Maaliskuun murinoita

Miten mielenkiintoisen outoa tämä onkaan! Tarkkailin statseistani, että kuka minua oikein tsekkailee ja tapahtui outo yhteensattuma. Syaffolee on blogannut Book of Days-työni melkein tasan vuosi sitten (entry: Saturday, March 27, 2004). Kommenttikin löytyy: Interesting strangeness. Yhteensattuma on se, että kävin sattumoisin Syaffoleen sivuilla ihan toisissa merkeissä (bookrollingissa) eilen.

Kuten näkyy, kaikessa flegmaattisuudessani jaksan sentään olla kiinnostunut omista tekemisistäni.

Sain jälleen mukavaa palautetta Coloriasta ja siinä sivussa myös kirjavinkin. Eräs Colorian lukija suositteli Oliver Sacksin esseetä The Case of Colour-blind Painter teoksesta An Anthropologist on Mars? - tapausselostus taiteilijasta, joka menettää värinäkönsä onnettomuuden seurauksena. Värinäköön liittyviä kysymyksiä ja omia kokemuksia on tullut Coloriaan valtavat kasat - tekisi mieli tehdä asialle jotain, kuten koota ne järkevään muotoon muidenkin luettavaksi. Pitkän linjan projektiksi taitaa mennä, mutta onpahan tekemistä tiedossa tuleviksi vuosiksi.


Joku kysyi Prahan valokuvakilpailusta, mutta EI, en ole löytänyt sen aiemmin mainitun Praha-valokuvakilpailun tietoja uudelleen, jäi siis osallistuminen siltä osin. Ehkä se tuli jossakin noista lukemattomista meileistä ja on nyt kadonnut lukemattomien lukemattomien viestien kaatopaikalle bittitaivaaseen. Tästä toisesta laadukkaasta Praha-taltioinnistani on ehkä enemmän hyötyä satunnaiselle turistille: prahalaiseen postiin on pääsy kielletty tupakoivalta, jäätelöiseltä ja aseistautuneelta kameramieskoirantaluttajalta, jonka kännykästä lähtee ääni.

Sairaskertomus

Lupaan pitää muut sairasvalitukseni irti bittivirrasta, mutta tämän verran on kerrottava: eilen istuin odottamassa terveyskeskuksen labraan pääsyä, kun ensiavun puolelta kantautui jumalanpalveluksen ääniä. En tiedä tuliko telkkarista, mutta vaikutti kyllä siltä kuin pappi pienine kuoroineen olisi ollut itse paikalla, niin kovaa ääni kantautui. Labrajonossa oli valehtelematta parikymmentä ihmistä, joista kukaan ei puhunut toisilleen, mutta kaikki vilkuilivat toisiaan angstisen näköisinä. Lopulta yksi vanhempi mies käveli sisään ensi avun puolelta ja kiteytti sen, mitä varmaan kaikki ajattelivat: "Liukuhihnatyöksi tämä on muuttunut, ensin jonotetaan tuntikaupalla labraan, hautajaiset seuraavassa huoneessa ja valkoinen käytäväkin siellä on. Mutta sieltä kyllä pääsee kävelemällä takaisin." Olin ainoa, jota nauratti, mikä sinänsä lisäsi x-files fiilistä.


Muuten eilinen päiväni oli yhtä epäjohtoa aamusta iltaan. Tein jo vähän aikaa sitten sen huomion, että ne dna-mainokset, jossa tyyppi poukkoaa täysin holtittomasti virikkeen perästä toiseen, voisivat olla realitydokua itsestäni. Eilen olettamus osoittautui aikalailla todeksi. Taidetoimikunta-vierailun ja Becker-vierailun jälkeen (sivupolkuharhailut jätän mainitsematta) sentään kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Kirjailijatalolla, avoimien ovien päivä kun oli. Aforismia en kuitenkaan eurolla ostanut, vaikka kahvit onnistuin sieltäkin pummaamaan. Tosin ystävän avustuksella. Onkohan taito ruostumassa?


Metamorfoosi-tarinani (klikkaa kuvaa) kuuden vuoden takaa on kerännyt kummasti porukkaa - tänään selvisi syykin. Sen on joku englantilainen sarjisporukka äänestänyt cartoon:foorumissaan verkon hienoimmaksi. Kuvittelin leuka pystyssä täällä jo, että kyse on tuhansista lukijoista, kunnes pääsin tuloksiin asti: neljätoista ääntö annetusta kahdestakymmenestä. Ehdokkaita oli net pioneers (!) -sarjassa kolme. Ilmoittivat sentään ja tuleehan tuosta hyvä mieli.

Taide. Taide ei kiinnosta.

Pakollisia työvääntöjä hoidettu alta pois ja lisää tullut tilalle - 108 lukematonta työhön liittyvää postia jäljellä. Ajatukset poukkoavat, joten poukotkoon tekstikin.

Viime viikolla kävin katselemassa printtereitä ja kyselemässä hintoja. Kyllä on melkein tonni peliin laitettava, jos haluaisi sellaisen kunnon setin (tähän laskin mukaan tarvittavat lisäromppeet, kuten paperit ja muut). Vähän tuntuu siltä, että olen kallistumassa ostamisen puolelle ja havaitse outoa voimakkaampaa sydämentykytyskaikua kaikissa raajoissani. Tällä hetkellä vielä ei ole valuuttaa hankkimiseen, mutta kunhan nuo pari työn alla olevaa työprojektia valmistuvat. Tuntuu silti oudolta panostaa johonkin, jota ei ole koskaan aiemmin oikeastaan suunnitellutkaan. Lievää nauseaa havaittavissa. Varsinkin, kun kuvatehtailu näköjään jo loppui osaltani. Odottelen taas säyseämpää kautta töiden suhteen ennen seuraavaa Photoshop-terapiasessiota.

Coloria on jälleen pelastanut elämääni taas pariinkin otteeseen: viime perjantain iloksi sain etukäteiskiitoksena väreihin liittyvästä pikkupuuhasta Opus-kustannukselta Luovan piirtämisen opas -kirjan. Jospa sitä vaikka elämää odotellessaan opettelisi piirtämään. Tänään kysyttiin chartresinsinisestä, josta juuri pari päivää sitten etsin tietoja juttua varten. (Se on saanut nimensä Chartresin katedraalin (Cathédrale Notre Dame de Chartres) lasimaalausten mukaan; lyhyt juttu tulee Coloriaan varmaan joskus myöhemmin, kun taas jostain löytäisin pienen aikakolon tekemiselle). Jotenkin vain nuo pienet keskeytykset työpäivässä ja vastailu kannustaviin sähköposteihin aina rusauttaa selkärankaa jykevämpään asentoon. Kohta jo istun lojumisen sijaan.

Lohtua myös tuli siitä, että Tilitoimiston Teija soitteli kysyäkseen jotain - kysymys ei itsessään ollut lohduttava, mutta tietoisuus siitä, että joku toinen hoitelee veroilmoitukseni. Olin unohtanut sen jo täysin ja muistutus siitä sai vain oloni rennommaksi. Siltäkin pahalta taas vältyin.

BBC6:lta tulee parhaillaan aivan järjettömän upeaa tajunnanräjäytysmusiikkia - mutta mitä - siitä ei ole aavistustakaan. Huonolla aasinsillalla leikkien: päivän linkkivinkkinä peli, jonka musiikki on aivan käsittämätö(mä)n (upea) klassikko: ZooKeeper.

Otsikko on muuten suora näyttelypalautteen siteeraus Raamit-hankkeen loppuraportista (lasten suustahan sen totuuden kuulee...?) Yhdyn lauseeseen tällä hetkellä täysin. Visuaalisen väsymyksen voisi jotenkin varmaan jalostaa vaikka sotateollisuuden tarpeisiin, niin voimakkaan lamauttava vaikutus sillä on.

Avajaisten välissä

Eilen menin mukamas palaveeraamaan iltapäivällä, mutta ei ollut ketään kenen kanssa olisi palaveerannut. Joten taidepummailin sitten taidetoimikunnassa aikani (olin kyllä selostavinani Henkevän Silakan kehitysprojektin edistymistä, mutta jotenkin taas onnistuin muuttamaan puheenaiheen maitoon, eikä takaisinpaluuta asialinjalle enää ollut). Myöhemmin siirryin taidemuseolle hengailemaan. Kunnes lopulta iltasella päädyin Galleria Harmoniaan, jossa oli ystäväni Hanna-Kaisa Hämäläisen Tähdistö-näyttelyn avajaiset. Avajaisissa oli valtavasti porukkaa, jatkoilla vähän vähemmän. Oli mukavaa jutella ikuisuuksien tauon jälkeen sekä Hanna-Kaisan että DJnsä Rinnakkaisradion kanssa... Mutta ulkoilmalla ottaa veronsa: Sohwilta lähtiessä koti houkutteli enemmän kuin keskustan yökerhot ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan menin nukkumaan ennen kahtatoista - tai ainakin ennen puolta yhtä.

Tämän päivän palaverissa oli muitakin ihmisiä paikalla: Arktisen upeeta leffafestari järjestetään siis 17.-20.11.2005 ja samaan aikaan sijoittuu Henkevä Silakka -nettiartsufestari ja yliopiston luentoja. HS on vielä työnimi, omat avustushakemuksemme ovat vielä odottamassa postitusta ja rahoituskuviomme vähän hutera, mutta näyttää aika komealta suunnitelma. Jos tänä vuonna ei vielä mieletöntä megalomaanista tapahtumaa kyetäkään järjestämään, se tapahtuu sitten muutaman vuoden sisällä. Suuremmalta tuo nykyinen suunnitelma näyttää kuitenkin kuin se 'pari konetta johonkin nurkkaan' -ajatus, joka suustani pääsi ensimmäisen kerran asiaa ideoidessa. Sisäinen paniikki on vähän laantunut ja kaikki alkaa hahmottua selkeämmäksi, mutta kyllähän tämä vielä uudelleen ehtii kaaokseksi kääntyä.
Päivän taidepummausosuus osui tällä kertaa Galleria Beckeriin, jossa kävin istuskelemassa keittiössä ja höpisemässä päättömiä (Taikusta on lyhyt matka, tiedän - mutta sentään ylämäki, joten tekosyy galleriassa vierailuun oli ilmeinen ja hyvä). Neuvosen Kirsin näyttelynpystytys oli parhaillaan meneillään, joten poistuin suhtkoht nopeasti ennenkuin minut ehdittiin värväämään mukaan pystytykseen. Ruumiillinen työ se on nörtin kauhistus.

Nyt pitää laittaa elämä ruotuunsa. En tee kuvan kuvaa enkä kirjoita tähän artsuilublogiin sanan sanaa, ennen kuin olen saanut pari pakollista työvääntöä hoidettua alta pois. Kuten sanottu, paniikki on hellittänyt tuon nettiartsutapahtuman suhteen, muttei suinkaan vielä töiden suhteen. Kaimaltani/ystävältäni saama linkkivinkki on kuin dokumentti työpäivästäni: kärsästä alkaa kärsiminen. Tätä siis seuraavat pari päivää.

Purkaus

Eilen sain kaksi positiivista palautetta kiireisestä Praha-kuvasta ja jo niitä ennen Marja tiedusteli viime viikolla, saako sitä paperiversiona. Eilen kävi myös Kirsi kylässä ja kertoi ystävänsä pitäneen töistäni.

Kiitos kehujille - kannustus ja kaikenlainen ylistykseen viittaava piristää sielua kummasti. Minut saa näköjään hyvälle mielelle kyllä helposti ja nopeasti, mutta samalla tuntuu sellainen kylmä kouraisu sisäelimissä. En ole koskaan myynyt artsu-töitäni (paitsi koulussa piirustuskurssilla, kun kävimme piirtämässä maya-näyttelyä ja myin luonnokseni viidelläkympillä jollekin satunnaiselle museovieraalle - onneksi opettaja näki tilanteen, joten tyhjäkätisyydelleni kritiikkitilanteessa oli selitys). Olen aina pitänyt perusoletuksena sitä, etten koskaan tulekaan myymään mitään artsuhenkistä tuotostani, leipä tulee toisaalta.

Nyt pyörin ympyrää, kun on jotenkin niin vaikea käsittää, että jokin kuvani voi herättää kiinnostusta palautteen lähettämisen verran. Nettiartsuni herättämän kiinnostuksen jossain määrin ymmärränkin, koska vaikka omat artsuiluni ovatkin enemmän narratiivisia, niissä käyttäjälläkin/katsojallakin on kuitenkin jonkinasteinen ohjaava vaikutus: kokonaisuus on jollain tavoin paremmin tuntoon jäävä. Kuvistani innostumista vaikeampi ymmärtää, koska kuvia on kaikkialla ja niin paljon, että on jo vaikea löytää hyvää hyvää tai oikeasti kiinnostavaa kiinnostavaa. Ainakin omalla kohdallani näen päivittäin upeita kuvia, mutta päähän on taltioitunut vain muutaman vaikuttaneen kuvan varasto. Muut hiljalleen haalistuvat ja katoavat mielestä.

--
Töiden suhteen pää on aavikoitunut ajatuksista, mutta ei liene varaa inistä. Huomaan, että mitä enemmän valitan, sen huonommin asiat alkavat mennä. Polyannaa peliin siis ja selkä suoraksi, ennenkuin negatiivisuuden kosminen virta vie ja imaisee.

Hymyä peliin

- Smile -

Luulin, että se keskiviikkoinen puolitajuton tila jalkapallo-ottelua seuratessa oli henkisen lamani huipentuma, mutta täytyy kyllä sanoa, että jälkikäteen enemmän painoarvoa tässä kisassa on todennäköisimminlauantai-illan antikliimaksilla: Ruotsin euroviisukarsinnan seuraaminen koomaisessa olotilassa. Voisi kai sitä huonomminkin mennä.

Oikeastaan olen sairaslomakunnossa, mutta harrastus-viekkarit oli liian kovat: työskentelin viikonloppuna vaihteeksi pari tuntia Colorian parissa ja lisäilin verkkoon muutamia minulle lähetettyjä värisanoja. Yleensä tarkistan melkein kaiken Coloriaan lähetetyn sisällön jotenkin, mutta nyt jouduin hieman harhateille, kun aloin tsekata saamaani baskinkielen sanastoa. Muutkin sanat olivat niin kiehtovia - ja suomen otso onkin baskin susi, sugaar ei ole sokuria vaan käärme ja aari lammas! Harhailuni johdosta baskinkielen värisanasto jää vielä odottamaan tuloaan.

Huomenna alkaa taas palaverintäyteinen elämäni ja Henkevän Silakankin puitteissa pitäisi tällä viikolla kokoontua. Joten pitänee ryhdistäytyä, etten valu kokouksessa liemeksi lattialle.

Melkein keksin auringon

Sain yöllä loisteliaan Idean, joka paisui päässäni moniulotteiseksi (ja kimaltelevaksi) teokseksi, joka toteuduttuaan loisi valoa maan päälle niin konkreettisesti kuin henkisellä tasolla ja tervehtisi extra-terrestriaalejakin tuhansien tähtien kaltaisesti.

Aamulla - ei mitään.

Jäljellä oli vain sumea ajatuksen hahmo, kevyt jälki jostakin maailmaa suuremmasta. Antikliimaksi seurasi: seuraava noteeraamani ajatukseni liittyi ihmettelyyn siitä, miksei tv-sarjojen kultaklassikkoa Dallasia uusita jälleen.


Henkinen lamani on edennyt siihen pisteeseen, että eilen katselin jalkapalloa televisiosta melkein puoli tuntia, koska en jaksanut vaihtaa kanavaa. Myönnän olevani hieman jalkapallorajoitteinen, mutta eilinen sessiohan suorastaan pisti ajatukset liikkeelle. Ihmettelin, miksi kentällä juoksi ainakin kymmenen tuomaria mustavalkoraitapaidoissaan, mutta hetken kuluttua onneksi valkeni, että se taisikin olla se toinen joukkue ja ne kolme keltaista kentällä pomppijaa eivät olleetkaan maalivahteja vaan niitä tuomareita. Pallokin oli keltainen. Aku Ankka ei toistakaan todellisuutta niin vankasti kuin olen luullut, siellä tuomari on aina raitapaitainen ja pallo sellainen vanhanaikainen mustavalkoinen. Täytyy varmaan hankkia muutakin luettavaa.

Koska uudesta spämmiartsusta ei taida tämänkään kuun aikana muodostua vielä mitään esittämiskelpoista, mainostan tätä parin vuoden takaista spämmirunoussivustoani Full of Words - joku lähetti juuri lomakepalautetta ja kertoi päätyneensä sivulle jostain puolalaisesta spam art -kokoelmasta(!?) Kyseenalainen kunnia lienee, mutta kaiken kunnian otan vastaan, mikä annetaan...

Rakkaasta Prahasta vielä (edelliseen viestiin viitaten): kaupungin omilla sivuilla on mielenkiintoinen sivujakauma: yleistä/uutiset, kulttuuri, urheilu, rikokset ja sää.

Tällä kertaa päätän raporttini täältä irtoajatusten valtakunnasta tähän.

Kiireessä

- The Rush -

Jossakin etsittiin näyttelytarkoitukseen vaihtoehtoisia valokuvia Prahan turistialueilta. (Vaan missä? Se on vielä muistissa aukkona.) Ylläolevan kuvan napsaisin viime syksynä Prahassa jollain merkkituoteostoskadulla. Alunperin se on ollut pystykuva, jonka oikeassa yläreunassa vielä komeana kimaltaa Rolexin logo (ei mikään genuine replica, joita sähköpostipirut miulle tuuppivat päivittäin), mutta elämäni on tällä hetkellä niin vaakaa, että sovitan kuvatkin samaan muottiin. Tarkemmin katsovat todennäköisesti huomaavat, että kuvaa on vähän käsitelty muutenkin kuin raapimalla ja riipimällä - joten ehkä ei kuitenkaan ihan tuohon näyttelyyn ole omiaan. Tulipahan kuitenkin tehtyä.

Se siitä ja nyt takaisin töiden pariin, ennenkuin ne karkaavat jollekin toiselle.

Työnhylkyri

Hiirenkäyttöni on parin viimeisen päivän aikaan ollut huolestuttavaa. Miten ihmeessä motoriikkani voi kiusata minua niin paljon, että en kykene photarissa vetämään suoraa viivaa edes viivatyökalulla? Ehkä universumi on asettunut vahvasti tuotoksiani vastaan.

Yllämainitusta syystä olen keskittynyt viime päivinä johonkin aivan muuhun kuin photoshoppaamiseen - tänään tapojeni vastaisesti vakavahenkiseen taidehistorian tutkimiseen: Mona Lisa Images for a Modern World.

Olen myös hetkeksi hylännyt työnteon ja huonon omantunnon puristuksissa yrittänyt hoitaa Henkevän Silakan uudistamisprojektin vieläkin kehitysasteella olevia sopimuksia eteenpäin, kirjoitella hieman sisältöä sivuille ja metsästänyt katseellani kutsutaiteilijoita verkosta. Vielä suurempana syntinä olen myös miltei neljän kuukauden tauon jälkeen kajonnut Coloriaan ja viettänyt sen parissa melkein koko päivän. Saamelaiset värit kiinnostaisivat Colorian lukijoita ja myös itseäni - tarvetta olisi löytää nyt hyviä lähteitä.

Tulevaisuus lienee valoisa

- Day and Night -

Terapeuttista aloittaa päivät photoshoppaamalla, tulee vähän pehmeämpi lasku koodien kovaan maailmaan. Samalla kuitenkin mielenrauhaa häiritsee tietoisuus siitä, että pari suurta projektia on edelleen kesken ja aika näyttää olevan kortilla. En kovin helpolla menetä uskoani tekemisiini, mutta epätoivosta nyhertämistä tämä meininkini tuntuu olevan.

Verotoimisto on sentään ollut optimistinen ja uskoo toimintaani. Ennakkoveropläjäykseen arvioiduilla tuloilla olisin jo muuttanut Monacoon ajat sitten ja jakelisin Lambourghineja kavereilleni. Ehkä siellä Suuressa Verotuskeskuksessa ennustavatkin kristallipallosta! ...Kuka haluaa uuden auton?

Parempi myöhässä ja muut kliseet

- The Rise -


Sain Anssilta puoli viiden maissa viestin siitä, että Henkevän Silakan tietokantakaavio on valmiina ja hitusta vaille verkkotestausta. Vasta silloin tietenkin muistin Henkevän Silakan näyttelynvaihdon. Näyttely on vaihdettu, mutta niin paljon kaikenlaista missiota on tänään vatkattu valmiiksi, että pakko jättää tiedotus ja asiaan liittyvä kirjeenvaihto huomiseen. Ei jaksa tänään enää mitään muuta kuin hengittää.

Päivän generaattorina: Silakan nykyiseen näyttelyyn omalla digirunollaan osallistuva Marko Niemi lähetti linkin Leevi Lehdon Google-runogeneraattoriin. Vierailkaatten.