The Jim Jones Revue - Where Da Money Go?

[Parhaan ystävän muisto / Memory of the Best Friend. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.
(12 variaatiota maisemalle -sarjan vedoksia on saatavilla ainostaan Höyrygallerista, Korpilahdelta)]

Keväällä havahduin jälleen siihen, että koti on muuttunut työpaikaksi ja työprojektit ovat syöneet kaiken pinta-alan asumiselta. Ajattelin kesän aikana hieman kohentaa elinoloja kevyellä pintaremontilla, kuten päällystämällä nojatuolit uudelleen (koska uutta sohvaa ei saakaan ihan heti ostettua, kun printteri otti ja hajosi ja sen perään vielä kamerakin teki saman - ja ne nyt työvälineinä menevät etusijalle), hankkimalla uudet verhot ja maalaamalla joitakin seiniä - ja mahdollisesti sitten myöhemmin keittiön kaapit, jotka ovat saaneet olla samassa kuosissaan jo kohta kaksikymmentä vuotta. Ja olisihan se lääkekaappikin vihdoin aika saada johonkin, kun aina laastareita etsiessään huomaa penkovansa keittokirjojen ja erilaisten lehtien pinoista irtokappaleita, joista puolet taustan tarrasta on jo päässyt irtoamaan. Piristysurakka ei vain oikein ota tulta alleen. Pari kertaa olen saanut aikaiseksi lähteä ostamaan kangasta oikein mittojen kanssa ja muitakin tarvittavia nipsuja ja napsuja, mutta takaisin olen tullut tyhjin käsin. (Tai en ihan tyhjin sentään, kengät olen löytänyt, pari mukia ja työprojekteihin sopivia tavaroita...) Jos nyt kumminkin parin päivän sisään saisi aikaiseksi siistiä näyttelyiden jäljiltä jääneet työkalut, vedokset ja muut omille paikoillensa, pakattua Poissa-sarjan teokset paikoilleen kaappiin odottamaan viimeistä esitystään (Prahassa ensi vuonna) ja siistittyä työpöytää sen verran, että työnteko olisi vähän sujuvampaa, kun ei tarvitsisi etsiä koko ajan kaikkea.

Kokeilen vielä lähipäivinä viimeisen kerran elvyttää vanhaa printteriäni. Uuden aion tilata ensi viikolla joka tapauksessa, mutta olisi hienoa saada viimeisteltyä muutama aloitettu uniikkiprojekti tällä rakkineella. Värien testaaminen ja niiden saaminen tasapainoon (ja tarpeeksi syviksi) on omilla metodeillani niin pitkä ja raastava prosessi, että pelkään sen jäävän kesken, jos joudun aloittamaan alusta. Tietenkin tässä ylikierrosten herkässä tilassa mielessä käy ajatus siitä, että kyllähän tämän voisi tehdä helpomminkin: tehdä yksinkertaisia printtejä, niinkuin noilla koneilla on tarkoitettukin tehtäväksi. Mielessäni enteilee paha tunne siitä, että työläs mutta palkitseva päällekkäistulostusmenetelmäni on pian taaksejäänyttä artsuilua vain. Ehjin tuolla metodilla tehty sarja on "12 variaatiota maisemalle", jonka vedokset ovat myynnissä ainoastaan Höyry-galleriassa Korpilahdella (ed. 5). Toivotaan, että olemassa olevat saavat hyvän kodin, koska seuraavaa moista ei todennäköisesti tule. :(

No, ehkä uudella printterillä saa sitten jotain muuta uutta aikaan. Pakko se on tilaukseen pistää ensi viikolla. Ehkä tätä on ajateltava uuden alkuna: printteriä varten pitää joka tapauksessa pistää vähän työhuonetta uusiksi, joten ehkä se pintaremonttikin saa samalla siivet alleen.


[Maan kruunu / Crown of the Earth. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

John Cale - Dying on the Vine

RED - PUNAINEN A2- ja A3-posterit ja A5-kortti

Jo heinäkuu?! Miten ihmeessä tämä pääsi käymään?

Viime viikonlopun reissu sisälsi myymättömien näyttelytöiden noudon Galleria Dixistä, Galleria Rantakasarmin näyttelyn purkamisen ja yhden työpalaverin.

Lisäksi kävin ihan turhaan Verkkokauppa.comin tiloissa tutustumassa Canon Pixma pro-1 -printteriin, kun paikalla ei ollut ketään, joka olisi esitellyt printteriä. Printterin itsensä näin kyllä, eikä se kaikista ennakkoinfoistaan huolimatta lopulta ole kuin vain hieman suurempi nykyistä edesmennyttä printteriäni, joskin 27 kilon painollaan melkein puolet painavampi. Esillä olleet esittelyprintit olivat varmaan joskus olleet hienoja, mutta klähmyyntyneinä ja ryppääntyneinä saivat minut epäröimään ja lähinnä luopumisen tuskani nykyprintterivainajastani vain kasvoi. Yläkerrassa olevan kakkosvaihtoehtoni, Epsonin R3000 -printterin tulostemallit olivat samanlaisia kuluneita klähmykasoja, mutta silti. Jos olisin Canonin tai Epsonin edustaja, saisin tuollaisesta presentaatiomateriaalista itkupotkuraivarin.

Reissu maksoi myös yhden kameran, onneksi vain pienen digipokkarin. Kellahdin Suomenlinnassa nurinniskoin ja romahdin suoraan kamerani päälle. Onneksi tämä tapahtui tasaisella hiekkamaalla eikä kalliolla meren ääressä - mutta Canon Ixus 105:lleni onnea ei ollut edes tässä. Hiekanjyvät ja/tai ruoho änkivät optiikan sisään ja siellä ovat ja pysyvät. Timppa sai sen verran putsattua, että kamera menee sentään nyt kiinni, mutta aukaisuyrityksellä vain murahtaa vihaisesti. Siivousoperaation puolittainen onnistuminen (tai, ehkä tässä käyttökelvottomuudessa kuitenkin puolittainen epäonnistuminen) sai kuitenkin kokeilemaan, josko sama optiikan putsauskeino pätisi pari vuotta hieman samaan tyyliin lakkoilleeseen Canonin G11 -kameraan. Ei toiminut, mutta netistä löytyi ohje, jossa neuvottiin lyömään kameraa samalla, kun sen käynnistää. Kamera on ollut niin kauan jo käyttökelvoton, että kaikenlainen viskominen ja paiskominenkin oli jo varteen otettavaa - ja voilá, toisella iskulla kamera virisi Timpan käsissä henkiin. Lakkoilleen G11-kameran tilalle ostettu samanlainen kamera lopetti jonkin aikaa sitten toimimasta manuaalisilla säädöillä ja sillä voi nykyään ottaa vain automaattikuvia, mutta pari vuotta kuoliaana maannut toimii nyt täydellisesti. Molemmat ovat kuitenkin niin jämeriä lohkareita, ettei niitä taskuunsa sujauta yhtä ketterästi kuin pikkuruista Ixusta, jota jään edelleen suremaan.

Luvassa siis uusi printteri ja uusi kamera, jossain vaiheessa. Ja uutta muutenkin: RED/PUNAINEN-korttini ja julisteeni saapuivat jo kesäkuun alussa painosta, mutta ovat saaneet lojua laatikoissaan kuukauden kiireitteni vuoksi. Nyt ovat kuitenkin tilattavissa. Lisätietoa: http://www.kuvituksia.com/shops-and-orders/colour-word-prints/

Sunnuntaina sataa aina, ja taas on sunnuntai

...ja synttärit. (Ja nimpparit.)

Seesteisenä ja vähän aurinkoisenakin alkanut päivä on kasvanut taukoamattomaksi vesisateeksi. Syntymäpäivästä erikoisen tekee jo se, että on kaukana kaikista läheisistään, mutta bonuksena koko päivä on ollut täynnä outoa toiseutta.

Koko näyttelyn hienoin hetki oli tänään, kun sade oli hakannut ikkunaa tauotta jo ainakin varttitunnin ja sisälle sadetta pakoon karanneet näyttelyvieraat alkoivat päivitellä tilannetta keskenään - vaikka yhteistä kieltä ei oikein ollutkaan. Tarjosin koko porukalle Marianneja, joita olen synttärimeiningillä muutoinkin koko päivän galleriassa tarjonnut. Suomalainen pariskunta oli ollut menossa piknikille ja näytti kahta termariaan, että heillä olisi kahvia ja vettä (pussikeittoa varten), mutta vain kaksi mukia. Amerikkalaisella pariskunnalla oli muovimukeja mukanaan. Saksalaisilla oli yksi teepussi mukanaan, mutta siitä riitti kolmelle. Väkeä oli näillä tarjoiluilla mukana parisenkymmentä; jo mainittujen maiden lisäksi myös Ruotsista, Venäjältä ja Japanista. Englantia puhuivat amerikkalaisten lisäksi vain suomalaiset ja ruotsalaiset, eikä kukaan muu osannut oikein mitään muuta kieltä, mutta näköjään sitä viestimään pystyy muutenkin. Valokuvia otettiin ryhmässä ja erikseen - minä en vain tajunnut kaivaa kameraani esiin. Toivottavasti joku lähettää jossain välissä kuvan.

Vielä varttitunti päivystämistä. Ensimmäisen kerran koko päivänä galleria on tyhjillään. Ulkona sataa edelleen.  Hassulla tavalla orpo olo tuon nauravaisen väen juostua lautalle. 

Galleria tuntuu yhtä-äkkiä valtavan suurelta.

Seitsemän seireeniä Savonlinnassa

Jotenkin ajattelin, että täällä näyttelyä valvoessani olisi aikaa tehdä kaikkia pieniä rästitöitä pois, täydennellä portfoliota, kirjoitella blogiin, purkaa päässä olevaa ajatusten sumaa. Turistimäärä ja jokaisen päivän vaatima sosiaalisuus on ottanut veronsa: aamuisin en ehdi juuri tehdä mitään muuta kuin pakollisen, ja gallerian sulkeuduttua ei enää jaksa tehdä mitään. Muuta kuin kävellä kallioilla ja katsella merta - mikä ehkä kuitenkin vaikuttaa olemassa olemisen jaksamiseen enemmän kuin jatkuva aherrus ja luominen. Huomaan, että olen ollut niin kauan ilman tyhjäkäyntiä, etten enää meinaa osata sitä. Olisi ihanaa osata vain olla. Se, jos mikä vaaatii taitoa.

Tänään on viikon rajapyykki: viikko enää Suomenlinnassa näyttelyvahtina (näyttely kyllä jatkuu kuun loppuun, mutta muut vahtivat) ja viikko siihen, kun näyttelymme puretaan Savonlinnan Galleria Pinnasta. Kummallinen tunne, kun en pääse itse ollenkaan näkemään, miten seitsemän seireeniäni surevat kiviseinäisessä gallerian alakerrassa.

Itä-Savo-lehdessä oli juttu 5.6.: Galleria Pinnassa unimaailmoja. Nettilehden juttu on lyhyt; painetun lehden juttu oli iso, mutta sitä en ole vielä itse pääsyt näkemään.

Valvoo Rantakasarmissa

Poissa - Absent -installaatio Galleria Rantakasarmissa.

Kevät meni niin työteliäänä, että pää hädin tuskin ehti vauhtiin mukaan. Olen nyt viikon istunut päivät Suomenlinnassa, Galleria Rantakasarmin turvallisessa viileydessä valvomassa näyttelyä ja illat kuljeskellut merenrantamilla, ihmetellyt hanhia ja meriharakoita ja suolaista merituulta. Kävijöitä on päivittään niin paljon (juuri tuli 500 kävijän raja täyteen), että vaikka päivät ovat palkitsevaa kielikylpyä, gallerian ovet sulkiessaan tuntee olevansa melko uupunut. Illat olen pyhittänyt lukemiselle ja kirjoittamiselle - jälkimmäiseen en tosin ole vielä kunnolla päässyt kiinni. Mutta rauhoittumisen ja normaaliaikaan palautumisen tuntee jäsenissään: aivan kuin olisi palannut pitkältä ulkomaanmatkalta, henkisestä jetlagista toipumista.

Toukokuun kiire oli täynnä useampia vastoinkäymisiä ja ikäviä sattumuksia, mutta kaikkein ikävin juttu on se, että jouduin hylkäämään Suomenlinnassa toteuttavaksi aikomani Random prints vol.4 -projektin (se olisi ollut aivan täydellinen tänne!) Kuva ja kirjeet olivat valmiina, mutta näyttelyn pystytysmatkaa edeltävällä viikolla printterini meni rikki. Ilmeisesti nyt lopullisesti. Edessä on uuden ostaminen - ja tällä hetkellä se tuntuu ihan ylitsepääsemättömän rasittavalta projektilta. Musteitakin jäi varastoon yli 300 euron arvosta, mutta katson sitten heinäkuussa, josko löytäisin niille netistä ostajan. Onneksi otin Dixin näyttelyyn uusista, tämänvuotisista töistänikin kunnon määrän vedoksia, joten aika hyvä varasto on jo toteutettuja kuvia - uusiin vain tulee nyt ainakin muutaman kuukauden paussi.

Ehkä ihan hyväkin. Paras paikka esitellä uusia kuvasarjojaan, on aina näyttely, jossa koko kuvakaari pääsee esille kokonaisuutena; eikä tänä vuonna ole enää tarkoitus pitää näyttelyitä nyt esillä olevien (Galleria Rantakasarmi, Plankko-ryhmä, 30.6. saakka; Galleria Pinna, Savonlinna, Timo Sälekiven kanssa, 20.6. saakka) lisäksi ennen ensi vuotta. Tai no, Checkpoint Leonardo ja Vaskenruosteyrttitarhani on matkaa Tampereelle (TR1) elokuussa, mutta sillä ei ole kuvieni kanssa mitään tekemistä. Ensi vuonna ensimmäinen näyttely onkin Prahassa, mihin esille menee nyt Rantakasarmissa esillä oleva teokseni Poissa - Absent - viimeistä kertaa. Sen jälkeen ainoa sovittu on näyttely on Berliinissä - eikä sielläkään suurta tilaa ole.

Ehkä siis hyvä hetki pysähtyä hetkeksi ja miettiä tulevaa.

DJ Shadow & Terry Reid — Listen

Kuningattaren syntymä - The Birth of The Queen, 2013.

Galleria Dixin näyttely (Uudenmaankatu 19, Helsinki) on avattu ja avoinna 30.5. saakka; Timo Sälekiven teoksia päägalleriassa ja mulla pieni näyttely Studiossa. Näyttely on auki ti-pe 11-17 aekä la ja su 12-16. FB-tapahtuma

---

Huolimatta siitä, että oma näyttelyni on varsin pieni, se oli suuritöisin pitkään aikaan. Tai sisältää töitä, joita olen yrittänyt tahkota jo useampia vuosia, mutta en ole onnistunut saamaan valmiiksi - ja nyt sain ne vihdoin rutistettua ulos itsestäni. Näyttelyn "pääteos" Kuningattaren syntymä on varmaan pisimmän aikaa valmisteilla ollut teokseni. Ensimmäiset luonnokset (ja versiot - jotka eivät kuitenkaan valmistuneet loppuun saakka) siitä tein vielä Tampereella opiskellessani vuosituhannen vaihteessa. Kun 2007 valmistelin ensimmäistä kuvanäyttelyäni Galleria Harmoniaan, kaivoin vanhat luonnokset esiin ja yritin  jatkaa tämän tekemistä - mutta kesken jäi. Tuon projektin jäljiltä erilaisia versioita oli jo muutama kymmenen, jotkut hyvinkin lähellä, mutta silti se jokin puuttui.

Viime vuonna suunnittelin Seitsemän seireenin suru -sarjaa ja sen rinnakkaissarjaa, josta valmistui vain ensin mainittu. Työstin tätä työtä monta viikkoa, mutta se ei vain tullut. Koevedokset olivat jo hyvin lähellä, mutta silti liian kaukana siitä, mitä halusin saada näkyviin. Sen sijaan tämän työn pohjalta syntyi sen rinnakkaisteos, tummasävyinen Kuningattaren kuolema, joka on esillä myös Dixin näyttelyssä parhaillaan.

Kuva ei van jättänyt rauhaan. Jatkoin sen luonnostelua ja muokkaamista pienissä erin koko viime vuoden loppupuolen ja vihdoin alkuvuonna, talven pimeyden keskellä, kupariyrttejäni taidemuseolle istuttaessa, sain sen lopullisen oivalluksen siitä, mitä kuvalle piti tehdä. Oli jotenkin harvinaisen juhlallinen hetki kuitata teos valmistuneeksi signeerauksella niin pitkän väännön jälkeen.

Naishahmot kukkakruunut tai kasvikruunut päässään ovat niin kliseistä kuvastoa, että teoksen valmistumissaaga kuulostaa ehkä kuvaan ja kuva-aiheeseen nähden epäsuhtaiselta. Nyt kun katson varhaisempia versioita viime vuodelta ja viiden vuoden takaakin, muutos ulkopuolisen silmin on ehkä hädin tuskin havaittavissa, mutta joskus "se jokin" piilee niissä hiuksen hienoissa eroissa, pienissä valinnoissa, sävyjen tarkassa säätämisessä. Itselleni kysymys on ennen muuta siitä, että olen saavuttanut sen, mitä ajoin takaa ja kuva on nyt sellainen kuin sen pitikin olla, huolimatta siitä, että kliseisessä kuvastossa pyörinkin.

Kevyt olo.

Jacques Dutronc - L’Ane Est Au Four Et Le

[Kruunajaispäivä / The Coronation Day. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]

Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet aivan käsittämätöntä vuoristorataa: vuoroin käsittämättömän hyviä ja vuoroin huonoja uutisia, epätasaisen tahtiin, jatkuvasti yllättäen, jatkuvassa jännityksessä. Viime viikolla sain kuulla kahdesta uudesta näyttelystä, joihin tulen osallistumaan ja vielä yhdestä pienemmästä projektiluontoisemmasta festarihommasta (johon osallistumista piti oikeasti harkita isolla H:lla, vaikka kyse on vain yhdestä työstä, joka on oikeastaan valmiina odottamassa). Lauantainen hammaslääkärihorrorsessio jäi kummittelemaan siinä määrin, että olen nämä pari päivää saanut ihan hirveitä kammoflashbackeja (en puudu kunnolla - tai tällä kertaa ollenkaan - ja kun hammashermoa tökittiin, oli tajun lähteminen aika lähellä). Ikävät uutiset eivät ole olleet mitään Ikäviä Uutisia isoilla alkukirjaimilla, mutta kyllä esimerkiksi muutamien wordpress-tilien hakkerointi ja sitä seurannut parin vuorokauden tunnusten ja salasanojen vaihto-operaatio oli ihan tarpeeksi uuvuttavaa. Mieluummin olisin sen vapaapäivän pitänyt, kun niitä muutenkin on nykyään vain yksi parin viikon välein.

Viime torstaina pidin Jyväskylän taidemuseolla luennon otsikolla "Espanjanvihreä vaskenruoste" ja myönnettäköön, että huolimatta aina vainoavasta lievästä esiintymisjännityksestä, lopulta nautin luennoimisesta niin paljon, että voisin tehdä sitä ihan päivittäin. Materiaalia ainakin riittää päässä ja paperillakin. Olen töiden ja kuvien tekemisen väliajalla lukenut silmät punaisina väritekstejä sieltä täältä koneen ääressä, rohmunnut värikirjoja ja näköjään tilaillutkin niitä, vähän kuin puolivahingossa.

Yksi itämaisista tekstiileistä kertova kirja saapui kotiin viime viikolla valtavassa US MAIL -säkissä, jossa oli kaksi kämmenen kokoista osoitelappuakin. Nimeni on yleensä näissä lähetyksissä Pivi Hintsanen, mutta tällä kertaa nimeni tuli ihan uudessa hienossa muodossa P. Ivi Hintsanen. Siinä on jo jotain hienoa vakuuttavuutta, kuten yksinäisissä alkukirjaimissa aina. Taidan kaapata siitä itselleni taiteilijanimen. Kiitos kirjakauppiaalle Chicagoon.

Purson - Mavericks & Mystics

[Tärkeä matka / Important Trip. Pigmenttimustetuloste, 8x8cm (+marginaali), ed. 30.]

Alkoi tulla sen verran paljon tuntemattomien ihmisten kaveripyyntöjä Facebookiin, että katsoin parhaimmaksi pistää itselleni pystyyn oman FB-sivun (jossa päätin asiaa mietittyäni esiintyä tittelillä kuvittelija - imaginator, vaikka heti sainkin ystävältä kommenttia, että jäätelöasiantuntija puuttuu titteleistä :D)

Facebook-sivu löytyy osoitteesta facebook.com/phintsanen ja sinne sopii mennä tykkäämään, jos haluaa jatkossa ajankohtaista informaatiota tulevista näyttelyistäni ja muista tapahtumista.

Muutenkin tämä maanantai on ollut Ihmeellinen Päivä. Sanottakoon näin, että sain merkittävää kannustusta työtaipaleelleni, kutsun osallistumaan näyttelyyn ja aika suuren läjän töitäkin tehtyä.

At The Drive-In - One Armed Scissor

[Melusinan uni / Melusina's Dream. Pigmenttimustetuloste, ~9x9cm (+marginaali), ed. 30.]

Terveisiä lokerosta. Olen saanut parikin palautetta siitä, että taidemuseolla oleva Vaskenruosteyrttitarha-installaatio ei ole yhtään sitä, mitä ihmiset menivät katsomaan - eli kuvia. Osasin tätä odottaakin, minkä vuoksi teoksen esittelyssäkin mainitaan, että työ on syntynyt nimenomaan väriin liittyvän työni ja värikokeilujeni pohjalta. Silloin, kun aloin tehdä kuvia ja laittaa niitä esille, ihmiset ihmettelivät, mihin se mediataide meni. Silloin, kun olen esitellyt ensi kerran näyttelyssä omia mediataideteoksiani, väki on ihmetellyt, miten väri niihin liittyy. Aina olen tekemisteni kanssa jossakin lokerossa ja aina löytyy se joku, jonka mielestä olen aina juuri siinä väärässä lokerossa, missä en hänen mielestään saisi olla. Saa nähdä miten lokerot lonksuttavat, jos pystyn taas lähiaikoina panostamaan taas kirjoittamiseen, niinkuin olen suunnitellut.

Ymmärrän kyllä senkin, että kaikenlainen lajittelu ja lokerointi on ihmisille tapa organisoida omaa maailmaansa jonkinlaiseen käsitettävään järjestykseen. Silti tuntuu jotenkin harmilliselta, kun itse haluaisi vain toteuttaa päähän ilmestyviä ideoita ilman, että ne joutuisivat välittömän lokeroinnin kohteeksi.

Tosin huomaan harjoittavani lokerointia itsekin:: olen yrittänyt selkeästi pitää erillään kuvitustyöni muusta kuvallisesta työstäni, koska ne ovat niin eriluonteisia juttuja, vaativat niin erilaisia työprosesseja - ja ylipäätään mielentilaa - ja itsekin lähestyn niitä kaikin mahdollisin tavoin eri tavalla. Projekteissa, joissa olen useammassa roolissa, pyrin selkeästi jäsentämään sen, missä roolissa sanon ja teen mitäkin. Silti tuntuu, että roolitus ja lokerointi eivät toimi kuin silloin, kun ne tulevat automaattisesti jonkun muun päästä.

Toisaalta tämä lokeroimisongelma tulee itselläni eteen myös siinä muodossa, etten tiedä, mitä titteliä käyttäisin itsestäni. Olen yrittänyt käyttää aina tilanteeseen sopivaa titteliä (kuvataiteilija, jos pidän kuvanäyttelyä; mediataiteilija, jos esittelen mediataideteoksiani; kuvittaja, jos esittelen kuvituksiani; graafinen suunnittelija, jos vaikka vedän kankaansuunnittelukurssia; värifani, jos pidän väriin liittyviä luentoja tai projekteja... Olen aika tyytyväinen toissa vuonna löytämääni titteliin kuvittelija (imaginator), jota olen käyttänyt aina, kun vain olen voinut. Tosin, muutama galleristi on kieltäytynyt käyttämästä titteliä, koska "sitä ei voi ottaa vakavasti". Se on jotenkin vähän surullista.

Huolimatta siitä, että Vaskenruosteyrttitarha ei ole ollut sitä, mitä ihmiset ovat ehkä odottaneet näkevänsä, palaute on suurimmaksi osaksi ollut positiivista, myös niiltä, jotka ovat odottaneet nähneensä jotain muuta.

Eli oikeastaan tämäkin vinku oli ihan turha.

(Ryömin takaisin lokerooni ja olen hiljaa.)

Low - Whitetail

Linokaiverruksen sijaan päädyin jatkamaan alkuvuonna aloittamaani tussausoperaatiota. En tiedä, mistä pakkomielle erilaisten kimuranttien solmupiirrosten ja viime aikoina myös isojen A2-kokoisten pinta-alojen pikkutarkkaan tussaamiseen on syntynyt, mutta halpa harrastus tämä ei joka tapauksessa ole. Eilen illalla, jälleen yhden tussin ehtyneen värin äärellä, tajusin käyttäneeni tähän yhteen työhön pigmenttitusseja jo neljällä kympillä. Jos puhuisin myytävistä teoksista, sehän ei nyt ole materiaalille hinta eikä mikään, mutta jotenkin en osaa ajatella näiden piirrosteni myymistä, vaikka niistä on joistakin tullut kyselyitäkin (olen antanut muutamia vuosia sitten joitakin pienempiä akvarellipaperille tehtyjä tuttavilleni lahjaksi, muutoin ne eivät ole olleet esillä kuin Kuvituksia-sivullani).

Eikä jälkikään ole niin hirmuisen pikkutarkkaa: tv:tä samalla katsoessa on vähän lipsahdellut, enkä näköjään muutenkaan ole mestari pysymään viivojen sisällä, edes omieni. Jotain terapeuttista näiden kikkaratukkaisten naiskuvien piirtämisessä (ja värittämisessä) kuitenkin on. Ehkäpä sittenkin joskus pidän jonkinlaisen piirrosnäyttelynkin. Sitten, kun kuvia on tarpeeksi ja kokonaisuudesta saa sen verran puhuttelevan, että kuvista saa jotain muutakin irti kuin terapiapiirtelyni viivanylityksiä. Sitä saa kuitenkin odotella hyvän aikaa: tämänkin prosessissa olevan työn piirtelin jo ennen jouluaa sen jälkeen olen väritellyt sitä parin kuukauden ajan melkein joka ilta - aina sen verran kuin käsi kestää kramppaamatta. Maaliskuussa oli pakko pitää muutama viikko taukoa, mutta nyt alkaa silti jo neljäs värityskuukausi, joten olen ilmeisesti löytänyt oman down-shiftausprojektini.

Viivoja piirrellessäni kävi mielessä, että ehkä näistä solmupiirroksistani löytäisin hyvän projektin linoiluuni. Solmukuvioiden piirtäminen vaatii sen verran keskittymistä, että hyvässä lykyssä saan yhdistettyä meditaation ja työn. Mutta saa nähdä, saanko tätä toisinnettua linolle missään muodossa - jos kynän kanssa on vähän kömpelöä, niin terien kanssa voi käydä miten vain. Pitää ottaa valmiiksi vähintään lievästi kubistinen linjaus ilmaisutyyliin...

Jos nyt ensin värittelisin tämän työn alla olevan kuvan loppuun.

Depeche Mode - Heaven

[Tyyni keskipäivä / Still Noon. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Päätä halkoneen migreenin jälkeen ajatus blineistä iltaruokana tuntuu jälleen ajattelemisen arvoiselta. Muuta en ole vähään aikaan ehtinyt ajattelemaankaan, varsinkaan tänään, kun pienikin liike pään sisällä on muistuttanut kipureseptoreiden olemassaolosta. Kun aamulla oli ihan pakko mennä keittiön ikkunaan tuijottamaan värikästä kuumailmapalloa, joka ajelehti kirkkaansinisen taivaan poikki. Nyt päänsärky on kaikonnut muistoksi takaraivon perukoille, mutta sen verran varon vielä, että yritän pysyä irti monitorin äärestä loppupäivän.

Viikontakainen vierailu Turussa (Cirque Soleilia ja Värjärikillan vuosikokouksessa pistäytyminen) piristi ja junamatkalla intouduin suunnittelemaan muutamia linokaiverruksia - joiden toteuttaminen oikeasti onkin sitten ihan eri juttu. Jotenkin kuitenkin tuntui avartavalta vaihteeksi miettiä kuviakin uudella tavalla; peilikuva on aina jotenkin haastavampi päässä. Ja nyt, kun koneesta pitää irrottautua, pitäisikö ottaa kaiverrin käteen?

Tässähän se pääsiäinen mukavasti menee.

The Byrds - Everybody’s Been Burned

Vaskenruosteyrttitarha, Jyväskylän taidemuseossa Checkpoint Leonardo-näyttelyssä 28.4.2013 saakka.

Miten taas on käynyt niin, että kaikki projektit, sekä omat että tilausjutut, pienet että suuret, ne viimevuotiset että tulevat, ovat jotenkin kaikki taas jysähtäneet näiden parin viikon ajalle. Yritän edetä asioissa, yksi kerrallaan, jotta suurinpiirtein tiedän missä menen.

Jyväskylän taidemuseon Checkpoint Leonardo -näyttely on nyt pystyssä ja auki. Omalle näyttelyprosessilleni olin kerrankin varannut ruhtinaallisesti aikaa ja hyvä niin, muuten ei olisi ollut aikaa sairastaa viittä päivää ennen näyttelyn alkua. Lopulta päädyin siihen normaaliin prosessiin: työstämään teosta toisella kädellä ja tekemään muita teoksia toisella, mikä johti aivan järkyttävään väsymykseen - mutta sain tehtyä! Vaskenruosteyrtit saatiin kuitenkin paikalleen, istutettua lasipurkkeihinsa, ja siellä ne nyt kukkivat ja kuihtuvat rauhassa. Pientä hienosäätöä on vielä installaation kanssa, mutta periaatteessa kaikki on paikallaan.

Oli myös aivan mahtavaa tavata jälleen Jeanette (Schäring), jonka kanssa olisin kernaasti jutellut enemmänkin. Jeanettella on kenties näyttelyn ajankohtaisin työ: tämä on kansainvälinen veden vuosi ja näyttelyn ajankohtaan osuu myös ensi perjantaina vietettävä vesipäivä. Jeanetten työ tuo hienosti estetiikan kautta esille veden ominaisuuksia - ja epäpuhtauksia. Harmittaa ihan valtavasti, kun paikallinen lehdistö uupui massiivisen tiedotustilaisuuden alle eikä jaksanut kiinnittää Jeanetten työhön huomiota kovin paljon. Toivottavasti hänen työnsä saa huomiota ansaitsemansa määrän jatkossa...

Kaikkein ärsyttävintä tällaisessa ruuhkaelämässä on, kun ei ehdi nauttia työnsä tuloksista, vaan on heti syöksyttävä seuraavaan juttuun. Alan hiljalleen ymmärtää, mistä downshiftaamisen tarve syntyy... Mutta jotakin palkitsevaa on siinäkin, että kirjoittaa kaikki tekemisensä pitkäksi listaukseksi ja pääsee vetämään paksulla tussilla viivoja jokaisen tehdyn työn päälle.

Ulkonakin paistaa vihdoin aurinko.

The Pointer Sisters — Send Him Back

[Muinainen karpalopuu / Ancient Cranberry Tree. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Viikonloppu oli mukavan hiljainen poikkeus ympäröiviin päiviin. Kävin katsastamassa sekä Galleria Dixin Studion, johon toukokuussa pitäisi pläjäyttää töitä, että Suomenlinnan Rantakasarmin galleriatilan, jossa kesäkuussa sitten istuskelen valvomassa. Rantakasarmissa oli aika kiva näyttelykin, mutta jotenkin menin sinne niin tilan katselumissiossa, että näyttelyn katsominen jäi melkein paitsioon - vasta jälkeenpäin paluulautalla oikeastaan tajusi ja alkoi harmitella asiaa. Galleriatsekkauksen jälkeen käyskentely hiljaisessa lumen vaivuttamassa Suomenlinnassa oli todellista terapiaa. Usko auringon olemassa oloon heräsi jälleen - sitä ei ole juuri Jyväskylän taajuuksilla näkynyt muutamaan kuukauteen.

Viikonloppuna sain myös varmistuksen Galleria Foggasta: työni ovat saapuneet galleriaan perille ehjinä. En ollut ihan varma Matkahuollon suorituksesta, kun homma ei tällä kertaa sujunut kuin Strömsössä, joten kivi tippui sydämeltä. En ole yleensä ihan hirveän innokas vastaamaan myönteisesti kaikkiin yhteisnäyttelykutsuihin ja etenkään osallistumaan näyttelyihin vain muutamilla töillä (varsinkaan, jos niitä ei ole etukäteen valittu, ts. näyttelyn kokoajalla / kuraattorilla ei ole ollut omaa missiota näyttelyn kuvallisen kokonaisuuden tai teeman suhteen). Tämä ei tarkoita, että vastustaisin yhteisnäyttelyitä - parhaimmillaanhan ne voivat antaa katsojalle monimuotoisemman elämyksen kuin monet yksityisnäyttelyt - mutta minun on vaikea suhtautua niihin osallistujana. Teen harvoin teoksia erillisinä kuvina: yleensä teen ne osana näyttelykokonaisuutta, jossa kuvilla on tietty järjestys ja myös töiden koko, ripustus, valaistus ja moni muukin asia ovat harkittuja valintoja - ja ainakin toivon, että näin kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa. Totta kai teokset on tehty toimimaan myös yksittäisinä töinä ja ne myydään myös yksittäin, mutta gallerian seinälle ripustettaessa minulla on voimakas tarve saada koko tarina on paikalleen ja on vaikea katsoa vain ikäänkuin yksittäisiä lukuja kirjasta. Kontrollifriikkinä tutisen tuskasta (vertauskuvallisesti, ainakin vielä), jos en pääse päättämään miten ja mihin työt ripustetaan: vaikka minulle on sama, miten tarina tulkitaan sen jälkeen, kun olen sen päässyt kertomaan, haluan kuitenkin olla kertoja ja määrätä sen, millaisena tarina tulee ulos; pienetkin ripustuksen yksityiskohdat vaikuttavat tähän hyvin paljon.

Galleria Foggan (Pohjoisranta 8B, Helsinki, www.fogga.fi ) näyttelyn suhteen kuitenkin tein poikkeuksen ja uskaltaudun jättäytymään muiden armoille. Unelmista totta II näyttely 5.-24.3.2013 on osa valtakunnallista Naisten Pankin Businessenkeli -kampanjaa, joka lanseerataan Naistenpäivänä 8.3.2013. Osa myyntituotosta menee Naisten Pankille. Hieno idea ja hyvä kohde.

Sunnuntaina tuli kutsu myös erääseen toiseen toukokuiseen yhteisnäyttelyyn, josta enemmän, kunhan saan asiat veivattua paikalleen. Kevät on siis näyttelykimaran aikaa.

Täytyykin jatkaa kuparidokumentaatiota - reilun viikon päästä alkaa jo taidemuseon Checkpoint Leonardo -näyttelyn pystytys ja omat videot ovat vielä editoimatta...

Loop - Straight To Your Heart

Ffffriend (What? We *all* love Flowers, don’t we?)

'

Montakohan vuotta olen suunnitellut e-korttien lähetyssysteemiä ja nyt sain sen melkein puoliunessa tehtyä Kuvituksia.com-sivuille. Käykäätten sinne vain hirviömäisen hyvää ystävänpäivää toivottamaan!

Vaskenruosteyrttitarha-installaation kokoaminen edistyy hiljalleen. Hyllysysteemeistä on nyt jonkinlainen hahmotelma ja sain tilattua kymmenen metriä luonnonvaloledinauhaa kilkkeineen. (Samalla päässäni iskostui ajatus täysspektrisen luonnonvalolampun tilaamisesta työhuoneeseeni, jossa printtien katsomisesta ei tule oikein yhtään mitään nykyvalossa ja talvisin päivänvalo saattaa olla parikin päivää pois käytöstä... Kaamos.)

"Ministudio" on melkein valmiiksi rakennettu huoneeseeni ja sähköjohtokin ujutettu hankalaan paikkaan paikalleen, mutta varsinainen projekti saa silti vielä odotuttaa itseään siihen saakka, että saan pari eheää kotipäivää projektin aloittamiseen. Nyt tulevat päivät ovat silppua, mutta hyvällä tavalla: nyt torstaina (joka on jo oikeasti tänään, vaikka henkisesti minulle tässä vaiheessa vielä huomenna) on PV Lehtisen elokuvantekijätapaaminen Arktisen Upeeta -festareilla (Live Herringin vieraana) ja lauantaina Lähikuva - keskisuomalaisten elokuvatoimijoiden tapaaminen. Maanantainakin on menoa.

Mutta ehkä ensi viikon tiistaina saan sitten vihdoin käynnistettyä prosessikuvauksen. Huh. Jos ajalle antaisi vallan, se voisi taas käydä vähiin, joten ehkä parempi pitää se tiukasti suitsittuna.

Animal Collective — Today's Supernatural

[Lumen pesä / Snow's Nest. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Elämä on viime viikkojen aikana muistuttanut monimuotoisuudestaan, niin hyvässä kuin pahassa. Pysäyttäviä hetkiä, hiljaisuuteen uppoamista.

Työ on repinyt päätä moneen eri suuntaan ja henki natisee jatkuvan deadline-kierron alla, mutta siitä huolimatta luonnosvihkoon on piirtynyt ohuella lyijykynällä luonnoksia tulevasta kuvasarjasta. Mieli palaisi päästä aloittamaan sitä jo, mutta elämäntilanne ei anna mahdollisuutta vaihtaa asioiden järjestystä tälläkään kertaa. Yritän pidätellä itseäni.

---

Olisi niin aika käydä talviunille. Hereillä pysymisen taito on vähän hukassa.

Animal Collective — Today's Supernatural

Vaskenruosteyrtti-projekti on työn alla ja keittiö muuttunut pieneksi dokumentaatioministudioksi. Parhaillaan yritän raivata työhuoneeseeni sellaista pientä koloa, johon saisin ko. projektin siirrettyä, jotta ruokaakin pääsisi joskus syömään. Ei muutenkaan ole niin terveellistä sählätä noiden metallijuttujen kanssa keittiössä. Suurin osa tosin on purkissa. Yhden pienen pienen kokeilun tein ihan suoraan kuparilevylle, kun ajattelin hieman kerätä materiaaliani Checkpoint Leonardo -näyttelyn yhteydessä Jyväskylän taidemuseossa huhtikuussa pidettävään luentooni espanjanvihreästä (samaiseen näyttelyyn tuo Vaskenruosteyrtti-installaationikin menee). Nämä kuvat tästä nimenomaisesta värikokeilusta, kokeilin roueninvihreän valmistamista suolan avulla. (Ei ole varsinaisesti myrkyllistä, mutta haitallista kyllä, joten en suosittele kokeilemaan kuin siihen sopivissa tiloissa. Keittiöhän ei ole sellainen...)



Muutenkin tammikuu sujui varsin sutjakasti, kun vauhtiin pääsi. Prahan näyttelyn päivämääriksi varmistuivat 26.2.-5.4.2014 ja pääsimme myös Berliinin Galerie Pleikuun pitämään näyttelyä ja residenssiin 14.4.2014 alkaen. Ensi vuonna siis odottaa kosmopoliittielämä :) Kunhan nyt selviäisi ensin tästä täkäläisestä. Kasaantuneiden hommien purku vienee vielä hyvän aikaa päiviä ja uusia ja isojakin työprojektejakin odottaa.

Bat for Lashes — Laura

Että voi pänniä. Kerrankin olin etukäteen ajatellut laskeutuvani rattoisasti joululomalle ja keskittyväni muutaman viikon vain omiin juttuihini... Kiitos flunssan, kurkkuputken tulehduksen ja kaikkien maailman sivutautien koko joulu meni sängyn pohjalla ja vielä uusi vuosikin, eikä senkään jälkeen elämä ole ollut vielä mitenkään auvoisaa. Ei ollut todellakaan mistään pikkunuhasesta kysymys - moneen päivään en yksinkertaisesti kyennyt tekemään mitään muuta kuin nukkumaan ja joko palelemaan tai hikoilemaan. Onneksi otettiin jouluruoan kanssa vähän etulähtö, koska jouluaatosta viime viikkoon en maistanut yhtään mitään. Eikä kyllä tehnyt mitään mieli syödäkään. Onneksi sentään jouluiset maisemat olivat kaunistakin parempia ja se pieni päivittäinen valon tiraus aivan uskomaton. Jotain lohtua aina silloin, kun jaksoi avata silmänsä.

Nyt on sitten melkein normaali olotila saavutettu. Ei ehkä vielä terveyden kannalta, mutta töiden kannalta: rästissä on vino pino asioita, enkä tiedä kuinka monta viikkoa menee, ennenkuin olen kerennyt vastaamaan kaikille muutamien viikkojen aikana meilitse lähestyneille - saati sitten tekemään kaikki meiliin kertyneet työprojektit alta pois. Yritän olla ajattelematta asiaa, niin en rusennu ajatusteni alle.

Ehkä eniten harmittaa Vaskenruosteyrtti-projektini, jonka dokumentaatiokuvaus oli tarkoitus aloittaa ennen joulua - ja joka on edelleen aloittamatta. Ärsyttävää päätyä pielavetisiin ratkaisuihin tällaisten juttujen kanssa, mutta ei kai tässä auta muu kuin lopettaa ininä ja tehdä se, mikä tehtävissä on.

Sitten ensi viikolla, kun pääsen oikeasti tolpilleni. Olen päättänyt.

ps. Timpalle aukesi facebookiin taiteilijaprofiili, josta saa käydä tykkäämässä, jos haluaa pysyä ajan tasalla tulevista tapahtumista: https://www.facebook.com/tsalekivi

Joulukalenteri :) Karkit saivat odottaa tammikuista mässytystä - kiva bonus parantumisprosessille.

Sissy & The Blisters — Killing Time

Kiss. Miniprintti, 8x8cm, ed.50.

Viime viikonloppuiseen joulubasaariin ehdin tehdä myös c-kasetti- ja vinyylinostalgiapläjäyksen, printtejä ja pinssejä (Vinyl & C-Cassette Nostalgy -sarja). Pinssejä on ollut aiemminkin, mutta kun ne on olleet muiden pinssien seassa, ne ovat käytännössä hävinneet sinne. Nyt tajusin erottaa ne omaksi entiteetikseen omaan rasiaansa ja kyllä ne sitten hyvin löysivät asiakkaansakin. Myös paperiset kaffeet, kakkuset ja muut soppaset tekivät ihan hyvin kauppansa, joten pahvibistron puolellakin meni mainiosti. Olin melko varma siitä, että kun tv toitotti juuri edeltävällä viikolla virallisesti taantumasta, kalliimpia vedoksia ei liikkuisi pöydästä lainkaan, mutta ainakaan vielä uutinen ei hirveästi vaikuttanut ostajiin. Onhan tuo kahden päivän sosiaalinen maratoni aina kummallisen uuvuttava, mutta samalla raikas piriste normaalin keskelle. Myyntiäkin suurempi hienous on aina ihmisten kanssa jutteleminen - kuvista löytyneillä tarinoilla elää taas pitkään eteenpäin.

Viime aikoina olen ajautunut enemmän kuvitus- ja piirrosjuttujen pariin - tai oikeastaan ihan tietoisesti marssinut suoraan kohti. Ensi keväänä valmistuva isompi printtisarja saa taas rauhassa muhia ja sillä välin hauskuutan itseäni (ja toivottavasti jossain määrin muitakin) keskittymällä kuvitusjuttuihin. Suutarin lapsella ei vaan taaskaan ole kenkiä... Teen onnistuneita markkinointisuunnitelmia ja -kampanjoita muille, mutta omat tiedotusprojektit eivät ota onnistuakseen. Kuvituksia-sivu (www.kuvituksia.com) on kyllä paremmassa kuosissa kuin toinen portfoliosivuni (www.paivihintsanen.fi), mutta sivun ja kuvien markkinointi on kyllä jäänyt niin komeasti muun tekemisen jalkoihin, ettei mitään rajaa. Melkein hävettää, kuinka keppoisesti Monsterium/Kuvituksia facebook-sivu on saanut jäädä sijoilleen. Niistä muutamista tykkäävistä kiitollisena arvon tykkääjien kesken vuoden lopussa yhden Café-Bistro Miniprint -sarjan vedoksen ja kuukausittain pinssejä. Pitäisi varmaan tehdä oikeasti joku tykkääjien haku -kampanja, ettei tarvi tyhjille seinille kirjoitella, mutta aggressiiviset "jaa tämä kuva ja tykkää sivustamme, niin olet mukana arvonnassa" -jutut ovat vain ihan hirveitä... Tuntuu siltä, että parempi muutama aito tykkääjä aina silloin tällöin hitaasti kuin kerralla koko satsi mukatykkääjiä.

