1 11 21 1211 111221 312211...

Joku yritti valistaa minua, ettei siellä BBCn lähetyskopissa ole oikeasti ketään hokemassa lausetta. Haloo, en minä nyt ihan herkkäuskoinen ole. Seuraavaksi varmaan yritetään väittää, ettei televisiossa asu pikku-ukkoja. Säästäkää minut!


Hiding. 1996.

Idiootista tulee mieleen: älykkyystesteistä oli jonkin aikaa sitten puhetta Kirsin kanssa. Mainittakoon, että nettitestausurani aloitin hyväonnisena skaalan yläpään reunamilta, mutta romahdus on ollut kova. Viimeisen testin mukaan en käytännössä osaisi kirjoittaa, hädin tuskin varmaan syödäkään itse. Nerosta ameebaksi siis. Lohdutan itseäni tiedolla, että tämän alemmaksi ei enää juuri asteikkoa riitä. Ilmankos kaikki projektit takkuavat.

Päässä ei juuri ajatusten buffetissa juhlita.

Älyn airut en siis ole, mutta ilmeisesti ihmisillä on tarve tietää, että kykenevät solmimaan kengännauhansa ja muodostamaan lauseita. Älykkyystestilinkkejä on kyselty useampaankin otteeseen, joten niitä muutama: Tieteen kuvalehden sivuilla on suomenkielinen älykkyystesti: toinen on vain tilaajille, mutta toinen on kaikille. Queendom.com on englanninkielisistä sivuista suosikkini: siellä on kaikenlaisia testejä, mutta testaajalta vaaditaan vähän englanninkielen taitoa. Itse en niinkään noista testeistä niin välitä, mutta Queendomin sivuilta löytyy myös aika hauskoja mielenpelejä työpäivän ratoksi.

Ja tuo otsikko... Numerosarjojen ikiklassikko. Vihjaistakoon, ettei tarvitse laskea. Ja terveisiä Morrisilta.

Kaukaa haettua

Chapter 1. 1997.

Elävä Silakka -tapahtuman hakemus Taiteen keskustoimikunnalle lähti tänään ultrasiistissä paketissa. Ylisuoritin. En muuten pääse koneeltani Opetusministeriön tai Taiteen keskustoimikunnan nettisivuille, koska siellä on 'haitallista materiaalia, joka saattaa vahingoittaa konetta'. Hyvä, että joku pitää sentään huolen siitä, ettei pienelle kansalaiselle tule kulttuurin yliannostusta. Ensi viikolla jonkinlaista palaveria tapahtumasta ja galleriauudistuksesta. Sitä ennen on vielä vähintään laadittava väliaikainen sivu suljetulle gallerialle - galleria menee kiinni 1.5. - ja optimina olisi saada myös kaikki uudet sisältötekstit valmiiksi. Onneksi ei tule paljon ajateltua. Silloin eivät ajatukset pääse painamaankaan.

Päivän kulttuuripummaukset tein Keski-Suomen taidetoimikuntaan ja Galleria Beckerille (taas!) ja tällä kertaa vertailussa mentiin aikalailla tasan. Beckerillä kieltämättä oli jälleen parempi tarjoilu, mutta taidetoimikunnassa Seija rauhoitti mieltäni tsekkaamalla Elävän Silakan budjetin ja vielä kehui sitä - ja kehuistahan aina saa pisteitä, vaikka ei edes olisi maitoa kahviin tarjota. Joten jääköön vertailu tällä kertaa ratkaisematta.


Viime sunnuntaina tuli melkein toimintamalliton hetki, kun BBC6 lähetti vain jotain 'lähetystä ei ole kirjoittajien (?) lakon (?) vuoksi'. Ensipaniikin jälkeen löysin sentään ladattavaksi Bruce Dickinsonin lauantain lähetyksen ja kuuntelin sitä korvat huurussa uusintana. Illalla yritin uudelleen BBC6 streamia, mutta tätiraasun tautonomia jatkui. En aivan heti ehtinyt sulkea RPtä, joten kuuntelin transsiin voivuttavaa viestiä aikani ja lopulta en edes halunnut sulkea lähetystä. Maanantaina lähetys toimi normaalisti, mutta täytyy sanoa, että alkaa olla jo ikävä sitä pehmeä äänistä tätiä, joka jaksoi tuntikaupalla hokea yhtä lausetta. Toivottavasti sentään sai kunnon palkan.


Ja mitä muuta minä vappuun valmistuvasta radiosta kuulinkaan: kaikkien maiden proletariaatit/proletaarit pyromaanit, yhdistykää! - Edward Munchin Huuto on todennäköisesti poltettu. En ehtinyt teosta livenä näkemään, joten taisi tippua yksi matkakohde taidematkailusuorituslistalta pois. Jos tätä mallia jatkuu, ei matkaillessa tarvitse edes enää museoihin poiketa, vaan saa rauhassa shoppailla niin kuin kunnon turistin kuuluukin.

Hah! hän sanoo teatraalisesti.

Edellinen merkintä taisi olla suhteellisen keisarillinen (hännittelivät itseään, kuulemma) - itsehän olen suurimman osan sopastani keittänyt. Ja pyytänyt muutamia ystäviänikin syömään. Toivottavasti suolaa ei ole liikaa ja pysyvät ystävinäni vielä jälkiruokaan saakka.

¬_¬

[...Mitä minä horisen? Ei pitäisi katsoa amerikkalaisten tv-sarjojen ketsuppimetaforointia.]

...

Sen verran tein Elävä Silakka-projektimme eteen, että kävin pysähtymässä vakuutusyhtiössä kyselemässä hinta-arviota vakuutuksille apuraha-anomusta varten. Lisäksi olen silloin tällöin lisännyt lauseen jos toisenkin takkuilevasti eteneviin sisältöteksteihin.

Joka tapauksessa: tämä päivä *olisi pitänyt* pyhittää erään suuren työprojektin tekemiseen, mutta jotenkin lipsahti taas kulttuuripummimisen puolelle. Luova Paja tosin tarjosi ensiapua suunnattomaan päiväkahvin puutteeseen, joten siitä pisteitä. Miinuksia tulee siitä, että Buffy vampyyrintappajaa ei siellä EDELLEENKÄÄN ymmärretä maailman parhaimmaksi televisiosarjaksi, tasohyppelypeleistä ei suostuta keskustelemaan (tai niistä ei tiedetä edes Ratchet & Clankia) ja jotenkin melkein onnistuivat käynnistämään jalkapallokeskustelun. Keskustelu Bruce Dickinsonista jäi kummalliseen limboon, mutta Robbie Williamsin hyvyyteen sentään uskoi yksi ihminen ja toinenkin melkein antoi uskottavan tunnustuksen, joten sillä hyvin nollataan tilanne. Tällä kertaa Beckerillä kuitenkin oli pullaakin tarjolla ja maitoa kahvin kanssa, joten se voittakoon tämän kulttuuritoimijan asiakaspalvelun ylimmäinen parhaus -vertailun tällä kertaa.


On sen verran unikaasua päässä, että tulee välillä repeiltyä pienimmistäkin asioista. Tsekkailin eilen Colorian sivuilla kävijöitä ja päädyin jonkun lemmikkisivulistalle. Colorian määrittely viroksi kuulostaa jotenkin vaan niin paljon sympaattisemmalta kuin suomeksi: Kõik värvidest - ajalugu, kultuur ja värvid, värvimine jne. jne. jne. Soomekeelne. Ni. Mutta se on sentään merkillepantavaa, että sikäläisen Sisustus & Ehitus Apteekin linkkilistoiltakin (ehitusapteek - lingid) Coloria löytyy. Vai pitäisikö kenties sanoa *täkäläisen* - linkin perässä seisoo kauniisti Väri informaattiota, eesti. Vähemmästäkin sitä voi menettää kosketuksen paikkaansa universumissa.

NO!

Ja tämän muistan seuraavan kerran, ennenkuin ryhdyn mihinkään projektiin. Vapaaehtoisesti. Raahata saavat.

Onneksi on tositv...

...jossa ihmiset sentään edes ovat elävinään. Parhaan ja monisyisimmän vaikutelman saa, kun kanavasurffaa non-stop - hyvällä tuurilla ja tarpeeksi nopeana saa onnettomien ruotsalaisfarmarien elämään valmiiksi nauretut studionaurut. Mustanpuhuva surrealismikin joskus täräyttää, jos onnistuu väläyttämään kuvaan vielä katastrofiuutista.

Uutisista mieleen: joku kysyi Colorian foorumissa mustan ja valkoisen savun historiaa (...paavin valinta). Ystävälliset sielut vaivautukaa, jos tiedätte. Menkää ja julistakaa tietonne kansalle.

Tänään sentään jotain kosketusta muuhunkin kuin kopsahtaviin koodinpätkiin: palaveri ensi vuoden Väristyksiä -näyttelystä Ullan kanssa ja tyhjäkätinen kulttuuripummaus Galleria Beckerissä (niillä ei ollut särvintä kahvin kera! Mitä kohtelua tämä oikein on? Kulttuuripummiminäni saattaa tällä menolla nääntyä ennenaikaisesti.)

Löysin konetta siivotessani muutamia *ihania* aarteita ¬_¬ ja alan nyt esitellä kuvankäsittelyhistoriaani, kun en kerran mitään uuttakaan saa aikaan.

Kuva on kuvitustani satumaiseen noitaromppuun, jota aloin kovalla tohinalla ja omana projektinani tehdä syksyllä 1995, mutta joka sitten jo seuraavana keväänä hyllyttyi ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.

--

Viribus impossibile.


Poistun tarkkailemaan muiden sähköistä elämää.

Lyhyestä virsi kaunis (kerrankin)

Elämäni tapahtuu toisaalla.
Jos sielläkään.

Hoi kaikki hyljätyt taiteilijat!

Ette ole yksin: Rejection Collection. Käykää lukemassa Read 'em and weep -osiosta muiden kokemuksia tai kirjoittakaa itse. Selvää terapiaa.

Ja mitäkö teen näin myöhään? Alkaa S:llä ja päätyy ilakkaan. Gallerian modernisointi ja tapahtuman järjestäminen ovat jättäneet vain sen pikkusormen. Siinä on vielä tunto jäljellä.

Eiks tää oo ihan selvä? Nyt vaan kirjotetaan,

sanoi Jani 29.3. klo 11.25, kun oltiin palaveerattu Henkevän Silakan puitteissa noin 40 minuuttia. Pari viikkoa myöhemmin kirjoitetaan edelleen...

Aamulla kirjoitin viestin kaikille gallerian näyttelytoimintaan osallistuville ja laitoin sen Janille tsekattavaksi. Kun se on valmis, ensimmäinen tiedote gallerian uudistumisesta siis lähtee liikkeelle - homma muuttuu entistäkin enemmän todeksi. Lisäksi laitoin tänä aamuna viestiä ekalle taiteilijalle, joka haluttaisiin ensimmäiseen aukeavaan näyttelyyn kutsuvieraaksi - ja vastauksenkin jo sain: kyllä. Suuri kivi tippui sydämeltäni. Valmiin kutsupohjan myös seuraavia kutsuttavia varten tein valmiiksi, jotta helpottaisi hommaa sitten jatkossa.

Elävä Silakka -nettitaidetapahtuman toimintasuunnitelma, aikataulu ja budjetti on raameissaan. Lähetän piakkoin Janille oikoluettavaksi ja sitten alan täytellä apurahapapereita.

Vasta nyt tajusin, että kuulin tosiaan aamuyöllä sateen ropinan nukkuessani. Hassua, että joku ääni on työskennellyt alitajunnassani koko päivän ja sitten pamahtaa tietoisuuteen keskellä ei-mitään-maata, kesken ei-mitään-hetken. Aina löytyy jotain verukkeita: nyt olen varma, että jos minulla olisi työkone ikkunan äärellä ja voisin tuijotella ikkunan pieliin ropisevia sadepisaroita, työt sujuisivat nopeammin. Tämän päivän tavoite on ryntätä noin parin viikon työrästien ja keskeneräisten rustailujen rytistäminen alta pois - projekti edelleen hieman kesken ja - oho - vuorokausikin vaihtui. Mutta kyllä se tästä (tarkempi työkuvaus löytynee myöhemmin englanninkielisestä työblogistani).

Kaikesta edistymisestä huolimatta melkein tekisi niksipirkkamaisesti työntää pää sukkahousuihin ja mennä nurkkaan hetkeksi istumaan ja miettimään, mihin sitä on taas itsensä onnistunut ujuttamaan.

Poks

Työpäivä alkoi kiireisenä kiireettömästi. Mieli ei vain ohjautunut työorientoidusti, joten ajattelin alkupalana - ja pehmeänä laskuna - pelata jotain. ZooKeeperin ja lempparimahjongin sijaan halusin kokeilla jotain muuta. Kunnes löysin sen täydellisen työpäivän ajankulukkeen.

Olen jo muutaman vuoden suunnitellut lähettäväni Niksi-Pirkkaan vinkin läheisyyttä kaipaaville sinkuille: pukeudu kuplamuoviin. Menin kerran naamiaisiin kuplamuoviin pukeutuneena ¬_¬. Pukuni vetosi lähes kaikkiin läsnäolijoihin varsin odottamattomalla tavalla. Jossakin määrin tunsin oloni ahdistuneeksi, kun näin kaikkialla itseäni kohti ojentuvia sormia. Kohteliaimmat sentään kysyivät luvan. Koskaan ei kyllä ole niin helposti jutun aihetta keksitty. Jälkeenpäin luin jostain *ihan oikeasta* tutkimuksesta, että n. 95% ihmisistä ei voi olla poksauttelematta kuplamuovia, kun sellaista eteen tulee. Pienenä kehittämisen aiheena sinkkuvinkissäni varmaankin on se, että vääriä poksauttelijoita on vaikea karsia pois: vetää puoleensä niin miehet kuin naiset, selväpäiset kuin pultsaritkin. Siis rohkeille. Tai kateellisille, huomionkipeille taiteilijoille laittettavaksi kollegan avajaisiin. Vetää huomion pois kohdetaiteilijasta.


Pitäisiköhän niitä töitäkin...?

