torstaina, heinäkuuta 19, 2012

Public Service Broadcasting - London Can Take It


[Jos taivaanranta täyttyisi löytöretkeilijöistä / If only the Horizon Would Fill With Explorers. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Huolimatta aamulla jatkuneesta väsymyksestä, tästä päivästä on tullut varsinainen multitaskaamisen malliesimerkki. Vedostan, kirjoittelen tiedotteita, pyykkään ja keittelen SULOisia värejä -projektin hengessä kiivin kuoria keittiössä. Kahvia kuluu.

Alkukesästä tuli kokeiltua erilaisia lakkoja ja vernissoja hukkavedoksiin, mutta ainakin tuli selväksi, että varsinaisia teoksia ei noilla kokeilluilla keinoilla kannata käsitellä. Paperi on huima imuri: lakat ja vernissat joko häviävät sinne sisään tai läntittyvät epämääräisinä pintaan. Parhaimmassa ja tasaisemmassakin tapauksessa niillä on taipumus ennemminkin sammuttaa värejä kuin muuttaa ne hehkuvimmiksi, mikä oli alkuperäinen tavoite. Tarkoitukseni ei ollutkaan lakkailla tai vernissailla koko teoksia (eikä varsinkaan olemassa olevia), mutta mielessäni on muutama teos, jossa olisin halunnut tehdä "mustaa mustalle" ja "sinistä siniselle" samalla tavalla kuin miten uv-vernissa käyttäytyy painotuotteissa. Pieniä yksityiskohtia ja koristeenomaista pintaa korostamaan mattavärejä. Ajatus saa jäädä siis prosessoitumaan päähäni vielä tuleviksi ajoiksi. Tänään kuitenkin päätin tehdä vähän erilaisia kokeiluja noilla lakoilla ja vernissoilla, nimenomaan hukkaprinteille - alkukokeilut lupaavat sopivaa outoutta.

Hukkaprinttikasani lisääntyi taas muutamilla vedoksilla, kun olen yrittänyt säätää Kaksitoista variaatiota maisemalle -sarjan vedoksia (kuvassa) ulos koneestani. Ne on tehty päällekkäin printtaamalla ja tuntuu, että on yhtä paljon kiinni tuurista kuin taidostakin, että saa ne onnistumaan. Vedoksia myydään eksklusiivisesti vain Höyry-galleriassa; niistä osa on siellä näyttelyssä esillä tämän kuun loppuun ja loput irtokappaleina alakerran Emalipuu-kaupassa ostettavina. Sarjan editio on viisi, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, etten todennäköisesti saa sarjaa ihan täyteen - niin monta on mennyt pieleen, että tulee pian kalliimmaksi tehdä koko satsi kuin jättää tekemättä.

keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2012

The Damned - You Know


[Itäisen tornin portaat / Staircase of the Eastern Tower. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Ei mikään maailman paras päivä. Heräsin ihan järjettömään väsymykseen, joka ei lakannut koko päivänä. Aamupäivällä sain vihdoin vastattua eräälle prahalaiselle gallerialle, jonka meili saikin sitten odottaa vastaustaan yli kuukauden. Viive vastauksessa tuskin vaikuttaa ainakaan positiivisesti, mutta toivottavasti muu sisältö kiinnostaa niin paljon, että pieni vitka unohtuu. Asioiden roikkumaan jääminen normaalisti ärsyttää sen verran, että sitä vain harvoin tapahtuu, mutta jotenkin tuo asia vain pääsi päivä toisensa jälkeen lipsahtamaan jonnekin taka-alalle. Ehkä jotenkin alitajuntaisesti mietti pari vuotta etukäteen täydeltä näyttävää kalenteriaan ja sitä, että tahtooko sinne nyt oikeasti lisää täytettä. Kun olisi hirveä paine keskittyä vähäksi aikaa kirjoittamiseen ja kuvittelemiseen (sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti), ja jonkin uuden ja isomman tekemiseen. Mutta päästä pulpahtelevilla kuvilla on kyllä ihan oma elämänsä: niitä tulee jatkuvasti uusia, johonkinhan ne pitää saadakin.

Kirjoittelusession jälkeen iltapäivällä kävin Beckerillä palaveeraamassa ja katsomassa Kapan näyttelyn, ja siinä samalla törmäsin muutamiin tamperelaisiin tuttuihini, joiden kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia (ja jotka poistuvat galleriasta teokseni kainalossaan - ja mukanaan myös lupaukseni siitä, että syön koko rahalla gelatoa :D). Kevyen palaverin ja iloisen tapaamisen jälkeen ilmakaan ei tuntunut niin raskaalta hengittää.

Välillä lannistavasti tuntuu siltä, että mitä enemmän tekee, sitä enemmän on tekemättä. Asiat kun tuppaavat tulemaan bumerangina takaisin, eikä mikään tunnu menevän kerralla putkeen.Viimeksi eilen iloiten vastaanotin tilaamani kortit, joista jo aiemmin olin saanut viivästymisilmoituksen pienten ongelmien vuoksi, ja joita olin joutunut odottamaan jo tuplasti normaalia kauemmin - mutta tämä "laatuvalvottu" satsikin oli viallinen: taittuneita kulmia, naarmuja, liimajälkiä ja yksi kortti liian vähän. Pari edellistäkin tilauksen reklamaatiota ja maksumuistutusta olisi pöydällä huomisen tehtävänä. Jatkuva reklamointi vie kumman paljon energiaa.

Onneksi maailmassa on tällä hetkellä mansikoita. Niiden läsnäolo arjen universumissa muuttaa kaikki asiat niin paljon paremmiksi.

sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2012

The Woodbine & Ivy Band — Gently Johnny

Sais olla 25 tykkääjää facebook-sivulla, niin sais personoitua vähän enemmän...
Ohhoh, iski tanakka kuvittelu- ja kuvitustuokio. Zazzle-kaupan lisäksi pistin Kuvituksia.com-sivua kuntoon ja avasin sille facebook-sivun. Siinä välissä elvyttelin myös Illustraattori-taitojani ja piirtelin kaikenlaista vinkeää, mikä kylläkin on viimeistelemättä. Zazzleen en ole vielä saanut lisättyä kuin Happy Bunny - Stunned Fish -tuotteita, mutta eiköhän sinne piraattejakin jossain välissä esille saa. (Jotenkin lipsahti koko prosessi - alunperin aloin vain askarrella Lost-teemaista kuvitusta Illustration Friday -projektiin ja sitten yhtä-äkkiä olinkin ajautunut kirjoittelemaan ties mitä amerikkalaisia verolappusia. No, Lost-kuvitus jäi vielä tekemättä. Jos jossain välissä saisi aikaiseksi.

Tasapainon vuoksi pitäisi varmaan jatkaa oman www.paivihintsanen.fi -sivuston päivityksenkin parissa, mutta vaihteeksi taas muutamia muita töitä alta pois ja ihan ensimmäiseksi pari kierrosta Outernautsia Facebookissa (Insomniac on pelitaloista ihanin!) Meneehän se kesä näinkin, nörttinä koneen äärellä.

perjantaina, heinäkuuta 13, 2012

Atrocity- Smalltown Boy


[Ilta / The evening. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Jee - perjantaista 13. päivä läpi hengissä, vaikka loppuviikko ei välttämättä ole antanut ihan parastaan. Keskiviikkoinen kesäbasaari sateessa ja tuulessa ei nyt ollut mikään maailman ylevin tapahtuma ja vaikka itselläni oli kohtuullisesti yllä, enemmänkin olisi voinut olla. Niinkuin talviturkki. Illalla kurkkuun muutti pieni kaktus, joka on tehnyt kotoisan pesän sinne ja aika ajoin muistuttelee olemassa olostaan. Terveempikin voisi olla, mutta minkäs sille voi, että on sokerista tehty ja sulaa sateessa.

Ei pelkkää huonoa silti: muutamia mukavia asiakkaita ja kaksi oikeasti sydäntälämmittävää palautetta, joiden takia pelkästäänkin kadulla olisi voinut palella.

Siinä istuessa tuli myös suunniteltua tulevia tekemisiä ja kun päivä alkoi tänään sähköpostin toimimattomuudella, sen kummempia ajattelematta aloin koota välipuuhana pientä shoppia Zazzleen, jossa olen ajatellut myydä Monsterium-printtejäni ja muuta kamaa, lähinnä merten takaisille asukeille suunnattuna. USAsta ja Kanadasta on tullut melko paljon kyselyitä etenkin kuvitustöistäni, mutta edullistenkin kuvituspläjäysten ostaminen tuntuu aina tyssäävän postimaksuihin ja epämääräisyyksiin tullin kanssa. Ensimmäinen postin syy ja jälkimmäinen silkkaa aikaansaamattomuuttani, kun en ole saanut otettua selvää kaikista kansainvälisen kaupan kommervenkeistä. Aion pistää pystyyn myös toisen eurooppalaisen t-paitakaupan ja vielä kolmannen, artsumpaan laatuprinttaukseen keskittyneemmän kaupan kunhan tässä ehdin. Omatekoiset signeeratut kuvat kuitenkin pysyvät itse tehtyinä, enkä niiden tekemistä aiokaan missään vaiheessa ulkoistaa, lähinnä nuo jo pinsseinä leviävät kuvitustuotteet ja muut sellaiset - joilla toivon rahoittavani ei-kaupallisia projektejani, kuten outoja installaatioita ja Coloriaa. Zazzlessa pian myyntiin tulevien Happy Bunny - Stunned Fish -tuotteiden esimakua posterikuvista Kuvituksia.com-sivultani.

Töitäkin yritin tehdä, mutta  hitaastihan kaikki edistyy - jonkin sisällä tiedostaa, että pitäisi nyt toipua rauhassa ja tehdä sitten kaikki tehokkaasti, kuin että nuokkuu puolikuntoisena ruudun äärellä ihmettelemässä (ja pelaamassa Outernautsia). Makuuasento vain aina tuottaa niin hirveästi ideoita, että lepäily ei välttämättä ole aina paras valinta, jos haluaa aivonsa rauhoittaa.

torstaina, heinäkuuta 05, 2012

Smog — My Family


[Aamu / The Morning. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Tänään pistin uuden korttitilauksen menemään ja vastaanotin postissa satsin aiemmin tilaamiani uusia kortteja - saatavilla mm. yllä oleva Aamu / The Morning. Kiikutin Beckerille pienen läjän uusia kortteja ja täydennyksiä loppuneisiin, ja samantien jäin galleriaan norkoilemaan pariksi tunniksi... Hiljaisen kesäpäivän verkkaisuuteen meinasi nukahtaa.

Perjantaina vien uusia kortteja saataville myös Korpilahdelle Höyry-galleriaan. Samalla reissulla olisi tarkoitus pistää taas Monsterium pop-up -kauppa pystyyn Palvipäiville - mikä tämänhetkisten säätiedotusten mukaan vaikuttaa ihan mahdolliselta. Jotenkin mukava keskittyä taas hetkeksi kaikenlaiseen joutavaan kuvitteluun. Odotan innolla - pakkasin jo kauppani kassiin odottamaan ylihuomista.

Samalla, kun virittäydyin kuvittelemisen maailmaan, intouduin pitkästä aikaa tekemään Illustration Friday -projektiin kuvituksen teemalla "Refresh" ja sen myötä virittelin hieman Kuvituksia-sivuani. Nyt on kommentointi mahdollista ja loput hienot kilkkeet ja ulkoasun hionta pistetään kuntoon sen jälkeen, kun olen oman pääsivuni www.paivihintsanen.fi jonkinlaiseen siedettävään kuosiin saanut. Hitaasti, mutta varmasti sinne olen dataa syöttänyt.

maanantaina, heinäkuuta 02, 2012

World of Twist — The Lights

Avajaispäivä Höyry-galleriassa: jutustelua ja oleskelua auringonpaisteessa, kiireettömyyttä ja ajattomuutta, hienoja uusia tuttavuuksia. Kerta kaikkiaan mahtava päivä. Oli hauska, kun yhteen teosnimeen piilottamani sanaleikin puolikas aukesi yhdelle näyttelyvieraalle välittömästi, vaikka olin ajatellut, että sitä ei kukaan ymmärrä. Yhtä hienoa oli, ettei hän jakanut keksimäänsä juttua edes mukana olleille ystävilleen, jotka ihmettelivät, mille mies hymähteli. Niin niiden arvoitusten pitäisi säilyäkin - arvoituksina, jotta oivaltamisen ilo säilyy niille, joille juttu osuu kohdalleen.

sunnuntaina, heinäkuuta 01, 2012

Linda Perhacs — Parallelograms


[Helmivana / Trail of Pearls. Pigmenttimustetuloste, 11x36cm (+marginaali), ed. 30.]

Kulttuuriosuuskunta Plankkon näyttely Höyry-galleriassa pystyssä, avajaisia vietetään huomenna maanantaina kahveen ja mehuboolin merkeissä. Omalle kohdalleni muodostui outo kokonaisuus, kun alunperin esille pääosaan aikomani kaksitoista pientä työtä (sarja "Kaksitoista variaatiota maisemalle") kiukuttelivat, eivätkä suostuneet ripustautumaan kattoon, niin kuin suunnittelin. Siitä huolimatta, että minulla tuntuu olevan varsin voimakas siimaripustusfiksaatio, mietin asiat äärimmäisen huonosti ja epäpätevästi etukäteen. Joten päädyin pistämään galleriaan omana "päätyönäni" Series naturæ -sarjan viisi "muuntautuvaa" uniikkivedosta, jotka on tehty päälle printtauksena - ne olivat jonkinlaisia kokeiluja, mutta jotenkin itse tykästyin niihin suunnattomasti, vaikka ne eivät tavallaan näytäkään omilta töiltäni. Koska ne ovat itseltäni jonkinlaisia väri-, muoto- ja tekniikkakokeiluita ja poikkeavat niin paljon muusta linjastani, arkailin jotenkin niiden esille laittoa ainakaan niin näkyvälle paikalle, mutta kun ne olivat paikallaan... ne olivat paikallaan.

Seinälle päätyi lopulta Helenan periksiantamattomuudella ripustetut kuusi työtä kahdentoista työn sarjasta, loput vien irtovedoksina kauppaan myyntiin. Maisemavariaatiot ovat myös päälleprinttauksella tehty ja vaikka sarjan suuruus on viisi, niin epäilen, että se lopulta voi jäädä kahteen, sen verran hankalaksi työstäminen muodostui. Sen verran mainittakoon kyllä, että kaikkien vedosten pohjalla on erilaisia kokeilu- ja hukkavedoksia, joita syntyi, kun tein yllä näkyvän Helmivana-teoksen maisemaa ja siihen liittyviä värikokeiluja.

Huomenna pitää dokumentoida näyttely - yhtään kuvaa en tänään ripustusvaiheessa ottanut.

Päivä oli jotenkin muuten autuaan ihana ja rento. Jossain välissä löysin niin upean sfäärin istuessani ulkona tuolilla lämpimässä auringonvalossa ja kuunnellessani lokkien kirkunaa jossakin Päijänteen päällä... olisin ehkä voinut istua siinä kauemminkin. Ehkä huomenna.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2012

The Wave Pictures — Long Black Cars


[Ikuinen käytävä / Perpetual Passage. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Jotenkin tämä arjeton - tai ehkä ennemminkin nonstop-arkinen - elämä tehostaa juhlapyhien huomaamattomuutta. Enää juhlia ei huomaa edes siitä, että kaupat ovat kiinni, kun ne eivät käytännössä ole kiinni. Uudet perunat ruokapöydässä sentään vihjaavat jotain. Kaksi päivää sentään tuli oikeastikin oltua koneen ääreltä, tai ainakin melkein. Pikkuläppäri ei onneksi sovellu juuri muuhun kuin kirjoituskoneeksi, ja ajan löytyminen kirjoittamiselle edes yhden iltapäivän ajaksi oli suorastaan juhlallinen hetki. Sormet soittelivat fiktiivisiä sanoja ruudulle yksi toisen jälkeen - saa nähdä, tuleeko tarinasta koskaan kokonaista.

Kotiin päästyäni sain vihdoinkin aikaiseksi myös omien kotisivujen pitkäaikaisen rukkausprojektin aloittamisen.  Mielessä se on ollut jo viime syksynä, kun jonkinlaisen luurangon verkkoon asti sain, mutta nyt on tarkoitus pistää oikeasti asiat tolalleen. Helpottaisi itseäänkin, kun tiedot löytäisi itsekin samasta paikasta, eikä tarvitsisi aina sokkona arpoa päästään jotain epämääräistä hutitietoa. Päätin myös rohkeasti jättää keskeneräisen näkyville (juttuja ilman kuvia ja se pahamaineinen "Lisätietoa tulossa", jota ei koskaan näy kuin huonoilla huonoilla sivuilla), ehkä se rohkaisee aikaansaamaan projektin loppuun saakka. Ja sisältö edellä - ulkoasun rukkaamisen jätän siihen, kunnes perusasiat ovat paikallaan.

Pöydällä on kyllä taas sen verran suuri pino työn alla olevia projekteja, että alan itsekin odottaa jännityksellä, mitä tästä kaikesta seuraa. Jos saisi yhden asian viimeisteltyä ja pöydältä pois, se keventäisi tuota pään päällä roikkuvaa keskeneräisten asioiden harmaata pilveä. Jos nyt muutaman odottavan työprojektin ohella yrittäisi vaikka askarrella sinne Höyry-gallerian näyttelyyn jotain, kun se alkaa jo viikon päästä.

maanantaina, kesäkuuta 18, 2012

Herman Düne — How Things Are


[Päättymätön syksy / Never-Ending Autumn. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Viikonloppu keskeytti hienoksi jatkuvan deadlinesarjan kanssa kamppailun. Normaalisti viikonloppukin menee työn kanssa, mutta nyt synttärit sopivasti ensin lauantaina ja sitten SULOisia värejä -paja Korpilahdella sunnuntaina katkaisivat juuri hyvässä kohtaa loputtomalta tuntuvan säätämisen. Sää helli meitä sunnuntaina siinä mielessä mukavasti, että sade saapui vasta viimeisellä työpajatunnillamme ja silloinkin saimme jatkaa rauhassa touhujamme ison katoksen alla. (Illalla oli ihana nukahtaa ovi auki, kun sateen ropina kuului oikein kunnolla ja koko päivän ulkoilmailun jälkeen unikin maittoi.)

Itsellä kun ei puutarhaa ole, ei ole tullut puutarhakukkiakaan kokeiltua, mutta tällä kertaa saimme orvokkeja ja muista yksittäisiä kukkasia, joista jo joitakin kontaktipainokokeiluita teimme. Orvokki yllätti: käsittämätöntä vihreää, sinistä ja violettia. Sen väri ei varmaan ole kovin kestävää, mutta saa nähdä miten valokuvapaperilla väri säilyy. Se sitoo väriä niin eri tavalla kuin lanka. Joka tapauksessa, pieniin värikokeiluihin yritän ryhtyä parin päivän sisällä.

Parin viikon päästä aukeaisi Plankkon yhteis/ryhmänäyttely Höyry-galleriassa. Tein sinne kokeilevaa uniikkitöiden sarjaa - parin kuukauden prosessin jälkeen sain viime viikolla todeta, että pieleen meni. Nyt on hieman takki tyhjänä - mitä teen tilalle. Tietenkin varalla on samoja töitä, mitä Galleria Kapriisissa Tampereellakin oli esillä, mutta jotenkin olisi henkinen tarve pistää esille jotain muuta. Noista erilaisista kokeiluista saa kuitenkin ihmeen paljon energiaa, ja Höyry-galleria on niitä harvoja gallerioita, missä olisi mahdollisuutta tuoda esille epäkaupallisiakin projekteja.

