Dan Sartain - Atheist Funeral

[Muualle - Elsewhere. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Eilinen oli kyllä taas huono päivä yhdelle onnettomalle Amnesty-feissarille, joka pompahti kasvoilleni Coffee Housen edessä... Ja tietenkin, kun tulin yläkaupungilta, reitti oli aika hyvässä määrin taas feissarimiinoitettu alusta lähtien. Vaihtaisivat joskus paikkoja, niin se ei ole aina se onneton Amnesty-aktiivi, joka viimeisenä saa kiukkupuuskan naamalleen. Ja oikeasti: oppisivat vähän tulkitsemaan eleitä - jos oikeasti katsoo ja VÄISTÄÄ KAHTEEN SUUNTAAN, niin se tarkoittaa, ettei ole kiinnostunut. Kieltämättä jäi kyllä surkuhupaisasti naurattamaan yhden Greenpeace-feissarin (melko kovaääninen) purkaus kanssatoverilleen: "***** mä vaan karkotan kaikki. Kaikki vaan ryntää mun luota pois". Toivottavasti nuo ressukat nuoret tajuavat jossain vaiheessa, että se feissarius on karkote, eivät varsinaisesti individuaalit sen takana.

Mutta kun tämä ei näköjään lopu ja käy aina vaan ärsyttävämmäksi, pitänee oikeasti alkaa suunnitella vastaiskua. Tietenkin voisi tehdä perinteisen "feissarit pois kadulta" -adressin, mutta ajattelin pakata hyvän edustuspaketin ja alkaa myymään feissareille kuviani. Pitänee ottaa kortteja ja pinssejä mukaan, koska kolikoilla maksettavaan juttuun voisi olla hyvinkin rahaa.

Kieltämättä silti ärsyttää: miksei saa rauhassa kävellä edes viittäkymmentä metriä kerrallaan ilman, että joku keskeyttää - saati sitten ilman sitä jatkuvaa keskeytysten virtaa? Jos olen yksin liikkeellä, haluan käyttää paikasta toiseen siirtymisen rauhalliseen pään tyhjennykseen ja seuraavaan miittiin valmistautumiseen; jonkinlaiseen keskittymiseen. Ja jos olen kaksin liikkeellä, haluan keskustella keskustelun rauhassa, ilman jatkuvaa keskeytystä. Kiertotien käyttäminenkään ei paljon auta, jos kohteet sijaitsevat kävelykadun varrella.

Äh.

Ärsytystä lievensi hieman feissariryöpytyksen jälkeinen onnistunut kirjoitussessio kahvikupillisen ääressä ja sen jälkeen Hannelen suorittama hoitoprosessi. Uskaltauduin pitkästä aikaa Jyväskylän Memphisiin (edellisen parin huonon kokemuksen jälkeen), kun terassi näytti niin mukavalta - lämpimältä ja varjoisalta. Ja tällä kertaa ruokakin osui nappiin - ihastuin karibialaiseen jerk-tahnaan. Voisi hankkia kotiinkin. Mutta kaupassa ei ollut enää illalla mansikoita. :(

Toissapäivänä aloin toimeliaana puuhastella jo tulevia apurahan hankintakierroksia varten (Coloria-projektille - mihin innoitti muutamakin inspiroiva yhteydenotto; arkistot aukenevat). Prosessia varten päätin pitkästä aikaa käydä vilkaisemassa Coloria-sivuston statistiikkaa. Hieraisin pariinkin otteeseen silmiäni, kun kolmantena Suomen ja USAn jälkeen statistiikassa oli Kiina - ei kävijämäärältään, mutta käytetyn kaistan leveyden osalta. Sitä oli kiinalaisten loudailuun kulunut parin päivän aikana enemmän kuin normaalikuussa yhteensä. WTF? No, Nancy Drew -moodilla tutkailin lisää ja selvisi, mitä ovat Kiinassa ladanneet: koko Uninvited Words -projektini liki 12-tuntinen ääniraitahan on mp3-fileenä verkossa ladattavissa samalla palvelimella. Hurraa! Spämmiteokseni on hitti Kiinassa!

Tänään oli herätys jo yhdeksältä, että ehdin signeeraamaan kehystettäväksi lähtevän työni ja muutaman muunkin. Eilen vein lisää kortteja myytäväksi Beckerille ja tarkoitus olisi askarrella jossain välissä jonkinlainen korttimyymälä nettiinkin (vaan missä välissä?) - kunhan ensin saan valitettua Englantiin siitä, että neljäsosa korteista oli nurkasta mäsänä tai muuten vaan huonolaatuisia. Rasittavaa tämä jatkuva pienten asioiden päälle törmäily.

Sentään aurinko tänään pojottaa vielä ulkona ja kun läpivetokin toimii, niin työntekohan on vallan mukavaa.