Pientä ja isoa näyttelyä / Small and big exhibitions

Niin käy nykyään aina, että kun olisi aikaa kirjoittaa blogiin, ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa; ja sitten, kun tapahtuu asioita, joista voisi kirjoittaa sivukaupalla tekstiä, ei ole aikaa kirjoittaa (tai ei yksinkertaisesti voimat riitä enää sormien liikutteluun).

Viime viikolla matkustin Ouluun ripustamaan Vaskenruosteyrttitarha-installaationi Oulun taidemuseoon Checkpoint Leonardo-näyttelyyn (esillä 15.3. saakka). Palasin sieltä viikonloppuna ja maanantaina sitten kävin ripustamassa toisen, pikkuruisen näyttelyn tänne Jyväskylään. Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin II -mininäyttelyni on esillä Mehiläinen-lääkäriasemalla Jyväskylässä 26.1.-27.2.2015. Teokset löytyvät viidennen kerroksen R-aulasta. Mukana on teoksia sarjoista Irtokuvituksia (2011), Zoology (2014) sekä Ihmisiä saarillaan (2014). Jos tulee asiaa Mehiläiseen, kannattaa samalla poiketa katsomaan hyvää mieltä tuovia kuvia.

Nowadays it always happens, that when I'd had some time to write blog, I don't really have anything to write about; and then, when things start to happen, and I could write pages of them, there's no time to write (or I'm too tired to move my fingers).

Last week I travelled to Oulu to set up my Copper Rust Herb Garden installation at the Oulu Art Museum Checkpoint Leonardo exhibition (shown until March 15). I came back last weekend and on Monday I went straight to set up another, tiny exhibition here in Jyväskylä. My miniexhibition Illustrations for Nonexistent Stories II is shown at a private hospital Mehiläinen in Jyväskylä from January 26 to February 27, 2015. The exhibition can be found at the R lobby at fifth floor. I show works from the series Separate Illustrations (2011), Zoology (2014) and People on Their Islands (2014). If you have some business in Mehiläinen, take a peek to these pictures and get some good mood.

Työpöytä ja sähköposti ovat taas täyttyneet kaikenlaisista pienistä tilpehööriasioista, enkä tunnu löytävän energiaa minkään hoitamiseen. Kun yhden saa tieltä pois, kaksi tulee tilalle.

Parin viime viikon aikana olen valmistellut mahdollisimman pitkälle Vaskenruosteyrttitarha-installaatiotani (mikä sanahirviö!), joka tulee esille Oulun taidemuseossa ensi viikolla aukeavaan Checkpoint Leonardo -näyttelyyn. Eilen kävi kuljetusfirma noutamassa paketit. Nyt yritän vielä kasata kokoon kaiken, mikä varmasti unohtui, vaikka kuinka ajatuksella yritinkin kaiken pakata. Vielä pitäisi ehtiä selvittämään, mikä installaation yhteyteen kiinnitettävässä kamerassa on vikana; siinä ei intervallikuvaus tunnu nyt toimivan...

Onhan tässä viikko aikaa, ennenkuin hyppään junaan ja lähden kohti pohjoista, mutta tällä hetkellä viikon aika tuntuu jotenkin suhteettoman lyhyeltä.

---

My desk and email have filled with all kinds of small things and chores, and I can't seem to find any energy to anything. When I finally manage to take care of one thing, there are two things waiting when I come back.

During the last few weeks I've tried to make preparations for my Copper Rust Herb Garden installation, which will be exhibited in Checkpoint Leonardo exhibition at the oulu art Museum, opening next week. Yesterday the transportation company picked up the parcels. Now I try to check the things I forgot to pack - that happens every time. I should still try to find out, what is the problem with the camera that will be attached to the installation...

I have a whole week before I'll jump to the train and take a trip to north, but at this moment one week's time feels very short.

Kuparia ja lasia pakatessa // Packing copper and glass

Viisi päivää uutta uutta vuotta takana, ja niistä suurin osa mennyt Vaskenruosteyrttitarha-installaation valmistelun kanssa. Installatio oli edellisen kerran esillä Taidehalli TR1:ssä Tampereelta syksyllä 2013 ja palasi sieltä siis jo yli vuosi sitten, mutta vasta nyt, kun uusi näyttely kolkuttelee oven takana, sain aikaiseksi vihdoin käydä purkamassa paketit. Nesteet olin melkein kaikista tyhjentänyt jo samantien Tampereen näyttelyn päätyttyä, mutta koko koko viime vuoden saivat kuparikukkaseni kasvaa laatikon pohjalla rauhassa aivan uskomattoman sinisiksi/turkooseiksi ryöpyiksi. Mutta ei voi mitään, pakko oli saada astiat uuteen käyttöön. Niinpä kuvasin kaikki kupariyrtit, keräsin espanjanvihreän pigmentin talteen ja siivosin sekä kukat että lasiastiat, laitoin uudet kukat valmiiksi istutusta varten ja pakkasin hellästi kuplamuoviin ja sanomalehtipaperiin. Nyt ovat laatikot työhuoneella valmiina noutoa varten. Prosessi jatkuu parin viikon päästä Oulussa.

---

Five days past already, of this new year, and most of those I have prepared my Copper Rust Herb Garden installation. The installation was shown last time at Taidehalli TR1 in Tampere during fall 2013 and it came back over a year ago, but it was until now, when a new exhibition is soon coming, when I finally got myself to unpack the parcels. I had already emptied all the liquids right after the Tampere exhibition ended, but during the whole last year my small copper herbs were forgotten, so they could peacefully grow to be those unbelievable blue/turquoise flowers. But no can do, I had to re-use those vessels. So, I documented all my copper herbs, I collected the verdigris pigment and cleaned both the herbs and glass vessels, I made some new flowers ready to be planted and I gently packed them in bubble wrap and old newspapers. Now there are new parcels waiting at the studio, to be picked and shipped to Oulu, where the process continues after a few weeks.

Dead Sara - Weatherman

Tampereen taidemessuviikonloppu takana ja pari lepopäivääkin sen jälkeen vietetty. Uskomatonta, kuinka voi messumeininki samanaikaisesti sekä imaista mehut että tuoda ihan uutta energiaa.

Tajuttiin jo menomatkalla autoa pakatessa, että en mahdu autoon kyytiin - joten menin maitojunalla perässä. Palatessa sama juttu. Töitä oli kyllä autoon vähemmän, mutta muutamat Timpan suuremmat työt vaativat sen, että takapenkkimatkaajalle ei ollut tilaa, joten hektiset messupäivät päättyivät rauhalliseen ja hiljaiseen rentoutumishetkeen ainoana matkustajana junan perhehytissä. Jonka ison pöydän ääressä aloittelin jo seuraavan teossarjan piirtelyä.

---

Checkpoint Leonardo -näyttelystä on lyhyesti juttua YLEn Radio 1:n Kultakuume-ohjelmassa (ma 30.9.2013), kuunneltavissa Areenalla vielä muutaman viikon osoitteessa: http://areena.yle.fi/radio/1991626/?start=41m41s (siis kohdasta 41min 41sek, ellei mene automaattisesti). Kuunnellessa tuli mieleen muutamat kommentit Jyväskylän näyttelystä, se, kuinka jotkut pitivät näyttelyä liian hankalana lapsille; teosprosessien hitaus ja etenkin Teriken In and Out of Time -teokseen liittyvä kuoleman teema tuntuivat askarruttavan. Aikuisia siis. Lapsilla ei tuntunut olevan teosten kanssa mitään ongelmaa Jyväskylässä eikä näytä olevan myöskään nyt Tampereen näyttelyssä, kuten voi tuosta radioklipistäkin päätellä.

Ajatus lasten aliarvioimisesta taiteen kuluttajina tuli mieleeni useammankin kerran Tampereen taidemessuilla - tai oikeammin sanottuna: aloin miettiä, millä tavalla asennemaailma, pelot, toiveet ja muut vastaavat perusasetukset meidän päähämme ohjelmoidaan. Timpan osasto oli nimittäin omaa osastoani vastapäätä, joten väistämättä kuulin useampaankin kertaan, kuinka vanhemmat totesivat hyvin yksimalkaisesti joko toisilleen tai lapsilleen: "Nämä ovat synkkiä" tai "Nämä on pelottavia." Mieleen jäi erityisesti äiti, jolla oli rattaissa aivan pieni lapsi ja rattaiden vierellä kulki toinen noin neljävuotias, joka osoitteli tauluja ja totesi simppelisti: "Lintuja". Äiti kommentoi: "Nämä on pelottavia, mennään pian pois!" Lapsi ei meinannut liikahtaa kärryjen mukana, vaan osoitti Timpan Lennä nyt -teosta ja totesi: "Äiti ja lapsi". Äiti toisti, että taulut ovat pelottavia ja kiskoi lapsensa osastolta pois. Vastaavantyyppisiä tapauksia oli useampiakin viikonlopun aikana. Onneksi oli niitäkin, jotka antoivat lapselleen edes valinnan varaa. Ainakin yksi äiti kysyi alle kouluikäiseltä pojaltaan: "Onko nämä sun mielestä pelottavia?" Johon poika vastasi "Ei".

Huomattavaa on, että yhdelläkään lapsella ei automaattisesti tuntunut olevan mitään pelotusfiksaatiota teoksista, vaikka monilla - varsinkin pienten lasten - vanhemmilla olikin. Useammatkin lapset katsoivat täysin tummien värien ohi ja bongasivat teoksista äidin ja lapset, ja lintujen lemmikkieläimet, eikä Musta ikkuna -teoskaan ollut kummitustalo (kuten mukana ollut vanhempi tarjosi), vaan iso talo Hollywoodissa...

Oman Poissa -installaationi kohdalla olen huomannut, kuinka voimakkaita ja vastakkaisia tulkintoja herkästä henkisestä painostavaan painajaiseen katsoja voi tehdä - ja lopulta se, mitä näkee, riippuu täysin katsojan oman pään sisäisestä maailmasta. Ehkä lapsilla ei vielä viime viikonloppuna ollut messuilla aivoissaan valmiita asetuksia pelätä tummasävyisiä teoksia. Jäin vain miettimään, että mitenkähän käy myöhemmin - mitä tapahtuu, kun tulee seuraavan kerran kohtaaminen samojen teosten kanssa?