Dan Sartain - Pass It On

Ihmisiä saaressa. 2014, pigmenttimustevedos, 27x27cm +reunat. // People on Island. 2014, pigment ink print, 27x27cm +margin.

Mietiskelin tuossa nykyretoriikkaa: miten ihmeessä mikään ei ole kenellekään enää vaikeaa, vaan haastavaa? Jotenkin tuntuu, että tämä uuspositiivinen ajattelu kerryttää vain kuonaa aivoihin, kun vaikea-sanan käyttöä kierretään kaiken maailman kiertoilmauksin. "Haastavuus" kyllä sisältää jonkinlaisen vireen siitä, että asia tulee kyllä hoidettua, vaikka suorittaminen onkin esterataa, mutta samalla jonkinlaisen ajatuksen siitä, että mutkia ei saa oikoa eikä periksi antaa tippaakaan - koska ei ole vaikeaa, vain pikkaisen haastavaa. (Ehkä olen tätä aiemminkin jo täällä mietiskellyt, tuntuu niin tutulta ajatukselta).

Joka tapauksessa, viime viikot on olleet oikeasti sekä haastavia että aivan umpirehellisesti vaikeita, kun mikään ei meinaa onnistua kerralla. Koneiden ja laitteiden rikkoutumiset sikseen (standardiasetus) - eniten rassaa se, että kun luulee hoitavansa jonkun asian, se ei kuitenkaan tule hoidetuksi. Ajanvaraukset tai majoitusvaraukset eivät pidä, jo sovitut päivämäärät muuttuvat (mikä aiheuttaa lumipallomaisen muutosefektiin kymmeniin muihin sovittuihin asioihin), tilatut materiaalit eivät tule silloin, kun on luvattu... Pieniä, kevyitäkin asioita, mutta kun ne kasaa yhteen, niin saa melko painavan pinon. Sopeutumiskykykin loppuu jossain vaiheessa, jos päivät täyttyvät jo hoidettujen asioiden uudelleen hoitamisesta - ja kun aika menee siihen "jatkuvaan sopeutumiseen", teosten tekemiselle varattu aika häviää taas johonkin muualle. 

Viimeisimpänä kiittelen omaa tyhmyyttäni: tiesin, että maaliskuun ja huhtikuun vaiheesta tulee rankka ja kiireinen, joten tein hyvissä ajoin suunnitelman siitä, miten ripustan teokset Galerie Pleikuun (Berliiniin): kehystämättömät työt hieman irti seinästä naulojen ja magneettien avulla. Aiemmin olin suunnitellut ripustusta neulojen kanssa, mutta kun huomasin, että voimakkaiden neodym-magneettien hinnat on nykyään aika edulliset, iloitsin jo, ettei tarvitse tehdä reikiä papereihin. Kunnes tajusin, ettei lentokoneeseen saa viedä magneetteja - edes pieniä, jos ne on noita neodymeja. Onneksi tässä on vielä vähän aikaa miettiä.

Vastapainoksi olen kuljeskellut ympäriinsä ja etsinyt sopivaa puuta kuvattavaksi projektiani varten. Ei ole vielä ihan juuri sitä nimenomaista etsimääni yksilöä tullut vastaan, mutta jostain syystä se ei tunnu yhtään haastavalta eikä yhtään vaikealta - valokuvausreissujen sivutuotteina on syntynyt muita hienoja kuvallisia löytöjä.

--

I just wondered about word use: how an earth nothing is difficult any more, but challenging? Somehow I feel, that this neo-positive way of thinking just collects some scum into one's brain, when the word 'difficult' is being avoided and instead all possible euphemisms are used. 'Challenging' holds a thought, that the project will be finished, even though the process is full of obstacles, but it also includes some kind of demand, that you can't take shortcuts or give up, even just a bit - because it's not difficult, just challenging. (Maybe I have thought about this here earlier, sounds so familiar thought.)

Anyway, last few weeks have been both challenging and totally honestly purely difficult, when nothing gets done by doing it once. Broken computers and other equipments are just pure standard, so enough about that - but mostly I'm pissed about the fact that you think you have taken care of something, but still you have to come back to the same thing, to do it again. Appointments or schedules or reservations aren't fixed, dates agreed are changing (which is like a snowball effect to dozens of other related small things), stuff ordered is not shipped when it should be... Small, even light things, but when you collect them together, you'll get quite a heavy pile. The ability to adapt oneself ends at some point, if all days require only adaption after adaption - when you use your whole time trying to adapt to new situation, the time needed for making art is lost somewhere in void.

I have to thank myself for the lates stupidity: I knew that late March and early April will be hard and busy, so I made a Galerie Pleiku (Berlin) exhibition set up plan in good time a few months ago: "floating" setup for unframed prints executed by using nails and magnets. First I thought about just nailing the works through, but then I learned that the prices of the very powerful neodym magnets are actually quite affordable, and I was already glad that I don't have to make any wholes to the prints. Until I realized that there is no possibility to take magnets to the plane, not even small ones as cargo, if they are those neodyms. I'm glad I  still have some time to think it over.

For searching the counterbalance for all this, I've just walked around and looked for a good tree to be photographed for one of my pieces. I haven't yet found the right one, but somehow it doesn't seem to be challenging or difficult at all - I've gotten a lot of other beautiful visual findings as byproduct.