maanantaina, toukokuuta 13, 2013

DJ Shadow & Terry Reid — Listen

Kuningattaren syntymä - The Birth of The Queen, 2013.

Galleria Dixin näyttely (Uudenmaankatu 19, Helsinki) on avattu ja avoinna 30.5. saakka; Timo Sälekiven teoksia päägalleriassa ja mulla pieni näyttely Studiossa. Näyttely on auki ti-pe 11-17 aekä la ja su 12-16. FB-tapahtuma

---

Huolimatta siitä, että oma näyttelyni on varsin pieni, se oli suuritöisin pitkään aikaan. Tai sisältää töitä, joita olen yrittänyt tahkota jo useampia vuosia, mutta en ole onnistunut saamaan valmiiksi - ja nyt sain ne vihdoin rutistettua ulos itsestäni. Näyttelyn "pääteos" Kuningattaren syntymä on varmaan pisimmän aikaa valmisteilla ollut teokseni. Ensimmäiset luonnokset (ja versiot - jotka eivät kuitenkaan valmistuneet loppuun saakka) siitä tein vielä Tampereella opiskellessani vuosituhannen vaihteessa. Kun 2007 valmistelin ensimmäistä kuvanäyttelyäni Galleria Harmoniaan, kaivoin vanhat luonnokset esiin ja yritin  jatkaa tämän tekemistä - mutta kesken jäi. Tuon projektin jäljiltä erilaisia versioita oli jo muutama kymmenen, jotkut hyvinkin lähellä, mutta silti se jokin puuttui.

Viime vuonna suunnittelin Seitsemän seireenin suru -sarjaa ja sen rinnakkaissarjaa, josta valmistui vain ensin mainittu. Työstin tätä työtä monta viikkoa, mutta se ei vain tullut. Koevedokset olivat jo hyvin lähellä, mutta silti liian kaukana siitä, mitä halusin saada näkyviin. Sen sijaan tämän työn pohjalta syntyi sen rinnakkaisteos, tummasävyinen Kuningattaren kuolema, joka on esillä myös Dixin näyttelyssä parhaillaan.

Kuva ei van jättänyt rauhaan. Jatkoin sen luonnostelua ja muokkaamista pienissä erin koko viime vuoden loppupuolen ja vihdoin alkuvuonna, talven pimeyden keskellä, kupariyrttejäni taidemuseolle istuttaessa, sain sen lopullisen oivalluksen siitä, mitä kuvalle piti tehdä. Oli jotenkin harvinaisen juhlallinen hetki kuitata teos valmistuneeksi signeerauksella niin pitkän väännön jälkeen.

Naishahmot kukkakruunut tai kasvikruunut päässään ovat niin kliseistä kuvastoa, että teoksen valmistumissaaga kuulostaa ehkä kuvaan ja kuva-aiheeseen nähden epäsuhtaiselta. Nyt kun katson varhaisempia versioita viime vuodelta ja viiden vuoden takaakin, muutos ulkopuolisen silmin on ehkä hädin tuskin havaittavissa, mutta joskus "se jokin" piilee niissä hiuksen hienoissa eroissa, pienissä valinnoissa, sävyjen tarkassa säätämisessä. Itselleni kysymys on ennen muuta siitä, että olen saavuttanut sen, mitä ajoin takaa ja kuva on nyt sellainen kuin sen pitikin olla, huolimatta siitä, että kliseisessä kuvastossa pyörinkin.

Kevyt olo.

Ei kommentteja: