tulostettavaksi sellaisenaan, en muokattavaksi), minun ei olisi tarvinnutkaan maksaa.

En välttämättä odottanut missään vaiheessa, että olisin jonkinlaisen anteeksipyynnön aineiston mokaamisesta / aikani turhasta viemisestä / yms. saanut, mutta edes jonkinlainen pahoittelu olisi ollut paikallaan. Mutta eipä virkailija/"asiakaspalvelijaa" näyttänyt hitusen verran kiinnostavan, pidinkö vai peruinko tilauksen. Ihan yksi ja sama ilmeisesti. (Mikä asenne ajoi minut kirjoittamaan palautteen ja tämän blogikirjoituksenkin.) Ainakin on selvää, että yhtään en enää tuolle ko. firmalle tilauksiani vie enkä aikaani anna. Sääli, koska se sijaitsee mukavan lähellä keskustaa, sopivan kävelymatkan päässä - mikä on varmaan syy, että olen siellä tähän asti useamminkin käynyt, vaikka samantyyppisiä kömmähdyksiä on ollut aiemminkin, milloin tulostimen ja milloin minkäkin syy. Nyt sen viisauden vihdoin oikein ymmärsin: mukavuudenhalu on laadun paras vihollinen.

---

Jotta ei pelkkää huonoa, jokin sentään toimiikin. Matkahuollon kuljetusseurannasta näin, että pakettini ovat saapuneet perille. Klo 12:54 tosin, kun vastaanotto/jakeluajaksi olin merkinnyt 13-18, mutta pääasia, että ne on saatu perille ja joku on ne siihen aikaan vastaanottanut. (Olen hukannut sisäisen Polyannani: tasan viikon päästä näen, onko jotain tippunut matkalla tai mennyt rikki lukuisista "varovasti" -tarroista huolimatta).

Työni videoeditoinnin kanssa jatkuu. Niukka aikataulu kaiken kanssa on yksi syy siihen, että tuo painotalon kanssa pelleily risoo niin kovasti: olisin voinut senkin ajan käyttää muuhun, kun kaikki tekeminen on kilpajuoksua kellon kanssa. Olen käytännössä eristäytynyt kaikista viestimistä voidakseni keskittyä nyt, vain ja ainostaan tähän oleelliseen, ja sen myös teen. Jatkan editointia.


----


I'm so fed up with this continuing process of trying to get things done without succeeding. I have to do everything several times, and even then the work is done only half way, if not even that. I don't know how clearly I should spell things to "professionals", if I would like to get things done at one time. This whole exhibition preparation time in May has been full of these "almost there" things in one persistent, wearing sequence, the latest one being my attempt to order an exhibition poster.

I have a possibility to print small amounts of A3(+) sized exhibition posters myself, and I have done just so with the few exhibitions before. It's not the most recommended use for a pigment ink printer, but on the other hand, when it is about small amounts, it's not necessery more exprensive than printing somewhere else. But now I wanted to save some time and have the posters printed to a bit thicker and a bit pearly paper, which I have earlier used for my flyers, so I took the poster pdf file to the printing house for digi printing. I didn't use any cutting markings etc. in the file, because it has a while border in it, but I took especial care to adjust the colours right and saved the file as CMYK with a right Fogra colour profile like it was written in the printing house guidance book (and yes, I have done this dozens of times before). I took the file to the printing house yesterday, and today noon I went to view the proof, as agreed.

It was absolutely horrible. I thought out loud, how in the world could the subtle, almost gray toned image with only a small contrast become totally blue and green shaded and much more steep contrast. The "customer servant" assured, that the image has been printed using the file I had provided, just as it was. I still wondered, that how can it be possible that in many other places the printing has succeed with that file (yes, I admid that there has been some green or magenta tones in other prints too, but not in a way, that all the other tones and the relations between shades have vanished - this wasn't just wrong shade but toned throughout to a different colour). The customer servant went to the backroom to talk with the printer and after a few moments came back with three other print proofs.

So... " the image has been printed using the file I had provided, just as it was"? Really? Where did the three proofs come out then? The proof that I was given was not from the original at all, but totally "photoshopped" by the printer. This time the explanation was, that the original file was photoshopped, because the printed proof was so pink. (As I wrote afterwards to my feedback: "How can anyone think about photoshopping the original material without any example of what the picture should look like?"

We compare the proofs both inside and out and the difference between the proof they offered me and the three other proofs was enormous. The all three rejected prints were better than the one the printing house offered me as a proof. We didn't find any pink tone in any of them.

I selected one of the original prints and thought that we should go on with that one. But it was somehow extremely laborious trying to explain what I wanted, because I felt, that I spoke a language that the "interpreter" between me and printer didn't understant. She even said (when I wondered about a blue tone through the whole paper) that she doesn't know anything about this. Somekind of strange teflon replying and the absurdity of the whole situation was simply so discouraging, that there just wasn't enough power in me to request, if I could speak straight to the person in charge of the printing process. I saw the horrible endless explaining procedure and then I imagined myself viewing the proof again next morning... no. Too much. At that point I just didn't realise, that propably I had only needed to ask the printing house to use the original file, that they were supposed to use originally.

One moment before, when I was wondering about the blue tone of the prints and why the prints in other places didn't have that tone, the customer servant asked me straight (and not very polite, really): why don't you print these somewhere else? - and this got stuck to my head. Really, why not? Well, at this moment, because I don't really have time enough - but then, why should I pay anything of a bad outcome and wasting my time? So, I just said shortly that this was it, I don't need their "services" again. If I don't find time to print the few posters myself, I will continue the process without one.

I paid 10 euros of this fun, and I really don't know of what and why. Mostly because I was so tired and stupid: I just didn't realise that I could just walk out without paying the proofs and the work for it: I took a file to be printed as it was, and I didn't get that.

I didn't necessarily expect any apologies (of messing my well prepared material / wasting my time etc.) in any point, but I expected to get some kind of regret. But the customer servant wasn't really interested a bit about if I keep or cancel the order. Apparently it was just the same for her. (Which attitude got me to give them written feedback and write this blog article.) At least it's now clear, that in future I won't take any of my printing stuff to the printing house in question. Which is a bit pity, because their office is situated in quite nice place near the town center, just a good walking distance away - which is probably the reason why I have used the printing house, even though same kind of colour mistakes has happened before (sometimes the reason has been with bad printers, sometimes with something else). But now I finally understood the wisdom: trying to get everything easily is the biggest enemy of quality.

---

Not everything is bad, something is quite working too. From the tracking info of the transport services of the bus company I can see, that my shipment has arrived and delivered in Vaasa. Though at 12:54, when I had specially written down to be delivered between 1pm and 6pm - but the main thing is that they are now delivered and received. (I have lost my inner Polyanna though: I have to wait one full week to see, if something has been broken during the trip).

My work with video editing continues. This tight time schedule is one reason to why I'm so fed up with the printing house and my poster: I could have used the time to something else now, when my work is racing with time. I have practically isolated myself of all media (email etc) just that I can concentrate now, only and just to this most essential job, and this I will do. I will continue with editing.