lauantaina, maaliskuuta 30, 2013
Depeche Mode - Heaven
[Tyyni keskipäivä / Still Noon. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]
Päätä halkoneen migreenin jälkeen ajatus blineistä iltaruokana tuntuu jälleen ajattelemisen arvoiselta. Muuta en ole vähään aikaan ehtinyt ajattelemaankaan, varsinkaan tänään, kun pienikin liike pään sisällä on muistuttanut kipureseptoreiden olemassaolosta. Kun aamulla oli ihan pakko mennä keittiön ikkunaan tuijottamaan värikästä kuumailmapalloa, joka ajelehti kirkkaansinisen taivaan poikki. Nyt päänsärky on kaikonnut muistoksi takaraivon perukoille, mutta sen verran varon vielä, että yritän pysyä irti monitorin äärestä loppupäivän.
Viikontakainen vierailu Turussa (Cirque Soleilia ja Värjärikillan vuosikokouksessa pistäytyminen) piristi ja junamatkalla intouduin suunnittelemaan muutamia linokaiverruksia - joiden toteuttaminen oikeasti onkin sitten ihan eri juttu. Jotenkin kuitenkin tuntui avartavalta vaihteeksi miettiä kuviakin uudella tavalla; peilikuva on aina jotenkin haastavampi päässä. Ja nyt, kun koneesta pitää irrottautua, pitäisikö ottaa kaiverrin käteen?
Tässähän se pääsiäinen mukavasti menee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti