Reiluun viikkoon ei ole toiminut pää, ja nyt kun jotenkin yrittää päästä uudelleen työn syrjään kiinni, ensin ei toimi kone ja sitten sähköpostiserverillä on jotain häikkää. Toivon, että viestit ovat kuitenkin säilyneet ja tulevat ajallaan. (Ja miten taas sattuikaan juuri sinä päivänä, kun toimiva sähköposti olisi ollut erityisen tärkeä tulevan palkanjuoksun kannalta...)
Viime päivien aikana olen tehnyt sitä, mihin pää on pystynyt: siivonnut komeroita. Heittänyt monta säkillistä tavaraa pois, roskikseen, paperinkeräykseen ja kirpparille. Sain vihdoin paperileikkurini tason tyhjäksi: se oli hautautunut vedospaperipakettien alle. Niille raivasin oman hyllyn komerosta. Paklasin seinästä pienet murtumat (joskin nyt ne näyttävät siltä, että tarvitsevat enemmän korjausta kuin mitä ennen "korjausoperaatiotani", en ole mikään remonttireiska). Olen pessyt useita koneellisia pyykkejä joka päivä.
Eilen istuin muutaman tunnin parvekkeella vain ihaillen yhtäaikaista tummaa taivasta ja auringonpaistetta ja timanttisena satavaa vettä. Kevät alkaa tuoksua.
---
My head hasn't been working for over a week now, and now that I'm finally trying to get to work again, first my computer is not working and then there are some problems in my email server. I just hope that those messages have not been deleted forever but they will arrive just later. (And why, again, this happened on a very day when functioning email would just be especially important because of my future months' income.
During the last days I have done what I have managed: I have been cleaning the closets. I have tossed several bags stuff away, to trash, paper trash and to flea markets. I finally got my paper cutting machine board emptied. It was filled with stacks of my printing papers, which now have a good space in my closet shelf. I spackled the small cracks on the wall (although now they are even worse than before my fixing operation, I'm really not any handyman). I have done the laundry several times every day.
Yesterday I sat at the balcony for a few hours quietly, just admiring the simultaneous dark sky and sunshine, and watching the rain come down like small diamonds. The scent of spring is starting to be around.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti