torstaina, kesäkuuta 28, 2007
Silversun Pickups - Well Thought Out Twinkles
Peitto valmistuu. Hitaasti mutta melkein varmasti.
---
Huomenna nousen aamujunaan kohti Turkua ja sieltä Rymättylään, jossa on Värjäyspäivät. Huominen luentoni kyllä menee niin paljon aiheen vierestä, etten varmaan ole koskaan niin paljon harhaillut ympäriinsä. Melkein jännittää. Ei luento varsinaisesti, vaan tekniikan kanssa pelaaminen, se on ryttyillyt niin kovasti viime aikoina. Yritän visuaalisella pommituksella hämätä asian vierestä puhumisen.
Suunnittelin, että kerrankin olisi ollut sellainen lähtö, ettei olisi tarvinnut istua viimeiseen saakka koneen äärellä, mutta jo on melkein kaikki työt tehty. Pari juttua jäi vielä tekemättä, mutta odottakoot maanantaihin.
Nyt pitäisi sähköjenkin kestää. Sulakkeita ronkittiin ja johtoja vedeltiin, ettei tietokone enää pimene, jos mikroaaltouunin hurauttaa päälle (kuinka hienosti väistinkään kiusallisen helpon "mikro sammuttaa mikron"-älähdyksen!)
---
(Ja mitä kattilaan kerätylle lupiinille tapahtui - se selviää Coloria-blogistani)
maanantaina, kesäkuuta 18, 2007
Bat For Lashes - What's A Girl To Do?
Nordea Consumer Card Services 12.06.2007 10:25: Lähettämäsi kuva-aineisto on hylkääntynyt, koska se sisältää sellaista sopimatonta tai hyvän maun vastaista kuvamateriaalia, joka sääntöjen mukaan estää kortin valmistuksen. Sain tarkempaakin tietoa: kaikenlainen alastomuus (!) on korteissa kiellettyä. Kokeilen sitten rajata alastomuuden pois (kasvoja ei varmaan tarvitse peittää?)
---
Kielletyn artsun tekemisen lisäksi päädyin tänään jälleen kreikkalaiseen ravintolaan syömään. Siitähän on näköjään tullut kantapaikkani. (Viime viikolla kävin lounastamassa IP:n kanssa ja ajauduin yhä syvemmälle tanssin pyörteisiin. Outo tilanne kerrassaan, mutta näyttää siltä, että olen Nooran kanssa yhdessä tekemässä tilausteosta (tanssi!). Eh.) Sarin ja Seijan kanssa jutut liikkuivat aivan toisaalla, mutta yhtälailla pyörryksissä olin, kun syömästä tulin. Sanakirjan lukeminen taidetoimikunnassa palautti rutiiniin (kirjain Q on nyt taltutettu). Tavoitteenani oli poimia lupiineja kattilaan paluumatkalla, mutta alkoi sataa, joten syöksyin kotiin vastaanottamaan arvovieraat.
---
Kiitos onnitteluista! Lauantaina tarkkailin sähköpostiani tippa linssissä, kun ei tullut yhtään onnittelupostia. Mutta osa olikin jumissa jossain bittiavaruudessa ja eilen oli hieno pläjäys odottamassa. Itse synttärit meni suurempia juhlimatta kirpparikierroksella ja loppuilta pelatessa lahjaksi saamaani Kingdom Hearts II:ta. Uuuh, se on hieno. Yritän vain hillitä itseäni vähän, ettei päivät mene bittiseikkailuun ja peli lopu heti.
---
On se hyvä, että meillä on Iltis, jonka arkistoon osuin googlella: KANADASSA tehdyn laajan tutkimuksen mukaan 86 prosenttia vanhemmista on sitä mieltä, että paras tapa lasten suojaamiseksi hukkumiselta on opettaa heidät uimaan. Onneksi tämä löytyi sentään kaltaistensa joukosta, ei pääsivun uutisena.
torstaina, kesäkuuta 14, 2007
Queens Of The Stone Age - 3's And 7's
Sulka myllyn seinässä.
Eilinen Fiskarsin reissu oli varsin onnistunut lomapäiväreissu. Huolimatta siitä, että lähtö oli seitsemältä aamulla ja bussissa tuli istuttua yhteensä lähemmäs kymmenen tuntia (O_o laskinko oikein?).
Perillä tutustuimme ryhmänä osuuskunta Onoman toimintaan. Hajonneena ryhmänä rynnimme myös Näkökulmia-näyttelyyn, mutta en ainakaan itse kovin suuria kicksejä siitä saanut. Fiskarsissa on vähän se ongelma, että kun ympäristö on niin upea, niin visuaalisesta väsymyksestä melkein kroonisesti kärsivälle sisätilan näyttelyt saavat aikaan vain kaipuun takaisin ulos. Näyttelyistä tulee vähän teflonisia, eikä mikään tartu mieleen. (Ja nyt tuntuu siltä, että tähän kohtaan pitää iskostaa anteeksipyyntö kaikille näyttelyn taiteilijoille.)
Pidättäydyimme fiksusti syömästä ABC:lla; sen sijaan löysimme Suutarinmäeltä viehättävän pienen Kahvila Meijerin, jonka mozzarella-tomaatti croissantti ja aurinkokuivattutomaattipiirakka sulivat suussa (ja huoltoasemaa halvemmallakin vielä). Kahvia sai santsata ja ympäristö oli niin II (Isoa Idylliä), että mukulakivipihalla tuli istuskeltua kiireettömästi jonkin aikaa. AWWWW! Majoitus olisi ollut edullinen ja jos Velvollisuudet eivät olisi odottaneet kotona, olisimme ilman muuta jääneet ainakin yhdeksi ekstrapäiväksi.
Aurinko paistoi sen verran, että hairahduin ostamaan itselleni kevyen kesälätsän; sokerisäkistä tehdyn liivin jätin paikalleen, vaikka selkäteksti olisi ollut kuinka imarteleva tahansa. Loppuaikana käytiin muutamassa myymälässä, mutta pääosin lorveksittiin ja ihmeteltiin.
Paluumatkalla 20:14.
Paluumatkalla 20:15.
---------
Peittoprojekti on edistynyt siihen vaiheeseen, että olen vähän lajitellut lankojani väriryhmittäin (ja huomannut, että pitänee tehdä vielä vähän lisää). Tiistaina kävin printtauttamassa väritulosteina tekemäni palaset. Niitä on aika paljon. Eh. Pistin säästötulostuksella ihan vain windowsin omilla asetuksilla 9 pikkukuvaa per sivu, jolloin molemmista reunoista rajautui vähän pois, mutta se ei haittaa. Mental notena vain itselleni, että lopullista pakettia varten pitää varmaan tehdä oikea tulostuskelpoinen pdf noiden irtokuvien sijaan.
tiistaina, kesäkuuta 12, 2007
Maximo Park - Books From Boxes
Paluumatka eilen 19:07.
Eilinen meni Joensuussa. Näissä kesäretkissä on se huono puoli, että päivässä tapahtuu enemmän kuin normaalissa elämässä muutamassa päivässä ja lopulta koko pitkällinen matkatarina supistuu pariin lauseeseen ja kuvaan. (Carelicumin värinäyttelystä tulee kylläkin varmasti enemmän juttua Coloria-blogin puolelle). Päivä ilman konetta oli melkein autuutta ja matkan aikana päähän alkoi tulvia ideoita niin, että oli pakko ostaa taidemuseosta vihko, johon pääsi kirjoittamaan parhaimmat päältä. Oman klanginsa päivälle antoi lievä koko eilisen kestänyt MMM-olo: menomatkalla bussissa onnistuin näkemään niin todentuntuista ja loogisesti etenevää unta, että koko loppupäivä tuntui lievältä trippailulta (työskentelin insinöörinä Finnairille ja kehitin lentokentälle passeilla avattavan ja suljettavat turvasäilytyslokerot, joihin voisi turvallisesti jättää auton ja kodin avaimet ynnä muun ekstran lennolle lähdettäessä. Lisäksi kehitin kännyköitä (ja muita sellaisia pieniä juttuja varten, joita ei haluaisi matkatavaroihin laittaa) pomminkestävän säilytysrasian, jonka pystyisi sulkemaan ja avaamaan vain lentokentällä tietyissä pisteissä, ei lainkaan lentokoneessa. Tottakai kehitin siinä ohessa vielä jonkun sensorisysteeminkin, ettei ko. rasioita voisi viedä avoinaisina koneisiin. Ja jakkupukukin oli päällä koko hela tiden. Silmälaseista en ole ihan varma.) ¬_¬
Taito-kortteli Joensuussa synttärikakkuineen. Ei syötävä (en kylläkään testannut).
Lintulan luostarin koivukuja.
Lintulan luostarin kartano.
Voikukkaparatiisi.
Kotiin palattuani tuli hyvä mieli, kun sähköpostiin oli tippunut muutama kysymys tästä harppauksestani rättiartsuilun pariin. Kuviota saa käyttää ilman muuta, antaa mennä vaan, jos kelpaa. Kuva valmiista tuotteesta olisi sitten hienoa saada... Itseasiassa, kunhan saan ensin itse tehtyä tuon peiton, tarkoituksenani on sen jälkeen koota verkkoon downloadattavaksi ohjeistus tähän kuviopiirroksineen kaikkineen. Se on tulossa jakoon maksutta freewarena tai vapaaehtoista lankakerämaksua vastaan (jos on freeware ja shareware, niin olisiko tämä sitte woolware?) Tietenkin... jos minua välttämättä haluaa lahjoa vaaleilla kasvivärjäykseen soveltuvilla villalangoilla (tai ihan millä vaan) jo etukäteen, katuosoitteen saat meilillä (ja hei, synttäritkin lähestyy...)
Toinen kysymys koski tuon piirroksen (kaava?) tekemistä tietokoneella ja muutenkin koneen hyötykäyttöä projektissa. Olen itseasiassa miettinyt tekeväni siitäkin ohjeet rautalangasta projektin päätyttyä - kokonaisvaltainen paketti tulossa. En loppujen lopuksi lähtenyt vielä kauhean pitkälle säätämään, kun tavallisestikin projekteissa valkenee vasta tehdessä se, miten asia olisi kannattanut hoitaa. Mietin kyllä, kuinka tuon peittosuunnitelman photarisäätöä voisi nopeuttaa photarin actionseilla ja esim. tehdä valmiiksi appletteja, joilla tulevaisuudessa saisi samantyyppiset projektit nopeammin speksattua. Appletteja en vielä suuremmalti säätänyt, mutta tein piirrosvaiheessa pari erilaista täyttöä (pattern) noista toistuvista kuvioista paint bucketille (kuvat tuossa vieressä), joten esim. taustan ja reunojen kuvioiden asetteluun ei mennyt juurikaan aikaa. Ainoa action on tähän mennessä ollut tuo edellisessä postauksessa mainitsemani yksittäisten ruutujen erottaminen ja suurentaminen + tallentelut. Tämän tyyppisiä helpotuksia löytyy varmaan useampia.
sunnuntai, kesäkuuta 10, 2007
The Used – Earthquake
Tadaa! Oma henkilökohtainen KIP-projektini jatkuu. Tämän voisi varmaan tehdä viisaamminkin, mutta tapani mukaan teen taas todennäköisemmin monimutkaisimman kautta. Ajattelin piirtää koko kuvion pikselipiirroksena ensin photarilla. Peitossa on 20 ruutua pystyyn ja 14 ruutua vaakaan ja ajattelin, että kussakin olisi 20 silmukkaa+25riviä (ei varmaan ihan neliön muotoa tule silti, mutta se ei haittaa). Tein photarilla valmiiksi saman verran ruutuja käsittävän malliruudukon, jossa yhden ruudun koko oli 20x25px (280x500px) ja sovitin (pienensin ja venytin) piirroksen ruudukkoon sopivaksi. Sitten pistin peliin uuden layerin multiplylle, otin viivatyökalun, aliakset ja muut pois, ja aloin piirtää alta kuultavaa kuviota.
Seuraavaksi teen uuden ruudun kokoisen 20x25px kuvan ja irroitan tekemäni gridin kanssa ruudut yksittäin omiksi layereikseen pikkukuvaan. Kun kaikki ovat omilla layereillaan, muutan koon kymmenkertaiseksi 200x250 (kun vaihtaa kuvan kokoa muuttaessa "resample image"-kohdassa "nearest neighbor" -säätöön, kuvioon ei tule aliasta), teen päälle gridin ja tallennan kuvat erillisenä tiedoistoinaan + printaan paperille malliksi. Pitänee myös kehittää joku nimeämissysteemi langoille ja lajitella lankoja niiden mukaan jo tässä vaiheessa.
Eh, kuulostaa vähän nördeltä?
---
Huushollimme on modernisoitunut kerralla: meillä on nyt mikroaaltouuni! Keittiö tuntuu nyt vähän vieraaltakin. Aina, kun taloon tulee jotain uutuudelta kiiltävää, tulee pakollinen remontoinnin tunne, mutta onneksi uutuudenkiilto aina kaikkoaa nopeasti. Luonnollisesti tähänkin sähköiseen vempaimeen liittyi se sama tekninen epäonni, joka tätä taloutta vainoaa: valmistusvirhe. Eka mikro lähti oston jälkeen samantien kauppaan, koska kiikkui kun paraskin keinutuoli. Pohja oli niin epätasaisesti valettu, että olisi melkein huvittanut, jos tämä roinaruljanssi ei olisi ikuinen ongelma. (Meidän tuurillamme lähes kaikki ostamamme laitteet ovat olleet viallisia siinä määrin, että siitä on kehkeytynyt jo melkein pysyvä vitsi, joten siinäkin valossa tuntuu varsin merkilliseltä Tekniset Kone-Anttilan myyjän vihjailut siitä, että olisimme jättäneet kaupanpäälle tulevan viiden vuoden ylimääräisen takuun ottamatta...) Seppälän Citymarketin palvelu oli niin laadutonta, että tuotteen vaihdon sijasta myös kauppa vaihtui ja hienon näköisen hopeahkoisen Citymarketista ostetun LGn tilalla onkin Prismasta ostettu valkoinen Upo.
---
Sitten kaukokaipuulinkit ihmisille, joiden sisällä asuu vielä toteuttamaton seikkailu:
Mikaelin Viron liftausreissun kuvat ovat verkossa.
Suomen majakkaseuran "Majakanvartijoiden" Märketin päiväkirja.
lauantaina, kesäkuuta 09, 2007
A Hawk & A Hacksaw – God Bless The Ottoman
Tässäpä peittoluonnokseni. Voi olla, että siitä tulee ryijy (? raanu? what ever) tai jos voimat loppuu, saattaa lopputuloksena olla tyyny. Pieni. Ajattelin tehdä tästä tällaisen julkisen projektin, jotta joku varmasti muistuttaa, jos jää projekti seisomaan. Eh. Toisaalta, jostain syystä megalomaaniset projektit luonnistuvat minulta paremmin kuin pienet piiperrykset, joten toivoa on.
Lopulliseen peittoon tulee varmaankin jonkinverran erilaiset värit, koska värjäystaitoni ei ole vielä niin huipussaan, että ihan just-värejä saisin aikaiseksi. Mutta suuntaa-antava luonnos kuitenkin on. Seuraava toimenpiteeni on varmaankin alkaa työstää photarilla ja illustraattorilla kuvaa oikeiksi ruuduiksi (suoran viivan piirtäminen vapaalla kädellä on vieläkin Tavoittamaton Ominaisuus - ja toisaalta suorat kulmat piirtäessä tekevät aina kuivemman näköisen) ja varmaankin pitäisi sitten lajitella värilankojaan.