Mukavaa on se, että kiinnostusta on tullut etenkin ison veden toiselta puolen. Vielä kun jotenkin keksisi edullisen tavan postittaa tilaukset, niin asiasta voisi tullakin jotain. Jokin tuntuu olevan pielessä siinä vaiheessa, kun lähetyshinta on säännönmukaisesti korkeampi kuin tuotteen hinta... Hmph.

Café-Bistro Miniprintin annostaulu joulubasaarilla...

Joulubasaarilta...

Täytynee jatkossa panostaa kunnollisiin hintalappuihin :)

Joulua kohti. Aamuhetki sujui tänään normaalia leppoisammin, oli jopa aikaa istua kahvikupin kanssa pöydän ääreen ja tiirailla lähipuun valloittanutta tilhiparvea. Toivottavasti huomisaamusta löytyisi samanlainen hetki.

Salad - Kent

Tomato Soup With Turmeric and a Shark. (8x8cm miniprint, ed. 50. 15€)

Vielä muutama päivä pitäisi tikistää työprojektien viimeistelyyn, sitten meinaan heittäytyä pariksi päiväksi ihan vapaalle. Jo on aikakin: tietokanta-ajattelu ei aivossa oikein enää tunnu vääntyvän muotoonsa ja saatan tuijottaa monta minuuttia koodia tajuamatta mitä oikeasti katson.

Mieli tuntuu todella kaksijakoiselta, kun graafisissa tilaustöissä olen tehnyt muutaman suruaddressikuvituksen, oma tuleva vedossarja on aika synkeän puhuva ja onneton ja samalla - ehkä juuri siksi - ilmoille ryöppyää vinkeitä, kirkasvärisiä kuvituksia miniprinttien (ja tulevien pinssien) muodossa. Viimeisimpänä sarjana olen pukannut ilmoille jo viisi vuotta vääntämäni Café-Bistro Miniprint -sarjan, jonka ekat luonnokset löytyvät jo kymmenen vuoden takaa nimellä Ravintolapäivä! Nuo tussipiirroksista alkunsa saaneet työt eivät ole mitenkään teknisesti järkyttävän monimutkaisia tai syviä, että sen vuoksi aikaa niiden tekemiseen olisi kulunut viisi vuotta (mikä saattaa hyvinkin olla totuus joidenkin muiden kuvieni kohdalla), mutta melkein valmiista on yllättävän hankala saada oikeasti valmista. Aikapulaakin suurempi vaikuttaja tässä yhteydessä on varmaankin olllut vain oma aikaansaamattomuus. Paljon puhuttu puhti unohtaa käydä kylässä liian usein. Pitää ottaa se puhutteluun.

Jospa nyt pienen välivapaan terästämänä saisin Jyväskylän taidemuseon Joulubasaariin valmiiksi myös muutamia vuosia pyörittelemäni "musiikkiaiheiset" miniprintit (ja pinssit), niin alkaisin olla melkein ajantasalla todo:n ja todellisuuden kanssa. Tätä varmaan ennakoi viime yön unenikin, jossa tuotin jollekin nuorelle raskaan musiikin yhtyeelle jouluversiota Peltoniemen Hintriikan Surumarssista. Soisin kyllä, että päässäni soisi nyt joku vähän iloisempi humppa, koska alavirettä löytyy ikkunasta katsomalla muutenkin vähän liikaa.

More Like Trees - The Night

[Kuningattaren kuolema / The Death of the Queen. Pigmenttimustetuloste, 27x27cm (+marginaali), ed. 15.]

Kas, kävin Espanjassa. Madridin reissua edelsi miltei kahden viikon tauoton 24/7-työskentely ja Madridissakin joka päivä oli työpäivä, joten eilinen täysuni paluulennolla ja tämänpäiväiset pakkaus- ja inventointisessiot tuntuivat miltei lomalta vain. Illalla jollain energialla sain myös varastotilanteeni ajantasalle - huomenna voin vihdoin vastata viikon aikana tulleisiin tiedusteluihin, ja suurimpaan osaan suosiollisesti.

Madridin aurinkoiset säät ja puut lehtineen antoivat kyllä melkoisen energiapläjäyksen tämän pimeän sumun keskelle. Viikon keskittyminen aivan muuhun (kuusi työpajaa roskisvärjäyksestä; kuulumisia piakkoin Suloisia värejä -sivuilla: suloisiavareja.wordpress.com/) tyhjensi sopivasti päätä ja värjäsi sormet keltaisiksi ja vihreiksi, eikä tullikaan ollut kiinnostunut epämääräisistä nyssäköistä matkalaukuissamme. Päädyin taas itselleni räätälöityyn turismiratkaisuun: Pradon sijaan päädyin sen taakse, uskomattoman kauniiseen kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa vingutin kameraani ja sauhutin kynääni muutamia tunteja. Kuvamateriaalia sielulle ja jotain myös tuleviin artsuiluihin.

Kaikessa upeudessaan Madrid näytti myös kääntöpuoltaan ja paikallisten kanssa jutellessa sai käsityksen siitä, kuinka tukalalta monen tilanne maassa näyttää. Hotellimme sijaitsi parlamenttitalon lähellä, joten todistimme melkein livenä yleislakkopäivän mielenosoitusta. "Melkein" siksi, että seurasimme mielenosoitusta televisiosta ja kuulimme parvekkeelta mielenosoituksen ääniä, mutta kun katsoimme kadulle, näkyvissä oli vain leppoisaa keskiviikkoiltaa viettäviä nauravia ihmisiä. Tosin, koska asuimme niin lähellä parlamenttia, kadullamme oli jonkin aikaa ihan oma poliisibarrikadi, ja koska pidimme suurimman osan työpajoista vilkkaimman mielenosoitusalueen toisella puolella, poliisien ja barrikadien näkeminen kuului jokapäiväiseen arkeen. Työpajoihin osallistuvien ja muiden uusien tuttavuuksiemme kanssa jutellessa sai nopeasti käsityksen siitä, kuinka kattava ja epätoivoinen työttömyystilanne on ja kuinka tiukassa raossa monien ihmisten elämä on. Jos opiskelijat käyvät muotoilukoulua kahdessa tai kolmessa vuorossa ja opettajan päivä saattaa kestää aamuvarhaisesta kymmeneen saakka illalla, jotenkin oma elämänrytmi kaikkine kiireineen ja tilapuutteineenkin tuntuu kummallisen leppoisalta ja väljältä.