Sairaskertomus

Lupaan pitää muut sairasvalitukseni irti bittivirrasta, mutta tämän verran on kerrottava: eilen istuin odottamassa terveyskeskuksen labraan pääsyä, kun ensiavun puolelta kantautui jumalanpalveluksen ääniä. En tiedä tuliko telkkarista, mutta vaikutti kyllä siltä kuin pappi pienine kuoroineen olisi ollut itse paikalla, niin kovaa ääni kantautui. Labrajonossa oli valehtelematta parikymmentä ihmistä, joista kukaan ei puhunut toisilleen, mutta kaikki vilkuilivat toisiaan angstisen näköisinä. Lopulta yksi vanhempi mies käveli sisään ensi avun puolelta ja kiteytti sen, mitä varmaan kaikki ajattelivat: "Liukuhihnatyöksi tämä on muuttunut, ensin jonotetaan tuntikaupalla labraan, hautajaiset seuraavassa huoneessa ja valkoinen käytäväkin siellä on. Mutta sieltä kyllä pääsee kävelemällä takaisin." Olin ainoa, jota nauratti, mikä sinänsä lisäsi x-files fiilistä.


Muuten eilinen päiväni oli yhtä epäjohtoa aamusta iltaan. Tein jo vähän aikaa sitten sen huomion, että ne dna-mainokset, jossa tyyppi poukkoaa täysin holtittomasti virikkeen perästä toiseen, voisivat olla realitydokua itsestäni. Eilen olettamus osoittautui aikalailla todeksi. Taidetoimikunta-vierailun ja Becker-vierailun jälkeen (sivupolkuharhailut jätän mainitsematta) sentään kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Kirjailijatalolla, avoimien ovien päivä kun oli. Aforismia en kuitenkaan eurolla ostanut, vaikka kahvit onnistuin sieltäkin pummaamaan. Tosin ystävän avustuksella. Onkohan taito ruostumassa?


Metamorfoosi-tarinani (klikkaa kuvaa) kuuden vuoden takaa on kerännyt kummasti porukkaa - tänään selvisi syykin. Sen on joku englantilainen sarjisporukka äänestänyt cartoon:foorumissaan verkon hienoimmaksi. Kuvittelin leuka pystyssä täällä jo, että kyse on tuhansista lukijoista, kunnes pääsin tuloksiin asti: neljätoista ääntö annetusta kahdestakymmenestä. Ehdokkaita oli net pioneers (!) -sarjassa kolme. Ilmoittivat sentään ja tuleehan tuosta hyvä mieli.