Omakuva ruttuillen.
Kutsuvierastyö uusitun Silakaan toiseen näyttelyyn (elokuu) kolahti sähkölaatikkooni muutamia tunteja sitten. Olen tuijottanut maagista kuvasarjaa lumoutuneena puolitranssiin vajonneena. En ole aivan tyytyväinen tapaan, jolla olen hoitanut Silakoitani viime aikoina; en voi sietää hällävälismiä tuon tyyppisissä projekteissa ja nyt itse siihen syyllistyneenä ryven otsarajaani myöten itseinhossa. Grrr. Mutta hyvä, että löytyy hyviä tekijöitä, jotka pitävät Silakan pystyssä. Pari päivää uuteen näyttelyyn, sittenpähän pääsevät muutkin pälyilemään.
Omahyväisenä olen tuijottanut iloisena myös uusia tekemiäni värityskuvia. En kaiken uhallakaan voi lakata ylistämästä itseäni ja tekemisiäni. Kuvat ovat NIIN hienoja! *pollea* Ja hopeatussi haisee hyvälle.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti