Lepopäivä / Rest Day

[Kun hevonen halusi olla sininen seepra / When a Horse Wanted to Be a Blue Zebra
Kun hevonen halusi olla punainen seepra / When a Horse Wanted to Be a Red Zebra
Kun hevoset halusivat olla seeproja – When the Horses Wanted To Be Zebras
2014, pigmenttimustevedoksia/pigment ink prints]


Viikonlopun Jouluisen taidebasaarin jälkeen on kuin maratonin suorittanut, eikä tähän tilanteeseen sovi kuin klisee: väsynyt, mutta onnellinen. Tänä vuonna ei vedoksia mennyt kaupaksi aivan entiseen malliin, mutta onneksi oli kaikkea pientä, kuten kortteja ja Värikki-kyniä, jotka paikkasivat tilannetta. Suuret kiitokset niille, jotka uskalsivat omasta/Suomen/maailman taloudellisesta tilanteesta huolimatta ostaa kotiinsa vedoksen. Sanoin tosin Jyväskylän taidemuseon henkilökunnallekin, että jotenkin on aina sellainen fiilis, että kun saa pöydän hinnan maksettua ja vaikka pizzarahat päälle, se on jo tässä tapahatumassa tarpeeksi (vaikka onneksi tuli taskunpohjalle vähän enemmänkin kuin pizzarahat). Jotenkin tässä tapahtumassa ei tunnu turhauttavalta seisoa pöydän takana, vaikka myyntiä ei syntyisikään, koska kontakteja kävijoihin kuitenkin syntyy ja tärkeää on myös muiden taiteilijoiden näkeminen. Ja näin monen vuoden jatkumona basaarista on tullut myös merkki sille, että sen jälkeen, kun vedokset ja muut tavarat on purettu kuljetuslaatikoistaan omille paikoilleen, on jo pienen talvihiljentymisen aika. Basaari tuppaa olemaan aina se viimeinen iso rutistus ennen keskitalven juhlia. Muutama viikko hengittelyä ja sitten uuteen vuoteen uusilla ajatuksilla.

Hiljentyminen näkyi heti tänään niin, että oli aikaa piipahtaa Hyvän Ystävän kanssa kahville. Tai ei sitä voi oikein piipahtamiseksi sanoa: istuimme miltei viisi tuntia kahvin ja teen ääressä ja keskustelimme niin työstä kuin vapaa-ajasta. Oli jotenkin ihanaa vain olla kiireettömästi, harvinaista herkkua.

Kotona laatikoiden purkaminen on jatkunut yhtä hitaan varmalla otteella. Yritän tolkuttaa itselleni, että nyt ei ole kiire mihinkään ja purkamisenkin saa tehdä rauhassa. Huomenna vien Beckerille korttitäydennyksiä ja Värikkejä, joita lupasin viikonloppuna muutamalle asiakkaalle paikan päälle toimittaa.

Jos vaikka illan katsoisi televisiota.

---

After the Art Bazaar event last weekend it feels like after running a marathon (or so I imagine), and I can only say cliches, like "tired but happy". This year I didn't sell prints as much as in the part years, but I was lucky to have all kinds of small stuff, like postcards and wax pens which helped a lot. A Grand Thank You for all you, who dared to purhase yourself a print, despite the economical situation right now. Though, I told to Jyväskylä Art Museum personnel, that I always have a feeling, that if I just can pay the table price and just some money for pizza in top of that, that is enough with this event (but I'm really happy, that I got a bit more than that pizza money). Somehow in this event I'm not frustrated to stand behind my desk even there would not be any sales, because there are still contacts with visiting people and it's also important to chat with other artists. And after these several years of bazaar event, it has grown to be a landmark for downshifting: after prints and other stuff is taken from their boxed to their own places, it's time to just slow down for a while. The bazaar seems to be always the final big push before the mid winter festivals. A couple of weeks of breathing and then towards the next year, with new thoughts.

Downshifting was already seen today, when I had some time to go and meet my Good Friend in one cafe. Actually, we sat nearly five hours with tee and coffee, chatting about both work and freetime. It was just lovely to just sit without any hurry, rare thing.

At home I have continued emptying the bazaar boxes slowly but surely. I try to convince myself to believe, that now I really don't have any deadline with this and I can unpack in no hurry. Tomorrow I will take some new postcards and wax pens to Becker.

And maybe I watch some telly this evening.