Syvähengitystä. Kesän tuoksuja sisään nenästä ja sateenropinaa korvista. Kyllä tämä tästä.

tiistaina, kesäkuuta 12, 2012

David Ackles — Blue Ribbons


[Kadonnut sotilas / Missing Soldier. Pigmenttimustetuloste, 27x12cm (+marginaali), ed. 30.]

Viikko vierähti Saksassa, Karlsruhen ZKM-museoreissulla. Karlsruhea en kaupunkina voi hirveästi suositella, mutta ZKM on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Vastaavaa mediataidekeskusta ei ole missään muualla, joten kokemus oli monessakin mielessä ainutlaatuinen. Kaiken teknologian, hienojen teosten ja audiovisuaalisen yliannin keskellä mieleen jäi kuitenkin lipunmyyjän ja oppaiden toivotus: Have fun! En tiedä johtuiko itselleni mieluisasta mediataidekentästä vai vaikuttiko toivotuskin, mutta museossa oli todellakin hauskaa. Ennenkuin väsymys melkein vei jalat alta ja aistit turtuivat kaiken keskellä.

Jotenkin oli hienoa huomata, että tuollainen mediataiteen jättiläinenkään ei selvinnyt ilman teknisiä ongelmia. Molempina päivinä yksi työ oli lopettanut toimintansa ja jälkimmäisenä päivänä todistimme myös yhden teoksen korjaamista. Ei hienoa teknisten ongelmien vuoksi, mutta hienoa siksi, että asenne on kohdallaan. Jos laitteet ovat käytössä joka päivä tuntikaupalla, ongelmilta ei todennäköisesti voi välttyä, mutta toimimattomuuden ei tarvitse olla maailmanloppu: senhän voi korjata. Yhtään toimimattomuudesta närkästynyttä ihmistä ei näyttelyssä näkynyt.

Sen verran kiire aikataulu kuitenkin oli, että jäätelöt jäivät pääasiassa syömättä ja etukäteen haaveilun kohteenani ollut tuorepuristettu mehu ja prätzelit myöskin. Muutenkaan kaupunkia ei hirveästi ehtinyt näkemään, vaikka läheisessä Ettlingenin keskiajalla perustetussa pikkukaupungissa ehdimmekin vierailla. Vanhaa ei ollut paljon jäljellä näissä kolkissa.

---

Ostin Karlsruhesta Julian Barnesin kirjan The Sense of an Ending, jonka luin kotimatkalla. Mieli tekisi lukea lisää. Huomasin, että Barnesilta on suomennettu vain neljä teosta ja viimeisimmät parikymmentä vuotta sitten, mutta tilailenpa kirjat Play.comista. Kieli oli sen verran sointuisaa, että mieluummin luenkin ne englanniksi. (Mikäli en ole vaahdonnut aikaisemmin, niin lukuintoiluni käynnisti pari kolme vuotta sitten uudelleen Sebastian Barry, jonka kirjoja ei myöskään (käsittäkseni) ole suomennettu, eikä niitä oikein edes meinaa saada täkäläisistä kirjakaupoista - mutta jos eteen tulee, niin suosittelen).

Joka tapauksessa: näyttelyiden inspiroimana muistivihkoon tuli useampiakin teos- ja muita ideoita, ja lukeminen puolestaan aiheutti sen, että päästä ulos pyrkivä tekstitulva alkaa olla jo siinä määrin häiritsevä, että pakko ryhtyä pian toimeen, ettei aivo räjähdä.

Innostus on paha silloin, kun työpöytä on notkollaan to-do-listoista.

tiistaina, toukokuuta 29, 2012

Mark Lanegan — The Gravedigger's Song


[Tähystäjä / Lookout. Pigmenttimustetuloste, 27x12cm (+marginaali), ed. 30.]

Viime viikolla tein rästihommia ja toimistohommia silmät sikkuralla ja onnistuin melkein saamaan itseni kiinni aikataulullisesti. En vain ole saanut omaa nettisivuani valmiiksi ja täydennettyä puolen vuoden aikana, vaikka yritystä on ollut - muiden työt tuntuvat aina olevan etusijalla... Marssijärjestyksenä on ollut, että ensin sisältö paikalleen, sitten ulkoasu kuntoon, mutta sisällön lisääminenkin on vasta puolessa välissä. Nyt huomasin, että olen tyhmyyksissäni tehnyt muutokset isäntäteemaan, joten nyt kun päivitän korjaukset, joudun tekemään muutokset uudelleen - jospa nyt fiksuuksissani ottaisin child-teeman käyttöön. Tai unohdan tuon koko wp-pohjan ja koodaan sivun vanhanaikaisesti. Joskus tuntuu, että kun on kuitenkin html-taito hyppysissä, wp lähinnä hidastaa tai ei ainakaan nopeuta ylläpitoa. Muiden töiden takia - ja lievän taloudellisen kriisin takia - uusien papereiden ja korttien tilaaminenkin on viivästynyt melkein kuukaudella. Jospa tällä viikolla saisi aikaiseksi hoitaa sekä noi omat artsupuolen rästit ja kaikki paperihommat.

Sunnuntaina kävimme purkamassa Kapriisin näyttelyn. Myyntiä oli ollut kohtuullisesti, ilmeisesti kävijöitäkin, mutta ennen kaikkea mukavat kommentit vieraskirjassa ilahduttivat. Lehtinäkyvyys oli nolla, enkä tiedä, kuinka paljon lehdistöä näyttelyllämme hätyyteltiin, mutta silti mukava huomata, että se lehdistön huomaaminen tänä someaikana ei ole enää mikään ehdoton pakko. Viesti kulkee ja tavoittaa muutenkin. Tietenkin se aina jää harmittamaan, jos näyttelystä ei kirjoiteta kritiikkiä - olkoon se sitten hyvä tai huono, mutta ainakin vanhemmat saavat täytettä leikekirjaansa.

Kapriisista jatkoin suoraan Helsinkiin ja palasin kokouksen jälkeen eilen illalla kotiin. Kynä höyrysi koko junamatkan, kun tuntui ettei ideoille ollut loppua. Nyt tuntuu, että olen kuvien tekemisestä kallistumassa taas kirjoittamisen puolelle ja jotkut interaktiiviset työtkin prosessoituvat konkreettisiksi toteutussuunnitelmiksi. Toisaalta, jossain takaraivossa sykkii ajatus siitä, että voisi vain olla muutaman viikon, ihan ilman mitään projektia ja vaikka lekotella vain. Sitten syksyllä. Ehkä.

lauantaina, toukokuuta 12, 2012

The Brute Chorus — My Testament



Helatorstaina ja perjantaina heittäydyn pienen puodin pitäjäksi! Monsterium-pinssini, värityskuvani ja kaikenlainen muu kuviteltava tavara matkaa Höyry-galleriaan Korpilahdelle, jossa kahden päivän ajan leikin kauppiasta. Mukaan pakkaan siis lähinnä tuota kuvitteellisempaa tavaraa - en noita vedoksia, joita näyttelyihin roudailen. Värityskuvien ja pienten kuvitustyövedossarjojeni perään on kyselty rapakon toiselta puoleltakin, joten ainakin Etsy-tilini yritän virvoittaa uudelleen kevään aikana. Postimaksujen korkeus vain tekee tällaisen pienen toiminnan melkein mahdottomaksi - pitäisi hankkia edustaja, jolle voisi lähettää enemmän matskua kerralla ja joka sitten voisi hoitaa postittelua ja myymistä. Sama ongelma lienee kaikilla tasapuolisesti, mutta etenkin näiden edullisempien matskujen kohdalla tuo hintapolitiikka käytännössä on ulkomaankaupan tappaja.

No, Suomessa tilaaminen onnistuu kuitenkin suht koht edullisesti ja paikan päältä milloin missäkin on ostettavissa ilman lisäkuluja. Tarkoitukseni on näiden Monsterium-kimpsujeni kanssa matkustella ympäriinsä muuallakin, joten saa nähdä, mihin muualle kauppa vielä popahtaakaan esiin. :)


[Pirate Captain's Brother. Pigmenttimustetuloste satiinipuuvillapaperille, n. 8x8cm (+marginaali), ed. 50, hinta 15€.]

tiistaina, toukokuuta 08, 2012

The Ravishing Beauties — Arctic Death

Kuvat lähtevät kohti Tamperetta, itse kohta perässä. Kuvitusteema tuntuu päsähtäneen nyt kunnolla päälle. Huomaan näin näyttelytöiden valmistuttua, että viime kesän Euroopan interrail-tourneen vanhoista museoista ja symbolistien antiikkiaiheista jäi päälle jonkinlainen viehtymys vanhoihin tarustokuviin ja merenneitoja, merihevosia ja muitakin sekä merellisiä että maallisia ja taivaallisia myyttejä tuli todistettua useammassakin muodossa. Tajusin matkalla näkemäni visuaalisen annin laajuuden, kun kävin teosprosessia varten läpi kesällä kuvaamiani materiaaleja (pintoja, puita, maisemia) - tuntien suurta kateutta viimekesäistä minääni kohtaan. Paljon on kuvia museoista, mutta myös pieniä hetkiä muualta.

Itsellenikin muistutukseksi muutamia otteita viime kesä- ja heinäkuusta:


Vaaleanpunainen tyttö siniharmaassa huoneessa ja siniharmaa mies vaaleanpunaisessa huoneessa (Berliini.)


Lihava ja hoikka mies (Berliini.)


Berliiniläinen tv-lähetys.


Seesteinen hetki keskellä Berliiniä.


Kuolleiden saari ja kolme miestä (Berliini.)


Taivaallinen ja maallinen (Berliini.)


Tuntemattomat ihastuneet Berliiniläisessä puistossa.


Berliinin taivaan alla.


Berliinin taivaan alta.


Kohtaaminen.


Valo Leipzigissa.


Tila Leipzigissa.


Mies japanilaisen puutarhan puussa Erfurtissa.


Sateenvarjo müncheniläisessä roksiksessa.


Zürichin arkkitehtuuri.


Ovi Luzernissa.


Sveitsin vuoria ylöspäin.


Sveitsin vuoria alaspäin.


Uskon varassa.


Gigerin taiteen kimpussa.


Koira Baselissa.


Mies Baselissa.


Auringonlasku Hampurissa.

maanantaina, toukokuuta 07, 2012

iLiKETRAiNS — The Deception


[Jälki / Impression. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 30.]

Tampereen näyttelyn työt ovat valmiit ja kehystettävinä. Täpärälle menee: sain ne niin myöhään valmiiksi (kiitos teknisten ongelmien ja kaikkien muidenkin ikävien vastoinkäymisten), että kehystyksestäkin saanen vasta myöhään illalla. Mutta kunhan ehtivät autoon aamulla, niin kaikki hyvin.

En tiedä, tuliko kokonaisuudesta vähän irtonainen ja epätasainen. Aiheet on pyörineet päässäni aikalailla tasan kaksikymmentä vuotta - löysin viime kesänä luonnoksiani, joita piirtelin Lutakon baaritiskin takana seisoessani kaljan myynnin välillä, ja vanhalta cd:ltä ensimmäisiä digitaalisia virityksiäni kuvista vuodelta 1996. Käytin niitä pohjina viimeistellessäni kuvat, joiden piti alunperin valmistua Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin -teeman alle, mutta prosessi oli jotenkin teknisesti niin vaikea, etten vain kyennyt saamaan sitä valmiiksi viime syksynä. Tein sarjaa olemattomaan tarinaan Seitsemän seireenin suru, joka on olematonta dokumentaatiota meren kuolemisesta ja sen mukana meren kantamien tarinoiden ja legendojen häviämisestä. Ensimmäiset luonnokset ja digipohjaiset työt ottivat vaikutteita renessanssiajan profiilimuotokuvista ja ne olivat kokonaisuudessaan jotenkin rauhallisempia, mutta kun nyt aloin tehdä, annoin räiskiä oikein kunnolla. Kaikissa kuvissa on käytetty sekä valokuvia, vesivärejä, hiilipiirrosta, digitaalista piirrosta ja ties mitä. On raaputettu, revitty, raastettu ja rieputeltu.

Päätyöksi suunnittelemaani isoa Kyynelpuu teosta en ankarasta yrittämisestä huolimatta saanut valmiiksi, se on sitten tulevaisuuden juttu... Olen tehnyt sen niin isoon kokoon, että se pitääkin käydä sitten printtauttamassa jossakin muualla. Näyttelyteosten balanssiin se kuitenkin vaikuttaa siten, että kun oli tarkoitus, että tarjolla on tosi isoa ja hyvin pientä, nyt jää toinen ääripää pois. Saa nähdä, voiko ripustuksella vaikuttaa siihen, ettei pystytyksestä tule kovin säläistä. Ainakaan isoa tilaa en näillä töillä halua ottaa haltuuni, joten pienempi tila riittää minulle.

Sen verran voi kyllä todeta kuvia katsoessaan, vaikka tekniikka onkin nyt melko yhtenevä kaikissa kuvissa, itse kuvat näyttävät aika erilaisilta - vierekkäin laitettuna on taas kuin monen eri tekijän töitä samaan teemaan - tällä kertaa ero on vielä voimakkaampi kuin Beckerin Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin -näyttelyssä viime marraskuussa oli. Mutta ainakin niissä on yhteistä se, että jos ei pidä sinisestä, turkoosin vivahteista ja oudosta kellertävästä vihreästä, niin tätä näyttelyä ei voi sietää.


[Kyynelpuun hedelmä I / A Fruit of the Tree of Tears I. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

maanantaina, huhtikuuta 30, 2012

Agnes Obel — Riverside


Kiire kiire, Kapriisin näyttely oven takana! Omat työt on pääasiassa melkein valmiit, mutta niiden ulossaaminen on osoittautunut normaalia hankalammaksi, joten Vappu menee hyvässä työmoodissa, juhlimaan ei ehdi. Jos tänään pysyin tavoitteissani, voi olla, että käyn huomenna munkkikahvilla vanhempien luona, että tulee edes jonkinlaista sosiaalista elämää tähän väliin. Vaan aika huonoltahan tilanne tällä hetkellä näyttää.

Kiireen sain aikaiseksi näyttelyn suhteen sillä, että kaikki muutkin muka-kiireiset projektit osuivat juuri tähän hetkeen. Sketchbook-projektin Limited edition SB -version deadline oli tänään ja siitä osasin kyllä pitää kiinni (sain kuin sainkin lähtemään ajoissa Brooklyniin!), vaikka onkin silkkaa terapiatekemistä itselleni, mutta olen onnistunut tekemään myös paljon sellaista, jotka olisi viisas jättänyt näyttelyn avajaisten jälkeiseen aikaan. Toisaalta, pöytä tyhjänä tekemättömistä antaa aivoille enemmän tilaa.

Koko viikko onkin ollut melkein tauotonta tekemistä. Kuvitelma-myyjäisissä ei varsinaisesti mennyt hyvin: porukkaa oli paikalla harmittavan vähän ja pääsin juuri ja juuri omilleni. Mutta kun sieltä kotiuduin maanantaina, alkoi välitön pakkaaminen Porvoota varten; ma-ti aamuyöstä pakatut työt saatiin aamulla roudattua Matkahuoltoon. Plankkon minigalleria Porvoon taidetehtaalla Anitta Ruotsalaisen työhuoneella aukeaa 2.5. - ja on sitten auki koko loppuvuoden. Sitten laukkujen purkamista, rästitöiden hoitamista ja sitä yletöntä hohhailua, kun ei pää meinaa toimia.

Joten tässä ollaan: jälleen deadlinen varjossa puskemassa aikaa vastaan. Onneksi suurin osa "luovasta" työstä on tehty - yksityiskohtien viimeistely ja printterin kanssa  tappelu ei vaadi niin tyhjää päätä kuin fantasiamaailmaan uppoutuminen.



lauantaina, huhtikuuta 21, 2012

Blueberries - pigment ink print (27x18cm) / Hahnemühle Photorag Satin, ed. 50
Junailin itseni illalla Helsinkiin kahden järjettömän painavan matkalaukun kanssa. Luksusmatkailin sen verran, että otin itselleni taksin rautatieasemalta hotellille ja se oli aikalailla oikea veto. Sen verran paljon on mennyt energiaa tulevan Tampereen näyttelyn valmisteluun, että yksi vapaailta hotellin sängyllä loikoillen on enemmän kuin tervetullutta. Halusin Kuvitelma-tapahtumaankin tehdä jotain uutta, mutta samalla jotain totaalisen erilaista kuin mitä Tampereen galleria Kapriisissa on sitten odotettavissa. Tavallaan teinkin uutta, mutta vanhasta: löysin vanhat mustikkapiirrokseni, joista sitten työstämällä työstin pelkistettyjä vektorimarjoja - ja puolukoitakin tein, ja pari piirakkaa ja marjapuuta myös. Sain myös viimeisteltyä Monsterium-miniprinttien sarjan ja löysin niille vihdoin sopivan paperinkin, joten asiat jotenkin naksahtivat kohdilleen.

Siis jotain ihan muuta kuin mitä olen gallerioissa esitellyt, mutta ei sinänsä mitään uutta linjaa kuvitusminäni puolesta - Monsterium-maailman printtisarja ja nuo pelkistetyt sarjat ovat olleet jo pidemmän aikaa tulella. Ajattelin koko tapahtumaan osallistumista myös jonkinlaisena irtiottona, ja siltäosin ainakin valmistelut tuntuvat onnistuneen täysin. Tampereelle työstän teknisesti niin vaikeaa sarjaa, että näiden toisella tekniikalla toteutettavien töiden tekeminen siinä välissä on ollut todellista terapiatyötä :)

Tampereesta puheen ollen, näyttelykutsarit saimme painosta perjantaina ja osa niistä lähti galleriaan, eli päätyvät pian gallerian postituslistalaisille. Juliste pitäisi saada vielä valmiiksi ensi viikon aikana ja näyttelyn fb-sivunkin väsään heti, kun Kuvitelma-myyjäiset ja alkuviikon palaverimaratoni on saatu suoritettua alta pois. Jos huominen on yhtä energiaa antava kuin on ollut tämän päivän valmistelupuuhailu junassa ja hotellissa, niin virtaa riittää varmaan ihan hyvin loppuviikkoon saakka, vaikka millainen työtöräys olisi odottamassa näyttelytöiden viimeistelyn ja näyttelyn perusrutiinien säätämisen lisäksi.

