Tänään heräsin näyttelyn (purkamisen) jälkeiseen apaattiseen "mitäs nyt sitten" -tilaan. En oikein meinannut millään käynnistyä. Tiesin, että päivän sovittuihin tapaamisiin oli sen verran vähän aikaa, ettei minkään suuremman projektin tekeminen millään onnistuisi, ja koska olen huono palaamaan keskeneräisen ääreen, keskityin lähinnä noutamaan itselleni kahvikupin toisensa jälkeen ja odottamaan, milloin sen vaikutus alkaisi. Oli jotenkin harvinaisen levoton olo, eikä tiennyt, mitä muutaman tunnin luppoajallaan tekisi. Silti en jaksanut mennä heti poimimaan postia, kun se luukusta kolahti eteisen lattialle. Ehkä jotenkin alitajuisesti yritin suojella itseäni: nykyään, yleensä, kun postia tulee, mukana on aina vähintään yksi lasku, eikä reippaasti taloudellisesti tappiolle jääneen Hyvinkään näyttelypyräyksen jälkeen ehkä oikein olisi halunnut kiusata itseään enää enemmällä rahan menolla. Mutta lopulta sekin oli tehtävä: asteltava sateisen päivän pimentämään eteiseen, nostettava posti lattialta ja avattava kirjekuoret. Mutta: ei laskuja. Yksi komeasti tilpehöörillä silattu naistenlehtimainos ja yksi kultaleimainen kirje Niilo Helanderin Säätiöltä, sisällään ilmoitus siitä, että olen saanut apurahan Random Prints -projektin toteuttamiseen.
On se vain kummallista, kuinka nopeasti voivat mieliala ja tunnelma muuttua, tuntui kuin eteinenkin olisi tulvahtanut valoisammaksi. Aurinkoiseksi värittyi lopulta tämäkin päivä, vaikka ulkona sade on tehnyt parhaansa viilentääkseen ilman melkein kuin syksyiseksi.
---
Today I woke up into apathetic "what's now then" mode which I often have after (dissembling) an exhibition. I somehow didn't find a way to get myself going. I knew that there would be so little time before a few meetings, that there was no use to start making a bigger project, and because I'm extremely bad to return to any project I have started but which has not continued long enough, I just concentrated into fetching myself a cup of coffee after another, and to wait it to affect. I felt exceptionally restless, and I didn't quite know, what I would do with this few hours of idle time I had. Nonetheless I didn't go to pick up the mail, when I heard it landing on our hallway floor. Maybe I somehow tried to protect myself: nowadays, usually, when I receive some mail, there's almost always at least one invoice, and after the unprofitable Hyvinkää exhibition I maybe didn't want to tease myself with new spendings. But I had to, finally: I had to enter into the hallway, darkened by the rainy day, pick up the mail from the floor and open the envelopes. But: no bills. One very fancy advertising envelope for women's magazine and one golden labeled envelope from the Niilo Helander Foundation, including a message of the grant I had received for my Random Prints project.
It's odd how fast the mood and ambiance can swift into totally another, it felt like even the hallway would suddenly felt lighter. So, I had my sunny day after all, even though rain outside has worked its best to cool the weather down.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti