Näytetään tekstit, joissa on tunniste byrokraattiset virastot vihaavat minua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste byrokraattiset virastot vihaavat minua. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, toukokuuta 13, 2019

Pettymyslannistusplääh / Disappointmentblahblah



Kyllä voi tunnelma ja olotila muuttua nopeasti.

Lauantaina pidin työhuoneputiikkiani auki. Vaikka olin kovasti auringonpaistetta toivonut - jotta voisin vihdoin laittaa muutaman lepotuolin ulos ja niiden viereen kortteja ja vihkosia myyntiin - ilma oli sateinen ja ulkona niin valotonta, ettei sisällä pärjännyt ilman valaistusta. Mutta se ei lopulta haitannutkaan yhtään! Kun olin sulkenut työhuoneeni ovet vierailta, laitoin valot pois ja jäin lauantain kesähämärään vielä hetkeksi piirtelemään. Oli jotenkin aivan maagisen hieno hetki. Kuten olen jo aiemminkin todennut, kesän lempeä hämärä, etenkin sateen tuoma, eroaa täysin talven päällekäyvästä pimeästä synkeydestä - siitä puuttuu kaikki pimeyden seuralaiselementit ja tilalla on jotain toiseen maailmaan johdattavaa.

Ilta oli niin hieno, että palasin sunnuntai-iltapäivällä imemään samaa tunnelmaa. Istuin työhuoneeni perällä, kuuntelin satunnaisia ääniä ulkoa, katselin valon ja varjojen vuorottelua näyteikkunani läpi ja askartelin testiprinteistäni ja pilalle menneistä vedoksistani sekä piirustuspaperin jämistä pieniä vihkosia. Kotimatkalla iltamyöhään seisoin puoli tuntia paikallani kuuntelemassa kymmenien lintujen yhtäaikaista laulua ja nuuskuttelin kesään heräävää luonta - ensimmäinen kerta, kun pystyi haistamaan tulevan kesän. Koko kotimatkan ajan pääni piirteli muistiin uusia kuvia ja kirjoitti lauseita, ja kaikki tuntui harvinaisen kevyeltä.

Maanantai-aamu alkoi vielä samassa ihanassa auvossa, mutta tunnin sisällä heräämisestä arki ja normaali eipäs-juupas-säätö nappasi kiinni ja rouskautti mielialan lattian tasolle.

Tutut tietävät, että tämän putkirempan/linjasaneerauksen alkua ja keittiöremonttiamme olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa. Rempasta talossamme on puhuttu jo ties kuinka monta vuotta ja yhtä monta vuotta olemme lykänneet hiljalleen slummiutuneen keittiömme remppaa, jotta se voitaisiin toteuttaa yhtä aikaa putkiremontin kanssa (alkuperäiset 50-luvun kaapit olivat valitettavasti aika kehnossa kunnossa jo, kun tähän muutimme 25 vuotta sitten). Viime viikonloppuista leijumistani edesauttoi se, että saimme laadittua kohtalaisen tarkan remonttisuunnitelman siitä, mitä toivoimme mihinkin: Ikean Grevsta-kaapit (ruostumatonta terästä) ja tiiliseinää, industriaalista otetta puupinnoilla pehmennettynä. Olo keveni myös siitä, kun rakennuttaja ja sähkömies eivät alustavalla käynnillään pitäneet ideoitamme mitenkään hankalina toteuttaa ja tuli sellainen tunne, että varallisuutemmekin riittää projektiin. Rakennuttaja hieman epäili, että heidän yhteistyökeittiöurakoitsijansa ei ehkä asenna Ikean kaappeja, mutta en osannut edes ajatella, että se oikeasti voisi olla mikään oikea ongelma.

Mutta niin se vain aamulla selvisi, että oikea ongelma on, ja että monopoliketjussahan tässä mennään: rakennuttajan keittiöurakoitsijalla on linjasaneerausremontin aikana urakointimonopoli keittiöiden suhteen (ilmeisesti turvallisuussyistä, joten sen puolesta ihan hyvä - mutta), heillä puolestaan on oma keittiökaapistojen toimittaja, eikä minkään muiden keittiökaappien asennus onnistu. Vaihtoehtona olisi tietenkin pyytää tarjous tältä monopoliurakoitsijalta, mutta se taas ei onnistu, koska heidän monopolikaapistotoimittajallaan ei ole kaappimalleja, jotka olisivat ruostumatonta terästä. Voisimme toki käyttää muita urakoitsikoita, mutta vasta linjasaneerauksen jälkeen, mutta se tarkoittaa käytännössä ensi helmikuuta - ja jos sitä ei pysty tekemään samaan aikaan linjasaneerauksen kanssa, hinta todennäköisesti nousee niin paljon, että meidän rahapussistamme ei löydy oikeansuuruista rahaa. Yritän nyt vielä löytää jonkun ratkaisun ja keskustella rakennuttajan kanssa, mutta kyllä on vahvasti sellainen tunne, että se siitä sitten.

Perinteinen Maanantai siis, isolla ämmällä. Ei tarvinnut lukea sähköpostista kuin muutama sana, ja koko viime viikolla syntynyt kevyt, toiveikas tunne rysähti alas lyijynpainoisena harmaana latinkina. Energisyyden sijaan olo onkin yhtä-äkkiä aivan totaalisen väsynyt ja ponneton. Maailmankaikkeuden mittakaavassahan tämä on pieni murhe, jos on edes murhe ollenkaan, mutta ei sille voi mitään, että kun tällainen vuosikausien urakka murskautuu melkein maaliviivalla, lannistumisen tunne on melko voimakas.

Pahinta tässä olossa on, että kaikki luovaan työhön liittyvä syntyy samasta pettyneestä päänupista, enkä ole tähän ikään mennessä oppinut kaivamaan poteroita, joilla voisin pitää työmielen ja muun mielen erillään. Yritin koko aamun kovasti tsempata itseäni vakuuttamalla, että tämä on vain pieni takapakki eikä vaikuta millään tavoin työhöni, mutta sinne ne ajatukset ja ideat piiloutuivat jonnekin pään kauimmaiseen sopukkaan, josta en nyt niitä enää tunnu ulos saavan. Ehkä on parempi palata työpöydän ääreen jälleen huomenna, kun tappiomieliala on - toivottavasti - laimentunut toisenlaiseen mittakaavaan.

Tämän päivän lahjoitan Netflixille.

-

EDIT ti 14.5.2019: No, tiistaihan oli jo paljon parempi monin eri tavoin. Ja päivän kruunasi se, että satuin näkemään rakennuttajan edustajan sattumalta ihan muissa yhteyksissä, ja hän tuli (vapaa-aikanaan) sanomaan, että on vielä yhteyksissä - mutta että kyllä tämä meidän keittiöremonttimme jotenkin järjestyy! Eilinen dramaattinen käänne tuntuu tällä hetkellä varsin ylidramatisoidulta, mutta toisaalta: sainpahan aika päheän vapaapäivän, jollaista ei ole pitkään aikaan ollut. Näköjään sitä tarvitsinkin.

---

It's strange how fast the atmosphere and feelings can turn opposite. On Saturday I had my studio shop open. I had wished for the sunshine - so I could finally place some resting chairs outside, and a table with postcard stand and some notebooks - but the weather was so rainy and lightless, that I had to turn lights on inside. At the end it didn't really matter afterall, and after I closed my shop doors, I just turned the lights off and I still stayed at my studio drawing for a while. The moment was truly magical. Like I have said before: the dusk in summer, especially the one that the rain brings, is totally different from the heavy darkness of winter - it lacks all the companying elements of darkness and there's something else instead, something that helps you get to whole another world.

The Saturday evening was so special, that I returned on my studio on Sunday afternoon to enjoy the same feeling. I sat there at the back corner of my studio, listened to the random sounds from outside and watched to the light and shadows playing on my display window while I was crafting small notebooks out of my proof prints and misprints and some draqing paper scraps. On my way home, late at the evening, I had to stop at least for half an hour just to listen to the dozens of birds singing. The smell of summer lingered in the air for the first time this year. At the same time my mind was drawing new pictures and writing new works, and it everything seemed to be exceptionally light.

This Monday morning still started on the same wonderful bliss, but it just took one hour to my light state of mind to crash down.

All my friends know, how much we have waited for the pipe repair / full pipe renovation and our long planned kitchen renovation to finally start in our apartment building. The pipe renovation has been on discussion who knows how many years, and all that time we have put off our kitchen renovation, so they could be carried out at the same. (We have the original cabinets built in the 50s, but unfortunately they were in poor condition already when we moved in 25 years ago, and now our kitchen looks already horrible, no small reno can fix it.) It helped me to get to my light weekend feeling, when during the last two weeks we were able to put our ideas on the paper in quite exact way: Ikea Grevsta steel cabinets, red brickwall, industrial touch softened with wooden surfaces. And the feeling just got all the more lighter, when the builder and an electrician visited last week, and they didn't think our ideas were ok in terms of executing them - and I also got this feeling that we really can afford this all. The builder speculated that maybe their independent kitchen contractor would not put Ikea cabinets, but then I couldn't even think that would be a right problem.

But then today it was clarified, that it is a problem. It also become clear to me that we are on a kind of monopoly chain here: this one kitchen contractor has a monopoly on all the kitchen work during the pipe renovation (apparently because of the general safety, which is good - but), and the kitchen contractor has their own cabinet suppliers and they won't mount any other kitchen cabinets. One option for us would be to ask a quotation from this monopoly contractor, but they won't give us their offer, because their cabinet supplier don't have any steel covered cabinets in their selections. It's of course possible for us to use other kitchen contractors, but only after the pipe renovation is over, which is only on next February - and the reality is, that if we can't make it simultaneously with the pipe reno, we probably won't afford to make it. I still try to find some kind of solution to this and I try to discuss with the renovator, but I have a very strong feeling, that that was it.

So, classical Monday with a big first letter then. I only needed to read a few words in my email, and the whole light, hopeful feeling that was born last week came crushing down. I was feeling so energetic and now I'm just totally tired and feeble. In the scale of the universe this is probably not even considered a problem or anything to worry about, but after years of planning and then seeing the project crashing down on the last meters before the finish line... It's a pretty heavy feeling of desponding.

The worst thing about this is, that everything I create is born in the same brain. This far I haven't been able to build thought-proof walls in my brain compartments to block the leaking of thoughts. Through the whole morning I've tried to cheer myself up by saying that this is only a small setback and it doesn't affect my work in any way, but my thoughts and ideast that were so vivid yesterday, are now all hiding somewhere in the darkest corner in my mind, and I just can't reach them at this moment. Maybe it's better to return to my work only tomorrow, when my worst defeatism has - hopefully - changed to smaller scale.

I just donate this working day for Netflix.

EDIT Tue May 14, 2019: That was then, this is now. Tuesday started already way better than Monday. And the best thing ever was, that I just happened to meet the builders presentative by accident on free time, and she came to say, that they will contact me again, but she's sure that our kitchen reno can be arranged in a way or another! So, I was a bit too dramatic yesterday, but in the other hand: I've haven't got such a lazy day of nothingness in a looong time. I needed that.





torstaina, helmikuuta 08, 2018

Terveisiä lomakelandiasta / Greetings from the Form-Land



Tammikuu loppui ja helmikuu on alkanut flunssalla. Enää en makaa voipuneena vuoteen pohjalla, mutta vielä tämä viikko on toipilaismaista pikkupuuhailua. Hyvin järjestetty, kiireettömyyteen tähtäävä työkalenteri on taas romahtanut kuin hutera korttitalo: melkein vatsaan koskee, kun lukee listaa tulevista hoidettavista asioista, jotka ovat tässä muutaman viikon aikana kertyneet kasaksi. Kaikki pieniä, mutta lukumäärä suuri aikaan nähden. (Miten tässä taas näin kävi?)

Hyvä mieli silti, kun jotakin olen puolikuntoisenakin saanut tehtyä. Sunnuntaina - vielä ihan tolkuttomassa olotilassa - sain täytettyä Suomen taidegraafikkojen Teos 2018 -teosvälitystapahtumaan ilmoittautumisen (Helsingissä, Kaapelitehtaan Puristamossa ja Valssaamossa  22.2.-4.3.2018), joskaan en ole yhtään varma, merkkasinko mitään tietoja paperiin oikein (en ole päässyt käymään työhuoneella kohta kolmeen viikkoon ja siellähän se tieto on). Eilen rutistin kokoon Suomen kulttuurirahaston Keski-Suomen maakuntarahaston apurahahakemuksen. Melkein nauratti oma y-k-s-i-k-i-r-j-a-i-n-k-e-r-r-a-l-l-a-a-n täyttäminen, mutta olotilaan nähden ihan kelpo hakemuksen sain aikaiseksi. Kerrankin pedantista etukäteisvalmistelustani oli hyötyä, kun ei tarvinnut alkaa kehitellä liitteitä tyhjästä. Tosin iloa lähetetystä lomakkeesta vähän latisti myöhään illalla tullut Taiken kohdeapurahan kielteinen päätös. (Mutta mitä ihmettä: olin ilmeisesti hakenut jostain monitaidejaostosta? Pitää alla olla tarkkana noiden lomakkeiden kanssa: luulin, että se alun ensimmäisellä sivulla määritelty taiteenlaji tulee jotenkin automaattisesti hakemuksiin!)

Jos vaikka ensi viikon alussa pääsisin rahtautumaan työhuoneelle tsekkaamaan Teos 2018 -tapahtumaan ilmoittamieni teosten mitat ja pakkaamaan ne valmiiksi, ja pistämään alulle muutaman toipilasvuoteella mieleen hahmottuneen teoksen.

Mutta vielä tämän loppuviikon toivun hetken vielä värien kanssa. Lyhyttä apurahatyötäni en halua flunssalle lahjoittaa.

---

January ended and February started with flu. I'm not in fever anymore, but still this week is dedicated for very little chores. My well organized calendar, aiming for avoiding over-working, has just lost this fight: my stomach almost hurts, when I read the to-do list of following weeks - things that I haven't been able to do during these weeks. Not so big projects, but too many of them for the time in use. (How did this happen again?)

Still I'm quite in a good mood, since I have managed to do even something. On Sunday - still being very sick - I was able to fill out the sign-in form to the sales event of the Finnish Print Makers, Teos 2018 (in Kaapelitehdas in Helsinki from February 22 to March 4, 2018), though I'm not completely sure if I marked any of the artwork info correctly (I haven't been able to visit studio for almost three weeks and it is there, where all the necessary info is). Yesterday I filled the grant application for a local culture found, which came out quite good, considering that I wrote it with o-n-e-l-e-t-t-e-r-i-n-t-i-m-e. I was so happy I had made proper pdf-sheets for my projects earlier, and I didn't have to start making all the attachments yesterday. Though, my happiness about managing to send this application was a bit diminished, when I got the negative verdict of one Taike grant. (But what the hell: apparently I had applied the grant from a wrong place! I have to be more careful later!)

I wish that I could get to my studio at the start of the next week. I'd like to check out the Teos 2018 artwork info and pack them for transport, and also I'm already waiting to get to start my new artworks.

But there are still a few days left this week, and I'll spent them with my colour work. This grant funded working time is too short to give it for flu.

tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Marc Almond - Stardom Road (Live Friday Night Is Music Night)

Kuten arvelinkin: Lähettämäsi kuva-aineisto on hylkääntynyt, koska se sisältää symboleja, joiden käytön kuvallisten korttien säännöt kieltävät, kertoi Nordea minulle aamulla.

Ulkona on Suuri Kesä, mutta sisällä Paljo Työ, joten ihan heti en lähde niitylle kirmailemaan. En ole kovin lohduton, sillä eilen oli hienoimpia työpäiviä ikinä: Anniinan ja Ellinooran kanssa intialaista ruokaa ja tuntikaupalla jäätelön ja kahvinsekaista mukapalaveerausta kirkkopuiston nurmikolla. Illalla naamaan koski ja käsivarret punoittivat suojakertoimesta ja pitkistä hihoista huolimatta, mutta kiireetön päivä oli sen arvoinen.

Tänään olisi tavoitteena purkaa sähköpostiin kertyneet rästit, viimeistellä pari leiskaversiota ja kirjoitaa englanninkielistä esittelyä.

---

Päivän japanihenkinen kulttuuritarjonta löytyy täältä:
japanilaista piilokameraa, lisää japanilaista piilokameraa ja juuri kun luulee, ettei pahemmaksi enää voi mennä: ...lisää japanilaista piilokameraa.