Korttipeliä, kvarkkiteoriaa ja seitikkejä. Ja julkinen kriisi.

Juhannuksena ajattelin repäistä elämässäni oikein riehakkaasti: menimme vanhempieni luo, jonne otin mukaan valkoista ja harmaata villalankaa sekä vanhan, kauan suljettuna pysyneen kannettavan tietokoneeni. Viime kesän värjäyskurssilla hankkimillani taidoilla loihdin aika muhevan värisiä lankoja - ja mikäli blogin uusi ominaisuus, suoraan levyltä loudaus onnistuu, kuvakin on näkyvissä. Sössin keitellen mataran juuria ja seitikkejä ja aina välillä istuin kannettavani viereen kirjoittelemaan värijuttuja. Kaikkein extreme-luonteisimmat asiat, kuten nokkosen keräyksen, delegoin Timpalle (nokkosvärejä ei tuossa näykään). Mutta olihan tuo villin ja kokeilevan nuoruuden moodi mukana aika ajoin minullakin: välillä pelasin ristiseiskaa joko isän ja Timpan kanssa (silloin kun jälkimmäinen oli saatavilla, maalasi kiireellä ja intensiivisesti aika suuren osan juhannuksesta työhuoneellaan) tai isän ja äidin kanssa.

Villiä imagoani lisännee tieto siitä, että suurin yksittäinen asia, mitä Colorian puitteissa tutkin, liittyi alkuaineiden ominaisspektreihin, kvantteihin ja kvarkkiteorian väriominaisuuksiin. Viikonlopun aikana minulle valkeni mm. että esimerkiksi planeettojen koostumuksen, koon ja massan ja melkein kaikki voi määritellä niiden värin perusteella... Vaikka kvarkkien yhteydessä mainitut kolme väriä eivät ole värejä yleisesti ymmärretyssä muodossa, pakkohan tästä on Coloriassa juttua olla: Murray Gell-Mannin mukaan ydinvoima ei ole perusvoima, vaan epäsuora seuraus kvarkkien ja gluonien (värikentän kvantti on gluoni; kvantti on sähkömagneettisen säteilyn välittäjähiutanen) vuorovaikutuksesta syntymästä värivoimasta. Sain jutun aluilleen, mutta vaatii vielä aika paljon sisäistämistä ja lisäaivokapasiteetin käyttöönottoa. Sunnuntaina kotiin lähtiessä säikähdin tajutessani päättyvän juhannukseni sisälmyksien koosteen.

Toinen viikonlopun kavahdus räiskähti silmille kannettavan koneeni uumenista. Löysin kannettavaltani kirjoittamiani novelleja ja raakileromaaneita, 6-15 vuotta vanhoja. Irtokorpuilla jossakin kaapin uumenissa on varmaan tuhansia sivuja joskus innolla kirjoitettua proosaa, mutta nykyiselle koneelleni en ole koskaan niitä jaksanut siirtää ja vähintään viiden vuoden kirjoitustauon ansiosta olin melkein unohtanut moisia kirjoittaneeni. Joten äkillinen tapaamiseni vanhojen sanojeni kanssa oli aika häkellyttävä. Luin parikymppisenä kirjoittamiani tekstejä kateellisena muinaiselle itselleni: pää on luonut sanoja kauniisti ja välillä rumastikin, mutta soljuvasti ja iskevästi. Olen oikeasti osannut kirjoittaa! Tätä havaintoa seurasi melkein-kriisi, joka on edelleen päällä: minkä ihmeen vuoksi olen lopettanut kirjoittamisen? Nykyään kaikenlainen kirjoittaminen takkuaa ja parhaimmillanikin tavoitan keskinkertaisuuden. "Asiakielen" kirjoittaminen onnistuu joten kuten - ja ovathan Coloriankin kaikki sadat (!) sivut tekstiä - mutta proosan puolella irtoaisi tällä hetkellä varmaankin vain täysin abstrakti expressionismi, jossa ei olisi väliä muodolla tai juonellakaan. Miten ihmeessä sitä on joskus osannut kuljettaa tarinoita eteenpäin niin luontevasti ja tuorein lausein? Leijun fraasiliemessä kierrättäen muiden lausekeksintöjä vailla omia kielikuvia ja hymiökieli tuntuu luontevammalta kuin puhdas suomenkieli. AARGH! Ja sarjakuvakieltäkin vielä.

Mikä melkein-kriisi tämä on? *Tämä taitaa olla ihan oikea kriisi*. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että kaikkea ei vain ehdi tässä aika-avaruusjatkumossa. Ja olenhan onnistunut sisällyttämään kirjoituksiani nettiteoksiini. Esimerkiksi parikymppisenä kirjoittamani (ja aluksi vuonna 1996 itsenäisesti verkossa julkaistu) Rakastaja on ujutettu osaksi 1940-Hiljaisuus -teosta. Niistä olen aika ylpeä edelleen, molemmista kokonaisuuksista.
Angsti tämän päivän osalta loppukoon tähän.

---
Pienenä anekdoottina mainittakoon: viime viikolla puoliunissani aloin miettiä, josko Venäjän duumalla ja suomalaisella tuumailulla olisi yhteistä sanojen alkuperää ja onhan niillä: duma tarkoittaa 'ajatella'. Sikälikin hassuhkoa, etten mennyt tuota tietoa varta vasten etsimään, vaan löysin sen seuraavana päivänä, kun yritin etsiä Venäjän Valkoisen talon (parlamenttirakennuksen nimi) venäläistä nimeä. Enkä löytänyt - vihjeeksi vain niille, jotka sen tietävät.