Sehnsucht

Olen jo useamman päivän ajan yrittänyt takoa Black Wall Galleryssa, Vaasassa, ensi viikolla aukeavan näyttelyn tiedotetta kasaan. Tai lähinnä väistellyt sen kirjoittamista. Paperilla on ollut jo parin viikon ajan irtonaisia lauseita toisensa perään, mutta ei mitään, mikä sitoisi ne yhteen, ja tuntuu, että asiakin on siinä välissä hävinnyt. En tiedä, miksi. Ikinä ennen näyttelytiedotteiden kirjoittaminen ei ole ollut minulle yhtä vaikeaa. Usein se on melkeinpä ollut aina mukavin osuus koko näyttelypusaamisessa - kirjoittaminen on ollut itselleni aina helpoin tapa ilmaista itseäni ja näyttelytiedotteiden koostaminen yleensä sellainen yhteen kokoava, puhdistava hetki, kun kaikki muu on valmista. Teksti on yleensä soljunut luonnollisesti ja laveasti, kun vain sormeni olen iskenyt näppäimistölle. Suurin ongelma on yleensä ollut tekstin editointi tarpeeksi lyhyeksi, ei se, ettei sanoista muodostu lauseita. Tämä on ollut siis vieras ja käsittämätön uusi tunne, ja vähän pelottavakin.

Tänään sain vihdoin jotenkin itseni fokusoitua niin, että tiedote alkoi syntyä ja on oikeastaan oikolukua (ja omaa lyhyttä esittelyä) vaille valmis. Sillä mennään, vaikka sisäinen kriitikkoni vähän muriseekin edelleen.

Vielä olisi tämän päivän urakkana kutsarin, julisteen yms. tekeminen ja eteenpäin lähettäminen. Tuntuu vain, että tuon kirjoitusurakan jälkeen olen niin puhki, että mieluummin heittäytyisin kirja kädessä parvekkeelle.

---

For a several days now I have tried to put together an exhibition press release of my following exhibition at the Black Wall Gallery in Vaasa, Finland, opening next week. Or rather: I have been avoiding writing the whole thing. For a few weeks time already, there have been separate sentences here and there, but nothing that could bind them together, and I feel that the whole subject has vanished in between lines. I don't know why. Never before I have had as much difficulties to write exhibition introductions or press releses. Usually the writing process has been the most enjoyable thing of the whole exhibition project - for me writing is the easiest way to express myself and writing about my own exhibition has been some kind of assembling, even catharsis, when everything else is finished. I have found it easy to write, naturally and narratively, when I just have laid my fingers on the keyboard. The biggest problem, until now, has been to edit the text short enough, but not, that I can't form sentences that make any sense. This has been a new, unexpected and totally incomprehensible experience for me, and a little bit scary one.

Today I managed to focus myself enough to write, and the press release is now finished, only proofreading (and my own artist introduction) missing. I will use this, even though my inner critic is still somewhat gnarling.

I should finish the exhibition opening invitation and poster designs today, etc. I just feel that after this writing sessiopn I'm so exhausted that I would much better spend the rest of the day on my balcony with a good book.