torstaina, heinäkuuta 06, 2017

Kesäpäivä museossa / A Summer Day at the Museum



Kesäpäivä II - Summer Day II

Kun ei taidettaan museoon esille saa, se pitää salakuljettaa sinne itse! :D

Aloitin pari päivää sitten järjestyksessään kahdeksannen Random Prints -projektini, joka tälläkin kertaa tapahtuu Suomessa. Kesäpäivä II-vedos on kuvallista jatkumoa viime vuoden erityisprojektille, joka toteutettiin geokätkentätyylisesti Porissa. Tänä vuonna taidekaupungiksi profiloitunut Mänttä sai kunnian olla ensimmäinen paikka, johon kirjeitä jäi löydettäväksi.

Tosiasiassahan matkasin Mänttään ja Serlachius-museoon, koska yksi teokseni on kutsuttu mukaan pienimuotoiseen näyttelyyn syksyllä 2018, joten olen oikeasti saamassa teokseni esiin museoon. Mutta voihan sitä ohjat ottaa omiin käsiinsä ja vähän nopeuttaa teostensa päätymistä museon seinien sisälle! En ollut suunnitellut jättäväni kirjeitä itse näyttelytilaan, mutta kun huomasin, että päänäyttelyn nimi oli Kesäpäiviä, en voinut vastustaa kiusausta. Näyttely oli niin hyvin vahdittu, että vaati jo melkoista sumplimista, että sain livautettua kuoren penkillä lepäävän näyttelyjulkaisun väliin - mutta onnistuipa se sittenkin. Toivottavasti joku on löytänytkin sen!

Pari muuta Mänttään jättämääni vedosta on ainakin löytynyt. Tarinoita voi lukea:
facebook.com/randomprints
randomprints.blogspot.fi

(Ja peukkuja vastaanotetaan #kaupunkienergiaa -stipendihaussa edelleenkin osoitteessa www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/2017-tapahtumakalenteri/random-prints (sivun alareuna, peukalon kuva mustalla taustalla.)

--

(Tämä Kesäpäivä II -vedos oli itseasiassa melko vaikea toteuttaa, koska halusin siihen värin, joka ei kuulunut musteiden väriskaalaan. Tein veden ensin sinisellä, sitten lisäsin sen päälle kerroksen vihreää ja keltaista. Se itseasiassa lopulta toimi ihan mainiosti, vaikka koevedoksia kertyi melkoinen määrä, ennenkuin sain ideasta kiinni. Kaikki koevedokset ja muut hukkavedokset ja hyvin työlään prosessin mukaanlukien tämä oli itseasiassa selvästi kallein Random Prints -vedos, jonka olen tehnyt - mutta olen iloinen, että vihdoin sain kokeiltua tätä kauan mielessä piillyttä ideaa, ja vielä onnistuin!)




When I can't get my art shown at the museum in other ways, I just have to smuggle it in myself! :D

A few days ago I started my eight Random Prints, which, also this time, takes place in Finland. Summer Day II print continues the theme of the last years Random Prints Special Edition, which was made with geocaching idea in Pori. This time Mänttä, a small Finnish town which has been profiling itself as a Art Town, was the very first of the several Random Prints locations this year.

In fact I travelled to Mänttä and Serclachius Museum because one of my artworks has been chosen to a small exhibition in autumn 2018 - so, I actually will get my art shown at the museum. But who can wait a whole year to get one's artwork inside museum walls? I really hadn't planned to leave any Random Prints envelopes to the exhibition space of the museum, but as I noticed that one exhibition was titled Summer Days, I just couldn't help myself. The exhibition was so well guarded, that it took a little bit of planning and a little bit of sneaking around, before I could slip my envelope in between covers of the exhibition book resting on a bench. But I managed! Hopefully someone has also found it!

A couple of other prints I left in Mänttä actually have been found already. The stories can be read at:
facebook.com/randomprints
randomprints.blogspot.fi

(And I still invite you all to like my #kaupunkienergiaa application at www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/2017-tapahtumakalenteri/random-prints (page bottom, white thumb on black background.)

---

(This Summer Day II print was actually a bit hard to execute, because I defied the gamut area and created a turquoise colour that really cannot be printed. I made this by printing the picture first in blue, and then overprinting it with green and yellow layers. It actually worked out quite nicely, although it took several misprints before I got a hang of it. So, because all the misprints and the very laborious work itself this is by far the most expensive of the Random Prints to make - but I'm very happy I finally tried this out with success!)




maanantaina, heinäkuuta 03, 2017

Kukkia minulle! / Flowers For Me!



Heinäkuu alkoi ilolla! Perjantaina sain kirjeen Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta. Olen saanut henkilökohtaisen stipendin Coloria-sivuston kehitystyöhön. Tänään tieto julkisesttiin Otto A. Malmin lahjoitusrahaston nettisivulla.

Olen ollut tästä niin onnellinen, etten tiedä, miten päin olisin. Ajanpuutteen (nimenomaan Ehjän Työskentelyajan puutteen) vuoksi Coloria on jäänyt jo useamman vuoden ajan paitsioon - ja välillä asioiden tekemättömyys on käynyt vähän ahdistavaksikin. Tämä pieni apuraha tarjoaa minulle jonkin verran häiriötöntä laatuaikaa sivuston parissa ja pääsen uudistustyön alkuun.

Viikonloppuna avasin uudelleen Colorian Facebook-keskusteluryhmän. (Itseasiassa luulin, että Facebook oli arkistoinut sen, koska sellainen ukaasi minulle aikanaan tuli, minkä vuoksi siirsin väriuutisten jakamisen Colorian Facebook-sivulle. Siellä tuo ryhmä kuitenkin edelleen oli.)  Facebook-sivu saa jatkossakin toimia uutistenjakoalustana, mutta keskusteluryhmässä on kenen tahansa helpompi aloittaa keskustelu, mistä tahansa väriin liittyvästä.

---

This July started with Joy! On Friday I received a letter from the Otto A. Malmi Foundation. I've been granted a personal stipend for my work with Coloria website. Today the information was published in Otto A. Malmi Foundation page.

I've been sooooo happy about this! Because of my constant lack of time (and for the Distraction-Free Working Time especially) Coloria has been offside for several years already - and at times I've been a bit distressed about it, knowing there's so much left undone. This small grant allows me to Concentrate on my work, and I can finally start the renewal project.

Last weekend I reopened the Coloria Facebook Group. (Actually I had thought that the Facebook had archived it, because it once send me a note that the group would be archived and I should open a Facebook page - which I did, and where I have continued sharing colour related news. But now I found out, that the group is still there!) Bilangual (Finnish & English) Coloria FB page still continues sharing colour news, but in Coloria Group starting discussion about colour is easier for anyone.

sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2017

Kaikenlaista / Everything and all


(Salaisuus / Secret, 2017)


Ahkeran ajan erottaa siitä, että silloin ei yleensä ehdi kirjoittaa edes sellaisia muistiinpanoja, joita kipeästi myöhemmin tarvitsisi, saati sitten blogia. Vaikka välttämättä nyt ei ole suoranaisesti ahkeruudesta: paljon on tosin tullut tehtyä, mutta syynä asioiden vääjäämättömät käänteet ja asioiden yllättävyys. Minähän pusersin oikein tietoisesti kaikki työt juhannukseksi nippuun, jotta sen ja Joensuun Galleria Kohinan näyttelyripustuksen jälkeen voisin aloittaa seesteisen ja etukäteen hyvin suunnitellun rentoilevan kesätyöskentelyn; suunnitelmani sisälsi päivittäistä paniikitonta käyskentelyä kesäilmassa, pitkiä ja leppoisia kahvihetkiä ja täysin stressitöntä tekemistä. Sen sijaan:

Suunnitelmani päästä ajoissa Berliinin näyttelyyni tarkoitettujen pitkien riisipaperivedosten pariin kaatui lähtöviivalle. Niin monta projektia kun voin kotiin siirtääkin, tämä vie tilaa eikä sovi parketille, ja sen toteuttamiseen olisin ehdottomasti tarvinnut muutaman työhuonevuoron. Jos suunnitelma olisi mennyt nappiin, työt olisivat nyt liki valmiit ja mieli rauhallinen. Sen sijaan juhannuksen alla kuulimme, että työhuoneelta on löytynyt joistakin saumoista kreosiittia. Sen poistaminen piti alkaa heti tällä viikolla ja projektin piti kestää vain pari päivää. Koska työhuoneella oli pienemmässä huoneessa reilusti tavaraa työstettävän sauman päällä (työpöytä, hyllyjä, ja vaikka mitä), Timppa vietti koko juhannussunnuntain roudaillen tavaraa syrjempään, että työmiehet pääsisivät töihin ongelmitta ja mahdollisimman nopeasti. Koska prosessin piti kestää vain pari päivää ja olla tällä viikolla ohi, tavarat vain siirrettiin edestä - ja nyt huone on sellaisessa järjestyksessä, ettei siellä työskentely oikein onnistu, ainakaan isojen paperien kanssa, kun lattiatilaa ei ole.

Tottakai prosessi pitkittyi. Jostakin Tourulan kivääritehtaalta löytyi asbestia, jonka purkamiseen tarvitseekin sitten odotella useampia päiviä toimenpidelupaa. Emme ole ihan varmoja, koskiko tämä meidän huonettamme, mutta työn alkua se joka tapauksessa on viivyttänyt. Toivottavasti ei sen kestoa. Tarkka aikataulu ei ole oikein vieläkään selvillä, mutta vaikka työ olisi valmis ensi viikollakin, sen jälkeen päivä menee taas roudaamiseen, välillä on käytävä Joensuussa purkamassa näyttely, ja kun työhuoneelle pääsee takaisin pari viikkoa on jo menetetty. Lyhyt aika sikäli, mutta kolmannes käytettävissä olevasta ajasta. Jos siis hyvin käy.

(Puhumattakaan siitä, että kyllähän tässä vähän miettii, että kuinkahan paljon sitä kreosiitti-asbestiitticocktailia on tullut Kivääritehtaalla hengitettyä. Tai suorastaan läähätettyä sisään, sillä monet työhuoneella tekemistäni projekteista ovat olleet sellaista pulssin nostavaa hikijumppaa.)

No, yritän ajatella positiivisesti. Hyvä, että huomattiin edes nyt, ja hyvä, että korjaustoimenpiteet (tai ainakin niiden aloitus) käynnistyivät niin nopeasti.

---

Mieltä ei ylennä sekään, että Joensuun näyttelystäni ei ole ollut minkäänlaista lehtijuttua yhtään missään. Se on aivan kuoliaaksi vaiettu "virallisen" lehdistön puolelta. Voin vain olla kiitollinen niille muutamille somettajille, jotka ovat jakaneet tietoa netissä tuttavilleen, ilman heitä näyttelynäkyvyys olisi ollut aikalailla fiasko. Minulle tuli vähän yllätyksenä, että galleria ei toimi aktiivisesti lehdistönäkyvyyden saamiseksi näyttelylle (tiedotteet sieltä lähetettiin alueen lehdistölle kyllä ennen näyttelyä, mutta heidän toimintaansa ei kuulu mitenkään sen jälkeen yrittää saada juttua näyttelystä, esimerkiksi jutun perään toimittajille soittelemalla, jne.), joten yksi päivä tässä vierähti myös siihen, että ensin googlailin Joensuun alueen viestimiä ja sitten lähettelin sinne uudelleen juttupyyntöä. (Toisaalta, eipä sinne työhuoneellekaan päässyt...) Edelleen hiljaista.

Vaikka ei tässä muutenkaan ole tarvinnut peukaloitaan pyöritellä työhuoneella kotonaankaan. Olen vedostanut, signeerannut ja pakannut teoksia. Muutama viikko sitten lähti neljä täysin uutta teosta Galleria G:n Summer Prints -näyttelyyn Helsinkiin (kuvassa oleva Salaisuus yksi niistä). Viime viikolla paketti lähti G12-galleriaan Kuopioon ja ensi viikolla vien uusia töitä Emalipuukauppaan (Höyry-gallerian alakerrassa) Korpilahdelle. Kaksi päivää olen signeerannut teoksia, joita en ole ehtinyt aiemmin signeerata. Olen työstänyt uutta Random Prints-projektia ja yrittänyt saada sille Helenin #kaupunkienergiaa -stipendiä (käy peukuttamassa: https://www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/2017-tapahtumakalenteri/random-prints/). Olen hoitanut Habitare-juttuja valmiiksi ja ilmoittauduin myös Hygge2017-messuille Jyväskylässä. Olen tilaillut paperia, musteita ja sellofaanipusseja. Kaikenlaista touhukasta.

Ja eilen sain ihanan kirjeen, joka lienee julkinen huomenna.

Eli ei pilviä ilman hopeareunoja...

---

I find that when I'm industrious, I usually don't take time even to write those notes that I later would need badly, not to mention writing anything to my blog. Although it's not really my industrious working this time: I've done a lot, but most of it because of how things have turned out, those little life's surprises. I was so determined to push all my other errands finished by midsommer, so I could start my well-planned and laid back creative working after midsummer and Joensuu trip (setting up Galleria Kohina exhibition). My workplan even included a couple of hours walks in the summer weather every day, easy, long daily coffee breaks and fully stress-free working. Instead:

I planned to start with a long prints on rice paper for my Berlin exhibition right after midsummer, but the plan stopped before getting started. There are so many projects I can do in my studio at home, but for this one I really need space and I can't even think about making it on our wooden floors. And if everything had gone as I planned, the prints would be almost finished now, and my mind would be easy and clear. However, just before midsummer weekend we heard that there has been creosite found at the studios. The removal job was supposed to start this week and be over in two days. We needed to clear space for the workmen, which was easy on the spacious bigger room, but one day job in smaller room, where the desk with shelves filled with stuff were just above the seam to be worked on. Timo spent the whole Sunday moving stuff around and making space, so everything would be ready for the workmen to start their job as soon as possible. Because the whole job was supposed to take only a couple of days and be over this week, we didn't think anything else but moving stuff to make space for workmen, and now the room is in such way, with stuff from the smaller room filling the big studio room's floor, that working is practicly impossible, at least with those big papers.

Of course, it didn't go as planned. There was asbestos found somewhere at the Kivääritehdas building, which requires other working permissions, and applying them takes a few more days. We're not quite sure if the asbestos is found in our room precicely, but it has prelonged starting of the job anyway. Hopefully it still will take only a couple of days, and not more... We don't know the schedule yet, but even if the work gets done next week, it will be one day for getting everything back in place after that, and with a trip to Joensuu to pack the exhibition in between, already two weeks' working time is lost. Short time in general, but it's a third of the time I have. IF it goes well.

(Not to mention about the whole subject itself: I'm just thinking how much creosite and asbestos have I breathed in during these years in Kivääritehdas... Heavily, mostly, beacuse many of my projects there have been sweaty workouts with packing and all kinds of heavy stuff.)

Well, I try to think positively. It's great it was found even now, and it's great that the repair job (or at least trying to start it) happened so fast.

---

Another low right now, is the press publicity of my Joensuu exhibition. There has been no articles in any local newspapers or any other 'official' press (other than mention at some event calendar with all other events). I'm just so thankful for those couple of people who has shared information about my exhibition in social media, because without them my exhibition exposure would have been completely fiasco. I was a bit surprised to hear that the gallery itself doesn't work actively to get any press publicity for the exhibition (yes, they have sent the press releases for the press before exhibition started, but it ends there; they don't reach for press afterwards to get some story published). So I spent one day first googling the Joensuu newspapers and other press, and then I resent the request for some kind of - even small - article on the exhibition. (Well, I didn't get to the Kivääritehdas studio anyway...) Still quiet.

But, in reality, there has been enough for me to do in my home studio also. I've been making prints, signing and packing. A few weeks ago I sent four completely new prints to Summer Prints exhibition in Galleria G, Helsinki (Secret, in this posting, being one of them). Last week I sent several works to Kuopio and next week I will take some of my newer prints to Emalipuu shop (downstairs of Höyry gallery) in Korpilahti. I've spent two days signing prints that I haven't got time to sign before. I've worked with my new Random Prints project (due to start next week) and I have tried to get a #kaupunkienergiaa grant for it from Helen (please, go and click the thumb at the bottom of the page: https://www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/2017-tapahtumakalenteri/random-prints/). I've planned some Habitare stuff and I also registered to Hygge2017 event in Jyväskylä (in autumn). I've ordered papers, inks and sellophane bags. All kinds of stuff.

And yesterday I received a wonderful letter, which will be public tomorrow.

