tiistaina, huhtikuuta 26, 2005

Hah! hän sanoo teatraalisesti.

Edellinen merkintä taisi olla suhteellisen keisarillinen (hännittelivät itseään, kuulemma) - itsehän olen suurimman osan sopastani keittänyt. Ja pyytänyt muutamia ystäviänikin syömään. Toivottavasti suolaa ei ole liikaa ja pysyvät ystävinäni vielä jälkiruokaan saakka.

¬_¬

[...Mitä minä horisen? Ei pitäisi katsoa amerikkalaisten tv-sarjojen ketsuppimetaforointia.]

...

Sen verran tein Elävä Silakka-projektimme eteen, että kävin pysähtymässä vakuutusyhtiössä kyselemässä hinta-arviota vakuutuksille apuraha-anomusta varten. Lisäksi olen silloin tällöin lisännyt lauseen jos toisenkin takkuilevasti eteneviin sisältöteksteihin.

Joka tapauksessa: tämä päivä *olisi pitänyt* pyhittää erään suuren työprojektin tekemiseen, mutta jotenkin lipsahti taas kulttuuripummimisen puolelle. Luova Paja tosin tarjosi ensiapua suunnattomaan päiväkahvin puutteeseen, joten siitä pisteitä. Miinuksia tulee siitä, että Buffy vampyyrintappajaa ei siellä EDELLEENKÄÄN ymmärretä maailman parhaimmaksi televisiosarjaksi, tasohyppelypeleistä ei suostuta keskustelemaan (tai niistä ei tiedetä edes Ratchet & Clankia) ja jotenkin melkein onnistuivat käynnistämään jalkapallokeskustelun. Keskustelu Bruce Dickinsonista jäi kummalliseen limboon, mutta Robbie Williamsin hyvyyteen sentään uskoi yksi ihminen ja toinenkin melkein antoi uskottavan tunnustuksen, joten sillä hyvin nollataan tilanne. Tällä kertaa Beckerillä kuitenkin oli pullaakin tarjolla ja maitoa kahvin kanssa, joten se voittakoon tämän kulttuuritoimijan asiakaspalvelun ylimmäinen parhaus -vertailun tällä kertaa.


On sen verran unikaasua päässä, että tulee välillä repeiltyä pienimmistäkin asioista. Tsekkailin eilen Colorian sivuilla kävijöitä ja päädyin jonkun lemmikkisivulistalle. Colorian määrittely viroksi kuulostaa jotenkin vaan niin paljon sympaattisemmalta kuin suomeksi: Kõik värvidest - ajalugu, kultuur ja värvid, värvimine jne. jne. jne. Soomekeelne. Ni. Mutta se on sentään merkillepantavaa, että sikäläisen Sisustus & Ehitus Apteekin linkkilistoiltakin (ehitusapteek - lingid) Coloria löytyy. Vai pitäisikö kenties sanoa *täkäläisen* - linkin perässä seisoo kauniisti Väri informaattiota, eesti. Vähemmästäkin sitä voi menettää kosketuksen paikkaansa universumissa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiina sanoo:

Mukavaa lukea, etteivät kaikki taiteilijat ole haudanvakavia. BUFFY on loistava televisiosarja. Tyttäreni pakotti minut jouluna katsomaan sitä ja pitkin hampain suostuin. Nyt olen katsonut melkein kaikki osat. Liian vähän niitä on tehty.

- Tiina, 45 vuotta, fil.lis.-

Anonyymi kirjoitti...

Luova Paja kuittaa:

Keskustelu Brucesta ei jäännyt ihan limboksi. Myöhemmin pohdittuamme asiaa, totesimme brucen olevan ihan cool!

TH