Haalistunut kaiku ja muut kadonneet / Faded Echo and other ones missing

One gallery just returned me 'Faded Echo' (2010, edition of 15, #pigmentinkprint 27x42 cm +marg. 195e+shipping). I was both very relieved and a little bit angŕy, since I was told a long time ago, that this last available print of the series was sold, and I only found out that it wasn't when I was making an #inventory of my prints, and asked the gallery where the payment was. Well, I have told everyone that this series is finished, but now there is one available again! (And one missing...) . #hiljaisiaharhoja #quietmirages #taidegrafiikka #taidegraafikko #illo #illustration #kuvitus #kuvittaja #illustrationdaily #kommuneo #shooart #illustrations #trees #finnishart #finnishartist #hallway #päivihintsanen

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Touko 24, 2018 kello 11.42 PDT

Huomasin alkuvuonna, että minulla on paljon teoksia, jotka olen merkinnyt myydyksi gallerioista/jälleenmyyjiltä jo hyvän aikaa sitten, mutta joita ei ole tilitetty minulle. Jonkin aikaa sitten aloin tehdä sitten oikein perusteellista inventaariota: ensin käymällä kevään aikana jokaisen sarjan jokaisen vedoksen läpi teoshallintaohjelmassa, ja kunhan homman saan loppuun, siirryn konkreettisesti tutkimaan joka kolon työtiloissani.

Inventaarion ensimmäinen konkreettinen tulos oli se, että sain takaisin Haalistunut kaiku- vedoksen, jonka olin merkinnyt myydyksi, ja josta en vain ollut saanut tilitystä. Harmittaa, koska tätä  teosta on kysynyt useampikin, mutta olen kertonut kaikille, että sitä ei ole enää saatavilla. Toisaalta, ehkä, kun teosta on kyselty niin paljon, se löytää vielä kodin nopeastikin.

Ironiaa on, että miltei samanlainen juttu tapahtui saman teoksen toisen vedosnumeron kohdalla. Hain muutama vuosi sitten kaikki teokseni pois galleriasta, joka ei tilittänyt koskaan ajallaan ja josta omien rahojensa kinuaminen oli oikeasti työlästä, kerta toisensa jälkeen. (Galleria ei ole enää jälleenmyyjälistallani). Tuolloin olin saanut tilityksen tämän vedoksen nimellä, mutta se olikin sekaannus: toinen teos oli tilitetty väärällä nimellä. Huomasin sen, kun Haalistunut kaiku olikin noutamieni vedosten joukossa, ja sitä toista vedosta ei ollut.

Ja kuinka ollakaan: jossain välissä gallerian ja työhuoneen välillä - tai toivottavasti: myöhemmin työhuoneessa - hukkasin pois noutamani vedoksen.

Useita muitakin vedoksia on teillä tietämättömillä. Joskus teokset "katoavat" jälleenmyyjän väärän tilitysmerkinnän vuoksi, mutta sitä tapahtuu melko harvoin. Useimmin teokset katoavat ihan omassa hallussani. Joudun näyttelyiden ja tapahtumien vuoksi siirtelemään vedoksia paikasta toiseen jatkuvasti, ja kehystämättöminä nuo ovat juuri niin ohuita ja sellofaanipussissaan liukkaita lipumaan kyydistä pois, että helposti karkaavat omille teilleen.

Luulen silti, että suurin osa nyt kadonneista vedoksista on piilossa työtiloissani, ja löytyvät, kun nyt pääsen aloittamaan perusteellisen läpikäymisen, supersuursiivouksen, ja avaan kaikki laatikot, kansiot ja muut, ja käyn läpi jokaisen raon, johon vedokset olisivat päässeet liukumaan. Todennäköisin skenaario katoamisille on se, että kun yleensä pakkaaminen tehdään ihan valtavassa kiireessä, ja varsinaisesta pakkauslaatikosta ulos jäävät työt helposti pakkaa johonkin väliaikaispakettiin, "jonka varmasti muistaa sitten myöhemmin". Kun taas purkaminen viivästyy ehkä viikon tai parikin, ja siinä ajassa ehtii aina unohtaa ne "väliaikaisratkaisut", jotka pakkauskiireessä tuli tehtyä.

Toivotaan, että kesäkuukaudet tuovat mahdollisimman monta kadonnutta kuvaa takaisin.

---

Early in this year I noticed that there are a lot of prints that I've marked as 'sold' from reseller galleries but of which I haven't got my payment of. A while ago I started making a thorough inventory: first going through every print of every series in my print management program (where I can see where each print is situated), and after I'll finish, I'll start to explore my work spaces.

The first concrete result of my inventory was to get back this one print Faded Echo, which I had marked as sold, but which hadn't been paid for me. I'm annoyed, because there have been a lot of people requesting this print, and I've told them it's no longer available. On the other hand, maybe it will find a home soon because it has been so requested.

The biggest irony is that almost the same thing happened earlier with this same print (another edition number). A few years back I fetched all my prints from one gallery which never paid on time and where it was a true agony to get payments. (The gallery is no longer on my resellers list.) At that time I had received payment of this print, but it was a mixup: another sold print was paid with a wrong name. I only found out, when I noticed that Faded Echo was among the prints I took back, and the other one wasn't.

And what happened: somewhere between the gallery and studio - or hopefully: later in the studio - I lost the print.

There are some other prints missing as well. Sometimes they "get lost" because of the wrong markings made by reseller, but this happens very rarely. Most of the prints are lost by me. I have to move prints around and from one place to another constantly, and without frames, in their cellophane bags they are just so thin and slippery, that they easily slide off.

I still think, that most of the lost prints are now hiding somewhere in my workspaces, and they will be found, when I'll get to start my thorough super cleaning: I'll open every folder, box and check every possible place, including all the slots and spaces in-between drawers. The most likely scenario on losing the prints is, that they get lost in this moving-around. Often the packing is made in such a hurry, and I make a lot of 'temporary' solutions for packing, "which I will certainly remember later". But when the unpacking then starts a week or two later, at that point I've certainly forgot all those 'temporary solutions' made a few weeks earlier.

I wish, that the summer months will bring back many of those lost pictures.

Lisää loppuja... / More 'Endings'...

'The Storm Rising', I still have a few prints myself, and there are some in the galleries, but for the ones who wish to have the last ones of the series: 29/30 is now at the #Jyväskylä Artist Association's @jyvaskylantaiteilijaseura Artotheque and 30/30 at #grafoteekki by the #finnishprintmakers @suomentaidegraafikot (#print size 15x15cm, paper 23x23cm, edition of 30, #pigmentinkprint 80€) . #taidegrafiikka #taidegraafikko #illo #illustration #kuvitus #kuvittaja #illustrationdaily #kommuneo #shooart #illustrations #island #myrsky #myrskynnousu #storm #ihmisiäsaarillaan #peopleontheirislands

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Touko 14, 2018 kello 12.30 PDT

Toisenlaisia loppuja... Yritän nyt ennakoida loppukesän ja alkusyksyn kiirettä tekemällä valmiiksi vedoksia jo olemassa olevista teoksista, jotta sen jälkeen voin rauhassa keskittyä täysin uusiin. Samalla tulin ottaneeksi loppuun muutaman vedossarjan. Myrskyn nousu oli viimeinen Ihmisiä saarillaan -sarjan 2014-2016 teoksista, joka sai reunaansa 30/30 merkinnän (vuoden 2017 teoksista on vielä noin kolmasosa tekemättä). Mutta viimeisen numeron piirsin myös Murheen kyyneltäjään (30/30) ja Pian lähtevän linnun varjo -työhön (20/20).

On se outoa, kuinka haikea olo voi tulla tuon viimeisen numeron kirjoittamisesta. Vähän niinkuin muuttaisi paikasta toiseen ja katsoisi viimeisen kerran tyhjää asuntoaan - että hei hei vaan, oli iloa ja surua, mutta tämän aika oli nyt tässä. -

Tarkoitus on viedä mahdollisimman moni Porin Asuntomessuille (heinäkuu), Galleria Aarnin näyttelyyn (elokuu) ja Habitareen (syyskuu) menevä työ kehystykseen jo nyt toukokuun aikana. Piti jo tänään viedä ensimmäinen setti, mutta signeerauskäsi alkoi eilen antaa sellaisia varoitusmerkkejä väsymisestä, että pakko pitää kynätön päivä, ettei kramppi muutu krooniseksi.