---
Tänään tapasimme Live Herringin merkeissä tulevasta heinäkuun alun työpajasysteemistä. Miitinki sujui suhteellisen kevyesti mansikoiden ja melonin siivittämänä ja tulevaisuushan näyttää suorastaan ruusuiselta! Lisää tietoa tulossa piakkoin ja projektin oma blogikin aukenee lähiaikoina.
perjantaina, kesäkuuta 08, 2007
Elbow - Red
Tässäpä se pahainen kielletty symboli:
Ristiretki jatkuu: laitoin toisen kuvan kokeiluun, siinä ei pitäisi olla mitään epämääräisiä kiellettyjä symboleja, mutta saas nähdä. Toisaalta, ymmärrän kyllä tiukan kurin. Rajaa on vaikea vetää, ellei sitä vedä tiukasti ja olihan minunkin ensimmäinen ajatukseni kirjoittaa korttiin "Tämä on ryöstö!" Olisi ollut niin vinkeää seurata kassaneitien ilmeitä...
Pitäisi tehdä töitä, mutta näköjään onkin virastoihin soittelemispäivä. Jostain syystä perjantait laukaisevat sisäisen urputtaja-mummoni. Käs'veskaankin on tullut kohtuullista mätkäytyspainoa ja sillä heilutteleminen on tullut jo luontevaksi. (Synttärit viikon päästä.)
---
Toissapäivänä Buffya katsoessani luonnostelin IIIIISON ruuduista koostuvan päiväpeitteen, jonka aion neuloa itse värjäämilläni langoilla. Eilen aloin värittää kuvaa ja kohta on luonnos valmis. Aion skannata, jakaa ruutuihin ja tehdä tietokoneella kunkin ruudun kuvion, jotta homma pysyy hanskassa. Saas nähdä, mitä tästä tulee.

torstaina, kesäkuuta 07, 2007
Linkin Park - Given Up
Olin suunnitellut käyväni tänään visiitillä taidetoimikunnassa, mutta niinhän se on, että työt tulivat ja söivät. Minipalavereita ja skripti lentää. Kuuma on. Onneksi on vesihana, josta tulee kylmää(kin) vettä. Ja verhot, jotta aurinko ei pääse sisään. Poski jo paloi. :)
Kävelylenkki tuolla trooppisessa ilmassa väsähdytti ja mietin television ääreen romahtamista jonkun virkistävän ohjelman pariin, nyt kun tuo näkökone näköjään toimiikin, vaikka eilen jo väitti muuta. (Television oudoista vioista ja takuutaistelusta enemmän, kunhan olen saanut kontaktoitua kuluttajaviranomaisia ja muutenkin taas kerään itseni asian suhteen.)
Kunnon kesäiltaan kuuluvaa kevyttä teemakatseltavaakin on tarjolla. Vaikeuksia on, että minkä näistä kesäleiriteemaisista ohjelmista oikein valitsisi: Ykköseltä voi katsoa kymmeneltä Rangaistuspataljoonan (Päähenkilönä on Puna-armeijan upseeri Vasilii Tverdokhlebov, joka joutuu natsien panttivangiksi mutta pääsee pakenemaan - vain päätyäkseen Stalinin keskitysleirille.), samaan aikaan kakkosella voi seurata sarjaa Perhe kurileirillä (Tosi-tv-sarjassa Perhe kurileirillä (Family Brat Camp) laitetaan uuteen järjestykseen ongelmaisten perheiden arki. Neljä pahasti riitaisaa brittiperhettä viettää kolme viikkoa Idahon erämaassa.); kolmosella menee MTV3.doc: Paha paikka (Itäisessä Kongossa sijaitsevaa Goman kaupunkia on kutsuttu maailman pahimmaksi paikaksi. Siellä sijaitsi 1990-luvulla miljoonan ruandalaisen pakolaisleiri ja tämän vuosituhannen alussa tulivuorenpurkaus pyyhkäisi puolet kaupungista alleen.) ja Teemalla leffa Matka vapauteen (Nuoret afgaanipojat, Jamal ja Enayat, päättävät jättää taakseen tuhoutuneen kotimaansa ja etsiä parempaa tulevaisuutta tuhansien kilometrien päästä - vaikka henkensä uhalla. He pakenevat pakistanilaiselta pakolaisleiriltä ja matkaavat silkkitietä pitkin, läpi Iranin ja Turkin, kohti Italiaa ja Ranskaa. Määränpäänä heillä on Lontoo.) Nelonen ja Sub eivät ole jostain syystä lähteneet lainkaan tähän kello kymmenen kesäleirimeininkiin, vaan kulkevat ihan omia polkujaan 4400 -sarjalla ja Sinkkuelämällä; ja FST5n Krökta rummet - naturlig strålning kertoo ihan muusta (Det strålar omkring oss. Vi äter, dricker och andas radioaktiv strålning. Det går inte att komma undan, den naturliga radioaktiva strålningen strålar emot oss överallt.). JIMinkin kesäinen Kidutuksen historia -doku tulee vasta puoli kahdeltatoista, kympiltä sieltä tulee veljesangstia.
---
Tämä jatkuva tuuletus ja läpiveto tekee jotain hyvääkin: vihdoinkin koolauksen (ei puisen vaan sen toisen) jäljiltä ilmassa leijunut esanssin lemu alkaa haihtua. Lisää projektista Coloria-blogissa.

tiistaina, kesäkuuta 05, 2007
Marc Almond - Stardom Road (Live Friday Night Is Music Night)
Kuten arvelinkin: Lähettämäsi kuva-aineisto on hylkääntynyt, koska se sisältää symboleja, joiden käytön kuvallisten korttien säännöt kieltävät, kertoi Nordea minulle aamulla.
Ulkona on Suuri Kesä, mutta sisällä Paljo Työ, joten ihan heti en lähde niitylle kirmailemaan. En ole kovin lohduton, sillä eilen oli hienoimpia työpäiviä ikinä: Anniinan ja Ellinooran kanssa intialaista ruokaa ja tuntikaupalla jäätelön ja kahvinsekaista mukapalaveerausta kirkkopuiston nurmikolla. Illalla naamaan koski ja käsivarret punoittivat suojakertoimesta ja pitkistä hihoista huolimatta, mutta kiireetön päivä oli sen arvoinen.
Tänään olisi tavoitteena purkaa sähköpostiin kertyneet rästit, viimeistellä pari leiskaversiota ja kirjoitaa englanninkielistä esittelyä.
---
Päivän japanihenkinen kulttuuritarjonta löytyy täältä:
japanilaista piilokameraa, lisää japanilaista piilokameraa ja juuri kun luulee, ettei pahemmaksi enää voi mennä: ...lisää japanilaista piilokameraa.

perjantaina, kesäkuuta 01, 2007
Breed 77 - Quiro Vivir
Kesäkuu on virallisesti julistettu avatuksi. Pankkikriisillä. Menin laskunmaksukierrokselle, kun pankki ystävällisesti ilmoitti: SINULLA EI OLE TILEJÄ. Vasta jostain alasivun alasivulta löysin ilmoituksen, joka kertoi väliaikaisesta toimintahäiriöstä. Samalla hengenvedolla yritin tilata itselleni kuvallisen kortin. *Yritin* siksi, että kohtuullisesti hämmästyn, jos korttiin suunnittelemani kuva menee läpi. Kuvaehdot olivat niin aukottomat, että varmaan tilaa jää vain abstrakteille kuvioille ja sööteille kissakuville.
Tänään (kalenteria tuijottaessa "eilen") oli varsin hieno päivä. Tapasin Pirkon, jonka kanssa kävimme antoisan keskustelusession aarrekammioseikkailullamme. Alkaa pahasti vaikuttaa siltä, että mahdollisesti aurinkoinen kesä jää kirjaston aarteiden varjoon... Huolimatta siitä, että tällaiset löytöretket ajavat kohti teksteihin hautautuneen erakon elämää, jostain kumman syystä juuri nörttielämä koneen ääressä sosialisoi - blogien kautta tuntuu löytyvän aina vain hienoja uusia tuttavuuksia. Mitä enemmän koneen ääressä istuu, sen laajemmaksi kaveri/ystäväpiiri käy? Sadepäivän lohtuyhtälö.
---
Galleria Henkevän Silakan tanssi-teemainen kesänäyttely aukesi tunti sitten keskiyön tiimoina. Kesän kutsuvieras on Maija Holma (» www + » blogi), jonka galleriassa esillä oleva Tanssiva kaupunki nähtiin "live-esityksenä" Yläkaupungin yössä. Ääntä ilmestynee teokseen myöhemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)