Suuria asioita / Big Things

The mailman brought me today a mysterious package. When I opened it, I found a new book by Sanna Aavaluoma, on the psychotherapeutic care of people suffering from dementia, with one of the prints from my 'Absent' print series on cover (which I have also designed). I have enjoyed the collaboration with Sanna during the past few years, and the words she has written about our collaboration on the pages of this book actually brought some tears in my eyes. The best day of December so far. ♥ #artistlife #artist #Absent #books #dementia #bookcover #bookcovers #alzheimer #SannaAavaluoma #Aavaluoma

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 22. 12ta 2015 klo 7.12 PST

Vuosi on ollut niin täynnä iloa ja surua ja Suuria Hetkiä niin hyvässä kuin pahassa (yksityiselämässä ja ammatillisen meiningin kannalta, maailmantilanteesta puhumattakaan), että olen välillä nukkumaan mennessä toivonut seuraavalta päivältä sitä, ettei tapahtuisi yhtään mitään, ei hyvää eikä huonoa. Mutta joulukuussa meno on vain tiivistynyt ja monen yksittäisen päivän sisään on mahtunut epätasaisesti kiihtyvää ja hidastuvaa vuoristoratameininkiä siinä määrin, että hengitys ei oikein ehtinyt tasaantua lyhyen joululoman aikanakaan. Itseasiassa joululomaakin oli tarkoitus pitää vähän pidempi aika, mutta tapahtui kaikenlaista, mikä typisti kaksiviikkoiseksi tarkoitetun loman kahteen päivään, ja tässä nyt virittelen itseäni tekemään työtä, josta vannoin luopuvani totaalisesti jo jonkin aikaa sitten. Mutta jospa tuo vuoden vaihtuminen olisi sitten se viimeinen rajapyykki, jonka jälkeen pystyn keskittymään ainoastaan omiin projekteihini, edes vähän aikaa.

Onneksi henkisen vuoristoratani vauhti hidastui muutamaa päivää ennen joulua ja vaunu pysähtyi ainakin hetkeksi huipulle: posti toi juuri ennen joulua Sanna Aavaluoman kirjan Muistisairaan psykoterapeuttinen hoito ja hoiva, johon Sanna toivoi kanneksi Poissa-installaationi vedosta 191. Kirjan teema on itselleni tärkeä, ja teoskuvan näkeminen kannessa, sekä sisälle kirjoitettujen kiitos-sanojen lukeminen tuntuivat tärkeimmältä jutulta, mikä on tapahtunut pitkään aikaan. Tuntuu, että tällaisina hetkinä teos saa merkityksensä.

Tällaiset hetket myös laukaisevat päässä jotain. En ole sinänsä pahoillani, että joululomani typistyi lyhyeen, koska päässäni on viimeisen viikon ajan sinkoillut ideoita uusiin teoksiin ja sekä kuva- että materiaalikokeiluihin, joten olisin lomalta palannut työpöytäni ääreen joka tapauksessa ennenaikaisesti. Nyt vaan joutuu juoksemaan tuon tahmean muiden töiden esteradan läpi, ennenkuin pääsee niiden omien juttujensa pariin. Mutta tällä innolla sekään ei nyt näytä enää niin massiiviselta. Ja ehkä tällä kertaa ryömin suvereenisti alta, tai ainakaan en yritä ylittää korkeimmalta kohdalta.

---

This year has been so full of joy and sorrow and Great Moments in both good and bad (in private life and with my work with art, not to mention what happens in world), that when I have gone to bed I have sometimes wished that absolutely nothing would happen the very next day, nor good or bad things. But in December the things have piled up and many days have included unevenly accelerating and slowing rollercoaster feeling, and so much so, that I've been out of my breath still through my short Christmas holidays. Actually, I had planned to have a bit longer Christmas holidays, but some unexpected stuff happened, which shortened my two-week holidays into two days, and now I'm trying to get myself to do some work, which I promised myself to give up already some time ago. But if the New Year would be finally The Final Finish Line, after which I could concentrate only to my own projects, at least for a while.

Luckily this emotional rollercoaster slowed a bit just a couple of days before Christmas and the car stopped to the top, at least for a moment: the mailman brought me a new book by Sanna Aavaluoma, on the psychotherapeutic care of people suffering from dementia, with the print 191 from the Absent installation on the cover. The theme of the book is very important for me, and seeing my print on the cover, and reading the inscription from the book... it felt it was the most important thing happened to me for a long time. It feels, that in these kind of moments my artwork finds it meaning.

These kind of moments also make something happen in my head. I'm not very sorry about my holidays shortening into two days, because during the last week so many ideas for new art work and both image and material experiments have been flying in my brain, that I would have returned to my work desk anyway before I was originally meant to. Now I just have to run through the sticky obstacle course before I can get to work with my personal projects again. But with this enthusiasm it doesn't seem to be so massive project anymore. And maybe this time I just crawl under the obstacles, or at least won't climb over the highest peak.

Lepopäivä / Rest Day

[Kun hevonen halusi olla sininen seepra / When a Horse Wanted to Be a Blue Zebra
Kun hevonen halusi olla punainen seepra / When a Horse Wanted to Be a Red Zebra
Kun hevoset halusivat olla seeproja – When the Horses Wanted To Be Zebras
2014, pigmenttimustevedoksia/pigment ink prints]


Viikonlopun Jouluisen taidebasaarin jälkeen on kuin maratonin suorittanut, eikä tähän tilanteeseen sovi kuin klisee: väsynyt, mutta onnellinen. Tänä vuonna ei vedoksia mennyt kaupaksi aivan entiseen malliin, mutta onneksi oli kaikkea pientä, kuten kortteja ja Värikki-kyniä, jotka paikkasivat tilannetta. Suuret kiitokset niille, jotka uskalsivat omasta/Suomen/maailman taloudellisesta tilanteesta huolimatta ostaa kotiinsa vedoksen. Sanoin tosin Jyväskylän taidemuseon henkilökunnallekin, että jotenkin on aina sellainen fiilis, että kun saa pöydän hinnan maksettua ja vaikka pizzarahat päälle, se on jo tässä tapahatumassa tarpeeksi (vaikka onneksi tuli taskunpohjalle vähän enemmänkin kuin pizzarahat). Jotenkin tässä tapahtumassa ei tunnu turhauttavalta seisoa pöydän takana, vaikka myyntiä ei syntyisikään, koska kontakteja kävijoihin kuitenkin syntyy ja tärkeää on myös muiden taiteilijoiden näkeminen. Ja näin monen vuoden jatkumona basaarista on tullut myös merkki sille, että sen jälkeen, kun vedokset ja muut tavarat on purettu kuljetuslaatikoistaan omille paikoilleen, on jo pienen talvihiljentymisen aika. Basaari tuppaa olemaan aina se viimeinen iso rutistus ennen keskitalven juhlia. Muutama viikko hengittelyä ja sitten uuteen vuoteen uusilla ajatuksilla.

Hiljentyminen näkyi heti tänään niin, että oli aikaa piipahtaa Hyvän Ystävän kanssa kahville. Tai ei sitä voi oikein piipahtamiseksi sanoa: istuimme miltei viisi tuntia kahvin ja teen ääressä ja keskustelimme niin työstä kuin vapaa-ajasta. Oli jotenkin ihanaa vain olla kiireettömästi, harvinaista herkkua.

Kotona laatikoiden purkaminen on jatkunut yhtä hitaan varmalla otteella. Yritän tolkuttaa itselleni, että nyt ei ole kiire mihinkään ja purkamisenkin saa tehdä rauhassa. Huomenna vien Beckerille korttitäydennyksiä ja Värikkejä, joita lupasin viikonloppuna muutamalle asiakkaalle paikan päälle toimittaa.

Jos vaikka illan katsoisi televisiota.

---

After the Art Bazaar event last weekend it feels like after running a marathon (or so I imagine), and I can only say cliches, like "tired but happy". This year I didn't sell prints as much as in the part years, but I was lucky to have all kinds of small stuff, like postcards and wax pens which helped a lot. A Grand Thank You for all you, who dared to purhase yourself a print, despite the economical situation right now. Though, I told to Jyväskylä Art Museum personnel, that I always have a feeling, that if I just can pay the table price and just some money for pizza in top of that, that is enough with this event (but I'm really happy, that I got a bit more than that pizza money). Somehow in this event I'm not frustrated to stand behind my desk even there would not be any sales, because there are still contacts with visiting people and it's also important to chat with other artists. And after these several years of bazaar event, it has grown to be a landmark for downshifting: after prints and other stuff is taken from their boxed to their own places, it's time to just slow down for a while. The bazaar seems to be always the final big push before the mid winter festivals. A couple of weeks of breathing and then towards the next year, with new thoughts.

Downshifting was already seen today, when I had some time to go and meet my Good Friend in one cafe. Actually, we sat nearly five hours with tee and coffee, chatting about both work and freetime. It was just lovely to just sit without any hurry, rare thing.

At home I have continued emptying the bazaar boxes slowly but surely. I try to convince myself to believe, that now I really don't have any deadline with this and I can unpack in no hurry. Tomorrow I will take some new postcards and wax pens to Becker.

And maybe I watch some telly this evening.

Kotka, Uusikuva

Tämä, jos mikään, on surullista. Näyttelysopimus, jossa lukee selvästi, että koska Kotkan kaupunki säästää, tila on laitettu myyntiin, ja että jos Galleria Uusikuvan tila myydään ja gallerian toiminta loppuu, näyttelysopimus mitätöityy. Kirjeen avattuani ja sopimusta lukiessani päässäni pyöri surrealistinen karuselli. Milloin tällaisesta on tullut todellisuutta?

Tällaisessa epävarmassa tilanteessa mietin muutamaan kertaan uskallanko sitoutua järjestämään näyttelyä, jota ei ehkä sitten olekaan: jos haluaa hankkia majoitukset edullisesti, ne pitää varata hyvissä ajoin, ja kaikki muutkin järjestelyt ja kuljetukset maksavat hyvän summan ...ja jospa saankin kaikki teokset roudattua paikalle vain huomatakseni, että alasajo on niin pikainen, että jään teosteni kanssa sateeseen seisomaan. Mutta sitten ajatukseni valuivat hiljalleen itse galleriaan ja kotkalaisiin. Kaupungissa ei ilmeisesti ihan hirveän montaa galleriatilaa ole ja Uusikuvan menetys jättää varmasti valtaisan aukon kulttuurikartalle. En ole itse päässyt koskaan paikan päällä käymään, mutta tilaa esittelevistä kuvista välittyvä tilan suuruus, valo ja tilaratkaisut ovat lumonneet minut jo etukäteen. Jo sellaisenaan tuntuu harmilliselta menettää tila galleriakäytöstä, mutta jos samalla menetetään myös galleriatoiminta kokonaisuudessaan... Kuinka iso säästö tällaisesta voi tulla? Summat varmasti löytyvät jostain, mutta silti veikkaan, että näennäinen.

Ehkä jotain voi vielä tehdä. Addressit.comista löytyy "Pelastetaan Galleria Uusikuva Kotkassa" -adressi, jonka jokainen asian tärkeäksi tunteva voi käydä allekirjoittamassa.

http://www.adressit.com/pelastetaan_galleria_uusikuva_kotkassa

---

This is so sad. I just signed an exhibition contract, which says, that because Kotka city (or should I day town) needs to get savings, it has put the space of Gallery Uusikuva on sale, and if the gallery space is sold and the gallery activities ended, that also invalidates / cancels the agreement. When I opened the envelope and read through the agreement, the surrealistic merry-go-round started running in my head. When this kind of activities have taken place in reality?

In this very uncertain financial situation I thought about signing the agreement - can I really engage myself to the exhibition that might never happen: if I want to book a cheap accommodation, I would need to do that in good time, and all those other arrangements and shipping of the artworks will cost a good amount of euros ...and what if I get my artworks there just to notice, that the process has been so fast, that I will be left alone with my artworks in the rain. But then I started to think about the gallery itself, and the people in Kotka. It is a very small town, and apparently there aren't many gallery spaces, so losing Uusikuva will absolutely leave a large whole. I have never visited the gallery on site, but what I've seen in photos, the spaciousness, light and the building itself, are fascinating. It would be regrettable enough to lose the space from gallery use, but if at the same time it will be the end of the whole gallery activities... How much savings could that give? I bet there can be found some big sums on paper, but still I guess that they would be just apparent ones.

Maybe there's still something to be done. The Finnish site addressit.com hosts "Pelastetaan Galleria Uusikuva Kotkassa" -adressi - which means "Save the Gallery Uusikuva in Kotka", where everyone who thinks this is important, can go and sign. Please do.

Granny's Legacy

Granny's Legacy -muistipelikortit / memory game cards (koko / size A5) (below in English)Toisenlainen joulukortti -...

Julkaissut Monsterium - Kuvituksia 30. marraskuuta 2015

Monsterium PopUp 28.-29.11.2015 B521 Joulumarkkinoilla / at Christmas Fair

Jaksaa, jaksaa... // Can do, can do...

Huh. Nyt on Värityksiä olemattomiin kertomuksiin -värityskirjat numeroitu ja signeerattu. Yksi ainoa moka: 74/100 tuli muotoon 74/700, mutta sen jälkeen onnistuin paksuntamaan seiskaa niin, että se näyttää taas ykköseltä ja on nyt 74/100. Otin kirjan pois muitten joukosta ja sitä voi käyttää vaikka esittelykappaleena, koska muut menevät sellofaanipusseihin, jottei niiden käsiteltyihin pintoihin tai sisäsivulle jää kenenkään tassunjälkiä. Ja kun kirjoja on tasan sata, ei ylimääräistä selailukappaletta ole erikseen. Kirjan väliin tulee myös pieni saatelappunen, jonka kirjoitin ja printtasin tänään; leikkaaminen olisi vielä edessä. Tavoitteena on, että huomenna kirjat olivat pusseissaan ja saisin ensimmäisen satsin vietyä taidemuseolle sekä postiin ennakkotilaajille puolen päivän maissa. Pitää kuitenkin vähän vielä lepuuttaa käsiään ennen pakkausoperaatiota. Tällä väliajalla olen lajitellut, punninnut ja pakannut Värikki-kyniä, mikä näyttääkin olevan monipäiväinen maratoni.

DHL toi tänään tilaamani erityiskirjekuoret vielä salaista projektiani varten. Varsinainen projektisisältö (kortteja) antaa vielä odotuttaa itseään ja vähän alkaa jännittääkin, ehtiikö viikonloppuun mennessä. Tosiaan, lauantaina ja sunnuntaina minut löytää Jyväskylän Paviljongista Joulumarkkinoilta, B521 on varattu Monsterium Popupilleni! Vielä paljon puuhaa sitä ennen, menen siis jatkamaan hommia.

Oh. Now the limited edition colouring book has been signed and numbered. I made only one mistake: I wrote the number 74/100 first 74/700, but then I managed to thicken the number 7 so, that it looks like one again, and is now 74/100. But I took the book out of the pile to be used for example like a presentation piece, since others will be packed into sellophane bags so that no harm would happen to the special handled cover or to the inner pages. And because there's only the hundred books, there's not one for presentation use. There's also a small introduction letter in between the covers, which I wrote and printed today; cutting process is still waiting. I try to get the books finished tonight, and then I could take the first set to the Jyväskylä Art Museum and to the Post office tomorrow noonish. But still I have to rest my hand for a while before packing them. In this in-between-time I have sorted, measured and packed my Värikki recycled wax pens, which seems to be a bit more marathon-like process than I thought.

DHL brough today the special envelopes I ordered for my still secret project. The most important ingredience of the project (cards) are still on their way, which makes me a bit nervous - are they going to arrive in time, before weekend. Because on next weekend I will be at the Christmas fair at the Jyväskylä Paviljonki, my Monsterium Popup can be found on booth B521! A lot to do before that, so I'll continue my work.

10v Monsterium

Tilaukset / orders: paivi.hintsanen@coloria.net10e + postitus / shippingMaksu Suomessa: tilisiirtoPayment by PayPal...

Julkaissut Monsterium - Kuvituksia 22. marraskuuta 2015

Blogissani on paljon juttua värityskirjoistani, mutta se johtuu siitä, että tällä hetkellä se on se tärkein juttu. Ei tässä paljon muuta ole ehtinyt ajatella viimeisten muutaman viikon aikana, saati sitten tehdä.

A lot of talk about my colouring books in my blog right now, but that's simply because right now it is the most importart thing. I actually haven't been able to think about anything else during the last few weeks!

Ennakkotilaus / Värityksiä olemattomiin kertomuksiin

Värityskirja 18e/kpl (sis. alv 10%)64 sivua, 31 (+1) värityskuvaa20x25cmNumeroitu ja signeerattu 100 kpl rajoitettu...

Julkaissut Päivi Hintsanen 19. marraskuuta 2015

Oikovedos- (ja testiväritys)vaiheessa / Proofing (and colouring)

I just received the proofs of my two colouring books... I should have taken good promo photos of these both, but my camera is not here with me and my good daylight lamp just said phffffff... So, with mobile camera in this poor yellow light...? Thus, instead I tried a little bit of colouring on the back cover. (More info about these soon at www.kuvituksia.com !) #illustrator #illustrationart #illustrationartists #colouring #coloring #colouringbooks #coloringbooks #monsterium #monsters #cuties #outsoon #värityskuvat #värityskirjat #monsterium10v #10vmonsterium #10vVärityskuvia #värityskirja

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 18. 11ta 2015 klo 6.34 PST

Kävin katsomassa oikovedokset. Hui. Näytti sille, mille pitikin, mikä tuntui hieman kummalle, ottaen huomioon kuinka epävarmasti projekti on ollut hanskassa. Promokuvien ottaminen jäänee huomiseen ja parempaan valoon. Siihen saakka testailen konkreettisesti värittelyä.


I just came back from the printhouse, from viewing the proofs. Whooooa. It all did look like I had planned, which is strange, considering the way I have managed this process. I will take some promo photos tomorrow, with better light. Until then I just testing these by colouring.

Värityskirjoja pian! / Colouring books ahead!

Kymmenvuotisjuhlasta toiseen. (Live Herringin kymppivuotisjuhla-aamuna tunnelma alkoi varsin synkeästi Pariisin iskujen jälkeisenä aamuna, mutta kyllä ne juhlat siitä toivon toivat uudelleen eloon! Mutta olen kirjoittanut asiasta niin paljon omissa somepiireissäni, etten blogiini enää jaksa asiasta avautua - eli jotain ihan muuta...)

Tein ensimmäiset uniikit värityskuvani myyntiin vuonna 2005 (no, muutamia 2004 signeerattuja koekappaleita lukuunottamatta), joten kymmenen vuotta tulee värityskuvienkin kanssa täyteen. Ja mikäs sen parempi tapa juhlistaa asiaa kuin värityskirjojen maailmalle pukkaaminen. Yksi ei riittänyt, piti tehdä kaksi. Molemmat pullahtanevat maailmaan ensi viikolla.

From one ten year anniversary to another. (The morning of the Live Herring anniversary began quite gloomy after the Paris attacks the evening before, but somehow a new kind of hope arised during our party! But I've written so much about this at my some that I just can't anymore write to my blog about it - so now something completely different...)

I made my first unique colouring pictures for sale in 2005 (well, you can find some signed test samples from 2004), so ten full years with colouring pictures! And what is better way to party this than to publish some colouring books. One wasn't enough, so I had to make two. Both will come out during next week...

Ei vielä, mutta ihan kohta! Olen tehnyt ensimmäiset uniikit värityskuvat myyntiin vuonna 2005. Tämän kymmenvuotisjuhlan...
Julkaissut Päivi Hintsanen 17. marraskuuta 2015

Värityksiä olemattomiin kertomuksiin -värityskirjaa otetaan rajoitettu 100 kappaleen painos, kirjat on signeerattu ja numeroitu ja muutenkin vähän fiinimpää sorttia. Niissä on vähän erilaisia värityskuvia kuin mitä olen värityskuviini aiemmin lykkinyt: monet kuvista liittyvät jotenkin aiempiin teossarjoihini tai kuvituksiini. Kirjan voi hankkia itselleen vain ja ainoastaan paikan päältä Jyväskylän taidemuseon museokaupasta marraskuun lopulta lähtien (sekä, jos kappaleita on vielä jäljellä, minulta Monsterium popupista (B-521) Joulumarkkinoilta Jyväskylän Paviljongissa 28.-29.11.2015 tai Jyväskylän taidemuseon Jouluisessa taidebasaarissa 12.-13.12.2015). Hinta 18€.

Värityksiä olemattomiin kertomuksiin ('Colouring pictures for Nonexistent Stories') book is published in limited edition of 100, and each book is numbered and signed and so so high-quality in everyway. The colourin pictures differ a little bit from my normal (which can be argued...) ones: many pictures are connected to my previous pigment ink print series or illustrations. The book can be purchased only at the Jyväskylä Art Museum museum shop, on site, from the end of November (and, if there is any left of the edition, from me at Monsterium popup (B-521) at Christmas fair at the Jyväskylä Paviljonki on November 28-29, 2015 or at the Jyväskylä Art Museum Christmas Art Bazaar on December 12-13, 2015. More info on price etc. soon! Ps. The book is published in Finnish only! The price is 18€. (But there's not too much text.)

Kymmenen vuotta värityskuvia lievällä 10v virralla! 10v monsterium -kirja noin 30 värityskuvalla lähti painoon tänään,...
Julkaissut Monsterium - Kuvituksia 17. marraskuuta 2015

10v Monsterium on sitten sitä ihteään, sekopäisiä tyyppejä kymmenen vuoden varrelta. Sofistikoituneisuudesta ei hajuakaan. Viivojen yli värittäminen erityisen sallittua. Hinta 10€ +postitus.

10v Monsterium is just what is it, wacky dudes born in this ten year journey. Not even a trace of any kind of sophistication. Colouring over the lines extremely permitted. The price is 10€ +postage.

Roolileikistä pukuleikkeihin / From role play to playing with accessories

Kymmenen vuotta sitten näihin aikoihin järjestettiin ensimmäinen Live Herring -tapahtuma. Tuolloin hyppäsin aika...

Julkaissut Päivi Hintsanen 13. marraskuuta 2015

Olen aiemminkin kamppaillut ammatillisen lokeroinnin kanssa, mutta viime aikoina kuulemani kysymykset ja toteamukset (Oletko sinä nyt sitten kuvataiteilija vai mediataiteilija? Teet sitten näitä kuvitusjuttuja - etkö olekaan mediataiteilija? Ai, teetkin videota - minä luulin, että olet taidegraafikko. Etkö sinä olekaan web designer?) kieltämättä ovat saaneet höyrypilvet pullahtelemaan korvista. Suurimmaksi osaksi jätän reagoimatta noihin kysymyksiin, mutta aina työtäni eri tilanteissa esitellessä asia nousee esiin joka tapauksessa. Olen yrittänyt selittää hyppelyäni eri alojen välillä vaikka miten ("kaikki luovat jutut lopulta kumpuavat samasta paikasta, niiden muoto on vain erilainen"), mutta ihmisillä vain tuntuu olla tarve saada henkilö asetettua johonkin yhteen ja selkeään lokeroon, pelkkä "luovan työn tekijä" ei vain riitä. Jos itselleni mieluisin "kuvittelija"-titteli ei kelpaa, helpointa on ollut vain pysyä vanhassa tavassani vaihtaa titteliä tilanteen mukaan.

Kunnes sitten viime viikonlopun Tourulan kuvataiteilijoiden avointen ovien tapahtumassa vihdoin sain selkokielisen selitysmallin. Itseasiassa ajatus tuli työhuonevieraalta, jonka kanssa juttelin luovan työn eri aspekteista. Hänenelle yritin monimutkaisesti selittää, etten koe vaihtavani työroolia "päivällä putkimies ja illalla taksikuski" -tyyliin, vaan toimivani koko ajan samassa roolissa, mutta erilaisten projektien kanssa - vähän niinkuin putkimies korjaisi välillä tukkeutunutta viemäriä ja välillä asentaisi suihkua. Vieraani ymmärsi heti ja tiivisti kaiken yksinkertaiseen vertaukseen: että luovan työn eri muodot ovat kuin eri asusteita pukeutumisessa, jotka valitaan tilanteen mukaan.

Eilen tuottajan saappaat ja kuraattorin pipo, toissapäivänä mediataiteilijan puukengät ja graafikon takki, tänään kuvittajan villasukat ja kuvataiteilijan kaulaliina, huomenna ihan vain tavalliset kengät - tämän saman luovan, ja usein myös varsin epäluovan, kuvittelijan yllä. Webdesignerin nahkahanskoista ja kirjoittajan lapasista puhumattakaan.

Näin tilitettynä tämä taitaa kyllä kuulostaa vielä sekavammalta kuin aiemmin, mutta tähän mennessä selitys on auennut aikalailla kaikille - ja tarjonnut myös itselleni jotenkin jäsennellymmän ajatuksen siihen mitä teen.

Kiitos sinä tuntematon vieras!

---


I've been fighting against professional labels that put me in one box at the time before, but for the last couple of months some questions and remarks (WHICH ONE are you, visual artist or media artist? You do these illustrations? - I thought you were media artist? Oh, you make videos - and I thought you were a print maker. You are not a web designer?) have managed to form a hot steam to rise from my ears. Mostly I just leave those questions unanswered, but they always came up anyway, in the situations where I talk about my work. I've tried to explain the jumping around jobs in several ways (like "all those creative stuff comes from the same place, they just take a different form"), but somehow people hold this need to put a person to an one, clear box, being just a "creative worker" isn't enough. If my favourite "imaginator" title isn't enough, it has been easier just to keep with my old habit and change the title according the situation.

Until at the Tourula Artists' Studios open doors event last weekend I finally found a plain language explain to all I do. Actually this thought came from one event guest, with whom I talked about the different aspects of creative work. I tried to explain to him, in a very complicated way, that I don't feel like I'm switching my working role in the "plumber by day and taxi driver by night" type of way, but I feel more like working at the same role the whole time, but only with different projects - like a plumber who would fix clogged sewer at one time, and then install a new shower at another time. My guest understood rightaway what I was saying, and summarised this simply: that the different forms of creative works are like different accessories which you choose according to the situation.

Yesterday I wore producer's booths and curator's cap, the day before that the clogs of the media artist and the jacket of a graphic artist, today the woollen socks of a illustrator and the woollen scarf of visual artist, tomorrow just ordinary shoes - all this wore by me, a creative, and often also very uncreative, imaginator. Not to speak about the leather gloves of webdesigner and the mittens of writer.

Said this way, this all might just sound about ten times unclearer than earlier, but so far about everyone I've explained my work through this accessory thing, they have understood - as well as I've gotten somehow more structurised thought of what I'm doing.

Thank you, my anonymous guest!

Syys (120 runoa)

Vihdoin sain jo viime vuonna aloittamani runokuva (- kuvaruno? - kuvallinen runoelma?) -projektin esille. Tämän teossarjan fokuksessa eivät ole kuvat, vaan sanat: kuvia on neljä, joista jokaisesta on 30 vedoksen editio ja jokaisessa vedoksessa on oma runonsa. Olen jotenkin aikaillut näiden esille laittamisessa, kun olen kuitenkin runoelmieni kanssa vähän epämukavuusalueella, mutta jotenkin uskalsin nyt, kun muutama runokuva ovat jo lunastanut paikkansa lahjana muille tai itselle, vaikka osa vähän kaihomielisiä onkin.

Tutustu kuviin ja runoihin nettisivullani

--

I finally got a presentation page for my a poem picture project, which I started already last year. These prints are not so much about pictures themselves as they are about words, which has made this project a bit uncomfortable for me. Not the project itself, but bringing it out from the closet. And sorry, this stuff is only in Finnish...

Plankkon uutiskirje

(Sorry, this is only in Finnish, about a Finnish Plankko newsletter)

Minulle on tullut muutamia kyselyitä postituslistasta ja uutiskirjeestä. Itselläni ei mitään omaa uutiskirjettä ole, mutta Plankkon uutiskirjeessä (viimeisin: marraskuu 2015) kerrotaan myös minun uutisiani - kuten näyttely- ja tapahtumatietoja, joskus myös kaikenlaista muuta. Isompiin näyttelyihin yms. toki lähetän sähköpostikutsun (tai painetun kutsun, jos sellaista on) niille, jotka ovat osoitteensa minulle lähettäneet, mutta Plankkon uutiskirjeestä löytyy vähän muitakin asioita.

Uutiskirjeen voi tilata itselleen joko uutiskirjeen vasemman yläkulman SUBSCRIBE-linkkiä klikkaamalla tai lähettämällä sähköpostiosoitteensa minulle meiliin paivi.hintsanen (at) coloria.net otsikolla "Tilaan Plankkon uutiskirjeen" - jonka jälkeen uutiskirje tarjoaa plankkolaisten ajankohtaiset tapahtumat noin kerran kuussa suoraan sähköpostiin.

Uutiskirjeen tilaajille on silloin tällöin luvassa myös pieniä ylläreitä...

Syyslaulu / Autumn Song

Viikon lyhennelmä: maanantaina vielä aamulla pohdin, voinko lähteä vähän kipeänä reissuun vai en, mutta sitten jo iltapäivällä olinkin Helsingissä, Naisia puussa -sarjan kolme kehystettyä työtä muovikassissa ja uusi Puunsielut, viiden uniikin, pigmenttisiirtona ja sekatekniikalla vanerille tehdyn kuvan sarja matkalaukussani. Syyslaulu-näyttely ripustettiin tiistaina ja avajaisia vietettiin keskiviikkona. Siinä välissä juoksin apteekissa ja asioilla. Torstain makasin koko päivän kuumaa teetä juoden vuoteessa. Perjantaina ripustettiin työhuone vieraskuntoon ja lauantaina otettiin avointen ovien vieraat vastaan (väkeä kävi harmillisen vähän, mutta onneksi laatu oli sitäkin parempi!) Tänään kahden viikon paperityörastit (tätä näyttelynpuunaamisviikkoa edelsi melkeinpä intensiivisempi apurahanpuunaamisviikko). Uusia, hienoja tuttavuuksia tuli sekä keskiviikkoisista näyttelyn avajaisista että eilisistä avoimista ovista, joten kaiken kaikkiaan hyvä mieli. Ja mieltä lämmittää tieto siitä, että ihan vain muutaman pakollisen työrupeaman jälkeen pääsen taas oman, luovan työni pariin. Ihan kohta.

This week shortly: on Monday morning I was still considering staying home (I was not sure if I have flu or not), but then, at the afternoon I was already in Helsinki, the three framed prints from the series Women in Trees packed in plastic bag and the new The Wood Spirits, series of five, unique artworks, made as pigment transfer and mixed media on plywood, in my suitcase. Our exhibition ('Autumn Song') was set up on Tuesday and the vernissage was on Wednesday. On Thursday I stayed in bed the whole day, drinking hot tea once in a while. On Friday we prepared the studio for the open doors event, and on Saturday we welcomed the guests to our studio (not a lot of people, sadly, but the ones who visited were absolutely great!) Today all the undone office chores for two weeks time (before this exhibition / open doors week there was a very intensive grant applying week). I met some wonderful new people both at the vernissage on Wednesday and at the open doors event yesterday, so I'm in very good mode. And what makes me especially happy: only a few necessary things to do, before I get to work with my own, creative work again. Very soon!

Avajaiskuvia Syyslaulu-näyttelystä (Rööperin Taidesalonki, Helsinki) viime keskiviikolta! Photos from vernissage of our exhibition in Helsinki last Wednesday.

Julkaissut Päivi Hintsanen 8. marraskuuta 2015

Live Herring 10 v / yrs

Vuosi 2005 oli itselleni näköjään aika aktiivista aikaa. Monet projektit ja prosessit täyttävät juuri tänä vuonna kymmenen vuotta (kuten Monsterium-värityskuvat, joiden osalta ajan kulumista juhlistetaan piakkoin - vielä ennen joulua - ilmestyvällä värityskirjalla jos toisellakin). Yksi isoimmista, ellen nyt sanoisi näistä kaikista suurimmaksi kasvanut on Live Herring, jonka kymppivuotissynttäreitä vietetään Jyväskylän taidemuseossa lauantaina 14.11. klo 12–15, ohjelmana mm. Brains on Art -kollektiivin Brain Poetry -runogeneraattorin uusintavierailu Jyväskylässä ja Käsityökoulu Robotin Piirtorobotti-työpaja - ja kakkua niin kauan, kun sitä riittää. Lisätietoa löydät mm. FB-tapahtumasta. Tervetuloa tapahtumaan!

Live Herring on kyllä hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvät jutut generoituvat avarakatseisten ja nopeasti reagoivien ihmisten avulla isommiksi ja merkittäviksi kuin mitä alussa koskaan olisi voinut ajatella. Itse muistan vielä hyvin selvästi ensimmäisen tapahtuman alkuvaiheet. Noihin aikoihin tein vielä jyväskyläläisen Arktisen Upeeta -elokuvatapahtuman nettisivut, ja yhtenä päivänä, kun puhuin projektia tuolloin luotsanneen Markus Latvalan kanssa puhelimessa, mieleeni juolahti puhelun aikana, että elokuvaesitykseen odottaville ihmisille voisi olla aulassa tarjolla nettitaidetta. Alkuperäinen ajatus oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että KampusKinon aulaan olisi koottu muutamia tietokoneita ja niille nettitaideteoksia, joihin sisäänpääsyä odottelevat festarivieraat olisivat voineet tutustua. En muista tarkkaan, miten homma eteni - todennäköisesti totesimme kapean aulan huonoksi paikaksi ja idea ei toteutunut sellaisenaan. Ajatus jäi silti kytemään ja kehittelin sitä eteenpäin Jani Ruuskasen kanssa, jonka kanssa olin tehnyt edelliset vuodet töitä Henkevä Silakka -verkkotaidegalleriani kehittämiseksi. Soitin Jyväskylän yliopiston professori Raine Koskimaalle, joka innostui asiasta, hankki käyttöömme tilan yliopistolta, KampusKinon vierestä ja lähti organisoimaan viereiseen liikunnanlaitoksen rakennukseen kansainvälistä mediataideseminaaria. Yhtä-äkkiä muutaman koneen pikkuisesta esitysideasta oli kasvanut kansainvälinen nettitaidetapahtuma.

Projekti vaati niin paljon hommaa kokemattomalle tapahtumajärjestäjälle, etten muista juuri mitään muuta itse tapahtumasta kuin sen hetken, kun istuimme Janin kanssa jonkun komeron lattialla syömässä pizzaa läpeensä väsyneenä, ja kun tapahtuman päätyttyä menimme kaupungille, siellä järjestettiin joulun avaukseen liittyvä ilotulitus - väsyneelle, kaikkensa antaneelle mielelle se oli kuin jumalallinen signaali, että jotain hyvää on tullut tehtyä. Ja, että kaikesta uuvuttavasta raadannasta huolimatta hauskaa oli. Tapahtumaan tuli mukaan jo järjestelyvaiheessa useita vapaaehtoisia, joista monet (mm. nyt Live Herringistä työnsä saanut Soile Ollikainen) jäivät suunnittelemaan seuraavan vuoden tapahtumaa. Sittenhän homma lähtikin kokonaan lapasesta. Muutaman pienimuotoisen tapahtuman ja työpajan jälkeen järjestimme ensimmäisen isomman Live Herring -(uus)mediataidenäyttelyn Jyväskylän taidemuseossa muutamaa paria myöhemmin, ja sitä järjestäessä kuulimme, että työryhmämme on valittu Keski-Suomeen elokuva- ja mediakulttuurin läänintaiteilijaksi. Ja nyt olemme siinä tilanteessa, jossa Live Herring -mediataidetapahtumasta on tullut varteenotettava triennaalitapahtuma ja Mediataide kartalle -projekti on noteerattu valtakunnallisesti. Suurin kiitos viimeaikaisesta toiminnasta kuuluu ehdottomasti Mediataide kartalle -projektin projektikoordinaattori Soile Ollikaiselle ja mm. laitepankkiprojektia hoivanneelle Miia Huttuselle.

Vähän vain välillä touhua katsellessa valtaa kaikenkattava (positiivinen) ihmetys, että miten tässä nyt näin kävi?

---

It seems that the year 2005 was very active one for me. Many projects and processes are turning ten years this year (one of them being Monsterium colouring pictures, which will be celebrated soon - before xmas - with a colouring book or another). One of the biggest, if not The Biggest, is Live Herring. We have the birthday celebration on Saturday November 14 at the Art Museum of Jyväskylä, with Brains on Art collective's Brain Poetry poem generator revisiting Jyväskylä and the drawing robot workshop by Käsityökoulu Robotti - and some birthday cake for the fastest ones. FB-event is in Finnish only as I write this, but soon some English info available too. Welcome!

Live Herring is a good example of how some good things will be generated greater and more significant than you would have never thought, with the help of some broad-minded people and fast decision makers. I still remember very clearly how the first event started. At those day I was still designing the web page for local Arctic & Fabulous film festival, and on one day I was speaking on phone with the project manager Markus Latvala, when I suddenly got this idea of collecting some computers to the lobby of the KampusKino film theater, and to bring some net art to view for the people waiting to get in to the theater. I don't remember the exact way, how the project proceed - probably we found the narrow lobby to be a wrong place for this kind of happening and the idea didn't go through as is. Still the idea didn't die totally and I developed it forward with Jani Ruuskanen, with whom I had worked the last few years developing my online web art gallery Spirited Herring. I called professor Raine Koskimaa at the Jyväskylä University, who took on the idea, and got us a space from the university, just nearby KampusKino, and started organizing an international media art seminar to the Liikunta Building next to KampusKino and our event space. Suddenly a few computer show had turned out to be this major international web art event.

The project itself took so much from this unexperiencent event organizer, that I don't actually remember much of the event itself, actually, only the moment, when I sat with Jani on some closet floor, eating pizza totally tired, and when we went to the town after the event was over, there was big fireworks - which, to that tired, throughout exhausted mind was like a godly signal, that we had done something well. And, that besides all that wearing volunteer labour we did have fun. There were many volunteers at the project already when we were planning it, and many of them (for example Soile Ollikainen, who now works at Live Herring as project coordinator) continued planning the next year's event. And then it sort of went out of control. After a couple of smaller events and workshops we organized the first bigger Live Herring (new) media art exhibition at the Jyväskylä Art Museum a couple of years later, and when we were building it, we heard that our work group had been selected as the regional artist of film and media for the Arts Council of Central Finland. And now we are at the situation, where Live Herring media art event is a noteworthy triennial event and Mediataide kartalle ("Media art on the map") project has been noticed nationally. The biggest thing of the latest action belongs, without any doubt, to Soile Ollikainen, who is the project coordinator for the Mediataide kartalle project, and to Miia Huttunen.

It's just that sometimes when I watch this all happening, it just brings up a sort of overwhelming (positive) wondering of how did this all happen?

Sohva ja videoita // A Couch and some videos

In Between from Päivi Hintsanen on Vimeo.

Muutosten tuulet jatkuvat. Vihdoin printteri toiminnassa, kone viety huoltoon ja noudettu sieltä (mysteerivikaa ei tosin saatu ratkaistua), muutama projektisuunnitelma saatu kasaan ja koko läjä kesästä asti odottaneita asioita saatu hoidettua. Yksi niistä Verba-videorunotrilogiani esittelyn verkkoon laittaminen, mikä on roikkunut to do -listallani häpeällisen kauan, kesäkuun Black Wall Galleryn (Vaasa) näyttelystä lähtien (siellä trilogia sai kokonaisuutensa ensiesityksensä). No, nyt on videot Vimeossa ja esittely nettisivuillani - menkää katsomaan!

Isoin muutos on kuitenkin harmaa sohva, jonka kaksi urhoollista nuorta miestä kantoi tänään neljännen kerroksen kapeiden käytävien ja tiukkojen kulmien läpi olohuoneeseemme. Edelliseen matalaan ja nuhjuiseen vihreällä plyyshillä päällystettyyn seitkytlukulaiseen nojatuolipariin verrattuna harmaa jätti on melkoisen massiivinen ja aikuisen oloinen. Ja uutuudessaan sen verran pelottava, että syön myskikurpitsakeittoni seisaaltaan eteisessä (koska keittiö on varattu taideprojektin lakkausprosessia varten, työhuoneessa on printterin asennustavarat levällään ja sinne olohuoneeseen ei nyt vain uskalla mennä ruoan kanssa, ettei sohva vanhene ennen aikojaan). No, muutosten kanssa oppinee elämään?

---

The winds of change continue. Finally I've got my printer working, my computer has visited the repairing shop (the mystery problem was not though solved), a couple of project plans finished and a pile of stuff that has been waiting since summer is now taken care of. On of them being the introduction of my Verba video poem trilogy, which has been hanging on my to do list embarassinly long time, since the exhibition at the Black Wall Gallery (Vaasa) last June (where the trilogy premiered). Well, now there are videos uploaded to Vimeo and a project introduction on my webpage - go and check them out!

The biggest change has been, however, the grey couch, which was carried up to our living room at the fourth floor, and through some narrow corridors and tight corners, by two very brave young men. Compared to our old pair of shabby green plush armchairs (well, armless ones, in this case) from 70s, this grey giant is quite massive and grown-up. And with it's newness scary enough for me to eat my butternut squash soup standing at the hallway (because the kitchen is taken by my art project varnishing process, the printer installation stuff has filled my work room and I just don't dare to go into living room with any food, so the couch won't spoil rightaway). I learn to live with this - don't I?

Avoimet ovet 7.11. // Open Doors November 7!

Loppusyksylle on vaikka mitä ohjelmaa. Parhaillaan jännitän, saanko valmiiksi uusia kuvia muutaman viikon päästä, 4.11. avautuvaan ryhmänäyttelyyn Rööperin taidesalongissa (Syyslaulu-näyttelystä lisää myöhemmin, tässä kuitenkin jo linkki FB-tapahtumaan, jota saa vapaasti jakaa). Tällä hetkellä näyttää aika epätodennäköiseltä, mutta onhan tässä vielä pieni tovi aikaa. Sen verran olen hionut, hinkannut, taputellut ja puristellut, että oikea käsi on ponnistuksista hellänä.

Heti näyttelyavajaisten perään, lauantaina 7.11., on Tourulan taiteilijoiden avoimien ovien päivä (FB-tapahtumassa tarkempi tieto). Minähän en virallisesti työskentele Tourulassa, vaan pääosin kotona, mutta suuremmat projektini teen kaikki Timo Sälekiven työhuoneella, jossa minulla on myös teosarkisto. Olemme molemmat Timon kanssa paikalla koko avoimien ovien päivän klo 10-17 välillä. Kuten keväälläkin, minulla on myynnissä mm. numeroitujen vedossarjojen viimeisiä vedoksia, uniikkivedoksiani sekä kuvarunoja, ja yritänpä saada tilaisuuteen myös pieniä Piparminttutee ja valas I ja II -vedoksiani, jotka eivät ole olleet vielä missään näyttelyssä. Ja kuten edelliselläkin kerralla, myyn myös joitakin kehystettyjä teoksiani pienellä alennuksella saadakseni vähän tilaa uudelle.

Marraskuun loppupuolen suunnittelin keskittyväni kuvitustöihin ja erityisesti värityskuviin - omat Monsterium-värityskuvani täyttävät tänä vuonna 10 vuotta, joten suunnitteilla on siihen liittyen värityskirjaa jos toistakin. Kaikenlaisia muitakin kuvitteellisia, mutta tosia projekteja olisi tarkoitus saada vietyä loppuun. Näiden kuvituksellisten ihmeiden kanssa pistän pystyyn Monsterium Pop-Upin Joulumarkkinoille Jyväskylän Paviljonkiin marraskuun viimeisenä viikonloppuna.

Viime viikolla varmistui myös Jouluisen taidebasaarin pöytäpaikkani Jyväskylän taidemuseolla 12.-13.12. viikonloppuna. Tällaiselle yksinäisyydessä pakertajalle tämä tapahtumien kimara on melkoinen sosiaalisuuden pläjäys. Pitänee alkaa harjoitella ekstroverttiyttä.

---

The end of this year is full of ...everything. At the moment I'm anxious, not knowing if I'm able to finish my new works to the group exhibition at the Rööperin taidesalonki opening on November 4 in Helsinki (more about this 'Syyslaulu' = 'Autumn Song' exhibition later, but here is a link to a FB event already opened). At this moment it seems very unlikely for me to finish those works, but there are still two weeks. I have sanded, polished, rubbed, patted and pressed that my right hand is sore of all the effort.

Right after the exhibition vernissage, on Saturday November 7, is an Open Doors event at the Tourula Artists' Studios. I don't actually work in Tourula, but mainly at home, but I make my most demanding and bigger projects at Timo Sälekivi’s studio, where also my work archive is situated. We are both there, Timo and I, on the Open Doors day from 10am to 5pm. Like in last spring's open doors day I also show some of my last prints of the numbered editions as well as unique prints, and I also try to bring some of my small 'Peppermint Tea and Whale I' and 'II' prints, which haven't been in any exhibition yet. And like the last time, I also will sell some of my framed prints with small discount to make some room for new. (Check and share the FB event)

I have planned to concentrate on illustrating and specially colouring pictures on November - my Monsterium colouring images turn 10 years this year, and I have planned a colouring book (and maybe another one too) to celebrate the occasion. All kinds of other imaginary but true projects are on their finishing line on November. With these illustration wonders I will have my Monsterium Pop-Up booth at the Christmas Fair at the Jyväskylä Paviljonki at the last weekend of November.

Last week I also received confirmation of the Christmas Art Bazaar at the Jyväskylä Art Museum on December 12 and 13. For this kind of solitary working person this kind of rush of events is quite a social bomb. I should start to practise extroverticity.

SULOisia värejä // Sweet Waste Dyes

Muutama vuosi takaperin kirjoittelin ja toimitin tekstiilitaiteilija Ulla Lapiolahden kanssa SULOisia värejä -oppaan, jonka tekemiseen saimme avustuksen Jyväskylän taide- ja tiedesäätiöltä (joka sitten monen harmiksi lakkautettiin pian projektimme jälkeen). Opas julkaistiin syyskuussa 2013 ja sen kääntäminen englanniksi on ollut to do -listalla siitä saakka. Yksi niistä ikuisuusprojekteista, joiden pariin ei vain ikinä tunnu pääsevän, kun koskaan ei ole tarpeeksi aikaa keskittyä. Tekstit käänsin alunperin jo melkein pari vuotta sitten ja yli vuoden projekti on odottanut sitä, että saisin taittoluonnoksen valmiiksi oikolukua varten. Muutama viikko sitten sain vihdoin aikaiseksi rutistaa parin kolmen tunnin homman ja sain materiaalit eteenpäin Miia Huttuselle ja Frankie Robertsonille, jotka olivat luvanneet oikolukea tekstin. (Täytyy myöntää, että käytännössä muutoksia ja korjauksia tuli niin paljon, että melkeinpä Miiaa ja Frankieta voisi pitää kirjan kääntäjinä...) En tiedä, tuliko kirjaseen lopulta kaikki korjaukset tehtyä, mutta nyt se on lopulta julkaistu ja ilmaiseksi ladattavissa SULOisia värejä -sivulta (kuten suomenkielinenkin, löytyy menusta Mikä/What? -otsikon alta).

---

A few years back textile artist Ulla Lapiolahti and I wrote and edited a Finnish "SULOisia värejä" guide, for which we got a grant from the Jyväskylä Art and Science Foundation (which was ended soon after our project, a sad news to us). The original Finnish guide was published in September 2013 and translating it into English has been on my to do list since then. It's one of those forever projects, that you just never seem to have time to continue, when there's never enough time to concentrate on the task. I originally translated the texts (roughly) for about a few years ago, and the project has waited for over a year the moment when I would get the layout version finished for proofreading. A few weeks ago I finally got myself to this few hour job and sent the materials to Miia Huttunen and Frankie Robertson, who were kind enough to promise to proofread the text before publishing. (Although, I have to confess, that there were such a lot of changes and corrections, that I should propably give the credit of translation to Miia and Frankie...) I'm not quite sure, if I managed to make all the corrections, but now the e-book is finally published and you can download it free from the SULOisia värejä // Sweet Waste Dyes page!

Sweet Waste Dyes / DOWNLOAD PAGE

Ensi vuotta suunnittellen // Planning next year

Organizing the studio. What else is there to do in Friday? #artistlife #artist #hmmm

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 9. 10ta 2015 klo 7.21 PDT

Sen verran itsestäni löytyy tuottajaa, että teen itselleni ja toiminnalleni joka vuosi jonkinlaisen toimintasuunnitelman ja budjetin. Toimintasuunnitelma (ja aikataulu) on yleensä itselläni post it -lappumuodossa, seinälle piirrettyyn pakkauspaperikalenteriin riveiksi järjestettynä, mutta sanoiksi puettu versio lähtee sitten apurahahakemuksen mukana lokakuun lopulla liikkeelle suuntaan jos toiseen - eli kirjoitettuun muotoon sekin päätyy. Budjetin olen muutaman vuoden ajan tehnyt oikein nörtisti taulukkolaskelmaohjelmassa, johon olen myös aikatauluttanut asiat. (Exceliä itselläni ei ole, mutta ilmaisohjelma Open Officen Calc ajaa saman asian.) Muutama vuosi sitten käytin tuntikausia rakennellen pohjaa ja siihen erilaisia automatisoituja laskutoimituksia, ja tuolloin itsekin ihmettelin, mitä olen oikein tekemässä ...mutta nyt jälkeenpäin on helppoa, kun asiat on valmiiksi jaoteltuina ja summat laskeutuvat yhteen itsekseen, eikä tarvitse enää kiusata itseään laskutoimituksilla.

Syyskuun aikana allekirjoittelin näyttelysopimuksia ja nyt alkoi suunnittelutyö. Nyt näyttelysopimuksia tarkemmin lukiessani ja suunnitelmaa naputellessani tajusin, että ensi vuoden näyttely- ja tapahtumakimara on aika hurja. Yhtä lukuunottamatta sain kaikki näyttelyajat joita hain (ja yksi on vielä ratkeamatta). Maaliskuussa Galleria Ronga Tampereella, huhtikuussa Galleria Napa ja Studio Mustanapa Rovaniemellä, toukokuussa Promenadi-galleria Hyvinkäällä, loppuvuodesta 2016 ja alkuvuonna 2017 Galleria Myötätuuli Raahessa; näiden lisäksi kaksi yksityisnäyttelyä, jotka on alustavasti sovittu, mutta joista on vielä näyttelysopimus kirjoittamatta; yksi julkistamaton ryhmänäyttely, jota olen organisoimassa; mahdolliset yhteisnäyttelyt, ja lopulta ainakin yksi isompaa organisoimista vaativa tapahtuma useampien pienten rinnalla. Ja se yksi näyttelyaika, josta ei ole vielä päätetty, mutta jonka toivon - tästä ruuhkasta huolimatta - saavani... Muutaman tunnin tuskailin ottamani urakan kanssa, mutta kun sitten naputtelin tietoja tekemääni aikataulu/kalenteritaulukkoon, työ alkoi kummalla tavalla saada muotoa. Historiasta viisastuneena merkkasin myös luovalle työlle varaamani ajan selkeästi esiin, jotta ei vahingossakaan enää pääse käymään niin, että juuri siitä luovasta työn puolesta tulee kalenteriin merkitsemätöntä "jos aikaa jää" -työtä, mikä helposti itselläni pääsee käymään. Yhtä-äkkiä kaikki tuntuikin selkeältä ja ongelmattomalta, muutamaa päällekkäistä projektia lukuunottamatta. Mutta päällekkäisyyksistäkään en jaksa nyt stressata, olenhan oppinut jakautumaan kahtia ja hoitamaan useita tehtäviä monessa paikassa yhtäaikaa.

Yhden näyttelyn tosin tänään peruin ennenkuin lähetin näyttelysopimuksen eteenpäin. Pieni galleria pikkukaupungissa, eikä vuokrakaan ollut kovin suuri. Mutta laskin, että rahteineen, matkakuluineen, vakuutuksineen ja päivärahoineen kuluiksi tulisi reilu tonni - jo ilman mitään painotuotteita, avajaistarjoiluja ja muita päälle tulevia lisäkuluja. Sopimuksesta kävi ilmi, että galleria ei olisi vastannut teosten myyntitoiminnasta eikä myöskään näyttelyiden vartioinnista. Isoiksi muodostuvien kulujen takia en kokenut järkeväksi lähteä paikkaan, jossa en välttämättä saisi edes omiani takaisin myyntityön puuttuessa, mutta perumisratkaisun viimeisteli gallerian valvonta videokameran varassa - viiden vuoden takainen 11 vedoksen varastaminen Turun Vanhan Raatihuoneen galleriasta on liian tuoreena mielessäni, enkä halua vastaavaa kokea enää ikinä. En uskaltanut siis riskiä ottaa, vaikka se epätodennäköistä olisikin.

Itseäni tämä peruminen harmittaa ihan hirveästi, koska olen jotenkin mieltynyt pikkukaupunkien gallerioihin ja näyttelyreissut ovat itselleni usein myös matkailua Suomessa paikkoihin, jotka eivät ole Jyväskylä-Helsinki-junareitin varrella - harvoin tulee autottomana maata muutoin nähtyä.

Mutta riittäähän tuossa matkaa uusiin kaupunkeihin ensi vuonna muutenkin. Rovaniemi, Hyvinkää ja Raahe ovat vielä valkoisia länttejä matkailukartallani.

---

I find myself to be a producer enough to make myself and for my work some kind of project plan and budget each year. A project plan (with a schedule) is usually in post it format, stickers arranged in rows on my selfmade brown paper wall calendar, but the written version is written each year for the grant applications anyway. For a couple of years time I have made my project budget in Excel - or rather in Open Office Calc. A few years ago I spent hours building a good template with some automatic calculations, and then I wondered myself if I'm completely nuts to do this ...but now, when it's all made, it's so easy to have everything categorized and I don't have to made anything else than to place some numbers here and there.

During September I have signed exhibition contracts and now I've started to make pre-planning for them. When I took a closer look at my exhibition contracts and wrote a plan for next year, it really hit me, how much I have stuff going on next year. I got all exhibitions I applied except one (and one is still not decided). On March I'll have an exhibition at Gallery Ronga in Tampere, on April at Gallery Napa and Studio Mustanapa in Rovaniemi, in May at Promenadi-galleria in Hyvinkää, at the end of 2016 and the beginning of next year in Galleria Myötätuuli in Raahe; besides these two solo exhibitions, which have been agreed on but of which I still don't have contracts; one group exhibition that isn't yet public but which I will be producing; all the possible joint exhibitions, and at least one bigger event next to the several smaller ones. And then this one exhibition, that hasn't been decided yet, but which I really really wish to get - even with this calendar rush going on... I was really worried for a few hours about the enourmous job I've taken for the next year, but after I had inserted all information to my new schedule / calendar table, the work started to have a understandable and clear form. I've learnt something from my history: I also marked the work for my creative work to calendar, to avoid even accidentally morphing my creative work to "if I only have time" work, which easily happens with me. Suddenly it all seemed clear, without a couple of overlapping projects. But I won't stress about that: I've learned to split myself in two and work with many projects in several places at once.

But there was one exhibition that I cancelled today before signing the contract. A small gallery in a small town, and the rent wasn't big either. But I realised, that with shipping and travelling costs, with insurances and all the costs would be over a thousand euros - that even without printed materials, opening costs and other extra costs. I read from the contract that the gallery wouldn't take any responsibility of selling the works and from the security of the exhibition either. It was already the costs that made me think, that it wouldn't be wise to have an exhibition in a place where I wouldn't have a lot of possibilities to gain anything back with no even passive selling work done, but it was the video-cameras-only based security that sealed the decision to cancel. Five years back I had 11 prints stolen from my Absent installation at the Old Townhall Gallery in Turku, and I don't ever want to experience that again. I just didn't dare to take the risk, even the minimum one.

I was not very happy when I had to calcel the whole thing. I quite like those little town galleries and travelling because of exhibitions is also often travelling to places that I haven't been visiting in Finland. Usually those that aren't near Jyväskylä-Helsinki railway - without car, I really don't travel around that much.

But there are still some new towns left for visiting next year, anyway. Rovaniemi, Hyvinkää and Raahe are still white spots on my travelling map of Finland.

Uusi alku // New Beginning

Having a hard time deciding should I go on installing this new printer (30+kg) or should I choose the book (a few hundred grms). #artistlife #canonpixmapro1 #whycantsomeoneelsedothisforme

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 30. 09ta 2015 klo 0.59 PDT

Monta asiaa on tässä suhteellisen lyhyen ajan sisällä mennyt uusiksi. Aivoaan on joutunut verryttelemään suuntaan ja toiseen, että on osannut lähteä edes jonnekin suuntaan paikalleen jäämisen sijaan. Nyt on aallokko vähän tasaantunut ja horisonttikin hämärästi näkyvissä - voi jo oikeasti vähän valitakin, kääntyykö ruori tyyrpuuriin vai paapuuriin. Päässä pyörivien kysymysten mittakaava on pienentynyt ja asiat tuntuvat taas suhteellisen ymmärrettäviltä. Tai jos ei ihan vielä täysin ymmärrettäviltä, niin ainakin ne ovat jotenkin käsityskyvyni ulottuvissa, kun vähän pinnistää.

Tämä viikko on tuntunut uudelta alulta monessakin mielessä. Uutuuden tunteen kuorrutti konkretialla eilen uudessa pakkauksessaan saapunut uusi printteri, rikkinäisen tilalle. Hyllyissä on odottamassa myös uutta paperia moneen tarkoitukseen, uusia pigmenttimustekyniä, avaamattomia maalituubeja ja pigmenttijauheita, vielä teroittamattomia kyniä - ja kirsikkana komeuden päälle: juuri avatun kiinanmustepullon tuoksu tulvahti nenääni muutama minuutti sitten.

Ja aivan kuin takaraivossani piileskelisi muutama uusi ajatuskin.

---

In a relatively short time there have been many things in my life, that I have had to think over. It has been an overwhelming brain excercise to get myself to move at least to some direction, instead of just waiting still for something to happen. Now the waves have turned smaller and I can vaguely see the horizon - which gives me some power to choose if I turn my wheel to starboard or to port. The scale of the questions whirling in my head is much smaller and things are somewhat understandable. Or if not yet fully understandable, at least I know that they are within the reach of my comprehension, if I just try a bit.

This week has been a new start in many senses. The frosting on that feeling came from the brand new printer which arrived yesterday to replace the broken one. There are new stuff waiting on my shelves: papers for different purposes, new pigment ink pens, yet unopened paint tubes and pigments, yet not sharpened pencils - and as a cherry to this all: a few minutes ago I smelled the aroma of the freshly opened china ink bottle.

And I sort of sence that there just might be a few new thoughts hiding in my head, too.

Easy Living...

How odd. I opened the local newspaper today, and the first thing I saw was my name... In the article, poet AP Kivinen is thinking about writing a poem of my print 'When a Horse Wanted To Be a Red Zebra' :) #artistlife #SaturdaySurprises #FeelingOdd

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 19. 09ta 2015 klo 3.10 PDT

Viime viikon loppupuoli kului varsin rattoisasti osittain Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälityksessä taidemuseolla ja osittain kotona omissa töissä - ja kodin ja taidemuseon välistä reittiä auringonpaisteessa kulkien. Teosvälityksestä kolme työtäni löysi tiensä uuteen kotiinsa, ja päivät museolla olivat täynnä hienoja kohtaamisia, joten on huikean hyvä mieli. Kotona pakollisten työsuoritteiden lisäksi olen sekä kirjoitellut että piirrellyt, ja virkkaillut pannulappuja Sleepy Hollow -sarjaa katsellessa. Muutenkin jonkinlainen kiireettömyys on leimannut viime päiviä ja alkaa jälleen tuntua siltä, että on mukava tehdä. Ihan mitä vaan.

---

The end of last week was quite pleasant - I spent my time partly at the Jyväskylä Artists Society art sale event at the art museum and partly at home doing my own work - and walking the sunny road between the art museum and home. Three of my works found a new home from the art sale, and those days spent at the museum were filled with meeting new people - I'm feeling great! At home, besides doing the have-to-do kind of jobs, I've also done some writing and drawing, and crotcheting potholders while watching Sleepy Hollow series. There has been some kind of easygoing feeling - no hurry, no terrifying deadlines - during last days, and I start to feel that it's nice to do something again. Anything.

Onneksi olkoon! - eiku ei sittenkään // Congrats! - not!

Ihmisiä saaressa - People on Island
2014, pigmenttimustevedos / pigment ink print, 28x28cm+marg. 190e (without frame)



Kotiinpaluu. Kaunis kesäsää muuttui kauniiseen syyssäähän. Sietämättömän kylmäkään ei ole vielä. Ja on valoa. Mutta silti arki hyökkäsi kimppuun, ennenkuin ehdin edes puolustusasemiin. Lupasin itselleni varata tarpeeksi aikaa kirjoittamiselle ja muulle luomiselle, ja tarkoitukseni oli olla vielä viime viikko lomalla (tai ainakin paperihommista vapaana) ja palata töihin vasta tänään, mutta niinpä vain päivät ovat valuneet käsistä kaiken muun, epäoleellisen, mutta pakollisen parissa. Pari tuntia päivässä luovuudelle ei riitä hyvään moodiin pääsemiseen ja tuollainen lyhyt aika menee lähinnä kellon vilkuiluksi - että onko sitä aikaa vielä jäljellä ja kuinka paljon. Perjantai-iltana päivitin pitkäksi venyvää to do -listaani asioista, mitkä pitää pakosti hoitaa, ennenkuin pääsen keskittymään taas kunnolla luovaan työhön, ja olin melkoisessa alavireessä, kun sähköpostiini tipahti ilahduttava viesti: Art Fair Suomi 15 -tapahtumassa lavalla pyörii ohjelmien välissä kuvaesitys: Highlights by Rui Prata ja minun teokseni oli valittu joukkoon! (Rui Prata (1955, Portugali) on Encontros da Imagem Photo Festivalin perustaja ja taiteellinen johtaja vuosina 1987–2012 sekä Image Museumin (Braga, Portugali) johtaja vuosina 1999-2014.))

Mutta hetkinen! Minähän en ole osallistumassa Art Fair Suomi 15 -tapahtumaan ollenkaan. (Mainitsinkin jo heinäkuun lopun postauksessani, että minulta oli mukaan valittu vain yksi työ, ja yhden työn roudaaminen Helsinkiin ei nyt vain ollut millään tavalla taloudellisesti järkevää, joten minun oli pakko perua osallistumiseni. Olisin oikeasti halunnut osallistua, mutta jos vien teoksia myyntitapahtumaan, toivon saavani teoksia kaupaksi enemmän kuin vain kuljetuskulujen kattamiseksi, ja vaikka kuljetuskustannuksista aiheutuva tappion mahdollisuus on aina olemassa, en sentään tieten tahtoen tappiota halua hakemaan - tai edes niin pientä plussaa, että voisin käytännössä ajatella vaihtavani kehystetyn teoksen pariin pizzaan, jotka voitolla saisin ostettua. Tavoitteenani kun on ihan oikeasti tulla toimeen taiteellani.)

Olen tässä lähinnä harmitellut omaa reagoimistani viestiin: turhan rehellisenä laitoin samantien takaisin viestiä, etten ole osallistumassa tapahtumaan, eikä teokseni ole siellä paikan päällä (mutta, että minun puolestani olisi tosi hienoa, jos teokseni silti voisi olla Highlights-reelissä mukana), ja vastaukseksihan sain luonnollisesti, että koska Highlights on kokoelma näyttelyssä olevista teoksista, teokseni poistetaan listalta. Ja nyt olen sitten pelannut jossittelu-peliä mielessäni. Jos olisin vain jättänyt vastaamatta, ehkä olisin saanut teokseni tapahtumaan esille edes projisoituna kuvana - koska kyllähän tuo poisjääminen harmittaa. (Vaikka se nyt olikin ainoa taloudellisesti järkevä ratkaisu - ajatus, jota yritän takoa päähäni.)

On kyllä aika makea olo siitä, että työni ylipäätään pääsi tuohon Highlights-valintaan mukaan. Ei siihen ihan hirveän montaa teosta ole valittu mukaan. Silti tuntuu vähän omituiselta. Joskus kymmenvuotiaana näin unta, joka on tatuoitunut mieleeni: unessa voitin kaupassa ostoskärryllisen karkkia, mutta kun olin kahminut kärryn täyteen, se vietiin kaupan ikkunaan ja sinne se jäi. Tuolloin herätessä oli vähän samanlainen olo kuin nyt.


Ps. Vien tämän Highlight-teoksen kehystettynä Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälitystilaisuuteen. Teosvälitystilaisuus on avoinna Jyväskylän taidemuseolla keskiviikosta sunnuntaihin 16.-20.9. (ke-la 11-18, su 11-16). Itse olen paikalla ainakin keskiviikko- ja lauantai-iltapäivinä, ehkä myös muuten! FB-tapahtumaa saa jakaa ja lisää porukkaa saa kutsua!

---

Returning home. From beautiful summer to beautiful autumn. It's not even too freezing yet. And not dark yet, either. But still the everyday life with all the paperwork & stuff attacked me without warning, before I could get myself into defensive position. I promised myself to have enough time for writing and other creative stuff, and I meant to have last week off (at least from all that paper stuff) and return to my desk today, but somehow all days have just vanished, doing something not inspiring but mandatory. A few hours for creative work isn't enough to get to a good mode, and that kind of short time turns easily into checking the time every five minutes - if there is still some left. On Friday evening I updated my long to do list with the stuff I just have to get over with before I can concentrate on my creative work again, and I was feeling quite low with this, just when a very uplifting email message arrived: there is a Highlights by Rui Prata slide show in Art Fair Suomi 15 event running on the stage between programme. (Rui Prata (1955, Portugal) is the founder and artistic director of Encontros da Imagem photo festival (1987- 2012) and director of Image Museum (Braga, Portugal / 1999-2014).)

But wait a minute! I'm not taking part to the Art Fair Suomi 15 at all. (I mentioned this already in my posting last July - only one work was selected from me, and shipping one work about 350 kms was just not economically sensible in any way, so I had to cancel the whole thing from my part. I really would have liked to take part to the event, but if I take some work to any sales event, of course I wish to sell artworks more than to just cut the shipping costs, and even if there is always a possibility to go to minus with shipping costs when the works are not selling, I wouldn't want to take part if the default iis, that there's not even a possibility to gain any profit. Or if the possible profit would be so small, that I could compare it for exchanging the framed print to just a few pizzas that I could buy with the profit. Ultimately, I still have an ambition to really live with my art.)

Mainly I have been regretting my own reaction to this glad message: I was throughout too fast and honest, and replied - rightaway - that the work selected is not at the event (however, I would be so happy, if my work still could be presented in Highlights reel), and a reply to this was of couse, that because Highlights is a selection of the works at the Art Fair, my work will be deleted from the list. And now I've been playing the 'what if...' game in my head. What if I just had not replied to that email - maybe my artwork would be there in the photo reel, and nobody had even found out that it's not at the event at all... Because, frankly, I'm really bummed about missing this whole thing. (Even though leaving out the event was the only economically sensible thing - a fact that I have to get in my head.)

I'm flattered and feeling sweet about the original Highlights selection, though. There weren't too many artworks with that honour. Still I feel a bit weird. When I was about ten, I saw a dream, that has been tattooed in my mind: in that dream I won a shopping cart full of candy, but after I had filled the cart, it was taken from me to the shop window, where it stayed. Then, when I woke up, I felt quite same way as I do now.

ps. I'll take this Highlight chosen artwork to the Jyväskylä Artists' Society art sale at the Jyväskylä art museum this week, from Wednesday 16 to Sunday 20 (Wed-Sat 11-18, Sun 11-16). I'm at the event on Wednesday and Saturday, after noon, but maybe also some other days! Feel free to share the FB event and invite more people to join!

Plankkon kuukauden teos // The Plankko Artwork of the Month

- Päivi Hintsanen: Arriving. 2015, pigment ink print, ~ 14x8cm +marg., not for sale (horce commerce) -

Vedokseni Arriving on Plankkon syyskuun teos. Tarinointini teoksen synnystä on julkaistu Plankkon sivuilla, josta jutun voi käydä lukemassa suomeksi.

---


My print Arriving is now a Plankko artwork of the month. I've written some background of the work - how the print was born - and the story is published in Plankko website. As the site is in Finnish only, here's a rough translate of the text:

In my Random Prints project I'll make one print of edition of 90 at one time, and leave the prints in envelopes, accompanied with a letter, for random people to find. The letter contains some information of the project and a request to tell about where the print has travelled with its new owner. I've now executed this project for five times and each time it has become more important for me: I started the project as some kind of game, but now it is so much more than I never would have guessed. After the fourth time (in Germany 2014) I wrote about it in my blog, and as I said in my website some time ago, since then the same feeling has just grown.

In 2015 it was time for the fifth Random Prints. The picture is called Arriving, and its' way to the paper was a long and bumpy one. I made a first sketch already in 2012 and it was then meant to be a Random Prints image of the same year, but somehow the project just didn't find any wings. The first version was a little bit different: the cups were more like coffee or teacups with their handles and the horizon in-between the sea and the sky was more clearer and everything was much more detailed. The process slowy turned to be really heavy and as the days went by, the picture started to feel a bit strange and unfamiliar. I didn't get the picture to work as I wished and it didn't change to the picture I would have liked, and the whole theme felt too used and the picture itself too picturesque. Too big for a small picture. Too small for a small picture. I didn't know what was wrong and why the picture just wouldn't turn out what I wanted.

After some time I tried again: I edited some details, changed colours, made this, made that, but somehow it was impossible for me to see anything else on the paper, than the riginal detailed picture. I gave up. I didn't get rid of the cups then, but that year my Random Prints picture came up to be One Cup of Fresh Sea-Water, in which some sea birds flew upon a red cup of sea-water. I didn't think that I would return to this picture, that I felt was too "pretty", and I didn't give it another look during the next Random Prints project round, few years later.

