maanantaina, marraskuuta 23, 2015

Jaksaa, jaksaa... // Can do, can do...



Huh. Nyt on Värityksiä olemattomiin kertomuksiin -värityskirjat numeroitu ja signeerattu. Yksi ainoa moka: 74/100 tuli muotoon 74/700, mutta sen jälkeen onnistuin paksuntamaan seiskaa niin, että se näyttää taas ykköseltä ja on nyt 74/100. Otin kirjan pois muitten joukosta ja sitä voi käyttää vaikka esittelykappaleena, koska muut menevät sellofaanipusseihin, jottei niiden käsiteltyihin pintoihin tai sisäsivulle jää kenenkään tassunjälkiä. Ja kun kirjoja on tasan sata, ei ylimääräistä selailukappaletta ole erikseen. Kirjan väliin tulee myös pieni saatelappunen, jonka kirjoitin ja printtasin tänään; leikkaaminen olisi vielä edessä. Tavoitteena on, että huomenna kirjat olivat pusseissaan ja saisin ensimmäisen satsin vietyä taidemuseolle sekä postiin ennakkotilaajille puolen päivän maissa. Pitää kuitenkin vähän vielä lepuuttaa käsiään ennen pakkausoperaatiota. Tällä väliajalla olen lajitellut, punninnut ja pakannut Värikki-kyniä, mikä näyttääkin olevan monipäiväinen maratoni.

DHL toi tänään tilaamani erityiskirjekuoret vielä salaista projektiani varten. Varsinainen projektisisältö (kortteja) antaa vielä odotuttaa itseään ja vähän alkaa jännittääkin, ehtiikö viikonloppuun mennessä. Tosiaan, lauantaina ja sunnuntaina minut löytää Jyväskylän Paviljongista Joulumarkkinoilta, B521 on varattu Monsterium Popupilleni! Vielä paljon puuhaa sitä ennen, menen siis jatkamaan hommia.

Oh. Now the limited edition colouring book has been signed and numbered. I made only one mistake: I wrote the number 74/100 first 74/700, but then I managed to thicken the number 7 so, that it looks like one again, and is now 74/100. But I took the book out of the pile to be used for example like a presentation piece, since others will be packed into sellophane bags so that no harm would happen to the special handled cover or to the inner pages. And because there's only the hundred books, there's not one for presentation use. There's also a small introduction letter in between the covers, which I wrote and printed today; cutting process is still waiting. I try to get the books finished tonight, and then I could take the first set to the Jyväskylä Art Museum and to the Post office tomorrow noonish. But still I have to rest my hand for a while before packing them. In this in-between-time I have sorted, measured and packed my Värikki recycled wax pens, which seems to be a bit more marathon-like process than I thought.

DHL brough today the special envelopes I ordered for my still secret project. The most important ingredience of the project (cards) are still on their way, which makes me a bit nervous - are they going to arrive in time, before weekend. Because on next weekend I will be at the Christmas fair at the Jyväskylä Paviljonki, my Monsterium Popup can be found on booth B521! A lot to do before that, so I'll continue my work.

Ei kommentteja: