Sunnuntai, kaksi päivää jäljellä / Sunday, two days to go

Sanaton kyyneltäjä, The Silent Artisan of the Tears
2016, pigmenttimustevedos / pigment ink print, 27x27cm +marg.

Vedostelen, lakkaan, vedostelen, lakkaan, signeeraan, vedostelen, lakkaan...

Jollakin kummallisen rauhallisella tavalla asiat vain soljuvat eteenpäin. Taustalla lienee tieto (vai tunne?) siitä, että kaikki varsinainen luova työ on tehty, jäljellä on loppuun vieminen. Loppuaika menee omalla painollaan. Nyt pitää osata vain ajoittaa ja organisoida, että kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen oikeina ajankohtina, ja miettiä logistiikkakuviot kuntoon. Kuten: vaneritöihin ripustusreiät ehtii porata vielä galleriassakin, mutta lakkaa niihin ei voi enää siellä lätkiä. (Vai voiko?)

En luota päähäni enää. Pöydälläni on monimutkainen paperilappujen armeija: pinkit muistilaput akuuteille, kirkkaanvihreät seuraavaksi tärkeille, keltaiset sellaisille, jotka pitää saada tehtyä ennen ripustuksen alkua, mutta mieluummin kuitenkin vielä tämän päivän puolella, ja harmaat niille, jotka voi tehdä sitten joskus. Olen jo moneen kertaan tiukasti päättänyt, että ruokataukoa lukuunottamatta en sitten käytä aikaani muuhun. Pinkkejä muistilappuja on kaksikymmentä, kirkkaanvihreitä myös, keltaisia viisitoista ja harmaita neljä. Blogiin kirjoittaminen ei kuulu niistä yhteenkään.

Prosessi jatkuu kapinamielellä siis. :)

---

Printing, brushing lacquer, printing, brushing lacquer, signing, printing, brushing lacquer...

In some very tranquil way things just go forward. Maybe it's the knowledge (or feeling?) about the fact, that all the creative work has been done, it's only the finishing left. The rest of the time will go in its own. Now I just have to know how to time and organize, so every little piece will find its place in just a right time. Like: I can still drill the wall hanging holes to the plywood works when I'm at the gallery, but I can't really use any lacquer there anymore. (Or can I?)

I don't trust my head anymore. There's a complex army of post-it notes on my desk: pink ones for acute jobs, bright green ones for things to come next, yellow ones for those that has to be finished before the exhibition set up starts - still rather during today, and the grey ones to those jobs, that can wait until I have time. For several times now I have firmly decided not to use my time to anything else, except for a short lunch break. There are twenty pink notes, and as many bright green, fifteen yellow ones and four grey ones. Writing my blog isn't mentioned in any of those.

So, off I go with this rebellious mind. :)