perjantaina, elokuuta 18, 2006

Muse - Map Of The Problematique



A Forest. 2006.

Jees. Korjattiinhan se vika sittenkin. Ei ollut koneessani eikä talon reitittimessä, kuten epäiltiin, vaan Helsingin päässä. Asiat alkoivat ratketa hyvin pian sen jälkeen, kun korjaaja kuuli, että tuossa verkkosysteemissä on tehty muutostöitä. Viikon, päivän ja 13 tunnin odottelun jälkeen yksi viiden minuutin soitto Helsinkiin, joku käänsi jotain mutteria ja kaikki on taas hyvin. Elisalla pätkii muutkin kuin nettiyhteydet.

Soittelin juuri yhdelle (mukavalle) Elisan ihmiselle, vinguin korvauksia ja kummastelin sitä, että vain päällekäyvällä aggressiolla saa jotain aikaan. Viikon ajan soittelin Elisaan useampia kertoja, puhuin helpdeskin ihmisille kuin - eh - ihmisille ja ystävällisesti: eihän katkos helpdeskin työntekijöiden syytä kuitenkaan ole. Mutta vasta, kun eilen otin valittajaämmäotteen käyttöön, oikeasti alkoi tapahtua jotain.

Käytännössähän suuria korvauksia on turha odottaa - ainakaan sellaisia, jotka kattaisivat menetykseni 1:1. Sain modeemin avulla tehtyä joitakin peruspäivityksiä, mutta menetin verkkotauon vuoksi kaksi isohkoa pikaisesti hoidettavaa projektia, joita en uskaltanut ottaa vastaan, koska en tiennyt yhtään tilanteestani. Joten, jos joku haluaa viedä minut kahville, syömään tai jäätelölle, tahi muuten jakaa minulle ilmaista rahaa, kontaktoikoon vapaasti.

Onneksi jo etukäteen on ilmaista kaffetta luvattu juuri tänään. Lähden lunastamaan moisen.

(Aku Ankka on sellainen kaikkitietävä opussarja, että sieltä löytyy viisauksia kaikkiin yhteyksiin.)
Kadonnut 33 tonnin erä käteistä rahaa. Löytäjälle kymppi palkkioksi.

- Karhukoplan kavalat konnat, Aku Ankka -

Ei kommentteja: