tiistaina, maaliskuuta 27, 2007
Sarah Nixey - When I'm Here With You
And The Voice Says: 'Bring Me The Head.'
Eilen innostuin skannaamaan vanhoja piirroksiani oikein kunnolla. Aion jossain välissä ottaa kunnon Illustrator/tracing -session. Tavoitteena saada tänä vuonna Illustrator yhtä hyvin haltuun kuin Photari. Haastetta.
Ellinooran kanssa palaveerattiin ja kuten aina, hetki venähtää toiseksi ja sitten löytää itsensä jostakin kuppilasta/terassilta kahvilta/jäätelöltä. Tänään meni BananaSplit Elosen yläkerran lasiterassilla. Jäätelö oli hyvää, mutta vesilasi (siis kraanavettä, ei mitään kuplivaista) maksoi euron. En ole oikein vieläkään päässyt tuon euroveden yli.
Kone päästi taas oudon vinkaisun. Olen oppinut tunnistamaan, että tuo on se hyrinä, joka irtoaa juuri ennenkuin takerrutaan siihen samaan vanhaan "en käynnisty" -luuppiin, joten näyttää siltä, että tämä riemu oli sitten tässä. Aion piakkoin kokeilla koneen uudelleen käynnistystä. Jätän tarinan tähän jännittävään pisteeseen. Kukaan ei tiedä, miten tässä käy.
maanantaina, maaliskuuta 26, 2007
Long Blondes - Giddy Stratospheres
Yllättävää (?), mutta niin totta: kone taas jumpsahti samaan mystiseen käynnistysluuppiin kuin uuden vuoden tienoilla. Aukaisin läppärin, jotta voisin sillä hoidella tärkeimmät hommat, mutta TA-DAA! - se ei suostunut menemään verkkoon. Jeeeeez. Jyräsin torstaina kiintolevyn ja asentelin windowsin uudelleen ja seuraavana päivänä sain photarinkin kuntoon. Tänään sain hoidettua verkkoyhteydetkin taas kasaan, joten elämähän ei olekaan silkkaa ruusunpiikkien napsimista jalkapohjan pikkurypyistä.
Luultavasti Adoben ohjelmat kiukuttelevat jonkin win-päivityksen kanssa, joten on hyvin todennäköistä, että tuosta windowsin uudelleen asennuksesta tulee rutiinia joka käynnistyksen yhteydessä. Muutenhan huo meneekin rutiinilla, mutta Adoben C-Suitea asennettaessa pitää joka kerta soittaa Adobelle ja pyytää aktivointikoodia. Tosin, sen saa ilmeisesti nettisivunkin kautta.
No, tuon romahduksen ansiosta sosiaalinen elämäni pompsahti päiväksi huippuunsa. Onneksi tämä tragedia sattui Jyväskylän päivän tienoilla, jolloin oli ilmaista pullakahvetta ja särvintä useammassakin harhailupisteessä.
Ja toinen ilon aihe: voi tuota tussien ihanuutta. Ne toimivat kunnes niistä muste loppuu ja sittenkään eivät piippaa hädissään.
tiistaina, maaliskuuta 20, 2007
Sufjan Stevens - Chicago
Ra. Elämä on mennyt töiden ja kemian + fysiikan parissa. Viime viikolla aloin etsiä tietoa luminenssista ja päädyin radioaktiivisiin maaleihin, jotka veivät pakkomielteen omaisesti mukanaan. Kirjoitin jutun coloria-blogiini ja nyt ihmettelen postiini tulevaa kysymystulvaa. Sen verran tulee kysymyksiä etenkin siitä, mitä vanhoille radioaktiivisille kelloille pitäisi tehdä, että rohkenin lähestyä Säteilyturvakeskusta sähköpostin muodossa. STUKin sivujen yläreunassa on viehättävä "Säteily tänään" -tiedote, josta voisi katsoa oman paikkakuntansa säteilyn - jos olisi paikkakuntaa. Jyväskylää ei löydy, eikä Keski-Suomesta muitakaan paikkakuntia. Täytyy palata myöhemmin katsomaan, onko tuo vain väliaikaista. Huvittaisi kovasti tietää säteileekö Jyväskylässä enemmän kuin Näljätnevalla.
Tällä viikolla olen onnistunut myös perumaan kaksi matkaa, joille olin jo henkisesti lähdössä: Wienin reissu marraskuussa osuisi päällekäin Timpan näyttelyn avajaisten kanssa (ja muutenkin pahaan saumaan) ja Pietarin reissulle ensi kuussa minulla ei yksinkertaisesti ole valuuttaa. Jo aiemmin minulle on vihjaistu Milanon matkasta (jonne en pääse), joten jos reaaliteetit unohdetaan, ulkomaan vientini on varsin hyvä.
keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007
Dick Dale - Misirlou
Päivä meni vaelteluksi. Taas. Töitä sain aamulla tehtyä vähän ennenkuin kone alkoi kenkkuilla. Suljin sen ja päätin samantien pitää taukoa, kun oitis en löytänyt itsestäni rohkeutta kokeilla masiinan uudelleen käynnistämistä. Ja minnekäs muualle päädyinkään kuin taidetoimikuntaan lukemaan sanakirjaa. Pääsin perisyntiin saakka.
Anttilan levyvideomikälieneeosastolta löysin kympillä palikkapelin GBAhani ja tottakai sen päädyin ostamaan, vaikka tili takuttaa kohta nollaa. Eikä törsääminen siihen loppunut: piti käydä Coffee Housessa pikku välipalasella ennen näyttelyn avajaisia Käsityön museolla. Oikeasti alkoi harmittaa, että kamera ei viime aikoina ole kulkenut matkassa. Pitää visuaaliselta puoleltaan tyytyä arkaaiseen grafiikkaan - valitsin tähän mielestäni optimaalisimman suorituksen, jonka olen koskaan tehnyt graafisen suunnittelun saralla. Lisää voi käydä katsomassa museolla.
Kotiin palattua olen ruumiillisesti lähentynyt vihanneksen tasoa, mutta sähköpostissa oli sen verran mukavia työjuttuja, että oikein innolla odotan, että pääsen niiden kimppuun. Tänään ei ehkä enää mitään suurta saa aikaiseksi, mutta huomenna uuden energian vallassa.
tiistaina, maaliskuuta 13, 2007
Maximo Park - Our Velocity
Lepidophobia päivitetty pitkästä aikaa. Lepidophobiaan on kymmeniä ihmisiä kertonut perhoskammostaan, mutta osa teksteistä on tullut selkeästi vain siksi, että kirjoittaja on halunnut ylipäätään kertoa jollekin. Lepidophobiasta on siis tullut jonkinlainen virtuaalisohva, joka tarjoaa henkistä huojennusta perhosen siipien läpätyksestä kärsiville. Hyvä niin. Mutta tällä kertaa tuli myös tehtyä uusi kuva. Jessen kanssa olen jatkanut meilailua muutenkin ja alkaa olla aineksia uuteenkin projektiin. Kohta lähetän muutamia tekstejä myös Nooralle, jospa niistä olisi hyötyä hänen teoksessaan.
Timpan hyvät uutiset (niistä kertokoon itse, jos haluaa ja kun ehtii) sekoittivat eilen työpäivän niin, ettei töistä meinannut tulla mitään. Tänään puolestaan lievä pääkipu härnäilee, eikä keskittymiskyky ole maksimissaan. Miten ihmeessä kaikki päivät tuntuvat päätyvän samanlaiseen lorveksintaan? Laiskottelu olisi ihanaa, jos niin kehtaisi julkisesti sanoa.
Pitäisi siivotakin, muttei millään jaksaisi. Eteisen lattia on täynnä tallattuja naamoja, eikä niitä jaksa siitä nostella. Jotenkin karmivaa olisi itse kuvitella saavansa naamalleen kuraista kengänjälkeä päivä toisensa jälkeen, mutta kärsikööt nyt siinä vaalien ohimenemiseen asti. Niitä tulee kuitenkin aina lisää tilalle.
Äh, pitää ryhdistäytyä, jotta saa työt tehtyä ja kehtaa sitten niistä laskuttaakin niistä ja saa kerättyä matkakassan todennäköisesti parilla päivällä venähtävään Islannin reissuun. Matkasuunnitelmiin on ehtinyt tulla jo vaikka kuinka monta muutosta. Timppa alkoi eilen epäillä, että pian huomaamme olevamme kahden viikon matkalla Belgiassa kottikärryillä.
sunnuntai, maaliskuuta 11, 2007
Fiona Apple - Oh Sailor (6Music Hub Session)
Näkymätön mies laskeutuu laskuvarjolla Jyväskylän raunioille.
Eilen oli aivan täydellinen leijanlennätyssää. Jyväsjärven jäällä ei ollut hirveää tungosta, mutta ihan mukavasti ihmisiä kyllä. Täytyy käydä lennättelemässä jatkossakin, varsinkin, kun saan uuden leijani kuntoon ja kun on vähän energisempi olo.
Torstai meni taas vaelteluksi. Aamulla soitin hammaslääkäripäivystykseen ja puolelta päivin pääsin korjauttamaan haljenneen hampaani kuntoon. (Seuraavan ajan olisin saanut jo 13.11., mutta koska en ollut aivan varma, milloin Timpan Helsingin näyttelyn avajaiset ovat, siirsin päivämäärän omaehtoisesti joulukuun alkuun. Päivämääriä jakeleva täti sanoi, että odottaa vain, milloin jakaa "huomisen" aikoja, mutta ensi vuodelle. Hammaslääkäreitä on kuulemma niin vähän.) Paluumatkalla poikkesin taidetoimikuntaan tointumaan, kun se nyt siinä vieressä sattui olemaan. Ellinooran kanssa päätettiin lähteä taidemuseon Vessan avajaisiin (aka naistenpäivän kutsuille) syömäsession kautta. Juttu jossain vaiheessa poikkesi perhosiin ja Lepidophobia-työhöni ja Ellinoora yhytti paikalle Nooran, jolla on perhosaiheista tanssia työn alla. Pääsimme lopulta sinne taidemuseollekin, jossa luonnollisestikin keskusteltiin henkeviä shamppanja- ja suklaatarjoilun lomassa.
