Kesäkuun lopulla se alkoi. Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina juna vei Vaasaan purkamaan näyttelyä ja toi pois muutamaa tuntia myöhemmin, kun näyttely oli saatu pakettiin. Matka meni kuumeessa, lämmintä teetä hörppien, kahdessa pitkähihaisessa paidassa, takki päällä ja huivi kaulassa palellen, kun kaikki muut junassa manasivat sietämätöntä kuumuutta. Seuraava maanantai tuntui jo paljon paremmalta ja tauti tuntui kaikonneen, joten sitä seuraavana päivänä uskalsi ottaa ja lähteä näyttelynpystytykseen Uuteenkaupunkiin. Matkalla kunto alkoi laskea uudelleen ja näyttelyn pystytys sujui hatarissa tunnelmissa. Kehystettyjen teosten rautalankoja olisi pitänyt kiristää tai kiinnitysmekanismeja vähän muokata, jotta teokset eivät olisi jääneet etukenossa roikkumaan, mutta jossain vaiheessa se lakkasi tuntumasta oleelliselta. Hotelliin ja vuoteeseen pääseminen muuttui tärkeämmäksi. Seuraavana päivänä vuoroin hikoilin ja palelin kuumeessa läpi pressitilaisuuden (tuli kolme toimittajaa!) ja avajaiset suht koht suoraselkäisesti, ja henkisesti avajaisissa oli kiva kesäinen fiilis, vaikka fyysisesti en juuri kurjemmaksi olisi oloani voinut tuntea. Joku ihana vieras toi avajaislahjaksi Fazerin sinistä suklaata - voi että se tuntui kaktuskurkussa ihanan pehmeältä, vaikka mitään ei enää maistanutkaan. Seuraavana päivänä podimme kuumeissamme hotellihuoneesssa huoneen luovutusaikaan saakka, vaelsimme haamuina bussiasemalle, jossa oli onneksi vain reilun kymmenen minuutin odotus, nukuttiin matka Turkuun, jossa maksettiin täysi hinta aikaisemmasta junalipusta (aiemmin hankkimamme halpaliput olivat vasta viimeiseen junaan, eikä niistä tietenkään saanut mitään korvausta takaisin). Kotiin päästyä elämä jatkui vuoteen pohjalla viime keskiviikkoon saakka, jolloin lennettiin Ryanairilla Tampereelta Bremeniin sukulaisia moikkaamaan (asiallisesti pidin maskin kasvoilla koko lentokenttähengailun ja -matkan ajan). Matkalla ensimmäinen tauti alkoi helpottaa, mutta taisin saada toisen tilalle. Kurkku ei ole enää kipeä, mutta yskä vaivaa ja nenä vuotaa. Vielä eilen mietin, että näinköhän tässä menee koko heinäkuu - mutta ehkä nyt alkaa vihdoin hieman helpottaa.
Sairastelu lienee luonnollinen osa ihmisen elämää, mutta välillä se tuntuu vain universumin kettuilulta. Kevät oli työn kannalta tosi rankkaa puurtamista ja olin odottanut heinäkuun ensimmäistä viikkoa - kaikkea kivaa - kuin kuuta nousevaa. Uudenkaupungin visiitti oli toki työmatka, mutta siihen samaan olimme suunnittelleet Oikeaa Turismia sekä Uudessakaupungissa että Turussa, vaeltelua, maisemien katsomista ja hyvää syömistä, nauttimista. Väliin jäi. Samaisen viikon perjantaina oli tarkoitus mennä Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoon pystyttämään kuukauden taiteilijaseinäni ja siinä samalla nauttia kesäpäivästä, tarjoilla kahvia ja keksiä ja juhlistaa rentoa meininkiä... (onneksi galleristi Tuija Ollikainen naputteli taulut seinälle puolestani) ja käydä illalla syömässä ystävien kanssa. Väliin jäi. Surkeinta oli sairastaa juuri ne tähän mennessä ainoat hellepäivät, kun olisi voinut istua jossain ulkona syömässä jäätelöä.
Onneksi sentään Saksan reissu meni ihan mukavasti, vaikka sateista, viileää ja tuulista sielläkin oli. Meitä siunattiin muutamalla kauniilla aurinkoisella päivällä ja grillijuhlat ensin serkun ja sitten tädin pihassa toivat jo vähän loman tuntua. Puhumattakaan turistiksi heittäytymisestä. Työasiat eivät käyneet mielessä kertaakaan.
Varsinaisen lomani piti alkaa tällä viikolla, mutta pitää hetki vielä venyttää. Kaikki hoitamattomat asiat parin sairasteluviikon ajalta ovat siirtyneet tälle viikolle, joten oli tuuria, että lomakalenterissani ei lue yhtään mitään. Tulee rauhallinen työviikko. Kunhan nyt ensin tervehdyn tarpeeksi. Vielä pitää ottaa ainakin yksi kuppi kahvia, toinen teetä ja vilkaista vähän kirjaa, ja tutkiskella sitten, jaksaako tehdä mitään...
---
It started at the end of June. On the last Sunday of June we took a train to Vaasa to pack the exhibition after it finished, and we left home a few hours later. I was fewerish during the whole trip, drinking warm tea, wearing two long-sleeved shirts and a jacked, and a scarf around my neck, and felt cold, while everyone else in the train were mumbling about the unbearable warmth. The next day I felt already much better and the flu seemed to went away, so on the following day I dared to leave to Uusikaupunki for my new exhibition set up. During the trip I started feel sicker again, and I was quite shaky while we built the exhibition. We should have tightened the wires of the framed works so that they would have hung totally straight, but at some point it didn't seem to be very important anymore. It was far more too important to get to the hotel and to bed. On the next day I both sweated and felt cold, one after the other, through the press event (three writers came) and the vernissage, in which there was mentally a very summerly feeling, even though I couldn't have been in worse shape physically. Some beautiful vernissage guest brought me milk chokolade which felt so good in my cactus throat, even I didn't taste anything at that point. On the following day we rested until the checkout time, after which there was luckily only ten minutes wait until the bus left to Turku. In Turku we had to pay full price of new train ticket (we had cheap tickets to the last train of the day, of which we didn't get anything back). After getting home, the life continued in the sick bed until last Wednesday, when we flew from Tampere to Bremen to visity my relatives (I had a mask on my face during the whole trip, so I hopefully didn't give anyone else the flu). During the trip the first flu started to get better, but I guess I catched another one on the fly. My throat does not hurt anymore, but I'm caughing and I have a runny nose. Only yesterday I was still thinking that this might take the whole July, but maybe it starts slowly to get easier.
Being sick is a natural part of human life, I think, but at times it feels just that the universe is kicking you. The spring was really hard work for me and I had waited the first week of July - everything fun - impatiently. The Uusikaupunki trip was a work trip, yes, but we had planned some touristic actions both in Uusikaupunki and Turku - wandering around, looking sceneries, eating well, enjoying. No. At the Friday of that week, I had planned to have an easy going coffee and cookies day at the Gallery Becker, when I was meant to go to set up my Artist of the month wall at the Jyväskylä Artists' Society Artotheque (we are lucky to have such a good gallerist, Tuija Ollikainen, who did the job for me) and on the evening we had planned a dinner outside with our friends. No. The saddest thing was to be sick just when those few hot days went by, while it would have been so nice to sit outside eating ice cream.
Luckily the trip to Germany went nicely, even though there was rainy, quite cool and windy too. We were blessed with a few sunny days and the grilling parties first in my cousin's and then my aunt's backyard gave some feeling of holidays. And so did the full tourism - I didnä't think about work things once.
I meant to start my actual holidays this week, but I have to take another look on that. All those unfinished businesses during those few sick weeks are still ahed, so I'm lucky not having any plans for my holidays. I will have a peaceful working week. After I get a bit better first. I still have to take at least one cup of coffee and one cup of tea, and read a few pages of some book, and then decide if I am fit to do anything...
Itse pidän vähän lomaa sillä välin, kun teokseni ovat töissä: Runonkulman galleriassa...
Posted by Päivi Hintsanen on 13. heinäkuuta 2015
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti