Tänään on se päivä, kun aloitan uusien teosten tekemisen. Valmistelua ja tunnelmaan virittelyä olen tehnyt jo parin päivän ajan parvekkeen
Kevään 2014 jälkeen olen ollut jonkinlaisessa ihmeellisessä välitilassa: olen kyllä tehnyt uusia teoksia, mutta useita uniikkiteoksia, ja niin uusilla ja itselleni kokeellisilla tekniikoilla, että kuvien tekeminen on oikeasti tuntunut turhankin työläältä, eikä flow ole kestänyt tarpeeksi kauan pitääkseen työvirettä yllä. Kun on ollut tarpeen jatkaa työtä, ensimmäisenä mieleen on tullut töiden työläys ja niiden äärelle pääsemisen hitaus (tähän liittyy myös työlle tarvittavan tilan raivaaminen ja muu parin tunnin valmistelutyö), ja sen jälkeen olen eksynyt tekovaiheiden labyrinttiin. Siis siihen orpoon olotilaan, kun kaikki prosessit eivät vielä ole tatuoituna mieleen, vaan ne pitää joka kerta miettiä uudelleen. Joten tarkoitus on jatkaa, mutta aikomuksena pysynee vielä jonkin aikaa.
Toisaalta, viimeisen kahden vuoden aikana olen tehnyt myös uusia teoksia aiemmin aloittamiini sarjoihin, kuten Missä tuuli lakkasi (täydentyi lopulliseen 10 vedoksen kokoon vuoden 2016 alussa) ja Ihmisiä saarillaan (jossa on nyt valmiina kahdeksantoista vedosta aiotusta kolmestakymmenestä). Jälkimmäinen on helpompi, kun sitä olin alunperin ajatellutkin tekeväni 4-6 kuvan vuosivauhtia, mutta ensin mainittu kuuluu niihin kauan työn alla olleisiin projekteihin, jotka olen "käsikirjoittanut" melko tarkkoine suunnitelmineen kokonaisuuksiksi alkuvaiheissa, ja sitten ne ovat taas - toisen tyyppisen työläyden vuoksi - jääneet hitaan prosessin rattaisiin. Kun sellaiset työt valmistuvat, huomaan huokaisevani helpotuksesta, enkä innostuksesta, vaikka olisi tullut juuri sitä mitä pitikin.
Ja kolmantena, mutta viimeisen parin vuoden aikana eniten aikaa vieneenä, on se vielä näkymätön työ, jota olen tehnyt suuritöisen teoskokonaisuuden valmistelua varten. Sen toteutus näyttää nyt kaikesta työstä huolimatta olevan vaakalaudalla (tarvitsen siihen sekä tekniikkaa että apua, enkä kumpaakaan pysty taloudellisessa tilanteessani nyt ostamaan). Olen jotenkin ajatellut viime vuosien aikana sitä tähän astisen urani päätyönä, joten siihen liittyvä tappiomieliala on kieltämättä vaikuttanut myös muiden teosten kanssa työskentelyyn.
Muutenkin lipsahdan näissä pitkissä projekteissa helposti inspiroituneesta tilasta velvollisuuden puolelle, ja alan kyseenalaistaa projektin mielekkyyttä, kun työ takkuaa. Miksi jatkaa, kun joutuu tekemään jatkuvia kompromisseja resurssien puutteen takia, ja samaan aikaan päähän pulppuaa uusia ideoita, joita pitäisi päästä toteuttamaan? Vielä aion vähän taistella tuon suuren projektini puolesta, mutta jos on jälleen uusi kompromissi edessä, niin ehkä laitan sitten projektin pöytälaatikkoon odottamaan parempia aikoja. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista työtavassani. Viisi tai kymmenen vuottakaan ei teosten luomisessa ole mitenkään poikkeuksen pitkä aika, joten joskus vain pitää odottaa ja haudutella.
Ja sillä välin, odotellessa, pitää päästä muutamia askelia eteenpäin toista reittiä.
Uusien töiden pariin siis!
---
Today is the day, when I start making new artworks. I have been tuning myself into the work for the last few days at my
After the spring 2014 I have slipped into some kind of strange in between space: I have made also new artworks, but many of those are uniquie, and I have used so new and experimental (for me) techniques, that making the pictures has really been Work with capital W, and I haven't been able to keep the flow flowing long enough to enjoy my work. Then, when it has been the time to continue, the very first thing in my mind is the laboriusness of the whole project, and the difficulties to get to work (including making some space for the project and other preparing work, which takes usually about two hours). After this I've always lost myself into the maze of all the stages of my work. That is, into that very hollow feeling, when all the processes are not yet tattooed into your mind, but you have to think them over every time. So, I mean to continue, but it will probably take some time.
On the other hand, during the last few years I have also made some new prints to the series I have started earlier, like 'Where the Wind Stopped' (which I designed to have ten prints in it, and I made the last one this year) and 'People on Their Islands' (which now includes eighteen prints of the thirty that will be). The latter one was easier, when I originally planned to continue the series with 4-6 pictures a year, but the first one mentioned is one of those forever-projects which I have 'scripted' quite detailed early at the start of the project, and then they have taken a loooooooong time to proceed - because of another kind of laboriousness. When those kind of works will be finished, I often find myself sighing with relief, not with enthusiasm, even though the final prints would be just what I wanted.
And the third thing, and the one that has taken most of my time during these last few years, is the still invisible work, which I have done for my new big installation-like series of prints. At this point, in spite of all my hard work, I'm not sure if I'm able to complete the project (I need to have to buy some technics for that, and I also need some help for programming, and I can't purchase either of those right now). For the last years I have thought this process to be my main work in my career so far, so the defeatism really has affected to all my working negatively.
It's too easy for me to slip from the inspiring feeling into the feeling of 'duty', and I start to question the sensibleness of the project, when all the joy is gone and it just won't jappen. Why continue, when you have to compromise after compromising, and at the same time your head is filled with new ideas, that you yearn to get to work with. I will try to find a way for my big project to come true, but if there's another compromise waiting, maybe I'll just leave it for a while. That's not really unusual for me. Five or even ten years is not s specially long time to me when creating art, so sometimes you just have to wait and let the process steep.
And while waiting, I can proceed a few steps taking another route.
So, towards new artworks!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti