Taiteilijatapaaminen 4.2.17 / Artist Meeting Feb 4, 17

Tässä samalla, kun pakkaan laukkuani Raahen näyttelynpurkureissua varten, mainostan ensi lauantain taiteilijatapaamista Galleria Ratamossa.

---

At the same time as I'm packing my luggage for the exhibition trip to Raahe - this time to take it all from the walls - I'm advertising my artist meeting at the Gallery Ratamo on next Saturday!



Taiteilijatapaaminen / Artist Meeting
4.2.2017 klo/at 13
Galleria Ratamo
Veturitallintie 6, Jyväskylä
Vapaa pääsy / Free entrance

facebook.com/events/1500570289953303

Tervetuloa taiteilijatapaamiseen, jossa kerron Kyyneltarha-projektistani ja esittelen näyttelyn. Kahvi- ja teetarjoilu. Tervetuloa yksin tai ystävien kanssa, tai vaikka isommankin köörin kera!

Welcome to my artist meeting, in which I tell about my Garden of Tears project and about my exhibition on the theme. There will be also coffee and tee served. Feel free to come alone, or with your friends or even with a bigger posse. The talk will be in Finnish, but I can also speak in English, if needed.

Kuvakauppiaan päivä / Illustration-Shop Keeper's Day

society6.com/paivihintsanen

Society6-sivusto uudisti jo viime vuoden puolella systeemiään, mutten ole ehtinyt reagoida mihinkään ennenkuin nyt. (Nytkään en ehtisi, mutta pää ei kykene mihinkään ajattelua vaativaan työhön). Niinpä olen eilisillan ja aamupäivän pistänyt kategorioita ja hakusanoja uusiksi kaikissa kolmessa Society6-kaupassani. Valmiina ovat society6.com/kuvituksia (jossa myyn jatkossa Monsterium-maailmani ulkopuolisia kuvituksiani, mutta jossa vielä tällä hetkellä on vain Knitting with Attitude! -kuvia) ja society6.com/coloria (esillä väriaiheisia juttuja, ja jonka tuotto menee Coloria-projektieni ylläpitoon ja muihin värijuttuihin). Pahasti kesken on vielä ensimmäinen kauppani osoitteessa society6.com/paivihintsanen, johon jatkossa yritän keskittää lähinnä kaikki Monsterium-universumiin sijoittuvat vinksahtaneet kuvitukseni. Ilahduttavaa tuotekehittelyäkin siinä samalla: hupparit poistan (omaehtoisesti) kaikista kaupoista, mutta tilalle tulee vihkoja ja kylppärin mattoja, muun ohessa.

Elän muutenkin kuvituksellisesti jännittävää aikaa. Tässä tammikuun aikana olen saanut vihiä kahdesta kuvituksiin liittyvästä projektista, joista vielä en voi puhua mitään. Katsotaan nyt, miten käy. Toiseen piti lähettää hakemus ja toiseen sain suoran kutsun, ja pää vielä arpoo, mihin kaikkeen uskaltaa lähteä, ettei ajasta taas tule estejuoksua.

society6.com/kuvituksia

The Society6 site renewed itself already last year, but I haven't got time to react in anything until now. (Well, I wouldn't really have any time now either, but my brain just don't have it in to make any thought processing right now.) So, I started yesterday evening and continued through the whole morning to renew my categories and keywords in all my three Society6 stores. The finished ones are society6.com/kuvituksia (in which I will later sell my illustrations outside Monsterium world, but which still contains only Knitting with Attitude! project illustrations) and society6.com/coloria (which shows colour themed remakes of old colour systems, and the profit of which I will spend on maintenance of my Coloria page and other colour projects). I still have a lot to do with my first store at society6.com/paivihintsanen, in which I'm now concentrating my cartoony Monsterium universum illustrations, which - most of them - are a bit odd and off. I'm delighted to make some product editions too: I will remove all hoodies (my choice) from all my stores, but instead there will be for example note books and bath mats to offer.

Right now I'm living quite exciting times, illustrationwise. During January I've found out about two illustration-related projects, of which I really can't talk anything about yet. Let's see what happens. I had to apply to another one, but I was invited to another one, and my head is stil spinning with this all - I try to avoid making time a steeplechase course again.

society6.com/coloria

Mitä kuka missä? / Who What Where?

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 17. 01ta 2017 klo 5.45 PST

Nukuin Ratamon avajaispäivän jälkeen kokonaisen päivän. Olisi nukuttanut enemmänkin, mutta sitten siirryin tuijottamaan apaattisena Netflixiä. Urakan jälkeen on ollut aivan irrallinen olo - paikan ja ajan taju on melkeinpä hämärtynyt, enkä ole ehkä aamuisin herätessäni ollut ihan varma, kuka olen ja missä. Tai aamuisin ja aamuisin - puolilta päivin paremminkin. Tuntuu, ettei mikään uni riitä.

Viime viikolla sain sentään tehtyä muutamia kertyneitä rästihommia alta pois, pakkailin ja lähettelin tilauksia ja onnistuin jotenkin väsyttämään vasemman käteni niin, että se on viimeiset viisi päivää vain roikkunut mukana ja ollut niin kipeä, etten ole saanut nukutuksi kunnolla. Onneksi se kipeytyi vasta nyt, eikä näyttelyn valmistelujen aikana. Olen oikeakätinen, mutta hämmentävän paljon tuota vasentakin kättä jokapäiväisissä toimissaan käyttää. Nyt kun käsi on alkanut palautua normaaliksi, alkaa energiatasokin hiljalleen palautua vähän ylemmälle tasolle.

Eilen sain vihdoin asennettua kuukauden nurkassa odottaneen Wacomin uuden piirustuspöydän koneelleni. Aamu meni etsiessä syytä, miksi se ei toiminut langattomana ja miksi painosensitiivisyys katosi yön aikana, ja mihin oli koko Wacomin asetukset-ikkuna kadonnut (muistiinpanona itselle: käy käynnistämässä ajuri palveluista, kun se itsekseen hörvähtää pois päältä). Seuraavaksi pitäisi selvittää, miksi tabletissa en saa kytkettyä Instagramia Twitteriin (tuntematon virhe). Ja mikä laserprintterissä mättää (joka toisen paperin kohdalla ilmoittaa, ettei laite ole kytkettynä). Ja kaikenlaista muuta, joka olisi teinielämässäni kuulostanut ihanalta scifiltä, mutta mikä nyt lähinnä ärsyttää.

Mutta ehkä nyt piirustelen hetken kaikenlaista päämäärätöntä Wacomillani, kun se tällä hetkellä toimii. Palaan oikeaan arkeen sitten vähän myöhemmin.

---

After the vernissage day at the Ratamo Gallery I slept through the whole day. I would have slept even more, but I just moved to sit on the sofa to watch Netflix with an empty mind. After having all the work done for the exhibition I've felt really odd - sometimes I've almost lost the sense of the time and place, and in the morning when I've woken up, I've not always been quite sure, who I am and where I am. ...'Mornings' - maybe rather at noon. I feel that there's not enough sleep in the world for me.

Last week I finished some projects that had waited for a while, I packed and sent my artwork orders around and I somehow managed to hurt my left hand in a way, that for the last five days it has just hanged attached to me, and it has been so sore, that I haven't been able to sleep well enough. Luckily it happened only now, and not while I was making exhibition preparations. I'm right-handed, but I'm quite baffled about noticing how much I really need my left hand in everyday stuff. Now, when my hand starts to feel normal again, I start to get my energy levels back to normal.

Yesterday I finally installed the new Wacom drawing tablet. This morning I spent a few hours wondering why the wireless connection didn't work and why the pressure sensitivity vanished during the night, and where did the whole settings window vanish (note to self: go to services and restart the driver, when it just stops by itself). The next thing I should take a look upon is the reason why I can't connect my Instagram to Twitter anymore (unknown error). And what is wrong with my laser printer (it announces not to be online, but with every other paper only). And all kinds of other stuff that had been wonderful scifi stuff when I was a teenager, but which just annoys right now.

But maybe now it's the perfect time to just doodle with my Wacom, while it actually works right now. I will return to my everyday life a bit later.

Sunnuntai, kaksi päivää jäljellä / Sunday, two days to go

Sanaton kyyneltäjä, The Silent Artisan of the Tears
2016, pigmenttimustevedos / pigment ink print, 27x27cm +marg.

Vedostelen, lakkaan, vedostelen, lakkaan, signeeraan, vedostelen, lakkaan...

Jollakin kummallisen rauhallisella tavalla asiat vain soljuvat eteenpäin. Taustalla lienee tieto (vai tunne?) siitä, että kaikki varsinainen luova työ on tehty, jäljellä on loppuun vieminen. Loppuaika menee omalla painollaan. Nyt pitää osata vain ajoittaa ja organisoida, että kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen oikeina ajankohtina, ja miettiä logistiikkakuviot kuntoon. Kuten: vaneritöihin ripustusreiät ehtii porata vielä galleriassakin, mutta lakkaa niihin ei voi enää siellä lätkiä. (Vai voiko?)

En luota päähäni enää. Pöydälläni on monimutkainen paperilappujen armeija: pinkit muistilaput akuuteille, kirkkaanvihreät seuraavaksi tärkeille, keltaiset sellaisille, jotka pitää saada tehtyä ennen ripustuksen alkua, mutta mieluummin kuitenkin vielä tämän päivän puolella, ja harmaat niille, jotka voi tehdä sitten joskus. Olen jo moneen kertaan tiukasti päättänyt, että ruokataukoa lukuunottamatta en sitten käytä aikaani muuhun. Pinkkejä muistilappuja on kaksikymmentä, kirkkaanvihreitä myös, keltaisia viisitoista ja harmaita neljä. Blogiin kirjoittaminen ei kuulu niistä yhteenkään.

Prosessi jatkuu kapinamielellä siis. :)

---

Printing, brushing lacquer, printing, brushing lacquer, signing, printing, brushing lacquer...

In some very tranquil way things just go forward. Maybe it's the knowledge (or feeling?) about the fact, that all the creative work has been done, it's only the finishing left. The rest of the time will go in its own. Now I just have to know how to time and organize, so every little piece will find its place in just a right time. Like: I can still drill the wall hanging holes to the plywood works when I'm at the gallery, but I can't really use any lacquer there anymore. (Or can I?)

I don't trust my head anymore. There's a complex army of post-it notes on my desk: pink ones for acute jobs, bright green ones for things to come next, yellow ones for those that has to be finished before the exhibition set up starts - still rather during today, and the grey ones to those jobs, that can wait until I have time. For several times now I have firmly decided not to use my time to anything else, except for a short lunch break. There are twenty pink notes, and as many bright green, fifteen yellow ones and four grey ones. Writing my blog isn't mentioned in any of those.

So, off I go with this rebellious mind. :)

Voiton puolella / Getting there...

Some say that I'm too pedantic with all details. Who - me? #kyyneltarha #thediaryofateargardener #gardenoftears #galleriaratamo #exhibitioncomingsoon #inprocess #inmaking #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #printmaking #grafiikka #taidegrafiikka #itsallindetails #tears #näyttelytulossa #artistlife #workdiary #workingday #painstaking #magnifiederrors #artistinwork

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 6. 01ta 2017 klo 4.28 PST

Tänään koko päivä koevedoksia, ja sitten varsinaisia. Ensimmäiset työt ovat jo kehystämössä ja tämän päivän viisi - Vartteet-sarjan - vien huomenna aamupäivällä. Signeeraaminenkin pitää varmaan jättää huomiseen: jos vaikka tänään ehtisin Kyynelpuutarhurin päiväkirjan merkintöjen ensimmäiset vedokset ottaa, niin ehtisin nekin kiikuttaa kehystäjälle ennen avajaisia. Kehystäjän kanssa jo puhuinkin, että vielä maanantaina saatan viedä sinne pari työtä, jos hän mitenkään pystyisi kehystämään niitä vuorokaudessa. Onnistuuhan se, kuulemma. Sitä en tiedä, onnistuuko minulta niiden muutaman työn viimeistely. Olen taas jättänyt vaikeimmat viimeiseksi.

Huomenna ohjelmassa siis signeeraus ja sitten kehystämö, sitten vaihteeksi vielä lakkaamista ja maalaamista ja Kyynelpuu-teossarjan muuta viimeistelyä, ja vasta sitten aion käydä vaikeimpien vedosten kimppuun. Ne ovat niin turhauttavan aikaa vieviä, että tiedän jo nyt, että kun työhön käyn, ei mitään muuta ole olemassa ennen projektin loppua.

Mutta tänään uskalsin jo ajatella vähän eteenpäinkin. Aikataulu on tuntunut niin kiduttavan tiukalta, että minkään tulevan miettiminen on tuntunut anteeksiantamattomalta syrjähypyltä ja huteran projektin horjuttamiselta. Mielessä on käynyt niinkin arkisia asioita kuin eteisen seinän maalaaminen ja kylpyhuoneen uusien pyyhekoukkujen laittaminen. Ja kun kevät on kaikin puolin hiljaisempi kuin viime vuosi, jospa sitä saisi kaikki projektikasansakin siivottua.

Toiveajattelua ehkä, mutta ainakin itselle tuli hyvä olo siitä huomiosta, että elämä on edelleen siellä, jossain, odottamassa.


Today I've made first proof prints, then the final ones - the whole day. The first prints are already at the frame shop, and the five I made today - 'Grafts' series - I'll take to the frame shop tomorrow morning. I probably should leave signing process also for tomorrow: if I only could take the first prints of the series 'Notes from the Diary of a Tear Gardener', I just might get them framed before the opening... I've already discussed with my framer about the chance to bring the last prints there on Monday, which leaves him only one day to frame them all. Can be done. If I only can finish those few. I've left the hard ones last, again.

So, tomorrow I'll start with signing and then going to the frame shop, and then some painting and lacquering for a change, and making the final touches on the 'Tree of Tears' entity, and only after then I can get to those difficult ones. They are so frustratingly time consuming, that I know already, that when I'll begin the process, nothing can come between me and those works before the project is over.

But today I had some courage to look a bit further in my life. The schedule with this exhibition has been so torturously tight, that thinking about anything else has been like inexcusable act of infidelity and unsettling the project already fragile. I've started thinking things like painting the hallway wall and adding some new towel hooks in the bathroom. And as this spring will be much quieter than the last year was, maybe I could also get to clean all those project piles allover the apartment.

Wishful thinking maybe, but somehow I've got this warm and fuzzy feeling about the observation, that the life is still there somewhere, waiting.

Vihdoin / At Last

I"m just about to sign the first print of the edition of 30 of 'The Artisan of the Tears of Grief'. It's also the very first print I'm signing this year / the first 2017 print. After signing I'll be taking a walk to the frame shop - in frisk -17°C winter day. #artistlife #workdiary #workingday #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #kyyneltarha #thediaryofateargardener #gardenoftears #galleriaratamo #exhibitioncomingsoon #inprocess #inmaking #thetearartisans #kyyneltäjät #prints #pigmentinkprint #pigmentinkprints #illustration #tears #tearsofgrief #portraits #finnishart #finnishartist #kuvataide #grafiikka #näyttelytulossa #näyttely

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 4. 01ta 2017 klo 0.03 PST

Vihdoinkin pääsen tänään viemään muutaman uuden työn kehystämöön. Kaikki kehystettäväksi tarkoitetut eivät ehdi samaan satsiin - enkä ole edelleenkään varma, ehtivätkö kaikki viimeistelyn alla olevat työt kehystettäväksi, tai edes valmiiksi, mutta toivo jonkinlaisen kokonaisuuden saamisesta näyttelyyn alkaa ottaa varmemmaan otteen. Siksi tänään heräsin pitkästä aikaa suorastaan euforisen iloisena, kun jonkinlainen iso, hahmoton epävarmuuden pilvi oli hävinnyt silmäkulmasta. Mutta hetki sitten sain taas ikäviä uutisia ja tunnelma muuttui vastakohdakseen. Kyyneltarha-näyttelyn ja kaikenlaisia kyyneliä kasvattavan Kyynelpuun tekeminen tuntuu liiankin todelliselta analogialta elämälleni ja sille, mitä tapahtuu ympärilläni. Koko viime vuosi oli samanlaista äärimmäisen jyrkkää ja alati tihenevää aaltoliikettä ylhäältä alas ja jälleen vähän ylöspäin, tosin huiput madaltuivat vuoden loppua kohti. Haluan uskoa, että tämän päivän tunnerakennelma on vain viime vuoden lyhyt kaiku. Ja ehkä olen jo oppinut kiinnittämään turvavyöni niin, että varmasti pysyn kyydissä elämässäni.

--

At last I'm about to take my new prints to the frame shop. All the prints I have planned to frame can't make it this time - and I'm not even sure, if I'll have them framed at all, or even finished, but a Hope of getting some kind of entity finished is getting more stronger. That is why this morning I woke up euphorically joyful, after somekind of large, amorphous cloud of uncertainty had vanished upon me. But just a few moments ago I heard bad news again, and it all turned opposite again. Making the Garden of Tears exhibition and the Tree of Tears growing all kinds of tears feels a bit too real analogy of my life and of everything happening around me. The whole last year was same kind of extremely steep and continuously densening movement up and down, though the peeks got lower towards the end of the yar. I want to believe that the structure of today's feelings is just an echo from what was going on last year. And maybe I've learned to tighten my safety belt enough well to keep me onboard in my life.