tiistaina, kesäkuuta 07, 2005

Silakka ui taas


Galleria Henkevä Silakka www.webgalleria.net on nyt uusittuna auki. Kaikki sinne rekisteröitymään ja omia rikos-aiheisia teoksia esille lykkäämään. Jonkin verran on vielä käytännön hiomista ja vääntöä, mutta perustoiminnat lienevät kunnossa. Anssi (Hyvä, Anssi!™) on vääntänyt koodia kasaan melko antaumuksellisesti jo usean ajan verran ja viime yönä minäkin lisäilin sisältöä viiteen saakka aamulla. Tänään kontaktoin kääntäjään ja pistin sopimustekstin tsekattavaksi. Ja säädin sähköpostin ja pistin tietoa bannereista. Anssi (Hyvä, Anssi!™) varmaan hionee muutamia juttuja paikalleen vielä tänään, mutta sitten jätetään hetkeksi rauhaan, ennenkuin lähtee järki tai henki.

Virallinen tiedotus asiasta lähtee vasta loppuviikolla, mutta kyllä tuolla galleriassa voi silti jo vierailla. Ensimmäisenä kutsuttuna taiteilijana on Turton Lea. Gallerian avautumisesta on pieni uutinen Keski-Suomen taidetoimikunnan nettisivulla - koska kyseessä on taidetoimikunnan tukema projekti. Kuinkahan paljon sitä itse pääsevät katsomaan, se on eri asia. Tänään nimittäin menin ylpeänä esittelemään uusittua galleriaa herra ja läänintaiteilija Castrénille, mutta kas, niinhän se olikin, että sisäasiainministeriön (?) koneilta on aika säännönmukaisesti kielletty pääsy noille galleria- ja kulttuurisivuille. Onneksi niiltä sentään toimii pääsy melkein kaikkialle muualle.

Tämän alkavan viikon teemana on palaverointi. Tänään oli harvinaisen perjantaihenkinen Elävä Silakka -palaveri. Päivämäärien kanssa saattaa jonkin verran mennä säätämiseksi, mutta epäselvyydet ratkennevat ensi viikolla. Muun ohessa yritin kovasti päteä julkkisystävilläni ¬_¬ mainitsemalla keskustelleeni Sarumanin kanssa muutamia vuosia sitten Aalto-museolla (kyllä 5 markkaa, kiitos / Ole hyvä / Kiitos on keskustelu!), mutta päteminen meni vähän hukkaan, kun puolet ei tiennyt, kenestä puhun ja loput eivät uskoneet. Epätoivon vimmalla yritin etsiä netistä edes jotain todisteita C. Leen käymisestä Aalto-museolla tai edes Jyväskylässä, mutta turhaan. Löysin sentään kuvan Leestä lukemassa Kalevalaa ja maininnan sotimisesta vapaaehtoisena talvisodassa. Pistin näitä ekoja tutkimustuloksiani alustavaksi todisteeksi paremman puutteessa, mutta... Sähköposti pukkaa tällaista: Ai, Pyydän anteeksi epäilyäni, jos olisit täsmentänyt tavanneesi Cee Leen talvisodan aikana, niin uskottavuutesi olisi kasvanut huomattaviin mittoihin. Kiitos, Sari. Mukava tietää, että ystävät tukevat vaikeissakin tilanteissa.

Valvominen ei helpota tätä yleistä sekavuuden tilaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

!
Et oo ainoo jota ei olla uskottu: Oltiin just edellisenä iltana katsottu telkkarista joku vanha kauhuleffa, kun käveltiin sit kaupungilla ja silloinen poikakaverini sanoi: kato, christoper lee. En ihan heti tajunnut, mutta kun Jani sitten jatkoi: se Dracula, niin en uskonut. Joo joo.
Pitäisi varmaan ottaa yhteyttä exään ja pyytää anteeksi et saattoi se sittenkin olla mahdollista

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Päivi.Helkutin hieno aloitus toi Lean "flässi" ...onnea roppakaupalla uudistuneelle Silakalle!!!

Anonyymi kirjoitti...

...ja hyvin ui...