Timpan näyttely näyttelyvieraineen.
Sähköposteja on kertynyt, enkä ole ehtinyt vastailla. Kyllä, hengissä olen. Kyllä, Elisa on ryttyillyt. Kyllä, olen ollut sekä muualla että kotona offline. Ja kyllä, alkaa olla jonkinlaisen syysflunssan oireet.
Maanantaina matkasimme Joensuuhun, jossa Timpan avajaisia seurasivat rankimmat jatkot ikinä (*grin*): menimme avajaisten jälkeen hänen vanhan kaverinsa luo kahville ja pullalle. En muista, milloin viimeksi olen mennyt ennen kahtatoista nukkumaan, mutta tulipahan tuokin nyt koettua. Varhaisesta nukkumaanmenoajankohdasta huolimatta aamupalalle raahautuminen ennen yhdeksää otti tiukille.
Tiistaina kävin Carelicumissa tapaamassa Pohjois-Karjalan museon näyttelyamanuenssia. Ensi vuoden alussa talossa avautuu värinäyttely, joka käsittelee suurelta osin juuri niitä asioita, jotka Väristyksiä-näyttelymme jätti väliin tai jotka olivat vain pienesti esillä. Puhuimme hieman Colorian joidenkin tietojen käyttämisestä näyttelyssä - ja kuulostihan tuo koko näyttelyprojekti hienolle. Innoissani odottelen, mitä tästä alusta kasvaakaan.
Torstaina meillä oli Live Herring -palaveri, jossa vähän kävimme läpi tilavuokria ynnä muuta sellaista. Omalta osaltani asiat on taas vähän löyhästi hoidettu, kun melkein kaikki likenevä aika on mennyt tuon nettiyhteyden kanssa tappelemiseen. Virallinen palaveri sai viralliset hyvän-tuulen-jatkot, kun Soilen kanssa kesälle uskollisina istuimme jäätelöinemme Kävelykadun kyljessä ulkona. Museolla piti johdatella yksi ihminen Väristyksien saloihin, mutta tapaaminen peruntui ja palasin yksinäisenä ja hyljeksittynä kotiin. Lohduttauduin makaamalla sohvalla television edessä viltin alla ja ahtamalla kurkustani alas levyllisen suklaata ja vinguin täysmaitoon tehdyn kaakaon perään (...anti-Pohjois-Karjala-projekti on näemmä käynnistynyt).
Eilen hoitelin rästiin jääneitä työasioita supersankariottein ja yllättävän hyvin sainkin pöytääni tyhjäksi. Iltapäivällä tapasin Käsityön museolla Kirsin, joka tekee tutkimusta värien kulttuurieroista. Esittelin hänelle Väristyksiä-näyttelyn ja keskustelimme hieman molempien projekteista. Tapaaminen oli avartava ja asiaa olisi varmasti riittänyt pidemmällekin ajalle.
Tapaamisesta sain sen verran energiaa, että oikeastaan vasta kotimatkalla huomasin, kuinka kipeältä - tai oikeammin epäterveeltä - oikeastaan tuntui. Tämän päivän olen lähestynyt ameebamaista olotilaa. Ei ole kuumetta, mutta ilmeisesti joka elimeni tuntuu kuvittelevan niin. Tämä lienee tarpeeksi hyvä tekosyy hylätä työt täksi päiväksi ja siirtyä pleikkarin ääreen.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti