Kävimme eilen purkamassa Plankko-näyttelyn Höyry-galleriasta. Otin seinältä omat Kyynelpuun oksat -sarjan työni kotiin vietäväksi ja siinä samalla vein alakerran Emalipuu-kauppaan kortteja samaisista teoksista. Kerrassaan huono ajoitus, mutta tällä kertaa meni näin.
Näyttelystä meni muutama sarjan vedos kaupaksikin, joten siltä osin ei tarvitse enää arvailla kynsiä purren, miten käy. Uusien kuvasarjojen kanssa saa aina vähän jännittää, ovatko ne sellaisia, että löytävät ottajansa vai jäävätkö varastoon ikuisiksi ajoiksi. En tietenkään tee vedoksiani vain myyntiä ajatellen, vaan lähinnä ihan vain tekemisen tarpeesta ja päähäni tulvivat ideoiden pakottamana, mutta siinä vaiheessa, kun kuvat ovat valmiina, en niiden soisi jäävän nurkkaankaan pölyttymään. Etenkin tällaisina talouden takapakkiaikoina uusien vedossarjojen tekeminen on aika iso lovi kukkaron seteliosastossa. Uusien sarjojen ensimmäisiin vedoksiin satsaa enemmän taloudellisesti kuin sitten sitä seuraaviin (ne saavat niskoilleen myös kaikki koevedoksiin menevien paperien ja musteiden kulut), joten sarjojen ensimmäiset myynnit myös yleensä palauttavat tasamaalle taloudellisesta kuopasta, johon niiden tekeminen vähäksi aikaa aina pakottaa.
Tällä kertaa vastaanotto ehkä jännitti normaalia enemmän, koska tekeminen oli itselleni vähän poikkeuksellista harhailua, ja ajauduin matkalla niin kauaksi ensimmäisestä (ja vuosia päässäni odottaneesta) visuaalisesta hahmotelmastani.
Kuvasarjaa tehdessäni mielessäni oli alunperin japanilaiset kirsikkapuiden oksia esittävät puupiirrokset, joiden yksinkertaisuutta, herkkiä värejä ja pelkistettyjä asetelmia halusin toistaa. Alussa kaikkien kuvien taustalla oli miltei väritön valkoinen paperi, jolla oli vain muutama hyvin ohut vesiväriläiskämäinen, tuskin paperin pinnasta erottuva kuvio. Mutta tuntui, että kuvaan vain etsiytyi miltei pakolla sitä rouheampaa pintaa - roisketta ja raavintaa - ja lopulta suoraksi viitteeksi japanilaiseen puupiirrokseen jäi vain kuva-alan mittasuhde, jonka lainasin jostakin satunnaisesta vanhasta puupiirroksesta. Ehkä jotain muitakin jälkiä on kuitenkin jäänyt vihjeeksi: useampikin katsoja on jo kommentoinut minulle, että Surunkyyneleet-teoksesta tulee mieleen "se kuuluisa aaltokuva" (tarkoittaen todennäköisesti Katsushika Hokusain "Kanagawan suuri aalto" -työtä) ja yksi kommentoija kuvasi, että töissäni "japanilaisuus kohtaa Kalevalan. Ja Kalevala voittaa." Toden totta, siltähän sen näyttää!
--
Loppuviikosta on tarkoitus viedä koko kuvasarja kehystettäväksi Habitarea varten. Kuvatuksi sitä en ole edelleenkään saanut. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni.
---
Yesterday we went to pack the works from the Plankko exhibition, which ended on the last day of July. I picked my 'Branches of the Tree of Tears' series prints off the wall and then brought some postcards of the series to the downstairs Emalipuu shop. How bad timing is that? The worst ever, but this time I couldn't help it.
I also sold some prints from the exhibition, and I don't have to bite my nails anymore wondering if they will sell. It's like that with new series every time: you just wait anxiously to know, if they are the kind that people will pick and take home, or if they are the kind that stays at the closet forever. I don't make my prints just the sales in mind, of course, but because I need to and those ideas filling my head make me to make these pictures, but at that point, when the pictures are finished, I wouldn't like them to be forgotten. Because of these low income times, making a new series is quite a big challenge financially. Those first prints of a new series carry always also the weight of all the test prints (the cost of papers and inks), so the first sales of the prints always help to rise back to the normal situation...
This time I was more nervous than in average about how the new works would be perceived... because somehow I just ended 'wandering around' - not very usual for me - I somehow lost the clear visual image I had had in my head for years and ended up doing something completely different.
As I started making the print series I got some inspiration from the Japanese wood block prints depicting cherry tree branches; I admired the simplicity, sensitive hues and plain layouts I wanted to replicate. When I started almost all images had a near white background with only a few very thin aquarelle-like layers of colour, hardly noticeable. But I just felt, that somehow the rough surface just wanted to be there - splashes and scratches - and finally the only direct lead to a Japanese wood block print was the proportion of the paper which I found in some old woo dblock print. But maybe there is still something else hinting about the Japanese influence too: many of the viewers have commented that when they see my 'Tears of Sorrow', it reminds them from the 'famous wave picture' (which I guess means the 'Great Wave of Kanagawa' by Katsushika Hokusai). One comment was that in my works 'the Japanese art meets Kalevala' (which is the Finnish national epic) - and that 'the Kalevala wins.' And yes - that is absolutely how the prints look!
---
I should take the series to be framed for Habitare at the end of this week. I still haven't been able to take proper photos. I should... Soon.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti