maanantaina, marraskuuta 21, 2005

s-track | Radiohead - I Might Be Wrong


Näkymä keittiön ikkunasta 15.11. klo 14.40

Ohi on. En jaksaisi toistella enää 'väsynyttä ja onnellista', joten olen nyt sitten sanamykkänä siltäosin. Kuvia tapahtumasta voi käydä katsomassa Flickrissä ja kutsuttujen taiteilijoiden teoksia vuoden loppuun saakka www.liveherring.org -saitilla. Työpaja Käsipäivää onnistui yli odotusten: kaikkia teoksia ei saatu verkkoon ihan ajallaan, mutta taiteilija Oona Tikkaoja koostaa teoksen loppuun parin viikon sisällä. Ensi viikolla työpajassa valmistunut teos sekä Sarajärven installaation dokumentointi tulevat esiin Jyväskylän taidemuseoon, jossa pysyvät esillä vuoden loppuun. Vielä on muutamia pikkujuttuja hoidettavina, mutta ne saavat odottaa loppuviikkoon.

Tänään alkoi sitten seuraavan näyttelyn valmistelu: etsin kuumeisesti pressikuvia värinäyttelyämme varten. En tiedä ehtivätkö ajoissa tiedotteeseen... Unenpöpperöisenä vastailin myös Kauppalehden haastatteluun (nettitaiteesta) - jännä nähdä, millainen juttu tulee. Muuta en ole paljon ehtinytkään tehdä: ihmetellyt vain, kuinka on ihmeellistä, kun ei tarvitse rynnätä pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Olisi varmaan syytä kumminkin tsekata tuolta sähköpostista kaikki työasiat ajan tasalle...

Olen näissä blogientryissäni runtannut verkkoon kuvia Helsingin matkalta viime elokuulta. Nyt olen tekemässä vastaavanlaista kuvasarjaa, jonka kuvat on otettu kotimme ikkunasta (työnimellä Vääristettyä todellisuutta - kuinka originaali olenkaan!) Tuossa kuvia valitessani löysin tuon yllä näkyvän maiseman - jota ei ole käsitelty mitenkään. Näyttää kuitenkin aikalailla epätodellisemmalta kuin mitä kuvankäsittelyllä saan noille kuville aikaiseksi... Alle viikon takaa.

Ei kommentteja: