Mistä tämä hämäryys ja kylmyys tuli? // Where did this dusk and chill come from?

Kylmäpihlaja majakkasaari / lighthouse island

Näkymä Isokarin majakasta / A view from the Isokari Lighthouse

Isokarin majakka / the Isokari Lighthouse

Ilta Isollakarilla / A sunset at Isokari

Vanha Rauma / Old Rauma Unesco World Heritage site

Making Colour exhibition / London

Töiden ripustus Habitare-messuille / Getting ready for Habitare fair

Helsinki by night

Eilen kävin vierailulla Ulla Lapiolahden värjäyskurssilla, tarkoituksenani dokumentoida hieman morsinko- ja indigovärjäystä ja kokeilla hieman jakkilangan värjäystä. Nuotioiden sammuttua tajusin ensimmäisen kerran, että ilma on jo oikeasti viilentynyt, auringonpaisteesta huolimatta. Joku muistutti, että nyt pitäisi nauttia auringosta, koska sitä ei sitten sunnuntain jälkeen vähään aikaan näy. Hän taisi olla oikeassa.

Aamulla heräsin kymmenen maissa hämärään ja ennenkuin nousin vuoteesta, ehdin katsella pari minuuttia ikkunaverhojen välistä, kun tuuli riepotteli saarnea ikkunan takana (en ole varma tuosta puusta, se voi olla jokin muukin; pitää varmaan käydä lähemmin joskus tutustumassa, jotta tietää, minkä ympäröimänä elää). Jotenkin olen äärimmäisen onnellinen siitä, ettei tänään tarvitse mennä mihinkään. Ja että löysin mukavan villapaidan oloasuksi.

Syksy ehti tulla huomaamatta, kun viimeisen kuukauden aikana on ollut elämässä melkein liikaa elämistä. Elokuussa vietimme pari päivää Raumalla ja teimme muutaman päivän majakkaretken Isonkarin majakalle (matkalla poikkesimme myös Kylmäpihlajan majakalla, jossa muutamia vuosia sitten näin elämäni ensimmäisen kerran värimorsinkoa kasvamassa luonnossa, mutta tällä kertaa en sitä löytänyt kuvattavaksi). Majakkasaarella nautimme sileistä kallioista ja veden loiskeessa ja illalla pilkkopimeässä rämmittiin ulkohuussiin, jonka seinillä asusteli suuri kauhua herättävä ristilukkiyhteiskunta, ja muutaman päivän päästä kävelimmekin jo Lontoossa Regent Streetillä hotellilta The National Galleryn Making Colour -näyttelyyn - ja kävimme samantien katsomassa National Galleryn kokoelmat. (Ostin museon kaupasta mukavan määrän värikirjoja, joita ei aiemmin hyllystäni löytynyt, ja silti oli pakko vielä jättää osa ostamatta, kun en yksinkertaisesti jaksanut kantaa.) Ja jälleen, pari päivää paluun jälkeen kävimme purkamassa Höyry-gallerian näyttelyn ja viikon päästä siitä löysin itseni kuolemanväsyneenä Helsingin messuhallista, pakkaamassa viime tingassa teoksia sellofaniin ja kirjoittamassa niille nimilappuja Habitare-messuja varten (jaoin osaston kolmen muun taiteilijan, Pia Feinikin, Janne Laineen ja Anne Mäkelän kanssa.) Siinä välissä ehti tapahtua kaikenlaista yksityiselämässä, sekä itselle että läheisille, vähän liikaa niin pienessä ajassa sulatettavaksi.

Viime viikon olen epätoivoisesti yrittänyt hoitaa paperihommia ajantasalle, mutta jostain kumman syystä väsymys on suorastaan pinttynyt kiinni. En oikein tiedä, millä sen saisi jynssättyä pois. Kasvava pimeys ei edistä asiaa. Lepäämistä olen yrittänyt, samoin leffojen (ja Doctor Who -uusintojen sekä Farscape-sarjan) katsomista, mutta kun pienet rästitehtävät nakuttavat koko ajan takaraivossa, niiltä ei oikein saa mieltään suljettua. Seuraavaksi aion istua ikkunan äärelle nojatuoliin, ottaa käteeni jonkun noista Lontoosta ostamistani värikirjoista ja toiseen käteen uuden kupillisen vaniljakahvia ja kuuntelen ikkunalautaan ropisevaa sadetta ja hiljalleen humisevaa tuulta. Jospa muutaman tunnin kuluttua olisi sen verran virittynyt, että saisi jotenkin rutistettua itsensä paperihommiin.

---


Yesterday I visited the dyeing course held by my friend Ulla Lapiolahti. I wanted to document dyeing process with woad and indigo and also try to dye some yak yarn samples. After the fires went down, I realised for the first time, that the weather has already cooled down. Somebody reminded that we should enjoy the sun in any way we can, because after this Sunday it won't be seen for a while. I guess she was right.

This morning I woke up around 10 am and it was still dark. I didn't get up right a way but kept looking at how the wind teased the ash outside (not sure about the tree, if it is ash or something else - maybe I should check it our more closely so I'd know by which trees surround my life). Somehow right now I am extremely happy about the fact, that I don't have to go anywhere today. And that I've found a warm woolly sweater for myself.

The autumn has come unnoticed and suddenly, because I have had too much living in my life during last month. In August we spent a few days in Rauma (old town is a Unesco World Heritage site), and we did a few days trip to Isokari lighthouse island (we also visited Kylmäpihlaja lighthouse island, where I sawa the natural woad growing a few years back, but I didn't find it again this time). In lighthouse island we enjoyed the smooth rocks against the sea and in the evening I had horror trips to the outdoor toilet, in pitch black night only with a small electric torch helping to find a way and also to see all the large cross spider communities on the walls; and after a few days we were already in London Regent Street walking towards the Making Colour exhibition at the National Gallery (and of course we did go to see the collections at the same time). (I bought a big pile of colour books from the museum shop, and I just had to leave some there, simply because I couldn't carry any more.) And again, after a few days back in Finland we went to pack the Höyry gallery exhibition and a week from that I found myself deadly tired at the Helsinki Fair Centre, packing some prints to cellophane bags and labeling them (I had a booth at the Habitare Furniture Fair with three other artists, Pia Feinik, Janne Laine and Anne Mäkelä). In between this time all things happened, both to myself and to my close ones, a bit too much to handle right now, in this short time.

During the last week I've desperately tried to do all my paper work, but for what ever reason the tiredness has grown very tight, like grime, on me. I don't really know how to get rid of it. The growing darkness doesn't help the situation. I've tried to rest, also watching movies (and Doctor Who reruns and Farscape dvds), but when all those little unfinished jobs are hanging there, on the back of my brain, it's hard to really relax and empty your mind. The next thing I'm going to do is to take one of the colour books I purchased from London, and take a big cup of vanilla coffee and to go sit to an armchair next to the window, and to listen the rain drumming on windowsill and the wind humming outside. After a few hours I just might be powered enough to get myself to work again.

The National Gallery, London

Dog at the Regent Park

Camden Lock Market

Parliament House, London

Skateboard Graveyard at the Millennium Bridge

Näyttely, tapahtumia, linkkejä - The exhibition, some events and links

Kaipaus / Longing. Pigment ink print, ed. 25, 190€, 27x27cm+marg.

Näyttely Höyry-galleriassa jatkuu vielä reilun viikon. Aina näyttely tuntuu loppuvan melkein samantien, kun on mukamas juuri saanut sen pystyyn. Tällä kerralla näyttelyaika on keskimääräistä kolmea viikkoa pidempi, täysi kuukausi, mutta silti huomasin yllättyväni siitä, että työlistalla oli jo teosten pois roudaamisen järjestäminen. Palautetta näyttelystä ei ole valtavasti tullut, mutta joitakin pieniä kommentteja - ja sitten tietenkin tämä Riikka Mahlamäki-Kaistisen kirjoittama blogijuttu Päivi Hintsasen ja Timo Sälekiven työt vievät jonnekin muualle.

Tulevat järjestelyt pyörivät mielessä. Näyttelyn päätyttyä on vain viikko aikaa käydä kehystämässä lisää teoksia Habitarea varten (FB-tapahtuma) ja Habitaren kanssa osittain päällekkäin tapahtuvaa Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälitystilaisuutta varten (FB-tapahtuma). Viime viikolla tein myös lopultakin sopimuksen Tampereen taidemessuille osastumisesta - se on onneksi vasta marraskuussa, joten siihen ehtii valmistautua.

Päivät kuluvat tällä hetkellä suuren kuvitustilauksen viimeistelyssä (surullisen satukirjan kuvitus on loppuvaiheillaan, tekemäni sarjakuva on pieniä muutoksia vaille valmis) ja loput hetkistä lipsahtavat näköjään tapahtumiin valmistautumiseen ja aikataulujen laatimiseen. Olkoon tapahtuma mikä tahansa, näköjään se aina tarkoittaa hillitöntä aikataulutusrumbaa ja pienten asioiden paraatia ja muutamaksi tunniksi arvioidun pikkuhomman sijaan huomaa urakoineensa järjestelyiden kanssa viikon.

---

Our exhibition at the Höyry gallery continues still just over one week. Every time it feels like the exhibitions end always almost rightaway after opening. This time the exhibition time is a whole month, a week longer than the three-week period normally used in Finnish galleries, but still I found myself surprised when I noticed that I should already arrange when to go to pack our works after exhibition and transport them back to our studios. We haven't received a lot of feedback, but some small positive comments - and one extremely good blog review of the exhibition (only in Finnish though).

The arrangements of the future events have filled my brain. After the exhibition ends, there is only one week time to frame artworks to Habitare Fair in Helsinki (FB event) and to the Jyväskylä Artists' Society's local art sale event, partly overlapping with Habitare (FB event). Last week (finally!) I also got the contract of Tampere Art Fair, so that's official now too - but gladly it will be happening only in November, so I have some time to prepare for that one.

My days are now spent with a large illustration commission (illustrations for the sad children's story are soon finished, and a cartoon that I already made needs only a few small changes) and the rest of the time seems to go to preparing for the events and to making the endless schedules for everything to happen in time. It doesn't matter if it is just a one day small event or something that takes the whole week, it always means unrestrained scheduling sessions and the parades of small things, and something small that I thought would take only a few hours turns to be a week of  arduous work.

Sataa, sataa - It Keeps Raining

"Myrskykeinu". Sarjasta "Ihmisiä saarillaan" // "Storm Swing". From series "People on Their Islands", 2014, edition of 30, pigment ink print, 15x15 cm + margin.

Viime viikonloppuna kävimme Isokarin majakalla. Luontoa, lampaita, ulkovessa, hyttysiä ja isoja ristilukkeja. Ilma tyyni ja aurinko paistoi - illalla nousi tiheä pimeys, jota majakan valo halkoi. Uskomattoman upeat kalliot ja merivesi oli lämmintä - vaikka uimaan en uskaltautunutkaan, niin kahlasin pitkään vedessä polviani myöten ja katselin merenpohjan kiviä kirkkaan veden läpi.

Majakka on oikeastaan Uudenkaupungin edustalla, mutta köröttelimme Raumalta paatilla useamman tunnin merimatkan Kylmäpihlajan majakan kautta koukaten ja useampien pookien kautta hidasta reittiä takaisin. Viisi-kuusi tuntia keinuvassa veneessä oli maakrapu-minälleni liikaa, sunnuntai-ilta meni maatessa huonovointisena ja päässä keinui vielä seuraavanakin päivänä (ja paluumatkalla junassa syöminen oli mahdotonta). Hetki kallioilla keskellä merta, keskellä ei mitään, oli kuitenkin sen arvoista.

Vietimme Raumalla myös ylimääräisen (ja sateisen) päivän. Rauman vanha kaupunki ei ole turhaan yksi Unescon maailmanperintökohteista - tuntuu kuin oikeasti kävelisi menneessä ajassa. Elokuun sateinen päivä oli hyvä päivä vierailla kaupungissa, kun turistimassat olivat jo hiljenneet ja sai valokuvia myös tyhjistä kaduista. Silti matkan väsymys puski päälle ja melkeinpä matkan helpottavimmalta tuntui hetki, kun sai vaihtaa kuivat sukat ja kengät jalkaansa ja istua paluubussiin. (Matka sai hieman surullisen lopun: viiden tunnin yhden bussin ja kahden junan paluumatka kasvoi seitsemään tuntiin, kun viimeinen juna seisoi muutaman tunnin Oriveden lähettyvillä henkilövahingon vuoksi.)

Muistikirjani säilyi tyhjänä koko matkan, mutta kameraan tallentui kymmeniä muistiinpanomaisia kuvia. Ja päähän tuli ideoita uusista kuvista, jotka toteutan lähitulevaisuudessa.

---

Last weekend we visited Isokari lighthouse on the west coast of Finland. Nature, sheeps, outdoor toilet with mosquitos and cross spiders. The weather was still and sunny - and in the evening the dense darkness took over, cutted only by the lighthouse light. The unbelievable beautiful rocks and the seawater was warm - even though I didn't go to swin, I walked long time in water reaching up to my knees and watched the stones at the bottom of the sea through the clear water.

The lighthouse is actually situated more near to Uusikaupunki town, but we took a boat from Rauma town for hours, and also visited Kylmäpihlaja lighthouse on our way, and on the way back we drove around near some pookis (sort of "lighthouses" without any lights in them), which made the trip a bit longer. Five-six hours in swaying boat was too much for landlubberish old me, and it took the whole Sunday evening to get over the nausea, and I still got the swinging feeling through the whole next day (and I couldn't eat anything on the train back home). But for those few moments in the middle of the sea, in the middle of nothingness, was worth it all.

We spent one extra (rainy) day in Rauma. Rauma old town is one of the Unesco world heritage sites, and I can understand why - there it really feels you are walking in past. The rainy Monday in August was a good day to visit the town, when most of the summer tourists were already gone and I was able to take some photos of the empty streets. But the tiredness of the trip started to take over, and almost the most  relieving moment was, when I could change my wet socks and shoes to the dry ones and then take the bus back. (The trip ended quite sadly: five hour trip with one bus and two trains took finally seven hours, when the last train was standing two hours at the end of the trip, because someone had walked under another train on the rail.)

I didn't make any sketches during the trip, but I took dozens of photo notes. And got some ideas of new pictures, to be made in the near future.

Hiljaista piirtelyä / Drawing in silence

Elämä on pienissä hetkissä. Aamuisin hidas alku päivälle, aamupala parvekkeella; kuppi kahvia ja toinenkin, ja kirja, sanoja toisesta maailmasta. Lämmin kesäsade pimenevässä illassa. Kesänurmikon alta nenään ryömivä kostea mullan tuoksu, aavistus syksystä. Työskentelyä ilman tietokonetta, tuntikausia luonnostellen karun kaunista tarinaa, joka on vuoroin inspiroinut, vuoroin ollut niin raskas työstää, että kynä on muuttunut kädessä liian painavaksi pidellä. Kesän viimeiset mansikat. Kevyt irrallisuuden tunne. Toive siitä, että näitä hetkiä saisi säilöttyä pieniin lasipurkkeihin, jotka voisi avata vuosien päästä.

---

The life is in the small moments. Each morning a slow start for a day, some breakfast in a balcony; a cup of coffee, and another, and a book, words from another world. Warm summer rain in the darkening night. A scent of wet earth, slowly crawling from under the summer green grass, a hint of the autumn coming. Working without computer, sketching a raw, beautiful story for hours, sometimes inspiring and sometimes so hard to work with, that my pencil turns too heavy to hold. The last strawberries of summer. Light feeling of unattachment. A wish to have these moments preserved in small glass jars, to be opened years from now.

Päivi Hintsanen & Timo Sälekivi, Höyry-galleria 1.-31.8.2014

Näyttely on pystyssä ja avajaisissa oli kymmenittäin ihmisiä - ja teoksiakin meni kaupaksi. Kaikin puolin hyvä alku siis näyttelylle. Avajaisten päätteeksi kävimme syömässä ravintola Harmoonin puutarharavintolassa. Meille oli kyllä pöytä varattuna sisältä, mutta kun kerran puutarhassa oli juuri sopiva pöytä vapaana ja aivan täydellinen ilma ulkona syömiseen, peruimme varauksen ja asetuimme vanhan omenapuun alle. (Ruoka oli mainiota - suosittelen! - mutta jälkiruoka, mansikoita kermavaahdolla oli lähinnä huono vitsi: alle kymmenen halkaistua mautonta mansikkaa ja muutama vajaa lusikallinen juoksettuneen kerman oloista ainetta - lähinnä harmitti maksajan puolesta.)

Harmillisesti kuvat näyttelytilasta eivät oikein onnistuneet, pitänee tehdä varta vasten kuvausreissu paikan päälle. Mikäs sinne mennessä: Höyry-galleria ja sen sijaintipaikka, Korpilahden sataman alue, on ehdottomasti yksi lempialueitani Keski-Suomessa.

Mahdolliset kuvat tulevat esiin FB-sivulle: facebook.com/events/1457998774461110/

Huominen sunnuntai menee taas täysillä töiden äärellä: on vedoksia, joita pitää etsiä ja toisia, joita pitää tehdä, pitää kirjoittaa, päivittää, kääntää ja vääntää vaikka mitä. Mutta tänään vielä lekottelen lomatunnelmissa. Otan kirjan ja kupillisen kahvia ja teen oloni mukavaksi parvekkeella auringonpaisteessa.

---

The exhibition at Höyry gallery is now open. There were dozens of people in the opening and some artworks sold. It was a good start for the exhibition, in every way. After the opening we went to eat to a local restaurant Harmooni. We had the table reserved inside, but as it was so magnificent weather, and we found a perfect table at the Harmooni garden restaurant, we decided to stay outside and sat below one old apple tree eating really good food. (The food was actually really good, I can recommend that, but the dessert, strawberries with whipped cream, was almost a joke: only a few half-cut strawberries with strange cream - just made me feel bad for the one who paid the whole thing.)

Sadly our photos of the exhibition space didn't quite succeed. We probably have to make one more trip just to take some photos. Not that I mind: Höyry gallery and the place where it is situated, Korpilahti harbour, is one of my favourite places in Central Finland.

The possible new photos will be shown in FB site at facebook.com/events/1457998774461110/

Tomorrow, Sunday, I'll have to start working again: there are some prints to be searched and others to be printed, I have to write, make updates, turn and toss and everything possible. But today I still have a free day, la dolce vita, doing nothing. I'll just grab my book, take a cup of coffee and make myself confortable at my balcony, on the sunshine.

Valmistelua trooppisissa olosuhteissa - Getting ready on tropical conditions

  

Huomenna alkaa näyttelymme (Timo Sälekivi & allekijoittanut) ripustus Höyry-galleriassa. Tässä signeeraan kuvia ja valmistelen irtovedoksia myyntiin ukkosen kiertäessä taloamme ja sateen ropistessa parvekelasiin. Ja tuulettimen viskellessä kuvia vääriin pinoihin... 

En muista milloin viimeksi olisi ollut näin kuumaa Suomessa, ja ensi viikolla kuulemma saattaa tulla vielä kuumempaa ilmaa Venäjältä! Toivotaan, että huomenna riittää puhtia ripustukseen. Tänään kynän liikuttaminenkin on tuonut hien pintaan.

---

Tomorrow we (Timo Sälekivi and I) will start to set up our exhibution in Höyry gallery, in Korpilahti, Jyväskylä. I'm just signing and preparing some non-framed prints while the thunder is wandering around our house and the rain drops are hitting heavily on the glass window of our balcony. And the fan is mixing my papers in wrong piles...

I don't remember the last time it was this hot in Finland, and I just heard that there could be even more hotter air coming from Russia next week! I hope that we'll manage the set up process well tomorrow. Today just moving the pencil upon paper has been A Project on its own.

 

Pelkoa ja vihaa taidelainaamossa - Fear and loathing at artotheque

Jyväskylässä on meneillään parhaillaan asuntomessut, jonne Jyväskylän taiteilijaseura on vienyt myös väliaikaisen lainaamon. Popup-lainaamossa on esillä teoksia taiteilijoilta, jotka itse ovat myös vähintään päivän valvomassa paikan päällä. Tapahtuma on mennyt hyvin, varsinkin, kun ottaa huomioon, että varmaan suurin osa odotti lainaamopisteeltä lähinnä tiedotustehtävää, tarkoituksena kertoa taidelainaamon olemassaolosta ja toimintatavoista. Mutta messuyleisö on sekä lainannut että ostanut teoksia! Itse olen ollut messuilla yhteensä viisi päivää - antoisia ja askarruttaviakin.

Asuntomessuilla lainaamossa vierailleiden jakauma on jakautunut aika tasaisesti kolmeen suurinpiirtein samankokoiseen ryhmään: niitä, joille taidelainaamotoiminta on tuttua ja jotka ovat aiemminkin vierailleet lainaamossa; niitä, jotka ovat kiinnostuneet taiteesta ja jotka ovat miettineet sen hankkimista, mutta jotka eivät ole lainanneet; ja niitä, joille lainaamotoiminta on ollut aivan vierasta. Tämä karkea kartoitus osastollemme eksyneistä; bonuksena tietenkin vielä ne henkilöt, jotka eivät astu jalallaankaan osastollemme ja ne, jotka kulkevat paniikinomaisessa stressissä taideosaston läpi työmaahissille, joka kuljettaa messuvieraita ylös kahdenteentoista kerrokseen - nopeasti, ettemme me lähetystaiteilijat vain ehtisi ottaa kontaktia ja pakkokäännyttäää heitä taiteeseen.

Esillä olevista teoksista on syntynyt puheenaiheita melkein mistä tahansa aiheesta, senegalilaisista hiekkamaalauksista vuoden 2004 tsunamiin ja inarilaisen mummon mansikkapelloista ranskalaisten rannikkokylien loma-asuntopolitiikkaan, ja keskusteluiden mukaan on ollut hienoa tempautua kuin seikkailuun. Silti milteipä kaikkein mielenkiintoisimmat keskustelut ovat syntyneet niiden henkilöiden kanssa, joille koko taidemaailma on kuin toisesta ulottuvuudesta. Moni heistä on ollut avoimesti kiinnostunut ja lähinnä ihmetellyt, miksi joku tekee taidetta ja mistä ideat tulevat ("Mitä luovuuden työkaluja käytätte?"), ei mitenkään vähätellen, vaan ihan siitä lähtökohdasta, että koko taiteen maailma ja kaikki siihen liittyvä on heille niin tuntematonta. Nämä kohtaamiset ovat olleet oikeastaan hienoimpia, vähän niinkuin vierailuja toisella planeetalla puolin ja toisin.

Mutta muutamat (ja todella vain sormin laskettava määrä) ovat olleet ihan avoimen ilkeitä ja osoittaneet inhonsa taidetta kohtaan, tai suoranaisen vihansa. Mieleen on jäänyt erityisesti raumalainen perhe, joka osaston läpikävellessään suorastaan tursusi mustaa pilkkanaurua: perheen isä sanoi (muutamaan kertaan, jotta varmasti kuulisin), että kävellään nyt tämän pelleosaston läpi ja teini-ikäinen poika sanoi joka teoksen kohdalla "ällöttävä", mikä suuresti huvitti isää. Perheen äiti katsoi kävellessään muualle; en tiedä, vaikka se olisi ollut pelkoa siitä, että taiteilija puhuttelisi ohikulkijaa, mutta haluaisin ajatella, että hän oli vähän häpeissään perheestään. Ulos livahtaessaan mies vielä kommentoi naureskellen: "Sun työ on varmaan tosi raskasta".

Tämä kohtaaminen lähinnä nauratti suoranaisessa karikatyyrimäisyydessään, mutta kieltämättä jäi myös pyörimään päähäni. Tuntuu hurjalta törmätä tuollaiseen ääri-ilmiöön. Taide tai taiteilijan työ ei mahdu kaikkien tuntemaan maailmankaikkeudeen, mutta mistä ihmeestä se suoranainen viha ja halveksunta kumpuaa? Se ei voi syntyä vain siitä, että kuviksen tunnilla opettaja on ollut inhottava tai joku on katkonut värikynät laatikosta.

Vai voiko?


---



In July 11 the Housing Fair opened in Jyväskylä: new one-family-houses and one high 13 floor building "Pillar of World" building (not sure if that's the official translation), in which Jyväskylä Artists' Society has a small, temporary  artotheque in the ground floor. In this pop-up artotheque we show, sell and lend artworks from the artists who have volunteered to supervise the event in site during the Housing Fair. The event has gone well, especially, while most of the artists probably thought that the function of the pop-up artotheque is to tell the audience about the existence of the Jyväskylä Artists' Society and the artotheque itself. But the visitors have both bought and borrowed artworks quite well! I have been working on the site for five days - which have been very interesting, but also perplexing.

The guests who have visited our artotheque at the Housing Fair has been divided  to three approximately same sized groups: to those, who know artotheques beforehand and have visited ones before; to those who are interested about art and probably thought about purchasing art, but have not yet bought any; and to those who haven't known anything about artotheques or buying or borrowing art. This is very rough survay of the people who have visited our pop-up artotheque, plus then there are those ones, who haven't visited the booth or those, who walk panicly and stressed through our small booth to reach the outdoor elevator which would take them fast to the twelft floor - they are walking fast, as afraid that we artist would be some kind of missionaries who would then forcely "convert" them  to art.

The artworks shown have initiated conversation topics from almost every aspect of life, from Senegali sand drawings to the big tsunami of 2004, and from the strawberry field of one's grandmother living in very north of Finland to the holiday housing politics of French seaside villages, and those conversations have been like adventures taking to different places and new thoughts. However, the most interesting conversations I've had with some people, who consider the art world being ...outworldy. Something else. Many of those have been openly interested and mostly wondered, why someone has an urge to make art, and where do all the ideas come from ("What kind of tools of creativity do you use?"), not anything underrating or minimizing,  but questions born from pure curiosity of the world unknown. These encourters have been the most greatest, like visiting on each others planets in other universes.

But then there are those few (and really just amount you can count with your fingers), who have been openly mean and shown their disgust to art, or their pure hate. I remember especially one family, who vere especially scornful while walking through our booth: the father of the family said very loudly (and couple of times to make sure I hear), that 'we walk now through this clown booth', and the teenager son of the family said gross about every artwork, which amused the father very much. The mother of the family looked away while walking; I don't know if that would have been fear about the artist suddenly talking to her, but I would like to think that she was somewhat shamed of her family behaving like that. When he was already halfway out, the man commented to me: 'Your work must be very hard' - not meaning it, obviously.

Seeing these people was so caricaturish that it mostly made me laugh, but I have to say, that their words have echoed in my head. It feels quite disturbing to see this kind of extreme phenomenon. I realize that art and the work of artists can't just fit to everyone's universe, but where does this kind hatred and spite com from? It can't just born from things like nasty drawing teacher in high school or someone breaking your colour chalks when you are small. 

Or can it?

HAIM - If I Could Change Your Mind

Curious Cat / Society 6

Kesäkuu on ollut ihan hirveää puurtamista. Sellaista taustahommaa, mikä ei oikein näy missään. Itselle tulee sellainen olo, että ei ole saanut mitään aikaiseksi, vaikka päivät venyvät vähintään kaksitoistatuntisiksi ja joka ilta on niin väsynyt, että meinaa nukahtaa olohuoneen nojatuoliin. Ja nukahtaakin.

Jotain luovaakin: sain ison kuvitustilauksen, joka työllistää koko kesän ja osan syksyäkin. Kivaa hommaa, mutta aiheeltaan ehkä hieman raskaskin - aihe koskettaa henkilökohtaisesti, joten työ on sujunut varsin tunteellisissa merkeissä. Kuvitusprosessi on ollut tavallaan normaalia helpompaa, mutta myös uuvuttavampaa: tunnen olevani kokonaisuudessaan niin syvällä sisällä, että itsensä ravisteleminen takaisin normaalimoodiin työpöydän äärestä on jo melkoinen urakka. Ja käytännössä valmistelen vasta koko projektia!

Kuvitusprojekti on innottanut myös sivuprojekteihin: olen samalla piirrellyt myös omia kuvituksiani. Society6-sivulleni olen tehnyt muutamia kissoja ja piakkoin latailen sinne myös muita kuvituksia. Työn alla myös pari kuvituskorttisarjaa ja muuta uutta.

Tämä on tavallaan kaikkein tylsintä aikaa: ziljoonia projekteja meneillään, mutta ei mitään näytettävää, ei ulkopuolisille - eikä myöskään edes todistusaineistoksi itselleni siitä, että oikeasti saan aikaiseksi jotain.


I have been working like maniac through June. All kinds of background jobs, not very visible stuff. It feels like I'm not achieving anything and really doing nothing, even though every working day is at least twelve hours and every evening I'm so tired, that I nearly fall a sleep while sitting in living room arm chair. And, not nearly: I've fallen asleep nearly every evening before getting to bed.

But there is something creative going on also: I got a big illustration commission, that I'm working with through the whole summer and until autumn. It is fun but also a bit heavy on its subject - which is not a very fun thing and also touches my life personally - so, I've been working very emotionally. Somehow the illustration process has been easier than normally, but also twice as tiredning: I feel I'm so deep in the subject that bringing myself mentally back to the normal mode in life in between the illustration sessions is a bit hard. And I've hardly started the process!

This illustration commission has inspirated me to draw other stuff too. I've added some cat illustrations to my Society6 page and soon also some other stuff. Also working with some new illustrated card series and other stuff.

But this is the most boring time for this kind of stuff: zillions of projects on their way, and nothing ready to show yet, to others - or as evindence to prove to myself that I'm actually doing something.

A Winged Victory for the Sullen - Minuet For A Cheap Piano Number One

Galleria Henkevän silakan ensimmäiset versiot // The very first layouts of The Gallery Spirited Herring

Yhden aikakauden loppu: Galleria Henkevä Silakka on arkistoineen suljettu - ainakin toistaiseksi. Avasin verkkotaiteen gallerian vuonna 1997 kaikille avoimena galleriana. Se oli ensimmäinen laatuaan Suomessa ja aikalailla ensimmäisten joukossa koko maailmassa. Ajatuksena oli saada paitsi esityspaikka omille teoksille (verkkotila ei ollut tuolloin niin helposti saatavilla kuin nykyään), myös tarjota paikka muille ja luoda verkkotaiteen kokoelma. Teoksia kokoelmaan on karttunut vuodesta 1997 html-koodatuista alkuajan nettitöistä demoihin, alkuaikoina enemmän kuin viime vuosina.

Alkujaan päivittelin verkkogalleriaa käsin html-kielellä, myöhemmin siirryttiin tietokantaan. Alkujaan pidin galleriaa pystyssä omin voimin, sitten sen ympärille alkoi kertyä enemmän tai vähemmän hommaan sitoutunut työryhmä, myöhemmin se oli Keski-Suomen taidetoimikunnan projektina ja Live Herring -työryhmän läänintaiteilijakauden ajan Live Herring vastasi sen ylläpidosta - hienoa sikälikin, että koko Live Herring syntyi tavallaan galleriatoiminnan kautta. Läänintaiteilijakauden jälkeen sivusto on ollut jälleen täysin omalla vastuullani sekä sisällöllisesti että kustannuksiltaan. Jo vuoden alussa mietin gallerian kohtaloa ja tein jonkinlaisia suunnitelmia sen kehittämiseksi, mutta realiteetit tulivat eteen aika pian. Tällä hetkellä ei ole yksinkertaisesti aikaa eikä oikein energiaakaan panostaa gallerian kehittämiseen tai ylläpitoon: muilta töiltä jäävä aika on muutenkin kortilla ja sen jälkellä olevan ajan haluan vihdoin keskittyä vähäksi aikaa täysin omien teosteni tekemiseen. Noin kuukausi sitten tuli aiheelliseksi muuttaa tietokannan salasanoja ja tiukentaa turvallisuutta, ja kun tuolloin minulla ei ollut siihen aikaa, suljin gallerian "väliaikaisesti" - enkä ehtinyt tekemään asialle mitään siihen mennessä, kun muutama päivä sitten tuli lasku verkkosivutilasta. Tajusin, etten myöskään halua enää käyttää rahojani projektin tekohengitykseen. Galleriassa oli hienoja töitä esillä, sinne tuli säännöllisesti - joskin harvenevasti - uusia teoksia ja siellä kävi muutaman tuhatta ihmistä kuukausittain katsomassa niitä, mutta toimiakseen jatkossakin sivu olisi tarvinnut totaalista remonttia.

Gallerialle ei ole nyt resursseja, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin kokonaan irtisanoutunut siitä. Viimeisessä galleriaversiossa olleet teokset ovat tallessa ja on hyvin mahdollista, että galleria vielä palaa uusittuna jossain vaiheessa, mutta tuskin ainakaan tämän vuoden aikana, ja ehkä ei ensi vuodenkaan, ellei gallerialle löydy toista kehittäjää ja kustantajaa.

Galleria Henkevän SIlakan domain webgalleria.net on parkkeerattuna tällä hetkellä Colorian alaisuuteen ja johtaa Colorian pääsivulle. (Siinä toinen iso projektini, joka tällä hetkellä taistelee olemassa olostaan: se on odottanut totaalista uusimista jo melkein seitsemän vuotta, mutta en ole sillekään onnistunut löytämään rahoitusta ja tällä hetkellä on epävarmaa, miten sivuston lopulta käy - en haluaisi sitä "kuolleenakaan" verkossa pitää. Mutta se on toinen tarina.)

Vähän outo olo. Galleria vaati satoja, ellei suorastaan tuhansia työtunteja ja tarjosi sekä ilon että stressin hetkiä paitsi itselleni, myös kaikille niille muille, jotka olivat mukana tekemässä ja kehittämässä sivustoa näiden seitsemäntoista vuoden aikana. Kiitos teille kaikille mukana olleille, sekä gallerian kehittäjille että taiteilijoille - teitä oli monta! Ja kyllä, galleria olisi ansainnut toisenlaisen lopetuksen kuin hiljaisen hiipumisen ja hätäisen sammutuksen - mutta toivotaan, että tämä sammutus on vain väliaikaista.


EDIT: Juuri, kun olin julkaissut tämän, sain sähköpostiini kaverilta linkin: Opiskelijat ideoivat nettiin maksuttoman videotaidegallerian, joka toimii hyvin samantyyppisesti videoiden kanssa kuin mitä Galleria Henkevä Silakka toimi nettitaiteen kanssa! Mahtava juttu!



The end of one era: the online web art gallery Spirited Herring is closed - at least for now. I started the online web art gallery in 1997 as an open-to-all free gallery. It was the first one in Finland and amongst the very first ones in all over the world. My objective was to find a place to show my own work (web space was not so easily available then) but also to offer similar exhibition are for other people, and also another objective was to found a collection of (digital / interactive) web art works. The collection has grown since 1997 and  includes works from simpe html coded works to demos.

At first I maintained the gallery by coding html, later it was database based. At first it was solely my project, but afterwards some people started to gather around to work (volunteers) with me. Later the art council of Central Finland financed the gallery project, and when Live Herring group was working as a regional artist for five years (2009-2013), it took care of the gallery (which was fine, since the whole Live Herring activities were kind of based on the gallery work). Since beginning of this year the site has been again totally my responsibility both contentwise and with expences. Already at the beginning of this year I was thinking about the destiny of the gallery and made some plans to develope it, but quite soon I bumped into realities. Right now I simply don't have enough time or energy to invest in developing or administration of the gallery: the time I have left from other jobs and projects is not enough anyway, and I want to use all the time possible to my own artistic work. About a month ago it was necessary to change the database passwords and tighten the security, and when I didn't have time then, I just closed the gallery "temporarily" - and didn't get to chance to make any of the work required, when I received an invoice from web hotel. Right then I realised, that I don't want to use my money to keep the site alive - or forcing the project alive - in this condition. The gallery exhibited some fine web art works, it received regularly (though not as often now as before) new works and monthly a couple of thousand visitors came to view them, but to function in the future, it would have needed a full renovation.

At this moment there are no resources for the gallery, but it doesn't mean, that I would have quitted it forever. The collection of the last gallery version are safe and it is quite possible that the Spirited Herring will return some day, totally renoved. But not this year, and maybe not the next either, if somebody else won't take the gallery to develope and to sponsor.

The domain of the gallery Spirited Herring webgalleria.net leads now to the main page of Coloria, which is my another big project on colour - only in Finnish.

I feel quite odd. Gallery took hundreds, if not thousands of work hours and offered some moments of joy and utter stress not only for myself but to all those other people, who were working and developing the site during these seventeen years. Thank you all, both the developers and artists - there are many of you!  And yes, the gallery should have been ended in a different manner t han just to quiet fading and fast shut down - but let's hope that this break is just temporary one.


EDIT: I just posted it when I received a link to a story at a local newspaper, about one video art gallery, started by some students at www.videokanava.com - which idea is very much like it was in Spirited Herring, but with videos instead of net art!  Beautiful!

Joan as Police Woman - What Would You Do

[Poissa/Absent 142. Pigmenttimustetuloste / pigment ink print, 15x14cm.]

Rikoimme helatorstain hiljaisuutta kokoamalla toisen Expedit-hyllyn ja porailemalla kummankin hyllyn taakse lisävaneria ja kulmarautoja vahvikkeeksi ennenkuin siirsimme hyllyt paikalleen. Jälleen hyvä päivä työskentelyyn: ulkona on kylmä ja niin harmaata ja synkeää, että on pitänyt pitää valoja päällä koko päivän ja sade ropisee kotoisasti ikkunaan. Sen verran tuo pelkkä rakennusprojekti lohkaisi päivästä aikaa (itse hyllyjen kokoaminen ei juurikaan, mutta tuo vahvistusruuvailu ja pähkäily), että projekti jatkunee vielä viikonloppuna lopullisella seinään pulttaamisella.