Torstain pitkäksi venyneen hammaslääkäripyrähdyksen jälkeen perjantai meni vähän puuroisemmin. Myöhästyin palaverista (joka sinänsä oli antoisa) ja kotiin palatessani olki kohtuullisen kipeä olo. Eipähän tarvinnut valita kaksien avajaisten, yhden syntymäpäivän ja yhden muuten vain tapaamisen välillä. Ilta kului kotona sohvannurkassa muhien.
keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007
Paul Anka - Smells Like Teen Spirit
Aikaansaamattomuus. Vasta kymmenen minuuttia sitten sain lähetettyä pressikuvat Walsh Galleryyn. Työt ovat hieman taas kasautuneet. Ihmiset näyttävät olevan kunnon kevätterässä hiihtolomansa jälkeen ja se näkyy sähköpostini täytteessä. Hirveästi on sellaisia pieniä hoitamattomia asioita, jotka eivät veisi kauan aikaa, kun vain saisi aikaiseksi.
Mutta keskittyminen on vaikeaa. Juuri nyt pöydällä lojuu Jarmanin Chroma -kirja, joka houkuttelee lukemaan (ja josta tein pidemmänkin blogauksen tuonne väriblogini puolelle). Mikko näytti eilen leijani alkun ja siitä asti kynä on piirtänyt paperille leijaan tulevaa kuvaa. Aalto-museon kutsarin mukana tuli braille-aakkoset ja kaikista yrityksistä huolimatta ne eivät sormenpäitteni muistiin tartu.
Täytynee aloittaa työprosessi parilla copy-paste-projektilla, joihin ei aivotoimintaa tarvitse. Ehkä se siitä sitten lähtee...
sunnuntai, maaliskuuta 04, 2007
E.S.G - You're No Good
Perjantaina pakkasin dvd:n Walsh Galleryyn lähetettäväksi ja tänään olisi tarkoitus valita joku edustava kuva näyttelyjulkaisua varten. Onneksi ei minusta itsestäni (kumman paljon irvistyskuvia, ei juurikaan edustavaa ja ylevää) vaan Uninvitedista. Sen jälkeen pitää kirjoittaa enkuksi joku lyhyt steitmentti. Onneksi nuo gallerian puolesta hoitavat jonkun esittelyn kirjoittamisen pienen haastattelusession pohjalta, kun tuon steitmentin kirjoittaminenkin on sellaista tahmassa tarpomista, että usko meinaa mennä.
Kylläpä viime viikolla piristi, kun Ulla pyysi minua kirjoittamaan jutun jostain historiallisesta värikasvista Värjärikillan lehteen. Kiire on melkoinen, mutta kyllähän tuollainen projekti on ihan terapiaa vain, joten tottakai siihen suostuin. Kummasti auttaa leipätyön tänään kankeahkosti sujuvaa suorittamista, kun tietää sen jälkeen pääsevänsä lempiaiheensa pariin.
Kylläpä viime viikolla piristi, kun Ulla pyysi minua kirjoittamaan jutun jostain historiallisesta värikasvista Värjärikillan lehteen. Kiire on melkoinen, mutta kyllähän tuollainen projekti on ihan terapiaa vain, joten tottakai siihen suostuin. Kummasti auttaa leipätyön tänään kankeahkosti sujuvaa suorittamista, kun tietää sen jälkeen pääsevänsä lempiaiheensa pariin.
perjantaina, maaliskuuta 02, 2007
Klaxons - Two Receivers
AYA CARAMBA! Syksyllä lukittaudun neljän seinän sisään, lukitsen ovet ja ikkunat ja peitän pienimmätkin reiät, josta valoa voisi sisään päästä ja kytken koko av-laitteiston kaakkoon. Insomniac julkaisee Ratchet & Clank -pelin, Naughty Dog Jak & Daxterin ja vielä Sly Cooperista tulee jatko-osa! Nyt olen hilpeissäni. Ratchet & Clank ps3-peli on saanut nimensä: "Ratchet & Clank Future: Tools of Destruction"! Kuullostaa hyvälle! Tuskin maltan odottaa kunnon annihilaatiota olohuoneessamme uusilla tehokkailla systeemeillä. Edellisestä murskaatiosta onkin jo sen verran aikaa, että pitänee taas jossain välissä etsiä jostain se paljon puhuttu toivontai ja siirtää ylimääräiset projektit sille päivälle.
Tänään oli mukava lusmuilupäivä. Kävin tapaamassa Ullaa työhuoneellaan. Mukavan näköistä projektia tulossa. Viritteltiin myös jotain kuviota Coloriaan liittyen ja haaveiltiin ulkomaan reissuista...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)