No clouds without silver lining.

keskiviikkona, kesäkuuta 07, 2017

Uusia Kyyneltäjiä / New Tear Artisans



Teki hyvää olla pitkän aikaa äärimmäisen pienellä netin käytöllä ja keskittyä vain Italian ihanuuteen ja Oleelliseen. Pienellä halvalla nettiyhteydellä pystyin juuri ja juuri sähköpostit tarkistamaan; Instaan kuvia päivittelin lähinnä alakerran gelaterian vapaalla nettiyhteydellä. Kaikki vähänkin vaatinut työ sai jäädä: nettiä näköjään tarvitsee ihan kaikkeen. Irtiotto, jota eivät haitanneet edes kieltävät apurahapäätökset, joita tuntui tulevan sähköpostiin joka toinen päivä. (No, vähän liioittelua, mutta silti - kuinka montaa apurahaa olen oikein hakenut?)

Ihanuus.

Vaikka se johtikin sitten siihen, että kotiin palattua on ollut ihan käsittämätön paniikinkaltainen hoppu kaikella mahdollisella, kun jonossa ovat pitkän tuon melkein netittömän ajan rästityöt ja niiden perään kasautuneet normaalityöt vaanivat samaan aikaan kuin uusia teoksia pitäisi tehdä. Musteiden ja papereiden tilausten kanssa pelaamiset kaupan päälle, ja yhtä-äkkiä sitä huomaa jälleen käyvänsä epätoivoista kamppailua aikaa vastaan. Kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta sain kuin sainkin kaksi uutta Kyyneltäjää vihdoin viimeisteltyä Joensuun Galleria Kohinan Kyyneltarha-näyttelyyn (aukeaa 20.6.), ja keittiössä on puolivälissä prosessia valmistumassa muutama uusi hedelmä Hyvän ja pahan kyynelpuuhun. (Kunhan saan ensin viimeisteltyä työt Suomen taidegraafikoiden Summer Prints -näyttelyyn, sinnekin pitäisi lähettää teokset ensi viikolla...)

Jotain kuitenkin Italian Ihanuudesta olen säilyttänyt: otan stressini lunkisti. Vaikka on kiire, ei se panikoimalla helpota, päin vastoin. Istun työhuoneessani, ikkunat auki aurinkoon, ja juon kahvia kevyen lämpimän kesätuulen puhallellessa ympärillä. Voi niitä teoksia näinkin tehdä.

---

It was so absolute phenomenally fantastic to almost abandon web for over a month, concentrating on just the beauty of Italy and everything Essential. My cheap prepaid allowed me just about read my email; and downstairs gelateria offered a free wifi to upload some pics to Instagram. But the Work, that I just had to let go (suddenly I noticed how much I use interneet to almost everything I do). It was a little take-off from normal life to somewhere else, which wasn't even destroyed by all those systematical nos to my grant applications, which seemed to pop in my email every other day. (Well, slight exaggeration there - but still - how many grants have I really applied?)

Wonderfulness.

Of course it lead to the homecoming from hell: all those neglected projects for over one months time + the basic job on the top of them, at the same time, when I should totally concentrate on my new artworks. Plus add some problems with inks and paper orders there, and suddenly I find myself in the mids of the desperate fight agains time. Against the unlikelihood of me finishing any new artworks at this mess, I actually did just make two new works for the Tear Artisans series to be shown first time in the Garden of Tears exhibition at the Galleria Kohina in Joensuu (starting June 20), and there are several pigment transfer works for the Tree of the Tears of Good and Evil at the process... (Which I will continue after first finishing the new prints for the Summer Prints exhibition by the Association of Finnish Printmakers, they should be shipped next week...)

But there's something left from the time spent in Italy: I should stress all about this, but I'm taking it easy. Yes, I'm in hurry, but it won't help anything if I'm panicking around, quite an opposite. I sit in my studio, windows open to sun, and I'm drinking coffee while a warm summer wind blows around. I'm loving this my new way of working.

perjantaina, huhtikuuta 07, 2017

Vihdoin täällä, kaiken äärellä / Finally here, and ready to start



Aina aiemmin yöbussi ja varhainen lento ovat tuntuneet hyviltä ratkaisuilta, mutta näköjään vanhuus + valmiiksi väsynyt -kombo ei ollut ihan paras lähtökohta tuolle valinnalle. Olen aiemminkin sanonut, että bussit ovat kuin aikuisten kehtoja, mutta tällä kertaa tuntui ennemminkin siltä kuin olisi yrittänyt nukkua traktorin peräkärryssä, ja kun lentokentällä sitten seisoi puoli viiden maissa bag drop -jonossa - joka oli pidempi ja eteni hitaammin kuin mikään check-in-jono muistissani, tiesi, ettei loppumatkakaan mitään juhlaa olisi. Matka oli vielä normaalia pari tuntia pidempi, kun vaihtoaika Frankfurtissa oli yli kolme tuntia. Kerrankin ehti rauhassa syödä jotain - tai olisi ehtinyt, ellei olisi ollut niin väsynyt, ettei jaksanut edes pureskella. Etukäteen visiona on aina sellainen brosyyrimatkustaminen: hymyssä suin, kevyin kantamuksin ja freesinä, hiukset lainehtien kevyessä ilmavireessä - mutta totuus on aina se, että jostain ilmaantuu se ylimääräinen laukku/takki/huivikasa, jota pitää raahata kaiken muun ohella, silmät painuvat pakosta kiinni ja naamaa väsyttää niin, ettei oikeasti edes yritä pitää minkäänlaista kohteliaisuushymyilmettä kasvoillaan, hiukset ovat jo alkumatkasta takkuuntuneet, eivätkä takuulla ilmavoidu mihinkään suuntaan päänahasta, vaikka jonkinlainen ilmavire jostain tulisikin, ja asento on koko ajan nuokahtava köntty; hädin tuskin pysyy selkärankaisena. Lufthansan lennoilla tarjotaan vielä pieni makupala kaffin kanssa, mikä on bonusta (ja tällä kertaa aivan loistavia: Frankfurtiin lentäessä pekaanipähkinäviineri ja Firenzeen lentäessä kalkkunaleipä, ja kahvikin on tuoretta ja maistuu kahville!), mutta ääriväsymyksen tilassa lentoemännän ystävällinen kahvitarjouskin tuntuu häiritsevältä, kun pientä lentokonepöytää tarvitsee täysmittaiseen röhnöttämiseen. (Lufthansa tarjosi myös digitaalista luettavaa neljän lehden verran, mutta tuolla ne saavat odottaa jotain sellaista hetkeä, kun silmät ymmärtävät taas sanoja.) Ja mainitsinkos jo: varustauduin matkaan ihanaisella puhallettavalla niskatyynyllä, joka on yleensä tehnyt matkoista siedettäviä - mutta se tyhjeni jo ennenkuin bussi ehti ulos Jyväskylästä. Reikä.

Mutta perillä oli vihreää, ja lämmintä, ja aurinko paistoi, ja yhtä-äkkiä mikään ei ollutkaan vialla.

Toimme tavarat sisään, kävimme kaupassa hankkimassa oleellisen, ja sinnittelimme vielä seitsemään saakka, ennenkuin menimme nukkumaan. Unta riitti aivan suvereenisti yli kaksitoista tuntia, ja olisi riittänyt enemmänkin, jos ei olisi tullut äkillinen tunne siitä, että aurinkoa ei saa päästää hukkaan. Aamupala, täydennyksiä Mercato Centralesta, toteaminen, että ei tässä ole vielä niin hereillä, että ostelu paikallisilta torimyyjiltä onnistu, kun ei italian käyttö rajautuu si, si tai no, no ja grazie -sanoihin. Frittiboksi kalanmyyjältä mukaan, asunnolle keittiön pöydän ääreen ja siinä toteaminen, että on meillä lupa levätäkin. Päikkärit. Kirja. Päikkärit.

Toissa päivänä kävimme pakolliset kierrokset taidetarvikekaupoissa, Salvinilla Via Degli Alfanilla (hyvä valikoima papereita ja Maimerin akryyleja) ja Zecchissa Videa dello Studiolla (kaikenlaista muuta, mutta vähän turistisemmat hinnat; värifanaatikolle hieno pigmenttivalikoima!) ja eilen jo vähän testailin mustemaalailua, ihan vain aloittaakseni jotain.

Tällä hetkellä tuntuu, että isoimmat ongelmat alkavat olla positiivista mallia... Kumpaa sitä nyt tekisi: maalaisi vai kirjoittaisi? Kummankin pariin syyhyttäisi yhtä paljon.




Taking the night bus and then early flight has been a good solution always, but it seems that getting older + being tired already combo wasn't the best starting point for that choice. I've said earlier that buses are like grown-up cradles, but this time it felt more like trying to sleep at the tractor cabin, and then, after arriving to airport at 4.30 am, and standing on a bad drop line (which was longer and slower than any check-in line in my memory), I just knew that the rest of the trip would be quite horrible. The trip took a couple of hours longer than normally because our change-time in Frankfort was over three hours. For once we had time enough to eat something - or we would have had, if only I wasn't so tired that I could hardly bite my food. Before going to trip I always have this broschure-like travelling: with smiling face, light bags and fresh, as the light air makes your hair flow - but the truth is alway, that there's always that extra bag/coat/scarves popping out of nowhere for you to drag with you with everything else, your eyes just keep on closing and your face is just so tired that you really can't even try to have any kind of normal face for the courtesy, and your hair has been messy since the beginning of the trip, and if there would be any kind of air flowing, your hair would not move, since its glued onto your head because sweat, and you're just a clumsy mess yourself, barely having bones in you to keep you in form. Lufthansa flights offer you a small treat with a coffee, which is a good bonus (and this time just great: a pecan pastry on a first flight, and a turkey sandwich on a second, and the coffee is fresh and tastes like coffee!), but when you are tired enough, even the gently voice and coffee offering from the flight attendant feels annoying, and you just need that little folding table for your pillow made of jacket, and scarves and everything else, so you can put your head down. (Lufthansa also offered digital magazine downloads, but they can now wait for a moment, when my eyes understand words again). Oh, and did I mention: I had the inflatable pillow, which has made my trips more bearable, but it emptied already before we got out of Jyväskylä. A hole.

But when we got here it was green, and warm, and the sun was shining, and suddenly nothing was wrong.

We carried our luggage in, visited the local shop to get the most important things, and stayed awake until about seven o'clock before getting to bed. I slept without waking once over twelve hours, and I would have slept longer, if I hadn't got this sudden feeling about missing the sun. Breakfast, getting more food from Mercato Centrale, and noticing that maybe we are not wake enough to do local shopping with just a few words in use: si,si and no, no and grazie. We bought a fit box takeaway from a fish monger, took it to our kitchen and said to ourselves that we have a permission to rest, still. Sleep. Book. Sleep.

The day before yesterday we visited the mandatory art suppliers: Salvini in Via degli Alfani (good choice of papers and Maimeri acrylics) and Zecchi in Via della Studio (everything else, more turistic pricing; a heaven for a colour fanatic with all its pigments!) and yesterday I already made some ink drawing testing, just to begin from something.

At this moment I feel, that even the biggest problems start to be very positive kind... Which one should I do: should I paint or write? I would really like to do both as much.


torstaina, maaliskuuta 30, 2017

Outoja päiviä / Strange Days

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu


En ole pariin vuoteen tehnyt oikeasti mitään suurempia nettisivujuttuja, joten olin vähän järkyttynyt, kuinka hankalaksi yksi - vähän puolivahingossa vastaanottamani - projekti muodostui. Onneksi minulla oli kova tsemppaaja ja tekninen tuki, kun pseudotyylit meinasivat käydä liian vaikeiksi. Kyllä se sitten lopulta mieleen palautui, mutta meni kyllä vaikeimman kautta, enkä kyllä ihan parhaimmilleni teknisessä suorituksessa yltänyt. Nolottaisi, ellen olisi niin väsynyt.

Muutenkin olen mennyt vähän alta riman kaikessa sivutoimisessa, kuten opiskeluissani. Palautin sellaisen opintopäiväkirjan, että oikeastaan voisin vain mennä nurkkaan valmiiksi häpeämään. Menihän se läpi, ja itsellenihän tätä teen, mutta silti. Ja ehkä juuri siksi.

Yleensä pidän tekemiseni tasosta sen verran huolta, ettei tarvitse mietiskellä jälkeenpäin, olisiko voinut tehdä paremmin, mutta nyt mikään muu ei päässäni pyörikään. Toisaalta, eikö tämä nyt ole vain merkki siitä, että voi rauhassa irrottautua hetkeksi?

Ja palatessa saa puserrettua vähän paremmalla teholla ja ehjemmällä päällä.

---

I haven't really worked with any web pages for nearly two years, so I was a bit shocked about how difficult one project - which I half-accidentally accepted - was for me. I was lucky to have a very good support in this, both mentally and technically, when all the pseudo classes nearly took over me. It all came back to me evidently, but not the easiest way possible, and I really didn't peaked on the technical things. I would be a bit ashamed, if I only wasn't this tired.

It seems that I haven't really been at my best with anything, lately. Like my studies. I just made one paper so badly, that there isn't even any comparison for it. I passed with it, but not with my normal standards. And I have to remind me that I do this for myself, but maybe it's just the thing.

Usually I have some kind of standard level of doing things in a way, that I wouldn't have to think later if there was anything I could have done better - but now it's the only thing that goes around in my head. On the other hand, maybe this is just another sign - that I can just let go for a while.

And when I'll return, I'll keep going clear headed.

sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2017

Kyynelten kerääjä / Collecting Tears



Marraskuu, sarjasta Kyynelpuutarhurin päiväkirjamerkintöjä
November, from the series Notes From the Diary of the Tear Gardener


Jatkan Kyynelpuutarhurin työtäni...

I'm continuing my work as a tear gardener...





Maaliskuu on ollut yhtä paperisotaa. Olen täyttänyt apurahahakemuksia, kirjoittanut toimintasuunnitelmia ja vähän -kertomuksiakin, olen tehnyt sivukaupalla luonnoksia, synopsiksia ja jopa treatmentejakin. Siinä ohella myös kirjoitellut mielekkäitä värijuttuja kirjoittamisen perusopintoihin, ja opintoihin lukenut Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, joka sai myös oman sydämeni lyömään nopeasti: pitkästä aikaa kirja, jota ahmin, ja jonka loputtua jäi tyhjä olo - kuin ystävä olisi lähtenyt.

Tekisi mieli lukea lisää, melkein mitä vain - ja tämä on itselleni melko harvinainen tunne. Pidättäydyn, ja yritän suorittaa maaliskuun listaani, joka on yksinkertaisesti pakko saada tehtyä. Tällä kertaa aika ei anna periksi. Yksi listalla (jo tammikuusta asti) roikkuneista asioista oli Kyynelkeräykseni aloittaminen. Nettisivun sain valmiiksi jo maaliskuun alussa (suora linkki: paivihintsanen.fi/tears), mutta mikä ihme on, kun en ole vain saanut aikaiseksi tiedotettua prosessista.

Ehkä huhtikuun mittainen latautuminen - vaikka työprojektissa sekin - auttaa tämän jatkuvaan aikaansaamattomuuden tunteeseen. (Mikä ei edes ole totta: kun katson listalta yliviivattuja, jo toteuttamiani työrupeamia, voin todeta, että minähän olen pieni äärimmilleen tehostettu tehdas!)

Mutta ehkä tauko arjessa, tai erilainen arki, auttaa vähän muuttamaan perspektiiviään.

---

Papers and text through the whole March. I've been filling grant applications, written several plans and reports, and sketches, synopses, and treatments. And in between I have also written - very happily - about colours for my writing studies. And in those studies I read one book by Mia Kankimäki (about Japanese Sei Shōnagon, unfortunately not translated into English, yet), which was an unbelievable reading experinece. I haven't read such a book for so long time - when it ended, it felt like one friend had gone.

I'd like to keep this feeling and read more, almost anything - this is so rare feeling for me. I'm keeping myself from doing it, and I just try to get through my March to do -list, which I just have to make happen. This time the time won't give up for me. One thing on the list - since January - was starting my 'Tear Collection'. I opened the website already at the beginning of March (direct URL: paivihintsanen.fi/tears), but somehow I just haven't much made noise about it.

Maybe the April 'charging' - even though I'm working the month through - will help in this continuous feeling of things not happening. (Which is not even true: when I look at the things I've overlined from my list, I can just think, that I'm like a small but very efficient factory!)

But maybe a break in everyday life - or different kind of everyday life for a while - will help to change one's perspective.

maanantaina, maaliskuuta 20, 2017

Jotain muuta, osa mones | Something else, part ?



Huomenna piti olla erään pitkäaikaisen henkilökohtaisen projektini lopputuotoksen julkaisupäivä, mutta kaikenlaisten pienten vastoinkäymisten takia huominen on lopulta ihan tavallinen tiistai: aamulla herään, vien muutaman vedoksen postiin asiakkaille, ja sen jälkeen palaan kotiin tekemään muita työjuttuja. Mikään Suuri Menetyshän tämä ei ole, vaan julkaisu vain pitkittyy, ja tulee esiin sitten aikanaan, ja toivoakseni parempana kuin piti. Mutta silti vähän kirpaisee. Yritän lohduttautua ajattelemalla, että eteen tulleisiin mahdottomuuksiin en olisi millään voinut varautua, mutta ei ole ihan vielä näköjään aika hyväksyä tätä asiaa.

Huomaan, että melkeinpä enemmän kuin projektini loppuunsaattamista olin oikeastaan kaivannut pientä irtiottoa arjesta, lupaa juhlia ja riemuita aikaansaamisensa johdosta. Tässähän on ollut viimeisen parin vuoden aikana enemmänkin mahdollisuuksia moiselle, mutta juhlafiilis on liian usein hautautunut väsymyksen - ja kaikenlaisen muun vastapainon - alle. Mutta tämän projektin suhteen: pidänpähän isommat kekkerit sitten, kun se oikea aika on.

Tällä ajatuksella takaisin arjen tylsien hommien pariin.

---

In my original plan, tomorrow was supposed to be the publication day of one of my long-term personal project, but because all kinds of small ups and downs tomorrow will be just another kind of Tuesday: I will wake up in the morning, I go to post-office to send some prints to my clients, and then I'll return home to continue my workstuff. It's not a Loss with capital L, it's just that the publishing of this project will be moved to some future date, and hopefully it will be all the better then. But still it's bringing me down a bit. I try to think, that there's nothing I could have done to make this go different way, but maybe it's not yet time to settle wih this.

I notice, that it's the small off-break from the everyday I had waited for the most, even more than finishing my project - to having a party and feeling joyjous because of something I had achieved. There has been several possibilities to that kind of party during the last few years, but somehow the party feeling has too often been berried under my tiredness - and all kinds of sad things in my life. But with this project: when I finish it finally, I'll have the biggest party ever.

With this thought it is good to continue with boring everyday stuff.

torstaina, maaliskuuta 09, 2017

Torstain tekosyy / Thursday's Excuse

Hampaasta irtosi pienen pieni murunen jonkin aikaa sitten. Hammasta ei koske ja kyseessä oli ihan vain pieni murunen, mutta hampaan reuna on terävä ja aamuisin herään verenmaku suussani, kun kieleni on käynyt tutkimassa sitä. Minulla on iltapäivällä hammaslääkäri, jossa hampaan reunaani todennäköisesti (ja toivoakseni) vain hiotaan vähän, mutta hammaslääkärikauhuni ei siitä välitä. En pysty oikein keskittymään mihinkään, joten raahaan myöhäisen aamiaiseni television ääreen, katson Game of Thronesia, ja yritän olla ajattelematta asiaa, kunnes pitää lähteä. Ehkä illalla pystyn palaamaan taas työn ääreen.

---

The edge of my tooth cracked some time ago. It doesn't hurt and it was only a tiny tiny piece, but now there is a sharp corner in my tooth, and in the mornings I wake up tasting blood in my mouth, as my tongue has been poking it while I sleep. I have a dentist appointment this afternoon. As it's a very small crack they will probably (and I hope so) just polish it a bit, to remove the sharpness, but as I fear dentist so much, it really doesn't help a lot to know that it most probably won't hurt at all. I can't concentrate on anything, so I'll take my late brunch in front of TV, view a few episodes of the Game of Thrones, and try not to thing about it, until I'll have to leave. Maybe on evening I manage to get back on work again.

keskiviikkona, maaliskuuta 08, 2017

Pieniä asioita / Small Things



En juurikaan ole käynyt ulkona melkein kuukauteen. Muutama pakollinen kauppareissu ja postireissu, isän kanssa ruokaostoksilla ja äitiä katsomassa, ja yksi sunnuntai-aamun tunnin reissu läheisen talon kuolinpesäkirpparille. Olen edelleen yrittänyt päästä kirjoittamisen äärelle, mutta milloin mitäkin: jos ei ole niskat kipeänä, niin sitten pää. Tai itseaiheutettu kahden päivän jetlagia vastaava tila, kun keskiyön deadline venähtää muutamilla tunneilla eteenpäin ja pääsee vasta neljän jälkeen aamulla nukkumaan. Nyt kun olen päässyt entisestä yövalvojan rytmistäni melkein normaaliin (pää tyynyyn viimeistään yhden tienoilla), koko keho järkyttyy moista aikahyppäystä. Eikä elimistö ei toimi enää samalla tavoin kuin aiemmin, vaan tuota äkillistä valvomista seuraa ihan tolkuton tila, missä ei hahmota edes normaalia puhetta.

Paperitöitä, epäselvyyksiä Paypal-laskutuksen kanssa, ja epäselvyyksiä muidenkin rahanliikuttajien kanssa - laskuja, jotka luulin jo maksaneeni. Ja uusia kuva-aihioita, joita ei voi olla päästämättä käsistään. Sinkoilen ympäri asuntoa projektista toiseen, mutta näppäimistöllä sormeni eivät pysy kuin epäolennaisissa asioissa.

Ja apurahahakemuksissa. Olen näköjään kirjoittanut kymmeniä sivuja apurahahakemuksia viimeisen kuukauden aikana.

Tänään olen taas työskentelyasemissa. Aloittamani uusien kuvien pino odottaa kyllä houkuttelevana skannerin päällä... Jompaa kumpaa kuitenkin, sanoja tai kuvia, mutta ei mitään virallisia papereita tai toimistoasioita.

---

I haven't really been out for almost a month. Some visits to a local supermarket and some to post office, then there is weekly food shopping with my dad, and visiting mom, and one Sunday morning walk to a nearby house, to a home fleamarket. I've been trying to get myself to write, but there's always something: if not my shoulders and back of the neck hurting, then it's my head. Or the jetlag-like mode I've created all by myself by working late with a midnight deadline, and getting to sleep only after four in the morning. Now, that I've finally got myself out of my previous night-living rhythm, and learned almost a "normal" rhythm (head on pillow about at one at latest), my whole body is shocked about this kind of time leap. And I find, that my system doesn't work like it did still ten years ago: after staying awake until early morning I'm in a horrible confused state, when it's hard to understand even normal speech.

Paperwork, some unclear Paypal stuff, and some unclear stuff with other money movers too - pending payments that I thought I had already paid for. And new image ideas, which I just can't let go. I run around home from one process to another, but somehow my fingers just don't take their place upon the keyboard.

Except while filling grant applications. Apparently I've been writing dozens of pages for grant applications during the last month.

Today I'm trying to get to work again. The pile of my new pictures upon my scanner is tempting... But it will be one of the who: either words or pictures, but nothing official or other paper work today!

keskiviikkona, maaliskuuta 01, 2017

Pitäisi kirjoittaa, mutta... / I should write but...



Sähköpostissa muutama viesti odottaa vastausta ja muutama työ tekemistä, mutta ne voivat odottaa rauhassa: tämän päivän olen varannut kirjoittamiselle. Mutta miksi en kirjoita? Olen onnistunut välttelemään aloittamista kaikella pienellä hommalla: pyykkien viikkaamisella, jääkaapin järjestämisellä, pleikkaristakin pyyhin pölyt. Nyt piti avata kirjoitusdokumentti - avasin sen sijaan blogin.

Eikä minulla ole edes mitään sanottavaa.

...

Vaikka jotakin muutakin olen tehnyt tänään. Vedostin ja signeerasin teoksen, jonka tilasi vanha pariskunta, joka vihdoin, monen vuoden odotuksen jälkeen sai tänään luvan avioitua. He tilasivat vedoksen itselleen lahjaksi jo viime vuoden puolella, mutta toivoivat, että teen ja signeeraan sen tänään. Vedos on nyt kohopainotunnustani vaille, sitten pakkaan sen ja se on valmis matkaan kohti uutta kotiaan. Tämä on kyllä eittämättä yksi mieleenpainuvimmista teostilauksista ikinä.

Niin, se kirjoittaminen. Syy on ehkä jonkinlaisessa valkoisen paperin kammossa, mutta ehkä voisin syyttää nyt tätä kaikenkattavaa liikutusta siitä, etten pääse kirjoittamisen ääreen. Se olisi jotenkin paljon mukavampi syy, eikä tarvitsisi potea niin huonoa omaatuntoa aikaansaamattomuudestaan.

---


There are a few emails waiting for my reply and a few jobs waiting to be done, but they can wait: this day is for writing. But why don't I write? I've managed to avoid it by all kinds of small chars: folding loundry, cleaning fridge, and even dusting the Playstation. I came to computer to open my writing document - instead I opened this blog.

And I don't even have anything to say.

...

Although I've done also something else today. I printed and signed an artwork, which was ordered by an elderly couple, who, at last, after several years of waiting, got a permission to marry each other today. (The gay marriages are now legal in Finland from this day on.) They ordered this artwork for themselves already at the end of last year, but they wished, that I would print it and sign it today. The print is now missing only my embossed marking; then I'll pack it and it's ready to travel to its new home. This is undoubtedly one of the most memorable 'commissions' ever.

Yes, the writing. Maybe it's some kind of fear of white paper, but maybe I could just blame this overwhelming emotion about everything. It would be somehow much nicer reason, and I wouldn't need to have so bad conscience about my inefficiency.

maanantaina, helmikuuta 20, 2017

TEOS 2017



Timo lähti aamulla viemään teoksiani Helsinkiin, Suomen taidegraafikoiden teosvälitystapahtumaan TEOS 2017 (Kaapelitehtaalla 23.2.-5.3.2017). Itse en kynnelle kyennyt: viimeiset pari viikkoa olen kierinyt kaikenmoisessa kolotuksessa. Olin varannut koko viime ja toissa viikon kirjoittamiselle, mutta vielä viikko sitten tuntui aika mahdottomalta edes kuvitella istuvansa jälleen näppäimistön edessä. Nyt on (toivottavasti) pahin ylitetty ja verryttelen sormiani kirjaimilla, varovasti vain, vähän kerrallaan. Kynästäkin saan jo jälleen otteen. Ehkä jo viikon päästä pääsen taas jatkamaan luovaa tekemistä kirjoittamisen ja kuvien tekemisen parissa. Siihen asti haahuilen ja sanelen ideoitani tabletin muistiin. (Omituista kuunnella omaa, jäsentymätöntä puhettaan. Vasta kuunnellessaan tajuaa, kuinka raakileista ajatuksista sitä teokset syntyvät.)

Toivun siis, ja annan kuvieni tehdä töitä TEOS 2017-tapahtumassa.


---

Timo left this morning to Helsinki, to take my six artworks to TEOS 2017 event, which is an art sales event organized by the Association of Finnish Printmakers (at the Helsinki Cable Factory February 23 - March 5, 2017). I couldn't leave myself: for the last few weeks I've been aching all over. I had planned to write through the last week and the week before, but still a week ago even the thought about myself sitting in front of computer still was quite unimaginable. Now I've left the worst behind (I like to think so, at least), and I'm moving my fingers upon the keyboard, just a little bit, and just very short sessions. And I even can get a grib on a pencil again. Maybe it's only one week from now, when I can continue my creative work again, with both words and pictures. Until then I'll just hang around and record my spoken thoughts on my tablet. (It's weird to hear one's own, unstructured speech. Only by listening it, you can really understood, how raw are those thoughts where the ideas born from.)

So, I'll recover, and meanwhile I let my artworks do all the work at the TEOS 2017.

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2017

Näyttelykauden loppu / The end of the exhibition season



Todellakin: alkuviikolla kävimme Raahessa purkamassa "Missä tuuli lakkasi" -näyttelyn, ja tänään, muutaman tunnin kuluttua, lähden purkamaan Galleria Ratamosta "Kyyneltarha" -näyttelyn. Seuraava yksityisnäyttely on vasta kesäkuussa Joensuussa. Näin pitkää näyttelytaukoa minulla ei ole tainnut olla pitkään aikaan! Vähän liiankin pitkään, ehkä: viime vuosien tiukka aikataulu näkyy väistämättä vireystasossa ja kaiken toiminnan hidastumisena.

Lomaahan tämä tauko ei kuitenkaan tarkoita. Näyttelyn purkua seuraavan fyysisen työrysäyksen jälkeen (näyttelyteokset pitää pakata ja jälleen purkaa työhuoneella ja laittaa paikalleen, mikä on yllättävän tiukkaa rehkimistä) keskityn vähän aikaa muuhun: kirjoittamiseen ja suunnitteluun. Kevään aikana on ainakin yksi, ehkä useampikin teosmyyntitilaisuus, joihin osallistun ainakin teoksillani, vaikka en välttämättä paikan päälle pääsisikään. Matkaliput, majoitukset, kaikenmaailman järjestelyt ajattelin tehdä tulevia näyttelyjuttuja varten, vaikka aikaa vielä onkin reilusti - koska aikainen lintu madon nappaa halvemmalla. Ja sitten on yksi kirjoitusprojekti, joka toivottavasti tulee julki tässä parin kuukauden sisällä. Loppusuoralla ollaan, joten melkein siitä uskaltaa jo puhua.

Tätä kaikkea ajattelin vielä toissapäivänä jotenkin etukäteen kaikesta pikkupuuhasta väsähtäneenä, mutta nyt kaikki edessä oleva tuntuu mielekkäältä: eihän tämän parempaa työtä ole.

Eilinen taiteilijatapaaminen Ratamossa oli kummallisen voimaannuttava kokemus. (Vierastan, välillä suorastaan inhoankin tuota sanaa, mutta nyt se jotenkin tuntuu ainoalta oikealta). Päivä ei alkanut parhaissa merkeissä, eikä jyskyttävä päänsärkyni hävinnyt Ratamolle kävellessä ...mutta sen sijaan kyllä kastuin läpeensä, kun lumisade ei ollutkaan lunta vaan räntää. Olin odottanut paikalle muutamaa ihmistä, mutta ei tilaan juuri paljoa enempää olisi mukavasti mahtunut. Ja se tunnelma! Päänsärky hajautti ajatuksiani sen verran, että puhe tuntui tulevan ulos harvinaisen sekavana - silti tuntui, että suurin osa läsnäolijoista ymmärsi, mitä Kyyneltarha-universumistani kerroin. Ja mikä kaikkein tärkeintä: yleisöllä oli kerrottavaa myös minulle. Tämän näyttelyn kohdalla olen saanut harvinaisen paljon palautetta sähköpostiini: kertomuksia itkusta ja kyynelistä itsestään, ja paljon muustakin, mikä ei suoraan liity teemaankaan. Se on ollut hurjaa (hienolla tavalla), mutta vielä intensiivisempää oli kuulla kokemuksia näyttelystä ja teosten synnyttämiä muistoja suoraan yleisöltä. Sekä hyviä että pahoja, positiivisia että negatiivisia, mutta useampikin mainitsi näyttelyn "puhdistavan" vaikutuksen. Olen aiemminkin saanut kyllä vastaavantyyppistä palautetta, mutta en koskaan tässä mittakaavassa, enkä näin syvälle tunkeutuvana ja vaikuttavana.

Eilisen kruunasi Pariisissa asuvan ystäväni näkeminen pitkästä aikaa. Lyhyt kohtaaminen, mutta jotenkin niin piristävä!

Hyvä muistutus itselle siitä, että jos päivä alkaa huonosti, se voi kuitenkin päätyä ihan toisenlaiseen tunnelmaa.


---

The end of the exhibition season, truly! At the beginning of the week we travelled to Raahe to pack my 'Where the Wind Stopped' exhibition, and today, in a few hours time, I'll leave to Gallery Ratamo to pack my 'The Garden of Tears' exhibiton. My next private exhibition will be in Joensuu, Finland in June. I haven't had this long pause in exhibitions for a long time! Probably for too long time: the tight schedule of the past few years shows itself now in my energy levels, I'm getting slower in everything.

This exhibition pause doesn't translate to holidays, however. After the physical work in a next few days (the exhibition works have to be packed, and then again placed on their shelves at the studio, which is actually surprisingly hard physical work) I will concentrate on other stuff: writing and planning. There will be at least one art sales event in spring, which I will take part to, at least with my artworks if I don't go there myself. I book all the travel tickets, accommodations and other stuff for my following exhibition trips, even there's so much time in between - but they are so much cheaper earlier. And then there is one writing project, which hopefully will be revealed in a few months time. I'm at the finishing line, so I dare to talk about it already.

This all seemed to be an overwhelming list of small tasks still a day before yesterday, but now I feel very positive about everything ahead: there's not really a better job than this!

Yesterday's artist meeting at the Gallery Ratamo was really a very empowering experience. The day didn't start in the best way, and my headache didn't vanish while I was walking from home to the gallery ...instead I got myself soaking wet, as the falling snow wasn't really soft snowy snow, but wet and heavy. I was expecting just a few people to arrive, but instead the gallery was filled with audience. And the atmosphere! I found it quite hard to talk clearly while my headache was pounding, but still I felt that people understood what I told about my Garden of Tears universum. And the most important thing: the people had something to share with me. I've received a lot of feedback - with very personal experiences and stories shared - in my email during this exhibition: stories about crying and tears themselves, and stories which don't have any 'visible' connection to tears. It has been wild (in a good way), but it was much more intensive to hear about the experiences and the stories and memories evoked by my artworks live, face to face. Both good and bad, positive and negative, but several people mentioned the 'cleansing' effect that the exhibition had on them. I've received that kind of feedback earlier too, but never in this scale, and not in this way, effecting me so deeply.

Then, after everything, I got to see my friend, who lives in Paris, after a long time. A short visit, but so refreshing!

A good reminder for myself: if my day doesn't have a good start, it all can still turn upside down during the day.




lauantaina, tammikuuta 28, 2017

Taiteilijatapaaminen 4.2.17 / Artist Meeting Feb 4, 17




Tässä samalla, kun pakkaan laukkuani Raahen näyttelynpurkureissua varten, mainostan ensi lauantain taiteilijatapaamista Galleria Ratamossa.

---

At the same time as I'm packing my luggage for the exhibition trip to Raahe - this time to take it all from the walls - I'm advertising my artist meeting at the Gallery Ratamo on next Saturday!



Taiteilijatapaaminen / Artist Meeting
4.2.2017 klo/at 13
Galleria Ratamo
Veturitallintie 6, Jyväskylä
Vapaa pääsy / Free entrance


facebook.com/events/1500570289953303

Tervetuloa taiteilijatapaamiseen, jossa kerron Kyyneltarha-projektistani ja esittelen näyttelyn. Kahvi- ja teetarjoilu. Tervetuloa yksin tai ystävien kanssa, tai vaikka isommankin köörin kera!

Welcome to my artist meeting, in which I tell about my Garden of Tears project and about my exhibition on the theme. There will be also coffee and tee served. Feel free to come alone, or with your friends or even with a bigger posse. The talk will be in Finnish, but I can also speak in English, if needed.


tiistaina, tammikuuta 24, 2017

Kuvakauppiaan päivä / Illustration-Shop Keeper's Day

society6.com/paivihintsanen

Society6-sivusto uudisti jo viime vuoden puolella systeemiään, mutten ole ehtinyt reagoida mihinkään ennenkuin nyt. (Nytkään en ehtisi, mutta pää ei kykene mihinkään ajattelua vaativaan työhön). Niinpä olen eilisillan ja aamupäivän pistänyt kategorioita ja hakusanoja uusiksi kaikissa kolmessa Society6-kaupassani. Valmiina ovat society6.com/kuvituksia (jossa myyn jatkossa Monsterium-maailmani ulkopuolisia kuvituksiani, mutta jossa vielä tällä hetkellä on vain Knitting with Attitude! -kuvia) ja society6.com/coloria (esillä väriaiheisia juttuja, ja jonka tuotto menee Coloria-projektieni ylläpitoon ja muihin värijuttuihin). Pahasti kesken on vielä ensimmäinen kauppani osoitteessa society6.com/paivihintsanen, johon jatkossa yritän keskittää lähinnä kaikki Monsterium-universumiin sijoittuvat vinksahtaneet kuvitukseni. Ilahduttavaa tuotekehittelyäkin siinä samalla: hupparit poistan (omaehtoisesti) kaikista kaupoista, mutta tilalle tulee vihkoja ja kylppärin mattoja, muun ohessa.

Elän muutenkin kuvituksellisesti jännittävää aikaa. Tässä tammikuun aikana olen saanut vihiä kahdesta kuvituksiin liittyvästä projektista, joista vielä en voi puhua mitään. Katsotaan nyt, miten käy. Toiseen piti lähettää hakemus ja toiseen sain suoran kutsun, ja pää vielä arpoo, mihin kaikkeen uskaltaa lähteä, ettei ajasta taas tule estejuoksua.

society6.com/kuvituksia

The Society6 site renewed itself already last year, but I haven't got time to react in anything until now. (Well, I wouldn't really have any time now either, but my brain just don't have it in to make any thought processing right now.) So, I started yesterday evening and continued through the whole morning to renew my categories and keywords in all my three Society6 stores. The finished ones are society6.com/kuvituksia (in which I will later sell my illustrations outside Monsterium world, but which still contains only Knitting with Attitude! project illustrations) and society6.com/coloria (which shows colour themed remakes of old colour systems, and the profit of which I will spend on maintenance of my Coloria page and other colour projects). I still have a lot to do with my first store at society6.com/paivihintsanen, in which I'm now concentrating my cartoony Monsterium universum illustrations, which - most of them - are a bit odd and off. I'm delighted to make some product editions too: I will remove all hoodies (my choice) from all my stores, but instead there will be for example note books and bath mats to offer.

Right now I'm living quite exciting times, illustrationwise. During January I've found out about two illustration-related projects, of which I really can't talk anything about yet. Let's see what happens. I had to apply to another one, but I was invited to another one, and my head is stil spinning with this all - I try to avoid making time a steeplechase course again.

society6.com/coloria

maanantaina, tammikuuta 23, 2017

Mitä kuka missä? / Who What Where?



Nukuin Ratamon avajaispäivän jälkeen kokonaisen päivän. Olisi nukuttanut enemmänkin, mutta sitten siirryin tuijottamaan apaattisena Netflixiä. Urakan jälkeen on ollut aivan irrallinen olo - paikan ja ajan taju on melkeinpä hämärtynyt, enkä ole ehkä aamuisin herätessäni ollut ihan varma, kuka olen ja missä. Tai aamuisin ja aamuisin - puolilta päivin paremminkin. Tuntuu, ettei mikään uni riitä.

Viime viikolla sain sentään tehtyä muutamia kertyneitä rästihommia alta pois, pakkailin ja lähettelin tilauksia ja onnistuin jotenkin väsyttämään vasemman käteni niin, että se on viimeiset viisi päivää vain roikkunut mukana ja ollut niin kipeä, etten ole saanut nukutuksi kunnolla. Onneksi se kipeytyi vasta nyt, eikä näyttelyn valmistelujen aikana. Olen oikeakätinen, mutta hämmentävän paljon tuota vasentakin kättä jokapäiväisissä toimissaan käyttää. Nyt kun käsi on alkanut palautua normaaliksi, alkaa energiatasokin hiljalleen palautua vähän ylemmälle tasolle.

Eilen sain vihdoin asennettua kuukauden nurkassa odottaneen Wacomin uuden piirustuspöydän koneelleni. Aamu meni etsiessä syytä, miksi se ei toiminut langattomana ja miksi painosensitiivisyys katosi yön aikana, ja mihin oli koko Wacomin asetukset-ikkuna kadonnut (muistiinpanona itselle: käy käynnistämässä ajuri palveluista, kun se itsekseen hörvähtää pois päältä). Seuraavaksi pitäisi selvittää, miksi tabletissa en saa kytkettyä Instagramia Twitteriin (tuntematon virhe). Ja mikä laserprintterissä mättää (joka toisen paperin kohdalla ilmoittaa, ettei laite ole kytkettynä). Ja kaikenlaista muuta, joka olisi teinielämässäni kuulostanut ihanalta scifiltä, mutta mikä nyt lähinnä ärsyttää.

Mutta ehkä nyt piirustelen hetken kaikenlaista päämäärätöntä Wacomillani, kun se tällä hetkellä toimii. Palaan oikeaan arkeen sitten vähän myöhemmin.

---

After the vernissage day at the Ratamo Gallery I slept through the whole day. I would have slept even more, but I just moved to sit on the sofa to watch Netflix with an empty mind. After having all the work done for the exhibition I've felt really odd - sometimes I've almost lost the sense of the time and place, and in the morning when I've woken up, I've not always been quite sure, who I am and where I am. ...'Mornings' - maybe rather at noon. I feel that there's not enough sleep in the world for me.

Last week I finished some projects that had waited for a while, I packed and sent my artwork orders around and I somehow managed to hurt my left hand in a way, that for the last five days it has just hanged attached to me, and it has been so sore, that I haven't been able to sleep well enough. Luckily it happened only now, and not while I was making exhibition preparations. I'm right-handed, but I'm quite baffled about noticing how much I really need my left hand in everyday stuff. Now, when my hand starts to feel normal again, I start to get my energy levels back to normal.

Yesterday I finally installed the new Wacom drawing tablet. This morning I spent a few hours wondering why the wireless connection didn't work and why the pressure sensitivity vanished during the night, and where did the whole settings window vanish (note to self: go to services and restart the driver, when it just stops by itself). The next thing I should take a look upon is the reason why I can't connect my Instagram to Twitter anymore (unknown error). And what is wrong with my laser printer (it announces not to be online, but with every other paper only). And all kinds of other stuff that had been wonderful scifi stuff when I was a teenager, but which just annoys right now.

But maybe now it's the perfect time to just doodle with my Wacom, while it actually works right now. I will return to my everyday life a bit later.




sunnuntaina, tammikuuta 08, 2017

Sunnuntai, kaksi päivää jäljellä / Sunday, two days to go

Sanaton kyyneltäjä, The Silent Artisan of the Tears
2016, pigmenttimustevedos / pigment ink print, 27x27cm +marg.

Vedostelen, lakkaan, vedostelen, lakkaan, signeeraan, vedostelen, lakkaan...

Jollakin kummallisen rauhallisella tavalla asiat vain soljuvat eteenpäin. Taustalla lienee tieto (vai tunne?) siitä, että kaikki varsinainen luova työ on tehty, jäljellä on loppuun vieminen. Loppuaika menee omalla painollaan. Nyt pitää osata vain ajoittaa ja organisoida, että kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen oikeina ajankohtina, ja miettiä logistiikkakuviot kuntoon. Kuten: vaneritöihin ripustusreiät ehtii porata vielä galleriassakin, mutta lakkaa niihin ei voi enää siellä lätkiä. (Vai voiko?)

En luota päähäni enää. Pöydälläni on monimutkainen paperilappujen armeija: pinkit muistilaput akuuteille, kirkkaanvihreät seuraavaksi tärkeille, keltaiset sellaisille, jotka pitää saada tehtyä ennen ripustuksen alkua, mutta mieluummin kuitenkin vielä tämän päivän puolella, ja harmaat niille, jotka voi tehdä sitten joskus. Olen jo moneen kertaan tiukasti päättänyt, että ruokataukoa lukuunottamatta en sitten käytä aikaani muuhun. Pinkkejä muistilappuja on kaksikymmentä, kirkkaanvihreitä myös, keltaisia viisitoista ja harmaita neljä. Blogiin kirjoittaminen ei kuulu niistä yhteenkään.

Prosessi jatkuu kapinamielellä siis. :)

---

Printing, brushing lacquer, printing, brushing lacquer, signing, printing, brushing lacquer...

In some very tranquil way things just go forward. Maybe it's the knowledge (or feeling?) about the fact, that all the creative work has been done, it's only the finishing left. The rest of the time will go in its own. Now I just have to know how to time and organize, so every little piece will find its place in just a right time. Like: I can still drill the wall hanging holes to the plywood works when I'm at the gallery, but I can't really use any lacquer there anymore. (Or can I?)

I don't trust my head anymore. There's a complex army of post-it notes on my desk: pink ones for acute jobs, bright green ones for things to come next, yellow ones for those that has to be finished before the exhibition set up starts - still rather during today, and the grey ones to those jobs, that can wait until I have time. For several times now I have firmly decided not to use my time to anything else, except for a short lunch break. There are twenty pink notes, and as many bright green, fifteen yellow ones and four grey ones. Writing my blog isn't mentioned in any of those.

So, off I go with this rebellious mind. :)




perjantaina, tammikuuta 06, 2017

Voiton puolella / Getting there...



Tänään koko päivä koevedoksia, ja sitten varsinaisia. Ensimmäiset työt ovat jo kehystämössä ja tämän päivän viisi - Vartteet-sarjan - vien huomenna aamupäivällä. Signeeraaminenkin pitää varmaan jättää huomiseen: jos vaikka tänään ehtisin Kyynelpuutarhurin päiväkirjan merkintöjen ensimmäiset vedokset ottaa, niin ehtisin nekin kiikuttaa kehystäjälle ennen avajaisia. Kehystäjän kanssa jo puhuinkin, että vielä maanantaina saatan viedä sinne pari työtä, jos hän mitenkään pystyisi kehystämään niitä vuorokaudessa. Onnistuuhan se, kuulemma. Sitä en tiedä, onnistuuko minulta niiden muutaman työn viimeistely. Olen taas jättänyt vaikeimmat viimeiseksi.

Huomenna ohjelmassa siis signeeraus ja sitten kehystämö, sitten vaihteeksi vielä lakkaamista ja maalaamista ja Kyynelpuu-teossarjan muuta viimeistelyä, ja vasta sitten aion käydä vaikeimpien vedosten kimppuun. Ne ovat niin turhauttavan aikaa vieviä, että tiedän jo nyt, että kun työhön käyn, ei mitään muuta ole olemassa ennen projektin loppua.

Mutta tänään uskalsin jo ajatella vähän eteenpäinkin. Aikataulu on tuntunut niin kiduttavan tiukalta, että minkään tulevan miettiminen on tuntunut anteeksiantamattomalta syrjähypyltä ja huteran projektin horjuttamiselta. Mielessä on käynyt niinkin arkisia asioita kuin eteisen seinän maalaaminen ja kylpyhuoneen uusien pyyhekoukkujen laittaminen. Ja kun kevät on kaikin puolin hiljaisempi kuin viime vuosi, jospa sitä saisi kaikki projektikasansakin siivottua.

Toiveajattelua ehkä, mutta ainakin itselle tuli hyvä olo siitä huomiosta, että elämä on edelleen siellä, jossain, odottamassa.


Today I've made first proof prints, then the final ones - the whole day. The first prints are already at the frame shop, and the five I made today - 'Grafts' series - I'll take to the frame shop tomorrow morning. I probably should leave signing process also for tomorrow: if I only could take the first prints of the series 'Notes from the Diary of a Tear Gardener', I just might get them framed before the opening... I've already discussed with my framer about the chance to bring the last prints there on Monday, which leaves him only one day to frame them all. Can be done. If I only can finish those few. I've left the hard ones last, again.

So, tomorrow I'll start with signing and then going to the frame shop, and then some painting and lacquering for a change, and making the final touches on the 'Tree of Tears' entity, and only after then I can get to those difficult ones. They are so frustratingly time consuming, that I know already, that when I'll begin the process, nothing can come between me and those works before the project is over.

But today I had some courage to look a bit further in my life. The schedule with this exhibition has been so torturously tight, that thinking about anything else has been like inexcusable act of infidelity and unsettling the project already fragile. I've started thinking things like painting the hallway wall and adding some new towel hooks in the bathroom. And as this spring will be much quieter than the last year was, maybe I could also get to clean all those project piles allover the apartment.

Wishful thinking maybe, but somehow I've got this warm and fuzzy feeling about the observation, that the life is still there somewhere, waiting.





keskiviikkona, tammikuuta 04, 2017

Vihdoin / At Last



Vihdoinkin pääsen tänään viemään muutaman uuden työn kehystämöön. Kaikki kehystettäväksi tarkoitetut eivät ehdi samaan satsiin - enkä ole edelleenkään varma, ehtivätkö kaikki viimeistelyn alla olevat työt kehystettäväksi, tai edes valmiiksi, mutta toivo jonkinlaisen kokonaisuuden saamisesta näyttelyyn alkaa ottaa varmemmaan otteen. Siksi tänään heräsin pitkästä aikaa suorastaan euforisen iloisena, kun jonkinlainen iso, hahmoton epävarmuuden pilvi oli hävinnyt silmäkulmasta. Mutta hetki sitten sain taas ikäviä uutisia ja tunnelma muuttui vastakohdakseen. Kyyneltarha-näyttelyn ja kaikenlaisia kyyneliä kasvattavan Kyynelpuun tekeminen tuntuu liiankin todelliselta analogialta elämälleni ja sille, mitä tapahtuu ympärilläni. Koko viime vuosi oli samanlaista äärimmäisen jyrkkää ja alati tihenevää aaltoliikettä ylhäältä alas ja jälleen vähän ylöspäin, tosin huiput madaltuivat vuoden loppua kohti. Haluan uskoa, että tämän päivän tunnerakennelma on vain viime vuoden lyhyt kaiku. Ja ehkä olen jo oppinut kiinnittämään turvavyöni niin, että varmasti pysyn kyydissä elämässäni.

--

At last I'm about to take my new prints to the frame shop. All the prints I have planned to frame can't make it this time - and I'm not even sure, if I'll have them framed at all, or even finished, but a Hope of getting some kind of entity finished is getting more stronger. That is why this morning I woke up euphorically joyful, after somekind of large, amorphous cloud of uncertainty had vanished upon me. But just a few moments ago I heard bad news again, and it all turned opposite again. Making the Garden of Tears exhibition and the Tree of Tears growing all kinds of tears feels a bit too real analogy of my life and of everything happening around me. The whole last year was same kind of extremely steep and continuously densening movement up and down, though the peeks got lower towards the end of the yar. I want to believe that the structure of today's feelings is just an echo from what was going on last year. And maybe I've learned to tighten my safety belt enough well to keep me onboard in my life.