Edit: Maanantain ensimmäinen posti oli luonnollisestikin lasku tilaamistani papereista: 917,90. Käden palautumista odotellessa pitää laskea varmaankin tarkka kehystyssuunnitelma budjetteineen, ettei käy niinkuin viime vuonna, kun paperi-, muste- ja kehystyskulujen vuoksi heinäkuun viikkobudjetti oli noin neljä euroa (onneksi kesällä uusi peruna on hyvää ja halpaa!) :D

---

The other kinds of endings... I tried to prepare myself to the rush at the end of this summer and beginning of next autumn by making prints of the series of my old images, so I could then concentrate fully on the new ones. At the same times I took the last prints of some series. The Storm Rising was the last of the People on Their Island 2014-2016 prints to have 30/30 marking on it (there are still about one third not printed of the 2017 prints from that series). But I also made the last prints of the The Artisan of the Tears of Grief (30/30) and A Shadow of the Bird Leaving Soon (20/20).

It's the weirdest feeling, writing the last number. Like you were about to move from one place to another, and you were standing there, looking at your old place, thinking - bye, bye, it was both joy and sorrow, but there's time for everything. -

I'm planning to take prints to be framed during May, as many of those that I possibly can. I need the framed ones to Pori Housing Fair (July), Gallery Aarni exhibition (August) and Habitare (September). I had planned to take the first ones to the frameshop already today, but my signing hand started to send warning signs - too much writing. So, I just have to take a break of signing the prints, so the pain wouldn't turn to chronic one.

Edit: Monday. Of course the first mail was a bill of the papers I ordered: 917,90. While waiting my hand recovering, I propably should make a proper budget for my framing plan, so I could avoid what happened last year: because of my paper, ink and framing orders I only had about four euros for a week to use in daily stuff through the whole July! (Luckily in summertime the new potatos are both delicious and cheap!) :D

Pian lähtevän linnun varjo / A Shadow of the Bird Leaving Soon (17x17cm+marg, 100€)

Loput ja alut / Ends and beginnings

I don't remember the last time I had this much fun on my work day. I had the whole day just for my artwork (which too seldom happens these days): I finished three drawings, a few aquarelles and I managed to make some prints (like this Tear Bell from 2015), and I have packed 10 prints to be shipped around Finland (and one to Munich, my first order from there!) . #workingday #workdiary #artistlife #taidegrafiikka #printart #taidegraafikko #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #kyynelkello #finnishartist #finnishart #ihanapäivä

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Touko 7, 2018 kello 10.31 PDT

Tämä on ollut monien viimeisten kevät. Pari vuotta sitten päätin siirtyä täysin oman luovan työni varaan ja luopua täysin kaikista muista projekteista (kuten nettisivusuunnittelusta ja -toteutuksesta, tiedotukseen liittyvistä työpajoista ja koulutuksista, ja muusta sellaisesta), ja tässä viimeisen parin kuukauden aikana on taputeltu parin viimeisen suuremman projektin siirtymävaiheet loppuun. Vielä jää yksi asiakas, jonka kanssa homma jatkuu syksyyn, mutta sielläkin työmäärä on valunut jo nyt ihan olemattomiin, kun vastuu on siirtynyt pääasiassa henkilökunnalle. Lievä kaiho pitkästä nettiuran päättymisestä, mutta samalla ihana keveys uuden edessä.

Olin kyllä vähän hämilläni jossain vaiheessa, kun tajusin, että ajan repaleisuuteen tämä muutos vaikutti vain näennäisesti. Tuntuu, että täyspäiväisenä oman luovan työn tekijänä aika on vieläkin pienempinä sirpaleita, jos vain mahdollista. Olen kyllä aina tiennyt, kuinka pieni prosentti (vai peräti promille?) luovan työn tekijöillä on mahdollista tehdä sitä varsinaista luovaa työtä, mutta sen oikeasti sisäistää vasta, kun kokee sen käytännössä. Eikä sitä paperihommaa ainakaan vähemmän ole. Ja kuinka pieneen osaan voi itse vaikuttaa, kun useimpien asioiden eteneminen ei ole itsestä kiinni!

Mutta sitten on niitä ihania päiviä, kuten eilen, kun pääsin keskittymään ihan täysin ja ainoastaan vain teoksiini.

...

Ajasta ja sen puutteesta tarinoiminen on näköjään usein läsnä puheessani ja kirjoituksissani, mutta enää en ole siitä yhtään pahoillani! Noin kuukausi sitten vinguin ystävilleni erityisen pahasta työkertymästä ja olin aivan epätoivoinen siitä, miten saisin tehtyä kaikki. Pois ei voi jättää mitään, kun se näkyy välittömästi lompakossa. Tilanteen raskaudesta huolestunut (tai aikapulavalitukseeni kyllästynyt) tuottajaystäväni lupasi tehdä minulle ilmaiseksi ajankäyttösuunnitelman, josta saisin sitten työkalun helpottamaan arkeani. Otin tietenkin ihan onnellisena tarjouksen vastaan. Hän tarvitsi tätä varten vain tehtävälistauksen aika-arvioineen, ja koska teen sellaisen viikottain joka tapauksessa - tosin ihan vain ranskalaisin viivoin listattuna, kun en ehdi sen tarkempia suunnitelmia ikinä tehdä - se oli helppo lähettää. Seuraavana päivänä kaverini palasi asiaan hienon aikataulutuksen kanssa. Hän sanoi, että olihan hommia kieltämättä kyllä vaikea sijoitella, jos haluaisi työpäivän pitää ihan kohtuullisena alle yhdeksän tunnin päivänä, mutta hän sai ne hienosti aseteltua kuukauden ajalle asioiden kiireellisyysjärjestyksessä niin, että samana päivänä ei olisi ihan samantyyppisiä juttuja, eikä työpäivä ylittäisi yhdeksää tuntia, ja minulle jäisi vielä sunnuntait vapaaksi. Minulla kesti vähän aikaa, ennenkuin sain lähetettyä kaverilleni mutta-kiitoksen. Siis tällaisen: "Kiitos! ...mutta tuossa oli minun viikon työmääräni, ei kuukauden."

Kun näki viikon työmääränsä kuukauden mitalle ripoteltuna, ja silti päivät olivat pitkiä ja vapaapäivät harvassa, kieltämättä lannistuin tuosta hienosta suunnitelmasta, ja vastassa oleva vuori muuttui yhä korkeammaksi. Mutta tässä sitä ollaan, kolmen vastaavanlaisen viikon ja työmäärän jälkeen!

Pitää vain muistaa, että sitten on näitä tasapainottavia viikkoja, kun voi lähteä vapaasti kävelylle keskellä päivää ilman, että elämä keikahtaa nurin samantien. Ja kun asioihin voi vähän vaikuttaakin, ainakin ennakoimalla. Tällä viikolla teen vedoksia Porin heinäkuisia asuntomessuja, elokuun Galleria Aarnin näyttelyä ja syyskuun Habitarea varten. Ja teen pitkiä kävelyitä auringossa.

---

This has been a spring of many last times. A few years back I decided to concentrate fully on my own creative work only, and at the same time to let all my other projects go (like webpage designing and making, workshops and lectures about pr and information sharing, and other things like that). Now the last few big projects have finally ended during this spring. I still have one long-time client, with which I'll continue with until autumn but with only a few hours in a month. I have the strangest nostalgy over my nerdy web career ending, but at the same time a light feeling in front of everything new.

I was a bit mesmerised at one point, when I realised that this all didn't change my shattered schedules at all. If anything, it feels that now, as I'm working with my own creative projects only, my schedule is even more fragmentary, if possible. I've always known that the actual creative works is just a few percents (or even a few promilles?) of the overall working time, but it only hits you when you actually experience it all. And there is no less office work. And the amount of those things you really can't have affect on!

But then there are those wonderful days like yesterday, when I concentrate fully on my artworks - and only them!

Apparently I write and talk constantly about the time and how there is too little of it, but I'm not sorry about that anymore! About a month ago one I complained to my friends about the exceptionally big, almost unrealistic work load, and I was completely desperate about the situation. One of my producer friends worried about my situation (or bored with my whining) offered to make me a project plan for free, to help my work survival. Of course I accepted the offer gladly. She only needed a list of my jobs with an estimated time duration, which was easy to send, as I write one for myself for every week - only in very simple listing, not daily schedules or charts or anything, since I have no time to think about that. The very next day she sent a detailed time plan for me. She told me, that it really was quite hard to get all those jobs to fit in timetable, when she wanted to keep the working hours under the very reasonable 9 hrs per day, but she actually go it done: all the jobs scheduled on one month timetable, for the most urgent ones first, and also avoiding same kind of things successively, and with keeping working days under 9 hours, and I could have free Sundays even! It took me a while before I got myself to send her a but-thanks. Like this: 'Thanks! ...but that actually was my one week's work, not for a month...'

When I saw my week's work in a timetable for a month, and even then the days were long and not so much freetime, admittedly I was even more discouraged than before, and the work-mountain ahead me just grew biger. But here I am no, after three similar massive weeks!

I just have to remember - on the balancing side, there are also these kinds of weeks, when I can just leave for a long walk in the middle of the day without any worries. And when I actually can have influence on my time use, at least I can prepare myself for future hustles. This week I'm making prints for Pori Housing Fair in July, for my exhibition in Espoo in August and for Habitare in September. And I'll have long walks in the sun.

.

Taiteilijatalli / Coming up...

Pakkohan oli sanoa taas "kyllä", kun kysyttiin!

Muutenkin olen jännittänyt heinäkuusta alkavaa ajanjaksoa, kun loppukesälle ja alkusyksylle ruuhkautuu melkoinen määrä asioita - alkaen isosta putki- ja keittiöremontista ja suurinpiirtein koko asunnon tyhjentämisestä ja työvälineiden siirtämisestä toisaalle, ja siihen päälle vielä kolme deadlinea, josta yksi on vielä hutera "ehkä". Olen kauhistellut omaa aikatauluani ja jälleen yhden kesän lipsahtamista täysin työn merkeissä, joten oli ihan outo tunne, kun sanottuani joo Porin Asuntomessujen Taiteilijatallille, valahdinkin outoon kaikki-kyllä-järjestyy-tunteeseen.

Nyt nautiskelen tästä olosta niin kauan, kun se vielä päällä säilyy.

Asuntomessut on Porissa 6.7.-5.8.2018 ja itsekin pasteeraan joinakin päivinä paikan päällä - tarkempaa aikataulua pukkaa tietoon lähempänä tapahtumaa ja nopeimmin info tulee esille Taiteilijatallin omalla FB-sivulla. En vielä ihan tarkkaan tiedä, mitä tuonne asuntomessuille mukaan lähtee, mutta todennäköisesti jotain vähän isompaa, ja ihan varmasti pieniä Toisenlainen arki -sarjan vedoksia (kuten Avantouinti alla), jotka mahtuvat vaikka käsveskaan, jos ei autossa ole tilaa. Jospa sitä yrittäisi muutaman uudenkin työn saada mukaan.

...

I DID reply 'yes', once again, when I was asked.

I've been a bit horrified thinking about the time period starting next July, because there's such a lot of things piling up for the end of this summer and for the beginning of the autumn. Starting with a large scale pipe repair and kitchen reneval in our house, including emptying almost the whole home and moving my workstuff yet to another place, and on the top of that three deadlines, of which one is still a 'maybe'. I've been regretting my schedule already, thinking that there will be yet another summer that I'll spend working, so I was feeling very weird about it, when after replying yes to this Pori Housing Fair artist group, I suddenly felt that everything will just be ok.

Now I'm enjoying this feeling as long as it lasts.

The Pori Housing Fair will take place from July 6 to August 5, 2018 and I will be there in some days also - more information will be available closer to the event. I don't know yet for sure which artworks I will take with me to the fair, but very possibly something bigger with frames, and absolutely those small prints from Another Kind of Life series (like Ice Swimming below), which will fit to one's purse, if there's no room in the car.  Maybe I'll try to make also a few very new pictures also...






Avantouinti / Ice Swimming

Sanoilla, sanoista, sanoihin / With words, from words, to words

My life as a columnist has started! :) I just received my first ever colour/pigment column printed in #Ikonimaalari ('Icon painter') magazine, about ochre. The magazine comes out twice a year, so I'm not having any kind of stress about it - in fact I'm already waiting for the next one... (Not being orthodox / Greek catholic myself, I must confess, that I don't really know much about religious icons themselves, but the articles in this magazine are actually quite fascinating!) #okra #pigmentit

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Maalis 26, 2018 kello 5.55 PDT

Alan tässä taas heräillä jälleen yhden flunssaviikon jälkeen. Ja vanha tuttu aikapaniikki alkaa rakentaa pesää päähäni. Alunperin tarkoitukseni oli työskennellä maaliskuusta kesän loppuun kiireettömästi omien projektieni parissa, mutta (itsestäni riippumattomista ja inhimillisistä syistä) eräs projekti lykkääntyi alkuvuodesta maaliskuulle. Lievää aiempaa paniikintunnettani tasoittelin ajattelemalla, että koko homma hoituu maaliskuussa, ja huhtikuussa pääsen aloittamaan jälleen täysipainoisesti oman työni, mutta ensin tuli viivettä ennakoimattomien asioiden kanssa ja sen jälkeen flunssa, ja yhtä-äkkiä myös huhtikuu on isoksi osaksi hävinnyt kalenteristani. Oman luovan työn tekeminen on taas ahtautumassa pieniin ajanmurusiin, jotka jäävät jäljelle kaiken muun jälkeen. Eikä tunnu kovin lupaavalta, kun toipilasaika tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan.

Ihan jumissa en ole sentään. Puolitainnuksissa olen saanut vähän tekstejäni eteenpäin: kynällä en ole jaksa kirjoittaa, mutta mieli on kirjoitellut ja muokannut, ja olen merkinnyt muistiin aina sen, mitä olen jaksanut. Luonnon editointijärjestelmä, ja itseasiassa ihan hyvä. Lisäintoa toi viime viikolla eteisen lattialle kopsahtanut Ikonimaalari-lehti, jossa oli ensimmäinen pigmenttikolumnini, hienosti präntättynä.

Ja onneksi tästä tukkoisesta päästä saa revittyä myös tahatonta kapinamieltä. En tiedä, miten Earth Hour - valojen sammuttaminen tunniksi - melkein joka vuosi pääsee unohtumaan, mutta nyt flunssaisena ja maailmanmenosta ulossulkeutuneena suorastaan ylitin itseni! Tämän kerroin kavereilleni Facebookissa, miksen sitteen tunnusta sitä täälläkin: Makasin koko päivän vuoteen pohjalla flunssaisena ja heräsin illalla pimeään. Räväytin tottakai valot päälle, ensin makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen; sitten eteiseen, kun poimin päivän mainospostit lattialta; sitten keittiössä menin laittamaan teeveden liedelle ja jätin valot päälle, siksi aikaa, kun menin lukemaan meilini työhuoneeseen, johon myös laitoin valot. Enempää meillä ei huoneita olekaan. (Paitsi kylppäri.) Olin sit jotenkin hitaalla ja kaikki kesti sen verran, että vasta noin tunnin kuluttua aloin palata teemuki kourassani kohti leposijaa, ja samalla räpsyttelin valot pois. Siinä sitten tajusin, että koko tuon Earth Hourin, ja vain sen ajan, asuntomme oli loistanut pimeydessä kuin lyhty. (Paitsi se kylppäri, jossa ei ollut valoja, mutta ei siellä kyllä ole ikkunaakaan, josta kukaan ulkopuolinen olisi voinut nähdä, että osallistuin Earth Houriin edes yhdellä pimeällä huoneella.)

Tällä hetkellä tuntuu, että yllä kuvattu on vertauskuva koko elämästäni tällä hetkellä.

Ehkä sitä pitää vain hyväksyä, että elämä nyt menee kuin menee, ja istun vain kyydissä. Tulee niitä flunssia jatkossakin, ja ehkä sitten osaan seuraavan kerran todella Arvostaa, kun sitä Ehjää Aikaa omalle työlle on taas tarjottimella. Ja ehkä ensi vuonna Earth Hourin aikaan muistan räpsäyttää valot pois - tai ainakaan en laita niitä kaikkia päälle.


---




I'm slowly getting back to life after one more flu week. And my old friend, Time Panic, is trying to visit me again. Originally I planned to work with my own creative projects from March until the end of summer, but one project was postponed from the beginning of the year. At first I tried to calm myself thinking that I can manage the project fully in March - it's only one month and then I'll have time from April on - but then there was some unexpected delay with other stuff, and then my flu begun, and suddenly the April has vanished partly from my calendar. There's some time for my own creative work in small fragments only, left when everything else is finished. And it's not very promising, when I feel convalescent all the time, not healthy...

I'm not totally stuck, however. I've written some of my texts in bed: not using pen, but my mind has both written and edited, and I've tried to make some concrete notes now and then. Natural editing system, that is, and actually quite a good one. Last week I also received my copy of Ikonimaalari magazine (Icon Painter) in which my very first pigment column was published.

And I'm happy that my state brings out some unintented rebellion. I don't know why is it, that I tend to miss Earth Hour - putting lights out for an hour - almost every year, but this time I exceeded myself! I shared this for my friends in Facebook, so why not here: First I lied the whole day in my bed with flu, and when I woke up, it was sooo dark. I of course put the lights on: first to bedroom and living room, and then to hallway; then I went to put a tea kettle on and left the kitchen light on while I went to read my email to my office room (where I also put the lights on). Well, we don't have any more rooms (except the bathroom). I had planned to just check out my email very fast and then return to kitchen to my tea, but I somehow it took me almost an hour, before I returned to kitchen, took my tea, and returned to my bed, turning off the lights as I went. It was only then when I realised that it had been the Earth Hour, and through that time, and only for that hour, our apartment had shined like a lantern in the darkness. (Except the bathroom, which was dark, but there is not window which would have shown to the people outside that there was even one room dark...)

Right now I feel that this story above is like allegory of my life at the moment.

Maybe I should just accept  the fact, that life goes as it goes, and I'm just enjoying a ride. There will be yet another flu in some time, and maybe then, the next time, when I get some True Time for my own creative work, I can really Appreciate it. And maybe next time during Earth Hour I remember to turn the lights off - or at least I try to not turn them all on. 




 

TEOS 2018

Näköjään olen liian kiireinen kertomaan täällä blogissani ajoissa kaiken oleellisimman, mutta onneksi sentään tiedon Facebook-sivuilleni ja Instagramiin sain. Kevään tärkein tapahtuma on omalta osaltani Suomen taidegraafikoiden teosmyyntitapahtuma TEOS 2018, joka on Helsingin Kaapelitehtaalla avoinna vielä pari päivää, sunnuntaihin 4.3.2018 asti (pe 11-18, la-su 11-17, ilmainen sisäänpääsy).


VOITA pieni VEDOS!
Mene Suomen taidegraafikoiden teosmyyntitilaisuuteen Kaapelitehtaalle, etsi joku teoksistani, ja ota valokuva valitsemastasi teoksesta (tai ota vaikka selfie sen kanssa) - ja jaa se Facessa tai Instassa (tai molemmissa) hashtageilla #teos2018 #päivihintsanen
Voit osallistua useammallakin kuvalla.
Näin tehneiden kesken arvon tapahtuman päätyttyä 5.3.2018 yhden pienen (8x14cm +marg.) vedoksen Toisenlainen arki -sarjasta (voittaja saa valita minkä).

Lisää TEOS 2018 - teosvälitystilaisuudesta

---

Apparently I'm too busy to share the most current information in my blog at the moment, but luckily there's some info on my Facebook page and on Instagram. For me the most important event for this spring is the art sales event by the Finnish Printmakers, TEOS 2018, which takes place in Cable Factory, Helsinki, and is still open until Sunday March 4, 2018 (Fri 11am-6pm, Sat-Sun 11am-5pm, free entrance).

Win a small print
Go to the event and find one of my artworks, take a photo of the artwork (for example a selfie with it) - and share it on Facebook or Instagram (or both) hashtag #teos2018 #päivihintsanen (you can lose the ä dots if you like :D ) Please, take as many photos as you like.
At the end of the event, on March 5, 2018, I'll draw one winner who gets a small (8 x14cm + marg) print from Another Kind of Life series.

More about the event on TEOS 2018 FB page.

Kohtaamisia / Meeting People

Tuhannen ajatuksen kyyneltäjä - The Artisan of the Tears of a Thousand Thoughts

Päättyvä viikko on ollut jälleen niin täynnä huikeiden hetkien ja surkeiden tuntien vuoristorataa, että jälleen tästä jatkuvasta vatkauksesta ylös ja alas tulee taustalla vaanivaa elämän matkapahoinvointia. Jostain syystä eniten on kuitenkin kyrsinyt aivan yksinkertaisten asioiden muuttuminen (tai oikeammin: muuttaminen) äärimmäisen monimutkaisiksi ihan vain siksi, että kukaan ei tiedä tai viitsi ottaa selvää - ja se, että tilanteet eivät ratkea, vaan jäävät ilmaan seisomaan - ja minä siihen alle odottamaan, milloin se ratkaisu sitten romahtaa niskaan. Vaikka tällä kertaa ei ole kyse asiasta, millä lopulta olisi merkitystä oman elämäni tai työni kannalta lopulta mihinkään suuntaan (muutoin, kuin että asioita joutuisi taas hoitamaan mutkan kautta), tämä joka viikkoinen jatkuva keskeneräisten asioiden tilassa seisottaminen vain yksinkertaisesti niin k y l l ä s t y t t ä ä.

Siksipä olen jotenkin niin iloinen, että eilinen oli olemassa. Mikään keskeneräisistä asioista ei edelleenkään liikahtanut eteenpäin, mutta onnistuin jotenkin (ainakin vähäksi aikaa) pääsemään olotilaan, missä sillä ei ole väliä. Koko viikon olin vähän kahden vaiheilla, siitä, osallistunko Jyväskylän taidemuseolla taiteilijatapaamiseen ja teosesittelyyn vai en, ja vielä eilen kaupungille kävellessäni olin oikeastaan menossa vain kuuntelemaan muiden teosesittelyjä. Mutta sitten ajauduinkin puhumaan Kyyneltäjät-sarjastani (niinkuin kunnon kyynelpuutarhurin pitääkin työssään tehdä). Esittely jäi kuitenkin itsessään vähän sivujuonteeksi tuossa tapahtumassa, koska kohtasin Ihmisen, joka oikeasti - kaiken runsaan tarjonnan keskellä - näki Kyyneltäjäni, ja jonka sanat jäävät elämään vielä pitkäksi aikaa päähäni.

Mutta mistäpä minä en ongelmaa itsekin nykyään tekisi! Juuri eilen kerroin yleisölle Kyynelpuutarhurin päiväkirja -kirjoitusprojektistani, ja siitä, kuinka julkaisun kokoamisen ongelma on lähinnä editoinnissa: materiaalia on niin valtavan paljon, että sen koostaminen tolkulliseen parin sadan sivun muotoon tuntuu välillä ihan ylitsepääsemättömän hankalalta. Kun eilen pääsin kotiin, puolen metrin korkeutta lähentelevään materiaalipinoon tuli jälleen muutama käsinkirjoitettu muistiinpanosivu päälle lisää tuon Arvokkaan Kohtaamisen innoittamana. Merkkasin ne vihreillä post-it-lapuilla, kuten olen tehnyt muillekin kaikkein tärkeimmille sivuille, jotka haluan lopulliseen julkaisuuni sisällyttää.

Näyttää siltä, että Kyynelpuutarhurin päiväkirjasta taitaa tulla yhden kauniin taidekirjan sijaan viiden kilon järkäle - tai moniosainen kirjasarja...

---

This week has (again) been filled with such ups and dows that I'm starting to have some continuing motion sickness of life lurking in the background of my workdays. But somehow what annoys me the most is how some people just turn the simplest things to the most complex ones just because they don't know or they just don't bother to find out facts. This leaves the problems unsolved, but they just keep lingering above me, and I'm standing below them, waiting for all the solution to crumble down on my neck. Though this time it's not a question of an issue that actually would have any bigger importance in my life or work (it just would make some work-related things a bit more akward to do), but this continuous line of unfinished business, every week something new, just w e a r s   m e   o u t.

That's why I'm so happy, that I had yesterday. Anything unfinished didn't get solved, but somehow I succeeded to get those things out of my head (for some time, at least). I've been pondering the whole week if I should go to the artist meeting at the Jyväskylä Art Museum (yesterday). When I walked to town yesterday, I was still going rather to hear other artist to speak than to speak myself. But then it just happened that I found myself in front of the Tear Artisans telling about them (like any good Tear Gardener should do). However, the introduction to my artwork was just a secondary thing on that event, because I met a Person, who really - amongst all those dozens of artworks - really saw my Tear Artisans, and whose words will stay with me for a long time.

But there's no thing I don't turn into problem these days! Just yesterday I told about my Diary of a Tear Gardener writing project to the audience, and about my main problem being the editing of stuff: there's so ridiculous amounts of material, that editing it all to just a few hundred pages feels sometimes to be an impossible job. But yesterday, when I got home, I added yet a couple of pages to that pile of almost half a meter, as I was so inspired about meeting this Person. I marked these notes with a green post-its, like I have done with all the other pages, which I would like to include in my final text collection.

At times it feels like this Diary of a Tear Gardener will be a five kilos heavy block of pages, or a book series, instead of one beautiful art book.


.

Terveisiä lomakelandiasta / Greetings from the Form-Land

I've signed up to #teos2018 - the art sales event of the Finnish Printmakers @suomentaidegraafikot and Finnish Sculptors, taking place at #Kaapelitehdas #Helsinki 22.2.-4.3.2018. 'A Morning Haiku' & 'An Evening Haiku', both available from the event (#pigmentinkprint 2017, signed and numbered edition of 30, framed). . #haiku #morning #evening #taidegrafiikka #taidegraafikko #finnishartist #finnishart #taidettakoteihin #taideetsiikotia #helsinkiart #helsinkievents #instaartwork #instaartist

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Helmi 6, 2018 kello 2.08 PST

Tammikuu loppui ja helmikuu on alkanut flunssalla. Enää en makaa voipuneena vuoteen pohjalla, mutta vielä tämä viikko on toipilaismaista pikkupuuhailua. Hyvin järjestetty, kiireettömyyteen tähtäävä työkalenteri on taas romahtanut kuin hutera korttitalo: melkein vatsaan koskee, kun lukee listaa tulevista hoidettavista asioista, jotka ovat tässä muutaman viikon aikana kertyneet kasaksi. Kaikki pieniä, mutta lukumäärä suuri aikaan nähden. (Miten tässä taas näin kävi?)

Hyvä mieli silti, kun jotakin olen puolikuntoisenakin saanut tehtyä. Sunnuntaina - vielä ihan tolkuttomassa olotilassa - sain täytettyä Suomen taidegraafikkojen Teos 2018 -teosvälitystapahtumaan ilmoittautumisen (Helsingissä, Kaapelitehtaan Puristamossa ja Valssaamossa  22.2.-4.3.2018), joskaan en ole yhtään varma, merkkasinko mitään tietoja paperiin oikein (en ole päässyt käymään työhuoneella kohta kolmeen viikkoon ja siellähän se tieto on). Eilen rutistin kokoon Suomen kulttuurirahaston Keski-Suomen maakuntarahaston apurahahakemuksen. Melkein nauratti oma y-k-s-i-k-i-r-j-a-i-n-k-e-r-r-a-l-l-a-a-n täyttäminen, mutta olotilaan nähden ihan kelpo hakemuksen sain aikaiseksi. Kerrankin pedantista etukäteisvalmistelustani oli hyötyä, kun ei tarvinnut alkaa kehitellä liitteitä tyhjästä. Tosin iloa lähetetystä lomakkeesta vähän latisti myöhään illalla tullut Taiken kohdeapurahan kielteinen päätös. (Mutta mitä ihmettä: olin ilmeisesti hakenut jostain monitaidejaostosta? Pitää alla olla tarkkana noiden lomakkeiden kanssa: luulin, että se alun ensimmäisellä sivulla määritelty taiteenlaji tulee jotenkin automaattisesti hakemuksiin!)

Jos vaikka ensi viikon alussa pääsisin rahtautumaan työhuoneelle tsekkaamaan Teos 2018 -tapahtumaan ilmoittamieni teosten mitat ja pakkaamaan ne valmiiksi, ja pistämään alulle muutaman toipilasvuoteella mieleen hahmottuneen teoksen.

Mutta vielä tämän loppuviikon toivun hetken vielä värien kanssa. Lyhyttä apurahatyötäni en halua flunssalle lahjoittaa.

---

January ended and February started with flu. I'm not in fever anymore, but still this week is dedicated for very little chores. My well organized calendar, aiming for avoiding over-working, has just lost this fight: my stomach almost hurts, when I read the to-do list of following weeks - things that I haven't been able to do during these weeks. Not so big projects, but too many of them for the time in use. (How did this happen again?)

Still I'm quite in a good mood, since I have managed to do even something. On Sunday - still being very sick - I was able to fill out the sign-in form to the sales event of the Finnish Print Makers, Teos 2018 (in Kaapelitehdas in Helsinki from February 22 to March 4, 2018), though I'm not completely sure if I marked any of the artwork info correctly (I haven't been able to visit studio for almost three weeks and it is there, where all the necessary info is). Yesterday I filled the grant application for a local culture found, which came out quite good, considering that I wrote it with o-n-e-l-e-t-t-e-r-i-n-t-i-m-e. I was so happy I had made proper pdf-sheets for my projects earlier, and I didn't have to start making all the attachments yesterday. Though, my happiness about managing to send this application was a bit diminished, when I got the negative verdict of one Taike grant. (But what the hell: apparently I had applied the grant from a wrong place! I have to be more careful later!)

I wish that I could get to my studio at the start of the next week. I'd like to check out the Teos 2018 artwork info and pack them for transport, and also I'm already waiting to get to start my new artworks.

But there are still a few days left this week, and I'll spent them with my colour work. This grant funded working time is too short to give it for flu.

Apurahatyöskentelyn sietämätön keveys / The Unbearable Lightness of Working with a Grant

Detail of small print called 'Red Raven' (#pigmentinkprint 2017, ed.30, 8x14cm +marg. 45e+postage) Just sent one to Oslo. I think it was propably my first order ever from Norway... A lot of 'firsts' this year already! ♡ #raven #morningcoffee #coffee #coffeecup #taidegrafiikka #taidegraafikko #illo #illustration #kuvitus #kuvittaja #illustrationdaily #kommuneo #shooart #dailyillustration #illustrationoftheday #printart #artistsofinstagram #illustratorsofinstagram #instaillo

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Tammi 17, 2018 kello 3.53 PST

Sain viime vuoden puolella Kauppaneuvos Otto A. Malmin Lahjoitusrahastolta apurahan noin kuukauden työskentelyyn Coloria-projektini parissa. Tein jo muutamia kuukausia sitten itselleni suunnitelman asioista, joiden parissa työskentelisin ja selkeän aikataulun työlleni, ja olen nyt tammikuussa toteuttanut suunnitelmaa tunnontarkasti. Itseasiassa - innostuneena vähän tehokkaamminkin kuin piti: ehdin todennäköisesti tehdä apurahalla paljon enemmän kuin mitä olin suunnitellut.

Mutta mikä ihme siinä on, etten pysty tekemään tätä apurahatyötä levollisin mielin? Olen vuosikaudet varastanut Colorialle ja väreille aikaa muulta työltä, ja vahva "ei-nyt-saisi-tehdä-tätä-kun-pitäisi-tehdä-muuta" -ajattelu on näköjään vaikea karistaa päästä pois. Tammikuun päiväjärjestykseeni merkitsin, että värit ovat nyt ensisijainen työni, ja muu työ saa vuoronsa vasta apurahatyöpäivän jälkeen, mutta silti kiukustunut omatunto nalkuttaa heti, kun silmä osuu pakkausta odottaviin vedoksiin työhuoneen pöydällä. Järjestin jo ajat sitten asiat niin, että muu työ ei kärsi yhtään, ja silti en usko itseäni. On todella outo tunne, kun samanaikaisesti puhkun innostusta, ja kuitenkin on vaikea keskittyä ja joudun hokemaan koko ajan mielessäni, että teen tätä ihan luvan kanssa.

Jos olen vihdoin saanut apurahoja jakavan tahon arvostamaan värityötäni niin paljon, että saan apurahan tarkoitukseen - miksi kummassa en saa itseäni sisäistämään samaa asiaa?

---

Last year I received an one month working grant from Otto A. Malm Foundation, to work with my colour project Coloria. I made a working plan and schedule for my grant work already months ago, and now, in January, I have followed my plan strictly. Actually - because I'm so enthusiastic about this, even more efficiently than I had planned: probably I will achieve much more with this grant than I thought.

But why an earth can't I put my mind on ease with this grant work? For years I have stolen time to Coloria from my other projects and works, and now that strong 'you-can't-do-anything-with-colours-because-there's-other-stuff-to-do' thinking is apparently difficult to get rid of. In my January day planner it states that for this month the colours are my primary work, and everything else comes after the grant-workday, but still I find my conscience nagging angrily, when I accidently see the prints on my studio desk waiting for packing. It was already weeks ago when I organised everything in a way, that my other projects won't suffer at all, but still I can't make myself believe it. It really feels weird, when, at the same time, you are filled with enthusiasm, and still it's hard to concentrate and I have to remind myself constantly, that I have a permission to do this.

If I've finally gotten to the point, where a grant-giving organisation is believing in my colour work so much, that I get a grant for it - how come it's so unbelievable difficult to adopt the idea myself?

Jyväskylän taiteilijaseura juhlatuulella / Jyväskylä Artists' Association Celebrating

Yesterday's news! There was a exhibition review yesterday in local newspaper, about the #jtsjuhlatuulella exhibition by @jyvaskylantaiteilijaseura at the @jkltaidemuseo - My work was not mentioned, but Timo's newest artwork was, with a photo (now in the collection of the #jklartmuseum)! #timosälekivi #Kattomaisema

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Tammi 6, 2018 kello 3.29 PST

Vaikka nyt reilun puolen vuoden yksityisnäyttelytauolla olenkin, ei näyttely- ja tapahtumatauko ihan totaalinen ole. Parhaillaan Jyväskylän taidemuseossa on meneillään Jyväskylän Taiteilijaseura Juhlatuulella -näyttely, joka aukesi jo joulukuun puolella, samalla kun samanniminen kirja julkistettiin. Lisätietoa kirjasta ja näyttelystä Juhlatuulella-Facebook-sivulta ja niihin liittyviä kuvia löytyy Instasta hashtagilla #jtsjuhlatuulella. Minulta on näyttelyssä esillä yhdeksän kuvan Kyyneltäjät-sarja - joka ei aiemmin olekaan ollut Suomessa esillä samalla kokoonpanolla.

Viime viikolla sain peräti kaksi näyttelyynosallistumiskutsua, joista toiseen (helmikuussa aukeavaan) lupauduin samantien mukaan parilla työllä ja toista vielä hetken mietin. Ja kunhan tässä pari pientä juttua saan vielä kotona hoidettua, lähden työhuoneelle jatkamaan inventaariota ja samalla valitsen töitä valmiiksi Teos 2018 -teosvälitystapahtumaa varten.

Muuten olenkin pitänyt sormet näppäimistöllä: väritekstien ohella Kyynelpuutarhurin päiväkirja on alkanut ottaa muotoaan. Tekstiä on niin paljon, että lähinnä jäljellä oleva työ taitaa olla editointia: järjestämistä ja karsimista. Kuvat saavat odottaa nyt vähän aikaa.

---

I'm taking a short break from having solo exhibitions, but that doesn't mean that I'm totally avoiding exhibitions or events.  At the moment there is an exhibition by Jyväskylä Artists' Association at the Jyväskylä Art Museum. It opened already in December at the same time when a book with the same title as exhibition (Jyväskylän Taiteilijaseura Juhlatuulella) was published. Take a look at book/exhibition related photos at Instagram using hashtag #jtsjuhlatuulella. I'm exhibiting my nine picture Tear Artisans series - which actually haven't been shown in Finland in this all-nine-combo.

Last week I also received two group exhibition invitations, and I replied already yes to one (opening in February) with a few requested artworks, and I'm still thinking about the another one. And as soon as I get a few smaller things finished, I'll leave to my studio to continue making inventory and at the same time I'll pick some artworks to be sent to Teos 2018 art sales event in Helsinki.

Besides this: I've been keeping my fingers on keyboard, writing. A lot about colour, but also the Diary of the Tear Gardener is starting to look like more than a possibility. There are so many texts that I think the rest of my work now is mainly editing: organising and leaving something out. My work with pictures has to wait for a while.

Preview from the #jtsjuhlatuulella @jyvaskylantaiteilijaseura exhibition setup at the #jkltaidemuseo @jkltaidemuseo #Jyväskylä art museum. My #thetearartisans series next to Timo #Sälekivi's painting. #timosälekivi #päivihintsanen #kyyneltäjät

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Joulu 14, 2017 kello 3.56 PST

Lupaavaa - Promising

So, it was the last day of my exhibition here at the beautiful #Höyrygalleria #Korpilahti #Jyväskylä today. Now already packed and driving back home... Thank you all who visited my exhibition! ♡

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Joulu 30, 2017 kello 6.54 PST

Eikö ole aika rohkaiseva merkki, jos viimeinen vuonna 2017 lukemani sähköpostiviesti koskee teostiedustelua, ja ensimmäinen vuonna 2018 lukemani samoin? Höyry-gallerian joulukuinen näyttely kului nopeasti ja moni teos sai uuden kotinsa - juuri luin vieraskirjaan kirjoitettuja viestejä, eikä suu voi vetäytyä kuin hymyyn.
Kuvitusvedosten ja korttien inventaariokin tuntuu pitkästä aikaa mukavalta ajanvietteeltä (televisiota katsellessa), eikä vastentahtoisesti suoritettavalta pakkopullalta.

Ja sain peruutusajan huomisaamuksi hammaslääkäriin! (Hampaasta lohkesi yli viikko sitten iso pala pois, enkä päivystykseen pääse, kun ei ole kipuja. Käskettiin ostamaan apteekista väliaikaista paikka-ainetta ja paikkaamaan itse, ja koska kyseessä on toiseksi viimeinen hammas takaa, ja murtuma äärimmäisen hankalassa paikassa, Timppa on sitten iltaisin tökkinyt paikka-ainetta suuhuni. Jokailtainen manööveri, kun eihän se paikka oikein ota pysyäkseen. Hammas on niin halkeillut muutenkin, että pelkään menettäväni koko kruunun, mutta enää vain yksi ilta - peukut pystyyn!)

Muutenkin taidan jälleen löytää jälleen muutamia vuosia sitten kadonneen positiivisen vireen ajattelumaailmastani. Viime vuodet ovat kieltämättä olleet Raskaita isolla alkukirjaimella. Välillä on tuntunut, että vain vetää elämää perässään kivireen lailla - elämisen sijaan. Säikähdin jo vähän itsekin kyynistynyttä maailmankuvaani ja väsynyttä suhtautumistani pieniinkin vastoinkäymisiin. Vastoinkäymisten käsitteleminen "haasteina" kuulostaa korviini edelleenkin vain sanapyörittelyltä, ja maailma kieltämättä antaa aika paljon aihetta kyyniseen ajatteluun, mutta jotenkin vain valonsäde sisäisessä mielikuvitusmaailmassani on nyt kaikin puolin voimakkaampi ja valaisee vähän isommin kuin aikoihin.

Pitkästä aikaa huomaan odottavani asioita innolla - jotain muutakin kuin viltin alle nukkumaan pääsemistä.

Ja uusia ideoita... Niitä olen kirjannut joulun jälkeen jo yhden pienen vihon täyteen.

Eiköhän tästä vuodesta hyvä tule.


---

Isn't it quite promising, when the last email you read in 2017 is a artwork inquiry, as is the very first email you read in 2018? My exhibition at Höyry gallery in December went by almost to fast and several of my artworks found a new home - I just read messages on my exhibition guest book, and I can't but smile. Even the inventory of my illustrations and postcards feels like something nice to do (while watching telly), and not something that I'm forcing myself to do.

And I did get a dentist appointment for tomorrow! (My tooth splitted over a week a go, and I can't get the fast/daily appointments (sort of emergency) since my tooth is not hurting. They just told me to buy some temporary filling stuff from pharmacy and fill it myself, and because it's in such a difficult spot in my mouth, Timppa has put the filling into my mouth every evening. Every evening, because it just won't stay put. And my tooth is so cracked that I'm afraid of losing the whole tooth, but only this night to be nervous about that anymore, tomorrow it will be fixed in dentist!)

Somehow I feel that I'm going towards the basic positive mood I earlier had all the time but which has been a bit lost for the couple of years. Undeniably the latest years have been really Heavy, with a capital letter. At times I've felt myself dragging my life with me, instead of living it. I was already a bit startled when I noticed how cynical my world view has become and how tired I got of every little misfortune. I still think that talking about challenges instead of problems is just a word play, and the world admittedly is giving plenty of reasons to be cynical, but somehow the light beam in my inner, imaginary world is just so much stronger and more illuminating than in ages...

After a long time I'm finding myself waiting for stuff to happen - something else than getting back to sleep.

And new ideas... Since christmas I've already filled one small notebook with them.

I think this year is going to be just fine.

Kalenterijuttuja / Calendar Things

'Winter Night Sky' #pigmentinkprint 2017 shown in my exhibition at Höyry-galleria through December. #taidegrafiikka #taidegraafikko #illo #illustration #kuvitus #illustrationdaily #kommuneo #shooart #illustrations #illustratorsofinstagram #artistsofinstagram #instaillo #dailyillustration #Höyrygalleria #jklevents #näyttely #winter #night #nightsky #talvi #yö #yötaivas #lumi #tähdet #snow #stars

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Joulu 22, 2017 kello 1.52 PST

Katselen kalenteriani ihmeissäni. Tänään on vielä melkoinen määrä hommia tehtäväksi, mutta jouluna, eikä joulun jälkeen, ensi viikolla, kalenterissa ei ole yhtään merkintää. Myöskään tammikuun ensimmäisellä viikolla ei ole yhtään merkintää, eikä toisellakaan. Eikä kolmannellakaan. Valun jonkinlaiseen lempeään auvon tilaan, kunnes tajuan, että käsissäni uusi kalenteri: en vain ole ehtinyt tekemään vielä merkintöjä siihen. Teksti löytyy vanhan kalenterin sivuilta, eikä se ole yhtä lempeä. Mutta silti: kun olen varautunut kirjoittamaan käteni kipeäksi ja seuraamaan tyhjien päivämäärien peittymistä kirjainten alle, lopputulos ei olekaan yhtään niin hurja kuin olen kuvitellut. Jossain vaiheessa, joko uudenvuoden aattona tai tammikuun ensimmäisellä viikolla näyttelyn purkaminen Höyry-galleriasta Korpilahdella, muutoin hiljaista sisäsiistiä toimistotyötä. Muutaman teoksen lähettäminen sinne tänne, mutta ei massiivisia näyttelylähetyksiä, ei junalippujen ja majoitusten varailuja, ei aikataulujen sumplimista... Ei ajan risaiseksi repiviä pikkujuttuja.