Olen ihan villinä riemusta leikellyt kahdeksasta hyllypaketeista taustapahveja teoksilleni. Saan vähäksi aikaa kunnon varaston pakkausmateriaalista, mistä on aina pulaa (en halua maksaa itseäni kipeäksi valmispaketeista - ja muutenkin suosin kierrätettyä). Siinä missä tuo projektihuone alkaa hiljalleen siistiytyä, on oma työhuoneeni muuttunut hiljalleen sekaiseksi pahvi- ja muovivarastoksi. Leikkelen materiaaleja sopivan kokoisiksi hiljalleen zeniläisessä hengessä siistimmiksi kasoiksi. Jospa se työhuonekin täältä joskus tulee uudelleen näkyviin...

Tänään olen hyllyn kokoamisen ohessa kirjoittanut ja lähettänyt tarjouksen melko suuresta kuvitustyöstä. Ei ole  vielä lainkaan varmaa, tilataanko koko urakkaa minulta ylipäätään, mutta olen silti jo luonnostellut paperin kulmat täyteen. Aihe on tärkeä ja itselleni läheinen ja briiffin luettuani tuntui, että kynä vain alkoi liukua automaattisesti paperia pitkin. Toivottavasti tästä pääsen tarinoimaan jatkossa enemmänkin. Peukut pystyyn!


We broke the silence of the Ascension Day (which is public holiday in Finland) by assembling the another Expedit shelf and by adding some plywood and angle irons to both before moving them to their final places. Again it was a perfect day for this kind of work: it's cold outside, and so grey and dark, that we've had lights on the whole day. The rain patters comfortable to the window glass (well, it's nice to be inside and warm). Assembling the shelves didn't take much time, but other things - adding the plywood and additional screws and angle irons - took so much hours that the project will continue still maybe a day or two. Hopefully we'll get to bolt the whole thing to a wall next weekend.

With wild joy I've been cutting all the cardboard of the eight shelf packages to my own package use. I'll have a proper stock of packaging material, which is normally almost always finished (because I don't want to use all my finances on buying expensive packaging materials - and also I prefer using this kind of recycled material). While the another room slowly starts to be organized heaven, my work room has turned into a cardboard and plastic wrap storage with piles of stuff lying around. I'm cutting all this material suitable for my purposes and try to make the piles smaller. Maybe I'll see my workroom floor again soon...

Today I've also written and sent an offer of quite large illustration work. It's not certain, that the project will be handed to me, but I've already have filled the paper corners with sketches. The theme of the illustration project is very important and very close to myself, and after reading a brief, my pen just started to move by itself... I hope I can tell more about this project later. Keep your fingers crossed!

James - Frozen Britain

[Poissa/Absent 48. Pigmenttimustetuloste / pigment ink print, 15x14cm.]

Suuria Pieniä elämän iloja: ostimme viime elokuussa yhteen huoneeseen kaksi Ikean 5x5  Expedit-hyllyä  huoneen jakajaksi, tarkoituksena paitsi saada tilaa kirjoille ja levyille, myös erottaa huoneesta pieni lisäpuuhatila minulle. Elämä on ollut niin kiireistä, ettei ole ollut aikaa irrottaa päivää kokoamiseen tätä aiemmin, mutta eilen vihdoin pääsimme aloittamaan projektin. Koko päivä meni urakoidessa: itse hyllyn kokoaminen oli helppoa ja sujui nopeasti, mutta sitä ennen samalla siivosimme huoneesta ylimääräistä tavaraa pois. Kokosimme ensin vain toisen hyllyn, koska tarkoitus on vielä vähän vahvistaa hyllyä taustalevyillä ja lisätä vähän ylimääräisiä hyllyvahvikkeita (koska... Ikea). Jatkamme loppuviikosta, kun taustalevyt ja kulmaraudat on hankittu.

Mutta jo alkaa tuntua toiveikkaalta: pian saa taidekirjatkin läjistä hyllyyn. Ja sitten on myös paikka, missä ajattelin jatkossa signeerata ja hoitaa teosten pakkaamisen - nyt olen tehnyt sen keittiön pöydän ääressä. Muutenhan se ei haittaa, mutta kummallisen työlästä kaikista pikkupuuhistakin tulee, kun joutuu aina erikseen raivaamaan itselleen työtilan ja sitten vielä metsästämään välineet ympäri asuntoa - ja korjaamaan kaikki pois, kun on ruokailun aika.

Tämän järjestelyinnon bonuskierroksena päädyin suunnittelemaan pikkutilan ovenpieleen lataamoa: suunnittelen siihen ständin, johon tulee kaikki talon laturit kameroiden akkulatureista kännykkä-, läppäri- ja padilatureihin. Nimikoituna. Jospa sitten loppuisi myös jokaviikkoinen laturien etsimisruljanssi.

Tämä uusi järjestys kesän kynnyksellä tuntuu uudelta alulta. Inspiroivaa.

---

Big Little joys of life: last August we purchased two Ikea 5x5 Expedit shelves to divide one room in two spaces; in order to have more shelves for our books and lps, but also to have a small extra working space for me. Our lives have been so busy, that we haven't had a whole day to do this before, but yesterday we finally got some time to start the project. We spent the whole day working: assembling the shelf itself was a fast job, but before that we did some cleaning and threw away some stuff. We only assembled the first shelf, because we like to buy some backboards and some additional stuff to strenghten the shelves (because... Ikea). We will continue with the project at the end of the week, when all backboards and angle irons will be purchased.

But I'm feeling so glad already: soon the art books will find their new home on shelves instead of having to spend their life on piles on the floor. And then I'll have a spot, where I will sign my works and pack them to for shipping - until now I have managed to do all this by our kitchen table. It doesn't matter really, but even the smallest chores are strangely laborious when you have to clear the space every time and then search for the stuff you need all around the flat - and clean up everything straigthaway, when it is time to cook.

As a bonus round for this sudden need to organize everything, I ended up planning a chargery next to the doorway of the small extra space: I will design a small stand, which has space for all the chargers of this household, from battery chargers of the cameras to chargers of cellphones, laptops and tablets. With their labels on each cord. Maybe then the weekly searches for some charger would finally stop.

This new order and the summer coming soon feels  all as a new start. Inspiring!

The National - I Need My Girl

[Poissa/Absent 194. Pigmenttimustetuloste / pigment ink print, 15x14cm.]

[Below in English]

Alkaa työmäärä olemaan sietokyvyn rajamailla: kuvitus- ja taittotyöt, jotka normaalisti ovat mukavia, eivät etene mihinkään suuntaan. Lisää kasautuu ympäriinsä. Olen odottanut toukokuun loppupuolta kuin kuuta nousevaa, ajatellen, että nyt olisi vihdoin aikaa tehdä omia projekteja. En osannut varautua siihen, että kaikki voi jumiutua paikalleen tai jopa ottaa takapakkia itsestäni riippumattomista syistä. Enkä siihen, että jostain takavasemmalta iskee hirveä helle ja pienikin työ tuntuu hirveältä puserrukselta - eikä tietokoneen ääressä istuminen muutenkaan huvita, kun elämä on ulkona.

Helpotuksekseni sain pari vapaapäivää alkuviikosta: lähdimme sunnuntaina Helsinkiin ja palasimme vasta tiistaiyönä. Yövyimme Tornissa (alennushinta oli vain pari euroa viereistä Omenahotellia kalliimpi!) ja huone oli niin iso ja viihtyisä, että oli melkein vaikea lähteä ulos, vaikka sää pistikin parastaan. Koko matkan olin kuitenkin aika väsynyt ja vähän kipeän oloinen, ja kyllä kieltämättä hermo kiristyi äärimmilleen, kun yhtä-äkkiä maanantaina useampikin ihminen lähestyi sähköpostitse paniikkiviestillä ja pyysi kommenttia/tarkistusta asioihin, jotka olisi voinut hoitaa jo paljon aiemmin. Ensin ajattelin olla reagoimatta viesteihin ihan vain siksi, että edellisestä oikeasta lomapäivästä on liian kauan ja tarvitsin ne muutamat vapaaksi ajattelemaani päivää ilman mitään ylimääräisiä hässäköitä.

Onneksi tekniikka teki ratkaisun puolestani: olin unohtanut ottaa laturin padiini ja akun tyhjetessä hävisi myös yhteydenpitoni maailmaan. Tosin, samalla hävisi myös mahdollisuus lukea siihen junamatkaa varten lataamani lehdet - minkä vuoksi ylipäätään pidin padia päällä. Ehkä jatkossa jätän tabletin kotiin ja ostan kassiini paperisen lehden tai raahaan mukanani muutamaa pokkaria.

Miten tästä sähköisestä maailmasta muka on niin vaikea irrota edes pariksi päiväksi? Ja miksi minulla on niin huono omatunto ja ahdistava olo, kun jätän vastaamatta viesteihin lomaksi merkkaamanani päivänä - kun olen vielä ilmoittanut kaikille asianosaisille, että olen lomalla? Olen selittänyt jatkuvaa tarvettani lukea meilejäni sillä, että jos en reagoi niihin heti, ne alkavat kasautua ja myöhemmin niiden läpikäyminen on hirveä urakka. Mutta alan epäillä, että saatan olla nettiriippuvainen. Jos nytkin olisin pitänyt kaikki luukut ulkomaailmaan kiinni, olisin voinut viettää ihan huolettoman Oikean Loman, sen sijaan, että asiat vaivasivat koko ajan alitajunnassani. John Lennon on sanonut: "Elämä tapahtuu sillä välin, kun suunnittelet jotain ihan muuta." Minä sanon (ja todennäköisesti joku muu on sanonut tämän jo aiemmin, tuntuu niin ilmeiseltä): "Elämä tapahtuu sillä välin, kun olet verkossa". Tai: "Elämä tapahtuu sillä välin, kun tsekkaat meilejäsi".

(Ja turhaan kannoin mielessäni huonoa omaatuntoa ja stressasin viestikatkosta: asiat ratkesivat ilman minuakin. Työkasani ei kasvanut.)

---

ps. Ennenkuin menette pois netistä: Hietzu on kirjoittanut blogiinsa Jyväskylän taiteilijaseuran Kevättuuletuksesta: Taidetta puoleen hintaan





I'm starting to reach the outer limits of my work amount: the illustration and layout jobs that I normally like, don't proceed anywhere. More new stuff just piles around. I've been waiting anxiously the end of May, thinking, that now I could finally concentrate into my own projects. I just couldn't prepare myself with this situation, when everything is just stuck or even taken a few steps back without me able to influence to it. And certainly I wasn't prepared to the sudden hot weather, which makes even the smallest job feel huge - and no need to say, that with the sun shining outside, I'm not really enjoying sitting inside staring my computer screen.

I was happy to have a couple of days off last weekend and at the start of the week: on Sunday we took train to Helsinki and came back on late Tuesday evening. We stayed in the upscale hotel Torni (which just happened to cost only a few euros more than the cheap self-service hotel chain Omena next to Torni) and the room was so spacious and cozy, that it was almost hard to leave it to go outside, even though the weather was beautiful. However, I was somewhat tired and a little bit unwell during the whole trip, and I almost flipped on Monday, when I got a few email messages marked "urgent", requiring my comment or approval on a thing or another - they all were about cases that could have been taken care of at a much earlier stage. First I thought that I wouldn't react to those messages just because I had my last day off so long ago that I really would have needed those two days without any extra mess.

But I'm glad that technique failed and made the decision for me: I just forgot my tablet charger home and when the tablet battery went out, I went offline with it. At the same time I also lost the possibility to read the electronic magazines that I had downloaded for the return trip home - the reason why my tablet was turned on. Maybe in the future I'll be wise enough to leave my tablet home and just buy good old paper mags or just crab some paper back books to my bag.

How can it be so difficult to plug myself offline even just for couple of days? And why do I feel so bad  and even anxiety, when I don't answer my messages on my days off (and when everyone knows I'm having a day off)? I have been explaining my need to read email with the fact, that if I don't react to emails at once, they start to pile and then it is just pure pain to try to deal with them later when there are too much messages. But I'm starting to suspect, that I might be online addict. If I just had kept all the "door closed" on my trip, I would have had a couple of Real Holidays, instead of thinking unconsciously about the problems I didn't reply to. John Lennon has said "Life is what happens to you while you're busy making other plans." I say (and probably somebody else has said this before, this seems to be so obvious: "Life is what happens around you while you're online." (Well, Google didn't return any quotes on that one...) Or: "Life is what happens around you while you're checking your email."

(And I was fool to have compunction and stress about not reacting: all cases proceed perfectly fine without me.)

Kevätmielellä / Spring Spirit

[Poissa / Absent 143. Pigmenttimustetuloste / pigment ink print, 15x14cm.]

Saimme Berliinissä etukäteismaistiaisen vihreistä puista ja lämmöstä - hiljalleen kesä alkaa hiipiä tännekin. Viime viikon aikana puihin on tulleet lehdet ja eilen oli ensimmäinen oikea kesäpäivä. Oli loistava päivä aloittaa "Kevättuuletus" Jyväskylän taiteilijaseuran Galleria Beckerissä. Vaikka olinkin talkoolaisena mukana myymässä lainaamon teoksia, niin ei mikään kyllä työltä tuntunut. Oli hienoa nähdä, että taide löysi uusiin koteihin ja erityisen hienoa oli tavata ihmisiä, jotka olivat aiemmin hankkineet tai hankkivat nyt taidettani. Galleriamyynti on yleensä niin kasvotonta, teoksen ostaja ja taiteilija kohtaavat vain harvoin, että aina näissä poikkeustilanteissa tuntee saavansa tuplasti virtaa seuraavia päiviä varten.

(Minulta oli myynnissä Poissa-installaatiossani olleet vedokset ja muutama vanhempi kehystetty teos. Teoksia meni muutama eilen ja loput jäävät Beckerille "takahuonemyyntiin" toukokuun loppuun saakka.)

Eilen Jyväskylässä järjestettiin myös Yläkaupungin yö. Työpöydälläni odotti kinkkinen nettisivudeadline, joten lähdin viiden maissa kotiin työpöydän ääreen, ja koko yön juhlinta jäi väliin. Toisaalta, katsoin etukäteen Yläkaupungin yön ohjelmasta, ettei ohjelmasta juuri tälle mielenlaadulle ollut mitään sellaista tarjottavaa, että olisin väen vängällä halunnut mennä katsomaan. Aurinkoinen ilma ulkona tosin teki sisällä työskentelystäni melkein mahdotonta. Olen ylpeä siitä, että jaksoin pitää kuria itselleni: yksi iso ongelma ainakin tuli puoliksi selvitettyä ja projekti meni ison askeleen eteenpäin. Ensi viikolla vähemmän tuskaa töiden kanssa.

Tänään sama kaunis ilma odottaa ikkunan takana. Olen pakannut luonnoslehtiön jo laukkuuni...

---

In Berlin we got some pre-taste of the green scenery and warmth - and slowly the summer starts to reach these northern corners too. During the last week the trees got some leaves and yesterday it was the first real summer day. It was a perfect day to start the spring sales at the gallery Becker (of the Jyväskylä Artists' Society) in Jyväskylä. Even though I was one of the voluntary workers selling art works, there was nothing that felt "work". It was great to see how artworks found their ways to new homes, and it was especially wonderful to meet people, who had bought my artworks earlier or purchased it yesterday. Usually the gallery sales are so faceless, the purchaser of the artwork and the artist meet only seldom - and that's why when these exceptions happen, you always feel double energized for the following days.

(There were the prints of my Absent installation and also a few of the older works on sale at the event. Some artworks were sold yesterday and the rest of them will be available for half a price from the gallery "back room" until the end of May.)

Yesterday there was also "Yläkaupungin yö" event ("the night at the upper city"), which is sort of a city carneval with lots of free cultural events. But I had a difficult commission web site project waiting on my workdesk, so I missed the night parties and sat next to my computer from 5pm on. On the other hand, I peeked the event programme and noticed that there weren't a lot of offering to my mindset right now - nothing that I would have wanted to go and see no matter what. The sunny weather, though, was making my work inside almost impossible. I'm so proud of myself, that I did obey myself: at least one big problem half-solved and the project took a giant step ahead. Less work-pain for next week.

Today the similar beautiful weather is waiting outside the window. I have already packed the sketch book into my bag...

Poissa on poissa / Absent is absent

[Poissa 195. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Berliinin residenssin vuoksi pääsin purkamaan Prahasta tulleen kaksisataaosaisen Poissa-teoksen paketistaan vasta nyt. Installaatio oli Prahassa esillä viimeistä kertaa. Tavallaan olen helpottunut siitä, ettei edessä ole enää kertaakaan installaation kaksitoistatuntista ripustussessiota, samalla tunnen haikeutta siitä, etten pääse enää sitä kokemaan ja näkemään. Poissa-installaatio on ollut yksi lempiteoksistani, enkä tiedä, saanko yhtä vaikuttavia teoksia enää aikaiseksi. Oma harminsa on tavallaan myös se, että dokumenttikuvissa kolmiulotteinen installaatio ei elä lainkaan samalla tavalla kuin mitä se oli livenä. Hyviin kuviinkin siitä on tallentunut vain pieni lattea osa siitä, mitä se oli kolmiulotteisena suurena teoksena. En saanut videoitua kunnolla installaatiota, mutta joitakin pieniä pätkiä minulla sentään on siitä videollekin tarttunut - jospa näin jälkikäteen saisin koottua pienen koosteen.

Lauantaista 17.5. lähtien installaatiossa mukana olleet vedokset ovat myynnissä puoleen hintaan, à 35€. ** Otan vastaan ennakkovarauksia (nouto Galleria Beckeristä 17.5.-30.5.) tai postitilauksia Poissa-installaation vedoksista pe 17.5. klo 22 saakka! ** Lue lisää: http://www.paivihintsanen.fi/poissa-installaation-vedokset-myynnissa-prints-from-absent-installation-on-sale

---

Due to the residence time I spent in Berlin, I only just got to unpack the 200-piece Absent installation. The installation was exhibited for the last time in Prague this spring. In a way I'm relieved about the fact, that there won't be the twelve hour installation session waiting never ever again with this work, but at the same time I feel a bit sad, that I won't be able to see and experience the work again. The Absent installation has been one of my favourite works and it's hard to do anything like that again. I also noticed that in my documentary photos the three-dimension installation won't show its true colours like it was when experienced live. Even in the best photos there is only a slight glimpse of what the big three-dimension work was on site. I didn't take any proper videos of the installation, but some small video clips I should have - so maybe I could edit some kind of documentation afterwards.

From May 17 on, the prints that were part of the installation are for 50% sale, à 35€.** Preorders / reservations available until May 17, until 10pm UTC+2 (preorders will be shipped via mail, or reserved print(s) can be collected from gallery Becker May 17 through May 30, 2014)! ** Please read more: http://www.paivihintsanen.fi/poissa-installaation-vedokset-myynnissa-prints-from-absent-installation-on-sale

Random Prints (vol. 4)

The Fragrance of Skies.


Jätin tänään Random Prints -projektin (vol. 4) viimeiset neljä kuorta - kaikki 90 on nyt jaettu Berliiniin.

Eräs taiteilijatuttavani kyseenalaisti fb-postauksessaan Random Prints -facebook-sivulla aikaa ja rahaa tuhlailevan projektini mielekkyyttä ja sitä, että onko hyvä asia, että taiteilija jakaa ilmaiseksi töitään pois "hyötymättä mitään". Osittain ymmärrän palautteen, mutta kuitenkaan en. (Edit: Eikä näköjään ehkä palautteen antajakaan, koska kävi poistamassa palautteensa juuri ennenkuin ehdin julkaista tämän postauksen ja linkittää tästä alkuperäiseen kommenttiin. Mutta julkaisen tämän silti.)

Kyllä, myönnän suoraan, minulta menee projektiin sekä aikaa että rahaa. Olen tehnyt vedokset laatupaperille. Aiemmissa kolmessa projektissani olen käyttänyt 305 grammaista Hahnemühlen Ultra Smooth Photo Rag -paperia, tällä kertaa käytin 188-grammaista, koska maahantuojalla ei ollut varastossa paksumpaa. Tällä kertaa projektiin kulunut paperi maksoi 85 euroa, aiemmin se on maksanut noin 110 euroa. Pigmenttimustetta kului noin kahdenkymmenen viiden euron edestä. Vähän paksummista kirjekuorista olen pulittanut muutamia kymppejä ja kirjeen paperista muutamia euroja. Aikaa kuvan tekemiseen on mennyt noin viikko, leikkaamiseen ja signeeraamiseen sekä kirjeiden kokoamiseen (jokaiseen kuoreen on vedoksen lisäksi tullut kirje, jossa tervehdys on englanniksi, saksaksi sekä ranskaksi) muutama päivä.

Menee siis sekä aikaa ja rahaa, mutta "hyötymättä mitään?" Kun toimeentulo on tiukilla, raha tuntuu helposti ainoalta merkittävältä vastikkeelta, mutta en ole koskaan itse osannut ajatella, että tekisin yhtään projektia vain rahan takia - jotkut projektit on vain toteutettava, riippumatta sitä tuovatko vai vievätkö ne rahaa. Pennin latia en tästä(kään) projektista tienaa, mutta se ei koskaan ole ollut tarkoituskaan.

En osaa sanoa, miksi aloitin projektin ja mistä idea päähäni alunperin tuli (olen kutsunut Random Prints -projektia itse aina terapiaprojektiksini, jonka teen, koska se vain täytyy tehdä), enkä osaa edes sanoa, mitä siltä odotin. Mutta se mitä olen vastineeksi saanut, on paljon rahaa tärkeämpää. En osannut etukäteen ollenkaan ajatella, kuinka paljon ihmiset voisivat kirjeestäni ilahtua, enkä sitä kuinka suurten muistojen osaksi ne pääsevät. Yksi kirjekuoren löytäjäpariskunta on kertonut, että vedos on heidän ruokailuhuoneen seinällään ja muutamassa vuodessa perheeseen on syntynyt uusi jouluperinne: joka vuosi he kertovat lapsenlapsilleen jouluaterian aikana aina saman tarinan siitä, kuinka löysivät kirjeen aurinkoisena päivänä Firenzen matkallaan. Toinen löysi kuvan samana päivänä, kun kuuli parantuneensa vaikeasta sairaudestaan. Kolmannella kirje tuli eteen keskellä arkea ja muutti koko päivän. Tämän tyyppiset tarinat ovat suurempia kuin kuva yksinään olisi ollut ja ne tekevät koko projektista suuremman kuin mitä sen oli alunperin tarkoitus ollakaan. Jollain kummallisella tavalla, joka kerralla, kirjeiden tarina nivoutuu osaksi yhdeksänkymmenen ihmisen elämää ja muodostaa uuden luvun jokaisen kirjeen löytäneen ihmisen tarinaan.

Ehkä kuitenkin viimeisen muutaman vuoden aikana merkittävimmäksi on tullut eräänlainen vaikeasti kuvailtava toivon tunne, joka liittyy projektiin. Random Prints -kirjeitä jättäessä on välillä melkein syyllinen olo, melkein kuin olisi tekemässä jotain vähän ilkivaltaista. Ehkä se tulee siitä, että esimerkiksi lentokentillä ei saa jättää mitään mihinkään, ihan sama onko kirje vai salkku, ja siellä olen tuota sääntöä totellutkin - en halua aiheuttaa minkäänlaista väärää terroristihälytystä. Mutta samankaltainen tunne tulee, kun jättää kirjeen julkiselle paikalle löydettäväksi; aina käy mielessä, että millaisen hälyn se mahdollisesti aiheuttaa ja kenet se säikäyttää. On jotenkin lohdullinen tunne, että vielä löytyy ihmisiä, jotka uskaltavat avata täysin anonyymejä kirjeitä tässä uhkien täyttämässä maailmassa.

Pienin lahja ei ole myöskään se, että olen jäänyt sähköpostikirjeenvaihtoon muutamien kirjeen löytäneiden ihmisten kanssa. Monen kanssa emme ole puhuneet tästä projektista enää pitkään aikaan, tai ylipäätään taiteesta. Kirjoittelemme tavallisesta elämästä, siitä millainen ilma on ollut ja mitä ruokaa olemme nauttineet ja mitä elokuvia nähneet. On jotenkin sanoinkuvaamattoman arvokasta saada pala jonkun ihmisen arkea satojen tai tuhansien kilometrien päästä. Meidät on yhdistänyt vain se pieni kirjekuori, sattumalta löydetty.



Today I left around the last four envelopes of Random Prints project (vol. 4) - all 90 envelopes have now been left around Berlin.

One of my artist collagues posted to Random Prints FB-page a comment, in which he requested, if there was any sense in my project at all, and if it is ok for an artist to give her artworks away for free, "without gaining anything". Partly I understand his comments, but still really I don't. (Edit: Maybe the commentator doesn't stand by his comment anyway, because he has deleted his comment right before I ended up publishing this posting and make a link to his original comment. But I'm publishing this entry anyway.)

Yes, I admit, I spend both time and money in my project. I have printed the pictures on high-quality paper. In my three earlier Random Prints projects I've used 305 gr Hahnemühle Ultra Smooth Photo Rag paper, this time I used 188 gr paper, because there wasn't thicker paper at the importer's shelves. This time the cost of the paper used in this project was 85 euros, before it has been about 110 euros. I've used pigment ink for about 25 euros worth. Of the envelopes, slightly thicker than normal ones, I've paid a couple of tens of euros and of the paper in letters for a few euros. It has taken about one week to make the picture and print it, and to cut the papers, sign the prints and assembling the letters and prints to envetlopes has taken a few days (each envelope has besides the print itself, also an accompanying letter with greetings in English, German and French.)

So, I use both time and money, but "without gaining anything"? When the income is low, money will come easily the most important - maybe even only important - compensation, but I've never thought I would make any project just for money - some projects just has to be done, regardless if they bring or take money. I won't get a penny from this Random Prints project (neither), but it has never been the purpose in any way.

I can't say why I started the Random Prints project and where I got the idea in the first place (I've called the project my therapy project - something I'm doing because I just have to), and I can't even tell, what I was originally expecting from the project. But what I have gotten from the project is anyway much more important than money. Beforehand I couldn't even thought how much joy the simple prints could bring to people, and I couldn't predict how the project would play a large role in some important memories. One couple told me, that the print is framed and is hanging on their dining room wall, and in a few years time a new christmas tradition has born: each year during the christmas dinner they tell to their grand children a story about how they found the letter in some sunny day during their trip to Florence. One woman found the envelope in the same day she heard that her serious illness had been defeated. One woman found the envelope in the mids of everyday life, and it just changed the whole day. This kind of stories are much more bigger than the picture alone would have been, and they make the whole project bigger than it was never meant to be. In some strange way, each and every time, the story of the envelopes is intertwined in lives of ninety people, forming a new chapter on the story of people who have found the envelopes.

However, during the last few years, the most important thing that the Random Prints project has brought to myself, is some kind of feeling of hope - 'hope' is maybe closest word to the feeling which is hard to describe. Every time when I'm leaving Random Prints envelopes around I feel almost quilty, almost as if I was doing something evil and criminal. Maybe the feeling rises from the fact, that I have executed every Random Prints project when I'm travelling abroad, and every time the trip has started from airport, in which you can't leave anything anywhere - it's the same if it is an envelope or a suitcase. I have followed the rule diligently - I wouldn't like to cause any false terrorist alarm. But the unsecure feeling follows you from airports to the cities, to the towns and villages, to the countryside. Everytime I leave an envelope to a public space, I have a same kind of alarmed feeling, and once and a while I wonder the possibility of alert it could make and I imagine people being scared of that unknown object. Things that wouldn't even visited one's mind a few decades ago. In some way it feels so comforting to know, that there still are some people, who dare to open perfectly anonymous envelopes in these world full of threats.

There is still something else, that I've gained through this project. Some of the finders of Random Prints envelopes have stayed my email correspondents, penpals. With many of those I haven't written about this project in a long long time, or about art in generally either. We write to each others of our ordinary lives, of the weather in general, of what we've enjoyed as lunch or of what movies we've seen. It is somehow breathtakingly valuable to get a piece of someone's every day life from hundreds or even thousands of kilometers away. We have been joined together just by that small envelope, coincidentanlly found.

Ajelehtien / Drifting

"Uhma". Sarjasta "Ihmisiä saarillaan" // "Defiance". From series "People on Their Islands", 2014, edition of 30, pigment ink print, 15x15 cm + margin.

Kolmen viikon oleskelumme täällä Berliinissä on jo yli puolenvälin ja silti tuntuu, että mitään ei ehdi, vaikka mitään ei ole aikomus tehdäkään. Akut ovat latautuneet: muutaman tunnin yöunien sijaan on tullut nukuttua kymmentuntisia yöunia ja turismi on saanut jäädä sikseen, mukavampaa on vain vaellella Prenzlauer Bergin vehreillä kaduilla ja katsella verkkaista elämää. Tarkoitukseni oli viettää täysin museoton kolmiviikkoinne, mutta Gemäldegaleriessa tuli jo käytyä aiemmin ja eilen käväisin vahingossa toisessakin museossa, Neues Museumissa, jossa nimestään huolimatta ei ole uutta vanhempaa vanhaa: egyptiläinen kokoelma ja esineitä antiikin ajalta. Ajauduin sisään kahdestakin syystä: ajattelin, että museossa saattaisi olla jotain väreihin liittyvää juttua tarjolla (olihan siellä, jonkin verran) ja toiseksi, kävin katsomassa egyptiläistä kokoelmaa silloin, kun vierailin Berliinissä ensimmäisen kerran, keväällä 1991, kun muuri oli ollut alhaalla jonkin aikaa ja osa Itä-Berliiniä kaikui tyhjyyttään. (Silloinkin oli huhtikuu ja ilman lämpötila heittelehti: ostin tuolloin Checkpoint Charlielta halvimman t-paidan, koska oli niin pirun kuuma ja kaikki mukanani olleet muut paidat olivat pitkähihaisia; muutamaa päivää myöhemmin otin Itä-Berliinin puolella valokuvia nuorista venäläissotilaista lumisateessa. Pitääkin etsiä nuo tuon aikaiset kuvat jostain ja skannata).

Neues Museum on ilmeisesti avattu uusittuna viisi vuotta sitten, mutta sen verran hatarat ovat yli kahdenkymmenen vuoden takaiset mielikuvani, etten muista, oliko museo tuolloin eri rakennuksessa vai ei. Sen muistan, että Nefertitin pää ei ollut niin tarkoin vartioitu ja tuolloin siitä sai ottaa valokuviakin - tai ainakaan huoneessa ei ollut neljää vartijaa vartioimassa päätä. Eikä tuolloin (muistaakseni) museossa ollut edes niin paljon porukkaa. Tällä kertaa huoneessa oli kummallinen tunnelma. Ihmisiä oli juuri sen verran, että heistä muodostui täydellinen, hitaasti kulkeva piiri keskelle huonetta sijoitetun Nefertitin pään ympärille - kaikki halusivat nähdä patsaan kaikista kulmista. Piiri liikkui hiljaa vastapäivään täydessä hiljaisuudessa, vain erään itkevän (!) naisen niiskaukset sekoittuivat huoneen ulkopuolelta kuuluviin ääniin. Harvoin tekee mieli tallentaa mitään niin paljon kuin olisin halunnut videoida tuon kummallisen museoriitin.

Ajatus museoon menemisestä jotenkin aina väsyttää, mutta tämä kokemus oli kerrassaan inspiroiva. Sain väriteemaista asiaa kerättyä muistivihkooni, mutta upeassa tilassa oli myös monta paikkaa istuskella ja mietiskellä (ja lueskella). Kuvasin museossa muutamia satoja kuvia vanhoista, rapistuneista seinäpinnoista, joita oli jätetty siellä täällä näkyviin - materiaalia seuraaviin teoksiin tulossa.

Mutta tosiaan, ajauduin sisään puolivahingossa. Olen toteuttanut Berliinissä Random Prints -projektiani (randomprints.blogspot.com, facebook.com/randomprints), jossa jätän vedoksiani ympäriinsä satunnaisten ihmisten löydettäväksi. Tänä vuonna olen tehnyt numeroidun ja signeeratun sarjan kuvaa The Fragrance of Skies. Kolme viikkoa on lopulta lyhyt aika jakaa 90 kirjekuorta, varsinkin, kun ilma on ollut välillä sateinen ja tuulinen, eikä ulos puistoihin ja penkeille voi edes harkita paperisen kirjeen jättämistä. Olen jättänyt kirjeitä jonkin verran julkisiin liikennevälineisiin, ravintoloiden pöydille ja vähän sinne tänne minne sattuu, mutta helpoimpia paikkoja ovat kirjakaupat. Kirjeen sujauttaa helposti kirjapinon alle tai väliin tai kirjan kannen väliin. Olen käynyt jättämässä kirjeitä muun kirjaselailun ohessa keskustan kirjakauppoihin sekä Modulorin ja Boesnerin kirjaosastoille, mutta myös museoiden kirjakauppoihin. Eilen olin melkein menossa katsomaan Alte National Galerieen Friedrichin Munkki meren äärellä -maalausta, mutta heti alakerrassa oli lappu, että teos ei ole paikalla, joten jätin koko museon väliin ja marssin vain kirjakauppaan. (Munkki meren äärellä -maalauksella on ollut muuten ihan valtava vaikutus täällä Berliinissä esillä oleviin töihini, etenkin Missä tuuli loppui ja Ihmisiä saarillaan -sarjojen kuviin). Ajattelin samantien käydä levittelemässä Random Prints -kirjekuoriani muuallekin Museum Inselnin museoihin. Neues Museum on siinä aivan vieressä, ja kun kävi ilmi, että museokauppa on museon sisällä (ei heti tuloaulassa), ostin sen kummempia ajattelematta lipun.

Ajelehtimisesta on tullut melkein elämäntapa tässä parin viikon aikana.

---

Our three weeks stay in Berlin is already halfway through, and still I feel, that I don't have time to do enough - even though I haven't really planned to do anything. Inner batteries are now charged: after sleeping weeks only a few hours at night, now I've been having ten hour sleeps. No time for tourism, it has been more fun to just walk around the green streets of Prenzlauer Berg and watch the slow rhythm of life. I meant to have a stay without any museum visits included, but I managed to visit Gemäldegalerie already earlier, and yesterday I just happened to wander to another museum, Neues Museum, which - besides its name - doesn't offer anything new to see, but old: Egyptian museum and papyrus collection and Antique sammlung. I walked in because of two reasons: first, I though that there could be something colour related stuff, which always interests me, and secondly, I visited this collection when I visited Berlin for the first time, in 1991, when the wall was already down and parts of the East-Berlin were echoing emptiness. (Then it was April too and the weather was random: I bought a cheapest t-shirt from some shop around Checkpoint Charlie, because it was SO hot, and all my shirts had long leaves; a couple of days later I took some photos of young Russian soldiers in the eastern side of the city, while snow was coming down, I should search the old photos and scan them.)

Neues Museum was opened about five years ago renewed, but my memories from over twenty years ago are so cloudy, that I don't remember if the museum was then at the same building or not. I remember, that Nefertiti's bust piece wasn't so well guarded and then we could take some photos of it - or at least there weren't four guards to guard the head. And then (as I remember) there weren't so many people at the museum. This time there was so strange feeling in the room. There were people just enough to make a perfect circle, which walked slowly and silently around Nefertiti's bust piece - everyone wanted to see the statue from different angles. The circle moved slowly counterclockwise in total silence, only some sniffs of a crying (!) woman mixed with some sounds coming from outside the room. I seldom have such a strong desire to record anything to video but I would have really liked to record this strange museum rite somehow.

The thought about going to museum somehow always makes me feel tired, but this experience was inspiring. I collected some colour facts to my notebook, but I also had some time and found many places to sit (and think, and read) at this magnificent building. I took about couple of hundreds of photos of old, wrecked walls, which had been left visible here and there - material for future pictures.

And yes, I somehow just wandered in, half accidentally. In Berlin I have realized my Random Prints project for the fourth time (randomprints.blogspot.com, facebook.com/randomprints). In this project I leave random prints in their envelopes around, for random people to find. This year I have made a numbered and signed edition of The Fragrance of Skies. Three weeks is a short time to leave 90 envelopes around, especially, when the weather has been rainy and windy and I can't even consider leaving paper letters to parks or benches. I have left some envelopes to public trolleys and subway, some to restaurant tables and here and there, but the easiest places to leave envelopes are the bookstores. It's easy to slip an envelope under a book pile or between the covers. I have left some envelopes to the bookshops at center and also some prints to the book departments of Modulor and Boesner shops, but also to the bookshops of the museums. Yesterday I almost went to Alte National Galerie to see Friedrich's Monk by the sea painitng, but there was a sign downstairs, that the work isn't now shown, so I skipped the museum itself and walked straight to the museum shop. (By the way, Monk by the sea has had an enermous influence to my works shown here in Berlin right now, especially to the series Where the wind ended and People on their islands). After leaving the Alte National Galerie I thought about spreading some Random Prints envelopes to other Museum Inseln museum shops too. Neues Museum is there right next to Alte National Galerie, and when I learned that the museumshop is inside museum instead of being right there where you walk in, I bought a ticket without thinking anything.

During these last few weeks, drifting around has become an lifestyle.