Kannattaa ylistää

Tänään pidin Taikin täydennyskoulutuksessa kokonaisen päivän 'luennon' väreistä. En tiedä, menikö ihan loogisesti, mutta hauskaa ainakin oli. Tiedä sitten oppilaista. Vaikka aika hyvää palautetta kyllä tuli ja koko hommasta jäi positiivinen klangi. Porukka oli mukava ja osallistui - ei mitään hengettömiä nahinneksia siis. Paluumatkalla veljeni asunnolle ehdin vielä pikaisesti poiketa kuuntelemassa Väriyhdistyksen väripäivän viimeistä luentoakin, joka käsitteli taideteosten valaisua - ja siitä jäi muutama hyvä pointtikin mieleeni. Tilaisuuden jälkeen Taikissa olisi ollut jonkun värinäyttelyn avajaisetkin, mutta olin sekä henkisesti että ruumiillisesti niin tilt, että suunnistin ratikalle.

Tulin jo eilen Helsinkiin, kun aamulla piti olla yhdeksältä aamulla Taikissa, joten ihan mukava oli vähän relatakin aika tiukan viikonlopputyörupeaman jälkeen. Edellisenä yönä menin viideltä nukkumaan ja heräsin yhdeksältä, joten ajattelin, että illalla tulisi uni heti, kun pään vain painaisi tyynyyn. Luin Mötley Crüen iloisten veikkojen surkuhupaisista kommelluksista vielä kahdentoista jälkeen yölläkin... Kulttuurikokemuksen pitkittymisestä huolimatta olo oli varsin virkeä koko päivän. Tosin luennon viimeinen puolituntinen oli aikalailla jo impulssivaeltelua sanasta toiseen, minkä kuulijaraasu saattoi hyvällä tuurilla lukea surrealistisen sanataiteen piiriin.

Oli niin intensiivinen päivä, että 9-17 menoon tottumatonta jo huimaa. Otsikkolainaus veljeltäni, joka kylläkin puhui itsestään, eikä kehottanut kääntymään korkeampien voimien puoleen.

Kontrolli(ton) friikki

Kesää ikävä ja kukkasia. Pitää yrittää pitää loskaisen ilmaston syy ja päämäärä mielessä, kun pian kauppareissulla kuulen märän nahkakengän nitinän.

Työt ovat tarrautuneet oikean käteni varteen luisen tiukalla otteellaan, mutta niistä huolimatta olen alustavasti onnistunut kirjoittelemaan jo ison osan ensi syksyn nettitaidetapahtuman (Elävä Silakka!) toimintasuunnitelmasta puhtaaksi tiistaisen Henkevä Silakka -palaverointimme pohjalta. Kykenimme Janin kanssa välttämään uusien megalotapahtumien keksimisen, mutta lonkeroittaminen eri suuntiinsa kyllä onnistui. Kohta tarvitsee kompassin, että osaa tässä projektissa suunnistaa. Uusia tavoitteita on mm. työllistää joku lyhyeksi aikaa...

Henkevän Silakan näyttelyn onnistuin vaihtamaan sentään melkein ajallaan. Oudolla haikeudella sitäkin tein - tämä on viimeinen tässä muodossaan. Ensi kuun galleria on kiinni ja aukeaa kesäkuun alussa uudelleen. Itselläni on asiaan liittyvät tekstit vielä kesken, mutta seuraavana missiona on kuitenkin kirjoittaa tiedote muutoksesta Henkevän Silakan sivuille ja lähettää sama myös Silakan postituslistalle. Pitänee kerätä myös jotain listaa ihmisistä, jotka haluavat tiedon, kun uuteen Silakkaan pääsee kirjautumaan sisään. Toinen tällä hetkellä keskeneräinen projekti on gallerian kutsuvierastaiteilijoiden kartoittaminen. Osa on selvillä, osa vielä vähän hakusessaan, mutta kaikille on kutsukirje vielä kesken. Hoidanpa viikonlopun aikana senkin.

Kone temppuili tässä aikansa, joten sain vasta toissayöllä neljän aikaan lähetettyä luentomateriaalia ensi tiistain Taikin luentoa varten. Olen tässä lojahdellut tyytyväisenä, että kaikki perusmatsku luentoa varten on koossa, mutta p.m., fileet on korruptoituneet ja pitää kasata uudelleen. Varmuuskopio on, mutta missä? Voi kun *uskaltaisi* FightClub-henkisesti alkaa paukuttaa itseään päähän oikein olan takaa. Jos jaksaisi olla järjestelmällinen noiden levyjen merkitsemisissäkin, säästäisi niiiiiin paljon aikaa ja vaivaa ja hermoraukkoja. Joskus tuntuu, että se totalitäärisfiiliksinen hiustuotemainos (vai oliko joku ihorasva?) oli oikeassa: Control is a beautiful thing.