Kyynelpuun oksat // Branches of the Tree of Tears

Here they are, Branches of the tree of tears. #branchesofthetreeoftears #pigmentinkprints #prints #exhibition #näyttely #höyrygalleria

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 28. 06ta 2016 klo 7.16 PDT

Tänään oli Höyry-galleriassa PLANKKO-näyttelyn ripustus. Kokonaisuutena koko homma sujui hyvin. Ammattitaito ripustuksessa varmaan tuntui ulkona asti, sen verran nopeasti järjestys hahmottui (ottaen vielä huomioon sen, että tilassa oli kuusi kokkia soppaa hämmentämässä) ja teokset nousivat seinälle. Ripustusta siivitti aurinkoinen ilma luvatun jatkuvan harmaan sateen sijaan.

Silti vähän mietityttää, olisinko voinut omalta osaltani varautua näyttelyyn vähän paremmin. Omien töitteni kohdalla päädyin ripustuksellisesti kompromissin kompromissin kompromissin kompromissiin. En mitenkään sijoitukseltaan tai siitä, miten ne on seinälle aseteltu, vaan lähinnä ripustustavan suhteen. Alkuperäinen ajatukseni oli laittaa ne seinälle vähän samalla tavalla seinän eteen ilmaan kellumaan magneettikiinnityksin kuin Momentum temporis -sarjani, mutta lyhemmillä nauloilla: tavoitteenani jonkinlainen kevyt kiinnitys, jollaisia olen nähnyt joissakin kasvitieteellisissä puutarhoissa ja luonnontieteellisten museoiden näyttelyissä. Vaan vaakamuotoinen kuva ei pysynytkään samalla tavalla kuosissa vaan painui keskeltä kuopalle, ja kun en ollut huomannut varautua täytemateriaalein, idea piti hylätä alkutekijöissään. Sen jälkeen siirryin varasuunnitelmaani ja ajattelin kiinnittää työn seinään iskemällä ohuen ohuet nupit niiden läpi, ja jättämällä työt niiden varaan, mutta empiirisen tutkiskelun jälkeen totesin, että painava paperi olisi voittanut nupit neljä-nolla ja paperi luultavasti repeytynyt. Ajattelin myös ohuita nauloja, mutta niissä taas se keveys ja ohuus olisi kadonnut sikseen, joten viimeisenä vaihtoehtona ruuvattiin lyhyet pienet ruuvit seinään ja työt asetettiin magneeteilla kiinni, aivan seinäpintaan. Tällä ripustuksella niistä hävisi se toivomani ilmassa leijumisen vaikutus ja hakemani kasvitieteellisyysmäisyys (onko tuo edes sana?) ja tilalle tuli lievä epävarmuus siitä, tulivatko työt nyt kuitenkin vähän liian lähekkäin, vaikka ne juuri suunnitelman mukaiseen järjestykseen ripustinkin. Ja ovatko ne kuitenkin ilman kehyksiä liian heiveröisiä tähän näyttelyyn?

Toisaalta, paikalla jo itse totesin, että vaikka työt eivät nouseet seinälle ehkä aivan tismalleen ennakkosuunnitelman mukaisella tekniikalla, niin ne eivät voisi oikein mitenkään muuten tilassa kuitenkaan olla.

Joten, loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tai alku: tästähän se näyttely vasta alkaa. Avajaiset lauantaina 2.7. klo 12-16, olen muiden taiteilijoiden kanssa tavattavissa ja kahvia ja kesäjuomaa on tarjolla. Tervetuloa!

---

Today was the setup of PLANKKO exhibition. The whole process went well. The precence of half a dozen of professional artists must have felt outside the walls also, that fast the layout of the exhibition was decided (considering that there were six cooks making one soup) and the artworks were setup. The sunny weather (instead of a gray rainy weather it was promised) helped to keep the mood up.

Still I'm wondering if I could do something better myself. I think I had to compromise after compromise after compromise. Not in how or where my works were placed or in which order, but mostly about the way they are hanged. My initial idea was to hang them in the same way like I have set up my Momentum temporis series, leaving the works floating in air with magnets and long nails (only shorter in this case): my aim was to get a light fixture in a same way that I have seen in some exhibitions in botanical gardens or at the natural history museums. But this landscape print didn't hold itself straight in the same way, and I couldn't help the situation in any other way but moving to the plan B. Which was to use very very thin needles, pushing them through the paper and then to wall, leaving the print a few mils from the wall, but after an empiric research I noticed that the heavy paper would win these needles 4-0, and the paper would have probably teared. I also thought about thin nails, but then there wouldn't have been enough lightness and thinnes, so as the final possibility we put very short screws right to the wall surface and placed the works with magnets touching the wall surface. So, finally I missed the floating effect and the sort of botanical feeling I had looked for, and instead I was slightly unsure if my works were too close to each other, even though they are placed right the way I planned. If they are too fragile to this exhibition without frames?

On the other hand, when I looked at the exhibition afterwards, that even though my artworks weren't hang exactly like I had planned, they couldn't be shown in any other way.

So, the end is good, all is good.

Or beginning: from this the exhibition really starts. The vernissage is on Saturday July 2, from 12 to 4pm, I'm there with some other artists and we'll offer you some coffee and such :) Welcome!

Naisia puussa / Women in Trees

Aavistus ajasta / A Sense of Time, 2014, ed. 25

[English text below]

Eilisen juhannusaaton miniloman jälkeen palasin koneelleni jatkamaan Kyynelpuun oksia -sarjan kuvien viimeistelytöitä. Eilinen päivä meni saunan vieressä rannalla grillaten ja kahvitellen, ja häiriintymättömästä lämmöstä nauttien (täydellinen kesäilta!), ja tänään samanlainen rento kesäfiilis on jatkunut, vaikka kerrostalon työhuoneelleni olenkin taas siirtynyt. Aurinko paistaa, ikkunat ovat apposen avoinna ja tuuli puhaltelee muistilaput seiniltä, jotta en tietäisi, mitä kaikkea ensi viikolla pitikään tehdä. En välitä. Työ sujuu kerrankin ihanassa levollisuudessa. En tiedä minne pari viikkoa sisälläni vellonut paniikki on hävinnyt, enkä välitäkään ottaa siitä selvää.

Silti välillä harhauduin töistäni Twitterin pariin lukemaan uutisia. Alunperin aikomus oli päästä kartalle Brexitistä, mutta eteen pompannut otsikko The Unexpected Art of Posing in Trees hämäsi. AnOtherMagazinen jutussa kerrotaan saksalaisesta taiteilija Jochen Raißista, joka on kerännyt parikymmentä vuotta kirpparilta kuvia naisista, jotka poseeraavat puissa ja joista nyt tulee kirja - samanniminen kuin oman kuvasarjani: Women in Trees (mikä sinänsä ei ole mitenkään yllätyksellistä, ottaen huomioon kuvien sisällön...)

Omat kuvani eivät perustu mitenkään todellisiin kuviin: puut ovat oikeita, naiset niiden oksilla keksittyjä, mutta voisivat periaatteessa olla mahdollisia. Ensimmäinen mieleeni hahmottunut kuva-aihe ei ollut yksittäinen puu ja nainen, vaan suurikokoinen teos metsästä, jossa jokaisen puun oksalla istuisi yksi nainen. Teos on ollut puolivalmiina viitisen vuotta, koska en ole pystynyt toteuttamaan sitä niin isona kuin olisi tarkoitus (tämä on lähinnä finanssi- ei tekniikkakysymys), ja koska teema kuitenkin kiinnosti, päädyin sitten tekemään noin älppärinkannen kokoisia kuvia yksittäisistä naisista - yksittäisten hahmojen aihe sopi paremmin paperikoolle, joka oli käytettävissäni. Ne ovat kuin yksityiskohtia metsästäni. Ehkä tuon teemallisen kiertotien vuoksi en päätynyt kaivamaan mitään lisätietoa kyseisestä aiheesta - jos olisin, olisin ehkä jotenkin törmännyt Raißin projektiin ja löytänyt sen kautta vielä uusia ulottuvuuksia sarjaani. Mielessäni naisia puussa oli sopivan surrealistinen teema, mutta ehkä se surrealismi omaan päähäni tulee nimenomaan siitä, että sijoitan kuvieni naiset metsään, jossa puiden oksat ovat täynnä naisia. Nyt, kun katselen Raißin keräämiä valokuvia ja sitten omia Naisia puissa -sarjan töitäni, eihän niissä ole hitusenkaan surrealismia: naiset nököttävät oksilla niinkuin pitääkin, ja kuvat sopisivat aivan hyvin Raißin kokoelman jatkeeksi ilman, että niitä erottaisi muista kokoelman kuvista. Ainoana erona ehkä on se, että minun teosteni hahmoja ei ole koskaan ollut olemassa. (Ja edelleen näen niiden ympärillä metsän täynnä omilla oksillaan istuvia naisia, mutta niin näen nyt noiden Raißin kokoelman kuvien ympärilläkin!)


The Unexpected Art of Posing in Trees
Katso koko teossarja

---

Yesterday I had a little Midsummer Eve minivacation, after which I have now returned to work to continue finishing the works from the 'Branches of the Tree of Tears' series. Yesterday I spent the day in the lake shore, next to the sauna, barbequeing and having coffee, and just enjoying the undisturbed warmth of the perfect summer evening, and this relaxed feeling has continued to this day, even I'm now back at my work desk in the city. The sun is shining, the windows are wide open and the wind blows all my note-its from the wall, so I wouldn't know what was it that I was supposed to do next week. I don't mind. For once I'm working in total serenity. I don't know where the panic (that has bothered me for a couple of weeks) has gone, and I don't even care.

Yet I tend to wander away from my work time to time to Twitter to read some news. Originally I had in mind to read some news about Brexit, but then one headline captured my eye: The Unexpected Art of Posing in Trees. AnOtherMagazine has published a story about German artist Jochen Raiß who has collected photos of the women in trees for about twenty years, and which will be now published as a book, called exactly like my own print series 'Women in Trees' (which isn't surprising in any way, looking at what the pictures are...)

My print series is not based in any real photos: the trees are existing, the women sitting on the branches are from my imagination, but they could exist, I know. The first idea that came to my head, was not about one tree and one woman, but a very large sized print depicting a forest, where there would be one woman in one branch in each tree. The work has been half finished for over five years, because I haven't been able to make it (this is mainly a question of finances, not about technique). But because I had the theme in my head, I decided to make a series of prints with lone women in trees, sized about the same as LP cover - those lone characters fitted to this paper size I had without being too tiny. They are like details of the forest. Maybe because of the thematical round way I really didn't search any more information about this theme - if I had, maybe I had also found out about Raiß's project and also found new dimensions in my works. In my mind the women in trees was a fittingly surrealistic theme, but maybe the surrealism came specifically about the fact, that I had placed also these lone women sitting in trees to the forest full of women in trees. When I now look at the photos Raiß has collected, and then some of my own 'Women in Trees' series prints, I really can't find any surrealism in them: the women sit on their branches and in their trees as they would belong there, very naturally, and my prints would be easily fit next to Raiß's collection in a way that you couldn't really tell which one is a collection work, and which one is my art. The only difference is, that the women in my pictures never really were. (And I still see the forest full of women in trees around them, but then again, now I see them also when I look at the photos from Raiß's collection!)


The Unexpected Art of Posing in Trees
View my print series 'Women in Trees'

Ilonkyyneleet // Tears of Joy

Ilonkyyneleet / Tears of Joy, 2016, ed. 30, 24x42cm + marg., 220€

Vihdoinkin yli viisi vuotta työn alla ollut kuvasarja alkaa osoittaa materialisoitumisen merkkejä. Seitsenosaiseksi suunnittelemani "Kyynelpuun oksat" -sarjan ensimmäisestä vedoksesta "Ilonkyyneleet" tuli jotenkin huomattavasti hentoisempi kuin mitä sen vielä luonnosteluvaiheessa luulin olevan. Se nyt jotenkin vain etsi itse muotonsa, minä simppelisti seurasin tyhmänä perässä ja kuuntelin, mitä kuva sanoi. Tämä saa poiketa ihan kaikessa rauhassa muista sarjan töistä, joissa paperilla risteilee huomattavasti tummempia ja paksumpia oksia. Vaikka vielähän nuo kaikki muut kuusi työtä ovat kesken. Muutama on viimeistelyvaiheessa, mutta aika viime metreillä sitä ehtii vielä kuvien maailma pyörähtää ympäri kerran, jos toisenkin.

En nyt sitten malttanut odottaa, että pääsisin kuvaamaan työn studiossa tasaisemmassa valossa, eikä koko asunnosta löydy kolkkaa, jossa valot ja varjot eivät tällä hetkellä leikkisi piirileikkiä. Mutta virallisille teosten laadukkaille pönötyspotreteille on aika sitten myöhemmin, nyt saavat kesän ja valon varjot riemuita yhdessä ilon kyynelten kanssa!

---

Finally, a series that I have been working with over five years, starts to finish. I have planned the 'Branches of the Tree of Tears' series to include seven prints. The first of them, 'Tears of Joy' is much more delicate than I thought it would be when I was sketching it. Somehow it just found its way itself, I just simply followed where the picture took me, and listened what it said. This one is very different from the other works of the series, in which much more darker and stronger branches are crossing the paper, but it's ok. Although maybe I shouldn't promise anything: those six other works are yet to be finished. Some of them are almost there, but I tend to do big changes at the very end - they still have time to change totally before they reach the printing paper.

I just couldn't wait for the proper photographing circumstances at my studio. There's no place in home, where the lights and shadows wouldn't dance their round game. But there's still good time to take the official good quality photos later, now it's time for the shadows of the summer and light rejoice together with the tears of joy!

Kevyesti kesänäyttelyissä // Light Summer Exhibitions

Kesän piti olla näyttelyllisesti aika tyhjä, mutta kuinkas sattuikaan... huomasin, että yllättäen kalenterissahan on ihan suma. Kevyesti hengitellen saa kuitenkin edetä: kaikki ovat yhteisnäyttelyitä ja minulta on kussakin mukana vain kahdesta kuuteen teosta. Höyry-galleriaan tuleva Plankko-näyttely on ainoa, jossa kaikki työt ovat uusia, eikä niidenkään kanssa nyt mitään hirmuisaa tuotannollista stressiä ole. Pientä painetta vain, mutta enemmän uuden tekemisen - ja työn äärelle pääsemisen - riemua.

I thought that there wouldn't be much exhibition action this summer, but well well... I suddenly noticed that the pages are filled. I still breathe quite lightly: all these are joint, group or collective exhibitions and I have only two to six artworks in each exhibition. There will be totally new prints shown only at the Höyry gallery, and I don't really stress about making them in time. Only a slight pressure, but more the joy of getting something new created, and getting to work, in general.

9.6.-8.7.2016
Muutos (Change)
Jyväskylän taiteilijaseura / The Jyväskylä Artists Association
Wanha Woimala, Vaajakoski (Jyväskylä)
Lue lisää nettisivuiltani / Read more from my web page

28.6.-23.7.2016
Summer Prints
Galleria G & Grafoteekki, Helsinki
Lue lisää nettisivuiltani / Read more from my web page

30.6.-24.7.2016
Keski-Suomen valokuvataiteen 12. aluenäyttely
The 12th Regional Exhibition of Photography in Central Finland
Galleria Ratamo, Jyväskylä
Kolme teostani on valittu mukaan Keski-Suomen valokuvataiteen 12. aluenäyttelyyn. Näyttelyn jurytti kuraattori Jan-Erik Lundström Luulajasta, Ruotsista.
Three of my works have been chosen to the 12th Regional Exhibition of Photography in Central Finland. The exhibition was curated by Jan-Erik Lundström from Luleå, Sweden.
facebook.com/events/978107132310600

2.-31.7.2016
Plankko
Ryhmänäyttely / Group exhibition
Höyry-galleria, Korpilahti (Jyväskylä)

Lisätietoa tulossa - More information to come later

Jännää // Excited

Checking out the b&w + brightness and contrast levels of my new print. The final adjustments before test and proof prints of a new work. Too exciting, having almost a slight nausea. #workdiary #workingday #artistlife #inmaking #theteargardenersdiary

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 14. 06ta 2016 klo 3.27 PDT

Ihan hirveän vaikeaa on kyllä pitää kuria itselleen. Mieli kun tekisi lähteä kirmaamaan tuonne ulos auringonpaisteeseen. Tekosyykin olisi valmiina: kamera odottaa ladattuna ulkoiluttamista ja pitäisi ottaa muutamia lähikuvia kivistä... Yritin liennyttää karkaamishalujani tulemalla parvekkeelle läppärin kanssa kirjoittamaan blogia kahvitauolla, mutta tämä auringossa paistatteleminen vain pahentaa tilannetta. Miten ihmeessä saan pidettyä itseni sisällä töissä? Kun olisi pakko.

Olen koko viikon epätoivoissani hionut uuden työn värejä kohdalleen. Nyt alkaa vihdoin näyttää lupaavalta, vaikka vielä on vähän matkaa: sen verran tarkka olen sävyistä, että melkein ei riitä. Kiire tuntuu kuitenkin luissa ja mielessä: postiin uusi työ pitäisi saada jo huomenna, siis signeerattuna ja pakattuna tietenkin. Yritän olla ajattelematta sitä.

Viime viikolla sain myös vihdoin tehtyä loppuun kuvasarjoja, joiden tekeminen ei onnistunutkaan ihan noin vain, kun musteet vaihtuivat muutama vuosi sitten. On jo aikakin: muutamia tiedusteluita joistakin töistä on tullut, enkä ole niihin pystynyt vastaamaan. Värisäädöt ja koevedokset ovat vieneet sekä aikaa että rahaa, mutta muutaman sarjan viimeiset vedokset olen saanut jo loppuun otettua, joten homma on ainakin aloitettu. Neljä työtä on voiton puolella, kuusitoista vielä jonossa. Olen itselleni luvannut, että tämän kesän aikana hoidan koko jonon alta pois. Kerrankin olen osannut järjestää itselleni ehjää aikaa tätä varten - jospa ne eivät nyt kalenteriin merkittynä livahtaisi työtutkan ulottumattomiin niin helposti.

---

Kas, suuri pilvi tuli peittämään auringon. Hyvä hetki palata sisään tekemään uusi työ loppuun.


---

It's just so hard to have some self-discipline. I just would like to go wandering outside into the sunlight. I have also the excuse made up: my camera battery is loaded and I really *should* take some closeups of some stones... I tried to end my urge to run away by coming to the balcony with my laptop to write this blog during my short coffee break, but this, sitting in the sun, just makes it worse. How an earth can I keep myself working inside? I really should.

For the whole week I have been desperately trying to get the shades and tones right in my new print. Now it finally starts to look promising, but I still have quite a lot to do: I'm that pedantic about colours that 'about there' isn't enough. I can feel the hurry with the project in my bones and in my mind: I should get this print to the post office tomorrow, and then it should also be signed and packed. I try not to think about it.

Also, last week I finally got to take the last prints of some series, that I haven't been able to do after the change of my inks a few years back. It was about the time: I've already received some inquiries about some of the works, and I haven't been able to answer to them. The colour adjustments and test and proof prints have taken both time and money, but there are a few series that I've managed to finish, so I've at least started the project. Four print series adjusted and printed, sixteen to go. I've promised myself, that I'll make the rest of them during this summer. And for once, I've managed to organize some time for this - maybe now, when everything is marked into my calendar, these jobs wouldn't hide from my work radar so easily.

--

Oh, one large cloud came and hid the sun. Good time for returning inside to continue with my new print.

Paluu päiväjärjestykseen / Back to the Routines

I have ordered water proof red envelopes for this summer's Random Prints Special Edition project. They will arrive later, so I'll just have to wait for a while to finish the packing... But I have now cut the back boards for the prints to prevent them from bending, and right now I'm placing each print in tight closed cellophane bag. I don't do either of these normally with Random Prints project prints, but this time it's a special edition, and I want to be sure that all my prints are safe when left in the Finnish outdoor air... Oh, and the name of the print (depicting a woman in red swimming suit jumping into water which is actually a gold framed coffee plate) is 'Summer Day'. #RandomPrintsProject #RandomPrints2016 #KätkettyTaide #päivihintsanen #paivihintsanen #artproject #artprocess #workingday #workdiary #inmaking #process #artist #HiddenArt #Pori #SummerDay #Kesäpäivä #Hahnemühle #Hahnemuhle #hahnemühlepaper #hahnemuehlepaper #HahnemühlePhotoRagUltraSmooth

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 6. 06ta 2016 klo 5.08 PDT

Eilen saapui uusi jääkaappi. Sen toi asennusmies, josta huokui vuosien asiantuntemus, ja joka sujautti kaapin paikalleen ohjeiden saattelemana tuosta vain. Ja hups vaan, vanha kaappi oli tiessään. Ihan toista kuin edellinen kaapinvaihto, josta jääneen muistijäljen mukaiseen tuntien asennustaisteluun olin jotenkin itseni ehtinyt virittää. Kun tuntien asennustyötä ei tullutkaan - vain puolen tunnin odotus, ennenkuin kaapin sai laittaa päälle - tuli ihmeellinen ajallinen tyhjiö. Luppoaikaa. Olisi varmaan voinut tehdä vaikka mitä järkevää, mutta en osannut tehdä oikein mitään. Hämmästelin vain, että voi olla päivä, jolloin voin seisoa kymmenen minuuttia yhdessä paikassa ilman mitään kiirettä mihinkään tai edes kolkuttavaa ääntä pään sisällä kertomassa odottavista asioista, ja sitten toiset kymmenen minuuttia, tai vaikka parikymmentä minuuttia toisessa paikassa, eikä edelleenkään ollut kiire mihinkään. Koska en kotona osannut tehdä mitään, eikä myrskykään ollut korauttanut vielä sateita yllemme, lähdin pienelle kävelylle (Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoon ja galleria) Beckerille, ilman mitään varsinaista asiaa. Istuin hetken Beckerin portailla auringonvalossa ja piirtelin mustaan vihkooni mieleen tulleita suunnitelmia tulevista projekteista.

Päivän aikana sain tilaamani vesitiiviit postituspussit. Pääsin vihdoin pakkaamaan Kätketty taide -projektiin Poriin lähteviä Random Prints (Special Edition) -vedoksia. Saatekirjeetkin tulostin kahteen kertaan, kun asemoinnissa oli tullut useampikin kirjoitusvirhe - mutta onneksi vedosmäärä on tällä kertaa vain kolmekymmentä, eikä yhdeksänkymmentä. Siihenhän se ilta menikin: kaikessa rauhassa olohuoneessa istuessa, vedos toisensa jälkeen kirjeen kanssa pussiin ja pussin päälle tekstiksi "Sinulle, kuka ikinä oletkin". Aamulla laitoin kuoret pakettiin, ja nyt ne ovat postitse matkalla Poriin. Projekti toteutuu aikalailla tasan kuukauden päästä.

Nyt pitäisi jatkaa Galleria G:n Summer Prints -kesänäyttelyyn tulevien vedosten kanssa. Joukossa on yksi vielä keskeneräinenkin, ja alkuviikosta pitäisi saada jo lähtemään kohti Helsinkiä. Johan tässä alkaa jännittää ehdinkö. Mutta mitään stressipaniikkia en tästä nyt aio ottaa, kun maitoakin saa taas kahviinsa kylmänä ja tuoreena.

---

Yesterday our new fridge arrived. It was brought by a man whose expertise in this area was seen far away, and who just placed the fridge in its place, just like that, without any fuss. And he took our old fridge away with him. It was totally different experience than our last fridge replacement years ago, and which I had remembered when I had prepared myself for hours of installation nightmare. When these nightmare hours didn't arrive after all - only a half an hour wait before we could turn the fridge on - I stepped into a strange timeless void. Idle time. I could have probably done all kinds of sensible stuff in that time, but I really didn't do anything. I was just wondering how there could be such a day, when you can stand ten minutes in one place without doing anything, or even feeling pressure to do anything, and then another ten minutes, or even twenty, in some other spot, and still you weren't in hurry. And because I couldn't really find anything to do at home, and the summer storm hadn't yet brought the rain upon us, I took a little walk to (the Jyväskylä Artists' Association's Artotheque and gallery) Becker, without any proper reason. I sat there, in the sun at the Becker house stairs for a while and draw some ideas concerning my future projects in my black notebook.

Also, my waterproof small pouches arrived. I finally could proceed to pack the Random Prints (Special Edition) prints for the Hidden Art project in Pori. I had to print the accompanying letters twice because of some spelling mistakes - but luckily the edition of the prints is this time thirty, and not ninety. The project took the rest of my evening: I just sat there in my living room, placing print after print in their own pouches and then writing the very familiar text upon the envelope: 'To You, whoever You are'. This morning I packed the envelopes and now they are travelling towards Pori. The project will take place just about in one month.

Now I should start working with my prints that will be sent in the Gallery G Summer Prints exhibition. There is still one not finished, and it's already after this weekend, when I should send them. I should probably already start to stress if I will make it. But then again, I just won't panic about this, after all, I now get milk in my coffee fresh and cold again, after a few days pause.

Elämä järjestykseen // Organizing Life.

Eilen lähdin aamulla työhuoneelle mieli intoa täynnä. Oman vedosnurkkaukseni läjittyminen on häirinnyt jo kauan: olen säilyttänyt kehystettyjä teoksiani kahdessa puisessa kuljetuslaatikossa, joiden eteen ja kansien päälle on sitten kertynyt kaikki muu. Aina, kun on tarvinnut jotain, on ensin pitänyt tyhjentää kaikki tavara edestä ja päältä, ja nyt, kun valmiiksi kehystettyjä töitä on ennätysmäärä, tajusin, ettei tila yksinkertaisesti riitä. Mittailin tilan tarkasti, ja viime viikolla ostin valmiiksi kaksi hyllyä ihmetellen, miksi en ole aikaisemmin aikaiseksi saanut, kun ei tämä nyt niin vaikea ja edes aikaa vievä projekti ole. En vaan ikinä opi.

Työhuoneella nurkka tyhjäksi ja ensimmäinen hylly kasaan. Jännitin lähinnä sitä, mahtuvatko hyllyt paikalleen aika tiukoilla mitoilla säädettyjen tukipalkkien väliin - kyllä mahtuivat! Lämmin helpotus valahti kehoon. Vasta sitten, kun tuli eteen töiden sijoittaminen hyllyille, tajusin ajatusvirheeni. Hyllyvälit olivat ihan liian pienet isommille töille. Oli aika lannistavaa, kun oikein fyysisesti tunsi intonsa häviävän ja väsymyksen ryntäävän tilalle - ja kuinka hölmöksi itsensä voikaan tuntea. (Tämä on suora käytännön esimerkki siitä, mihin johtaa, kun kaikki aika on kovin repaleista ja työn joutuu tekemään useissa lyhyissä erissä: unohtaa edelliset päätelmänsä ja syyt, miksi on jo hylännyt jonkun idean...) Toinen hyllyistä oli kuitenkin käyttökelpoinen: sain sinne pienemmät kehystetyt työni, paspoissa olevat isommat työni, putkissa säilytettävät installaatioprojektini ja rullalla olevat kalliit käsintehdyt paperini.

Onneksi Timppa keksi, että jos toisesta teoslaatikosta poistetaan kahvat ja kannen lukitussysteemit, ja käännetään se sivuttain maahan, saan siitä väliaikaisen säilön isommille kehystetyille töilleni. Päälle laitettiin tukirimojen ylle ohut vaneri tasoittamaan kannen (entisen sivuseinän), nakutettiin etuosaan pieni toppari liukumista estämään ja nidottiin vielä kuplamuovia vanerin päälle pitämään kiristekelmutetut kehystetyt työt paikallaan. Sivuille jäi vielä tilaa isoille vedoskansiolleni. Vain muutamia töitä piti jättää lattialle, kun eivät mahtuneet hyllyille, mutta lopputulos vastaa kutakuinkin toivottua: teokset ovat suhteellisen helposti saatavilla. Lopulta vain iso ja painava lämpölevy ja kolme pakkausta 70x100cm kokoisia pahveja jäi ilman sijoituspaikkaa. Lämpölevy löysi jo paikkansa vedoslaatikon päästä, eivätköhän pahvitkin uuden paikan jossain välissä löydä.

Projektin lopussa olin kohtuullisen väsynyt. Sekä rakentelu että roudailu oli suhteellisen fyysistä, eikä väsyttävyyttä ainakaan lieventänyt se, että tila on niin matala (150cm), että koko päivä tuli vietettyä kummallisen kumarassa asennossa. Eikä se, että evääksi oli yksi onneton kanaleipä. Lopulta, kun vähän ennen seitsämää lähdimme, olo oli kohtuullisen nuutunut ja siinä vaiheessa vielä olimme menossa tunnin vierailulle kotimatkalla. Olotilaa helpotti se, että tiesimme, että kotona odotti vapaa ilta: jääkaapissa paketillinen kanansiipiä ja herkkudippiä, ja kerrankin oli katsottavana dvd-leffa. Oli kerrankin sellainen olo, että vapaa-aikansa on ansainnut.

Puoli yhdeksän maissa lopulta pääsimme kotiin ja laitoimme uunin päälle - mutta ruoanlaitosta ei sitten tullutkaan mitään. Jääkaappi oli lämmin (eikä mitenkään kädenlämmin vaan oikeasti ihan kunnolla lämmin), eikä (vähintään) päivän lämpimässä lillunutta kanapakettia oikein uskaltanut uuniin heittää. Pakastinkin oli sulana, jopa kylmäkallet hölskyivät vettä. Onneksi pizzatilaus vielä toimi, mieli ei yksinkertaisesti keksinyt mitään muuta. Ei olisi enää jaksanut liikauttaa pikkusormeakaan, mutta pakkohan sitä oli tyhjentää kaikki ulos. Päivällä oli vähän harmittanut hienojen aurinkoisten hellepäivien loppuminen, mutta ajoitushan oli ihan priima, koska osa jääkaappitavaroista saatiin parvekkeen kylmälle betonille. Pakasteet olivat kaikki kuitenkin mennyttä.

Kun lopulta pääsimme paria tuntia myöhemmin dvd:n katselun ääreen (uudelleen lämmitetty pizza naaman edessä), totta kai dvd oli yhtä pikselimössöä, eikä puhdistus auttanut mitään. Onneksi pleikkarilla lähti lopulta pyörimään - kolmas kerta toden sanoo. Siinä vaiheessa - lähempänä kahtatoista - oli vain jo niin totaalisen väsynyt, ettei melkein jaksanut enää edes syödä eikä oikein keskittyneesti katsoakaan mitään. Se siitä vapaaillasta.

Varmaan väsymystilan mittavuuden takia en sitten saanut oikein unta koko yönä. Nyt toljotan tyhjin katsein oksia, jotka olen kerännyt piirrosprojektia varten ja leikkuria, jolla pitäisi napsia tänään kolmekymmentä pahvia sopivan kokoiseksi, mutta jotenkin moottori nyt ei oikein käynnisty.

Pitäisikö vain jättää tämä päivä suosiolla väliin ja paeta kirjan kanssa sohvalle lepäilemään? On sentään sunnuntai.

---

Yesterday I went to my studio with enthusiasm pouring in my blood. I've been annoyed of one corner of the studio for long: my framed prints have been in two wooden cases, and everything has piled upon them and in front of them. Everytime I've needed something, I've first have had to empty all the stuff from the front and then from the top, and at this time, when I have more framed artworks than ever, I just realized that there's just not enough space. I measured the space very carefully, and last week I bought two shelves wondering, what is it that has kept me from doing this earlier - this isn't so hard or time consuming. I just never learn.

At the studio we emptied the corner and built the first shelf. I was nervous mainly about the outer measurements and if the shelves will fit to the space between the large wooden supporting beams - and they did! I felt warm and fuzzy. It was only when I started to fit the artworks to the shelves I realized my aberration. The spaces between the shelves themselves were too low for my bigger works. It was quite discouraging, when you feel your spirit break and the tiredness crawl in instead, physically really - and how fool you can feel. (This is a live example of what it leads to, when your time is all very fragmented and you have to do everything in many sessions: you just forget all your conclusions and why you have abandoned some idea...) One of the shelves was usable, however: I could place there my smaller framed works, my bigger work in passepartouts, my installation projects in thick tubes and my expensive hand made papers rolled.

Timppa came up with a temporary solution to fix one shelf of one of the cases by turning it into one side and removing all handles and locks. He stapled a plywood cover upon the top (previously side), and nailed a small stopper to the front of the top, and then also a layer of bubble wrap upon the plywood to keep the framed works, protected with plastic wrap, in place. There was enough space in side for my bigger print folders. There were only few works that had to be left on the front floor, as they didn't fit to the shelves, but the final set up is just about what I had wished for: the artworks are relatively easy to reach. Finally there were only the very heavy hotplate and three packs of 70x100cm cardboard that I couldn't fit into the corner. Actually, we found a new place for the hotplate, so probably the cardboards will find one too.

After we got finished I was totally tired. Both building and carrying wooden framed artworks was quite physical, and it didn't help that the space is so low (150cm) that I had to bent myself the whole day to work. And it didn't help either, that I had only one chicken sandwich for lunch. Finally, when we left just before seven, I was somewhat weary and at that point we still had one one hour visit to make. It helped to think that we had a free evening to wait: there were some buffalo wings waiting in the fridge plus some good dip sauce, and dvd movie to watch. I really had the feeling, that I had really earned my free evening, for once.

We arrived home about half past eight and started our oven - but that was it. The fridge was warm (and not just about lukewarm, but really warm), and we really didn't have courage to eat the chicken wings that had been warming all through the day. The freezer had also melted, totally. Luckily for us, pizza place was still open and we could place our orders to have something to eat. At that point I really was so tired, that it took enormous effort to force myself to do anything, but of course we had to empty both fridge and freezer. During the day I had been a bit sad that the sunny warm days were over for a while, but the timing actually couldn't be any better, because we could then place some of the fridge stuff outside on the balcony's cold concrete floor. But all the stuff from the freezer was gone.

When we got to the dvd (with re-heated pizza waiting) a few hours later, of course the movie was one pixelated mash, cleaning didn't help. Finally, the third time we tried with Playstation 3, which luckily usually plays everything, and we got our free time started. At that point - it was almost midnight - I just was so totally drained, that I almost didn't have it in me to eat or even to watch the movie. So, that was my free evening.

I think it was the amount of my tiredness that I didn't then get myself to sleep. Now I'm staring (with empty eyes) some branches that I have collected for one drawing process, and a cutter that I should use today to cut about thirty cardboards to fit, but somehow I just can't get myself going.

Should I just leave it for today, and get my book and get to the sofa to have some rest. It's Sunday, after all.