Kalenterien tyhjät päivät tuntuvat omituisen ihanilta. Muutenkin olo on kummallisen kevyt. Joulukuun aikana elämä on ollut täynnä hyvällä tavalla outoja tapahtumia ja kummia yhteensattumia. Viimeisin niistä tuli muutama päivä sitten. Kävin parin päivän pikareissulla Tampereella (pakkohan Muumimuseo oli vielä tämän vuoden puolella nähdä - jostakinhan kuvituskateutta pitää kerätä moottoriksi ensi vuotta varten), ja samalla päätin laittaa loput Random Prints -kuoret maailmalle. Tampereella asuu paljon tuttujani, mutta en ilmoittanut vierailustani kenellekään, joten oli aivan sattumaa, kun ystäväni Outi löysi yhden jättämistäni kirjeistä tamperelaisesta kirjakaupasta!

...

Toivottavasti tämä odottavaisen kevyt olotila jatkuu pitkälle ensi vuoden puolelle. Vuosi alkaa heti aivan uudenlaisilla haasteilla. Olen uuden vanhan edessä: kirjoitushommia - josta maksetaankin. Onneksi tilaushomma alkaa kevyesti ja harvakseltaan (ei heti altaan syvimpään päähän sentään!), vaikka odotankin sitä jo ihan valtavasti! Samanaikaisesti tarkoitukseni on työskennellä tammikuu Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta saamallani apurahalla Colorian ja kirjoittamisen parissa. Ja siinä sivussa luonnostelupöytäni on jo raivattu valmiiksi tulevaa varten!

---

I'm looking at my calender astonished. I have plenty to do today, but at xmastime, or next week, after xmas, there are no markings on my calender. Nor on the first week of January, nor the second or third week. I'm sinking into a soft and warm bliss - until I realize that I'm holding my new calendar: I just haven't made any markings yet. I can find it all on the pages of my old calendar, and it's not as gently to me as the new one. But still: after preparing myself writing the dates and to-dos until my hand hurts, covering all pages with letters, the result is not what I had expected. At some point, next week or at the first week of January, I have to go to pack my exhibition at Höyry gallery in Korpilahti, but otherwise there's nothing but silent office work. Maybe sending a few artworks here and there, but not really massive shipping thingies, nor booking train tickets or accommodations, nor fighting with schedules... No anything that rips the time into tiny shreads.

Those empty days on my calendar feel extraordinary nice. I'm feeling oddly light. In December my life has been filled with odd events and coincidences, the latest happened a few days ago. I visited shortly Tampere (I had to see Moomin museum, and collect some illustrator 'envy' to fuel my next year...) and I decided to leave the rest of my Random Prints envelopes on that trip. There are a lot of my friends living in Tampere, but I didn't let anyone know that I'm visiting ...so it was totally a happenstance that my friend Outi found one of the envelopes in one bookshop!

...

I wish that this light feeling will continue for the next year, which is starting with complete new challenges. I'm facing both new and old: starting writing again, and getting even paid of it. Luckily the commission job is not very heavy and I'm waiting quite anxiously to get to it! At the same time I'm planning to work January with my working grant, given to me by Otto A. Malm foundation, for working with Coloria and colour stuff. And my sketching desk is already emptied for the future days.

@Regrann from @okotala - Just a wonderful surprise today: I found #randomprints artwork from the bookshop shelf while shopping today! I've followed @paivi.hintsanen 's Random prints project so long — and now found one! (I have also bought her artwork). Päivi, you made my day!! - #regrann . . EDIT: How likely it is, that the #randomprints2017 envelope is picked by one of your friends? Who has had no idea that you have spent the day in town, who has has no idea where to look for these, and who has had no idea that the last fifteen prints of this year's #randomprintsproject have now been left around #Tampere! Outi, YOU made my day!

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Joulu 20, 2017 kello 6.52 PST

Avajaiset / Vernissage

Talvihaiku II / Winter Haiku II (2017, ed.30, 15x15cm+marg., 80€

Yöllä heräsin moneen otteeseen siihen, että rannetta ja sormia kivisti. Järki sanoisi, että nyt pitää heittäytyä lepuuttamaan käsiä, mutta vielä kovempi ääni sisälläni kannustaa viimeisten tuntien rutistukseen. Sain venytettyä deadlinea, ja tänään on viimeinen päivä saada vedoksia kehystykseen, jotta ne ehtivät näyttelyyni saakka loppuviikosta. Eikä töitä ole enää kuin muutama, melkein jo valmiina. Vedosten leikkaaminen oikeaan kokoonsa ei kiusaa käsiä tolkuttomasti ja signeerata ja numeroida voin vain kehystykseen menevät työt, ja loput ehdin sitten myöhemminkin. Kuuden tunnin päästä käteni pääsevät lepäämään, ja minä myös. Aion heittäytyä sohvalle loppuillaksi - levitän kasvonaamion kasvoilleni ja upotan varpaani jalkakylpyyn ja katselen televisiota tyhjäpäisenä.

Isompi palkinto odottaa sitten vajaan viikon päästä: avajaiset. Tällä kertaa avajaiset merkitsevät itselleni vähän isommankin tikistyksen loppua: viimeiset pari kolme vuotta elämä on ollut tauotonta pakkaamista ja valmistelua, kun näyttelyväli on tullut vähän turhan tiheäksi, mutta tämän Höyry-gallerian näyttelyn jälkeen jään näyttelytauolle. Seuraava yksityisnäyttelyni tämän jälkeen on vasta elokuussa 2018. Kevät ja kesä on varattu kalenterissani luovalle työlle. Ja ehkä ensimmäistä kertaa vuosiin pääsen viettämään jonkinlaisen kesäloman.

Ilta-avajaisten sijaan Muisto meren rannalta -näyttelyssäni on jälleen avajaispäivä: tervetuloa lauantaina 2.12.2017 klo 12-16, Höyry-galleriaan, Korpilahdelle (Jyväskylä)!


---

Last night I woke up several times because my wrist and fingers were hurting so much. My brain says that I should stop working right now and rest my hands, but there's even stronger voice inside me pushing me to work still these few hours left. I did manage to push the deadline a little bit further, but today is the very last day to get the rest of my prints to the frameshop, so that I could have them on my exhibition at the end of the week. There are only a few prints left, and they're almost finished. Cutting those prints won't tease my hands too much, and if I'll sign and number only those prints which are going to be framed... The other prints can wait for another day. Six hours still, and then my hands will get the well-earned holiday, and me too. I'll throw myself on sofa for the evening - I'll have myself a relaxing face-mask, I'll sank my toes in gentle feet bath and I'll just watch telly with no brain activity.

A more luxurious prize is waiting for me at the end of the week: vernissage. This time it means more to me than usually, the end of overly busy era: for the last two, three years my life has been packing and preparing, because of a continuous line of my solo exhibitions, but after this Höyry gallery exhibition I'll have a break. My following private exhibition will be only in August 2018. Whole spring and summer is booked for my creative work. And maybe, for the first time in years, I'll be able to have a summer break of some kind.

No evening vernissage for me, but the whole day of celebrating my A Souvenir From the Seaside exhibition: welcome to Höyry gallery in Korpilahti (Jyväskylä) on Saturday December 2, 2017 from 12 noon to 4pm!

Paperi ja sähkö / Paper and Electricity

Returning to my 'People on Their Islands' series with six new prints. Here a sneak peek to 'Astronomer'. I'm still making a few colour adjustments, but it's soon ready to be signed. Tomorrow I'll be taking this and some other prints to frame shop and they will be first shown at my #exhibition at Höyry-galleria on December. #ihmisiäsaarillaan #peopleontheirislands #astronomer #taidegrafiikka #höyrygalleria #jklevents #kuvataiteilija #kuvataide #prints #pigmentinkprint #stars #starrysky

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 20. 11ta 2017 klo 10.20 PST

Eilen sain vietyä ensimmäisen satsin uusia kuvia kehystämöön. Loppuviikosta pitäisi saada sinne vielä toinen satsi, jotta ne ehtivät ensi viikolla Höyry-gallerian näyttelynripustukseen. Tänä aamuna ajattelin hoitaa pikaisesti pressimatskut kuntoon ja jatkaa sitten uusien töiden parissa jo ennen puolta päivää, mutta mitä vielä. Tiedotteen kirjoitin valmiiksi jo aiemmin ja tarvittavat e-kutsut ja somekuvatkin on jo viimeistelty, mutta uusien kuvien muokkaaminen pressikuviksi vie yllättävän kauan aikaa.

Etenkin joitakin sinisten sävyjä on melkein mahdotonta saada digitaaliseen kuvaan niin, ettei ne tuntuisi totaalisen vääriltä (paperilla sininen sävy on tumma ja rauhallinen, digitaalisena sama sävy alkaa hehkua sähköisen rauhattomasti - syvänä ja kauniina kylläkin, mutta vääränä). Olen miettinyt pääni puhki, miten välttäisin myös sen, että valkoisiksi jääneet kohdat eivät suorastaan hehkuisi kuvaruudulta ilman, että muuttaisin sen harmaaksi. No, paperi ja sähkö, kaksi aivan eri ympäristöä. Jo ajat sitten olen hyväksynyt, ettei kuvista saa koskaan täysin tyydyttäviä, kun katsojan käyttöliittymä (eriväriset näytöt ja mobiililaitteet) kuitenkin vaikuttavat kuvan sävyyn. Mutta ehkä siksi sähköisen kuvan kontrastin ja dynamiikan saaminen mahdollisimman lähelle originaalia paperikuvaa onkin niin tärkeää.

Nämä ovat tietenkin niin pikkutarkkoja juttuja, että ne tuskin tiedotuskuvien käyttäjiä tai katsojia liikuttavat lainkaan, mutta olen ottanut tavakseni käsitellä kuvat samalla nettisivujani varten, ja siellä kuvien pitäisi olla mahdollisimman oikean näköisiä. Ehkä tällä kertaa pitää hylätä tämä moniajo, muuten jää osa näyttelyteoksista viimeistelemättä...

Takaisin luomisen pariin siis.

---

Yesterday I managed to take first set of my new prints to the frameshop. I should still take a second set of my prints to the frameshop at the end of the week, so I'll be able to take them next week to my Höyry gallery exhibition. I thought that I would take care of my press material this morning, and I'd be continuing with my new artworks already before noon ...but no. I already have my press release fixed and all e-invites and some images ready to use, but colour adjustments of those new press images takes surprisingly long time.

Especially some blue tones are almost impossible to show in digital image in a way that it wouldn't feel totally wrong (on the paper the blue tone is dark and peaceful, in digital image the same tone turns into a electric restless blue - very deep and beautiful though, but wrong.) I've been teasing my brain with the problem of white, too: how to avoid white shining too brightly without turning it to grey. Well, paper and electricity, two completely different surroundings. I've accepted - a long time ago - the fact that they will never be "right" as the people are watching digital images with different devices, with different screen tones which affect the tone of the image no matter what. But maybe that is why it's so important to get the contrast and dynamics as close the original as possible.

These are, of course, those tiny little details that probably no-one else cares about but me - at least at this press image use. But I'm usually preparing my web site images at the same time with press images, and I just can't accept those images which are too far from the original. Maybe this time I must leave multitasking, because otherwise I won't have the rest of my exhibition artwork finished...

Back to creative work that is.

Töissä / Working

The very first glimpse of my 'Artist of the Month' wall at Gallery Becker. We first painted the wall with Tuija the gallery coordinator, then I had a lovely sushi lunch, before hanging ten small prints on the wall. This just might be one of those growing exhibitions... I still have another ten prints almost finished, maybe I'll add them to this set during November. What a nice day we've had. (I still have to visit post office, but otherwise I think my workday is finished.) #workdiary #artistlife #galleriabecker #workingday

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu 1. 11ta 2017 klo 7.42 PDT

Jälleen kerran: kun olisi kirjoitettavaa, ei ehdi kirjoittaa. Loka- ja marraskuu ovat olleet työtä täynnä ja kaasun saa pitää pohjassa vielä melkein vuoden loppuun. Lokakuussa viimeistelin pieniä vedoksia yhden seinän Kuukauden taiteilija -näyttelyyni Galleria Beckerille, ja  työskentelin myös Höyry-gallerian joulukuisen näyttelyni teosten kanssa. Lokakuun lopussa kävin viemässä muutaman teoksen Palokkaan Galleria Palkkiin, Jarmo Laaksosen kokoamaan Juuret Palokassa -näyttelyyn ja pari päivää myöhemmin kävin ripustamassa Beckerille pienet työni. Sen jälkeen olenkin yrittänyt työskennellä ihan täysipäiväisesti vain ja ainoastaan Höyry-gallerian näyttelytöiden parissa.

Paino sanalla yrittänyt - elämässä on taas asioita, jotka ovat saaneet mielen harhailemaan muualla. On outo tunne, kun periaatteessa tekee juuri sitä mitä haluaakin, mutta silti välillä tuntuu kuin tervassa tarpoisi. Kun ei saa mieltään pysymään työn ääressä, vaan se harhailee toimintakyvyttömänä niissä asioissa, joille ei voi mitään. Välillä tahtoisin ripustaa pääni vähäksi aikaa naulakkoon ja ryömiä peiton alle pimeään kuuntelemaan musiikkia kuulokkeet korvilla ja ulkomaailma ulos suljettuna. Näinä hetkinä sitä vain toivoo, että olisi ne viimekesäiset pinot pahveja vielä odottamassa leikkaamista, tai jotain muuta mekaanista työtä, johon voisi keskittyä kokonaisen päivän päänsä käyttämisen sijaan.

Viime lauantain Tourulan kuvataiteilijoiden avointen ovien tapahtuma sai sentään vähän harhautettua tätä epäfokusoitunutta mieltä. On ihan tavattoman virkistävää tavata ihmisiä, jotka saavat teoksistani jotain - ehkä jotain sellaistakin, jota ei oikein sanoin voi selittää. Tällaisista tapaamisista saa merkityksen sille tahmealle pakottamiselle, mitä töiden ääreen pääseminen välillä on - ja kas kummaa, työn ääreen palaaminen tuntuukin jälleen mukavalta.

Ja toisaalta: olen löytänyt myös itse lohtua omista teoksistani. Höyry-gallerian joulukuista näyttelyä varten tyhjennän ideoita pöytälaatikostani. Välillä raskaampaakin, mutta pääosin aika paljon kevyempää kuvitusmaista juttua, jonka tekeminenkin tuo hymyn huulille.

Pieniä Suuria asioita.

---

Once again the same thing: when there's something to write about, there's no time to write. Both October and November have been filled with work and my calendar is filled right until the end of year. Last month I finished small prints for my one-wall Artist of the Month exhibition at Gallery Becker, and at the same time I worked with my new artworks for my exhibition in December at the
Höyry Gallery. At the end of October I brought a couple of my artworks to Gallery Palkki in Palokka, where I went high school, and a few days later I hang my tiny prints at Gallery Becker. After that I've tried to work fully and only with the prints going to be shown at the Höyry gallery.

The emphasis on the word tried - my life is filled again with some things, that have made my mind travel to everywhere else but work. It's weird when you're quite doing what you really want to do, but still it feels so heavy it's almost impossible. When you can't get your mind to stay in work, but it just wanders unleashed and forceless in just the thoughts that you really can't do anything about. There are those moments when I'd just like to put headphones on and crawl under covers to listen some good music and keep the outside world totally outside. In those moments I just wished that the large amounts of cardboard, that were so annoying in our flat last summer, were still here and I could just cut them all day through - or if there was any other mechanical work that I could do, instead of using my head all the time.

Though, last Saturday's Tourula Artists' open doors day helped this unfocused mind a bit. It was really really refreshing to meet some people who can get something out of my works, even if they can't put it into words what that something is. This kind of meetings with people gives some kind of purpose to that heavy feeling which sometimes prevents to get to work - and suddenly getting back to my pictures feels nice again.

And also: I've found some comfort from my own works too! For the December exhibition I'm currently getting back to my old sketches and unfinished projects. There is some heavier stuff, but mainly the images are light illustration-like things, which bring smile to my face when I'm making them.

Those Little Great things.