Vielä muutama valmisteluhomma, sitten hetki päämäärätöntä löhöilyä ennen nukkumaanmenoa. Siis:

Kuvitelma-kuvataidemyyjäiset sunnuntaina 22.4.2012 Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa klo 12-18
http://kuvitelma.blogspot.com/

lauantaina, huhtikuuta 14, 2012

The Kramford Look - Justine


[Karannut suojatie I / Runaway Zebra Crossing I. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Ahdistuskohtauksia siitä, kun joutuu pitämään omia projektejaan vakan alla. Tuntuu, että se omakin käytettävissä oleva aika menee sitten kaikenlaiseen epäoleelliseen, kaiken maailman plankettien täyttelyyn ja lähettelyyn. Onneksi olen nyt osannut sanoa jyrkästi "ei" kaikille tapaamisille seuraavan 2-3 viikon ajaksi - lukuunottamatta niitä aiemmin sovittuja ja viikottaisia pakollisia. Edessäni on viikkoja, jolloin minulla saattaa olla jopa kolme päivää putkeen OMAA AIKAA, omille töille. Uskomatonta. Ja suhteellisen tarpeellista, kun ottaa huomioon, että näyttelykutsarit pitäisi saada painoon ensi viikon alussa, eikä näyttelykuvista yksikään ole vielä valmis, vaikka vaiheessa onkin. Tänään onnistuin töiden välissä ujuttamaan kaksi teossarjaa niin hyvään vaiheeseen, että toivoa on, että näyttelyyn saan uusia töitä. Mutta tämä jatkuva repaleinen tekeminen vaatii jonkinlaista logistista taitoa; tunne kyllä kaikkoaa välillä, kun pitää tukeutua systematiikkaan.

Ensi viikolla myös Kuvitelma-kuvataidemyyjäisiin mukaan otettavien kimpsujen pakkausta ja Porvoon paketti matkaan. Pictures and their Descriptions-vihkosen 15 kuvitusta pitäisi viimeistellä. Irtokappaleina printterin päällä pyörivät vedokset pitäisi signeerata ja numeroida. Eteisestä pitäisi saada jonkinlainen tolkku siellä pari neliötä vieville Vaskenruosteyrttipulloille, jotka pitäisi pakata viisaasti säilytystä varten.

Photaripäivitys odottaa edelleen asentamista pöydän kulmalla.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2012

Kate — Strange Girl


[Vaikea päätös / Difficult Decision. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]

Eilen vein Korpilahdelle Höyry-galleriaan muutamia kortteja ja Irtokuvituksia -sarjan pikkutöitä (kuvissa) samalla, kun pakkasin Vaskenruosteyrttitarhani pahvilaatikoihin portaikosta. Myöhemmin vanhempieni luona dokumentoin kupariyrttejäni valokuvaamalla niitä lumihangella - mikä ei ollut hirveän hyvä päätös, koska varjon puolella sininen valo häivytti kaikki sävyt ja valon puolella lumi taas lisäsi valotehoa niin, että itse objektit ovat ihan mustia. Sain kuitenkin suurimmasta osasta kaadettua etikat talteen ja koristeet erilleen; osassa korkki oli tietenkin ruostunut kiinni. Availen kiinniruostuneet purkit nyt lähiaikoina kotona ja kuvailen muutenkin osaa uudelleen, että saan parempia kuvia itselleni talteen. Eli mental note itselle: käytä kumitiivisteisiä tai muita vastaavia purkkeja, ei kiinniruuvattavia. Kamerasta en vielä kuvia saanut ulos - dokumentaation tuloksia pistän näkyviin joku toinen päivä.

Joka tapauksessa: Höyry-galleriassa oli pääsiäishengessä aivan huikea Munaklubin Pesämunia -näyttely. Kädet alkoivat täristä heti, kun tuli ajatelleeksi itseänsä maalaamassa yhtä pientä ja pikkutarkkaa jälkeä ja tasaista kuviota ohuen ja kaarevan munankuoren pintaan. Häkellyttäviä taidonnäytteitä. Varsinkin kun vertaa omiin pääsiäismunavärjäilyihini...


[Nuorallatanssija tuulessa / Tightrope Walker in the Wind. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]

tiistaina, huhtikuuta 03, 2012

Muse — In Your World



Kevään terapiatekona ilmoittauduin 22.4. Helsingissä järjestettäviin Kuvitelma-kuvataidemyyjäisiin. Tällaisella kuvittelijalla ei ollut edes vaihtoehtoa, jos nimenä on KUVITELMA.

Ajattelin roudata paikan päälle etupäässä pinssejäni, värityskuviani ja korttejani ja myös joitakin pienempiä ja edullisempia vedoksia ja kaikenlaista Monsterium-kamaa. Pääpaino nimenomaan kuitenkin muualla kuin niissä töissä, mitä yleensä galleriaan vien esille. Paitsi sitten töitä tuosta ihan viimeisestä Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin -näyttelystä - sekä pullotettuja ilmoja Taivaanhoitajan käsikirjasta että Irtokuvituksia -sarjan pikkutöitä. Eli näitä (jotka pitäisi jossain vaiheessa nettisivullekin asti saada):


[Uhkarohkea sydäntenmurskaaja / Reckless Heartbreaker. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]


[Sulosävelin / With Sweet Tunes. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]

perjantaina, maaliskuuta 30, 2012

Gene Clark — Strength Of Strings


[Kierrätyskuva 4x6" kuvavaihtoon.]

Aamu alkoi vanhoja majakkakuvia (Märket ennen kunnostuksen alkua + Islannin majakkakierros) uutta kuvasarjaa varten selaillen, ja sillä huomiolla, etten ole viime vuonna käynyt yhdelläkään majakalla, enkä tänä vuonnakaan taida yksinkertaisesti keretä. Ensi vuonna pitää pistää merireissailu etusijalle, ettei tule näin rannatonta oloa. Maakravulle.

Majakoilta ja meren äärestä yleensäkin saa sellaisen latingin ispiraatiota ja yleensä konkreettisesti vielä hyviä kuviakin, että vähintään kerran vuodessa pitäisi jossain karussa majakankupeessa käydä soittamassa kameraa, jotta materiaalivarasto sekä mielessä että koneen kovalevyllä säilyisi sopivan antoisana. Yleensä merellä on aivan erilainen valo kuin muualla, johtuuko sitten kosteudesta vai mistä?

Hieman huolestuttavat muutamat konkreettiset asiat: en ole vielä löytänyt hyvää satiinimattapaperia, printteri on esittänyt merkkejä lähenevästä poismenostaan ja muutenkin on koko ajan sellainen olo, että olisi aika katsella ehkä suurempia printtereitä. Sellaisen hankkiminen kylläkin sekoittaisi totaalisesti sekä talouteni että asunnon järjestyksen ja tällä hetkellä ei riitä aivo ajattelemaan mahdollista tulevaa finanssitilapalapeliä.

Meneillään olevat työprojektit ovat pakottaneet keskittymään kaikkeen ihan muuhun, mutta jotain konkreettista kuitenkin sain aikaiseksi: taukotyönä koneen äärellä istumisesta silppusin leikkurilla asunnon kaikki turhat pahvipakkaukset (mailerit, vanhat kodinkonepaketit ja muut) vedosten taustapahveiksi. Keittiössä on puuhapiste, jossa leikkelen samanlaisena taukotyönä pilalle menneistä vedoksista sekä erilaisista väritestivedoksista (joita on kertynyt vuosien aikaan kymmeniä) pohjia uusille vedoksille. Paperi on kallista eikä se ole fyysisesti mennyt pilalle, joten jos päässä telmii niille sopivia kuva-aiheita, niin miksi niitä ei toteuttaisi? Aloitin leikkelemällä vedoksia keskittyen itseäni puhutteleviin väripintoihin ja päädyin tekemään pienen erän abstrakteja sommitelmia. Yhtä-äkkiä päässäni alkoikin hahmottua paloista koottu väripinta... Aiemmin olen jo kokeillut päällekkäin printtaamista, eli siihen tarkoitukseen lajittelin oman kasan ja kolmas pino muodostui vedoksille, joista väsään jotain pientä uutta joko raaputtamalla tai painamalla.

Olen viime syksystä lähtien yrittänyt kehittää tuota vesirapsutustekniikkaa (muste ei todellakaan lähde irti edes pesemällä - pitää rikkoa paperin pinta ja raapia päällimmäinen pinta pois, eikä sekään onnistu kuin vedessä). Syntyneitä pikkuisia kokeiluprinttisiä olen laittanut laskun saajille kuoreen pienenä piristeenä. Vaikka tuollainen muiden hommien välillä tehtävä työ välillä turhauttaakin, kun tuntuu, ettei pääse keskittymään niin hyvin kuin haluaisi, tällä viikolla oli kuitenkin jonkinlainen taitoskohta koko projektissa: tajusin mitä ja miten kannattaa tehdä. Hyvä, että kokeilu välillä palkitseekin, ja mukavammaltahan se aina tuntuu pidemmän prosessin jälkeen.

Tänään sitten lähti New Yorkia kohti yksi noista raaputustöistä 4x6"-swappiin, johon osallistuin ihan terapiaprojektina. Saanen piakkoin vastaavan kokoisen pienen työn jostakin päin maailmaa :)

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2012

Civil Civic — Sky Delay

 
Roskisväritesti: pottupaino, punasipuli, rauta, sitruunahappo, akvarellipaperille

Eilen pidimme Ullan kanssa Suomen käsityön museolla kaksiosaisen luennon Luonnonväri - ekoväri?, jossa itse puhuin ensin luonnonvärien ja värjäyksen historiasta, jonka jälkeen Ulla puhui luonnonvärien käytön tulevaisuuden näkymistä. Heti perään alkoi kaksipäiväinen SULOisia värejä -roskisvärjäystyöpajamme, josta yritetään saada kuvia piakkoin blogiimme - ja ehkä vähän videotakin! Kokeiluluontoisessa työpajassa syntyi mahtavia kokeiluja ja myös itse opin aika paljon uutta työpajalaisten kokeiluista - huimia värejä, uskomatonta jälkeä. Harmittaa vain, kun ekana päivänä kamera unohtui kotiin ja toisena päivänä muistin sen olemassaolon vasta ihan viimeisellä tunnilla ja vasta kotona huomasin, että manuaaliasetukset oli ihan ihmeasennolla. Onneksi Sisko dokumentoi pajaa videoin ja taisi muutaman kuvankin napata. Täytyy kyllä vielä erikseen käydä tallentamassa hieno värikarttani, jonka perjantai-illan viihteenä väsäsin kasaan.

Pottupainon lumoonkin jälleen pääsin ja roskisvärien lisäksi kurssilla väännettiin myös pieni määrä munatemperaa maaväreistä. Peruna osoittautui jälleen painovälineenä niin hyväksi vaihtoehdoksi, että pitää kokeilla sen käyttöä ihan artsuiluprojekteissakin - ainakin tulevassa pienessä Pictures & Descriptions -vihkosessa, jota terapiaprojektinani tässä väsäilen ja jonka pitäisi olla valmis huhtikuun loppuun mennessä.

Työurakoita on koko ajan melkein lannistavan paljon kesken ja välillä tuntuu ahdistavalta, kun on nyt melko täyspäiväisesti valjastettu niiden kimppuun. Projektit itsessään ovat suurin osa palkitsevia, mutta etenemättömyys ja odottelu tuntuvat vain syövän turhaan energiaa. Välillä on sentään kiva puuhailla aivottoman toiminnan kimpussa: olen pistänyt levymailereita ja muita pahvilaatikoita palasiksi: heittänyt turhat osat pois ja leikellyt jäljelle jääneistä taustapahveja teoksille tulevia paketteja varten - tulee edes hetkeksi sellainen olo, että on saanut jotain valmiiksi ja sädekehäkin se vielä pään päälle ropsahtaa tällaisesta kierrätystoiminnasta.

   
Roskisväritesti: punasipuli, sitruuna, valokuvapaperille

lauantaina, maaliskuuta 03, 2012

The Coasters — Down In Mexico


[Sisäänkäynti / Entrance. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Päätin pitää vapaapäivän. Vanhempien luona loikoilin sohvalla ikkunan edessä ja pääasiassa tuijottelin herkeämättä katolta roikkuvaa lumensekaista jäälippaa, johon aurinko heitteli tuulen pyörittämien männynoksien avustuksella hienoa valoleikkiään. Luin aikakauslehtiä, söin äidin tekemiä herkkuja, join kahvia ja makasin taas ikkunan ääressä. Iltapäivällä alkoi jo olla sellainen olo, että jotain pitäisi päästä tekemään.

Ja mitä tapahtuu, kun tulin kotiin ja päätin istua hetkeksi koneen ääreen? Kaapin päällä ollut psp:n laturi tippui päähäni. Onneksi se ei ole mitään breshneviläistä kolmen kilon mallia, joten tuskin tuosta kuhmua tulee, mutta säikähdytti pahan kerran, kun ihan ennakoimatta hyppäsi. Varjeleeko jokin ylempi voima vapaapäivääni? Suojellaanko minua työltä tai kaikelta sen kaltaiselta? - Enkä edes ajatellut työjuttuja, vaan vanhoja 1700-luvun ruotsinkielisiä värjäystekstejä, jotka viime viikolla sain luettaviksini Colorian ystävältä! Päädyin lopulta siihen, että tämä oli minulle universumin viesti: pelaa! Eli PSP parin kuukauden naftaliinista lataukseen seinään ja pelipeukalot ojennukseen.

Sen verran vain, että Ex votos -näyttelymme Galleria Nunesissa on huomenna auki viimeistä päivää, klo 12-16.