This year it was just pure luck, that Arriving came to be a Random Prints image. If everything had gone the way I had planned, the picture would have been another one. This year's project planning started wonderfully: I received the papers in courtesy of Hahnemühle and this lifted my spirits up and I had so many ideas that they didn't almost fit into my head. There are still dozens of notes at my desk, filled with ideas, and as I was so pumped with energy, I started working with several of them. Then, suddenly, a couple of unlucky happenings cut my working for a while, and when I could return to my work, my printer broke down. Suddenly it was unsure if I could have anything printed. Luckily the problem was solved under one week, and I got to make my prints at the Jyväskylä Print Making Centre, at the studio of the Centre for Creative Photography.

At that point I didn't have a lot of time. I was leaving the country in just a few day and there was so little time to make the prints, that I was horrified about it. I knew that I simply didn't have time enough to make several print proofs and then adjust colours and fix the details, so I took all the seven small pictures I had made this year. There was still a space for an eight one in a paper sheet, and because I didn't want to waste any paper, the Arriving found its way to one and only proof printing. When I took the first glance at the proof paper, I noticed rightaway, that all the pictures I made this year would have needed still a bit more work, some colour adjusting at minimum. But there was one picture amongst all others, that looked good as it. All the features that I disliked earlier had somehow vanished during these couple of years, when the picture had been left in my "drawer". I still think that the picture itself is a bit naive and maybe the subject isn't very original, but still it looks like something I have made, which I didn't felt at all a few years back. Different than I usually do, but sitll. And I now see something in it, that I didn't see when I was making it.

When I signed and numbered the prints and put them into their envelopes, I felt that I had made the right choice.

---

You can follow this year's Random Prints at:

• The blog
• FB page facebook.com/randomprints
• Instagram #randomprints2015

Kirkkoja, kaupunkia ja kukkia // Churches, city and flora

Olen niitä ihmisiä, jotka yleensä kiinnittävät arkkitehtuuriin huomiota vain silloin, kun siinä vaivaa joku. Harmaissa betonilähiöissä (vaikka pidänkin betonin pinnasta pienemmässä mittakaavassa) tai 80-luvun kaakelirakennuksien läheisyydessä huomaa olevansa epämiellyttässä paikassa. Joskus harvoin sitä pysähtyy katsomaan ympärilleen ja ajattelemaan, että onpa hieno rakennus. Täällä Firenzessä sitä tapahtuu paljon. En tiedä, kertooko se jotain suomalaisesta arkkitehtuurista vai ennemmminkin siitä, että vanhanaikainen mieleni on kotonaan vanhempien rakennusten kanssa. Koen yksinkertaisesti renessanssin aikaisen arkkitehtuurin tyylin ja mittasuhteet jotenkin miellyttäväksi, puhumattakaan materiaaleista - tukevasta kivestä ja rapatuista pinnoista. Niissä on jotain pysyvyyttä ja lohdullisuutta, jota on vaikea kuvata. Matkustaessani tuskin koskaan menen katsomaan jotain rakennusta sen visuaalisen arkkitehtuurin takia (usein kylläkin esimerkiksi paikan äänimaailman takia - onhan sekin toki arkkitehtuurin elementti), mutta Brunelleschin Santo Spirito -kirkko on yksi niistä rakennuksista, joiden läheisyyteen pitää päästä aina Firenzeen tultua. Aukiolla kirkon edessä ja kirkon fasadissa on vain jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja tasapainoista. (Olen käynyt joskus sisälläkin, mutta en muista siitä mitään - ilmeisesti tässä ulkopuoli on tehnyt lähtemättömämmän vaikutuksen).

I'm one of those people, who usually notes architecture around when there's something wrong with it. I feel extremely uncomfortable in grey concrete suburbs (although I really like concrete surface in smaller things) or in those ugly tiled buildings of the 80s. Sometimes, very rarely, something in architecture stops me in a positive way to think the beauty of the building. But here in Florence it happens a lot. I don't know if it tells something about Finnish architecture or more about the fact that I have an old fashioned mind and I feel home when I'm amongst older buildings. If I put it simply: I just find the style and proportions of the renessaince architecture very pleasuring, as well as the materials - heavy stone and plastered surfaces. They have some kind of permanence and comfort in them, which is hard to put into words. When I'm travelling, I only seldom go and visit some building for its visual architecture (often I go to visit a building because of its "sound scene" though - that's one point of architecture, too), but Santo Spirito church by Brunelleschi is one of those buildings that I need to get close by in every trip to Florence. There is something very calming and balancing at the piazza in front of the church and on the facade of the church itself. (I've visited inside earlier, but I can't remember anything about it - maybe it's the outside of the building this time, that has made more permanent impact for me.)

Mies pitää Duomoa pystyssä // A man keeps Duomo from falling apart

Spedale degli Innocenti, Piazza della Santissima Annunziata

Italialaisen renessanssiarkkitehtuurin paras kaveri on ilman muuta tämä uskomaton valo ja sen luomat varjot ja heijastukset. Veikkaan, että jos nämä hienot renessanssirakennukset siirrettäisiin sellaisenaan jonnekin Keski-Suomeen, taian päällimmäiset kerrokset katoaisivat sen siliän tien. Suomessa valo yksinkertaisesti toimii eri tavalla - silloin, kun sitä on. Siinä on oma taikansa, toki, ja pohjoisessa valo varmaan muuttuu vuodenaikoina enemmän kuin missään muualla, mutta keskivertopäivänä, ellei joku poikkeuksellinen sääilmiö tempaise taivaan valoja toiseen moodiin, siitä puuttuu joku dramaattinen ulottuvuus, joka täällä löytyy. Italiassa valo on verevää draamaa, Suomessa se on ennemminkin pienimuotoista lyriikkaa. (Ehkä juuri alkusyksyn pitkien varjojen aikana ollaan lähimpänä täkäläistä valoa - mutta se on niin, niin lyhyt aika.)

The best friend of the Italian renessaince architecture is without doubt this unbelievable light and its shadows and reflections. I'm guessing, that if these beautiful renaissance buildings would be transported somewhere where I live in Central Finland, the topmost layers of the magic would disappear, just like that. In Finland the light simply works in different ways - when there is some. It has its own magic, surely, and the northern light probably changes in different seasons mpre than in anywhere else, but in an average day, if the exceptional weather phenomenon hasn't taken hold of the sky, it doesn't have that dramatic dimension, which you can find here in Italy. In Italy the light is vibrant drama, in Finland its more subdued lyric. (Perhaps is around this time, during the long shadows of the first weeks of autumn, when its closer to the southern light - but it's so, so short time.)

Kasvitieteelliset puutarhat ovat lempipaikkojani. En ole oikeastaan kukkaihminen milläänlailla: en tunne kasveja lukuun ottamatta värjäyskasveja (joita niitäkään en luonnossa tunnista, vaikka niiden latinankieliset nimet aika hyvin osaankin), eikä minulla ole kotona kasveja, satunnaisia lahjaksi saatuja yksilöitä lukuunottamatta. Mutta kukapa ei kukkakuvista tykkäisi - ja kukkakuvauksesta? Kukkien kuvaaminen on vain jotenkin palkitsevaa, kun kuvatessa ei oikein voi tulla rumia kuvia, vaikka kuvaustaidot olisivatkin olemattomat ja kuvausvälineenä peruspokkarikamera. Kukkivia kukkia enemmän kiinnostavat kuitenkin muut elementit: kasvien (niin pienten maata nuolevien kuin jättimäisten puiden) tekstuureissa ja muodoissa on jotain äärimmäisen inspiroivaa. Firenzen kasvitieteellisestä puutarhasta (Giardino dei Semplici) täydellisen kuvaus- ja oleilupaikan tekee yllämainittu valo: se, miten se laskeutuu puutarhaan puiden oksien välistä ja se, miten se tunkeutuu ikkunan takaa muutamaan suuremmista kasvihuoneista.

Giardino dei Semplici on "Kyynelpuun taimi" -teokseni alkukoti. Täällä syntyi teoksen idea, ja täällä kuvasin teoksen pohjana käytettyjä kuvia muutamaankin otteeseen. Tälläkin kertaa kävin kuvaamassa samoja kohtia, samassa valossa, josko vaikka saisin valmiiksi jo vuosia työstämäni sarjan kaksi muuta osaa. Kamerani akku loppui vähän turhan aikaisin, mutta onhan tässä vielä aikaa ottaa toinen kierros.

Kasvitieteellisessä puutarhassa vierailu on aina itselleni yhtä paljon työtä kuin vapaa-aikaakin, pään tyhjennystä. Liian helteisenä päivänä kaupungissa ei ole mitään parempaa kuin istua viileällä kivisellä penkillä, kukkivan puun varjossa ja kuunnella kasvien kuiskintaa kevyessä tuulessa, kun muut kaupungin äänet feidautuvat jonnekin taakse.

Botanical gardens are my favourite places. I'm not really a "flower person" in any way: I don't know plants with the exception of the plants used for dyeing (of which I don't probably identify the most when seen in nature, even though I know their latin names quite well), and there are no plants at my home, except some gift flowers now and then. But who doesn't like flower pictures - and taking photos of flowers? It's somehow so rewarding when you really can't take ugly photos, even though your skills in taking photos would be almost nonexistent, and if you would use only the basic, automatic pocket camera. I'm more interested on the other elements of the plants than the flowering flowers, though: there's something extremely insiring in the textures and shapes of the plants, oths of those small earth-licking and big treelike ones. What makes the Florence botanical garden (Giardino dei Semplici) the perfect place for taking photos and just enjoy the surroundings, is the specifically the light: how it comes down to the garden in between the branches of the trees, and how it pushes itself inside some of the bigger plant houses through the windows.

Giardino dei Semplici is the original home of my "The Seedling of the Tree of Tears" work. It was here, where the idea was first born, and where I took several photographs on several occasions to be used as the basis of the work. Also this time I went to take photographs of the same spaces, in the same light, wishing that maybe with these new photos around I could finally finish the two other pictures of the series. The battery of my camera gave in a little too early, but there's time to do it again.

Visiting botanical garden is always as much of work as it is freetime for me, a way to clear my head. When it's too hot outside there's nothing better to do in the city, than to sit at a cool stone bench at the shadow of the blossoming tree and listen how the plants are whisperin in a slight wind, when the other voices of the city fade somewhere background.